Jos pää on mennyttä, ei kannata murehtia kampauksesta.


keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kalenteri tyhjeni

Minulla oli tälle päivälle ihan muita suunnitelmia, mutta suunnitelmat muuttuivat kertalaakista, kun heräsin yöllä pahoinvointiin, ja aamulla alkoi kaamea ripuli. Olin vannonut, etten menisi koronatestiin, vaikka mikä olisi, koska pelkään testiä kuollakseni. Mieluummin karantenisoisin itseni suosiolla pariksi viikoksi, jos jotain oireita tulisi. Nyt oli kuitenkin pakko varata testiaika, sillä minun oli tarkoitus mennä viikonlopuksi Ääslinnaan juhlistamaan iskän 80-vuotispäiviä, enkä voi mitenkään lähteä sinne riskiryhmäläisten joukkoon ilman että olen satavarma, että minulla ei ole koronaa. Onneksi sain ajan tälle päivälle (olikin viimeinen vapaa aika Jätkäsaaren koronanäytteenottoon), ja nyt sitten vain odotellaan testitulosta. 

Jätkäsaaren koronatestipiste. Huomatkaa merinäköala!

Pitkän blogitauon jälkeen on vähän vaikea palata kirjoittelemaan, joten ajattelin tehdä homman itselleni mahdollisimman helpoksi ja kyhätä jonkinlaisen haastepostauksen. Näin ei tarvitsisi keksiä itse kirjoitettavaa, kun saisin vastailla valmiisiin kysymyksiin. Haastekysymykset olen googletellut ja poiminut eri haasteista, koska kokonaisissa haasteissa on aina sellaisia kysymyksiä, joihin olen jo vastannut tai joista olen kirjoitellut aiemmin. 

Suosikkirutiinisi?

Aamunaloitusrutiinit. Tykkään herätä aikaisin, ja herään tavallisesti paljon ennen ukkelia. Nyt syksyllä – ilmeisesti lisääntyneen pimeyden seurauksena – on ollut kyllä aamuja, että olen kietoutunut peittoon ja jäänyt makailemaan sänkyyn, kun ei ole huvittanut nousta heti ylös. Tämä on kohdallani vain hyvä asia, sillä olen normaalisti vähän turhankin innokas nousemaan sängystä ylös ja aloittamaan uuden päivän. 

Aamurutiinini menevät sillä tavalla, että ihan ensimmäiseksi kaivan joogamaton esiin ja teen sarjan aurinkotervehdyksiä. Olen aloittanut aamuni tällä tavalla kesäkuusta asti, ja lempeä venyttely on minusta ihan paras tapa aloittaa päivä. Samalla tulee tehtyä "body-check" eli kuulosteltua, miltä kroppa tänään tuntuu. Aurinkotervehdysten jälkeen juon pari kolme lasia lämmintä vettä (vatsan toiminnan varmistamiseksi – terveisiä anopille 😆), ja sitten keitän ison kupin vahvaa kahvia, jonka nautin Hesaria lueskellessa. Ukkeli nousee yleensä siinä vaiheessa, kun olen saanut kahvini melkein juotua.

Aurinkotervehdyksiä ilman aurinkoa.

Viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe? 

Tämä ei varmasti ole viimeisin virhe, mutta tämä tuli ensimmäisenä mieleen. 

Olin ollut vasta vähän aikaa Boliviassa, ja Bolivian espanja tuotti minulle suuria vaikeuksia. Olin talomme uima-altaalla, kun vartija tuli selittämään minulle jotakin. Ymmärsin selostuksesta vain yhden sanan, joka oli cerveza. Ajattelin, että tämähän on hyvä talo, kun palvelu pelaa näin loistavasti, että vartijat tarjoilevat asukkaille olutta uima-altaalle. Päätin kuitenkin teeskennellä epäkiinnostunutta, ja vastasin, että "no, gracias". Vartijaa nauratti, ja mies rupesi viittilöimään käsillään ja osoittelemaan maassa olevia lasinsirpaleita. Silloin tajusin, että vartija olikin puhunut maahan rikotusta olutpullosta. Naamani saattoi hieman punehtua...

Luotatko ihmisiin? 

Luotan, kai siitä syystä, että luottamustani ei ole koskaan petetty (tai sitten en vain muista petetyksi tulemista!). Lörpöttelen herkästi hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolitutuille, koska en näe mitään syytä olla lörpöttelemättäkään. Tunnistan kyllä ns. juorukellot, ja heidän kohdallaan saatan hieman himmailla ja olla valikoivampi sanoissani.

Oletko koskaan rikkonut lakia, edes näennäisesti? 

Koska rikokseni ovat jo vanhentuneita, voin kai myöntääkin nämä. Listaltani löytyy alaikäisenä juopottelu, ylinopeuden ajaminen, autolla ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena, kannabiksen hallussapito ja käyttö, kännykän käyttäminen autolla ajaessa sekä vihannesten varastaminen pellolta. Muuta ei nyt tule mieleen. Kiinni olen jäänyt vain ylinopeudesta (ja itse asiassa kännykän käytöstäkin, kerran Intiassa). Vihannesvarkautta puolustelen sillä tavalla, että olimme silloisen poikaystäväni kanssa niin köyhiä, että vihannekset tulivat tositarpeeseen, vaikka eihän mikään oikeuta varkauteen.

