Ihana Tirana

Yritän nyt saada aikaiseksi jonkinlaisen – todennäköisesti hyvin kuvapainotteisen – koosteen matkamme ensimmäisistä päivistä. Niin kiirettä on pitänyt, että hädin tuskin olen avannut läppäriäni. Vietimme ensimmäiset päivät Albanian pääkaupungissa Tiranassa, vaikka olin ollut hieman epäileväinen, kannattaisiko Tiranassa viipyä yhtä yötä kauempaa. 

Minulla oli lennolla käytäväpaikka, kuten aina, mutta koska käytävän toisella puolella kokonainen penkkirivi oli tyhjä, pääsin sinne valokuvailemaan maisemia. 

Dubrovnik ilmasta katsottuna.

Bar-niminen kaupunki Montenegrossa.

Autonvuokraus Tiranan lentokentällä tuntui hieman sekavalta. Meitä vastassa oli ukko, jolla oli kyltissä minun nimeni lisäksi parin muunkin tyypin nimi. Mies keräsi porukan kasaan ja vei meidät sen jälkeen isolle pakettiautolle, jolla koko ryhmä (eli siis minä ja ukkeli sekä aiemmin tulleet noin kahdeksan italialaismiestä) oli tarkoitus kuljettaa vuokrausfirman toimistolle täyttämään sopimuspaperit. Italialaiset olivat heittäneet reppunsa pakettiauton minimaaliseen tavaratilaan sikin sokin, eikä ollut toivoakaan, että meidän matkalaukkumme olisivat mahtuneet enää kyytiin. Huusin kuskille, että minnekäs nämä laukut laitetaan, kun ei tänne enää mahdu, jolloin vuokraamon kaverit tulivat vähän järjestelemään tavaratilaa uusiksi.

Olin pyytänyt, että ukkeli vuokraisi tällä kertaa vähän pienemmän auton kuin tavallista, koska inhoan ison auton pysäköimistä etelän maissa. Varsinkin parkkihallit ovat usein niin ahtaita, että isolla autolla kääntyily niissä saa tuskanhien valumaan, kun saa pelätä, osuuko tolppiin vai ei. 

Kävi kuitenkin niin, että vuokraamosta olikin annettu meille isompi auto kuin olimme tilanneet, joten metsään meni tämäkin yritys. 😆

Skoda Kodiaq (kuva on otettu tiralaisessa parkkihallissa). 

Hyvä puoli isossa autossa oli se, että matkalaukkumme mahtuivat takakonttiin, joten takapenkki jäi tyhjäksi karvaisille ystävillemme. 🙊

Pakatessani tavaroitani lähtöä edeltävänä päivänä kotona Espoossa olin löytänyt käsimatkatavaralaukustani kansainvälisen ajokortin. Katsoin, että jaahas, milloinkohan tämä on mennyt vanhaksi, mutta korttipa ei ollut mennytkään vielä vanhaksi, vaan se oli voimassa tammikuuhun 2026 asti. Olin hankkinut uuden kortin siis ihan turhaan, koska en ollut muistanut, että minulla on jo yksi kortti. 

Autovuokraamossa päätin kokeilla, saisinko auton vuokrattua pelkästään sillä suomalaisella ajokortillani, joka on ajalta ennen EU:ta, ja sehän onnistui vallan mainiosti. Minulla on nyt siis kaksi kansainvälistä ajokorttia, joista en ole tarvinnut kumpaakaan.  

Saatuamme auton allemme, oli aika lähteä huristelemaan kohti Tiranaa. 

Ensimmäiseksi oli vastassa tietulli. 

Hotelliksemme oli valikoitunut (ukkelin toiveesta) Radisson Collection Morina, joka oli pieni mutta ihan kelpo hotelli.

Tosin aamiainen oli surkea tuontasoiselle hotellille, ja eniten aamiaisella ihmetytti se, että siellä ei ollut mitään kylmä- eikä lämpösäilytystä. Jogurtit, leikkeleet, maidot ja kaikki muut kylmässä pidettävät olivat pöydällä huoneenlämmössä koko aamiaisajan. Mietin, että jos tuotteita (esim. jogurtteja) jää aamiaiselta yli, mahtavatko jo kerran huoneenlämmössä seisoneet tuotteet ilmestyä aamiaispöytään taas seuraavana päivänä. 

