Ilman lihaskramppeja en saisi yhtään liikuntaa.


keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Korsuja koko vuoden tarpeiksi

Rupesin tässä yhtenä päivänä miettimään, että en ole nähnyt koko vuonna yhtään bunkkeria/korsua. Mikä hirveä laiminlyönti! Kyllä joka vuosi pitää ainakin yksi korsu bongata! Kun pohdin, missä voisin sen korsun bongata, muistin kesällä näkemäni kyltin Virolahden bunkkerimuseolle. Pikainen kuukkelointi osoitti, että bunkkerimuseo on tältä kesältä jo suljettu, mutta ei hätää: bunkkerimuseon vierestä kulkee Salpalinja. Siellä niitä korsuja olisi pilvin pimein!

Tuumasta toimeen ja auto kohti itärajaa. Parin tunnin päästä olinkin jo bunkkerimuseon parkkipaikalla. Bunkkerimuseon liepeillä kulkee kaksi luonto- ja metsäpolkua, n. 4,5 kilometrin mittainen Tuntemattoman polku sekä suunnilleen samanpituinen Erämaan polku, ja ajattelin kiertää ne molemmat. Polkujen lähimaastoissa olisi lukuisia korsuja, joten korsubongaus tuottaisi varmasti tulosta. Enemmän on enemmän!

Matkalla piti kuitenkin pysähtyä ABC Amiraaliin syömään, vaikka minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä oikein nälkäkään. Eväät kun on helpompi kantaa metsään vatsassa kuin repussa. 😆 Amiraalin noutopöydässä oli kaiken lisäksi tarjolla lihapullia, joita ei voi missään tapauksessa missata! 

Otin vielä santsiannoksenkin ja söin yhteensä 12 lihapullaa. Montakohan olisin syönyt, jos mulla olisi ollut nälkä... 😆

Tuntemattoman polku ei ollut muuta kuin metsässä kulkeva polku, jonka varrella oli plakaatteja Tuntemattomasta sotilaasta. 

Polku itsessään oli suunnattoman tylsä, mutta sillä ei ollut väliä, koska niitä korsujahan minä olin tullut katselemaan (Erämaan polku oli vieläkin tylsempi).

Heti alkumatkasta minulle kävi pieni onnettomuus, kun polulle oli kaatunut puu, josta sojotti terävä oksantynkä. Olin uppoutunut ajatuksiini, enkä huomannut puun yli hypätessäni oksantynkää, vaan iskin siihen polveni oikein mojovasti. Kipu oli melkoinen, ja oli pakko jäädä paikalleni seisomaan ja kiroilemaan. Siinä manatessani huomasin vieressäni komeilevan plakaatin:

Surullisen valssin aika. Olisi naurattanut, ellei olisi vituttanut.

Onneksi kipu laantui hetken päästä sen verran, että pääsin jatkamaan matkaani. 

Olen kirjoitellut Salpalinjasta muistaakseni ennenkin, mutta tässä vielä pieni kertaus, jos joku ei sattumoisin tiedä, mikä Salpalinja on.

Salpalinja. (Kuva: Wikipedia.)

Salpalinja on vuosina 1940–41 ja 1944 Suomen itärajan tuntumaan rakennettu puolustuslinja, joka rakennettiin Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä silmällä pitäen. Salpalinjalla oli pituutta 1200 kilometriä, ja siihen kuului mm. 728 teräsbetonikorsua, puisia kenttälinnoitteita, taistelu- ja yhteyshautoja sekä 225 kilometriä panssarikiviestettä. Linjalla ei loppujen lopuksi koskaan taisteltu, mutta linjan olemassaolon sanotaan vaikuttaneen siihen, että Neuvostoliitto ei halunnut enää hyökätä Suomeen jatkosodan jälkeen. Salpalinja on itsenäisen Suomen mittavin rakennustyö, mutta se on myös yksi Euroopan vahvimmista ja parhaiten säilyneistä toisen maailmansodan aikaisista linnoitusketjuista.