Oletko koskaan menettänyt ystävää? 

Olen, ja vieläpä ihan äskettäin. En ymmärrä, miksi ystäväni ei halunnut enää tavata minua ja miksi yhteydenpito loppui hänen puoleltaan lopulta täysin. Olen kai niin paska ihminen. Minunkin oli lopulta lakattava lähettelemästä viestejä, vaikka surettikin. Enhän minä voi pakottaa ketään olemaan ystäväni.

Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä? 

Varmaankin kokonaisuuden. Olen todella huono kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin, enkä osaa esimerkiksi sanoa jälkeenpäin, oliko jollakin silmälasit vai ei. Toki jos ihminen on jollakin tavalla hyvin erikoinen (esimerkiksi pukeutumiseltaan), minäkin saatan silloin kiinnittää huomioni kyseiseen asiaan.


Unelmiesi asuinpaikka? 

Jos tällä tarkoitetaan eri valtioita, niin minulla ei ole mitään erityistä maata, jossa haluaisin asua. Maailmalla pyöriskeltyäni olen tullut siihen tulokseen, että kaikki maat ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia. Toki puitteet (luonto, ilmasto, ruoka, käyttäytymisetiketti jne.) ovat erilaiset, mutta arki on joka paikassa enemmän tai vähemmän samanlaista. 

Harvinaista herkkua tarjolla. (Intiassa vuonna 2012)

Jos taas ajatellaan asiaa Suomi-näkökulmasta, niin haluaisin asua meren lähellä. Se haave onkin jo toteutunut. En tosin tiedä, millaiseksi meidän merimaisemamme tulevat tulevaisuudessa muuttumaan alueelle nousevien rakennusten myötä, mutta en viitsi pohtia sitä nyt. 

Milloin olet ollut eniten peloissasi? 

Pelottavin ja ahdistavin ajanjakso elämässäni oli parikymppisenä, kun asuin yhden "värillä ei ole väliä, kunhan se on musta" -tyypin kanssa. Mies oli normaalistikin todella mustasukkainen ja omistushaluinen, mutta arki muuttui radikaalisti sen jälkeen, kun tyyppi hakkasi minut kerran laivamatkalla. 

Muistan yhdenkin kerran, kun istuin keittiön pöydän ääressä opiskelemassa (kävin silloin iltalukiota), ja mies tuli seisomaan taakseni. Tilanne tuntui todella uhkaavalta, sillä miehen ääni muuttui ihan erilaiseksi, ja pelkäsin hänen tarttuvan kurkkuuni.  

Suhde loppui pian (luojan kiitos!), ja muutin omilleni asumaan (onneksi serkullani sattui olemaan vapaa kämppä Hovinsaarella). Eromme jälkeen tämä samainen tyyppi kiipesi kerran yön pimeydessä taloni paloportaita pitkin tuuletusparvekkeelle ja tuli rimputtamaan ovikelloani kai siinä toivossa, että pääsisi panemaan. En muista, miten tilanne päättyi, mutta toivon, että minulla oli sen verran omanarvontuntoa, että lähetin tyypin takaisin yön selkään. 

Jos siis minulta kysytään, mitä en voi antaa parisuhteessa anteeksi, on vastaus ehdottomasti väkivalta. Henkinen ja fyysinen. Kaikesta muusta voidaan ehkä neuvotella.

Epäsuosittu mielipiteesi? 

Haha, minulla olisi niin paljon epäsuosittuja mielipiteitä, että jos julkistaisin ne kaikki, kukaan ei enää lukisi blogiani. Olen ollut joskus hyvinkin ehdoton ja mustavalkoinen mielipiteissäni, ja vaikka olen päässyt ehdottomuudestani jonkin verran eroon, työmaata on vielä paljon. Jos nyt yksi mielipide pitäisi heittää, niin se voisi olla vaikkapa tämä: jokaiselta löytyy aikaa liikunnan harrastamiseen, ja joka muuta väittää, valehtelee, esittää tekosyitä tai ei osaa organisoida ajankäyttöään. Olen puhunut (saa vihata).

Missä olet viettänyt elämäsi parhaan loman?

Elämässäni on ollut paljon hienoja ja onnistuneita lomamatkoja, mutta on pakko myöntää, että parhaita matkoja ovat olleet ne, jotka olen tehnyt yksin. Parhaimpana reissuna mieleen on jäänyt vuonna 2018 tekemäni Lapin-kierros, jolloin sain patikoida oikein sydämeni kyllyydestä. Toinen hieno reissu oli samana kesänä tekemäni Viron-kierros, jonka kohokohta oli Viivikonnan hylätty kaivoskaupunki. 

Saanan huipulla.

Narva-Jõesuussa lähellä Viron ja Venäjän rajaa.
 

