Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Muisto vain

Olin jo lapsena kirjaston suurkuluttaja, ja kirjasto olikin yksi lempipaikoistani. Raahasin kotiin kassikaupalla kirjoja, ja kirjoja oli kerrankin niin paljon, että muovipussi hajosi kesken matkan. Siinä olikin ihmettelemistä, miten saisin kirjat kotiin! Kirjastokortti oli pahvinen läpyskä (muistaakseni vaaleanpunainen), ja se piti näyttää aina lainatessa kirjastotädille. Jos kirjastokortti oli unohtunut kotiin, kirjastokortin numerokin riitti lainaamiseen. Muistan oman numeroni vieläkin, joten taisin joutua asioimaan pelkällä kirjastokortin numerolla aika usein, kun se on syöpynyt niin tiukasti mieleeni. Silloisen kotikyläni kirjastoon liittyy kaikenlaisia muistoja, mutta ikimuistoisin kaikista taitaa olla se, kun kaverini kaatoi vahingossa kokonaisen kirjahyllyn!

Yksi kirjaston erityispiirteistä oli se, että kirjastossa piti olla hiljaa. Teinivuosina taisi tulla hieman koeteltua kirjaston hiljaisuusvaatimuksia, mutta yleisesti ottaen niitä noudatettiin aika hyvin. Kirjasto onkin aina ollut paikka, joka hiljaisuudellaan ja rauhallisuudellaan on inspiroinut tutkimaan hyllyjä, ottamaan kirjan käteen, ihastelemaan kauniita kirjojen kansia ja pohtimaan, millainen lukukokemus kansien sisältä mahtaisi löytyä.

Kirjasto on ollut minulle tärkeä paikka läpi koko elämäni, ja onneksi kirjasto on sijainnut aina kohtuullisen matkan päässä kotoa. Nykyinen lähikirjastoni oli viime syksyyn asti läheisen kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Kirjasto oli iso, viihtyisä ja rauhallinen, ja siellä oli jopa pieni kattoterassi, jossa saattoi kesäisin istuskella. Loppuaikoina kirjaston tyyli alkoi kuitenkin muuttua. Lehtisali esimerkiksi muutettiin nuorten kokoontumistilaksi, ja lehtisali sai muuttaa entisestä valoisasta tilasta pienempään kopperoon. Lopullisesti kaikki muuttui viime syksynä, kun kauppakeskuksen laajennusosa valmistui, ja uusi kirjasto avattiin uudella puolella. 

Uusi kirjasto romutti täysin käsitykseni siitä, millainen kirjaston tulisi olla. Kirjasto sijaitsee nyt keskellä niin sanottua palvelutoria, kuntalaispalveluiden keskittymää, joka kokoaa samaan paikkaan kirjaston, terveysaseman, neuvolan, mielenterveys- ja päihdepalvelut, kaupungin yhteispalvelupisteen, Kelan palvelupisteen, HUS:n laboratorio- ja kuvantamispalvelut, nuorten tieto- ja neuvontapiste yESBOxin sekä kulttuurin ja taiteen kohtaamispaikka Kohtaamon. Kirjastoa kuvataankin kirjaston sivuilla seuraavasti: "Kirjaston aineistoja ja toimintoja on tilassa kaikkialla - ei voida oikeastaan nimetä mitään tiettyä tilaa ja sanoa, että tässä on kirjasto ja tuolla on vaikkapa neuvola."

Tervetuloa kirjastoon. Ensimmäisenä ovat vastassa kirjojen palautusautomaatit sekä varattujen kirjojen noutohyllyt. Oikealle jää järjestyksenvalvojien tiski.

Kun ensimmäisen kerran kävin kirjastossa, en löytänyt kuin osan kirjastosta. Harhailin lastenkirjaosastolla ja ihmettelin, missä aikuisten kirjat olivat. Onneksi paikalla oli runsaasti henkilökuntaa opastamassa ja perehdyttämässä uuteen kirjastoon (heitä todellakin tarvittiin!), ja sain kuulla, että kirjasto jatkui yhteispalvelupisteen jälkeen ja että myös aikuisten osasto olisi siellä.

Aikuisten osasto häämöttää tuolla hyvin kaukana, kuten myös kirjaston palvelutiski.


