Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 25. marraskuuta 2022

Tilaihme

Olen aina ollut sitä mieltä, että en tykkää käydä elokuvissa. En katso elokuvia edes kotona telkkarista, joten miksi ihmeessä raahaisin itseni katsomaan niitä leffateatteriinkaan? Teatterissahan voi kaiken lisäksi ajautua kiperiin tilanteisiin: jos elokuva on tylsä tai muulla tavalla epämiellyttävä, on pakko kärvistellä se parituntinen loppuun asti, kun ei leffateatterissa ole hirveästi muutakaan tekemistä tarjolla. Toki aina voi kaivaa kännykän esiin ja katsoa sieltä esimerkiksi kehittäviä YouTube-videoita, mutta sitä voi tehdä kotonakin ja ihan ilmaiseksi. Edes leffaherkut eivät ole houkutelleet minua teatteriin, sillä en tarvitse leffaa katsellessani välttämättä mitään syömistä tai juomista.

Kun äiti oli kylässä, hän alkoi puhua elokuviin menosta, eikä ajatus ollut minustakaan ihan kauhea. Rupesin kuukkeloimaan pääkaupunkiseudulta saleja, joissa olisi vähän paremmat istuimet, jotta äidin olisi mahdollisimman mukava istua, ja Ison Omenan Lounge näytti oikein lupaavalta. Varasin meille liput sinne, Häät ennen hautajaisia -leffan päivänäytökseen. 

Päivänäytökseen ei ollut ruuhkaa.

Odotukset olivat korkealla, ja ne todellakin täyttyivät! Sali oli ihanan pieni (sinne mahtuu vain 28 katsojaa), ja istuimet näyttivät sellaisilta, että ne oikein kutsuivat syliinsä. 

Oli tyynyt, säädettävät istuimet jalkatukineen ja kunnolliset pöydät istuimen molemmilla puolilla. Peittojakin sai hakea nurkassa olevasta korista, jos halusi katsella elokuvaa peiton alta.

Nyt alkaa olla olosuhteet kohdallaan.

Melkein tuntui kuin olisi istunut katsomassa leffaa kotona, paitsi että meidän sohva ei ole kyllä yhtä mukava kuin nuo teatterin istuimet olivat.

Kun leffa loppui, kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire minnekään, mikä miellytti minua suuresti. En tykkää siitä, että leffan jälkeen pitää sännätä pää kolmantena jalkana teatterista ulos. Oli aivan ihanaa saada istua rauhassa paikoillaan ja fiilistellä päättynyttä elokuvaa, ennen kuin tarvitsi astua takaisin oikeaan maailmaan. 

Lopputekstit vetelevät viimeisiään, mutta kenelläkään ei ole kiire ulos.

Ihastuimme kokemastamme äidin kanssa niin, että rupesimme miettimään jo uutta leffakäyntiä. Seuraava kerta tulikin jo niin pian kuin kahden päivän päästä (elokuva sentään oli eri 😆). Nyt olen käynyt kuukauden aikana leffassa kolme kertaa, mikä on enemmän kuin noin kymmenen viime vuoden aikana yhteensä! Tarvittiin näköjään vain tarpeeksi miellyttävät puitteet, jotta meikäläinen saatiin innostumaan elokuvissa käymisestä.

Koska olen käynyt leffassa jo näin monesti, minusta on kehkeytynyt täten myös pätevä elokuvakriitikko. Annetaanpa tässä samalla siis myös elokuva-arvostelut:

Häät ennen hautajaisia

Elokuvaa mainostettiin telkkarissa todella paljon, ja mainoksista oli tullut minulle sellainen mielikuva, että leffa on komedia. No ei ollut – tai jos olikin, en huomannut sitä komediaosuutta. Toisaalta jos elokuvan nimessä on 'hautajaiset', niin kyllähän fiksumpi ihminen osaa päätellä jo siitä jotain. Arvosana 3–/5.

Joanna (Iina Kuustonen) ja Sakke (Antti Luusuaniemi) papin vastaanotolla.

Rakkaani merikapteeni

Miellyttävän harmoninen elokuva, jossa tarina kulki mukavasti eteenpäin koko elokuvan ajan. En ehtinyt pitkästyä missään kohtaa, eikä kännykkääkään tarvinnut räplätä (muistaakseni) kertaakaan. Nenäliina oli varattuna valmiiksi lapaseen, ja sille oli tarvetta. Arvosana 4–/5.