Olen miettinyt, miksi nautin niin kovin yksin matkustamisesta, ja olen löytänyt asiaan kaksi mahdollista selitystä. Yksin matkustaessa ei tarvitse huolehtia muista kuin omasta itsestään, joten saa olla keveämmin mielin. Olen vähän turhankin kova huolehtimaan muiden viihtyvyydestä ja otan hirveän stressin siitä, jos jokin menee pieleen, eikä matka olekaan ehkä sellainen kuin toinen olisi ehkä toivonut. Yksin matkustaessa ei haittaa, vaikka kaikki ei menisikään ihan nappiin, sillä vastoinkäymiset on helppo kuitata huumorilla. Toinen syy on se, että yksin matkustaessani saan tehdä juuri sitä, mikä kulloinkin sattuu huvittamaan, eikä tarvitse tehdä minkäänlaisia kompromisseja. On niin vaikea löytää matkaseuraa, jonka mieltymykset osuisivat täysin yksiin omieni kanssa.

Mitä ihailet toisissa ihmisissä? 

Resilienssi tulee ensimmäisenä mieleeni siitä syystä, että juuri eilen mietin, kuinka ihailen intialaisissa sitä, että vaikka heidän eteensä tulisi mitä, he selviävät kaikesta ja osaavat ottaa vielä kaiken lisäksi tapahtuneesta ilon irti. 

Hyderabadissa on ollut kovimmat sateet miesmuistiin, mikä on aiheuttanut kaupunkiin valtavia tulvia. Katselin eilen kauhuissani ukkelin kanssa videoita muutamilta alueilta, joiden kadut olivat niin täynnä vettä, että autot kelluivat veden mukana. Mutta mitä tekee intialainen? Hän lähtee kahlaamaan kaduille, nautiskelemaan vedenpaljouden mahdollistamasta erikoislaatuisesta huvista:


Minkä asian suhteen olet intohimoinen? 

Treenaamisen. Voin katsella treeniaiheisia Youtube-videoita tai lukea treeniaiheisia kirjoja tunnista toiseen, enkä kyllästy koskaan. Monessa muussa asiassa innostukseni loppuu tyypillisesti yhtä äkillisesti kuin se alkoikin, ja treenijutut ovat oikeastaan ainoa asia, jossa näin ei ole käynyt. Kaikkein ihaninta on tietysti itse treenaaminen, sillä liikkuminen on minusta vain niin ihanaa. (Tiedostan toki, että kaikki eivät ajattele liikunnasta samalla tavalla kuin minä, ja siinä mielessä ymmärrän ne mahdolliset tekosyytkin.) Haluaisin liikkua paljon nykyistä enemmän, mutta valitettavasti kroppa tarvitsee myös lepoa ja palautumista – sekä niitä aurinkotervehdyksiä.

Johan tässä taisi tullakin asiaa yhden postauksen verran, joten jään tänne nauttimaan illasta eli jatkamaan ripulointia. 

Hyviä vointeja sinne ruudun toiselle puolelle! 😘

32 kommenttia:

  1. Hei pakko kysyä, miten se koronatesti sujui, kun sitä pelkäsit?
    En kyllä itsekään sinne mielelläni menisi, mutta jos olisi pakko niin minkäs tekisin. Onneksi on mahdollista vältellä isoja ihmisjoukkoja. Yhdet häät olisi ollut, mutta ne siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Tai kyllähän pari vihittiin, mutta juhlitaan myöhemmin.

    Kiva postaus ja mukava on kuulla sinusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuihan se testin tekeminen vähän ikävältä, mutta ei se ollut ollenkaan niin paha kuin olin kuvitellut. Varoitin jo etukäteen testaajaa, että mua pelottaa ihan hirveästi, joten testaaja osasi varautua. Ekaksi piti niistää nenä, ja sitten testaaja työnsi pumpulitikun nenänieluun. Sanoi, että tämä tuntuu samalta kuin jos olisi vettä nenässä, vaikka minusta nielussa tuntui enemmänkin sellaista polttelua. Testaaja pyöritteli sitä tikkua, laski kuuteen ja otti sitten tikun pois. Polttelu tuntui vielä vähän aikaa testin tekemisen jälkeenkin, mutta pian se katosi. Uskaltaisin mennä testiin toistekin. Minä pelkään kipua aina ihan hirveästi, ja jos minä uskalsin mennä testiin, niin ihan varmasti uskallat sinäkin. :-) Jos siis tarve tulee, mutta toivottavasti ei tule!

      Mukavaaa viikon jatkoa, Mummeli! <3

      Poista
    2. Minä olen samaa mieltä, että testi ei ollut paha. Sitä siinä päivittelin testaajalle, että eihän tämä ollut mitenkään kauheaa. Hän sanoi, että viime keväänä nenäonteloa piti "kaapia" pidempään.

      Tuntuihan se hieman epämiellyttävältä, mutta ei paha lainkaan.

      Poista
    3. Minäkin sanoin testaajalle, että ei tää ollutkaan niin kamalaa kuin olin kuvitellut, ja testaaja sanoi, että moni muukin on sanonut samaa. Onneksi näin päin. :-) Hyi hitto, nenäontelon kaapiminen kuulostaa ihan hirveältä!