Ensimmäisenä päivänä kävimme pikaisesti kaupungilla ja palasimme aikaisin hotellille syömään ja nukkumaan. Hyvin pian kävi ilmi, että Tirana on tosi kiva kaupunki ja että neljäkään päivää Tiranassa olisi tuskin liikaa. Lyhyen tutustumisen jälkeen voin sanoa, että Tiranassa on paljon kiinnostavaa arkkitehtuuria, upeita puistoja, todella paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita, katutaidetta ja historiaa. 

Albaniahan oli suljettu maa vuoteen 1991 asti, kun maata johti kommunisti Enver Hoxha. Hoxha pelkäsi vainoharhaisesti Varsovan liiton tai Naton hyökkäystä maahan, ja hän rakennutti maahan kahdeksan vuoden aikana 700 000 teräsbetonista bunkkeria torjumaan mahdollista hyökkäystä. Näitä bunkkereita näkee edelleenkin ympäri Albaniaa. 

Skanderbeg Building. 

Skanderbegin aukio.

Aukion laitaan oli nousemassa esiintymislava, ja yhden ravintolan tarjoilijalta kuulimme, että illalla lavalla esiintyisi jokin paikallinen rap-bändi, ja 14. päivä vuorossa olisi Scorpions.

Tiranan rakennuksia hotellimme katolta nähtynä. 

Seuraavana päivänä oli sitten vuorossa kokonainen päivä Tiranassa, ja suunnistimme aamupäivällä autolla kohti kaupunkia. 

Pysäköintipaikat ovat Tiranassa erittäin tiukassa, mutta lopulta löysimme yhden parkkihallin kasinon alta. Halli oli vähintäänkin epäilyttävä, mutta sinne auto oli jätettävä, koska vaihtoehtoja ei hirveästi ollut.

Joka paikassa oli kaikenlaista roinaa.

Nyt pitäisi enää löytää uloskäynti.

Muutama esimerkki Tiranan katutaiteesta: 

Tiranalaisia katukahviloita.

Ulkoilmateatteri.

Vuoret ovat ihan Tiranan takana. 

Toptanin ostoskeskus. 

Tiranan linna ei ole varsinaisesti mikään linna, vaan muurien sisälle on rakennettu viehättävä ravintola- ja ostosalue. 

Cowboy Candy -karkkikauppa.

Albanian rahayksikkö on lek, ja sen saa muutettua euroiksi helposti niin, että jättää lopusta kaksi nollaa pois. 400 lekiä on siis suunnilleen 4 euroa.

Vesipiste janoisille kaupunkilaisille.

Saksa pääsi ekalle etelänmatkalle. 🙊

Halusin käydä pällistelemässä ulkoapäin yhtä hienoa moskeijaa, Namazgahin moskeijaa, jonka olimme nähneet ohi ajaessamme. 

Minulla ei ollut tarkoitus mennä moskeijaan sisälle, koska asuni ei ollut todellakaan sellainen, että sillä kannattaisi pyrkiä uskonnollisiin laitoksiin. Ukkeli kuitenkin kannusti minua menemään sisälle, joten ei muuta kuin lainakolttua päälle. En osannut pukea lainakolttuakaan kunnolla, vaan moskeijan ovella ollut nainen tuli ja veti koltun tiukasti ympärilleni niin, ettei mitään vilkkunut vaatteen raosta, ja veti vielä hupunkin päähäni. 😆

Unohdin aurinkolasit päähäni. 😆

Moskeija oli minusta todella kaunis.

Naisten osasto oli siis ylhäällä parvekkeella, ja vain miehet pääsivät tuonne alakertaan. Vituttaa tämmöinen jaottelu. 

Seuraavaksi tarkoitukseni oli mennä käymään Bunk'Art 2:ssa, joka on maanlaiseen ydinbunkkeriin rakennettu, Albanian historialle omistettu museo. 

Erikoinen talo matkalla bunkkerille. 

Museon sisäänkäynti. 

Museoon oli kuitenkin niin pitkä jono, ja kun sisäänpääsykin oli 2000 lekiä, päätin, että pitäkää tunkkinne ja museonne myös. 

Lähdin hakemaan auton parkkihallista, ja sen hain jälkeen ukkelin, joka oli jäänyt syömään jäätelöä moskeijan lähellä olevaan jäätelöbaariin. 