Suurin osa Salpalinjan korsuista on säilynyt nykypäivään asti – yli 80 vuotta – sillä ne on valmistettu teräsbetonista. Salpalinjan puurakenteiset korsut ja muut puurakenteet sekä korsujen puusta tehdyt sisäverhoilut ovat kuitenkin lahonneet vuosien saatossa. Korsut toimivat armeijan miehistön suojautumis-, hyökkäys- ja majoitustiloina, ja niissä oli usein sekä majoitustilat että yksi tai useampi asekammio konekiväärille ja/tai panssarintorjuntatykille.

Korsu bongattu!

Salpalinjan korsut on numeroitu, mutta numerointi ei ole säännönmukaista, sillä numeroita on annettu eri aikoina, esimerkiksi korsuja rakennettaessa tai vasta 1960-luvun huoltotoimenpiteiden yhteydessä. 

Sisäänkäynti korsuun numero 270.

Korsun sisäänkäynti ja sulkuhuone. Taustalla näkyy konekivääripesäke.

Korsun sisäänkäynnin jälkeen on yleensä pieni huone, sulkuhuone, joka on tehty kaasutiiviiksi kahdella ovella. Sulkuhuoneissa on ollut myös korsun käymälä, jonka virkaa on toimittanut kannellinen metalliämpäri.

Kokoojakaivo.

Sulkuhuoneen yhteydessä on ollut myös korsun kokoojakaivo, johon johdettiin kaikki korsun sisältä tulevat likavedet. Betoniputkilla tehty viemäröinti kulki välikaivojen kautta lopulta esim. läheiseen notkelmaan tai ojaan. 

Korsuissa oli pilkkopimeää, mutta onneksi olin ottanut mukaani otsalampun, joka pysyi näppärästi päässä jättäen molemmat kädet vapaiksi. Kännykän taskulamppu meni aina kameraa käyttäessä pois päältä, mitä ihmettelin kovasti. Onneksi en ollut laskenut kännykän taskulampun varaan, koska muuten olisin joutunut kuvaamaan pilkkopimeässä!

Korsun majoitustilojen mitat ja pohjaratkaisut ovat vaihtelevia, mutta tyypillisimmin korsu on tehty 20–40 hengelle. 

Korsun 270 majoitustilaa. Katto on pahasti lahonnut.


Korsussa numero 220 katto on säilynyt varsin hyväkuntoisena.

Korsujen sisätiloissa on kahdenlaisia putkia, ilmanvaihtoputkia ja puheputkia, joista jälkimmäisten avulla pystyttiin viestimään tähystyskuvusta majoitustiloihin.

Korsujen makuulavat oli sijoitettu yleensä tilan säästämiseksi kahteen kerrokseen, ja niissä oli myös pienet hyllyt tavaroiden säilyttämistä varten. Makuulavitsat ovat nekin lahonneet vuosien saatossa, mutta niiden rakenteen pystyy päättelemään makuulavojen kohdilta maalaamatta jääneistä alueista (alakuvassa oikealla).

Ruoka valmistettiin puulämmitteisellä liedellä, jolla oli kaksi tehtävää: valmistaa ruokaa ja lämmittää korsua. Korsuissa oli myös joko kaivo tai sen puuttuessa 300–500 litran vesisäiliö.

Kaivo näkyy tuossa oikealla.


Jälleen yksi korsu odottaa löytäjäänsä!

Kuvan korsun katolla näkyy punainen tähystyskupu, josta voitiin tarkkailla ympäristöä. Kuvut oli yleensä naamioitu betonilla ja kivillä. Tähystyskupuun pääsi ns. kupukammiosta tikkaita pitkin kiipeämällä.

Tikkaat tähystyskupuun.

Monen korsun yhteydessä on konekiväärikammio, joka oli tehty nimensä mukaisesti konekivääriä varten.  Konekivääriä käytettiin konekiväärin korsujalustalta, jossa ampuja istui ja jossa hän pystyi siirtämään konekivääriä jaloillaan sivusuunnassa.

