Luuta ja nahkaa

Olemme jo kotiutuneet matkalta, mutta palataanpa vielä Istanbuliin. Ensimmäiseksi pitää kuitenkin kertoa yhdestä episodista, joka sattui Frankfurt–Istanbul -lennolla (lensimme siis Lufthansalla) ja joka tuli mieleeni vastatessani edellisen postauksen kommenttiin.

Tuulimyllyjä jossain Mustanmeren rannalla.

Lennolla istui käytävän toisella puolella nuori nainen, joka kiinnitti huomioni siitä syystä, että hän oli hyvin ynseän ja epäystävällisen oloinen lentoemäntää kohtaan. Myöskään matkustamon säännöistä nainen ei näyttänyt piittaavan tuon taivaallista. Lentoemäntä kävi esimerkiksi ennen koneen nousua pyytämässä naista moneen kertaan lopettamaan puhelunsa ja sulkemaan kännykkänsä, mutta nainen jatkoi puhumista aina vain ja lopetti vasta sitten, kun hänelle itselleen sopi. Pian nousun jälkeen nainen nosti jalkansa seinää vasten (hän istui siis rivillä 1, ja siinä rivin edessä oli jonkinlainen henkilökunnan kaappi), ja kun lentoemäntä tuli pyytämään naista laskemaan jalkansa maahan, alkoi kova neuvottelu asiasta. Naisen oli ilmeisesti ihan pakko saada pitää jalkojaan seinää vasten. Jotain muutakin erimielisyyttä naisen ja lentoemännän välillä oli, mutta en kehdannut ihan koko aikaa töllistellä ja salakuunnella. Jossain vaiheessa lennon loppupuolella näin, kuinka nainen painoi henkilökunnan kutsunappia moneen kertaan, mutta kukaan ei tullut kysymään naiselta, mitä asiaa tällä oli.

Kun olimme laskeutuneet Istanbulin kentälle ja turvavöiden merkkivalo sammui, lentokapteeni ilmestyi ohjaamosta ja tuli matkustamon puolelle. En ollut koskaan nähnyt kapteenin tulevan tuolla tavalla heti lennon laskeuduttua matkustamoon ja säikähdin ensin, että kapteenilla oli jotain asiaa minulle. Hän suuntasi kuitenkin askeleensa sitä käytävän toisella puolella istunutta naista kohti ja pyysi naista tulemaan kanssaan ohjaamon oven edessä olevaan pieneen keittiötilaan. Olimme ukkelin kanssa siinä ihan etummaisina, joten kuulimme kaiken, mitä kapteeni sanoi – ja niin kuuli varmaan aika moni muukin matkustaja siinä koneen etupäässä. 

Kapteeni aloitti toteamalla, että nainen oli laiminlyönyt toistuvasti saamiaan ohjeita ja kohdellut koneen henkilökuntaa ylenkatsovasti ja suorastaan halveksuvasti. Tämä ei luonnollisestikaan käynyt päinsä, sillä kapteeni ei voinut hyväksyä sitä, että hänen henkilökuntaansa kohdeltiin sillä tavalla. Naisella oli vielä jatkolento Istanbulista Moskovaan, ja kapteeni käski naista kiittämään onneaan, että jatkolento ei ollut Lufthansalla, sillä kapteeni olisi muuten antanut naiselle matkustuskiellon kyseiselle lennolle. Kapteeni oli kuulemma lentänyt 20 vuoden ajan, eikä hän ollut nähnyt koskaan millään lennolla vastaavanlaista käytöstä. 

Nainen ei ollut tehnyt omasta mielestään mitään väärää, vaan hän oli lähinnä puolustuskannalla ja varmisteli, saisiko hän kuitenkin vielä tulevaisuudessa lentää Lufthansalla. Tähän kapteeni myöntyi, mutta vain jos nainen pohtisi käyttäytymistään ja muuttaisi sitä jatkossa. 

Tapaus oli kerrassaan hämmentävä ja jäi pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa. Ei ole aina todellakaan mitään herkkua olla lentoemäntä!

Ukkeli oli tilannut lentokentältä premium-taksin, joka osoittautui varsin veikeäksi menopeliksi. Hyvällä mielikuvituksella tässä oli sellaista vanhan ajan charmia.

Kesken taksimatkaa lentokentältä hotellille rupesin ihmettelemään, miksi autossa haisi tupakka, kunnes keksin, että kuski oli ruvennut pössyttelemään kesken matkan. Se ehkä selitti sen, miksi hän ajoi niin hitaasti, että autot suhahtelivat ohi oikealta ja vasemmalta. Sitä ennen olin jo ehtinyt ihmettelemään sitä, kuinka moni näytti tupakoivan autossaan. 

Hieno nainen tupakoi ikkuna auki.