Olimme molemmat miettineet tahoillamme, että olisi kiva lähteä ylös vuorille, ja lyötyämme viisaat päämme yhteen, päätimme lähteä käymään "läheisellä" Dajti-vuorella, jolla on korkeutta yli 1000 metriä. Vuoren laella olisi näköalapaikka ravintoloineen, joten voisimme syödä siellä lounaan. 

Tuonne vuorille pitäisi päästä.

Jonkun matka on päättynyt vähän onnettomasti.

Maantie oli ensi alkuun oikein hyvä ja selvästi kaksikaistainenkin.

Lumiketjuista osoittavia liikennemerkkejä näkyi matkalla useita. 

Viimeiset seitsemän kilometriä tie oli kuitenkin varsin kapea, ja ukkeli ihmetteli, onko tämä yksisuuntainen vai kaksisuuntainen tie. 

Kaksisuuntainenhan tuo oli, ja ohitustilanteet olivat hieman haasteellisia mutta ylöspäin mennessä vielä ihan siedettäviä, kun meillä oli automme vieressä vuoren seinämä, ja pudotus alas oli vastaantulijan puolella. Alaspäin tuleminen olikin sitten toinen juttu. 🙈

Ylhäällä oli ravintolan lisäksi hotelli ja kaikenlaista huvittelumahdollisuutta ihmisille, mm. minigolf ja ratsastusta. 

Pikkis halusi samaan kuvaan valkoisen hevosen kanssa. 🙊

Dajtin huipulle pääsee myös köysiradalla, joka on Balkanin pisin. Köysiradalla matka kestää vain noin vartin, kun autolla meni melkein tunti.

Ballkoni Dajtit -ravintola.

Päätimme tilata jotain perinteistä albanilaista ruokaa, ja minä tilasin kyläsalaatin ja Tave dheun eli tiranalaisen pataruoan naudanlihalla. 

 Kun pataruokani saapui pöytään, siinä olikin taas naurussa pitelemistä. 

Kerran syöty ja oksennettu?

Ruoka oli sellaista epämääräistä mössöä, jonka näkeminen vie minulta ruokahalut, ja kiitin onneani, että olin tajunnut tilata edes salaattia. Kaivoin mössön joukosta lihapalat, jotka pystyin juuri ja juuri syömään, mutta mössöä en pystynyt syömään. Tuli ihan mieleen eräs haleem-kokemus Hyderabadissa!

Vatsat täynnä herkullista ruokaa oli hyvä lähteä ajelemaan takaisin alas Tiranaan. 

Äkkiä edessämme ajanut auto pysähtyi ja rupesi peruuttamaan takaisin ylämäkeen. Ihmettelin, että mitäs nyt, mutta pian syy oudolle käytökselle selvisi. 

Mäkeä ylös oli tulossa rekka. 

Eipä auttanut muu kuin ajaa niin lähelle rotkon reunaa kuin uskalsin, kääntää sivupeilit sisään ja toivoa, että rekka mahtuisi menemään vuorenseinämän ja automme välistä. 🙈

Niin vain tuostakin taas selvitiin, ja seitsemän kilometrin päästä olimme taas selvemmillä vesillä. 

Hotellilla kävimme vähän uima-altaassa ja totesimme, että ihan kelpo allas. 

Illalla menimme parille drinkille Blloku-nimiseen kaupunginosaan, joka on Tiranan trendikkäimpiä kaupunginosia. 

 Vedin ylleni vähän parempaa seppälää, ja kerrankin ei ollut alipukeutunut olo. 😆

Ensimmäiseksi kävimme Radio Barissa, joka on erikoinen yhdistelmä modernia baaria ja entisajan viihdelaitteita.  

Tarkoitus oli käydä vielä pyörivässä ravintolassa Sky Clubissa, mutta koska oli lauantai-ilta, eikä meillä ollut pöytävarausta, sekä Sky Club että Salt jäivät käymättä. Kävimme vielä yksillä drinkeillä jossain randompaikassa, joka oli sekin ihan kiva, ja palasimme sitten hotellille nukkumaan. 

Sunnuntaina lähdimme ajelemaan kohti eteläistä Albaniaa, jossa kirjoittelen nyt tätä postaustakin, mutta siitä lisää myöhemmin – tai siis toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin! Nyt lähden tutkailemaan paikallista rantaelämää. 

Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!