Viiden tähden majoitusta linnuille

Vielä yksi postaus Savonlinnasta. 

Yhtenä iltapäivänä lähdin moikkaamaan iskää Talvisalon hautausmaalle, ja iskän luona hetken vietettyäni sain idean lähteä tutkiskelemaan hautausmaata enemmänkin. En ollut koskaan kierrellyt Talvisalossa, mutta nyt tuntui jotenkin siltä, että pieni hautausmaakierros tekisi poikaa. 

Hautausmaa oli valtava – paljon suurempi kuin olin tajunnutkaan. Kuljeskelin mietteissäni hautoja ja niissä olevia nimiä katsellen, mutta hautausmaan vanhimpaan osaan tultuani tahtini hidastui, sillä haudat alkoivat yhtäkkiä puhutella uudella tavalla. Vanhoissa hautakivissä luki nimittäin usein myös vainajan ammatti, mikä teki hautakivestä jotenkin inhimillisemmän. 

Tuntui jotenkin hassulta, että hautausmaalla makasi haudankaivajiakin, vaikka eiväthän ne haudankaivajatkaan ikuisesti elä ja kaiva toisten hautoja, vaan hautaan he päätyvät lopulta itsekin. 

Haudankaivajalla oli hieman erikoisen näköinen leposija. 

1700- ja 1800 -lukujen nainen hahmotettiin näköjään pitkälti hänen miehensä ammatin kautta.  

Vanhemmissa haudoissa päivämäärä ja kuukausi oli upotettu jännästi vuosiluvun keskelle. Olikohan ajan käsityskin ennen jotenkin erilainen kuin nykyään?

Talvisalon hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1878, joten tämän täytyy olla yksi hautausmaan vanhimmista haudoista.

Mikä ihme on Ruunun luotsi? Tarkoittaako se mahdollisesti Kruunun luotsia? Kruunun luotsijärjestelmääkään en tiennyt, vaan sekin piti googlettaa. Sen jälkeen piti googlettaa, että milloinkas Suomi olikaan Ruotsin vallan alla? Kohta pitää googlettaa varmaan sekin, miten googletetaan. 😆

Hautausmailla herää aina kysymyksiä ihmisten kohtaloista, ja Talvisalon ehkä eniten minussa kysymyksiä herättänyt hauta oli tämä: 

Miksi tässä lepää vain Juho Naukkarisen "perhe"? Miksi perheenjäsenillä ei ole nimiä ja miksi heidän syntymä- ja kuolinaikojaan ei ole merkitty hautaan? Kunpa tietäisin.

Tämä hauta on niin surullinen. Lapsi Kustaa on kuollut ilmeisesti synnytyksessä ja äiti päivää myöhemmin. 

Tämä hauta oli valtava, kahden miehen yhteishauta, joka oli ympäröity matalalla muurilla. Tutkin pitkään syntymä- ja kuolinaikoja, ja tulin siihen tulokseen, että tässä saattaa olla isä ja poika. Mutta missä on perheen naisväki? Eri haudassa? Entisajan suomen kielen koukerot tuottavat nekin hieman haasteita, enkä ole varma, mikä vasemmanpuolimmaisen herran etunimi on ja oliko hän ammatiltaan ylivahtimestari vai mikä vahtimestari. Poika kuoli hirveän nuorenakin, ennen isäänsä, vain 18-vuotiaana.

Muutamassa uudemmassa hautakivessä oli jäljitelty entisajan tyyliä, ja kiviin oli kirjoitettu vainajien ammatit. 

Katselin hautausmaalla myös haudankaivaja Marko Ruuskasen rautaisia taidelinnunpönttöjä, joista Ruuskasen tarina Savonlinnan linnunpönttöjen "isänä" sai alkunsa. 

Rauta on ollut Ruuskaselle aina rakkain materiaali, ja aluksi hänen pönttönsä olivatkin rautaisia taidelinnunpönttöjä, joita hän ripusteli työpaikkansa Talvisalon hautausmaan puihin. Ruuskanen on kunnostanut myös Kirkkoniemen hautausmaa-aluetta, ja siellä hän saikin idean tehdä puiset näköispöntöt Tuomiokirkosta ja Pikkukirkosta. Kun Marko sai kaupunginpuutarhuri Raili Auravalta luvan pystyttää näköispönttöjä minne haluaa, hän pääsi toteuttamaan haaveensa Olavinlinnan näköispöntöstä. Loppu onkin – ainakin näin satunnaisen turistin silmin – historiaa, ja kaupungin menneisyyttä esittelevistä näköislinnunpöntöistä on tullut Savonlinnalle upea ja harvinaislaatuinen vetonaula, jollaista ei ole varmasti missään muussa kaupungissa. 

