Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Stressinpaljastin

Stressi on varmasti enemmän tai vähemmän tuttua meille kaikille. Suuri osa stressistämme saattaa kuitenkin olla tiedostamatonta, jota voi olla vaikea havaita. Tiedostamattoman stressin syytkin olla usein vähemmän ilmeiset kuin esimerkiksi työuupumuksen, ja pahan olon taustalta voi löytyä vaikkapa tukahdutettuja tunteita. Liiallista stressiä olisi kuitenkin tärkeä välttää, sillä stressi voi aiheuttaa monenlaisia sairauksia, tai ainakin olla osasyy niiden kehittymiseen. Mutta kuinka välttää stressiä, jos ei edes tajua stressaavansa, saati sitten tiedä stressin aiheuttajaa? Eikö olisi kätevää, jos olisi olemassa stressinpaljastin? Olisihan se valtavan näppärää, jos olisi laite, joka paljastaisi, millaisissa tilanteissa stressaannumme. Niin osaisimme ottaa rauhallisemmin ja eläisimme elämämme onnellisina loppuun asti.

Itse asiassa sellainen laite onkin jo olemassa, tai näin ainakin kuulin väitettävän. Spire on mindfulness- ja aktiivisuustunnistin (mindfulness and activity tracker), jonka toiminta perustuu hengitystaajuuden ja -rytmin analysointiin. Hengitys nimittäin paljastaa mielentilamme: Kun hengitämme hitaasti ja tasaisesti, olemme rauhallisia, ja kun hengitämme nopeasti ja tasaisesti, olemme keskittyneitä. Stressaantuneina tai jännittyneinä hengityksemme on sen sijaan nopeaa ja epätasaista. Spire pystyy havaitsemaan rintakehän laajenemisen ja palautumisen ja määrittelemään rintakehän liikkeen perusteella hengitystaajuuden ja -rytmin. Hengitys puolestaan paljastaa mielentilamme: hengitysrytmi on siis yhtä kuin mielemme rytmi.

Miksi ihmisen pitäisi sitten tietää, miten hän hengittää? Siksi, että samalla kun hengitys voi paljastaa stressin, hengitys on myös keino kontrolloida stressiä. Hengitys on asia, johon pystymme itse vaikuttamaan. Hengittämällä syvään pystymme rauhoittamaan itsemme, ja kun stressi vähenee, ajatuksemme toimivat kirkkaammin, ja meistä tulee tuottoisempia ja luovempia.

Kuulostaa aikamoiselta, vai mitä? Minusta Spire kuulosti ihan huuhaalta, mutta niin utelias olin, että piti tilata laite itselleni. Halusin testata, toimisiko Spire ja voisiko siitä olla jotain hyötyäkin.

Selvennykseksi sanottakoon vielä, että Spire-kokeilu on tehty täysin omaehtoisesti ja omakustanteisesti. Kukaan ei siis ole lähestynyt minua asian tiimoilta, ja laitteenkin olen maksanut itse. En tiedä, saako Spirea suomenkielisenä tai ylipäänsä Suomen markkinoilta vielä ollenkaan, mutta itse en ainakaan löytänyt Spiresta minkäänlaista suomenkielistä tietoa. Kertokaahan, jos tiedätte asiasta jotakin.

Spire ja kaunis korkista tehty langaton laturi.

Spire on melko tarkalleen tulitikkuaskin kokoinen.

Spire kiinnitetään joko rintaliiveihin (kuppien väliin keskelle) tai housunkaulukseen ensimmäisen vyölenkin tienoille. Itse olen käyttänyt Spirea vain rintaliiveissä, joten en osaa sanoa, miten hyvin laite housunkaulukseen asetettuna toimisi, mutta rintaliiveissä se ainakin tuntuu toimivan moitteettomasti. Vaikka laite näyttää kylmän metalliselta, se ei sitä ole, vaan sitä on oikeastaan aika miellyttävä käyttää. Olen kokeillut laitetta nyt kymmenisen päivää, joten pystyn tekemään jo jonkinlaisen yhteenvedon.

Spire toimii Bluetooth-yhteydellä kännykkään, ja kännykästä voi tarkkailla hengityksensä aaltoilua ja hengitystiheyttä reaaliajassa.


