Jos vartalosi ei ehdi täksi kesäksi bikinikuntoon, ei hätää: syksyn tullen saatat olla oikein hyvässä ponchokunnossa.


tiistai 24. maaliskuuta 2020

Elämä on perseestä

Ahdistus. Suuttumus. Suru. Syyllisyys. Kateus.

Siinäpä ovatkin ne tunteet, jotka ovat hallinneet elämääni viime päivät ja viikot.

Ahdistus alkaa siitä, kun herään, ja jatkuu siihen, kunnes menen nukkumaan. Välillä, hetkittäin, ahdistus unohtuu, mutta sitten kun muistan taas nykyisen maailmantilanteen, tunnen tukehtuvani. Nekään asiat, jotka ovat ennen tuoneet iloa ja auttaneet ahdistukseen, eivät nyt toimi. Luonnossa käyskentely on tuonut ennen lohtua, mutta nyt luontoon meneminenkään ei huvita. Jokainen metsäläntti on täynnä ihmisiä, mikä vain muistuttaa poikkeuksellisesta tilanteesta, ja tulee entistä ahdistuneempi olo.

Erityisesti yrittäjien ahdinko ahdistaa. Kun mietin, kuinka monelta ihmiseltä menee tämän takia leipä, tekee mieli oksentaa. Ymmärrän toki, että minun miettimiseni ei auta ketään millään tavalla, mutta en pysty unohtamaankaan. Kunpa päässä olisikin katkaisija, josta saisi ajatukset päälle ja pois.

Myös tulevaisuudenkuva ahdistaa: miten pitkään tämä tulee jatkumaan ja mihin tämä kaikki tulee vielä johtamaan. Pahoin pelkään, että pandemia tulee jatkumaan paljon pidempään kuin kukaan osaa kuvitellakaan, ja mitä enemmän aikaa menee, sitä pahemmin maailma järkkyy. Tunnelin päässä ei näy minkäänlaista valoa, vaan edessä on pelkkää alamäkeä.

Kun sitten olemme joskus mahdollisesti selvinneet koronasta, harva asia tulee olemaan entisellään. Millainen maailma meidän ympärillämme silloin on? Ovatko kaikki läheiset elossa? Mitä on tapahtunut taloudelle? Mitä meillä on silloin enää jäljellä kaikesta siitä tutusta ja turvallisesta, joka oli meille joskus arkipäivää?

Huomaan myös tuntevani välillä hirvittävää ärtymystä ja suoranaista suuttumustakin. Minua ärsyttävät sellaiset ihmiset, jotka neuvovat ottamaan koronasta ilon irti: nauttimaan luonnosta ja keväästä, läheisten ihmisten seurasta ja elämän pienistä iloista. Tekisi mieli sanoa tällaisille ihmisille, että haistakaa paska. Menkää tuputtamaan elämänfilosofiaanne muualle. Mielelläni minäkin toki toimisin näin – kävisin halailemassa puita ja soittelisin kaikki tutut läpi – mutta tekee vain mieli vetäytyä koko maailmasta. Olla avaamatta päivän lehteä, jäädä sänkyyn makaamaan ja piiloutua kevätauringolta. Tuntuu ihan mahdottoman vaikealta tuntea minkäänlaista elämäniloa tai innostusta mitään kohtaan.

Välillä olen surullinenkin. Olen surullinen siitä, että maailmasta on tullut näin hirveä paikka, että toisia ihmisiä pitää luimistella ja kartella. Olen surullinen siitä, että emme voi käydä katsomassa meille rakkaita ikäihmisiä ja että heidän täytyy nyt pärjätä omillaan. Olen surullinen siitä, että ne ihmiset, jotka saattavat käydä muutenkin harvakseltaan ihmisten ilmoilla, joutuvat nyt linnoittautumaan kotiinsa. Löytävätkö nämä ihmiset enää mahdollisesti kuukausien jälkeen tietään ihmisten ilmoille ollenkaan? Kuinka paljon meillä on siinä vaiheessa syrjäytyneitä, masentuneita, alkoholisteja, yksinäisiä?

Myös syyllisyydentunne on tuttu vieras. Täällä minä vain kieriskelen itsesäälissä, vaikka kaikki läheiseni ovat vielä ainakin toistaiseksi saaneet säilyä terveinä ja vaikka itsellä on vielä kaikki varsin hyvin. On ruokaa ja koti, eikä minun tarvitse olla yksin. Kyllä minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni, lopettaa valittaminen ja ryhdistäytyä! Käytökseni hävettää, sillä en ole normaalisti itseni surkutteluun taipuvainen ihminen ollenkaan. Millainen reikäpää natisija minusta on oikein tullut?

Kateuttakin tunnen, aivan liian usein. Ehkä olisikin parempi eristäytyä sosiaalisesta mediasta täysin, sillä muutoin vertailen koko ajan itseäni muihin. Sosiaalisen median kotikaranteeni. Kuulostaa juhlalliselta. Miksi kaikki muut pystyvät näkemään tilanteessa hyviä puoliakin, mutta minä en siihen kykene? Miksi en osaa vetäytyä omaan kuplaani ja teeskennellä, että jos minulla on kaikki hyvin, maailmassakin on kaikki hyvin?