      Poista
  2. Kiva postaus :)
    Ihanat mekot katukuvassa!
    <3

    VastaaPoista
  3. Ikävää nuo tulvat, mutta onhan se kiva nähdä, että siitäkin voi iloita. Voi paremmin ja oli kiva kuulla sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena, ja kiva että jätit kommenttia. :-)

      Intialaisten sopeutumiskyky on kyllä uskomaton. Epäilen, että maailmassa ei ole toista kansaa, joka pystyisi mukautumaan uusiin tilanteisiin yhtä hyvin kuin intialaiset.

      Poista
  4. Ihailtavaa rehellisyyttä. <3
    Kiva taas lukea juttujasi pitkästä aikaa!

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taisi tulla lörpöteltyä aika avoimesti. :-D

      Mukava kuulla, että olet messissä. <3 Kauniita syksyisiä päiviä sinulle! (Täällä sataa kaatamalla ja näyttää siltä, että päivä ei ikinä valkene.)

      Poista
  5. Minuakin kammottaa koronatesti ja todellakin toivon, ettei sille koskaan ole tarvetta kohdallani. Tosin luin kommenteista kokemuksestasi ja sinänsä huojentavaa kuulla, ettei siihen kuollut. :D Toivottavasti tulos on negatiivinen!

    Minäkin olen aamuvirkku ja hereillä tunteja ennen miestä. Tykkään rauhallisista ja hiljaisista aamuhetkistä. Kiva tunnelma tuossa sinun aamuisessa aurinkotervehdyskuvassa! Itse juon aamun alkajaisiksi ison lasillisen uän yli seisonutta vettä. Sekin tekee kuulemma hyvää massulle. Sitten alkaakin armoton kahvin kittaaminen. :D

    Näitä vastauksia on mielenkiintoista lukea. Jaksaisikohan sitä joskus tehdä tällaisen itsekin, hmm. Epäsuositut mielipiteet… Joo-o, joskus pelkästään mielipide kirjasta saa jonkun tuohtumaan. Jokin aika sitten lähti kaveri erään kirjamietteeni takia. Voi voi.

    Asioille, jotka kiinnostavat, löytyy kyllä aikaa. Oli se sitten liikuntaa, lukemista tai muuta. Moni perustelee liikkumattomuuttaan sillä, ettei ehdi vaikka oikeasti monia ei edes liikunta kiinnosta. Miksei sitä voi sanoa suoraan, ihmettelen :D Tosin mitäpä se minulle kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sinulle ei tule tarvetta mennä koronatestiin, vaikka sen jälkeen jää kyllä tosiaan henkiin. Mä pelkään kipua ihan järjettömästi, ja yritän vältellä viimeiseen asti kaikkea, mikä sitä mahdollisesti tuottaa. Mistä tulikin mieleeni, että hammaslääkäriinkin täytyisi taas joskus mennä. :-D Apua.

      Aamun varhaiset hetket ovat kyllä ihan parhaita minunkin mielestäni. On ihana katsella ja kuulostella, kuinka muu maailma herää pikkuhiljaa uuteen päivään. Täällä uuden päivän alkaminen on jotenkin paljon konkreettisempaa kuin Matinkylässä asuessa, kun tuosta joogapaikaltani voi samalla katsella, kuinka rakennusmiehet alkavat tulla töihin ja kuinka ratikat suhaavat edestakaisin. Vaikka joskus olen kyllä vielä niin unenpöpperössä, että joogaan silmät kiinni. :-)

      Minäkin olen kuullut, että huoneenlämmössä seisonut vesi olisi terveellistä aamujuotavaa. Olen itsekin joskus kokeillut sitä, mutta koska kittaan vettä lähinnä vatsan toiminnan takia, juon nykyään vain lämmitettyä vettä, kun huoneenlämpöinen ei tunnu toimivan samalla tavalla. :-)

      Tee ihmeessä joko tämä tai jokin muu haastepostaus. Ihmisten vastauksia on aina niin mielenkiintoista lukea – sinun varsinkin. <3

      Harmillista, että joskus ihan pienet asiat saavat sukset ristiin ihmisten kanssa. Minustakin olisi ihan kiva tietää, olenko mahdollisesti loukannut ystävääni jotenkin, vai miksi yhteydenpito loppui. Toki hänellä saattoi olla omassa elämässäänkin meneillään jotain (hyvää tai huonoa), mutta sekin olisi ollut kiva tietää, sillä sitä vartenhan ystävät ovat, että asiat jaetaan.

      Tuo on kyllä niin totta, että kiinnostaville asioille löytyy aina aikaa ja että tekemättömyyttä perustellaan aivan liian usein kiireellä. Kai se on helpompi vedota kiireeseen kuin myöntää, ettei huvita tai että laiskottaa. :-)

      Poista
  6. Täällä ollaankin käyty kurkkimassa koska tulee uutta tekstiä. Kiva että palasit ja toivottavasti tulos on negatiivinen. Mäkin pelkään testejä ja mua varsinkin nuorempana ällötti lääkärissä kun tunki sen puulastan suuhun pitkälle kurkkuun.
    Olipa kivoja testituloksia, en tiennytkään että olet ollut tuollainen kriminaali 😂😂😂.
    Pikaista paranemista olkoon pöpö mikä tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet jaksanut olla sinnikäs, vaikka blogissa ei ole mitään tapahtunutkaan. :-)

      Minäkin toivon negatiivista testitulosta, ja itse asiassa odotankin sitä. Mitä muuta se voisi olla kuin negativiinen. Paskan tulo on ainakin jo tyrehtynyt. :-D

      Yääk, se puulasta! Kokemus on syöpynyt minullekin elävästi mieleen.

