Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 14. tammikuuta 2023

Hernesoppaa vuodelta 1965

Minulla oli aiemmin tapana viettää aina silloin tällöin päiviä, jotka pitivät sisällään vain kaikkea kivaa tekemistä. Lanseerasin nämä päivät – Vain Elämää -ohjelman inspiroimana tietenkin – 'minun päivikseni' ja kirjoittelin niistä joskus blogiinkin. Nyt päätin palauttaa minun päiväni takaisin ohjelmistoon monen vuoden tauon jälkeen, ja vietinkin taas yhden päivän haahuillen itseäni kiinnostavissa kohteissa. Minun päivänäni ei ole kiirettä eikä minuuttiaikatauluja, kaikki harmit ja ikävät asiat unohdetaan, ja kuljeskellaan vain uteliaana paikasta toiseen. Tällä tavalla pääsee usein sellaiseen hyvän mielen olotilaan, jolloin tuntuu, että mikä tahansa on mahdollista. Kun on liikkeellä avoimin mielin, saattaa myös päätyä jonnekin, minne ei ollut edes aikonut mennä, ja niin kävi nytkin. Tervetuloa viettämään minun päivääni!

Talvi asettaa pieniä rajoituksia tekemiselle, kun ei voi esimerkiksi rymytä hautausmailla tai etsiä geokätköjä, joten tämmöiset aktiviteetit on säästettävä kesäisemmille päiville ja pysyteltävä mukavasti(?) sisätiloissa.

Ensimmäinen kohde näkyvissä!

Ensimmäiseksi suuntasin Ilmailumuseoon, jossa olen käynyt kerran aiemminkin. Käynnistä on jo tosi monta vuotta, mutta koska olin tykännyt paikasta kovasti, arvelin, että paikka olisi uusintakäynnin arvoinen. 

Ilmailumuseo on pian muutosten edessä, sillä museo sijaitsee vuokratontilla, jonka vuokrasopimus päättyy 2028. Uudelle museolle pitäisi siis löytää uusi paikka mahdollisimman pian. Museokävijän kannalta uusi museo olisi ehdottomasti hyvä asia, sillä nykyinen museo on kovin ahdas, ja lentokoneet ja muut näyttelyesineet on laitettu esille niin tiiviisti, että niitä on hankala valokuvata (valokuvaaminenhan on tärkein asia museovierailulla 😆). Lisäksi kummatkin näyttelyhallit ovat lämmittämättömiä, joten kovalla pakkasella museovierailu saattaa jäädä kovin lyhyeksi. Nyt ulkona oli pari astetta lämmintä ja satoi vettä, mutta vaikka olin varustautunut omasta mielestäni riittävin vaatekerroksin, olin silti puolentoista tunnin jälkeen ihan umpijäässä.

Kauan en ollut museossa ehtinyt pyöriä, kun bongasin yhden koneen siivellä nallen, ja vierailuni aikana bongasin vielä monta muuta nallea lisää. Ihmettelin, miksi museoon oli ripoteltu nalleja – tuskin minua varten kuitenkaan 😆 – mutta ehkä museossa oli ollut jokin lastentapahtuma.

Tämä kaveri istui Letov S218 A Smolik -koneen siivellä.

Letov on kaksipaikkainen Tsekkoslovakiassa suunniteltu alkeiskoulu- ja harjoituskone, joita oli Ilmavoimilla käytössä vuosina 1929–1945 39 kappaletta.

Lipunmyyjä oli kertonut, että ensimmäisessä hallissa olivat sotilaskoneet ja toisessa hallissa siviilikoneet, ja minun oli vähän hankala keskittyä ensimmäiseen halliin, kun tiesin, että kakkoshallissa on vanha Convair-kone, jonne pääsee myös sisälle. Yritin kuitenkin malttaa mieleni ja katsella ykköshallin koneitakin.

Etualalla on V.L. Pyry II (vuodelta 1939), kaksipaikkainen Suomessa suunniteltu harjoitushävittäjä, ja takana on VL Viima II (vuodelta 1937), kaksitasoinen ja kaksipaikkainen koulutuslentokone.

Polikarpov UTI-4 eli kaksipaikkainen Neuvostoliitossa vuonna 1937 suunniteltu ja rakennettu aseistamaton harjoitushävittäjä.

Polikarpov ei ehkä ihan vastaa minun käsitystäni hävittäjästä, mutta toki sata vuotta sitten ajat olivat vähän erilaiset! Oikeastaan aika ihmeellistä, että silloin edes oli lentokoneita.

DH Vampire D.H. 100.

Yksipaikkainen Vampire oli Suomen Ilmavoimien ensimmäinen hävittäjäkone, jossa oli suihkumoottori.

Heittoistuimen hätäpakkauksen sisältö.

Heittoistuimen hätäpakkauksessa on ollut kyllä paljon kamaa, kun on suksea, sahaa ja monenmoista ruokaa. Jokin Ikean koottava sänky olisi ollut myös näppärä.

Pääsisipä maistamaan näitä! Jäisiköhän vielä henkiin, kun päiväys on vuodelta 1965?

Saab 35BS Draken -hävittäjäkoneen ohjaamo. Jos pitäisi ahtautua tuonne, niin saattaisi pienoinen ahtaan paikan kammo tulla vierailulle.

Sitten ollaankin jo kakkoshallissa, ja Convair 340/440 Metropolitan on jo näkyvissä!

Helsinki-Vantaan lähestymislennonjohdon pöytä 1970-luvulta. Nyt on tekniikka huipussaan!

Mahe Scout U017 eli "Lentävä pyörätuoli".

