Kaupunkijuhannus

Ihan ensimmäiseksi pitää todeta, että blogin alkuaforismit on otettu takaisin käyttöön yleisön pyynnöstä. Minä vähän kyllästyin ajatelmiin, kun en tuntunut löytävän enää uusia ja kivoja mistään, ja jätin ne siksi kokonaan pois, mutta nyt olen kerännyt niitä taas varastoon. Osa on tosin niin roiseja, etten tiedä, voiko niitä edes julkaista. Jostain syystä alatyyliset jutut tuntuvat vetoavan minuun eniten. Kai se johtuu siitä, että olen juntti maalta. 

Vietimme toista kertaa peräkkäin juhannusta ihan kotimaisemissa, ja pitkälle juhannusaattopäivää näytti siltä, että päivä menisi myös ihan kotona. Ukkelihan vihaa kylmää ja tuulta, joten sää sanelee hyvin pitkälle sen, miten kauaksi kotoa hän viitsii lähteä. 🙊 Joskus puolenpäivän aikaan taivas rupesi kuitenkin kirkastumaan, joten päätimme lähteä kaupungille tutkailemaan Helsingin juhannusta.

Edellisenä viikonloppuna olimme korkanneet terassikauden Mattolaiturilla, ja siellä oli tullut mieleeni kysäistä ukkelilta, mitä mieltä hän on Suomen neljästä vuodenajasta. Tykkääkö ukkeli siitä, kun Suomessa on neljä vuodenaikaa? Ukkeli katsoi minua kummastuneena, vähän sen näköisenä kuin jos olisin väittänyt maapallon olevan litteä, ja tokaisi närkästyneenä, että ei Suomessa ole neljää vuodenaikaa. Täällä on vain kaksi: leuto kesä ja ankara talvi. 😂 Meteorologi on puhunut. 

Menimme kaupunkiin Jätkäsaaren kautta, koska Jätkäsaarta pitää käydä pällistelemässä säännöllisin väliajoin. Pissaava poikakin oli selvinnyt talvesta, ja virtsantuotanto oli taas käynnistynyt. 

Supercellin katolla möllöttävällä hahmolla oli Pride-lippu kädessään. Tämä viikkohan on Pride-viikko.

Paljastanpa tähän väliin yhden epäsuositun mielipiteeni: minusta Pridesta on tehty aivan liian iso numero, ja olen korviani myöten täynnä koko Pride-vouhotusta. Ja nyt sitten kaikki, joilla tämä meni tunteisiin, voivat lähettää kitkerän palautteensa osoitteeseen Kukkapilli, PL 000, 00000 Hanuri.

Ensimmäiseksi suuntasimme Kasarmintorin Superterassille, joka oli avattu viikkoa aiemmin. Kasarmintorihan on ainakin näin ajatuksen tasolla hieno paikka terassille, kun tori on kauniiden jugendtalojen ympäröimä. 

Ensimmäinen ajatus oli, että ihan kuin olisimme tulleet jollekin rakennustyömaalle. Nuo aidat mainosplakaatteineen kun eivät varsinaisesti mitenkään hivelleet silmiä. Mutta niinhän se on, että kun Suomessa ollaan, anniskelualue pitää olla tiukasti rajattu, koska muuten suomalainen voi hairahtua ties mihin.

Aitojen sisäpuolella alue oli minusta kuitenkin ihan viihtyisä.  

Alueella on 17 eri ravintolaa, jotka myyvät ruokaa ja juomaa torin reunoilla olevista kojuista. 

Kyrö Sauna Barin sauna, johon voi varata saunavuoroja. 

Miten ollakaan, päädyimme Kyrö Sauna Barin juomatiskille ja otimme Kyrö Napue gintonicit. Siinä tiskillä juomia odotellessani piti tietenkin muistaa mainostaa myyjälle, että olin käynyt Kyrön tislaamossa Isossakyrössä, ja kehua kierrosta. 😆

Juomamukista piti maksaa kahden ja puolen euron pantti, ja kun muki oli tyhjä, muki piti kiikuttaa takaisin tiskille, jolloin sai pantin takaisin – pankkitilille ja 3–5 päivän viiveellä. Ymmärrän kyllä syyn käytännön takana, mutta silti tuollainen ylimääräinen säätäminen ärsyttää. 

Superterassi ei loppujen lopuksi viehättänyt kumpaakaan meistä sen vertaa, että olisi tehnyt mieli jäädä sinne pidemmäksi aikaa, joten jatkoimme matkaamme. Se pitää kuitenkin mainita, että koska Superterassi sijaitsee talojen keskellä, tuuli ei käy sinne, ja terassilla oli tosi lämmin.