      Hih, vai kriminaali. :-D Mun mielestä tuo on ihan perussettiä, vaikka tarkemmin ajateltuna ei ehkä sitten kumminkaan...

      Kiitos, ja terveitä päiviä sinulle!

      Poista
  7. Jess! Vihdoin tärppäsi ja olit jaksellut kirjoittaa pitkästä aikaa. Kiva juttu ja kiva postaus. Just sellanen Satumainen haastepläjäys :).

    Olen sun kanssa samoilla linjoilla tuon epäsuositun mielipiteen kanssa, koska olen itsekin sitä mieltä, että jokaiselta kyllä löytyy aikaa liikkumiseen, JOS vaan haluaa. Mutta jos ei halua, niin tekosyyt ei kyllä maailmasta lopu.

    Ja ihana resilienssiesimerkki nuo intialaiset. Olisko siinä osittain kyse sellasesta yhteisöllisyydestä, johon siellä päin on totuttu ja jota ei voi tietty oikein välttääkään, kun porukkaa on niin paljon. Me täällä korvessa istutaan jokainen mieluummin omassa torpassa ja katsellaan ikkunasta ulos ja valitetaan, kun sataa vettä. Sen sijaan että lähdettäis porukalla lätäköihin läiskimään.

    Mun käsiongelmat jatkuu, joten tulee nyt vähän tavallista lyhyempi viesti, mikä on varmaan vaan iloinen asia :).

    Sietämistä syksyn sateisiin ja toivottavasti olo on jo parempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit vielä tänne ja jätit viestiäkin. <3 Monesti käy niin, että kirjoitan ihan liekeissä mitä ekana mieleen tulee ja sitten jälkeenpäin rupean miettimään, että kaameeta, tulikohan oltua liian suorapuheinen. Olen siis enemmän kuin iloinen, jos tykkäsit postauksesta. :-)

      Liikuntaan löytyy ihan varmasti aikaa, jos halua on. Sitähän voi vaikka jumpata telkkarin edessä samalla kun katsoo Vain elämää (esimerkiksi). Olen nähnyt sellaisiakin perheenäitejä (ja muistaakseni yhden isänkin), jotka lenkkeilevät juosten lastenvaunujen kanssa. Siinä ei ainakaan yritystä puutu eikä tekosyitä viljellä. :-D Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: lapselle päikkärit raittiissa ilmassa ja itselle kunnon lenkki.

      Ihan varmasti intialaisten resilienssissä on mukana yhteisöllisyyttäkin. Vaikeudet koetaan yhteisinä asioina, ja harmin määrä pienenee, kun sen voi jakaa muiden kanssa, ja harmi voi muuttua lopulta iloksikin. Me suomalaiset ollaan tosiaan vähän sellaista märehtijäkansaa, että istutaan kotona, murehditaan yksin ja valitetaan kaikenlaisesta (usein turhasta). Tietysti tuossa intialaisessa tavassa on omat ärsyttävät puolensakin, jos puoli sukua on sekaantumassa joka asiaan. :-D

      Käsiongelmat ovat niin ikäviä varsinkin sellaiselle, joka joutuu käyttämään kättään työnteossa. :-( Ei siinä varmasti enää jaksa vapaa-aikanaan paljon koneella olla. Mutta minua ilahduttavat ihan kaikenlaiset viestit, pitkät ja lyhyet. :-) Toivon kovasti, että kätesi olisi taas pian täydessä toimintakunnossa. <3

      Oloni on jo huomattavasti parempi kuin eilen (ei tartte enää ravata vessassa), mutta en ole ihan täydessä terässä vieläkään. Kummallisesti olo vaihtelee: yhtenä hetkenä on ihan normaali olo ja toisena särkee päätä, yököttää ja huimaa. Varmaankin joku vatsapöpö.

      Jaksamista sinullekin syksyn pimeyteen! <3

      Poista
  8. Voihan ruikuli! Toivotaan, et ei ois koronaa. Mä jouduin tällä viikolla ekaa kertaa opettelemaan maskin käyttöä. Ei ollu helppoo, mut kyl mä sit opin jo jotenkuten.

    Näähän oli hauskoja kysymyksiä ja ihan sunlaisia vastauksia. Mitä enemmän luen sun juttuja, niin musta tuntuu, että me ollaan aika samiksia. Mäkin kun joku kaunis kerta puhuisin suuni puhtaaksi, niin vois olla, että mun blogia lukisit enää sinä pissat housuissa nauraen...