Lentävä pyörätuoli on ultrakevyt lentokone, ja lempinimensä se on saanut siitä, että siihen on asennettu erikoislaitteet, mikä mahdollistaa vammautuneen lentämisen.

Mutta sitten olikin jo aika nousta Convairiin, sillä lento odotti jo!

Convair on USA:ssa rakennettu matkustajakone, joka saapui Aerolle (nykyään Finnair) vuonna 1953. Paikkoja koneessa oli aluksi 44; myöhemmin 52. Tämä kyseinen kone on tehnyt Finnairin pisimmän työhistorian, ja viimeisen reittilentonsa se suoritti vappuaattona 1980.

Näkymä koneen sisällä oli hieman toisenlainen kuin olin muistellut, sillä penkkien sivuihin oli tehty tuommoiset muoviseinät, jottei kukaan pystyisi laskemaan ahteriaan istuimelle. Vain muutama koneen etuosan istuin oli jätetty vapaaksi. 

Mietin, olivatko muovisuojukset koronan mukanaan tuomia, vai yritettiinkö niillä säästää koneen kulumista. 

Lähettelin ukkelille kuvia, että lähdössä Espanjaan.

Kurkistelua muoviseinän takaa ohjaamoon. Kyllä tätä varmaan osaisi ohjata. Näyttää ihan simppeliltä! Melkein kuin meidän auton kojelauta.

Masterchef-keittiö. Täällä niitä taikoja on tehty!

Tämä kaveri istuskeli Convairin renkaan päällä.

Tämä nalle puolestaan oli kotiutunut Piper PA-28R-180 Cherokee Arrow'n siivelle.

Cherokee Arrow on nelipaikkainen matkailukone, joka otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1969. Lentokapteeni Orvokki Kuortti suoritti kyseisellä koneella useita merkittäviä matkalentoja ja osallistui moniin kilpailuihinkin, mm. Englannista Australiaan vuonna 1969 ja Lontoosta Kanadan Victoriaan vuonna 1971. Kone on ainoa yksityiskone Suomessa, joka on lentänyt viiteen maanosaan. Orvokki oli kyllä melkoinen mimmi!

Orvokki on käynyt Intiassakin.

Peräsiipeen on ikuistettu Orvokin käymät paikat.

Sitten seuraa pieni tietopläjäys Finnairin historiasta. Jos ei kiinnosta, hyppää yli. 

"Finnair Oyj on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista lentoyhtiöistä. Sen perusti syksyllä 1923 [tasan sata vuotta sitten!] Bruno Lucander kumppaneineen – tuolloin nimellä Aero Oy. Yhtiö lensi ensimmäisen lentonsa vuonna 1924 Helsingistä, Katajanokan lentosatamasta, Tallinnaan.

Aeron reittiverkosto laajeni ensin Tukholmaan ja edelleen Keski-Eurooppaan, ja 1930-luvulla yhtiö alkoi lentää myös kotimaan reittejä. Alkuvuosina lentoyhtiöt käyttivät vesilentokoneita, kunnes 1930-luvulla lentoliikenne siirtyi maalentoasemille. 

Aero jatkoi lentoliikennettä katkeamatta myös sotien ajan. Sotien jälkeen Suomen valtio turvasi Aeron tulevaisuuden hankkimalla sijoituksillaan yhtiön osake-enemmistön. Näin Aerosta tuli valtionlentoyhtiö. Yhtiö otti myös markkinoinnissaan käyttöön uuden, kansainvälisen nimen Finnish Airlines, joka lyhennettiin muotoon Finnair. Yhtiö muutti virallisesti nimensä Finnairiksi vuonna 1968. Vanha Aero Oy -nimi näkyy edelleen Finnairin AY-alkuisissa lentonumeroissa.

Sotien jälkeen yhtiön toiminta on kasvanut tasaisesti aina 2020-luvun alkuun saakka. Yhtiö siirtyi suihkukoneiden aikakaudelle 1960-luvun alussa, ja vuonna 1969 avattiin ensimmäinen reitti Atlantin yli New Yorkiin. 1970- ja 1980-luvuilla Finnair avasi reitit Bangkokiin, Tokioon ja Pekingiin."

Mutta Finnair ei ollut ainoa yrittelijä Suomen taivaalla, vaan siellä nähtiin muitakin siipiveikkoja. 

Douglas DC-3, joka teki pitkän uran matkustajakoneena Karairilla (alun perin Karhumäki Airways ja sittemmin Kar-Air).

Veikein yrittelijä oli kuitenkin 1971 perustettu Spearair, jonka taustalla oli suomalaisen matkailun kapinallinen Kalevi Keihänen. Spearairin DC-8 -koneissa ei matkattu fiinisti pikkutakissa vaan Keihäsmatkojen tapaan kansanomaisesti –  "Mimmiksi" ja "Santraksi" tituleerattujen lentoemäntien tarjoillessa kotimaisten lihapullien kyytipojaksi ehtaa pontikkaa. Spearairin kohtaloksi koitui vuoden 1973 öljykriisi ja polttoaineen hinnannousu, ja lentoyhtiön konkurssi vuonna 1974 veti koko Keihäsen konsernin mukanaan. 

Jaahas. Siinä olikin ensimmäinen minun päiväni käyntikohde. Vielä olisi pari jäljellä, mutta niiden sepustukset eivät ole yhtä pitkiä. Uuteen Ilmailumuseoon esittäisin semmoisen toiveen, että sinne pitäisi saada lisää lentokoneita, joita pääsee tutkimaan myös sisältä käsin. Pliis!

Tässä välissä kävin kuitenkin syömässä Jumbossa, joka sattui olemaan sopivasti matkan varrella ja jonka food courtin tiesin käteväksi lounaspaikaksi. 