Oma pönttöhistoriani sai alkunsa vuonna 2021, kun sisko pyysi minut kanssaan opastetulle kävelykierrokselle, jossa esiteltiin Ruuskasen tekemiä pönttöjä keskustan alueella (postaus siitä täällä). Pari vuotta myöhemmin kävin bongailemassa lisää pönttöjä (täällä), ja nyt tänä keväänä pönttöjen bongailu jatkui taas, kun kävin maaliskuun lopussa tutkimassa kaupunkiin tulleita uusia pönttöjä. En kirjoitellut silloin kierroksestani blogiin, ja se kostautuu nyt sillä tavalla, että joudutte katselemaan aikamoisen satsin linnunpönttöjä. 🙈 

Talvisalon hautausmaalla on taidelinnunpönttöjen lisäksi myös muutama näköispönttö, ja näin toisen niistä nyt ensimmäistä kertaa. 

Tuntuu suorastaan nololta nimittää tällaista taideteosta linnunpöntöksi! Pääsin pöntön historian jäljille, kun huomasin pöntössä lukevan Elisenvaara. Tämä johti taas – yllätys, yllätys 😆 – googletuspuuhiin. 

Kyseessä on ilmeisesti Elisenvaaran rautatieasema, joka oli keskeinen risteyspaikka evakoiden ja sotajoukkojen kuljetuksessa ja joka on historiamme pommitetuin rautatieasema. Jäin lukemaan yhdestä pommituksesta selvinneen Maire Virtasen tarinaa, joka sai taas miettimään, millaisia kauheuksia jotkut ovat elämänsä aikana joutuneet kokemaan. 

Miten Elisenvaara liittyy Talvisalon hautausmaahan tai Savonlinnaan, sitä en tiedä, mutta on hyvä, että menneisyyden rakennukset ja tarinat (vaikka surullisetkin) elävät Markon pöntöissä. 

Uudemmista linnunpöntöistä, kuten tästä Elisenvaarasta, huomaa, miten valtavasti Markon pöntöt ovat kehittyneet vuosien saatossa. Pöntöt olivat aiemminkin hienoja, mutta nyt niistä on tullut aina vain suurempia ja yksityiskohtaisempia. Tuokin Elisenvaara on varmasti niin painava, että miten sen on saanut edes kiinnitettyä puuhun.

Korhosen jugendlinna, joka sijaitsi aikoinaan Matkustajasatamassa. Vasemmassa alalaidassa on tekijän signeeraus ja valmistumisvuosi, kuten Markon pöntöissä aina.

Ruiskuhuone.

Ruiskuhuone rakennettiin Savonlinnan puutalokaupunkiin vuonna 1868 turvaamaan kaupungin palotorjunta. Tuohon aikaan tulipalot olivat hyvin yleisiä, varsinkin kesäkuumalla sateettomien ajanjaksojen jälkeen, ja tavallisesti myös tuhoisia, kun pärekattoiset puutalot oli rakennettu vieri viereen. Vuonna 1873 Ruiskuhuoneen katolle saatiin hälytyskello, jota ensimmäisen palon havaitsijan tuli soittaa vuorokaudenajasta riippumatta. 

"Palotorjunta toimi palojärjestyksessä säädetyillä yhteisillä säännöillä. Kaikki olivat velvollisia sammutustöihin, ja hevoset piti antaa palon sattuessa käyttöön. Keskustan hevoset jopa osasivat lönkötellä Ruiskuhuoneelle itsestään palokellon kilistessä. – – Kaikissa lähitaloissa oli avain palotorniin. Noilta ajoilta ovat tuttuja myös kuulutukset, joissa huudettiin jonkinlaiseen torveen kellonaika ja että kaikki on hyvin."  (Lainaus kirjasta Lintuhuviloita Savonlinnasta)

Ruiskuhuone purettiin myöhemmin, kun paloasema siirtyi Heikinpohjaan. 

Lippakioski on edelleen olemassa, ja se on jokaisen kaupunkilaisen tuntema jäätelö- ja lörtsypaikka aina kesäisin. 