Konekiväärin jalusta.

Korsun numero 335 konekiväärikammio.

Korsu numero 150 oli todella hyvässä piilossa, enkä olisi muuten osannut edes etsiä sitä, ellei korsulla olisi ollut yksi geokätkö ja minulla tiedossa kätkön koordinaatit. Geokätköjä on Salpalinjalla muutenkin pilvin pimein, ja minäkin innostuin pitkästä aikaa kätköilemään. Muutaman purkin löysinkin, mutta enimmäkseen puusilmäilin. 😆

Kun näin korsun suuaukon, jäin hetkeksi ulkopuolelle pohtimaan, oliko minun todellakin välttämätöntä päästä sisälle korsuun. Korsun sisäänkäynti kun ei ollut erityisen houkuttelevan näköinen.

Sinne vain maan uumeniin!

Kun olin tullut siihen tulokseen, että kyllä se oli sisälle päästävä, aloin laskeutua portaita alas. Vastassa oli kosteantunkkainen ilma, joka haiskahti homeelle.

Ovet olivat ruostuneet paikoilleen, kuten muissakin korsuissa. Korsun houkuttelevuus ei ainakaan yhtään lisääntynyt ovelta katsoessa.

Lavettien rakenteet näkyvät seinistä hyvin.

Konekiväärikammio.

Korsussa oli niin huono ilma, että minua alkoi yskittää, ja totesin, että eiköhän tämä ole nähty. Mietiskelin, että minulla ei ole kyllä kaikki muumit laaksossa, kun saan jotain kiksejä tällaisestakin. Jokin ruuvi minulla täytyy olla löysällä – luultavasti useampikin! 😆

Takaisin valoon.

Korsujen on ollut tarkoitus kestää 500–1000 kilon lentopommien massa, joten korsut on rakennettu hyvin paksusta ja tiiviistä betonimassasta (katot ja seinät saattavat olla yli kaksi metriä paksuja). Jos korsua ei pidetä asuttuna eikä sitä lämmitetä, tiiviys luo korsun sisälle kosteutta ja sitä kautta sisäilma- ja homeongelmia. Korsujen kosteuskestävyys riippuu kuitenkin suuresti korsun sijaintipaikasta, maaperän kosteudesta ja korsuun osuvista ilmavirroista. Korsu numero 150 tuntui olevan erityisen altis kosteudelle, ja sen kyllä huomasi. Ei ole tarvetta palata kyseiseen korsuun enää.

Korsu numero 335/99 puolestaan oli aidattu ja varustettu lukuisin kyltein, joissa varoiteltiin putoamisvaarasta.

Korsun majoitustilat 20 hengelle.

Yhteyshautaa majoituskorsun ja erillisen konekivääripesäkkeen välillä.

Maastossa näki korsujen lisäksi myös kivistä tehtyä panssariestettä, joka on eteläisimmässä Suomessa erityisen yhtenäinen. Panssariestettä (eli siis eräänlaista kiviaitaa) tehtiin yhteensä 225 kilometriä, ja este muodostettiin laittamalla isokokoisia kiviä rinnakkain neljään riviin. Panssariesteen tarkoituksena oli tietenkin pysäyttää vihollisen panssarit.

Tämä postaus on ihan kohta lopussa, mutta pitää vielä esitellä yksi korsu. Kyseinen korsu oli museoalueella ja kuului museon näyttelykokonaisuuteen, ja se oli auki, vaikka museo olikin suljettu.

Kaikkien näkemieni korsujen (joita oli ehkä 12–15 kappaletta) jälkeen, tämä korsu tuntui ihan joltain paratiisihotellilta. Sisällä oli valot ja kaikki!

Korsu oli sisustettu 1940-luvun korsun tyyliin, ja oli kiva nähdä, kuinka kaikki oli oikeasti toiminut.