Jotta patonkielämys olisi täydellinen, on hyvä olla mukana viihde-elektroniikkaa.

Jumbon lähellä on SPR:n Kontti -kierrätysmyymälä, ja päätin käväistä siellä, jos sieltä vaikka löytyisi kirjoja. Palapelit kelpaisivat myös. 

Parkkipaikka oli ihan täynnä, joten paikka tuntui olevan suosittu.

En ollut koskaan käynyt Konteissa, ja olin yllättynyt, miten avara ja siisti ainakin tämä myymälä oli.

En ehtinyt ottaa monta askelta, kun näin jo jotain kiinnostavaa. 

Korkeakirjallisuutta.

Edellisen postauksen kommenteissa oli tullut puhetta Taikaviitoista, ja tokihan Taikaviittoja piti ostaa, kun ne kerran tuossa tyrkyllä olivat.

Kirjaosasto oli minusta aika houkutteleva ja selkeä.

Selailin kirjoja hyvän tovin ja melkein meinasi jo epätoivo iskeä, mutta löysin kuitenkin muutaman kirjan. Se onkin sitten eri asia, tulevatko kirjat luettua!

Konttikäynnin saldo: kolme Taikaviittaa, kolme kirjaa, yksi tuhannen palan palapeli. Kustannus: 14 euroa. 

Seuraava käyntikohteeni oli Ratikkamuseo, eli liikennevälineillä jatketaan. Ratikkamuseo oli yllättävän pieni, joten siellä ei kauan aikaa kulunut. Rupesin muistelemaan, että olin saattanut käydä museossa joskus aiemminkin, ja googlettamalla selvisi, että olin käynyt siellä vuonna 2016. Uusintakäynti oli näköjään paikallaan, kun en muistanut seitsemän vuoden takaisesta käynnistäni mitään!

Hevosvetoisessa vaunussa penkit olivat pitkittäin vaunun suuntaisesti. Penkit oli valmistettu hienostuneesti puusta.

Heppakyydillä menossa!

Museossa sai leimata ratikkalipun vanhan ajan malliin. Muistelen hämärästi, että olen ehkä elänyt aikakautta, kun liput vielä leimattiin tällaisella laitteella.

Tämä avomallinen vaunu tuntui hieman erikoiselta Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen, mutta ehkä avovaunu oli vain kesäkäytössä. Ratikan nähdessäni mietin, että olin saattanut nähdä kerran kaupungilla tämmöisen, joten oli ryhdyttävä taas googlauspuuhiin. Kävi ilmi, että olin itse asiassa ajellutkin tämmöisellä ratikalla, äidin kanssa vuonna 2014. Kyllä tämä blogi on hyvä olla olemassa, koska muuten en muistaisi tekemisistäni varmaan puoliakaan!

Sisu-vaunussa.

Muistatteko vielä rahastajan? Rahastajalla oli takaoven vieressä oma paikkansa.

Mitähän tämäkin kuva mahtaa tarkoittaa? Hämähäkinseitit kielletty? Voisin huolia tämmöisen meidän parvekkeelle.

Sisu-vaunun kuskin paikka.

Monenmoisia sääntöjä ratikalla matkustaville. 

Ratikkamuseokäynnin jälkeen kello oli niin vähän, että rupesin katselemaan Museokortin sovelluksesta, löytyisikö läheltä vielä jotain muuta kiinnostavaa. Olin ostanut ensimmäistä kertaa elämässäni Museokortin, kun olin ajatellut, että se saattaisi innostaa käymään museoissa useammin. Museokortin sovellus tuntui oikein näppärältä käyttää, ja se tuntui innostavan meikäläistäkin – lievää museokammoa potevaa – spontaaniin museokäyntiin. 

Lähistöltä löytyi Taidekoti Kirpilä, joka näytti kiinnostavalta. 

Kaiken lisäksi kävi vielä niin onnekkaasti, että museo oli avautumassa juuri niillä minuuteilla. Museo on auki vain kahtena päivänä viikossa, keskiviikkoisin 14–18 ja sunnuntaisin 12–16, joten oli todellakin onnea matkassa, että olin pyrkimässä museoon aukioloaikojen puitteissa. 

Taidekoti Kirpilä ei ollut maailman helpoin paikka löytää, mutta löytyihän se oikea ovi viimein. 

Jotta ulko-ovi avautui, piti soittaa oven vieressä olevaa kelloa. Sitten hissillä kuudenteen kerrokseen ja soittamaan taas ovikelloa, jolloin vartija avasi oven. 

Sisällä ei saanut tallustella omilla kengillään, mikä oli ihan ymmärrettävää, vaan kengät piti joko ottaa pois tai kenkien päälle piti pukea suojukset. Muistin, että olin laittanut jalkaani rumat vaaleanpunaiset viirulliset sukat, ja möläytin vartijalle, että "en voi ottaa kenkiä pois, kun mulla on niin rumat sukat". Mitä hittoa – ihan kuin museossa olisi joku sukkapoliisi, joka tarkkailee, millaiset sukat kenelläkin on. 😆

Näin pidämme sukkapoliisin tyytyväisenä.

Sain kuulla, että museossa oli alkamassa ilmainen yleisöopastus vajaan puolen tunnin päästä, mutta en ajatellut jääväni opastuskierrokselle, vaan kuljeskelin museossa itsekseni. Ovikello soi tiuhaan tahtiin, kun museoon tuli koko ajan lisää väkeä – olivat tulossa ilmeisesti sille opastuskierrokselle. Museokortista ei muuten ollut mitään iloa niin Taidekoti Kirpilässä kuin Ratikkamuseossakaan, sillä molemmat museot olivat ilmaisia. Helsingistä löytyy siis ilmaista hupiakin!