    Mua huvitti taas kerran toi sun Lappi-kuva. Tai siis kuvassa ei oo mitään huvittavaa, mutta siinä, että ei oo eka kerta, kun joku laittaa kuvan , missä näkyy vain suht neutraalisti maisemaa ja mä tiedän silti missä kuva on otettu. Miten niin valokuvamuisti...?

    Niin, ja vaihtarina mun epäsuosittu mielipide; (no nyt en osaa valita kahdesta... okei, saat tän:) suurin osa -ton-ruokavalioista on keksittyjä, ei oikeasti terveydellisistä syistä. Ugh. Olen puhunut.

    Kiinteämpää loppuviikkoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käyttänyt maskia ihan suosiolla (ja oikestaan mielelläni) viimeiset pari viikkoa kaupassa, lääkärissä jne. Ensisijaisena syynä ei ole kumminkaan ollut korona. :-D Mutta siitä ehkä lisää jossakin toisessa postauksessa. Maskin käyttämisestä tuli huomattavasti miellyttävämpää sen jälkeen, kun heivasin kangasmaskit mäkeen ja rupesin käyttämään kertakäyttömaskeja.

      Onpas hauska kuulla, että löydät mun ajatuksista tuttua. :-)

      Olisi kyllä kutkuttava ajatus puhua joskus suunsa puhtaaksi, mutta ei tämä yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että bloggaajat kirjoittavat ihan mitä haluavat. ;-D

      Mä en yhtään ihmettele, että tunnistat Lapin paikat pelkällä vilkaisulla. Olet tainnut viettää Lapissa niin paljon aikaa, että paikat ovat syöpyneet varmasti väkisinkin mieleen. Musta taas on hauska katsella jotain tv-sarjoja (esim. Sykettä), jotka on kuvattu Helsingissä, ja yrittää tunnistaa niissä näkyvät paikat. Yllättävän hyvin se onnistuukin.

      Ja oon täysin samaa mieltä tuosta -ton-ruokavaliojutusta. Huvitti kun just äskettäin eräässä tosi-tv-ohjelmassa yksi tyyppi oli ilmoittanut olevansa gluteenittomalla ruokavaliolla. Mutta sitten kun kaljaa ilmestyi pöytään, niin yhtäkkiä gluteenittomuudella ei ollutkaan enää niin väliä.

      Hih, mulle tuli tuosta kiinteydestä ekana mieleen joku kiinteytysjumppa. :-D Pientä kiinteytymistä on ollut havaittavissa. ;-D

      Poista
    2. Ai niin; aiempiin kommentteihin liittyen ja lääkäriasemalla työskennelleenä ja vierestä seuranneena olen niiiiiiiiiiiin onnellinen taidostani tunkea kieli ulos suusta niin, että lääkärit näkee mun kurkkuun ilman sitä saakelin puukepukkaa!

      Poista
    3. Tärkeä taito tuokin. ;-D

      Poista
  9. Helena Ruotsala22.10.2020 22.46

    Hienoa, että täällä oli kirjoitus, olenkin käynyt silloin tällöin myös kurkistamassa onko mitään uutta. Kyllähän nämä päivät muistuttavat nykyään niin paljon toinen toisiaan, että ei millään väliä. Varsinkin kun tilaan kaupasta ruokatavarat ja työpaikalla jos käy, niin pitää etukäteen ilmoittaa milloin ja miksi. Kaikki on etänä. Ja kuinka kauan tämä jatkuu? Kertakäyttömaskien käyttö on ihan ok minulla, mutta kangasmaskeja en pysty käyttämään, niiden läpi ei minulla oikein henki kulje. Täällä ihmiset näkyvät pitävän suht hyvin maskeja, tai enhän juuri käy keskustassa kuin joskus harvoin kun on asiaa (kuten huomenna influenssapiikillä). Työpaikka on hiljainen kun siellä pitää joskus aina pistäytyä asioilla.

    Toivon myös tietenkin negatiivista tulosta ja hyvää matkaa sinne isien maille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Helena! Päivät ovat tosiaan nykyään niin samanlaisia, että minulla on monesti aamulla herätessä vaikeuksia muistaa, mikä päivä on. Onneksi olen oppinut tykkäämään rutiineista, joten päivien samanlaisuus ei oikeastaan haittaa.

      En edes uskalla ajatella, kuinka kauan tämä jatkuu. Varmaankin niin kauan, kunnes ihmiset saadaan rokotettua? Enkä uskalla ajatella sitäkään, millaiseksi maailma muuttuu, ennen kuin ollaan selvemmillä vesillä. Kuinka monta yritystä kaatuu, kuinka moni ihminen menettää työpaikkansa jne.

      Mulla on ihan sama juttu, että en pysty käyttämään kangasmaskia kuin ihan lyhyen aikaa. Aluksi kun käytin vain kangasmaskeja, ajattelin, että en ikinä pysty käyttämään maskia, mutta onneksi tajusin kokeilla kertakäyttömaskia, jonka kanssa olikin paljon helpompi hengittää.

      Kiitos, ja mukavaa viikonloppua sinulle! :-)

      Poista
  10. Ihan ens alkuun: toivottavasti ei ole koronaa! (en ole ehtinyt lukea kaikkia kommentteja ja sun vastauksia niihin läpi, joten en tiedä onko tulos jo tullut) Pidän kaikki peukut pystyssä negatiiviselle tulokselle!

