Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 29. heinäkuuta 2019

Anopin aivastus

Tervehdys Hyderabadista. Pääsimme perille lauantaiaamuna oletettua aiemmin, kun Finnairin kone pääsikin lentämään Pakistanin ilmatilan yli, ja lento oli perillä Delhissä jo neljän jälkeen aamulla. Jatkolentomme Delhistä Hyderabadiin olisi lähtenyt vasta yhdeksän jälkeen, mutta ukkelin veli muutti lentomme aikaisemmaksi, ja pääsimme lähtemään Delhistä eteenpäin jo seitsemältä.

Mie olen Delhin lentokentällä ja pääsin kattelemaan intialaisten naamoja! Ne näyttää miusta vähän hassuilta.



Kohta mie surffaan netissä!
Juu, Intiassa ollaan.
Ei kookospähkinöitä eikä segwaytä ruumaan.
Eteläintialainen aamiainen Hyderabadin-lennolla.






Anoppilan autonkuljettaja oli meitä vastassa Hyderabadin lentokentällä, kuten niin monesti ennenkin. Heti ensimmäiseksi huomasin, että poika oli saanut hieman lihaa luidensa ympärille, ja naamakin oli pyöristynyt. Ovat tainneet vaimon ruoat maistua. 😊

Ukkeli rupesi muistelemaan, että kuinkas kauan sinä oletkaan ollut vanhempieni palveluksessa, ja poika vastasi, että kahdeksan vuotta. Poika kävi tosin kokeilemassa työntekoa välillä muualla, kun sai vissiin tarpeekseen appivanhemmista. Kaikenlaisia seikkailuja on hänenkin kanssa tullut koettua, ja yhdestä sellaisesta (jolloin kävimme mm. taatelivarkaissa) voi lukea täältä.

Tässä sitä taas mennään!
Olen kuvannut varmaan jokaisella Intia-visiitillä kalanmuotoinen rakennuksen, joka on lentokentälle vievän tien vieressä, ja se piti kuvata tietysti tälläkin kertaa.




On hää symppis.
Ukkelin sisko oli jo anoppilassa, sillä hän oli tullut Intiaan noin viikko sitten. Siskon mies ja tyttäret saapuivat viime yönä. Velikin on Intiassa, mutta hän on tällä hetkellä perheineen vaimonsa suvun luona Nelloressa.

Anoppi oli tuonut Tirupatin kesämökiltä mukanaan Hyderabadiin kesämökin talonvahdin vaimon, sillä anoppi tarvitsee apua ruoanlaitossa, tiskauksessa ja muussa taloudenhoidossa, nyt kun talo on täynnä väkeä. Talonvahdin vaimo ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ja numerotkin hän taitaa vain yhdestä kymmeneen. Nainen ei olisi siis osannut tulla yksinään Tirupatista Hyderabadiin, joten anoppi kävi hakemassa hänet junalla.

Tirupatissa on ollut sama talonvahti niin kauan kuin muistan. Talonvahdilla ja hänen vaimollaan ei ole minkäänlaista koulutusta eikä lukutaitoakaan, mutta he ovat työteliäitä ja sataprosenttisen luotettavia ja siitä syystä kullanarvoisia työntekijöitä. Pieninä vapaahetkinä on hyvä katsella televisiota, joka on monelle alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvalle oikeastaan ainoa hupi. On sama mitä televisiosta tulee (anoppilassa tyypillisimmin jokin telugusarja tai -elokuva), televisio vangitsee eteensä, ja ruutua jäädään tuijottamaan kuin hypnoosissa.

Heti ensimmäisenä iltapäivänä lähdimme katsastamaan appivanhempien uuden asunnon remontin tilanteen. Sisko kertoi, että kun hän oli käynyt asunnolla edellisenä päivänä, siellä oli ollut hirveä määrä ihmisiä ja kova säpinä. Työmiehet olivat kuulemme ruvenneet tekemään töitä oikein urakalla, kun tiesivät, että ukkeli oli tulossa Hyderabadiin. 😆 Remppamiehet olivat ruiskumaalanneetkin niin kiivaasti, että sisko oli saanut punaiselle käsilaukkulleen maalipisaroita.