Ticket to Paradise

Tätä elokuvaa kohtaan oli kovat odotukset, koska päärooleissa olivat Julia Roberts ja George Clooney ja koska Niina Backman oli mainostanut Novalla erästä kohtausta, joka oli hänen mielestään superhauska. Naurahdinkin leffaa katsellessani usemman kerran, mutta yleisesti ottaen kuvailisin elokuvaa lähinnä sanalla harmiton. Leffassa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta nyt leffasta jäi semmoinen tunne, että oli luotettu liikaa päänäyttelijöihin ja siihen, että isot nimet riittäisivät tekemään elokuvasta hyvän. Mahalasku kuitenkin tuli (vaikka upeat maisemat pelastivatkin hieman). Arvosana 2/5. 

Georgia (Julia Roberts) herää Balilla krapulaisena entisen miehensä Davidin (George Clooney) vierestä.
 

Mietin jälkeenpäin, että luultavasti tykästyin Ison Omenan Lounge-saliin erityisesti sen takia, että teatteri on niin pieni. Lisäksi salissa voi istua ikään kuin omassa rauhassaan, kun kahden istuimen ryhmät on erotettu viereisistä istuimista kapean seinän tapaisella. Minulle on ravintolassakin tärkeää, että pöydät ovat tarpeeksi kaukana toisistaan. Inhoan sitä, jos naapuripöytä on niin lähellä, että pitää istua melkein jonkun sylissä, ja kuulee kaiken, mitä naapuripöydässä puhutaan. Kun menee uuteen ravintolaan, koskaan ei voi tietää, miten ahtaasti siellä joutuu istumaan. Olen ollut havaitsevani, että nykyajan trendi on se, että ravintoloissa laitetaan pöydät niin lähekkäin, että hyvä jos pöytien välissä mahtuu kävelemään, ilman että vetää kamat pöydältä mukaansa.

Tätä oman tilan tarvetta piti tietenkin kuukkeloida, ja löysinkin heti pätevältä kuulostavan selityksen, miksi oma tila on minulle niin tärkeää. Jos vieraat ihmiset ovat esimerkiksi ravintolassa (liian) lähellä, voi kuulla ihmisten puheet, nähdä heidän ilmeensä, haistaa heidän parfyyminsa ja niin edelleen. Tämä kuormittaa aisteja, mikä puolestaan aiheuttaa fysiologista stressiä, kun tulee liikaa aistihavaintoja yhdellä kertaa. Minulla aistien ylikuormittuminen aiheuttaa sen, että en pysty keskittymään mihinkään, vaan oma oleminen on sellaista levotonta häröilyä. Ja kun ei pysty olemaan tilanteessa kunnolla läsnä, ravintolakokemuksesta ei pysty myöskään nauttimaan, mikä on tietysti harmillinen juttu. 

Juttelimme viime ravintolareissulla ukkelin kanssa asiasta, mutta ukkeli ei oikein ymmärtänyt, miten minua voi häiritä, jos joku istuu liian lähellä minua. Haha, eipä tullut yllätyksenä, että intialainen ei ymmärrä oman tilan vaatimusta. 😆 (Tämmöisissä tapauksissa on aina hyvä vetää kulttuurierokortti esiin!) Juhlistimme viime ravintolakäynnillä meidän ensitapaamisen 25-vuotispäivää vähän jälkijunassa (oikea vuosipäivä meni kotona hampurilaisaterioiden parissa!), ja olin salaa tyytyväinen, kun kaikki ravintolat, joihin ukkeli olisi halunnut, olivat täyteen buukattuja. Päädyimme siis tuttuun ja turvalliseen Kämp Brasserieen ja sen katetulle terassille, joka on ikisuosikkini juuri siitä syystä, että siellä on tarpeeksi omaa tilaa ja rauhaa. Ruoassakaan ei ole koskaan ollut mitään valittamista, eikä palvelussa.

Kukaan ei hengitä niskaan, ja jos kaverin naama alkaa kyllästyttää, voi aina töllistellä kadulla käveleviä ihmisiä (tai Kämp-hotelliin valuvia mustia luksusautoja, joiden takaikkunat on pimennetty).

Otimme taas kolmen ruokalajin menun, koska se on niin helppo valinta, ja varsinkin alkuruoka ja jälkiruoka miellyttivät. Kun ruoassa ei ole mitään ylimääräisiä kikkailuja, raaka-aineet pääsevät parhaiten esille.

Kylmäsavustettua lohta, Mangalitsa-porsaan lardoa ja yuzua.

Paahdettua ankanrintaa, ruusukaalia ja tummaa kirsikkakastiketta.

Black forest (suklaata, kirsikkaa ja vadelmaa).