Esplanadilla oli ihanan paljon väkeä, kuten Espan ympäristössä muutenkin. Tykkään siitä, että juhannuksenakin on väkeä ja toimintaa ja että ravintoloita on auki, jotta kaupunkijuhannusta viettävillekin löytyy menopaikkoja. 

Ulkomaalaisia turisteja oli minusta liikkeellä silmiinpistävän paljon, paljon enemmän kuin viime juhannuksena. 

Ajattelin ottaa harmonikansoittajasta pikaisen salakuvan.  

Kuvasta tulikin niin pikainen ja niin salainen, että mieheltä jäi pää pois.

Jokin taideteos Espan puistossa.

Ja toinen. Tämän nimi oli Ötökkäryijyt. 

Seuraavaksi siirryimme Kappeliin, jossa kävimme viime juhannuksenakin. Kappelissa oli taas niin täyttä, että vapaata pöytää sai hakemalla hakea. 

Kappeli.

 

Hop-on hop-off -bussit suhasivat juhannusaattona ihan normaaliin tapaan.

Kappelin jälkeen käveleskelimme kohti Senaatintoria, jossa yllätyimme, sillä sielläkin oli terasseja. 

Päätimme jäädä istuskelemaan Senaatintorille, jossa tunnelma ei ollut yhtä klaustrofobinen kuin Superterassilla. Ukkelin mielestä Superterassi oli ollut liian tiivis, mutta täällä oli vähän väljempi tunnelma. Avarampia maisemia on aina mukavampi katsella kuin talojen seiniä.

Turistit kävivät kuvaamassa Tuomiokirkkoa ihan normaaliin tapaan, vaikka kirkko olikin remontissa ja osittain peitetty. Onneksi peite oli sentään tuollainen kirkon alkuperäistä ulkonäköä jäljittelevä eikä mikään vihreä pressu, kuten aikoinaan Taj Mahalilla Intiassa. 

Huomioni kiinnittyi kirkon katolla oleviin hahmoihin, ja totesin ukkelille, että katolle on näköjään laitettu jotain patsaita. Mitähän varten? Ukkeli muisteli, että patsaat ovat olleet kirkon katolla aina, mutta minä en voinut mitenkään uskoa asiaa todeksi. Patsaiden täytyi olla jokin tämän kesän uudistus! Lopulta keksin selata kännykästäni kuvia viime joulukuulta, kun kävin Tuomaan markkinoilla – ja siellähän ne patsaat keikkuivat katolla jo silloinkin. Miten voi olla mahdollista, etten ole koskaan aiemmin huomannut patsaita?!

Chipotle-ranskalaiset. 

Ukkelille tuli nälkä, joten hän tilasi naposteltavaa, ja minäkin maistelin ukkelin ranskalaisia sen verran, että voisin väittää noiden olleen parhaat ranut ikinä.  

Vessa-asioiden hoitaminen oli Senaatintorilla hieman hankalaa (eli mahdotonta), mutta onneksi Sofiankadulla oli julkinen vessa, jota saattoi käyttää. 

Ensin luulin, että vessakäynnistä pitäisi maksaa jotain, mutta eteisen kopissa istunut musta mies veti sikeitä niin autuaallisesti, että arvelin käynnin olevan ilmainen. 

Juhannusaaton vessaselfie.

Lopulta oli tullut aika lähteä takaisin provinssiin eli Espooseen ja todeta, että tämä juhannusaatto oli nyt vietetty. Espoossa oli niin tyhjää, että hieman ahdisti, mutta onneksi uni tuli normaaliin aikaan eli yhdeksältä, eli ei tarvinnut kärvistellä Espoon ankeudessa sen pidempään. 😆 

Juhannuspäivä olikin säiden puolesta sitten ihan erilainen, mutta kerkesin käymään aamukävelyllä, ennen kuin alkoi sataa enemmän. Pieni tihuttelu ei minua haitannut.  

Suomenojan lampi on nykyään monin paikoin lähes umpeenkasvanut.

Urheilukelloni on Polarilla remontissa, joten maltoin kiivetä kesken kävelyn oikein lintutorniinkin. 😆

Pöö.

Nokikanan poikasia.

Kävelylenkkiä lukuun ottamatta viihdyimme koko juhannuspäivän kotona, mutta kävimme sentään illalla juhannussaunassa. Oikeastaan se uusi varaussysteemi on tosi kiva, kun voi varata saunavuoron silloin kuin haluaa. Kokkailin intialaisia sörsseleitä ja menin tavallista myöhempään nukkumaan (kymmeneltä 😆).