Jos ja kun tätä tulee jatkumaan kuukausitolkulla, saatan seota.

Hyviä neuvoja otetaan mielellään vastaan.


34 kommenttia:

  1. Tuttuja fiiliksiä. Heti, kun tuntuu, että nyt alkaa helpottaa, seuraavassa hetkessä iskee totaalinen ahdistus. Yleensä öisin, joka ei ole ihan se paras aika ahdistua ja kuunnella omia kiihtyneitä sydämenlyöntejään samalla kun koittaa muistaa hengittää edes vähän.

    Pakkopositiivisuus tökkii, samoin kuin viruksen totaalinen sivuuttaminen ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan.

    Mun mielestä huolia ei pidä kenenkään joutua lakaisemaan maton alle, vaan jokainen saa tuntea just ihan niinkuin tuntee.

    Koitan takoa itselleni siinä suhteessa järkeä, että pelko ja stressi heikentää vastutuskykyä, ja pysyä ihan sen takia positiivisuuden ja erityisesti liikunnan syrjässä kiinni. Ja siis mulla(kin) on kaikki hyvin.

    Etähalit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samanlaista aaltoliikettä se on täälläkin. Yhtenä hetkenä olo on ihan ok, ja seuraavassa tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Sitä kyllä ihmettelen, että minua ei ole ahdistanut öisin. Ennemminkin uni – joka tosin on laadultaan usein aika kehnoa – tarjoaa hetkeksi pakopaikan todellisuudesta.

      Pakkopositiivisuus tökkii minuakin, mutta niitä ihmisiä kadehdin myös, jotka pystyvät elämään huolettomina ja välinpitämättöminä koko koronan olemassaolosta. Olisi niin paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi miettiä mitään.

      Positiivisuus sinällään ja liikunta ovat toki hyviä asioita, ja liikuntaa minäkin olen sentään vielä jaksanut harrastaa. Siinä vaiheessa, kun liikuntakaan ei enää maistu, ollaan jo varmasti aika huonossa jamassa. Mutta muuten tuntuu mahdottomalta saada aikaiseksi yhtään mitään, kun tuntuu, että millään ei ole enää mitään väliä.

      Tuntuu niin tyhmältä toivottaa jaksamista, mutta toivotan nyt kumminkin. Voimia! Ja rutistus sinullekin. <3

      Poista
  2. Tuttuja mietteitä ja tuntemuksia - ja ihan oikeutettuja sikäli kun omia tunteitaan pitäisi edes perustella. Minullekin tulee raivoja ja ahdistusta ja tunteet veivaavat muutenkin aika villisti.

    Asiaa ei helpota ollenkaan se, että olin talven niin (mielenterveydellisesti) huonossa kunnossa että tämän kevään piti olla pelastukseni: oli jo joulukuussa varattu lennot Suomeen jne. Kaikki peruttu.

    Minut tästä pelastaa joustava persoonallisuuteni, mutta se on asia josta on turha ottaa kredittiä: se on ominaisuus, ei opittu taito. Tai kaipa sitäkin voi opetella, mutta itse olen niin mukautuva, että mukautuisin varmaan asumaan paskalaarissakin, jos minut sinne tungettaisiin. Ja tämä on myös huono juttu, koska liiallinen sopeutuminen on myös loputon suo eli sinne paskalaariin voi vahingossa jäädä koko loppuelämäksi, vaikka ei olisi pakko. Vähän sekavasti sanottu kai.

    Mutta siis, eipä ole juuri neuvoja. Itse seuraan uutisia vielä toistaiseksi, mutta saas nähdä milloin en minäkkään enää jaksa. Yritän olla ajattelematta, mitä kaikkea tämä myllerrys tuo mukanaan ja miten se vaikuttaa monien ihmisten elämään kammottavalla tavalla. Liikaa jos alkaa ajatella, niin pälli leviää.

    Etähalaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai minut on niin aivopesty nykyajan pakkopositiivisuuteen, että tuntuu vaikealta myöntää kamppailevansa tällaisten tunteiden kanssa. Toisaalta en rupea kyllä esittämäänkään mitään, joten tulipahan kaadettua sangollinen paskaa blogiin.

      Voi itku, miten surkea juttu tuo sinun lentosi peruuntuminen. Olisit tarvinnut sitä varmasti enemmän kuin moni muu matkojaan. Toivottavasti löydät voimia jaksaa eteenpäin. <3

      Meilläkin oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta tärkeimpänä olisi ollut toukokuussa matka Intiaan. Eipä tarvitse haaveilla nyt siitäkään. Tosin matkan peruuntuminen ei edes harmita tämän kaiken muun ahdistuksen keskellä.

      Minäkin olen normaalisti hyvin joustava ja sopeutuva, ja siksi minua ihmetyttääkin, miksi olen nyt niin lannistunut ja valmis heittämään hanskat tiskiin. Kai tämä on liian kokonaisvaltainen juttu, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, että nyt tuli raja vastaan. Tai sitten en olekaan niin joustava ja sopeutuva kuin luulin.