Monellakin tapaa päinvastainen ravintolaesimerkki on viime kuulta, kun kävimme testaamassa Tomi Björckin uusimman ravintolan Sanchomen. Ravintola oli niin täyteen ahdettu, että ahdistus iski välittömästi. Eikä ahdistusta ainakaan yhtään vähentänyt se, että viereisessä pöydässä (pattiarallaa 30 sentin päässä) istuivat Sanni ja Shirly, jotka olivat aivan jumalaisen kauniita kumpikin. Tunsin itseni ihan variksenpelättimeksi, ja vaikka kuinka yritin keskittyä olennaiseen eli ruokaan ja ukkeliin, silti oli koko ajan epämukava olo. Vertailu ei ole koskaan hyväksi, tiedän sen, mutta niin siihen aina vain sorrun, jos en muuten niin alitajuisesti. Voi kiesus. Kuinkakohan vanhaksi pitää elää, että pääsen näistä ajatuksista eroon? Varmaan haudassa ei ahdista enää yhtään. 😆

Sanchomessa valitsimme yhdeksän annoksen kauden maistelumenun Kisetsu no ajin, koska ruokalista oli niin pitkä, että valitseminen listalta tuntui mahdottomalta. Ruoka oli sinänsä ihan jees, mutta kävi kuten aina ennenkin näiden maistelumenujen kanssa, että makuja tuli liikaa, ja syömisen jälkeen jäi sekava olo. 

En aio esitellä jokaista ruokalajia, mutta tässä muutama eniten miellyttänyt: 

Oyster: kevyesti kypsennetty osteri, sanbaizu dressing, merileväsalsaa.

Sanchome kyu tasting: lajitelma erilaisia japanilaisia makuja ja mereneläviä. (Äiti kysyi tämän nähdessään, että onko nuo susia vai kettuja. 😁)

Grilled Icelandic salmon: grillattua lohta, tuore wasabi 'beurre blanc', taimenenmätiä.

Yuzu cheesecake: yuzu-juustokakku, satsumasorbettia, sanshopippuria.

Perjantai-ilta alkaa olla siinä vaiheessa, että täytyy varmaankin ruveta laittamaan ruokaa. Voihan vee. Tiedossa olisi jotain pastaa jääkaapista löytyvistä aineksista (ööh, oluesta?).

Olkaahan ihmisiksi, koska tontut tarkkailevat ikkunoiden takana... 

😘

P.S. Seuraavaksi tulee sitten niitä munaohjeita...

28 kommenttia:

  1. Ai kun ihana leffateatteri! Tuollaiseen on varmaan kalliimmat liputkin? Itse olen kaynyt leffassa varmaan yli 10 vuotta sitten viimeksi.

    Ahtaat ravintolat ahdistaa. Varsinkin kun paikallinen porukka on luonteeltaan aika meluisaa.

    Ja nuo japanilaiset alkupalat olisi kylla jaaneet minulta varmaan lautaselle, sen verran eksoottiselta nayttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liput tuohon teatteriin kustansivat 18,50 e/kappale, ja muistelen lukeneeni, että lounge-lipuista joutuu maksamaan 6 euroa enemmän kuin tavallisista lipuista. Kuuden euron lisähinta ei ole minusta ollenkaan paha, kun rahalle saa kivasti vastinetta.

      Huh, osaan kuvitella, että siellä tuskin hissutellaan ravintoloissa, vaan ääntä saattaa olla vähän enemmän kuin täällä. Ja kyllähän suomalaistenkin äänenvoimakkuus nousee, mitä pidemmälle ilta etenee (ja mitä enemmän alkomahoolia on juotu)...

      Me ollaan käyty ukkelin kanssa aika paljon tuontyyppisissä ravintoloissa, mutta kyllä välillä edelleen ihmetyttää, että mitähän tämäkin lautasella oleva mahtaa olla. Toistaiseksi ainakaan ei ole mitään erityisen pahaa osunut kohdalle!

      Poista
  2. Hertsyykkeli miten mukavan näkönen leffateatteri!! Mä (me) oon aivan kauhee leffafriikki ja kaikki kotimaiset on pakko nähdä; siispä kiitos esittelystä! Mieluiten katotaan leffoja kotona, eli siitä on kauan ku oon ollu leffassa.
    Mäkään en tykkää ravintoloista, jossa ollaan aivan naapurin sylissä. Parasta on, jos on joku oma looshi tai muuten pesämäinen fiilis.
    Kämp! Se on suosikkini kyllä!! ❤️ (Sekä hotellina, että ravintolana)
    Thilda
    https://thildan.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana teatteri! Hauska kuulla, että siellä ollaan leffafriikkejä. Ehkä minustakin tulee vielä sellainen, kun sain nyt niin sanotusti pään auki. :-D Kotona on jotenkin vaikeampi keskittyä elokuviin, kun tulee koko ajan kaikenlaista muuta tekemistä mieleen. Teatterissa on pakko keskittyä elokuvaan, kun on maksanutkin siitä!