Asunnolla meitä odotti arkkitehti, joka on vastannut asunnon muutostöistä, sekä iso liuta työmiehiä, jotka tuijottivat meitä tulkitsematon ilme kasvoillaan. Intialaiset taitavat ilmeettömyyden erityisen hyvin: paljon voi mielessä liikkua, mutta ajatusten ei ole sopivaa antaa näkyä naamasta, varsinkin jos on kyse palvelussuhteessa olevasta henkilöstä.

Asunnon sisäänkäynti on tästä oikealle.
Näkymä pääoven edestä.


Ensivaikutelmani asunnosta oli sellainen, että olin hieman pettynyt. Vaikka remonttiin oli laitettu aikaa ja rahaa, kaikki näytti kuitenkin kovin intialaiselta, raskaalta ja viimeistelemättömältä. Työ ei tosin ollut vielä läheskään valmis, ja ehkä keittiökin näyttää paljon kivemmalta sitten, kun se on viimeistelty ja siistitty. Rautaristikot ahdistivat, vaikka tiedän, että ilman niitä ei Intiassa oikein voi olla. Kahden kylpyhuoneen harmaus teki kylpyhuoneista synkän ja kolkon oloisia, varsinkin kun kaikkia valojakaan ei ollut vielä asennettu. Mutta mitäpä se minulle kuuluu, millainen asunnosta tulee; pääasia on, että appivanhemmat itse ovat kotiinsa tyytyväisiä.

Näkymä pääovelta etuhuoneeseen, jossa voi vastaanottaa vieraita.
Etuohuonetta ulko-ovelle päin.
Keittiötä. (Ovista repsottaa vielä poistamattomat suojamuovit.)
Olohuonetta.
Minusta oli kiinnostavinta tutkailla asuntoon kuulumattomia juttuja, kuten työmiesten narulla roikkuvia vaatteita ja ruoanlaittovälineitä.

Toinen vierashuone ja kokkausta kaasupullon päällä.
Maalitelat ja -pensselit sekä hammasharjat ja palasaippuat sulassa sovussa.
 
Arkkitehti arvioi, että remontissa menisi vielä ehkä 15–20 päivää, mutta minusta arvio oli kyllä aika alakanttiin. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, miten nopeasti asiat rupeavat etenemään!

Asunnon sijainti on varsin hyvä, sillä kyseinen alue on erittäin voimakkaassa kasvussa, ja kaikki palvelutkin ovat lähellä.

Inorbit-ostoskeskuskin (tuo keltainen) näkyy olohuoneen parvekkeelta.
Huonekalukaupoillakin kävimme, vaikka emme vielä mitään ostaneetkaan. Kävimme ukkelin ja siskon kanssa mm. koeistuimassa sohvia ja katselemassa lusikkalaatikoita, ulosvedettäviä roskiksia ja muita uudenaikaisempia ratkaisuja kuin anopin nykyiset.



Häfelellä oli tosi käytännöllisiä ja hyviä ratkaisuja, mutta hinnatkin olivat pilvissä!

Metrokin näkyy ikkunasta.
Nuo ulosvedettävät korit olivat minusta tosi kivat. Ne oli tarkoitettu lähinnä sipulien yms. säilytykseen.

 
Lauantai-iltana kävimme ukkelin ja siskon kanssa syömässä Dakshinissa. Ennen lähtöämme appiukkokin oli menossa ulos (katsomaan vain muutama päivä aiemmin leskeksi jäänyttä ystäväänsä), mutta palasikin hissin ovelta takaisin ja meni istumaan sohvalle. Ihmettelin hiljaa mielessäni, mitä appiukko oikein meinasi, kun ravasi tuolla lailla edestakaisin. Sain kuulla, että appiukko ei ollut voinut lähteä siitä syystä, että anoppi oli aivastanut. Tuottaa kuulemma huonoa onnea, jos joku aivastaa juuri silloin, kun on lähdössä ulos. Kyllä appiukkokin sitten lopulta lähti matkaan, kun oli istuskellut ensin hetken sohvalla.

Thali-lautanen, joka sisältää monta pientä ruokaa ja joka on ikään kuin pöytään kannettu pienimuotoinen buffetti, on suurta herkkuani. Kun Dakshinissa oli tarjolla thalia, otimme kaikki sellaiset.

Alkupaloja.



Thali.






Näiden lisäksi pöytään tuotiin vielä rasam-keittoa, paistettua kanaa, valkoista riisiä sekä kanabiryania, eli nälkä ei todellakaan jäänyt.

Livemusiikkiakin oli.