Nälkälinnanmäen eli Hungerborgin näköalapaikan ravintola ja sen näkötorni.

1870-luvulla Savonlinnassa havahduttiin siihen, että kaupunki oli kaunis, mutta sitä vaivasi "yleinen torkkuneisuus". Perinteinen näköalapaikka Nälkälinnanmäki haluttiin tehdä kauniiksi ja viihtyisäksi paikaksi, joten kukkulalle päätettiin rakentaa ravintola ja näkötorni. Keilaratakin rakennuksen viereen tehtiin, sillä keilaaminen oli tuohon aikaan suurta muotia. Alueelle istutettiin myös runsaasti puita ja pensaita.

"Hungerborg oli rakennelmana erikoinen ajan vallitsevien tyylisuuntien sekoitus. Periaatteessa pohjana oli harjakattoinen talo, jonka päälle oli rakennettu vapaata klassismia edustanut neliönmuotoinen torni. Oman säväyksensä antoivat lehtisahakoristelut, jotka toivat mieleen lähinnä kaukaisen sveitsiläisen alppimajan. 

Kaiken kaikkiaan Hungerborgin näkötorni oli ehkä fiksuin veto, jonka kaupunki saattoi tuolloin tehdä. Näkymästä kunnostettavaan Olavinlinnaan tuli ikoninen. Sen saapuivat ikuistamaan niin taiteilijat ja aloittelevat valokuvaajatkin, ja näin henkeäsalpaava maisemakuva Savonlinnasta levisi nopeasti koko valtakuntaan. Olavinlinnan 400-vuotisjuhlasta heinäkuussa 1875 tuli koko Suomen tuntema tapahtuma." (Lainaus kirjasta Lintuhuviloita Savonlinnasta)

Hungerborg purettiin 1960-luvulla, kun sen paikalle rakennettiin kirjasto. Nykyään kyseinen kirjastorakennus on pääosin tyhjillään, kun kirjastotoiminta siirtyi uuteen kirjastorakennukseen Joeliin vuonna 2013. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että se 550 Olavinlinnaa -näyttely järjestettiin juuri Nälkälinnanmäen entisen kirjaston tiloissa.  

Ennen Nälkälinnanmäelle siirtymistä kirjasto sijaitsi kuitenkin Satamakadulla, ja tässä on näköislinnunpönttö siitä. 

Salosen talo, joka paloi vuonna 1879 punalentäjien aluepommituksessa. 

Huvilakadun hostelli.

1800-luvun lopulla Savonlinna kasvoi ja matkailu lisääntyi, ja erityisesti kaupungin uusi matkailuvaltti Olavin kylpylä lisäsi majoituspaikkojen kysyntää. Tätä tarvetta varten Huvilakadulle nousi Bergström's villa eli Huvilakadun hostelli, joka toimi seuraavat 60 vuotta pääosin matkustajahotellina.

Huvilakadun ensimmäinen huvila.

Huvilakatu syntyi sekin 1800- ja 1900 -lukujen taitteessa, kun kaupungin päättäjät piirrättivät Ruiskuhuoneen taakse uuden kadun, Huvilakadun. Siitä tuli huviloineen pittoreski eliitin asuinpaikka ja uudenlaisen vaurauden merkki. Yläkuvassa oleva rakennus oli Huvilakadun ensimmäinen huvila, ja osa siitä on löydettävissä edelleen pienkerrostalon rakenteista.

Päiväkumpu, joka sijaitsi myös Huvilakadulla. 

Kaurosen kulma Savonlinnan sataman nurkilla on saanut nimensä kuvassa olevasta vanhasta puutalosta, jossa toimi pitkään Kaurosen rautakauppa. Rakennuksella oli traaginen loppu, sillä vuonna 1977 Kaurosen rautakaupassa surmattiin poliisi, ja vuonna 1986 koko rakennus paloi maan tasalle hämärissä olosuhteissa. Myöhemmin Kaurosen rautakaupan paikalle nousi hotelli Seurahuone, mutta Kaurosen rautakauppa jatkaa elämäänsä nyt linnunpönttönä. 

Nykyisen hotelli Seurahuoneen edessä on myös linnunpönttö, ja se esittää alkuperäistä Savonlinnan Seurahuonetta. 

Olen ottanut tämän kuvan viime vuoden heinäkuussa, ja siksi tällainen vehreys.