Asunto oli yllättävän tilava (350 neliötä), ja minua kiinnostikin enemmän itse asunto kuin taide. 

Juhlaolohuone.

Mattas-huone.

Erikoinen katosta roikkuva kasvi juurineen, joka oli osin taidetta, osin aitoa kasvia.

Kain Tapper: Musta kivi, 1983.

Kirjasto.

Näkymä Vänrikki Stoolin kadulle.

Håkan Brunberg: Näkymä Gröna Lundiin, noin 1970.

Unto Kaipainen: Nostokurkia, n. 1940-luku.

Ruokasali.

TV-huone.

Arkiolohuone.

Arkiolohuonetta myös.

Ilmari Nylund: Tavernassa (Rhodos), 1971.

Ilmari Nylund: Katu Dar es Salaamissa, 1969.

Salonki.

Kello oli tullut puoli kolme ja yleisöopastus oli alkamassa. Päätin sittenkin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja jäädä kuuntelemaan opastusta – kunhan olin ensin varmistanut vartijalta, kuinka kauan opastus kestäisi (noin tunnin), ja voisiko lähteä kesken pois, jos siltä tuntuisi (kyllä). 

Väkeä oli tullut paikalle minusta yllättävän paljon (ehkä kolmekymmentä henkeä).

Sain kuulla, että asunto oli kuulunut reumalääkäri Juhani Kirpilälle, joka oli rakastanut taidetta. Kirpilä olikin kerännyt elämänsä aikana yli 500 teoksen kokoelman, josta suuri osa oli muotokuvia ja ihmisaiheita. Koska Kirpilällä ei ollut perillisiä, hän testamenttasi asuntonsa ja taidekokoelmansa Suomen kulttuurirahastolle. Kirpilä kuoli vuonna 1988, vain 57-vuotiaana sydänkohtaukseen, ja Taidekoti Kirpilä avattiin yleisölle kesäkuussa 1992. Aika huikea juttu, että tämmöinenkin paikka on olemassa, "piilossa" keskellä Helsinkiä! 

Kaikki osat asunnosta eivät ole yleisölle avoimia, ja olinkin ihmetellyt, missä oli esimerkiksi keittiö. Sain kuulla, että toista keittiöistä käytettiin toimistona ja toinen oli henkilökunnan tilana. Myöskään makuuhuoneita ei ollut esitteillä. Pääosassa olikin taide, josta näytteillä on aina kerrallaan noin puolet.

Akseli Gallen-Kallela: Saaristomaisema.

Jaksoin kuunnella opastusta 40 minuuttia, mutta koska opastus näytti keskittyvän enemmän taiteeseen kuin itse asuntoon (nimitys 'taidekoti' ehkä jo vihjaakin viisaammalle jotakin 😆), oli tullut minun aikani poistua takavasemmalle. Oli kuitenkin hyvä, että olin jäänyt kuuntelemaan opastusta edes hetkeksi, koska sain sillä tavalla paikasta vähän enemmän irti. 

Oli kyllä taas kiva ja onnistunut päivä! Nyt pitää ruveta suunnittelemaan jo seuraavaa minun päivääni. 

😘

41 kommenttia:

  1. Ulrika50v.blogspot.com14.1.2023 klo 14.42

    Taulu:näkymä Gröna Lundiin on upea , sattuneesta syystä😆
    Sun kuva : näkymä Vänrikki Stoolin kadulle on paras taidekuva 👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ymmärrän ne "sattuneet syyt". :-D Taideasioissa saa olla puolueellinen. 👍

      Poista
  2. Vai hetkinen....., "sun kuva " taitaaki olla taulu , luulin sitä sun ottamaksi ....🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo näkymä Vänrikki Stoolin kadulle on minun ottamani. Otin sen muistaakseni kirjaston ikkunasta. Jos katsot kuvan yläreunaa, siellä näkyy hieman ikkunaan heijastunutta kristallikruunua... Kiva, että tykkäsit kuvasta! <3

      Poista
  3. Kalevi Keihänen. Siitä siis nimi Keihäsmatkat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mä en itse edes tajunnut tuota, mutta siitähän se nimi on tosiaan saanut alkunsa!

      Poista
  4. Ihan mahtavaa, hernekeittoa omalta syntymävuodeltani :D. Ei se vielä voi kovin pahasti olla vanhentunut :).

    Mietin tuota, että puhelut kuljettajan kanssa on kielletty, samoin keskustelu. Että olisko pelkkä keskustelukielto riittänyt, vaikka voihan sitä tietysti soittaa kuljettajalle jotain pilapuheluita, joissa ei sen kummemmin keskustella.

    Ja voi sun ukkeliparkaa :D. Ikinä tiedä, mitä vaimo seuraavaksi keksii. En usko, että olisi isommin hämmästänyt, vaikka olisit laittanut kuvan Madridista, että täällä ollaan :).

    Sun päivä oli ihan sun näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaan voi olla kovin vanhentunutta. Eiköhän se hernekeittokin vain parane vanhetessaan. ;-)

      Minä mietin myös noita puheluita, että ne eivät voi tarkoittaa mitään puhelimella tehtyjä puheluja, koska eihän tuohon aikaan edes ollut mitään kännyköitä (tai ainakin oletan, että kiellot ovat ajalta ennen kännyköitä). Kai tuossa oli päätetty sanoa sama asia usealla eri tavalla, että varmasti menisi viesti perille. Erikoinen sanavalinta kyllä!