Ruokailu kuitenkin kostautui, sillä ukkelin sisko sai ripulin. Olin autuaasti unohtanut siskon herkkävatsaisuuden, enkä ymmärrä, miten sisko itsekään ei piitannut asiasta, vaan tilasi thalin eikä esimerkiksi idli-kakkusia, kuten oli ensin ajatellut. Onneksi ripuli meni kuitenkin nopeasti ohi.

Nyt olo taas hieman räjähdysaltis, sillä nukuin viime yönä todella huonosti, ehkä vain muutaman tunnin. Mutta olen oppinut pärjäämään vähemmälläkin unella, vaikka se ei tietysti ole terveydelle hyväksi. Valvoin koko sen yön, kun matkustimme Suomesta Intiaan, enkä nukkunut seuraavana päivänäkään lainkaan. Valvotun yön jälkeen nukuttikin sitten varsin makeasti, ja pitäisi olla kai kiitollinen, jos saan nukutuksi edes kerran viikossa hyvin.

Nyt en ehdi kirjoitella enempää, sillä kuten arvasin, kiirettä pitää. Loppuun kuitenkin vielä hellyttävä näky, jonka kohtasin eilen, kun palasin hotellille.

Siivooja oli laittanut nallen katselemaan itseään peilistä. ❤





24 kommenttia:

  1. Mukavaa aikaa Imtiassa, ja tsemppejä kaikkiin remontteihin ym.
    Aika hauska tuo kalatalo! Ja tuo aivadtusjuttu on aika hauska, mutta jokaisessahan kultuurissa on tapoja, jotka muille ehkä näyttävät oudoilta 😙Nan, herkullidrn näköistä ruokaa, intialainen keittiö on ihana 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, Jael! Ovat oikein tervetulleita. :-)

      Rupesinkin kertoilemaan appivanhemmille, mitä taikauskoisia juttuja meillä Suomessa on. Itse olen hyvinkin tarkka siitä, että suolapurkki ei jää viimeiseksi pöytään, koska muuten tulee köyhyys taloon. Tosin meillä on suolapurkki aina pöydässä, enkä oikein tiedä, mitä siitä pitäisi päätellä. :-D

      Poista
  2. Ihana toi anopin uusi asunto , kyllä se mullekkin kelpais ! Mahtavaa kun anoppi voi palkata apua ruan laittoon ja tiskaukseen , sielähän on kiva käydä kun ei tarvi laittaa itse ruokaa ja siivota 👍🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit asunnosta. Miekin alan pikkuhiljaa lämmetä sille. :-) Ukkeli valkkasi itselleen (siis vierailujen ajaksi) jo tuon kulmahuoneen, jossa on työntekijöiden kaasukeitin. Siinä kun on ikkunoita kahdella seinällä.

      Minua ei yhtään haittaisi välillä tehdäkin anoppilassa jotain (siivota tai laittaa ruokaa), kun tulee sellainen olo, että tässä sitä aikuinen ihminen vaan istuu ja odottaa valmista. Kun minä ja ukkeli olemme kahdestaan anoppilassa kylässä, auttelenkin anoppia aika paljon, mutta nyt kun on tuo kotiapulainen, mulle ei ole oikein mitään tekemistä. Tänäänkin kyselin vaikka jotain pakkaushommia, jos ei muuta, mutta ei niitäkään nyt ainakaan tähän hätään löytynyt.

      Poista
  3. Voi, että näitä sinun Intia-postauksia on kiva lukea. Siis asuvatko ne rakennusmiehet siellä koko rempan ajan, kun oli hammasharjat ja pyykkikin kuivumassa?
    Anoppi on varmasti iloinen, kun on perhettä ympärillä. Toivottavasti ei enää aivastele, että saa appiukko lähetä vapaasti, pelkäämättä huonoa onnea, ystäviään tapaamaan. Niin ja pieni pyyntö, osta taas niitä intilaisia naistenlehtiä ja käännä niitä kysymyksiä, joita lukijat lähettävät ihmissuhdeonglemistaan. Niitä oli tosi hauska lukea. Mukavaa lomaa sinulle ja nallelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, SaaraBee, että pidät Intia-jutuista. <3 Minäkin ihmettelin samaa, että oikeinko remppamiehet asuvat asunnossa, ja kyllä kuulemma asuvat, tai ainakin osa heistä. Ukkeli kertoi, että köyhät saattavat joutua lähtemään työn perässä hyvinkin kauas kotoaan, ja silloin he joutuvat myös nukkumaan milloin missäkin. En tiedä, mistä päin Intiaa nuokin työntekijät ovat tänne tulleet.