      Minä olen vielä jaksanut lukea päivän lehden, mutta uutisia en pysty kuuntelemaan enää yhtään, kun jokainen, pienempikin asia, tuntuu niin uhkaavalta. Kai se olisi minunkin parempi yrittää olla ajattelematta koko asiaa (tai löydettävä jotain muuta ajateltavaa tilalle), koska muuten sekoan kohta ihan oikeasti.

      Kiitos, Elegia. <3 Vaikkei neuvoja olisikaan, niin helpottaa kumminkin kuulla, että ajatukseni eivät ole niin poikkeavia kuin olin luullut.

      Poista
  3. Niinkuin Elegia sanoo, luonteen ominaisuudella on merkitystä. Itse olen aina suhtkoht positiivinen ja se ei ole pakkopositiivisyyttä, olen vain sellanen. Mutta osaan olla kateellinen ja raivoissani tietysti, en ole silti robotti 😁.
    Niinkuin aina : rikkaat selviää ja köyhät köyhtyy 😓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen yleensä sellainen peruspositiivinen ihminen, joka näkee kaikessa valoisat puolet, mutta nyt on kai tullut kerralla liikaa sulatettavaa, kun on tullut raja vastaan. Olisipa tynnyri, josta voisi kaivaa sitä positiivisuutta.

      Tynnyristä tuli mieleeni (ei liity tähän mitenkään!), että näin tänään bussipysäkillä hylätyn moppiämpärin. Mikähän tarina siinäkin oli taustalla. Juu, kaikenlaista sitä tulee mietittyä.

      Poista
  4. Kyllä tämä sellaista vuoristorataa on. Välillä olen positiivinen ja touhuan ja sitten se iskee. Sellainen toivottomuuden tunne. Minä kestän ja pärjään, mutta entäs muut. Viimeinen lama on tuoreessa muistissa ja se melkein nujersi. Miten maailma muka tästä palaa jaloilleen? Suunnatonta surua menetetyistä omaisista, konkursseja, masennusta, toivottomuutta, avioeroja ja valtioiden tyhjiä kirstuja... Kun perheet suljetaan pitkäksi ajaksi yhteen siitä seuraa riitoja. Eikä vain auvoista yhdessä leipomista ja lautapelien pelaamista.... oli kuule oikein piristävää lukea rehellinen postauksesi. Näitä päiviä on luvassa, jolloin tuntuu, että kaikki ympärillä romahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoristorata tuntuu valitettavan tutulta. Välillä minäkin kun teen jotain, saan hetkeksi rauhan omilta ajatuksiltani, mutta sitten tapahtuu taas jotain, joka saa vajoamaan entistä pahempaan synkkyyteen. Tänäänkin aamulla tuntui, että päivästä voi tulla ihan siedettävä, mutta sitten kuulin yhden tutun työpaikan menetyksestä ja ahdistus palasi entistä kamalampana.

      Toivottomuus on ihan hirveä tunne, ja sitä toivoisi vaan heräävänsä ja huomaavansa, että koko korona olikin vain pahaa unta. Mutta nyt on vain pakko jaksaa selvitä tästä päivä kerrallaan, kun ei oikein muutakaan voi. Lämpimiä ajatuksia sinne Irlantiin. <3

      Poista
  5. Minut pelastaa tässä varmaan se, että on niin paljon töitä, että ei liiemmin ehdi muuta kuin toimia. Kolme viikkoa töitä putkeen. Eipä ehdi kun tilanteita toteamaan. Nyt on menossa vapaapäivä4/5. Ajan olen käyttänyt ulkoiluun, kodin hoitoon ja nukkumiseen. Muistanut taas, että onhan tässä elämässä muutakin kuin korona. Meillä täällä Kymenlaaksossa tartuntoja siis 5. Kaikki ulkomaantuliaisia. En ole vielä osannut pelätä tautiin törmäämistä. Mutta vakavasti ottanut kaikki ohjeet, tietenkin. Paistaa se aurinko vielä tähän koronakasaankin. Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuisikin helpottavalta upottaa itsensä ihan totaalisesti työntekoon, koska sillä tavalla ei tosiaan ehtisi miettiä mitään ylimääräistä. Mutta pahoin pelkään, että ahdistuksen määrä on vakio, ja ahdistus palaisi sitten joutohetkenä varmaan entistä kamalampana takaisin.

      Työtaakka kaikilla hoitoalalla työskentelevillä on varmasti nyt sellainen, että ei voi muuta kuin toivoa jostakin ylimääräisiä voimia kaikille alalla työskenteleville. Sinä saat varmasti lisävoimia Taivaan Isältä, ja hyvä niin. <3

      Melkeinpä toivon, että eristäisivät Uudenmaan, jotta täkäläiset eivät pääsisi levittämään tautia alueille, joilla sitä ei vielä juurikaan ole. Toivottavasti tartunnat siellä Kymenlaaksossa pysyvät alhaisissa lukemissa jatkossakin.