    Mäkin pelkään testiä ihan hulluna ja haluaisin jäädä mahdollisten oireiden iskiessä vaan kotiin omaehtoiseen karanteeniin. Työn puolesta kuitenkin pakko mennä testiin, jos jotain tulee... Kun vein pari viikkoa sitten lapsen testiin, olin ihan kauhuissani valmiiksi hänen puolestaan, mutta onneksi testi hänellä oli tosi kivuton ja helppo. Siinä on kuulemma paljon eroa, kuka ja missä testin tekee - meidän kunnan testauspaikkaa on kehuttu tosi paljon. En siltikään haluaisi joutua siihen...

    Hei, tämä postaus (sen lisäksi, että oli kiva kuulla susta pitkästä aikaa) ja haaste oli tosi kiva. Taidanpa pölliä idean ja kirjoittaa itse saman. Kirjoittaminen on jotenkin työn ja tuskan takana nykyjään johtuen sekä jaksamisesta, että ihan ajankäyttöön liittyvistä haasteista. Just tänään sain pitkästä aikaa kirjoitettua omaan blogiin, ensi kerralla vastaan sun esittämiin kysymyksiin.

    Tämä oli sillä tavalla hieno kysymyspaketti, että siinä tuli samalla kertaa sekä hauskoja, että vähän vakavampiakin juttuja. Vitsit että nauroin melkein ääneen kohdassa "vihannesten varastaminen pellolta" (tämä tarina olisi hauska kuulla kokonaan). Toisaalta esim. sun kokema pelko parisuhteessa oli järkyttävää luettavaa. Eli hieno ja mielenkiintoinen postaus, joka herätti tunteita laidasta laitaan.

    Ihanaa viikonlopun jatkoa sulle Satu 💛💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhästyneestä vastauksesta sinulle ja muille. Testitulos oli negatiivinen, joten saatoin kävähtää Ääslinnassa, ja kotiuduin juuri äsken. :-)

      Enpä tiennytkään, että testipaikoissa on eroja. Mutta niinhän se toisaalta on, että labrassakin joku toinen ottaa verikokeen paljon tottuneemmin ottein kuin joku toinen. Ja tosi hieno homma, että lapsesi selvisi testistä reippaasti. <3 Joskus oikein hävettää, kun olen itse näissä sellainen arkajalka, ja sitten lapset suoriutuvat samoista jutuista reippaasti. :-D

      Ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta ja haasteesta. :-) Ja olisi kyllä tosi kiva lukea sinunkin vastauksesi! <3

      Vihannestarina menee sillä tavalla, että oltiin katseltu sen poikaystävän kanssa päiväsaikaan kyseisen pellon ohi kulkiessa, että tuostapa saisi näppärästi vihanneksia, eikä omistajalle tulisi edes paljon tappiota, kun viljelykset olivat niin isot. Illan pimeydessä sitten käytiin muovipussien kanssa paikalla ja pöllittiin ainakin sipuleita, porkkanoita ja muistaakseni perunaakin. Totta kai oli huono omatunto, mutta se oli siinä tilanteessa iso apu. Meillä oli vielä talossa sellainen vanhanaikainen kylmäkellari, jonne saattoi säilöä isommankin satsin tavaraa. :-) Käytiin "peltohommissa" muistaakseni useammankin kerran.

      Kiitos mukavasta kommentista ja jaksamista sinulle kaikkien arjen haasteiden keskelle! <3

      Poista
  11. Toivottavasti ei nyt ole kyse koronasta sun tapauksessa, ja toivottavasti voit jo paremmin.
    Kiva oli lukea näitä vastauksiasi❤Kivaa ja toivottavasti tervettä viikonloppua Satu ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! Tänään oli oikeastaan eka päivä, kun oli normaali olotila, eli sinnikäs pöpö oli. Ei kumminkaan ollut onneksi koronaa!

      Terveyttä ja mukavaa viikon alkua sinullekin, Jael! <3

      Poista
  12. Mielenkiintoinen postaus! Enpä olisi arvannut, että olet käynyt kasvisvarkaissa ;)

    Toivottavasti saat negatiivisen testituloksen ja vatsa paranee nopeasti.

    Rankka kokemus tuo väkivalta parisuhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kasvivarkaudesta ylpeä, mutta nälkä oli, ja jos ruokaa sai ilmaiseksi, niin eihän sitä voinut vastustaa kiusausta. Onneksi ei jääty kiinni!

      Lapsena oltiin kerran pöllimässä omenoita yhden talon pihalta, kun talon omistaja tuli ulos huutamaan, että haluaakos tytöt omenoita vai. Oltiin noloina, että joo, jolloin omistaja haki pussin ja pakkasi meille ison kasan omenoita. Pussi lensi kotimatkalla metsään, kun olisi saattanut olla kotona vähän selittelemistä, että mistä oltiin saatu omenoita. :-D

      Onneksi selvisin säikähdyksellä, eikä koronaa ollut.