Tuntuu jotenkin rauhoittavalta katsella, kuinka oma hengitys piirtää aaltomaista viivaa. Kuka mistäkin hupinsa saa! 😀

Spire tunnistaa hengityksestä kolme eri mielentilaa: rauhallisen (calm), keskittyneen (focus) sekä stressaantuneen/jännittyneen/hermostuneen (tense). Mielentilojen lisäksi Spire tunnistaa aktiivisuuden sekä paikallaan olon. Spiren mittayksikkö on jakso (streak), joka alkaa, kun samaa mielentilaa tai aktiivisuuden tasoa on jatkunut vähintään kaksi minuuttia.


Spireen voi asettaa erilaisia hälytyksiä omien toivomustensa mukaisesti. Jos siis haluaa tietää vaikkapa sen, kun stressitilaa on jatkunut kaksi minuuttia, Spiren voi laittaa hälyttämään kahden minuutin stressijakson jälkeen. Hälytykset voi asettaa sekä kännykkään että Spireen tai vain jompaankumpaan. Hälytykset voi jättää kokonaan poiskin, jos vain haluaa tutkiskella tuloksia jälkeenpäin.




Itse asetin Spiren ilmoittamaan, jos olen ollut stressaantuneena kaksi minuuttia tai vetämättä henkeä syvään tunnin. Kaksi minuuttia on minusta sopiva aika stressihälytykselle, sillä silloin saa itsensä "rysän päältä" kiinni. Pystyy heti tuoreeltaan miettimään, mitä teki tai ajatteli kyseisellä hetkellä, ja stressin aiheuttaja paljastuu.



Hälytykset voi yhdistää myös karttapaikannukseen ja kalenteriin, jotta näkee, missä oli tai mitä teki kyseisen hälytyksen aikana.


Tule Ikeaan, meillä stressataan. 😀


Kun laite aivan ensimmäisen kerran värähteli stressin merkiksi, suorastaan pelästyin. Olin istunut sohvalla kaikessa rauhassa läppärini kanssa ja unohtanut koko laitteen. Pomppasin säikähtäneenä ylös ja ihmettelin, miksi laite hälytti. Enhän minä ollut mitään tehnyt! Sitten tajusin, että olin ajatellut yhtä menneisyydessä tapahtunutta juttua, joka on jäänyt kaivelemaan minua. Spire havaitsi mielipahani ja hengitykseni muuttumisen ja ilmoitti siitä nyt minulle. Uskomatonta.

On ollut äärimmäisen mielenkiintoista - joskus jopa huvittavaakin - havaita, millaiset asiat saavat minut stressaantumaan. Kun kävin siivotessani läpi vanhoja lapsuusajan valokuvia, Spire värisi ahkeraan, mikä pani miettimään. Kun olin kaupan sovituskopissa sovittamassa vaatteita, myyjä kävi jatkuvasti kiekumassa sovituskopin ulkopuolella, että jos haluaisin muita kokoja, minun pitäisi vain pyytää häneltä. Hermohan siinä meinasi mennä, kun en saanut rauhassa keskittyä sovittamiseen, ja Spirekin huomasi tämän. Spire hälytti myös, kun istuin ravintolassa ja yritin valita ruoka-annostani, tai kun puhuin puhelimessa univaikeuksistani. Jos luin netistä jotakin mieltäni kuohuttavaa, Spire huomasi senkin. Tuntui melkein, että Spire osasi lukea ajatukseni. Erityisen huvittavaa oli, kun lueskelin netistä silmäpusseista ja siitä, miten silmäpusseista pääsisi mahdollisimman nopeasti eroon. Eiköhän Spire ruvennut värisemään sen merkiksi, että olen stressaantunut. Stressin aihe tämäkin!



Vastaavasti olen ollut keskittynyt esimerkiksi lukiessani, syödessäni, autolla ajaessani, kirjoittaessani, televisiota katsoessani, valokuvatessani - ja anopin kanssa puhelimessa puhuessani!


Todistettua tietoa joogan rauhoittavasta vaikutuksesta!

Spiressa on myös kuunneltavia ekstroja (boosts), jotka pitävät sisällään muun muassa apukeinoja rauhoittumiseen, työntekoon ja keskittymiseen sekä opastettuja meditaatioita.



Itse en ole noista ainakaan vielä sen suuremmin innostunut, vaikka jotkin niistä ovatkin ihan ok.

Hengitys kuuden minuutin stressinvähennysekstran jälkeen.

Yksi ekstra (Get Revitalized) oli suorastaan omituinen. Sen loppuhuipennus oli: "Now, get off that couch and go make some shit happen."

Okei.