      Poista
  6. Aika lailla samanlaisia ajatyksua minullakin ollut.Paljon surua ja ilonaiheita löytää vähemmän kuin normaalisti. Täällä suljettiin kaikki ravintolat, kahvilat, baarit, hotellit ja kauppakeskukset puolitoista viikkoa sitten,ja ensin suutuin että heille ei edes annettu aikaa valmistautua siihen, sen jälkeen surin heidän puolestaan,sillä tunnen alalla toimivia, ja entisessä elämässäni se oli minunkin maailmani. Tällä viikolla torit suljettiin, eikä taaskaan annettu aikaa valmistella, ja sitä surin vieläkin enrmmän, sillä tori kuin toinen kotini, ja monet torimyyjät tuttuja vuosien takaa, js tiedän etteivät saa mitään tukea, ja muutenkin oli pienet tulot torimyynnistä. Täällä on ollut 1.5 vk aika lailla rajoituksia, julkinen liikenne hyvin rajoitettua, ja lähes kaikki paitsi ruokakaupat ja apteekit kiinni. Mutta huomenna voimaan tulee sitten total lock down, ei julkista liikennettä, ja sakotetaan jos ulkona ilman pätevää syytä. Jos tietäisin että se todellakin pysäyttäisi tämän julman viiruksn,kotona oleminen olisi helpompaa, mutta on kuin mikään ei olisi nyt varmaa. Tänne tuli yhtäkkiä yli 20 % työttömyys, ja se on vielä korkeampaa kun 80 %
    väestöstä istuu kotona. Mutta toivossa että tämä loppuu lähitulevsisuudessa,ja tsemppejä Satu ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas tästä kurja olo, monella tapaa. On ihan hirvittävän surullista, miten monelta ihmiseltä viedään elanto - ja onko kaikista varotoimista sitten lopulta kuitenkaan niin suuri hyöty kuin kuvitellaan. Ja niin ikävää, että kauppiaille ei annettu edes yhtään varoitusaikaa järjestellä asioita. Hävikki oli varmasti hirveä, kun meni paljon tuoretuotteita hukkaan, ja on varmaan henkisestikin kova isku, kun elinkeino lakkautetaan yhtäkkiä tuosta vaan.

      Intiassakin alkaa keskiyöllä 21 päivän lock down. Siellä koronatapausten määrä on toistaiseksi ollut varsin alhainen (muistaakseni jotain vähän yli 500), mikä on ihmetyttänyt kovasti. Nyt on sitten otettu kovat aseet käyttöön, jotta korona ei pääsisikään leviämään Intiassa, koska se saisi aikaiseksi siellä varmasti todella pahaa jälkeä.

      Minäkin toivon, että tämä loppuu lähitulevisuudessa, vaikka pelkään pahoin toisin. Tsemppejä sinullekin, Jael. :-) Toivottavasti Bambista on sinulle iloa. <3

      Poista
  7. Olen lukenut blogiasi useita vuosia vaikka en olekaan tainnut koskaan kommentoida mitään. Mutta nyt saattaa olla hyvä hetki kertoa, että olen kertakaikkiaan tykästynyt tapaasi kirjoittaa. Kiitos kun olet. Ja kiitos muuten siitäkin, että autoit erään voikana-reseptisi avulla minua hankkimaan itselleni (täysin ansaitsemattomasti) maineen varteenotettavana kokkina.

    Tätä lukiessa tuli mieleen ehdottaa, että mitä jos alkaisit pitämään jonkinlaista Elämä_on_perseestä Paskapäiväkirjaa. Siis niin, että et edes yrittäisi nähdä missään mitään positiivista, kohtuullista, kannustavaa tai varsinkaan ylevää, vaan kirjoittelisit omalla hurmaavan itseironisella ja koukuttavalla tyylilläsi tänne siitä kaikesta mikä tänään nyppii, on vinossa, puristaa ja harmittaa niin vietävästi. Aiheet voisivat olla maailmaa syleileviä tai pilkkua pienempiä. Lyhyitä listoja tai pitkiä tarinoita. Ja vielä kun liittäisit mukaan aiheeseen hyvin tai huonosti sopivia kuvia, niin olen varma, että en olisi ainut joka lukisi sitä synkkää tyydytystä tuntien ja jaksaisi pelkästään sen avulla taas pätkän verran sietää tätä kaikkea. Ja tiedä vaikka se paskassa kieriskely jollain kieroutuneella tavalla auttaisi sinua itseäsikin. (Luultavasti tämä on aika surkea idea, mutta sopii varmasti hyvin aiheeseen)

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli tosiaankin hyvä hetki. :-) Tulipas tästä hyvä mieli. Sydämellinen kiitos sinulle, Päivi! <3 Ja hyvä, että kokkailutkin onnistuivat! ;-D

      Äläs nyt, paskapäiväkirja kuulostaa varsin mielenkiintoiselta ajatukselta. Otsikkona voisi olla myös “Mikä tänään vituttaa” (vaikka tästä tuleekin mulle mieleen jostain syystä se keittiöohjelma “Mitä tänään syötäisiin”). Harmituksen aiheita löytyy elämästä kyllä aina ilman koronaakin, vaikka yritänkin aina päästä harmituksesta mahdollisimman pian yli, enkä oikein tykkää jäädä kieriskelemään paskaan. Mutta toisaalta harmituksen aiheet ovat usein aika naurettavia, joten kyllähän niistä saisi komediaakin aikaiseksi.