      Juuri tänään keskustelimme ukkelin siskon kanssa siitä, kuinka hänestä tuntuu kummalliselta, kun joku hänen amerikkalainen kollegansa kokee jopa oman poikansa vierailun taakkana. Kun poika tulee kylään, kollega joutuu tekemään sitä ja tätä ja luopumaan omasta yksityisyydestäänkin. Siskon mielestä tällainen ajattelutapa on todella erikoinen, sillä Intiassa vieraita pidetään (aivan kuten sanoit) pelkästään iloisena asiana.

      Tiedätkö, että minä ostin niitä naistenlehtiä jo Delhin lentokentältä. :-D Jonkinlainen kooste on siis ihan varmasti tulossa. Ei ehkä ihan tällä viikolla, mutta joskus lähiaikoina kuitenkin.

      Ja kiitos. <3 Nalle oli laitettu tänään nukkumaan peiton alle. :-)

      Poista
  4. Minä mietin SaaraBeen tavoin, että asuuko ne ukkelit siellä rempan ajan...? Ainakin olisi aamuisin lyhyt työmatka. Ja asunto näyttää muuten kivalta!

    Kauankohan tuollaisen aivastuksen vaikutuksen 3liminointi kestää? Riittääkö puoli tuntia turva-ajaksi, jonka jälkeen voi lähteä, vai ihan vaan 10 minuuttia? Paljonhan vastaavanlaisia uskomuksia on myös Suomessa (suolaa ei saa ojentaa pöydässä kädestä käteen tms.).

    Voi ihana tota vikaa nallekuvaa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne remppamiehet tosiaan asuvat asunnossa remontin ajan. Minä ihmettelin tyhmänä ukkelille, että missä miehet oikein nukkuvat, kun heillä ei ole sänkyjäkään. Hyvinvointivaltiossa koko ikänsä asuneelta kun tuppaa välillä unohtumaan, että ihmiset nukkuvat täällä (ja monessa muussa maassa) kadullakin. Tuo on sentään luksusta, että on seinät ympärillä ja katto pään päällä.

      Toisella käyntikerralla asunto näytti minustakin jo paljon paremmalta, kun valojakin oli laitettu enemmän. Valoilla saa kyllä muutettua asunnon ilmettä ja tunnelmaa yllättävän paljon!

      Itse asiassa kysyin appiukolta, kuinka kauan hänen nyt täytyisi istua ja odottaa sen aivastuksen jälkeen, mutta ei kuulemma tarvinnut kauan; ihan vain hetken odottaminen riittäisi.

      En ollut kuullutkaan tuosta, että Suomessa ei saa ojentaa suolaa kädestä käteen! Kääk! Tuossa aiemmin jo Jaelille kirjoittelinkin, että tiedän sellaisen uskomuksen, että suolaa ei saa jättää viimeiseksi ruokapöytään, koska muuten tulee köyhyys taloon. Olen tuon uskomuksen suhteen ihan fanaattinen. En omassa kotona, koska meillä on suolapurkki koko ajan pöydässä, mutta esimerkiksi vanhemmillani olen nostamassa suolapurkkia heti ensimmäiseksi syömisen jälkeen pöydästä pois.

      Nalle on löytynyt monenlaisesta asennosta siivojien käynnin jälkeen, mutta tuo oli minusta ehdottomasti ihanin. Siinä oli oikein uhrattu ajatusta asialle. Pitääkin muistaa siivoojaa hyvällä tipillä. ;-D

      Poista
  5. Terveydeksi! Sanotaanko siellä mitään vastaavaa, kun joku aivastaa? Samaa mietin miekin kuten edellä kirjoittaneet!
    Kyllä oli taas niin ihana lukea sinun Intia-postausta, toivottavasti siellä on sinulla hauskaa ja mielenkiintoista. Havainnot todella kuten joku antropologi! Minkälainen ilma siellä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan omassa intialaisessa perheessäni ei ole tapana sanoa aivastamisen jälkeen mitään, mutta en osaa sanoa, päteekö sama koko Intiaan. Edellä oleville jo kirjoittelinkin, että kyllä remppamiehet tosiaan asuvat asunnossa, tai ainakin osa heistä. On tosiaan lyhyt työmatka!