Mielenkiintoinen lisäelementti Spiressa ovat sähköpostit, joita tulee Spirelta ensimmäisen käyttöviikon ajan.





En ole tällaiseen "henkilökohtaiseen" opastukseen minkään muun laitteen yhteydessä ennen törmännyt, ja käytäntö on tuntunut todella mukavalta. Tulee sellainen olo, että laitteen käyttäjistä oikeasti välitetään.

Aktiivisuusmittarina Spire on surkea. Spire laskee toki askeleet (mitään muuta se ei sitten aktiivisuudesta kerrokaan), mutta tulosten oikeellisuus arveluttaa. Käytin kolmena päivänä Spirea ja Polarin urheilukelloa samanaikaisesti, jotta voisin vertailla niiden askelmääriä toisiinsa. Spiren laskema askelmäärä jäi jokaisena päivänä paljon alle Polarin askelmäärän, ja jonakin päivänä ero oli niinkin huima kuin reilut 3000 askelta. En tosin tiedä, kumpaan laitteeseen enemmän uskoa, kun nuo ranteessa pidettävät mittarithan laskevat jokaisen kädenheilautuksen askeleeksi.

Suurin ongelma Spiressa on minusta se, että Spire joskus ikään kuin jumittuu aktiivisuusnäyttöön aktiivisuusjakson jälkeen, ja saattaa kestää kymmenenkin minuuttia, ennen kuin Spire palautuu normaaliin hengitystiheysnäyttöön.

Spire siis näyttää tätä, vaikka olisin istunut jo kymmenen minuuttia.

Askeleet ja kaloritkaan eivät tuossa näytössä näy, vaan nuo lukemat näyttävät aina nollaa. Olen antanut kummastakin asiasta palautetta Spirelle, ja toivon, että niihin tulee tulevaisuudessa parannus. Ainakin Spirella tunnutaan suhtautuvan palautteeseen erittäin myönteisesti, ja tuotetta kehitetään jatkuvasti käyttäjien toiveiden mukaiseksi.

Toinen asia, jota hieman ihmettelen, on se, että Spire ei aina tunnista stressiäni, vaikka itse aivan selvästi tunnen stressaavani tai jännittäväni. Yksi mahdollinen selitys on se, että jännitys ei näy hengityksessäni, vaikka se kehossani muuten tuntuisikin. Joskus taas Spire on ilmoittanut minun olleen stressaantuneen, vaikka en todellakaan ole sitä ollut. Näitä sattuu kuitenkin aika harvoin, ja yleisesti ottaen Spire on hämmästyttävän tarkka. Laite on ollut todella myönteinen yllätys.

Spiresta voi lukemani mukaan olla hyötyä varsinkin sellaisille, joilla on ADHD tai jotka kärsivät paniikkikohtauksista tai ahdistuksesta, mutta Spire on erinomainen apuväline myös kaikille muille, jotka haluavat tulla tietoisemmaksi omasta stressistään ja stressin syistä. Itse olen ollut Spireen erittäin tyytyväinen, eikä sadan euron hinta ollut minusta lainkaan paha, kun ottaa huomioon, millaisen hyödyn Spiresta voi saada. Ei tarvitse edes joogata tai meditoida, kun pelkästään hengittämälläkin voi saavuttaa tasapainoisemman mielen!

Jos Spire kiinnostaa, suosittelen katsomaan Spiren perustajan, Neema Moravejin erinomaisen 12 minuutin mittaisen esittelyn aiheesta:
What your breath is telling you

Tämä video puolestaan herätti minun kiinnostukseni Spirea kohtaan:
Kassandra Reinhardtin arvostelu Spiresta:
Mindfulness & Activity Trainer - Spire Review

Rauhallista sunnuntaita!

Edit. kello 18.00. Tein äsken uuden päivityksen Spireen. Nyt nuo molemmat ongelmat, joista kerroin antaneeni Spirelle palautetta, oli korjattu! Aivan käsittämättömän tehokasta toimintaa!