      Kirjoitin tämän aamupäivällä erityisen synkkänä hetkenä, ja siinä olet kyllä aivan oikeassa, että joskus helpottaa suuresti, kun saa kirjoittaa ajatuksensa ylös juuri sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat. Ilman mitään suodattimia ja kaunisteluja. Jollakin ihmeellisellä tavalla tuli kevyempi olo, vaikka tämän kirjoittaminen ei mitään maailmassa muuttanutkaan.

      Mutta kiitos vielä kerran päivää piristäneestä kommentista! Yritetään jaksaa tämän paskan keskellä.

      Poista
  8. Kyllähän tämä elämä on nyt juuri sitä! Työt tai etätyöt luovat tiettyä järjestystä päivään, mutta en kyllä tiedä, miten tätä jaksaa kesään asti, kuten tänään työkokouksessa puhuttiin ja siihen pitää varautua. Rutiinit tietysti auttaa, mutta. Minulla ainakin nyt alussa on niin paljon töitä, että vapaa-aikaa ei vielä ole, vaikka tuo korona tyhjensi kalenteria kaikista matkoista, kongresseista ja tapaamisista. Tietysti itse on vielä vastuussa muista. Olen ollut nyt miltei kaksi viikkoa itse määräämässni eristyksessä ja se jatkuu. Onneksi täällä ei ole ulkonaliikkumimskieltoa, vaikka jotkut todella kovasti yritti toimia siihen suuntaan esim. viime lauantaina lähtemällä Lappiin ja muualle koronaa pakoon ja samalla viemään sinne mahdollisen tartunnan.
    Se tietysti helpottaa, että kuulun niihin "onnellisiin", joita ei voida nyt lomauttaa, joten palkka juoksee tilille. Töitä voi tehdä etänä, mutta pelottaa nyt jo syksy ja syksyn työt ja muut mitkä on nyt keväältä sinne siirretty. Mutta päivästä toiseen - kai se on nyt paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli kommentistasi mieleen, että minun pitääkin varmaan palauttaa nuo nettiopiskelut taas ohjelmistoon, ja ruveta kiusaamaan aivojani ihan tosissani, niin saan jotain muuta ajateltavaa. Kiitos ideasta! Tätä nykyä en ole jaksanut juuri muuta kuin neuloa sukkia (voisin kohta perustaa villasukkatehtaan), mutta siinä on sellainen ongelma, että jos en katso samalla jotain ohjelmaa, ajatukset pääsevät harhailemaan.

      Mutta ei liika työmäärä ja vastuukaan ole hyvä asia. Toivottavasti jaksat työkuormasi alla ja ehdit välillä huilaamaankin. <3

      Ulkonaliikkumiskielto olisi niin kauhea asia, että säpsähdän joka kerta kun vain näenkin kyseisen sanan jossakin iltapäivälehden otsikossa. Luin tänään kauhulla lehdestä, kuinka Pariisissa tarvitsee lupalapun, jos haluaa mennä ulos. Toivottavasti täällä ei koskaan tarvitse mennä sellaiseen! Se olisi minun loppuni, jos ei saisi mennä kilometriä kauemmas kotoa. Tai tietysti voisi lenkkeillä tai pyöräillä sitä samaa kilometrin matkaa edestakaisin, mutta se saattaisi käydä ajan mittaan vähän tylsäksi..

      Täälläkin on tehty töitä etänä, tai siis ukkeli on tehnyt. Juuri sinä päivänä, kun ukkelin piti palata takaisin töihin (ukkeli oikein iloitsi siitä, että pääsee vihdoinkin ihmisten ilmoille), firmalta tuli käsky, että kaikkien pitää jäädä etätöihin. Voi onnetonta. :-(

      Poista
    2. En tiedä ovatko nämä auki kaikille, mutta netistä löytyy nyt paljon opetusta. Monet ulkomaiset yliopistot julkaisevat luentoja youtubissa. Mutta tässä jotain: https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/avoimet-yliopistot?fbclid=IwAR0K4dyROKX_wo954HMZ5NuAFzMxnhvyKGLoydWcVZB_uAfnrqqPE0mCVA0#turun-yliopisto

      Poista
    3. Hei kiitos tosi paljon linkistä! Rupesinkin heti tutkiskelemaan noita. :-)