Noista tekohämähäkinseiteistä tuli muuten mieleeni, että korsut eivät sovi hämähäkkikammoisille. Korsuissa oli aivan valtavasti hämähäkkejä, ja ne olivat suuria!

Kolmen tunnin ja neljänkymmenen minuutin metsässä rämpimisen jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Alkoi tuntua siltä, että vuoden korsukiintiö oli nyt täynnä! Polveakin oli alkanut vihloa loppumatkasta, mutta todelliset ongelmat alkoivat vasta autossa. Polvi ei tykännyt koukussa olemisesta ollenkaan, ja kun pysähdyin tankkaamaan, en saanut jalkaa autosta ulos enkä takaisin sisään ilman että avustin käsilläni, kun polveen sattui niin hemmetisti. Kotona housuja pois ottaessani huomasin, että polvi oli vuotanut vertakin, vaikka housut olivat säilyneet ehjinä. Olin varma, että nyt oli käynyt pahasti ja että paranemiseen saattaisi mennä hyvinkin kauan, mutta särkylääkkeet, jää ja lepo auttoivat kuitenkin niin hyvin, että polvi tuntui jo seuraavana päivänä aika hyvältä. Olen niin kiitollinen, jos selvisin tästä(kin) säikähdyksellä.

Mutta tässä olivat tämänkertaiset lätinät. Onnittelut, jos joku jaksoi tänne asti!

 

Tietolähteet:

Puumala korsuesite 2011

Salpalinja, sotahistoriallisten kohteiden arkeologinen inventointi 2009–2012 

Salpalinjan salat -blogi: Korsut ja kosteus

Salpalinjan salat -blogi: Panssariesteessä 400 000 louhittua kiveä

Virolahti, lakiasuo: Teräsbetonisen majoituskorsun nro 67 dokumentointi ja ympäristön linnoitteiden kartoitus

20 kommenttia:

  1. Minä kävin tänä kesänä Raatteentiellä ja se oli mielenkiintoinen kohde. Jos et ole käynyt siellä ja se osuu joskus matkasi varrelle, niin kannattaa poikeita siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin Raatteentiellä pari vuotta sitten, kun olimme menossa äiteen kanssa Rukalle. Oli kyllä erikoinen paikka!

      Poista
  2. Jotenkin en ollut edes tietoinen, että noita korsuja löytyy noin paljon ja että niihin voi mennä sisälle - ehkä itsellä ei olisi rohkeutta mennä sisälle kuitenkaan. Kiitos, kun pääsimme mukaan matkalle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korsuja on tosiaan maastossa ihan valtavasti! Ja suurimpaan osaan näyttää pääsevän sisälle, vaikka huonokuntoisimmat on tietysti suljettu. Mulla tuli vastaan kaksi korsua, joihin ei päässyt sisään.

      Poista
  3. Tosi hauska harrastus sulla tämä korsujen kiertäminen. Mulla ei hermo kestäisi mennä synkän ja pimeän näköiseen korsuun. Varsinkin, jos takanani olisi lukittava iso metalliovi. Mun mielikuvitus on niin nopea, että vaikkei kymmeniin kilometriin olisi ketään elossa, niin siltikin joku lukitsisi mut tuonne sisälle ja jäisin odottamaan hämähäkkien syötäväksi joutumista ;-)

    Mahtavaa, että saan siis tutustua näihin paikkoihin tällä tavalla virtuaalisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vilkas mielikuvitus, mutta näillä korsu- yms. reissuilla mulla iskee aina jokin seikkailijamoodi päälle, ja pelot ja mielikuvitus unohtuvat. Se ei ole aina hyvä asia, koska terve itsesuojeluvaisto saattaa unohtua siinä samalla, kun ykkösprioriteeksi nousee se, että saa tungetuksi itsensä kummallisiin paikkoihin. :-) Mutta olisi kyllä ihan hirveää tulla lukituksi korsuun! Onneksi tuommoinen ei tullut mun mieleeni...