      Looshit on ihania, mutta valitettavan harvoin semmoisia enää näkee. Tuntuu, että ravintoloiden pitää saada sisään mahdollisimman paljon maksavia asiakkaita (mikä on tietysti ihan luonnollista, koska totta kai jokainen haluaa mahdollisimman paljon tuottoa), ja siinä kyllä asiakkaiden viihtyvyys kärsii, ainakin minun mielestäni.

      Minulle Kämp on tuttu vain ravintolan puolelta, mutta olisi kiva päästä joskus kokeilemaan sitä hotellin puoltakin. Toisaalta tuntuisi hassulta mennä helsinkiläiseen hotelliin, kun oma koti on kivenheiton päässä. Vaikka toisaalta, ehkä siinä se juju just olisikin. Yritin kerran ehdottaa ukkelille Clarion-hotellissa yöpymistä (kyseinen hotelli näkyy meidän olohuoneeseen), mutta ukkeli piti ajatusta jostain syystä ihan naurettavana. :-D

      Poista
  3. Meidän kaupungin leffateatterissa on kanssa tuollaiset löhötuolit. Siellä on myös muutama löhösohvapaikka. Kaikki paikat ovat samanhintaisia. Mulle se on vähän vaaranpaikka, kun liian mukavat olosuhteet + pimeys = zzzzzz. Olen kyllä onnistunut kaksi leffaa käydä katsomassa ja pysyin hereillä molemmat. En kyllä ole mikään leffateatterikävijä, kun kotona voi katsoa ilmaiseksikin.
    Mulla on muuten samanlainen kaulakoru kuin sulla, mulla siinä on turkoosi kivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän kadehdin tuollaista kykyä, että pystyy nukkumaan missä vain. Mä olen potentiaalisesti maailman surkein nukkuja, ja mieluusti huolisin tuommoisen taidon itselleni! Ja ihan mahtavaa, että sielläkin on leffateatterissa olosuhteet kohdallaan – eikä tartte edes maksaa mitään lisämaksua!

      Hauska kuulla, että sullakin on tuommoinen kaulakoru. Mä kinusin omani äidiltä, kun hän kyseli synttärilahjatoiveita. :-)

      Poista
  4. Täällä yksi keskittymiskyvytön moikka! Pitäisi olla varmaan sellaiset hevosten silmälaput ja kuulosuojaimet (ei hevosten) että pystyisi keskittymään yhteen juttuun. Vaan en tiedä olisiko niistä mitään apua kun ihan yksin ollessa meno on sama. Kesken imuroinnin huomaan että meneillään on silent disco jne. Onneksi tavaroiden minimalointi on tehnyt hyvää, rauhoittuu meno edes vähän.

    Ihanan näköisiä annoksia 🤍 Ja tuo leffateatteri, mukavan näköistä. Pitäiskö korkata jo leffateatterikausi, viimeksi käynyt 2006 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä olen kanssa haaveillut sellaisista hevosten silmälapuista mm. salilla. :-D Ei häiriintyisi niin kovasti muiden tekemisestä, vaan voisi keskittyä paremmin omiin juttuihinsa. Ja kuulosuojaimia käytän ihan oikeasti joskus kotona, kun pitää keskittyä johonkin, ja jostain asunnosta kuuluu muka niin hirveän häiritsevää ääntä.

      Mäkin haluaisin niin minimalisoida tavarat ihan minimiin, mutta se tuntuu olevan ikuisuusprojekti! Paljosta olen jo luopunut, mutta vielä olisi ihan hirveän paljon tavaraa, josta voisi luopua.

      Minä olin kuvitellut olevani tyyliin ainoa ihminen maailmassa, joka ei juurikaan käy leffassa, joten on ollut ihana havaita, että on niitä muitakin! Kivaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  5. Menin ihan sanattomaksi, kun kaiken tuon "höpinän" jälkeen tuli kuva elokuvateatterista. En voi sanoa, etteikö olisi kuitenkin naurattanut ;) Niin sinun näköinen juttu taas :) Minusta tuntuu, että elokuvissa puutuu aina takapuoli (noissa ei varmaan niinkään..) ja tuntuu kummalliselta katsoa elokuvaa, kun ei näe kuitenkaan esim. neuloa. On siis pakko syödä jotain, että saa käsille tekemistä.
    Ja nuo ruoka-annokset ;D Mieheni varmaan istahtaisi mielellään samaan pöytään kanssanne, jos tarjongit olisivat tuota laatua. Minä kierrän kaukaa noin eksoottiset annokset, joten mieskään ei varmaan päädy teidän reviirille ;)
    Jään odottelemaan munajuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olen kunnostautunut takinkääntämisessä. Ensin olen vakaasti yhtä mieltä, ja sitten kappas vaan, seuraavassa hetkessä olenkin täysin päinvastaista mieltä. Että vaikka niitä leffojakin muka vihaa, niin seuraavassa hetkessä voi hyvin ruveta juoksemaan elokuvissa alvariinsa. :-D