      Poista
  9. Viime viikolla olin vielä aika rennoin ottein, mutta nyt alkaa jo paniikki hiipiä. Se ei johdu vain sairauden pelosta, vaan suurimmaksi osaksi taloudellisen tulevaisuuden ajattelusta. Työt ovat kutistuneet melko pieniin ja tarvitsisin nyt jonkun supervoiman, että jaksaisin ajatella uudella tavalla ja siirtää enemmin opetuksia verkkoon. Tuntuu vain, että en jaksa aloittaa taas kaikkea alusta. Onni on, että emme käy kotona toistemme hermoille, vaan olemme aika sopuisasti ja varmaan myös tilanteen jatkuessa. Kun tämä joku päivä loppuu, niin edessä onkin sitten monta murhetta, kuinka otetaan taloudelliset menetykset takaisin. Muuttoaikeet Suomeen on nyt jäissä, joten tuntuu kuin olisimme jossain välitilassa. Vitutus, väsymys ja positiivisuus siis vuorottelevat. Kyllä tästä on pakko nousta mutta tämän maan nousu jo ennestään huonosta jamasta epäilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama juttu, että aluksi en suhtautunut koronaan kovinkaan vakavasti tai en ainakaan ahdistunut siitä, mutta viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että maailmanloppu on tulossa. Sairautta sinällään en minäkään pelkää vaan sinun laillasi minuakin pelottavat enemmänkin taloudelliset ym. uhkakuvat.

      On hieno asia, että olette kotona sovussa. Olisikin ihan kamalaa, jos yhdessäolo olisi jatkuvaa riitelyä, kun kumminkin joutuu pakosta olemaan neljän seinän sisällä muun perheen kanssa. Meillä on myös melkoi sopuisaa; mitä nyt minä aina välillä kiukuttelen. :-) Ukkeli on muutenkin niin uskomaton tyyppi, että häntä ei tunnu hetkauttavan mikään. On onni, että tällaisella ahdistujalla on kumppanina tuollainen viilipytty. <3

      Harmi, että muuttoaikeennekin ovat nyt jäissä, mutta tässä tilanteessa ei taida paljon muuta mahdollisuutta olla. Voimia sinne. <3 Toivottavasti tämä päättyisi pian ja pääsisimme kaikki takaisin normaaliin elämään, mitä se sitten siinä vaiheessa onkaan.

      Poista
  10. Itseäni ärsyttää kaikista eniten se,kun parempiosaiset valittaa kun stressaa,ahdistaa ja masentaa tms.koronan vuoksi.Olisivat hiljaa,köyhillä ja työnsä nyt menettäneillä pahin tilanne ja tulossa pahimmat ajat,kun rahaa ei ole eikä tule,mutta vuokrat,lainat,laskut silti erääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tällainen kolahtaa kaikkein kovimmin vähävaraisimpiin ja niihin, joiden työpaikka on vaakalaudalla tai mennyt tämän takia. Jos talous on turvattu, työpaikan menetyskään on tuskin yhtä katastrofaalinen tilanne kuin sellaisen kohdalla, joka elää kädestä suuhun. Vaikeassa tilanteessa olevien pitäisi minusta saada jonkinlaista helpotusta vuokranmaksuihin ja sen sellaisiin, mutta sellaista taitaa olla mahdoton järjestää. Kuilu köyhempien ja rikkaampien välillä varmasti vain syvenee tämän seurauksena Suomessakin.

      Poista
  11. Ahdistavia aikoja ovat nämä. Kaikki työt hävisivät kalenterista parissa päivässä ja se kolahti, mutta se on kuitenkin vain pieni yksityiskohta tässä suuremmassa kriisissä. Yritän vähentää uutisvirran selailua ja keskittyä ulkoiluun, netin ryhmäliikuntatunteihin ja opiskeluun. Kirjat ovat minulle myös hyvä pakopaikka. En ole luonteeltani mikään reipas optimisti, mutta koukuttava kirja yleensä auttaa siirtämään ajatukset pois ongelmista. Blogisi ja kirjoitustyylisi ovat aina timanttisia, kiitos siitä! -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ahdistavia aikoja. Ei tällaista olisi vielä jokin aika sitten osannut kuvitellakaan. Uudenmaan eristäminen varsinkin tuntuu niin absurdilta ajatukselta, että se tuntuu ihan unelta tai joltain tieteiselokuvalta.

      On hyvä, että olet löytänyt itsellesi sopivat keinot selvitä tästä, tai edes sopeutua paremmin nykytilanteeseen. Noita netin ryhmäliikuntatunteja olen minäkin miettinyt, kun savonlinnalaisella salilla, jolla taannoin kävin, voisi ottaa sellaisen kertamaksuluonteisena. Mulla kun ei ole mitään kuukausijäsenyyttä millään salilla. Toisaalta niitä on vähän vaikea yhdistää muuhun treenaamiseeni, kun painojen nostelu on kumminkin mulle se ykkösjuttu. Palautumisen kanssa tulee herkästi ongelmia, jos ahnehdin liikaa monenlaista...

      Kiitos sinulle, Outi! Jos en ole vielä sanonut, niin nyt sanon, että on ihana, että olet jaksanut olla lukijanani jo niin pitkään. <3

      Voimia!