14 kommenttia:

  1. Mä voisin niin tuollaisen hankkia :)
    Olen aina sanonut, etten osaa stressata. Mutta kuinkas kävikään loppuvuonna, kun oli muuttohommat juuri joulun alla. En edes oireitani tunnistanut stressiksi, kunnes joku vinkkasi. Sen jälkeen alkoi oireet helpottamaan, kun pystyin jotenkin rentoutumaan ja tietoisesti pyrin välttämään stressiä. Tein kivoja asioita jatkuvan touhuamisen sijaan, ja lepäsin, jos siltä tuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut aivan sama ongelma, etten ole tunnistanut oireitani stressiksi. Esimerkiksi univaikeuteni ovat luultavasti johtuneet suurelta osin stressistä, enkä minä vain tajunnut sitä, kun ei minulla ollut mitään "perinteistä" stressiäkään. Mutta nyt olen oppinut ymmärtämään omaa stressiäni paremmin ja tajunnut, että minähän pystyn näköjään stressaantumaan melkein mistä vain. :-D

      Poista
  2. Vau, kaikkea se insinööri keksii! Heti alkoi tehdä mieli tuollaistakin.

    VastaaPoista
  3. Siis, tämä on niin mielenkiintoista ! Luulin, että tiedän jotakin saatavista härpäkkeistä, mutta en ole tästä kuullutkaan. Taidan itse olla aika stressaantunut, mitähän tuo vehje sanoisi meikälaisestä ? Minua niin kiinnostaa tämän tyyppiset jutut vaikka olen itse niin huono toteuttamaan. Tässä läheisessä yliopistossa on alkamassa kevään kestävä mindfulness koulutus ja ensimmäisenä itselle tuli mieleen, enhän voi sitoutua kurssiin, johon täytyy osallistua joka viikko. Kurssin opettaja on suomalainen, tuli vielä enemmän stressiä, kun en voi osallistua....huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut minäkään kuullut tästä mitään, mutta en ole kyllä muutenkaan hirveän hyvin perillä erilaisista härpäkkeistä. Mutta sitä ihmettelen, että edes ukkeli, joka on oikea härpäkeasiantuntija, ei ollut kuullut Spiresta mitään.

      En tiedä, uskaltaisinko minäkään sitoutua tuollaiselle kurssille, jolle pitää osallistua joka viikko. Jotenkin ahdistaa tuollaiset pitkälle sitovat jutut, jos on kuitenkin vapaa-ajasta kyse.

      Poista
  4. Mielenkiintoista. Ja nykyään olisin jo ihan valmis kokeilemaankin. Kunhan laite ensin osoittais olevansa luottamuksen arvoinen. Ja helppokäyttöinen. (Miehillä ei liene muuta vaihtoehtoa sijoituspaikkaan kuin se housunkantti..).

    Mua jotenkin ärsyttää se, että stressi yleistetään jotenkin aina johtumaan kiireestä. Etenkin työperäinen stressi. Mulla se ei ole koskaan siitä aiheutuvaa, vaan ennemminkin stressaan siitä, että EI ole kiire. (Enkäy kyllä tykkää tosta kiire-sanastakaan, koska yleens ei oo varsinaisesti kiire yhtään mihinkään, vaan ainoastaan paljon tekemistä).

    Olispa mielenkiintoista kokeilla, huomaako laite stressireaktion silloin, kun itse on tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa toimiminen on epämiellyttävää, mutta pakollista.

    Tää oli kaikenkaikkiaan hyvä muistutus hengittämisen tärkeydestä. Tulee niin usein pihisteltyä sitä keuhkojen kunnollista käyttöä ja hengitettyä ihan liian pintapuolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että laite on helppokäyttöinen, kun kerran minäkin olen osannut sitä käyttää! :-) Ja ihan yksin vielä. (Ukkeli on työmatkalla, joten häneltä ei ole apuja tullut. Ja eihän tuo tunnistanut koko vehjettä.) Toki uudessa laitteessa on aina pieniä ongelmia, mutta ainakin niitä ollaan heti korjaamassa. Lisäsinkin tuohon postauksen loppuun pienen korjauksen noista ongelmista, joista valitin. Viime lauantaina annoin niistä palautetta, ja nyt uudessa versiossa ongelmat oli korjattu. Tällaista toimintaa en ole kyllä eläissäni nähnyt! :-)

      Mietin myös miesten tilannetta, että ei hirveästi taida olla muita vaihtoehtoja kuin se housunkaulus. Elleivät sitten rupea käyttämään rintaliivejä sen takia, että voisivat ripustaa siihen tuommoisen härpäkkeen. :-D

      Sinäpä sen sanoit! Stressi ei todellakaan aina johdu kiireestä, vaan se voi johtua niin monesta eri syystä. Me olemme kaikki kuitenkin erilaisia ja varmasti stressaannummekin hyvin erilaisista asioista. Minä olen myös työelämässä niitä ihmisiä, jotka stressaantuvat siitä, jos ei ole tarpeeksi tekemistä. En vain voi sietää tyhjän panttina istumista työpaikalla. Mieluummin painan tukka putkella koko päivän.