      Olet ihan oikeassa, että ukkeli on saanut tottua kaikkeen. Muutama hupaisa muisto: Kerran ukkeli soitti Kolumbiasta, että minkälaiset ilmat siellä Suomessa on. Jouduin sitten paljastamaan, että en ollut edes Suomessa, vaan olin road tripillä Virossa. Ja toisen kerran ukkeli sattui soittamaan, kun olin ystäväni ja kummipoikani kanssa tutustumassa Hämeenlinnan vankilaan. Ukkeli kysyi, että missäs olet, ja vastasin, että vankilassa. :-D En muista, että olisi ihmetellyt sitäkään sen kummemmin! Outoa...

      Vielä kun tuohon päivään olisi saanut ympättyä jonkin hautausmaakeikan, niin sitten päivä olisi ollut täydellinen. ;-)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa, Annukka! <3

      Poista
    2. Jos ei vankilakaan herättänyt ihmetystä, niin tuskin mikään :D. Mahdollisesti voisit käväistä vaikka kuussa ilman, että ukkeli pitää sitäkään mitenkään erikoisena sun tapauksessa :D

      Poista
    3. Hih, ihan totta, että vankila taitaa olla jo aika extremeä. :-) Vaikea kyllä keksiä, mikä olisi sellainen paikka, jota ukkeli saattaisi havahtua ihmettelemään. Varmaan jokin SDP:n vuosikokous tai muu vastaava. ;-D

      Poista
  5. Pitäisi kyllä vihdoin käydä itsekin tuolla ilmailumuseossa, aina välillä se juolahtaa mieleen mutta sitten unohtuu. Olen tosin onnellisesti unohtanut, kävimmekö ilmailumuseossa jo peruskouluaikoina, kun jostain syystä retkeilimme ihmettelemään helsinki-vantaan hangaareja. Ainoa muistikuva tuosta reissusta on knoppitieto, että suihkumoottoreiden takana ei kannata seistä kun ne ovat käynnissä, koska ihminen voi käytännössä hajota silloin kappaleiksi. :D

    Eilisestä hesarin artikkelista bongattua: Amos Andersonin kotimuseo avautuu myöhemmin keväällä, toivottavasti sielläkin voisi harrastaa aikalaishenkistä sisustustirkistelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää nyt ottaa oikein asiaksesi tuo ilmailumuseovierailu. Tai sitten odottelet sinne vuoteen 2028, tai milloin se uusi museo nyt sitten avataankin. Se ei voi olla ainakaan pienempi ja ahtaampi kuin tuo nykyinen! :-D

      Mielenkiintoinen knoppitieto suihkumoottorista! Tuommoinen olisi kyllä jäänyt varmasti minunkin mieleeni, vaikka knoppitieto ei muuten tahdokaan oikein tarttua päähäni. :-D

      Mä bongasin Hesarista saman uutisen, ja jäänkin odottamaan kieli pitkälläni museon avautumista. Muistaakseni siinä artikkelissa luvattiin, että museo voisi avautua maaliskuun puolessavälissä, ellen ihan väärin muista. Tuollaiset kotimuseot ovat minusta ihan parhaita, kun pääsee ikään kuin hyppäämään keskelle menneisyyttä.

      Poista
  6. Olen kuullut, että jotkut matkustavat siivellä, mutta sinä sait sellaisen matkustajan oikein kuvattua! Wau, noinkin karvainen kaveri.
    Minulle tuo ärtsoppa käy jo muutenkin niin vatsan päälle, että eipä tekisi mieli.
    Tosi hieno juttu, että saat nyt uuden lukuvuotesi alulle noiden Taikaviittojen avulla! Merkillistä, miten jokin asia tulee yht´äkkiä esille ihan toisessa yhteydessä ;) Löytyykö sieltä yhtään Super Hessua?
    Muistan, kun busseissa oli vielä rahastaja, ratikalla en ole kulkenut ehkä ...koskaan?? No ehkä ulkomailla kerran..
    Hauskoja nuo kyltit! Silloin jo tajuttu, että puhelut ovat vaarallisia, jos ajaa samalla jotain kulkuneuvoa.
    Minulla jäi verkkokalvolle pääasiassa nuo suloiset kengänsuojat. Meillä kun on töissä vaan niitä persoonattomia sinisiä, muovisia.
    Lisää museoita kehiin, pliis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä karvaisia siivellä matkustelijoita oli useampi. En viitsinyt laittaa ihan kaikkien nallejen kuvia blogiin, vaikka mieli olisi tehnyt. :-)

      Ei hernekeitto ole minunkaan vatsalleni ihan se paras valinta, vaikka se hyvää onkin. Jos se ei muuten käy vatsan päälle, niin perästä kuuluu. ;-D

      Mulle käy usein noin, että on ensin puhe jostakin (tai sitten ajattelen jotakin), ja sitten se asia tuleekin esille jossakin muussa yhteydessä. Mahtaisko olla vetovoiman laki tms. Super Hessuja en edes katsellut, kun en ole koskaan tykännyt Hessusta. Mä en muuten edes tiennyt, että Hessullakin on tuollainen alter ego (kävin just googlettamassa).

      Minä en edelleenkään ymmärrä, tarkoitetaanko noilla puheluilla ihan puhelin-puheluita vai kuskin kanssa jutustelua. Arvoitukseksi taitaa jäädäkin, joten tulkitkaamme asia, miten haluamme. :-)

      Tuolla museossa oli muuten kahden värisiä kengänsuojuksia, nättejä punaisia ja sitten noita sinertäviä. Punaiset olivat pienemmälle jalalle ja siniset isommalle. Päätin ottaa varmuuden vuoksi nuo siniset, kun vartija tarkkaili suojusten pukemista vierestä, ja olisi ollut hirveän noloa, jos mun kalossini eivät olisikaan mahtuneet niihin punaisiin. Ensin se sukkaepisodi, ja sitten vielä ylisuuret kalossit. :-D

      Hih, no katsotaan, koska saan raahatuksi itseni seuraavan kerran museoon. Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle – ja karvaisille ystävillesi tietysti myös!