      Tuolla ei onneksi puutunut takapuoli! Istuimet oli sen verran leveät, että niissä saattoi kääntyä puolittaiseen kylkiasentoon (kuulostaa omituiselta, mutta en osaa paremmin selittää), jolloin takapuoleen ei kohdistunut liian suuri paine. :-)

      No miten ois vaikka joku Kimble-peli sinne leffateatteriin, niin saisit tekemistä käsille? ;-D Pimeässä on tosiaan hankala neuloa, ellei sitten ole jotain ihan perusoikeaa. Tosin en tiedä, onnistuisiko sekään pimeässä. Kirjoneule nyt ei ainakaan.

      Mulle tulee joskus tuommoisia annoksia syödessä mieleen, että kyllä ihmiset jaksavat nähdä vaivaa ruoan tähden. Kaamea pipertäminen ja vääntäminen, ja mitä se kaikki kumminkin huomenna on...

      Hih, täytyypä laittaa sitten seuraavaksi munajutut tulille.

      Poista
  6. Omenan lounge on lempparini, ihana lokoisasti rentoutua lämpimän viltin alle elokuvaa katsomaan. Ja joskus jopa siemailla viiniä elokuvaa katsellessa. Suunnitelmissa on maanantaina käydä katsomassa (juurikin Ompun loungessa) tuo Rakkaani merikapteeni. Yleensä valitsen aina saman paikan reunasta, rauhallinen paikka.

    Elokuvissa tulee käytyä kausittain. Varsinainen elokuvaputki on silloin, kun iskee paniikki kulttuuriedun vanhetessa ja käytän sen ostamalla sarjalippuja. Sitten ei olekaan kiinnostavia elokuvia pitään aikaan ja sarjalippujen vanhetessa juoksen tukka putkella leffassa. Vuonna 2019 kävin reilun kahden viikon aikana katsomassa kahdeksan elokuvaa (toimistolta oli lyhyt matka Tennispalatsiin ja Kinopalatsiin Ü) ja sitten tuli korona ja elokuviin ei enää päässyt. Nuorena tuli kulutettua Killan ja Olavin penkkejä myös melko ahkeraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hauska kuulla, että sinäkin tykkäät Ompun loungesta! Se on kyllä ihan paras paikka leffojen katseluun. Pääkaupunkiseudulla näytti olevan muitakin vähän parempia saleja, mutta monessa se paremmuus tarkoitti parempaa äänentoistoa tai muuta vastaavaa. Mua ei nuo tekniset asiat niin kiinnosta, vaan istumamukavuus on tärkein asia. :-)

      Niin tosiaan, loungeenhan saisi vissiin viedä viiniäkin myöhemmissä näytöksissä. Minua ei oikein viinin ja elokuvan yhdistäminen jostain syystä viehätä, mikä on vähän outoa, koska viini maistuu kyllä muuten. Kai mua pelottaa, että tulee vessahätä kesken leffan... Vaikka pääsisihän tuoltakin loungesta kesken näytöksen vessaan, vaikka vaikeaa tuntui olevan (ovet menevät kuulemma lukkoon elokuvan alettua, ja ovella pitää painaa jotain nappia ja odottaa, että joku tulee avaamaan oven...).

      Kahdeksan elokuvaa kahdessa viikossa on kyllä melkoinen suoritus! :-D Kiirettä on pitänyt. Minulla on sama juttu monessa muussakin asiassa, että kiinnostus on kausiluonteista. Joskus innostuu jostain tekemisestä ihan täysillä, ja sitten taas välillä se unohtuu pitkiksi ajoiksi kokonaan.

      Hetkinen, tarkoitatkohan Savonlinnan Killaa? Minäkin kävin siellä ensimmäisen kerran olikohan se viime vuonna vai sitä edellisenä. Hieno paikka!

      Poista
    2. Just sitä :) Ihme että se on vieläkin toiminnassa.