Sunnuntaina sää oli jälleen parempi, joten päätimme lähteä käymään pitkästä aikaa Tammisaaressa. Meillä oli aiemmin tapana käydä siellä kerran kesässä, mutta viime vuosina käynnit ovat jääneet jostain syystä väliin. 

Tammisaaren vanha vesitorni.

Häpeäpaalu, johon rikolliset kahlittiin entisaikoina julkisesti piestäväksi.

Saksan uusi lempinimi on Boris Johnson. 😆

Alkoi olla lounasaika, mutta satama-alueen ravintolatarjonta oli vähän kehno. Useampi ravintola oli kokonaan kiinni juhannuksen takia ja muutamassa oli tarjolla vain pizzaa. Yhdessä ravintolassa (Albatrosissa) kävimme istumassa ja lukemassa ruokalistaa, mutta kaikki oli siellä niin törkeän kallista, että olin ihan pöyristynyt. Yksinkertainen lohikeittokin maksoi 21 euroa. Sanoin ukkelille, että tänne ei kyllä jäädä, mutta ukkeli vastasi, että jos hän on johonkin ravintolaan tullut, hän ei sieltä syömättä ulos lähde. Mutta lähtipä lopulta kuitenkin. 🙊

Pyöriskelimme aikamme kadulla, kunnes keksin, että ukkeli saisi päättää, missä söisimme. Minä olin ollut salilla taas niin aikaisin, että olin jo syönyt lounaani (yhdeksältä aamulla 😆), joten minulle oli ihan sama, mitä söisin, ja söisinkö mitään. Tämä on meillä ihan tavallinen tarina sunnuntaiaamuisin, että kun ukkeli syö aamiaista, minä syön samaan aikaan lounasta. Erikoiset ruoka-aikani (jotka johtuvat omituisesta vuorokausirytmistäni) hankaloittavat hieman tämmöisiä yhteissyömisiä, mutta järjestelykysymyksiähän nämä vain ovat.

Lopulta ukkeli päätti, että mennään nepalilaiseen Kripaan, ja näin teimme. Hieman kyllä jännitti, mitä tulisimme siellä saamaan, kun ei ravintolakaan näyttänyt ulkoapäin kovin lupaavalta. 

Sisään päästyämme saatoin onneksi huokaista helpotuksesta: tarjolla oli lounasbuffet, ja asiakkaita oli ravintolassa tosi kivasti, melkeinpä ruuhkaksi asti.

 

Otimme buffetateriat, kun tarjoilijakin tuntui kannustavan sitä hyvin voimakkaasti, eikä valintaa tarvinnut onneksi katua. Butter chicken tosin oli hirveää kuraa, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. 

Tuli näköjään jonkun kyynärpääkin kuvaan.

Mitään erityisen mausteisiahan nämä ruoat eivät olleet, mutta eipä ruokien tarvitse aina ollakaan. Ukkeli tykkäsi paikasta ja sanoi jopa, että ruoka oli täällä parempaa kuin yhdessä hänen vakkarilounaspaikassaan Helsingissä. Palvelukin oli hyvää, ja erityisesti ilahdutti se, että tarjoilija kiersi säännöllisin väliajoin naanleipäkori kädessään tarjoilemassa ruokailijoille lisää naanleipää. Naanleipä oli minunkin makuuni – ohutta ja rapeaa eikä mitään sitkeää kengänpohjallista.

Minulle tämä oli vissiinkin välipala, joten en viitsinyt syödä ihan hirveää määrää.

Kaksi lautasellista kumminkin upposi, ja tämä oli niistä ensimmäinen.

Syötyämme menimme maksamaan laskun tiskille, josta löytyi vielä useampaa lajia saunfia eli fenkolinsiemeniä – jopa sokerikuorrutuksella – mikä kruunasi minun ravintolakokemukseni. 😆 Tarjoilija kyseli ukkelilta perusasiat – oliko ruoka maistunut, mistä päin Intiaa ukkeli oli jne. – ja minä kysyin tarjoilijalta, oliko heillä aina tämmöinen viikonloppubuffetti. Kuulemma nyt kesäisin oli, koska muuten olisi vaikea palvella isoa ihmismäärää kerralla. 

Meillä oli ollut alun perin tarkoitus mennä käymään myös ihanassa Cafe Gamla Stanissa, mutta se jäi nyt toiseen kertaan, kun olimme niin täynnä, että ukkeli ei jaksanut edes kahvikupillista. Pyöriskelimme vielä hetken kaupungilla ja ajoimme sitten takaisin kotiin. 

Alvar Aallon Villa Skeppet.

Semmoinen oli se juhannusviikonloppu.