      Poista
  7. Oisko noista nallejen kirjainlapuista tullut joku sana? Tuli vaan mulle ekaks mieleen...
    Ratikasta tuli mieleen, että me kutsutaan niitä "meteoriiteiksi". Älä kysy miksi, se oli joku juttu, josta se sitten jäi meidän puheeseen.
    Kain Tapperilla muistelisin puolestaan olevan olleen kesäpaikka joko Hartolassa tai Sysmässä. (tuli mieleen tuosta veistoksesta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli nallejen kirjaimista ihan sama mieleen, että ehkä kirjaimista on ollut tarkoitus muodostaa jokin sana. Tosin en muista nähneeni nallejen rintapielissä yhtään vokaalia – oli vain pelkkiä konsonantteja – joten ei niistä tainnut saada sanaa muodostumaan. Tai sitten vokaalinallet oli piilotettu erityisen hyvin! Tai sitten joku kerkesi jo ostaa kaikki vokaalit... hehe.

      Meteoriitti ja ratikka – ei tulisi ehkä itselle ekana mieleen yhdistää näitä kahta sanaa. :-D Ratikat ovat niin hitaitakin, että voi elämä. Mutta mielenkiintoinen nimitys!

      Mulla on äärimmäisen huono tuntemus suomalaisista taiteilijoista (tai ylipäänsä minkään maalaisista taiteilijoista), että melkein kaikki taiteilijoihin liittyvä tieto on mulle uutta. :-)

      Poista
  8. Aika hieno tuo Taidekoti Kirpilä! Laitankin muistiin kesää varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oli, joten laita ihmeessä muistiin! Aukioloajat ovat tosiaan hyvin rajalliset, mikä kannattaa myös muistaa käyntiä suunnitellessa. Niin ja yleisöopastukset järjestetään kumpanakin päivänä puoli tuntia avaamisen jälkeen. :-)

      Poista
  9. Onnea museokortista, se on kyllä hyvä kapine, sillä sen kanssa tulee niin helposti käväistyä museoissa kun se on jo "maksanut". Se oli kyllä hieno keksintö tai ulkomailtahan se lainattiin. Minulla on ICOMin kortti, sen voi hankkia tiettyjen alojen ihmiset ja se hyväksytään myös ulkomaisissa museoissa, koska se on kansainvälinen museoalan ihmisten kortti. (vähän kalliimpi kuin museokortti)
    Tuossa Kirpilän kotimuseossa haluaisin käydä, siitä on ollut viime aikoina juttuja lehdissäkin ja omistajien elämästä. Muissakaan museoissa, joissa vierailit, en ole käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Museokortti tuntuu kyllä hyvältä keksinnöltä, ja todellakin madaltaa (huomasin tämän jo nyt ekana käyttöpäivänä!) kynnystä käydä museoissa, kun museokäynnistä ei tarvitse enää maksaa erikseen. Kortti maksaa myös aika pian itsensä takaisin, jos pääsymaksut ovat tuota luokkaa kuin Ilmailumuseossa (12 e). ICOM-kortti kuulostaa jo ihan pro-kortilta, ja on sinulle varmasti erinomainen ja tarpeellinen kapistus!

      Opas kertoikin, että Kirpilästä oli ollut juttua Hesarissa olikohan se nyt viime kesänä, ja syksyllä Kirpilässä oli ollut melkoinen hulabaloo, kun ihmisiä tunki sisään ovista ja ikkunoista. (Ei hän nyt ihan noilla sanoilla asiaa ilmaissut, mutta kiirettä oli siis pitänyt). Mitenköhän minä olen onnistunut missaamaan kaiken Kirpilä-uutisoinnin, enkä ollut edes kuullut koko paikasta aiemmin. Mutta löysinpähän paikan siitä huolimatta. :-D

      Poista
  10. "Mun päivä" on tosi hyvä idea. Ystävä viimevuoden lopulla uteli, että onko porukoilla museokortti, kun se haluaisi käydä ilmailumuseossa. Eli mulle on varmaan tulossa tässä keväällä käynti siellä. Katsotaan onko nallet vielä paikallaan ;-) Orvokin lentojen pysähdyspaikkojen merkinnät peräsiivessä tuntuu tosi hienolta. Ihailen aina näitä naisia, jotka tekevät mitä haluavat!

    Kiitos ratikkamuseovihjeestä, en ole koskaan käynyt siellä. Mä muistan olleeni joskus ratikassa, jossa oli rahastaja paikallaan. Luulen, että mentiin ratikalla Auroran sairaalaan, kun olin työntänyt helmen korvaani ja se piti saada sieltä jotenkin pois :D

    Kirpilän Mattas-huone näyttää kivalta, varsinkin tuo ikkunasyvennys. Ja sun ottama kuva Vänrikki Stoolin kadulle on tosi hieno! Töölössä on muistaakseni toinenkin taidekotimuseo, muttei nyt heti tule mieleen mikä se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina rakastanut "mun päiviäni", kun ne saavat minut aina sellaiseen mielentilaan, jota en elämässä muuten juurikaan tavoita.