      Poista
  12. Mä niin tunnistan kaikki sun ajatukset ja on tosi hyvä, että sanot ne ääneen rehellisesti. Tuntuu, että liian moni yrittää nyt ihan liikaa pysyä yltiöpositiivisena, vaikka elämä tosiaan on ihan täysin perseestä tällä hetkellä.

    Toisaalta olen vähän ihmetellyt omia tuntemuksiani, että olen jollain oudolla tapaa ihan käsittämättömän tyyni tällä hetkellä. En tiedä onko se jotain shokkia vai turtumusta, kirjoitin just aiheesta omaan blogiin.

    En pysty nyt kirjoittamaan pidempään, silmät on ihan hyytelöä ja hartiat muuttuneet betoniksi kahden viikon koneella istumisen jälkeen. Mutta pidetään yhtä, kirjoitetaan tuntemuksista vapaasti ja rehellisesti omissa blogeissamme (silloin kuin jaksetaan) ja vaikka en todellakaan ole tänään jaksanut olla pirteä, enkä optimistinen, niin kuitenkin: kyllähän tää hitto soikoon jossain vaiheessa loppuu! Kivaa viikonloppua kaikesta huolimatta ❤ (p.s. onhan sulla viiniä varastossa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kyllä tätä postausta julkaistessani, että saan niskaani hirveän haukkumisryöpyn, kun olen niin negatiivinen. Mutta onneksi monenlaisille tunteille on tilaa. Ihmiset suhtautuvat kaikenlaisiin kauheuksiin niin eri tavoin, eikä sitä voi itsekään oikein tietää etukäteen, millainen oma suhtautuminen johonkin asiaan tulee olemaan, ennen kuin joutuu asian kanssa kohdakkain. Selviytymiskeinoja on myös monia, ja ehkä yltiöpositiivisuuskin on yksi niistä. Eipä yltiöpositiivisuudessa kai sinällään mitään vikaa ole, mutta jotenkin pelkästään hyviin puoliin tuijottaminen näin katastrofaalisessa tilanteessa tuntuu minusta itsekkäältä ja kylmältä. Mutta toisaalta voihan positiivisimmaltakin näyttävän ihmisen mielessä liikkua mitä tahansa; sitä ei vain haluta näyttää ulospäin.

      Hyvä, että olet säilynyt tyynenä tämän järjettömyyden keskellä. Sekin voi olla yksi selviytymiskeino, tai sitten se voi olla ihan sinun luonteenpiirteesi, että säilytät toimintakykysi ja järjenjuoksusi vaikeassakin paikassa. Ehkä sitä jollakin tavalla ulkoistaa tunteensa ja keskittyy vouhkaamisen sijasta tekemiseen, jota sinullakin taitaa olla ihan riittämiin.

      Juu, on mulla viiniä, mutta “ongelma” on se, että viini ei ole viime aikoina oikein maistunut. Suomeen paluun jälkeen meni melkein kaksi kuukautta, etten juonut tippaakaan, ja sitten kun maistelin pitkästä aikaa viiniä, se ei maistunutkaan niin hyvältä kuin olin kuvitellut. Mutta kävin toki hamstraamassa viiniä (kokonaiset kolme pulloa :-D) sitä varten, että jos tulee se ulkonaliikkumiskielto. Mitä sitä ihminen voi siinä vaiheessa enää muutakaan kuin ruveta dokaamaan. ;-D

      Yritetään jaksaa ja pysyä järjissämme. Rentouttavaa (toivottavasti!) viikonloppua sinulle! <3

      Poista
  13. Ota ihmeessä rauhallisesti, en ymmärrä miksi tätä pitää ahdistella. On asioita, joille ei vaan voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäpä rupeankin ottamaan nyt heti rauhallisesti. :-D Kiitos hyvästä neuvosta!

      Poista
  14. Ei ole hyviä neuvoja, sorry. Eikä huonoja. En nyt neuvo ketään. Tänä aamuna kun heräsin mietin, että onko tämä nyt ihan tosiaan tämä maailma näin. Että maailman rikkainta supervaltaa johtaa narsisti, jota ei kiinnosta muu kuin oma uudelleenvalintansa. Että maailmaa koettelee kamala tauti ja tämän maan, itseni ja läheisteni hyvinvointi on tämän tollon käsissä. Eihän tällaista osaisi edes kuvitella.

    Mä luen uutiset enimmäkseen suomalaisten verkkolehtien kautta, lähinnä Hesari ja Iltalehti. Ne ovat kuitenkin aika neutraaleja. En katso meidän uutisia. Päivä kerrallaan.

    P.S. Toi edellisen anonyymin kommentti oli oikeastaan ihan hauska. Ajatella, että piti lukea sun tuntemukset läpi ja tämä oli hänen kommenttinsa asiaan. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ihan tosissani odottanutkaan saavani keneltäkään neuvoja (muuta kuin että ota rauhallisesti :-D). Vaikeahan tällaisessa tilanteessa on ketään neuvoa, kun ollaan kaikki samassa veneessä, ja ihmiset suhtautuvat tähän(kin) asiaan niin monin eri tavoin.