      Poista
    3. Kiva että selvensit. :-)

      Poista
  7. Onpas mukava leffasaki, tuollaisessa on kiva katsella leffoja. Caracasissa oli mtös tuontapainen pienempi leffasali tosi mukavilla tuoleilla. Hyvä tietää että pääkaupunkiseudulla myös tuollainen ❤️
    Herkullisen näköisiä ann8ksia molemmissa ravintoloissa. ja joo, liian täyteen ahdetut ravintolat voivat viedä jotain pois ravintolakokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääkaupunkiseudulla taitaa olla muitakin vähän parempia saleja, mutta minusta tuo tuntui ainakin kuvien ja selostuksien perusteella parhaalta. Oli vielä entisillä kotikulmillakin, niin oli helppo löytää. :-D

      Kivaa viikonlopun jatkoa, Jael! <3

      Poista
  8. Hienolta tuo leffasali näyttää. Pyllynmukaiselta istuimineen. ;)
    Kuvan Hot Rod'eista tuli mieleen joku leffareissu "sata vuotta" sitten, kun selkäni takana istunut mies poksautti jokaisen pyörylän halki suu auki. Että se ääni häiritsi ja ärsytti!!!
    Luulenpa, että viimeisin leffareissu omalla kohdallani oli se, kun ex houkutteli mut mukaan kolmen tyttärensä kanssa. A.) eivät kertoneet, että kyseessä oli about kolmen tunnin Hobitti (en tykkää fantasiaelokuvista, jos se sellaiseksi lasketaan?) ja B.) neljä saman perheen henkilöistä harrastaa jokainen jalan nitkuttamista. Ei ollut kiva hytkyä mukana.
    Mutta noista tyttäristä tuli mieleen, että tarjosivat iskälleen joskus (synttärilahjaksi?) leffareissun Kalliossa (ja nyk. myös näemmä Punavuoressa) olevaan Rivieraan. Nuorin likka on kuulemma siellä nykyään töissä. Itse en ole siellä käynyt, mutta laitan linkin, jos vaikka innostuisit...
    https://www.rivieracinemas.fi/
    Teiltä pääsee metrolla melkein ovelta ovelle. :D
    Ja nuo ruoat taitaisivat jäädä meikäläisellä lautaselle, vaikka kauniita ja erikoisia piiperryksiä ovatkin.
    Viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hauskasta kommentistasi, Stansta! Nauratti monessa kohtaa, kun näin tilanteen mielessäni. Niin kuin tuokin Hot Rodien poksauttelija. :-D Tajusikohan hän itse ollenkaan, miten ärsyttävää poksauttelu oli. Voin hyvin kuvitella, että hermo on meinannut mennä ääntä kuunnellessa!
      Sitten tuo jalan nitkuttaminen kertaa neljä! Voi kiesus. Kolme tuntia nitkuttelijoiden kanssa on noin kolme tuntia liikaa!

      Mäkään en tykkää yhtään fantasiaelokuvista. Se on oikeastaan elokuvalaji, josta pidän kaikkein vähiten. Katsoisin mieluummin vaikka verisiä murhaelokuvia (joista niistäkään en kyllä pidä) kuin fantasiaa. Ja ylipitkät leffat ovat ihan hirveitä! Niin hyvää leffaa ei mielestäni ole, jota jaksaisi katsoa kolme tuntia. Intialaiset leffat ovat järjestään todella pitkiä, ja painajaismaisin leffakokemukseni onkin Intiasta, jossa päädyin teatteriin katsomaan leffaa, josta en tykännyt yhtään ja joka tuntui kestävän ikuisuuden. Kaiken lisäksi kyseessä oli vielä yönäytös, ja leffa päättyi muistaakseni jotain puoli kahdelta yöllä. Traumatisoiduin kokemuksesta syvästi. :-D

      Kiitos teatterivinkistä! Kuulostaa ihan mahtavalta!

      Mukavaa (ja näköjään lumista) viikonlopun jatkoa sinullekin! <3

      Poista
  9. Ulrika50v.blogspot.com27.11.2022 klo 9.39

    Mahtava/ihana leffateatteri! Kyllä maksaisin vähä extraa noista nojatuoleista. Onnea 25v yhdessäolollenne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan huippu teatteri! Ja mulla on sama, että mieluusti maksan mukavuudesta vähän enemmän. Kuusi euroa ei ole paha hinta – ellen sitten innostu ravaamaan elokuvissa jatkuvasti. ;-D

      Kiitos! <3 25 vuotta on ihan hirveä pitkä aika... neljännesvuosisata!

      Poista
  10. Onnea 25 yhteisestä vuodesta!