      Hih, minä en oikein vieläkään tiedä, millä lailla antropologi havainnoi, mutta kiva kuulla, jos omissa havainnoissani on jotakin yhteistä antropologian kanssa. Katselin muuten taannoin antropologian opintoja, kun sait minut kiinnostumaan aiheesta, mutta en löytänyt mitään mahdollisuutta opiskella sitä etänä. Lähiopiskeluhan ei ole mulle tässä varsin liikkuvaisessa elämäntilanteessa oikein mahdollista.

      Täällä on nyt sadekausi, mutta tämä sadekausi on ollut aika huono, mitä sateen määrään tulee. Minun täällä ollessani on ollut joka päivä pilvistä, lämmintä on ollut ehkä jotain 25-27 astetta, ja vettäkin on aina välillä tihutellut.

      Aivan ihana kuulla, että pidit höpinöistäni. <3

      Poista
  6. Mulle kelpaisi tuo autonkuljettaja ja saisi ajeluttaa vaikka kuinka pitkät matkat ;-D Luin taatelivarkaus postauksenkin muistin virkistämiseksi. Ja kommenteista jäi vaivaamaan, että kokeilitko koskaan sitä pakastamista? Jos niin miltä maistuivat?

    Asunto näyttää kivalta kyllä. Naurattaa työmiesten aktivoituminen, kun tiedossa Ukkelin saapuminen :-)

    Onneksi tietääkseni täällä ei moista uskomusta aivastelusta. Meidän perheessä kukaan ei liikkuisi aamuisin mihinkään!

    Ihana Nalle <3 kivasti siistijältä hoksattu asetella hänet noin.

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua taas on aina ahdistanut olla autonkuljettajan kyydissä. Jotenkin noloa istua toisten kyydittäväni, kun voisin ajaa vallan hyvin itsekin. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ajattele samalla tavalla kuin minä, koska silloinhan kaikilta maailman autonkuljettajilta loppuisi työt!

      Nyt en kyllä yhtään muista, kokeilinko taateleiden pakastamista. Jos pitäisi veikata, niin saatoin kokeilla sitä, mutta taateleiden maku tuskin muuttui miksikään, koska asia ei ole ainakaan jäänyt mieleen.

      Juu, ukkeli on kyllä melkoinen pelote. Varsinkin kun on tuollainen kaksimetrinen korsto. ;-D (Juu ei)

      Aika tiiviisti sitä istuttaisi meikäläisten huushollissakin sisällä, jos jokaisesta aivastuksesta pitäisi palata takaisin. ;-)

      Muistan kun Nalle ja Enska olivat yhdessä Intiassa (eli olin iskän ja äiskän kanssa Keralassa), kaverukset oli joskus aseteltu yhdessä sängylle. :-)

      Poista
  7. No onpa hyvä tietää, että Segway pitää sitten ottaa ilmeisesti koneeseen sisälle. :-)
    Kiva kuulla taas uutisia Intiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Juu, segwayt ja kookospähkinät vaan käsimatkatavaroihin. :-)

      Poista
  8. Raskaita nuo lennot, vaikka periaatteessa ei tarvitse muuta kuin istua :D Itse rasitun jo pelkällä Suomen lennolla nykyään, mutta lentäminen on minulle valtava henkinen ponnistus jonottamisineen ja hälyineen. Jännä nähdä millaisia eväitä lennoilla tarjoillaan, pitäisi muistaa itsekin ottaa kuvat ensi kerralla. :P

    Intialaisilla taitaa olla ajaminen ja hyvä ajotaito verissä? Jos tarvitsen taksia, en koskaan käytä Lontoon ”mustia takseja”, jos vain voin niitä välttää. Soitan sen sijaan auton intialaiselta kuljetusfirmalta: he eivät saa ottaa matkustajia lennosta, vaan auto pitää aina tilata. Ovat tosi luotettavia ja täsmällisiä – usein jopa hieman ajoissa eivätkä koskaan myöhässä! Ovatko intialaiset noin yleisesti ottaen täsmällisiä?