      Väkivalta on kyllä hirvein juttu, mitä parisuhteessa voi kokea. Mutta kaipa sekin kokemus jotain opetti.

      Poista
    2. Minä olen ollut alakoululaisena tyttökavereiden kanssa omenavarkaissa ja talon omistaja tulikin kesken omenoiden pöllimisen kotiin. Meitä taisi olla 4 tyttöä ja jokaisella kaksi omenaa. Lähdimme tietenkin pyörillä karkuun ja omistaja lähti ajamaan meitä autolla takaa. Hän ajoi ihan pokkana pyöräteitä pitkin perässämme. Kiinnihän me lopulta jäimme ja mies uhkasi jopa tappaa meidät. Että kaikenlaisia aikuisia.

      Poista
    3. No huh huh, olipa kamala kokemus! Kaikenlaisia hulluja sitä onkin! Ihan järkyttävää.

      Poista
  13. Mä jouduin käymään testissä syksyn aikana, mutta minun nenähermoni ovat näköjään sen verran zombit, ettei testi tuntunut kamalan pahalta. Toisin kuin ne nielutestit, jossa alan ykäämään kun vaan näenkin tikun lekurin kädessä ;-)

    Sulla oli tosi kivat kysymykset ja vastaukset. Niistä tuli mieleen kun minä ja mies oltiin Kreikan saarella pyöräreissussa. Jostain syystä ei tajuttu ottaa mitään evästä mukaan ja niin sitten kävi, että kun tuli nälkä, niin kylä joka löydettiin piti kai siestaa ja kaikki paikat oli kiinni. Niin me sitten käytiin appelsiinivarkaissa ja podettiin syyllisyyttä kun vedeltiin niitä nälkäämme ja janoomme. No se oli pientä, mutta ymmärrän, että jos nälkä on kamala, niin silloin saattaa tehdä noinkin.

    Henkinen ja fyysinen väkivalta on kamalaa, ehdoton Ei sille. Itse kerran nuorena olin junassa matkalla Helsinkiin. Vastapäätä istui tunnin verran kaveri, joka tuijotti tiukasti minuun ja minä tunsin sisälläni sellaisen pahaa tahtovan fiiliksen, jota en ole toiste kokenut. En uskaltanut siirtyä toiseen paikkaankaan, vaan yritin pitää katseen tiukasti ikkunan maisemissa ja juoksin viimetingassa Pasilan asemalla ulos junasta. Toisen kerran näin miehen kaupungissa, katsoin miksi sillä oli sellainen kuristava lanka kaulassa. Nostin katseen sen silmiin ja sitten se kaveri alkoi tuijottaa hullun lailla takaisin ja lähti juoksemaan mua kohti. Siinä ei ehtinyt ajatella muuta, kuin irrottautua sen kaverin katseesta ja ottaa jalat alleen. Mietin jälkeenpäin, että miten hullu olenkaan kun katselen ihmisiä silmiin, mutten kai vaan osaa olla katsomatta. Mutta tuollaiset parisuhdeväkivaltatilanteet on kyllä ihan kamalia. Hyvä että pääsit siitä kaverista eroon!

    Intialaisten suhtautuminen asiaan taitaa olla tosi hyväksyvä. Osaisinpa ottaa oppia niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, että koronatesti ei ollut sinusta paha. Ei se minustakaan ollut onneksi niin paha kuin olin kuvitellut. Saipahan yllättyä myönteisesti. :-)

      Appelsiinivarkaus kuulostaa varsin eksoottiselta. Joskus olen itsekin katsellut etelän mailla hedelmiä “sillä silmällä”, mutta ei ole ollut vissiin tarpeeksi suurta tarvetta, kun käsi ei ole käynyt. Tuommoinen hedelmien pölliminen puusta (tai vihannesten maasta) ei ole minusta muutenkaan yhtä vakava asia kuin vaikkapa ruoan varastaminen kaupasta, vaikka tietysti toisaalta varkaus mikä varkaus. Vaikka muuten saatan joskus tulkita lakeja omalla tavallani, niin varastamista omatuntoni ei oikein salli. Tämä juontuu kai lapsuudesta, kun pöllin joskus ekoilla luokilla koululuokasta löytämiäni vanhoja kirjoja, ja sitten äiti löysi ne. Äiti sanoi soittavansa opettajalle ja kertovansa asiasta, mutta en tiedä, tekikö hän koskaan sitä (en uskaltanut kysyä!). Äidin käskystä palautin kirjat vaivihkaa samaan paikkaan, josta ne olin ottanutkin, mutta tapauksesta jäi niin nolo ja ahdistunut olo, että se on syöpynyt mieleen ikuisiksi ajoiksi.

      Nuo kertomasi tapaukset kuulostavat kyllä todella pelottavilta. Luin ne melkein henkeä pidätellen. Koskaan ei voi tietää, mitä ihmisten päässä liikkuu, ja jos on huonoa tuuria, saattaa käydä huonostikin. Onneksi selvisit kummastakin tilanteesta säikähdyksellä!

      Sama juttu mulla, että toivoisin olevani monessa asiassa enemmän intialaisten kaltainen. En kuitenkaan kaikissa. ;-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3