    Minä olen joskus käynyt noissa premium leffateattereissa. Tilaa on ollut mahtavan paljon ja hyvät penkit 👍

    Minulta on jäänyt huomaamatta, että Björck on taas avannut uuden ravintolan. Suositteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyllä tavallinen leffateatteri tuntuu tuommoisen jälkeen aika ankealta... :-D

      Mä en oikein osaa sanoa, suosittelisinko Sanchomea vai en. Toisaalta ruoka oli hyvinkin jees, mutta tuo monen ruokalajin maistelumenu sotki taas vähän asioita. Lisäksi atmosfääri ei ollut oikein mieleeni, mutta nämä ovat toki makukysymyksiä. Tunnen myös japanilaista ruokaa tosi heikosti, jotta osaisin antaa siitä mitään pätevää mielipidettä. Jätän siis asian omaan harkintaasi. :-D

      Poista
  11. Mahtavaa, että sait elokuvakokemukset hyviin fiiliksiin. Mä olen aina pitänyt nimenomaan katsella elokuvia leffateattereissa, mutta nykyään musta siellä on liian kovalla äänet enkä kestä jos joku potkii selkänojiin.

    Äitisi kommentti "onko nuo susia vai kettuja" sai nauramaan täällä ääneen :D Ihana äiti! Mäkään en pidä siitä, että olen ravintolassa aivan toisen kupeessa kiinni. Joskus Pariisin reissulla muistan kuinka söimme pienessä ravintolassa niin kiinni toisissa, että jos kovin siirsi haarukkaa sivuun, niin saattoi ottaa kaverin lautaselta ruokaa. Onneksi sentään puhuttiin eri kieliä, eli mua ei häirinnyt mitä vieruskaverit puhui kun en osaa ranskaa ja tuskin nekään osasi suomea ;-)

    Onnea teille kahdelle pitkästä yhteiselosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään kestä selkänojiin potkijoita, en leffateatterissa, en lennolla enkä missään muuallakaan. Siksi(kin) otan teatterissa aina takarivin paikan, jos vain mahdollista.

      Äiti on ihana ja hauska. Eipä uskoisi, että hänellä tulee ensi vuonna 80 vuotta mittariin. <3

      Ai kauheeta sentään tuota Pariisin ravintolaa. Ahdistuin jo ajatuksestakin. :-D Onneksi sentään puhuitte eri kieltä, ettei mennyt jutut ristiin.

      Kiitos, Birgitta! <3 En voi käsittää, mihin tuo kaikki aika on mennyt. Toisaalta jos katsoo peiliin, niin hyvin ymmärtää, että vuosia on vierähtänyt. :-D

      Poista
  12. Paljon onnea 25 vuodesta! En ole käynyt koko syksynä leffassa, mutta ei nyt ole kovin paljon sellaisia katsottavia ollutkaan. Pitänee kyllä ryhdistäytyä ja katsoa kevään ohjelmaa aina. On toki ollut niin kiivas syksykin, ettei ole ehtinyt leffaan.
    Ai mitä ruokakuvia! Ehkä liikaa olisi 9 annosta; ainakin mulle. Olin viime viikolla Kööpenhaminassa työreissulla ja iltaisin kävimme syömässä suht kivoissa ravintoloissa. Oli hyviä aterioita ja yhdessä söimme menuun. Menuja oli tarjolla kyllä kai joka paikassa, mutta oli helpompi valita, kun minulla on niitä allergioita. Se ero Suomeen oli, että kun en nyt juo alkoholijuomia, niin yhdessä hyvässä raflassa (johon piti varata pöytä) ei ollut yhtään alkoholitonta viiniä ja vain yksi holiton olut. Tarjoilija sanoi, että kun me tanskalaiset ollaan niin alkokansaa, niin siksi ei ole holittomia myynnissä. Toki se paikka oli kuuluisa limonaadeistaan! Minusta ne ovat hyviä brunssilla, mutta en nyt viitsi sotkea niitä ruokaan! Kyllä Suomessa saa paljon holittomia oluita tätä nykyä, esim. weissbieriä saa holittomana paria kolmea lajia! Ainakin Uudessa Apteekissa. Mutta ruuat olivat hyviä ja rakastan simpukoita! Kaikissa oli onneksi hyvin tilaa, sillä en kyllä tykkää ahtaista paikoista ja siitä, että oudot ovat ihan liki!
    Ehdimme käydä lauantaina ennen lähtöä joulumarkkinoilla ja se oli kivaa, ei liikaa väkeä! Ja Tivolissa olimme yhtenä iltana ja siellä oli aivan upea valaistus!
    Mukavaa joulukuuta! Minnehän tämä syksy on taas häipynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Helena! <3 Aika menee kyllä uskomattoman äkkiä...