    Ihastuttava tuo kalarakennus, mitähän siinä mahtaa olla? Toimistoja? Appivanhempien uusi koti näyttää kiinnostavalta, vaikka onkin rempan alla. Tai juuri siksi: kaikki keskeneräinen(kin) kiinnostaa tällaista urbexia :D Minusta rautakehikot ikkunoissa ovat jotenkin suloiset, mutta en sitten tiedä miltä tuntuisi asua sellaisessa. Remonttiarviot tuntuvat olevan universaalisti usein optimisesti alakanttiin arvottuja :D Minä muuten mietin samaa kuin moni muukin, että missäs ne remppamiehet oikein bunkkaavat, kun on hammasharjat mukana, mutta sainkin jo vastauksen muista kommenteista.

    Ärsyttäviä ja rasittavia nuo uniongelmat. Toivottavasti saat jatkossa paremmin nukuttua <3 Ihanasti on siivooja laittanut nallen! Odotin kovasti anopin aivastusta ja tarinaa sille – ei tarvinnut pettyä (sulla otsikot aina just hyviä!). On aina kiinnostavaa kuulla, mitä erilaisia taikauskoja ja vastaavia muissa kulttuureissa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menisi lennot muuten, mutta yölennot on mun painajainen, varsinkin tuollaiset, jotka alkavat tai loppuvat keskellä yötä. Tuokin Finnairin lento Delhiin on niin typerän lyhyt, että sitten kun alkaisi mahdollisesti nukuttaa, ollaankin jo perillä ja on aika nousta koneesta pois. Veemäistä.

      En ole koskaan ajatellut, että intialaisilla olisi hyvä ajotaito verissä. Ennemminkin olisin voinut väittää päinvastaista, että intialaiset eivät osaa ajaa ollenkaan, ainakaan sääntöjen mukaan. :-D Mutta toisaalta ehkä mukautumiskyky erilaisiin tilanteisiin tekeekin heistä hyviä kuskeja... Ja täsmällisyys on toinen määre, jota en ikinä osaisi yhdistää intialaisiin. :-D Mutta mukava, että sinulla on intialaisista noin hyviä kokemuksia. <3

      Tuossa kalarakennuksessa oli aiemmin kalastuksentutkimuslaitos tai jokin vastaava, ylläri pylläri. :-) Nyt rakennus taitaa olla kuitenkin tyhjillään, tai ainakin se näytti varsin ränsistyneeltä.

      Rautakehikot ovat täällä ehdottoman tarpeelliset, mutta itseäni on ahdistanut esimerkiksi ajatus tulipalosta. Jos ovesta ei pääse ulos, niin ei pääse kyllä ikkunastakaan. Ja toinen asia, jonka olen havainnut hyvin hankalaksi, on ikkunoiden pesu. Tuommoisen rautakehikon välistä on nimittäin sula mahdottomuus pestä ikkunoita ulkoapäin.

      Remonttiarviot tuntuvat menevät tosiaan aika usein aika pieleen, ja aika harvoin varmaan kukaan arvioi remonttia kalliimmaksi kuin mitä se loppujen lopuksi tulee olemaan.

      Mä olen nyt tässä pikkuhiljaa (pakon edessä!) oppinut olemaan stressaamatta uniongelmistani. Nukun, jos nukun, ja en nuku, jos en nuku. Vituttaa vaan, kun univaikeudet vaikuttavat myös liikkumiseen sekä palautumisen että jaksamisen kannalta. Ärsyttää, kun on pakko himmailla univaikeuksien takia, jos ei halua pahentaa ongelmaa entisestään.

      Nallelta terveisiä. <3

      Poista
    2. Haha, mietin että intialaisilla olisi autoilu verissä, kun täällä on useita intialaisomistuksessa olevia kuljetuspalveluita (yleensä perheyrityksiä) niin kuin se meidänkin käyttämä. Ja ovat aina tosi täsmällisiä. Vaan ehkä ovat oppineet maan tavoille, vaikka britit eivät kyllä itse ole kovin täsmällisiä (verrattuna vaikkapa suomalaisiin). :D

      Meidän lähioffaria (kioski) pyörittää intialanen pariskunta, oikein mukavia. Ainoa ongelma on saada selvää heidän puheestaan, koska heidän aksenttinsa on melko erikoinen. :D

      Poista
    3. Sikäläisten intialaisten täsmällisyys taitaa tosiaan olla Brittilän vaikutusta. Ovat ehkä huomanneet, että kannattaa olla kohtuullisen ajoissa, jos haluaa pitää työpaikkansa. :-)

      Hih, intialainen aksentti on todellakin varsin erikoinen (kauniisti sanottuna). Muistan kun tapailimme ukkelin kanssa ensimmäisiä kertoja, en meinannut ymmärtää hänen puheestaan mitään. Puhelimessa puhuminen ukkelin kanssa oli suorastaan painajaismaista. Mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä, ja nyt mulla itselläni on samanlainen aksentti. :-D

      Poista
  9. Ihana tuo nallen asettelu peilin eteen :) Täällä työmiehet asuvat myös usein valmistuvassa talossa, ja aina sivusilmällä seurailen menoa. Monesti puolitekoiseen taloon on viritetty telkkari, keittopiste ja patjat nurkkaan, pyykit kuivuvat missä parhaiten sopii.