      Jos käyt tervehtimässä ilmailumuseon nalleja, niin kerrohan terveisiä! Minua harmitti, kun en ollut tajunnut ottaa omaa nalleani mukaan, jotta olisin saanut yhteispotretteja museon nallejen kanssa. Toisaalta nuo museon nallet olivat narujen takana (siis siellä, minne yleisöllä ei ole lupa mennä), ja olisi ollut noloa saada porttikielto museoon nallejen takia. ;-D

      Minäkin ihailen naisia, joille vain taivas on rajana – tai siis Orvokin tapauksessa taivaskaan ei ollut rajana!

      Helmi korvassa kuulostaa pelottavalta. Siskoni tunki kerran pajunkissan korvaansa, ja sen irrottaminen olikin operaatio (siitäkin tuli sairaalareissu).

      Kiitos. <3 Kovin oli harmaa päivä ottaa mitään katunäkymäkuvia, mutta ehkä nuo kuvan pienet väriläikät pääsevät harmauden keskellä paremmin esille. Mä tykkään tosi paljon kaikenlaisista kotimuseoista (taiteella tai ehkä mieluummin ilman ;-D), ja täytyykin kuukkeloida tuota toistakin taidekotimuseota.

      Poista
  11. Hieno museokierros, ja tuo Taidekoti ja ratikkamuseo olisi joskus kiva nähdä. Hyvä idea muuten tuo itselle keskitetty kiva päivä😁Närit värit noissa pienkoneissa. Ne tuo mulle mieleen kun lennettiin vanhalla venäläisellä pienkoneella Venezuelasta Bonairen saarelle(ja takaisin sieltä) ja koko ajan pelkäsin koneen tippuvan...
    Mikä muuten on Taikaviitta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle keskitetyt päivät on aina kivoja. Ei tartte tehdä ainakaan kompromisseja kenenkään kanssa, että mitä tehtäisiin. :-D

      En ollut edes ajatellut noiden pikkukoneiden värejä, mutta tosiaan persoonallisen näköisiä koneita! En tiedä, uskaltaisinko minä lennellä tuommoisilla pikkukoneilla Etelä-Amerikassa tai missään muuallakaan...

      Taikaviitta on Aku Ankan alter ego, eli Aku vetäisee Taikaviitan asun ylleen ja muuttuu pelastavaksi sankarihahmoksi. En muista Taikaviitasta tämän enempää, kun en ole vielä lukenut niitä ostamiani Taikaviittoja, mutta mua viehätti (ainakin lapsena) Taikaviitassa se, miten epäonnisesta Akusta tuleekin yhtäkkiä pelastava sankari. :-)

      Poista
    2. Oho,mulla taisi olla amnesia,sillä Aku Ankkahan tuli meille kotiin😁

      Poista
    3. Sullakin on varmaan kulunut jonkin verran aikaa siitä, kun olet lukenut viimeksi Aku Ankkoja, joten ei ole ihmekään, jos et muistanut Taikaviittaa. ;-D

      Poista
  12. Loistoidea tällainen "minun päiväni" ja sun päiväsi vaikutti aivan ihanalta! Kiitos kun veit meidät lukijatkin mukanasi museoihin - missään näistä en ollut itsekään käynyt. Museokortti on kyllä hieno keksintö ja motivoi piipahtelemaan museoissa vaikka vähän ex temporekin ja sellaisissakin näyttelyissä, mihin ei tulisi muuten lähdettyä ja mitkä voivat sitten yllättää iloisesti. Hitsi että onkin ikävä museokäyntejä ja Museokorttia! Mulla ne ovat koronan myötä jääneet, vaan jospa kohta taas uskaltaisin aktivoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että olit mukanani viettämässä minun päivääni! <3

      Minä olen ollut aina vähän museokammoinen, mikä johtuu aika paljon ennakkoluuloistani museoita kohtaan sekä huonoista kokemuksistani. Joku suositteli mulle taannoin tuota Museokorttia, ja ensiksi ajateltuna kortti tuntui kalliilta, varsinkin jos korttia ei tule edes käytettyä. Mutta aika äkkiähän se maksaa itsensä takaisin, ja se todellakin näyttää innostavan käymään museoissa useammin. Mä olen sen verran spontaani ihminen, että erityisesti tuommoinen karttahaku on ihan mahtava keksintö.

      Toivottavasti sinäkin pääset pian museokierroksille! <3

      Poista
  13. Ai että, kiitos! Ihan sai tässä nauttia ulos lähtemättä. ;)
    Ratti lentokoneessa? Tulin aikoinaan, muistaakseni 7-vuotiaana, ensimmäiseltä ulkomaan reissulta äitini kanssa Rodokselta. Se oli viimeinen Keihäsmatkojen lento ennen konkkaa ja poikettiin Beirutin kautta. En tiedä miten ne loput turistit sieltä pääsi? Olen tainnut esitellä StanstaLandiassa Keihäsmatkojen laukun, jonka omistan edelleen. Esittelin sen Janne Katajallekin, joka näytteli ko. sarjassa.
    Olen lapsena ollut ratikassa niin, että siellä oli rahastaja. Jostain syystä tulee mieleen Hakaniemi.
    Kiitos tästä postauksesta tietoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos et pitkästynyt! :-D Ulos meneminen ei ihan hirveästi kyllä inspiroi täälläkään päässä, kun katsoo ikkunasta ulos.

      Ratteja minäkin ihmettelin, kun niitä oli vielä kaksin kappalein!