      Leffoissa on minusta kausia, että tulee paljon hyviä elokuvia, ja sitten on taas aikoja, ettei tule oikein mitään kiinnostavan oloista. Eihän teatteriin kannata tosiaankaan lähteä, jos elokuva ei kuulosta etukäteen kiinnostavalta...

      Minusta tuntuu, että minulle sellainen perinteinen kolmen ruokalajin ateria on kaikkein paras. Mitä useampia ruokalajeja, sitä enemmän makuja, ja sitä sekavampi fiilis kokonaisuudesta tulee. Varsinkin jos ruokien kanssa on ottanut vielä juomat! Minusta ruokien kanssa tulevat viinit ovat monesti niin epäsopivia ruokien kanssa, että välillä ihmettelen, kuka nekin viinit on oikein valinnut. :-D

      Kuulostaa ihmeelliseltä, että hyvätasoisessa ravintolassa ei ole tarjolla yhtään alkoholitonta viiniä! Se minua ärsyttääkin monessa (paremmassa) ravintolassa, että siellä ikään kuin oletetaan, että asiakas tilaa aina jotain viiniä (toki viinissä on käsittääkseni hyvät katteet, että sitä kautta ymmärrän hyvin). Me ollaan melkein aina autolla liikkeellä, enkä viitsisi (koska olen kuskina) aina juoda alkoholia. Toki joskus otan lasin kuohuvaa, vaikka ajaisinkin...

      En minäkään voisi kuvitella juovani limua illallisella. :-D Se tuntuisi tosi hassulta. Enkä kyllä jotain maitoakaan. :-D Minkäköhänlainen limsa muuten sopisi esim. merenelävien kanssa yhteen... Villi veikkaus, että esim. jokin greippilimu? Suomessa saa minusta tosiaan nykyään hyvin alkoholittomia oluita, ja kauppojen hyllyiltäkin löytyy kymmeniä eri merkkejä. Olen kokeillut muutamaa, mutta jotenkin ne eivät oikein iske meikäläisen makuhermoon.

      Joulumarkkinat ovat ihania. Tuomaan markkinat palaavat tänä vuonna Senaatintorille (avautuvat huomenna), ja saa nähdä, josko saisin itsestäni sen verran irti, että piipahtaisin siellä. Kööpenhaminan tivoli valaistuna kuulostaa aivan upealta! Mulla on huonoja muistoja kyseisestä tivolista, kun oksensin siellä lapsena, ja tivolireissu loppui siihen. :-D

      Oli tosi mukava lukea kokemuksistasi! Kiva että viitsit kirjoitella. <3 Mukavaa joulukuuta sinullekin!

      Poista
  13. Lämpimät onnittelut neljännes vuosisadasta - syytäkin juhlaan!!
    Me suomalaiset taidamme tosiaan tarvitaan "enemmän omaa tilaa"
    onhan maamme niin harvaan asuttu, heh heh...
    Ihanat annokset - ruokapipertely on kyllä kivaa... mun on pitänyt hankkia ne pinsetit keittiöönkin, mutta en ole saanut vielä aikaan...
    Munaohjeita minäkin olisin jäänyt odottelemaan, mutta kun luen "takaperin" postauksiasi, niin heh heh... ne on jo tallennettu ja kohta kyllä minut voi bongata raastamassa kovaksi keitettyä munaa!! Hih.. iloa uuteen, juuri alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Repolainen! <3 On se ihmeellistä (ja pelottavaa!), miten aika rientää!

      No juu, se on kyllä totta, että Suomessa ollaan totuttu omaan tilaan ja harvaan asutukseen. Just muutama päivä sitten hämmästelimme Bangladeshin väestöntiheyttä...

      Mullakaan ei taida olla pinsettejä, kun minä taas en oikein ole sellaista pipertelijätyyppiä vaan vähän sellainen ronskilan Hilkka. :-D Tykkään kyllä, jos joku muu pipertää, sillä ruoan ulkonäkö on tosi iso osa annosta ja vaikuttaa mielestäni jollain kumman psykologisella tavalla makuunkin. Ukkeli kertoi taannoin yhdestä hyderabadilaisesta pimeästä ravintolasta, jossa tarjoilijat ovat sokeita ja jossa istutaan täysin pimeässä koko ajan. En ikinä voisi mennä semmoiseen ravintolaan syömään, jossa ruokaa ei näe!

      Iloa sinunkin alkavaan viikkoosi! :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3