Vielä tässä vaiheessa en tiennyt, että tupakoinnista tulisi minulle matkan aikana suoranainen ongelma.

Kävimme useampana päivänä Galataportissa eli Istanbulin rantapromenadilla. Galataportista lähtevät isot risteilylaivat, ja sen lisäksi siellä on ostoskeskus, ravintoloita ja kahviloita, modernin taiteen museo sekä kiva kävelykatu. 

Taideinstallaatio "City of Names".

Sama läheltä katsottuna.

Otin pienen videonpätkänkin alueelta: 

Perjantai-iltana haeskelimme jostain ravintolasta vapaata pöytää, ja lopulta löysimme sellaisen Liman-nimisestä ravintolasta.

Ruoka oli hyvää, vaikka emme jaksaneetkaan syödä kovin paljon. 

Grilled Baby Calamari.

Mini-lahmacuneja.

Kävi vielä niin iloisesti, että satamassa ollut risteilylaivakin irtosi laiturista siinä syödessämme, joten pääsimme tarkkailemaan tilannetta aitiopaikalta. 

Tämä pysäyttää varmasti isommankin auton.

Kuvan taustalla näkyy muuten myös yksi Galataportin alueen turvatarkastuspisteistä, sillä alueelle ei kävelläkään noin vain. Samanlaisia turvatarkastuspisteitä oli mm. hotelleissa ja museoissa, ja niistä tuli hieman Hyderabad-vibat. Melkein meinasi ruveta vituttamaan, kun käsiveska piti laittaa joka kerta hotelliin mennessä läpivalaisulaitteen läpi, mutta eipä siinä paljon niskurointi auttanut. Tästä tuli muuten mieleeni ukkelin varoitussanat, kun lähdin yhtenä päivänä pienelle kävelykierrokselle yksinäni. Ukkeli huikkasi minulle hotellihuoneen ovelle, että "älä päädy vankilaan". 😆

Istanbulin käyntilistallamme oli pari museota, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut käyttää sekin aika vain kaupungilla kiertelemiseen. Minua kiinnosti tekniikan museo ja ukkelia modernin taiteen museot, ja niissä tuli myös käytyä. 

Tekniikan museo eli Rahmi M Koç -museo oli kertakaikkisen upea! Se oli ehkä yksi hienoimmista museoista, joissa olen koskaan käynyt. Ensinnäkin sijainti oli ihana, veden äärellä, ja näyttelytiloja oli niin sisällä kuin ulkonakin. Lisäksi kaikki oli aivan valtavan siistiä ja näyttely oli kasattu sellaisella pieteetillä, että en ole törmännyt samanlaiseen missään muualla. Jo heti pihalle tullessa alueella näkyi lentokoneita, ja minä olin luonnollisesti haltioissani. 

Kuten arvata saattaa, otin museossa tolkuttomasti kuvia, mutta säästän teidät pahalta ja laitan tähän vain muutaman kuvan. 

Vanhoja autoja.

Rolls Royce vuodelta 1935.

White vuodelta 1917. En tiennyt, että vuonna 1917 oli jo autojakin. 🤭

Sulttaani Abdülazizin vaunu, jota hän käytti vuonna 1867 matkatessaan Euroopassa. Matkan aikana hän tapasi mm. Napoleonin ja kuningartar Viktorian.

Vissiinkin sitten itse sulttaani.

Museon sisätiloissa oli Basaari eli katu, jossa esiteltiin 1800-luvun kauppaliikkeitä. Kaupat olivat hienosti kontsruoituja ja uskomattoman aidon näköisiä. 

Apteekki.

Lelukauppa.

Fenerbahçe-risteilyalus vuodelta 1952. Alus risteili vuodesta 1952 vuoteen 2008 Istanbulista eteläiselle Marmaranmerelle.

Aluksen sisätiloja.

Douglas DC-3 Dakota lensi ensilentonsa 1935. Tähän pitää kai todeta, että en tiennyt, että vuonna 1935 oli jo lentokoneitakin. 🤭 Pitäisi vissiin vähän kerrata tuota historiaa.

Sisällekin pääsee. Mikä riemun päivä!

Vähän riisuttu malli. Ei tänne monta matkustajaa ole mahtunut, koska eihän tuohon mahdu kuin 2+1 istuinta, jos välissä oli käytävä.

Ohjaamot kiinnostavat aina. En kyllä tajua, miten joku osaa lentää lentokonetta.

Tästä tuli muuten mieleeni, että ensimmäisen menolentomme (Helsinki-Frankfurt) kapteeni oli nainen. Tämän ei kai pitäisi yllättää, mutta minä olin kuitenkin yllättynyt. Nolottaa tunnustaa, mutta kuullessani kapteenin olevan nainen ensireaktioni oli, että putoaakohan tämä kone. Että se siitä tasa-arvosta ja feminismistä ja mitä näitä nyt on. 🙈

HFB-320 Hansa Jet. Tämä oli businesslentoihin tarkoitettu kone, joka on rakennettu vuosina 1964–1973.