      Olipa mielenkiintoista lukea omakohtaisia kokemuksiasi Keihäsmatkoista. Minun tietämykseni Keihäsmatkoista on suurin piirtein nolla, vaikka onhan niistä tehty tosiaan se sarjakin. En tosin tiedä, kuinka fiktiivinen se oli. Ja mahtavaa, että olet saanut esitellä matkalaukkusi Janne Katajalle! :-D

      Ehkä Hakaniemi on ollut joskus ratikkaliikenteen keskus ja tulee mieleesi siksi... Nykyään Hakaniemi on aika kuollut paikka, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Kauppahallissa tuli joskus käytyä, mutta nyt en edes tiedä, onko se vanha kauppahalli jo remontoitu ja auki asiakkaille, vai vieläkö pitää asioida siinä tilapäisrakennuksessa.

      Mukavaa päivää, Stansta!

      Poista
  14. "Sinun päivä" - siis mikä ihana idea ja toteutus!!
    Että mä rakastan lentokoneita - monenmoisissa "vispilöissä" sitä on tullut lennettyäkin, mutta tuollaisella vanhalla hävittäjällä toivoisin joskus pääseväni tekemään silmukan tai pari... "Pyörätuoli" koneet on ihania.... Brasseissa tuli lenneltyä niin, että jalkoja sai heilutella ilmassa ja aikamoinen vispilä se oli Costa Ricassakin... Keihäsmatkoilla olin vanhempieni kanssa Mallorcalla - hih... olipa kiva kun järjestit tällaisen lentokone"kiertueen" - kun mulle jotenkin museot paikkoja jotka kyllä kierrän (mutta kierrän kaukaa!) en tiedä miksi... näin kuvina sopiva annos... Kontit on kyllä todella siistejä paikkoja - kiva käydä ja viedä myös omiaan...Tarttiskin saada aikaan konmaritusta... kertynyt taasen kaikenlaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva jos tykkäsit!

      Mulla on sama, että rakastan lentokoneita ja jopa niiden teknisiä yksityiskohtia (kuten erilaisia moottoreita jne.), mikä on sinänsä omituista, että en ymmärrä tekniikasta mitään, eikä se voisi noin yleisesti ottaen vähempää kiinnostaa. :-)

      Mutta omakohtaista kokemusta minulla ei kovin erikoisista lentokoneista ole, toisin kuin sinulla, joka olet lennellyt pyörätuolillakin. :-D Melkoista. Kerkeät kyllä joka paikkaan. <3

      Mulla olisi myös konmaritettavaa, mutta miten se aloittaminen onkin aina niin vaikeaa... Toisaalta jos repisi vaan kamat kaapeista ulos lattialle, kuten mulla on yleensä tapana tämmöiset projektit aloittaa, niin sitten ei voisi enää perääntyä, kun pitää saada tavarat jaloista pois. :-D

      Poista
  15. Aika hauska yhteensattuma, että olet just kirjoittanut "minun päivästäni" - mä meinaan päätin toissapäivänä, että alan järjestämään semmoisia itselleni enemmän ja useammin. Sattuneesta syystä on elämän isot kysymykset pyörineet mielessä lähiviikkoina (en tiedä huomasitko Instan puolella mun joululoman "seikkailut") ja nyt kun oltiin tällä viikolla yksi iltapäivä Helsingissä saksalaisten vieraiden kanssa (yksi kouluprojekti), päätin, että alan käymään siellä useammin. Olen tosi laiska lähtemään Helsinkiin, mutta sitten aina kun saan itseni rahdattua sinne, tulee semmoinen "ihanaa olla käymässä kotikaupungissa" -fiilis. Ja toki paljon muitakin "minun päiväni" -juttuja olen päättänyt ruveta tekemään.

    Kivaa viikonloppua sinne! 💚💚💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, piti vielä kommentoida tota Orvokkia, vau mikä mimmi! Ja ihan mieletön se lentokoneen peräsiipi. Mieleen kehittyi semmoinen self help teemalause, että "muista olla joka päivä oman elämäsi Orvokki". Mutta ääh, taitaa kyllä mennä vähän turhan lässyttämisen puolelle tuo 😂😂😂

      Poista
    2. No kappas vaan, että sielläkin ovat minun päiväni ilmestymässä ohjelmistoon! Ainakin minun mielestäni ehdottoman hyvä idea!

      Mä seuraan nykyään Instaa tosi vähän, lähinnä vain jotain koiravideoita, käytännön piloja ja sen semmoisia, joten en ole tietoinen sinunkaan seikkailuistasi.. Toivottavasti ei sattunut mitään ikävää kuitenkaan!

      Mulla on monesti sama juttu, että se liikkeelle lähtö on se vaikein osuus, mutta sitten kun on päässyt liikkeelle, ihmettelee, että mites tämä nyt muka oli niin vaikeaa. :-D

      Ja sanopa muuta Orvokista! Todellakin mieletön tyyppi! Ja juu, kyllä tuo "oman elämäsi Orvokki" meni ehkä pikkuisen liiallisuuksiin. ;-D <3

      Poista
  16. Kovin pikkuiselta näyttää televisio nurkkaan ajettuna suuressa tv-huoneessa :)

    Nyt alkoi kiinnostamaan kuinka paljon löytyy noita kotimuseoita Helsingistä. Sohlbergin kotimuseossa olen käynyt ja suunnitelmissa on Reitzin kotimuseo. Kirpilä pitää laittaa listalle myös Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! :-D

      Kiitos kotimuseovinkeistä! En ollut kuullut kummastakaan, joten ilahdutti kovasti. Kivaa tammikuun loppua!

      Poista
    2. Tänään pääsin tutustumaan Kirpilän taidekotiin :) Meillä oli yksityinen opastettu kierros kuudelle, hyvin oli tilaa liikkua ja oppaalla aikaa vastailla kysymyksiimme.

      Poista
    3. Olipas kiva. 😊 Toivottavasti tykkäsit Kirpilästä!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3