      Kiva, että olit mukana virtuaalisesti! <3

      Poista
  4. Olipas mielenkiintoinen korsupostaus, ja kuten Birgitta tuossa mainitsi, niin hauska harrastus sinulla. Sitä miettii noita nähdessään että minkäläiselta on tuntunut olla tuolla maan alla tositilanteessa. En ole tainnut Suomessa koskaan käynyt missään korsussa , muttä täällä olen ainakin kerran jollain retkellä ollut sellaisessa.
    Toivottavasti polvesi on jo kunnossa Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin kierroksellani, millaista korsuissa mahtaisi olla tosipaikan tullen. Tuon museokorsun nähdessäni totesin, että korsunhan voi saada ihan viihtyisäksikin. Jo valaistus tekee paljon. :-D

      Joskus ajattelen, että tämän ikäisellä pitäisi ehkä olla järkevämpiä harrastuksia, mutta sitten mietin, että mitä hittoa, mähän teen elämälläni just mitä haluan. Ja meinaan kiertää korsuja vielä seitsemänkymppisenäkin, jos vain elän niin pitkään. ;-D

      Kiitos, Jael, polvi on onneksi ihan jees. <3

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen postaus! Rohkea olit kun menit sisään! En yksin kyllä ois menny sisään mutta jonku mukana oisin voinut mennä :)
    Nauroin ääneen sun kommentille lihapullille:montako oisit syönyt jos nälkä :-D Toivottavasti polvi kunnossa!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että pidit postauksesta. :-) Polvi on tosi hyvä – jos ei ihan täysin normaali, niin ainakin melkein.

      Mukavaa loppuviikkoa, Ulrika! <3

      Poista
  6. Jopas oli retki! Olen käynyt myös Salpalinjaan tutustumassa Lappeenrannan lähellä, kun Kotiseutupäiviltä järjestettiin yksi retki sinne, Salpalinjan lisäksi käytiin Taavetin linnoituksessa
    Luumäellä sekä siellä hienossa Ukko-Pekan kotimuseossa Kotkaniemessä. Salpalinja ja Lusikkavuoren luolasto tulivat minulle kaupanpäällisinä, sillä halusin käydä tuolla Kotkaniemessä. Olen toki tutustunut myös Käsivarressa olevaan saksalaisten puolustulinjaan Sturmbockiin, jossa on myös "museo". linjalla on erilaisia korsuja ja rakennelmia ja pieniä ampuma-aukkoja tms. on myös Saanalla ja Mallalla. Mutta en ole muuten kauhea korsujen ystävä! Mutta toki haluan koluta erityisesti Lapin sodan taistelupaikkoja.

    Miten polvi voi, toivottavasti jo hyvin? Ikävä tuollaiset onnettomuudet, kun on yksin liikenteessä. Mukavaa loppuviikkoa ja rauhallisesti sen polven kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, tosi mielenkiintoisia käyntikohteita sinulla! Taavetin linnoituksella minäkin olen käynyt, mutta nuo muut ovat minulle entuudestaan tuntemattomia. Tykkään paljon myös luolista, joten täytyy varmaan kuukkeloida ainakin ne. :-) Lapin taistelupaikoista en tiedä mitään. Paitsi että olenhan minä käynyt Järämän linnoitusalueella! Mutta sitäkään käyntiä en muistanut; en muistanut edes paikan nimeä. Piti käydä etsimässä omasta blogista. :-D

      Polvi voi hyvin, kiitos kysymästä! Olen jo tehnyt salilla kyykkyjäkin. :-) Mutta muuten polvet eivät hirveästi tykänneet noin pitkästä metsälenkistä ja vanha kondromalasia alkoi vaivata taas... Mutta ei onneksi kovin pahasti, ainakaan vielä. On tää elämä yhtä tasapainoilua.