      Olen kauhulla seurannut Yhdysvaltojen tapahtumia, ja ajatukseni ovat olleet hyvin samansuuntaisia kuin sinulla. Itse yritän vältellä parhaani mukaan uutisten kuuntelua, mutta uutisia tulee kuultua väkisinkin, kun ukkeli on sellainen uutisfriikki. Kaiken lisäksi olemme saaneet seurata tilannetta New Yorkin eturintamasta, jossa ukkelin serkku ja tämän vaimo (kummatkin lääkäreitä) toimivat koronapotilaiden kanssa. Tilanne on siellä, kuten muuallakin maailmassa, niin järkyttävä, että ei voi muuta kuin tuntea syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta kaikkia lääkäreitä ja hoitajia kohtaan.

      Päivä kerrallaan on hyvä neuvo! Olen huomannut tässä pikkuhiljaa itsekin, että ei kannata ajatella liian laajasti eikä liian pitkälle, koska sillä tavalla sekoaa varmasti. On ollut vähän pakko oppia vetäytymään jonkinlaiseen omaan kuplaan, jossa on ne omat ihmiset ja omat pienet puuhat, jotka auttavat jaksamaan.

      Juu itseänikin nauratti tuo edellinen kommentti. Ihan hyvä neuvo sinänsä, mutta ei välttämättä ihan noin vain toteutettavissa.

      Voimia sinulle, Johanna. <3

      Poista
  15. Olen tässä miettinyt, että minun elämäni on ilmeisen tylsää. Mikään muu ei ole omalla kohdallani radikaalisti muuttunut kuin se, että opetan nyt etänä. Kotona olisin muutenkin, ystäviä minulla ei ole, joten ei tarvitse olla karanteenissa. Suvun vanhuksille lapseni käy kaupassa. Itse välttelen nyt kauppaakin riskiryhmäläisenä.

    Jossain kohtaa, kun kaikki sairauteni ahdistivat oikein kovasti, kirjoitin Mielipuolen päiväkirjaa. Lähetin kirjeet miehelleni luettaviksi. Se auttoi. Ihan siis se, että kirjoitin tunteeni sanoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan arkielämäni erityisen värikästä ja tapahtumarikasta ole. En käy missään kissanristiäisissä, ja kulttuuririennotkin ovat jääneet aika vähiin. ;-) Kaikkein pahinta omalla kohdallani on varmaan ollutkin sellainen vapauden menettämisen tunne. Että tietää, että ei voi tehdä joitakin juttuja, vaikka haluaisikin, ja että tätä jatkuu vielä pitkään. Matkustamiseen tämä vaikuttaa tietysti ihan konkreettisesti, puolin ja toisin, ja kaikki kevääksi/kesäksi tehdyt suunnitelmat sukulais- ym. vierailuista täytyy nyt unohtaa. Tuntuu myös kurjalta, että en voi mennä katsomaan vanhempiani jo Uudenmaan eristämisen takia, enkä tietysti heidän ikänsä puolesta muutenkaan. Mutta näin sitä nyt mennään, kun ei muutakaan voida.

      Tuommoinen päiväkirja kuulostaa hyvältä idealta. Kirjoittelin aiemmin omia ajatuksiani ylös paljonkin, varsinkin huonompina hetkinä, mutta vuosien saatossa kirjoittaminen on jotenkin jäänyt. Pitäisi elvyttää se uudelleen, koska ajatusten muokkaaminen sanoiksi auttaa ihan oikeasti.

      Tsemppiä sinulle etäopetuspäiviin ja paljon kauniita puutarhanhoitopäiviä! Ja Mortille tietty ISO rutistus. <3

      Poista
  16. Heippa, luen blogiasa, mutten ole kommentoinut. Kirjoitu oli minusta virkistävä Sama täällä. Väsyttää. Pelottaa. Koko ajan pitää pestä käsiä ja vältellä muita. Kaikki laittaa kuvia mitä tekee karanteenissa ja missä käy. Itse melkeinpä vain istuin koko viikon kotona ja join kahvia. Yksineläjälle aika on välillä pitkä ja olen välillä kateellinen niille jolla on perhe. Mutta tänään oli parempi päivä. Jaksamista sinne =) terv. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Anne. Kiitos kommentistasi! :-)

      Mukava kuulla, että sinulla oli tänään parempi päivä. Toivottavasti olosi alkaa pikkuhiljaa muutenkin helpottaa. Minullakin on mieliala kohentunut päivä päivältä. Kai tähän alkaa jollakin tavalla tottua, vaikka en olisi viikko sitten ikinä uskonut sanovani näin.

      Minäkin olen ajatellut, että varmasti helpottaa, jos ympärillä on perhettä, tai lemmikkejä. Yksin ollessa asioita tulee mietittyä paljon enemmän, kun ei ole muuta tohinaa ympärillä.

      Jaksamista sinullekin. <3 Toivon mukaan tämä loppuisi nopeammin kuin mitä on arvioitu ja pääsisimme palaamaan pian normaaliin elämään.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3