No juu. Ei tämä ihan turistiluokalta näytä.

Museossa oli paljon muutakin, mm. laivoja, raitiovaunuja, hattuja, kärrejä, leluja, höyry- ja dieselmoottoreita, puhelimia ja tietokoneita, ja siellä olisi saanut helposti menemään koko päivän. Mikäpä tuolla olisi ollut päivää viettäessäkään, sillä alueella oli myös viehättävä terassiravintola sekä ainakin pari kahvilaa. Kävimme terassiravintolassa juomassa teetä ja syömässä jotain pientä. 

On ihan pakko laittaa vielä yksi video museon oliiviöljytehtaasta, joka pääsi yllättämään, sillä koneet lähtivät toimimaan sillä hetkellä, kun astuin "tehtaan" oviaukosta sisään. 

Jos en vielä tuonut tätä julki, niin museo oli aivan älyttömän upea paikka! 6/5. 

Sitten pikainen katsaus ukkelin taidemuseoihin. 

Ensimmäinen museo oli Istanbul Modern eli modernin taiteen museo, joka sijaitsee Galataportissa. 

Aluksi suuntasimme museon kattoterassille, josta oli upeat näkymät ympäristöön. 

Kiliç Ali Pasha -moskeija.

Nusretiye-moskeija.

Tophane Kasri eli Tophane-paviljonki.

Galata-torni, jossa piti sielläkin käydä, mutta ne jonot...

Museo oli varsin viehättävä (ja kuumana päivänä ihanan viileä) paikka. 

Teokset, joista tykkäsin eniten: 

Burhan Uygur: Kapi (The Door).

Burhan Doǧançay: Muhtesem Çaǧ (The Magnificent Age).

Olin todennut paria viikkoa aiemmin, kun kävin Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa, jossa esiteltiin konkretismia, että kolmiulotteisuus taiteessa kiehtoo minua jostain syystä valtavasti. Ihan tuli sellainen tunne, että pitäisikö meikäläisenkin ruveta taiteilemaan jotakin. Suuri taiteilija odottaa syntymistään...

Tämä hätkähdytti, sillä punaiset langat näyttivät kovin tutuilta.

Muistelin nähneeni pari vuotta sitten EMMAssa samanlaisen taideteoksen, ja kun vilkaisin taiteilijan nimeä, samahan se olikin (Chiharu Shiota). Tämä taideteos, jonka nimi oli Between Worlds, erosi Espoon teoksesta ainakin sillä tavalla, että teoksen keskellä oli matkalaukkuja. Melkeinpä huvitti, että olin nähnyt Shiotan teoksen nyt sekä Espoossa että Istanbulissa. Minä kun olenkin suuri taiteen tuntija, joka laukkaa ympäri maailmaa bongailemassa tunnettuja taiteilijoita. 😆

Sitten vielä se toinen modernin taiteen museo eli Arter. Tämä museo ei ollut yhtä näyttävällä paikalla kuin Istanbul Modern, vaan se sijaitsi vanhemmassa osassa kaupunkia. 

Arter oli... sanotaanko, että mieleenpainuva. Jos museon tarkoitus on herättää ajatuksia, niin tämä todellakin täytti tehtävänsä! Osa teoksista oli jopa jotenkin häiritseviä, vaikka yritinkin suhtautua teoksiin sillä asenteella, että onhan se mielenkiintoista, että joku voi nähdä maailman näinkin.

Tämä oli kuitenkin vielä aika perussettiä eli kattiloista ja niiden kansista tehdyt jättimäiset korkokengät. (Joana Vasconcelos: Marilyn)

Sitten muutama kuva siitä häiritsevämmästä osastosta. Kuvaavaa on, että unohdin ottaa kuvat teosten nimistä ja niiden tekijöistä. Ahdistuin vissiinkin niin paljon. 😆

Mutta tämä seuraava oli taas aika kiva: 

Tämmöistä taidetta voisin minäkin kokeilla. Parisataa rullaa Emboa Prisman tarjouksesta ja eikun hommiin! Olisi kyllä kiva nähdä ukkelin ilme, jos meillä roikkuisi yhtenä kauniina päivänä tämmöinen seinällä. Sitten vain selitykseksi, että tämä on sitä modernia taidetta. 😆

Nyt näyttää siltä, että joudun kirjoittamaan vielä toisenkin Istanbul-postauksen, kun tästä tuli niin pitkä. Yllättyneet parijonoon. 😆 Siihen postaukseen tulee ainakin kuvia kissoista, juttua moskeija-käynnistä sekä paljastus siitä, mikä minusta oli Istanbulissa parasta. 

Nyt ei muuta kuin kivaa viikonloppua! 

😘