Alkuperäisen Seurahuoneen rakentaminen alkoi vuonna 1898 lisääntyneen matkailun takia. Seurahuone tarjosi matkailijoille tasokkaampaa majoitusta, ja se oli toiminnassa aina vuoteen 1947, jolloin se tuhoutui tulipalossa. Tulipalossa tuhoutuminen tuntuu olevan savonlinnalaisille rakennuksille se tavallinen tarina. 🙈

Kansallispankin talo, joka nousi Savonlinnaan vuosina 1911–1912. Rakennus edustaa wieniläisjugendia.

Lopuksi vielä pari tunnistamattomaksi jäänyttä kaunista pönttöä. 

Marko tekee pönttöjä aina lokakuusta maaliskuuhun, kun hautausmaahommat ovat tauolla, ja kiinnittää sitten keväällä uudet pöntöt puihin. Hän myös siivoaa pöntöt itse keväisin, ja siivoamisessa on varmasti aikamoinen homma, kun pönttöjä on käsittääkseni pitkälti toista sataa. Tämän kaiken hän tekee varsinaisen päivätyönsä lisäksi, ilman erilliskorvausta, ja tällaisella ihmisellä täytyy olla tosi suuri sydän ja pyyteetön mieli. Marko onkin sanonut: "Kaikki kaupunkipönttöni ovat sydäntyötäni. Siksi laitan jokaisen signeerauksen lisäksi pienen sydämen. Sen oman pienen sydämeni."

Uusimmissa pöntöissä on kuitenkin kaksi signeerausta ja kaksi sydäntä, kuten tässä Viremon grillissä: 

Selitys on mitä ihanin: rakkaus. 

Muutama vuosi sitten työharjoitteluun tullut tyttö tuli pyytämään Markolta pähkinöitä hautausmaan eläimille, sillä Marko tunnetaan suurena eläinystävänä. Tästä tapahtumasta alkoi Markon ja Eveliinan rakkaustarina, ja pian mentiin kihloihin ja sitten naimisiinkin. Nyt linnunpöntöt tehdään yhdessä, ja myös vaimo laittaa pönttöihin oman signeerauksensa: E.R. eli Eveliina Ruuskanen.

Markon ja Eveliinan tarinasta sekä pönttöjen luomisprosessista voit lukea täältä. 

Kuutin kahvila, joka valmistui tänä keväänä. 

Kuutin pönttö sijaitsee samalla paikalla, jossa Kuutin kahvila-konditoria aiemmin sijaitsi. Kuutin kahvila oli hyvin tunnettu ja pidetty kaupunkilaisten keskuudessa, mutta 1960-luvulla ympäristön muutospaineet veivät kahvilarakennuksen mennessään. 

Jos eksytte joskus Savonlinnaan, niin käykää ehdottomasti tutustumassa linnunpönttöihin! Ne ovat mielestäni kaupungin tärkein nähtävyys – heti Olavinlinnan jälkeen. 😊

Harmillista on se, että mistään ei löydy (tai ainakaan minä en ole löytänyt) ajantasaista luetteloa siitä, missä kaikkialla pönttöjä on ja mitä rakennusta ne esittävät. Uusia pönttöjä ilmestyy katukuvaan aina keväisin ja ehkäpä muulloinkin – mikä on tietysti ihana asia! – ja olisi kiva, jos vaikkapa kaupungin matkailusivuilla olisi lista, jota päivitettäisiin yhteistyössä Markon kanssa aina uuden pöntön "ilmestyttyä". 

Osan pöntöistä löytää nettiesitteestä, joka löytyy täältä. Samaista esitettä on jaossa myös paperisena ainakin hotelli Seurahuoneella, josta nappasin sen mukaani keväällä. 

Mahtava tietolähde on myös Lintuhuviloita Savonlinnasta -kirja, jonka sain synttärilahjaksi siskolta. 

Kirjassa esitellään 24 eri pönttöä, mutta kirjan ilmestymisen jälkeen valmistuneista pöntöistä kirjassa ei ole luonnollisestikaan mitään tietoa. Kirja on mahtava tietolähde ja syventää kivasti pönttöjen tarinoita. Tuttujakin pönttöjä alkaa katsoa uusin silmin, kun tietää vähän, millainen tarina on niiden takana. Postaukseni tiedot rakennusten historiasta ovatkin peräisin suurelta osin juuri tästä teoksesta.  

Kivaa iltaa! 

💖