    Onpa kiva kuulla taas kuulumisia Intiasta, toivottavasti remppa valmistuu ajallaan ja appivanhemmat pääsevät muuttamaan. Nuo ruuat näyttävät niin herkullisilta, että söisin vaikka tietäisin ripuloivani seuraavan yön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan huomaavainen siivooja. Nalle on löytynyt joka päivä uudesta asennosta, ja tänään piti oikein nauraa ääneen, kun näin nallen hotelliin palatessani. :-)

      Täällä asutaan myös rakenteilla olevissa taloissa, ja usein talon vieressä on vielä jonkinlainen tilapäinen koppero talonvahdille, joka vahtii taloa öisin.

      Eipä taida remontti valmistua ajallaan, sillä taas tuli uusia viivytyksiä. Mutta parempi vähän myöhässä ja hyvin tehty kuin ajoissa ja sutaisemalla tehty.

      Poista
  10. Voi ihanaa, sä oot taas Hyderabadissa. Olisipa kivaa olla siellä myös.. Minäkin odotan naistenlehtipäivitystä ja kaikkea muuta=). Toivottavasti saat uniasiat kuntoon. Sää siellä kuulostaa hyvältä. Oulussa tänään 12 astetta ja kova tuuli. Toivottavasti kesä tulee vielä takaisin. Kirjoita meille lukijoille niin paljon kuin ehdit =). Inorbitin takana oli silloin joku lammikko ja slummia. Ei vissiin enää? / Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen ollut oikein tyytyväinen täkäläiseen säähän, sillä kerkesin jo kyllästyä Suomen helteisiin. :-) Mutta en panisi pahakseni, jos aurinkoakin näkyisi joskus. Toivotaan tosiaan, että kesä palaa vielä Suomeenkin!

      Kirjoittaisin vaikka joka päivä, mutta elo täällä tuntuu olevan niin hektistä, että hyvä kun ehdin kommentteihin vastailla. :-(

      Kyllä Inorbitin takana on edelleen se Durgam Cheruvu -järvi, mutta sitä on ilmeisesti puhdistettu ja alueen ilmettä muutenkin kohennettu. Tosin kun kävimme kylässä tuossa anoppilan uudessa talossa yhdessä ykköskerroksen asunnossa, joka avautuu järvelle päin, sieltä tuli minusta edelleen vähän tunkkaiset tuulahdukset. :-D Mutta slummia ei tosiaan enää ole.

      Mukavaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  11. Minä en voi kuin ihailla tuota sinun maailmankansalaisuuttasi! :)
    Olet kotonasi missä maailman kolkassa tahansa. Ja täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että minusta ei varmaankaan olisi elämään Intiassa tai samankaltaisessa maassa, jossa valtaisa ihmispaljous on sääntö eikä poikkeus. Lisäksi olen sitä ihmislajia, joka ei nauti sukulaisten vierailuista... ;)

    Jään odottelemaan lisäpostauksia ja erityisesti sitä naistenlehtipäivitystä. :D

    Nallelle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmankansalaisuudesta en tiedä, mutta viihdyn kyllä aika monessa paikassa. :-)

      Ymmärrän hyvin, jos Intian ihmispaljous ei oikein houkuta. Samanlaiset fiilikset mullakin oli, ennen kuin tulin Intiaan ensimmäisen kerran. Olin muistaakseni ihan kusi sukassa. :-D Mutta ihmeen nopeasti kuitenkin totuin väenpaljouteen.

      Kiva kuulla, että naistenlehtipostaus kiinnostaa! Innostaa kirjoittamaan aiheesta, kun tietää, että ihmisiä kiinnostaa oikeasti. <3

      Nalle lähettää takaisin terkkuja ja ison karvaisen halin! :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3