      Minä ajattelin aluksi, että enhän minä tule saamaan koskaan noita muistutuksia syvään hengittämisestä (tunti tuntuu kuitenkin aika pitkältä ajalta olla hengittämättä syvään), mutta kyllähän niitä on tullut, varsinkin jos istun pitkään läppärin edessä. Tietokoneella ollessa syvään hengittäminen unohtuu helposti näköjään ainakin meikäläiseltä.

      Minä uskon, että tuo laite voisi hyvinkin huomata stressireaktion silloin, jos on tekemisissä epämiellyttävien ihmisten kanssa. Pitäisi vissiin hakeutua semmoiseen seuraan, niin pääsisi testaamaan. :-D

      Poista
  5. ONpas jännä laite,en tiennyt että tuollaista on olemassakaan.Ennen stressaannuin aika helpostikin,mutta hengityksellä tosiaankin on merkitystä stressin hallinnassa,sen opin joogasta,ja yritänkin välttää stressiä niin paljon kuin voin,mutta ainahan sitä ei voi välttää.. Tänä aamuna kyllä stressaannuin kun näin meidän roskiksen kohdalla (joka on talon ulkopuolella,ugh!) tai sen ulkopuolella että joku oli heittänyt sinne lasipaneeleja,jotka tietenkin ovat nyt sirpaleina.Stressaantuneena otin siitä kuvan ja lähetin kaupungille,jonka jälkeen hengitin syvään ja stressi oli lähes mennyt ohi kun oli saanut sen puretuksi siihen kaupungille lähettämääni valitukseen;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hengitys tosiaan ole mikään ihmelääke, jolla saisi aina stressin pois, simsalabim. Jos minä olen tarpeeksi hermona, niin siinä ei kyllä auta yhtään mikään, muuta kuin ehkä se, että joku iskisi nuijalla päähän.

      Hyvä, että löytyi sopiva kohde purkaa stressi! Minuakin ärsyttävät tuollaiset jutut meidän kotiympäristössä. Jotkut ihmiset ovat vaan ihan kamalan piittaamattomia.

      Poista
  6. Ohhoh, kaikkea ne keksii ja kehittelee! Kiitos paljon mielenkiintoisesta esittelystä :)

    Mulla tuli mieleen, että saattaisin stressaantua entisestään, jos joku laite vielä hälyyttäisi että ollaankos sitä liian stressaantuneita nyt. Että ottaisinko sen niinku pottuiluna :D Miten oot kokenut, ärsyttääkö se, vai onko eri juttu, kun on "itse tilannut" sen hälyyytyksen itselleen..?

    Jänskä laite kyllä kaiken kaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hälytys muutaman kerran vähän ärsyttänyt, ja on tullut sellainen olo, että mitäs sinäkin siinä rinnassa muriset (laite värisee vähän niin kuin kännykkäkin, mutta hiljaisemmin). Mutta enimmäkseen se värinä vain huvittaa, varsinkin jos se tulee yllättävässä paikassa, kuten esimerkiksi jonkun kanssa puhuessa. Siinä olikin aluksi pokassa pitelemistä, kun rintaliiveissä rupesi värisemään. :-D Toisaalta, jos laite on ollut pitkän aikaa hiljaa, mulle tulee huoli, että onko siitä akku loppu vai mikä on vikana, kun ei se ole murissutkaan pitkään aikaan. :-)

      Kaikkea ne tosiaan keksii!

      Poista
  7. Mielenkiintoinen laite! En ollut aikaisemmin kuullut.

    Minulle on joskus tehty töissä sellainen 3 vrk First Beat mittaus. Sekin oli hurjan mielenkiintoinen. Laite mittaa sydämen sykevaihtelua ja sen perusteella tekee analyysia vuorkauden kuormittavista ja palauttavista vaiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri tuosta First Beat - mittauksesta Vastaisku ankeudelle -blogista. Varmasti todella mielenkiintoinen sekin. Sykevaihtelu ei tosin ole mitattavan kannalta yhtä käytännöllinen mittari kuin hengitys, koska sykkeeseen ei pysty itse vaikuttamaan, toisin kuin hengitykseen. Omaa stressiään ei siis pysty kontrolloimaan sykkeen avulla.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3