      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Salpalinjalla sekä museossa on joskus kesälomalla tullut käytyä. Museossa oli kyllä mahtava videoesitys. korsuissa ei ollut lämpimänä kesäpäivänäkään yhtään kivempi olla.
    Auto jossa on automaattivaihteet ja vakionopeudensäädin, helpottavat paljon jalkojen oloa pitkillä matkoilla. Itse kun ajan paljon niin automaatista ja vakionopeudensäätimestä en enään luopuisi.
    Niin ja kuminauha on auton oven lokerossa joten tulee tauolla aina venyteltyä niska-hartiaseutua. Minä kun olen sellainen yhden taktiikan pysähtyjä, voin ajaa monta sataa kilometriä yhteen menoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy minunkin käydä joskus uudestaan Virolahdella, kun museo on auki. Tai ehkä käynkin vaihtelun vuoksi jossakin toisessa bunkkerimuseossa, kun olen ymmärtänyt, että Virolahti ei ole ainoa paikka, jossa on bunkkerimuseo.

      Meillä on manuaalivaihteet, mutta saattaa hyvinkin olla, että seuraava auto tulee olemaan automaattivaihteinen. Intiassahan appivanhemmat hankkivat jo vuosia sitten automaattivaihteisen auton mun polviongelmien takia. :-) Vakionopeudensäädin on mulla vähän hankala käytössä, kun eteen tulee koko ajan ohitettavia, eikä vauhtia voi sen takia pitää tasaisena. :-D

      Mulla on ihan sama juttu, että kun lähden ajamaan, en tykkää hirveästi pysähdellä. Viimeksi ajoin Savonlinnaan pysähtymättä kertaakaan. Yleensä pitää pysähtyä ainakin kerran vessaan, mutta nyt ei tullut edes sitä tarvetta.

      Mukavaa viikonloppua, Wilumiina!

      Poista
  8. Outoja mielitekoja. Minä en ole edes tajunnut, että tuo Salpalinja on noin pitkä! Eikö ollut sortumavaaraa missään? Yllättävän hyväkuntoisilta näyttävät.
    Likainen mielikuvitukseni ajatteli heti, että nyt siltä on unohtunut yksi kirjain otsikosta 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on outoja, myönnän itsekin! :-D

      Muutama korsu oli suljettu huonokuntoisuuden takia, mutta muuten korsut olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Eli vahvaksi ovat korsut rakentaneet!

      Haha, ymmärrän mitä tarkoitat. ;-D

      Poista
  9. Johan oli kaikenkattava tietopläjäys - kiitos!
    (Olit torstaina mielessä, kun kävin Länsisatamassa)
    Hyvää pian alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Huteroita korsuja

    Noiden majoituskorsujen mitoitus on lujassa kalliossa sellainen, että katon paksuus an suojahuoneen leveys + 2 metriä, Tämä on sama kuin väestönsuojien, kalliosuojien mitoitus. Kestää 20 kilotonnin atomipommin ilmaräjähdyksen. Tai tonnin pommin täysosuman. Ne oli jälkimmäisen mukaan mitoitettu. Kylmän sodan aikana lie ollut hyödyllinen ominaisuus, ei olisi ihan helppo ollut murtaa linjaa.

    Oli toki pienempiäkin korsuja, amerikkalaisia imukorsuja - korsuja, jotka valettiin kahden kumikuplan avulla. Tuli puolipyöreä majoituskorsu.

    Lisäjippona oli muuten esikaivettu ja panostettu muttei nallitettu uusi lasku-uoma saimaalle, olisi ollut aika nopeasti valmis. Kivijärvestä suomenlahdelle. Siis jytymiitti oli montuissa, piuhat vedettynä mutta nallit irti panoksista - kytkettävissä nopeasti muttei räjähdä vahingossa.Saattoi hyvinkin rauhoittaa miehityshaluja 40-luvulla.


    ITC-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas tuli paljon mielenkiintoista korsutietoa! Kiitos tästä!

      Pallokorsuja taitaa olla maastossa jäljellä tosi vähän, tai ainakaan minä en ole koskaan semmoiseen törmännyt. Bunkkerimuseon pihassa taisi olla yksi pallokorsu, mutta se jäi tutkimatta, kun se oli kiinni.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3