Kuvassa näkyvällä alueella toimivat muun muassa HSL ja Kela, ja kattoon ripustetuista tauluista voi seurata, kuinka pitkä jono on esimerkiksi Kelaan. Arkipäivisin odotustila on usein aivan tupaten täynnä eri maiden kansalaisia, ja pisin jonotusaika, jonka olen Kelaan nähnyt, on ollut vähän yli kaksi tuntia.

Sama toiseen suuntaan.

Kirjaston palvelutiski on siis kaukana kirjaston "sisäänkäynnistä", ja jos haluaa saada kirjastopalveluja oikeilta ihmisiltä, on suunnattava kerroksen melkein perimmäiseen nurkkaan. Hämmentävää on se, että järjestyksenvalvojilla on kumminkin palautusautomaattien vieressä oma pisteensä, jossa istuu yleensä kaksi järjestyksenvalvojaa. En ole vielä oikein ymmärtänyt, miksi kirjastossa/palvelutorilla pitää olla noin näkyvä järjestyksenvalvonta, mutta kai silläkin jokin hyvä syy on. Kirjaston palvelutiskille pääsy on pienen työn takana, sillä vastassa on niin monimutkainen vuoronumerolaite, että minäkin tarvitsin ensimmäisellä kerralla peräti kaksi ihmistä neuvomaan, kuinka laite toimii.


Ymmärrän palvelutorin mukanaan tuomat edut, sillä samassa tilassa olo helpottaa varmasti kirjaston ja muiden tahojen välistä yhteistyötä. Palveluja löytyykin monenlaiseen tarpeeseen. Esimerkiksi senioritoiminta on vilkasta, mikä on tärkeää siitäkin syystä, että alueella ei ole ikäihmisten palvelukeskusta, kuten monella muualla alueella Espoossa. Kirjaston lavalla järjestetään muun muassa seniorijumppia, mikä herätti minussa aluksi ihmetystä. On hyvä, että ikäihmisten hyvinvointia edistetään tuomalla palvelut sinne, missä ikäihmisetkin ovat, mutta onko kirjasto kuitenkaan ihan oikea paikka jumppatuokioihin? Nuorisotoiminnasta kirjastolla on jo ennestään paljon kokemusta, eikä uusi kirjasto ole ainakaan huonontanut nuorten palveluja. On äänieristetty musiikkistudio, soittohuone ja paljon muuta.

Tällaiselle tavalliselle kirjastokäyttäjälle, joka käyttää vain kirjaston peruspalveluja, kirjasto on kuitenkin muuttunut aivan vieraaksi paikaksi. Kärsin kirjaston hälystä ja markkinatunnelmasta, eikä minun teekään mieli viipyä kirjastossa yhtään sen kauemmin kuin on pakko. Levällään olevan kirjaston hyvä puoli on se, että se on helposti lähestyttävä (sinne saattaa eksyä jopa vahingossa!), mutta samalla kirjasto on menettänyt kirjaston luonteensa. Aikuisten osastolla - joka siis on siellä peränurkassa - voi vielä aistia jonkinmoisia muistoja entisiltä kirjastoajoilta, mutta kokonaisuudessaan kirjasto ei ole minusta enää kirjasto. Mutta ehkä nykypäivän kirjasto onkin tällainen - kuin marketti, jossa käydään asioimassa eikä oleskelemassa.

Olisi kiva kuulla, millainen rooli kirjastolla on ollut sinun elämässäsi. Pitäisikö kirjaston olla edelleen hiljainen ja rauhallinen paikka, vai onko aika jo ajanut hiljaisen kirjaston ohi?

26 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan kummalliselta kirjastolta tuo minunkin korviini. Minä juurikin kaipaan kirjastossa hiljaisuutta ja järjestelmällisyyttä myöskin. Suomalaisen koululaitoksen uudistuksia olemme kahdeksanvuotiaan esikoisen kanssa myös mietiskelleet, että minkäköhänlaista olisi opiskella koulussa missä ei ole juuri pöytiä vaan koululaiset lepäilevät säkkituoleissa - sellaisen kuvan olen nähnyt uudenlaisesta suomalaisesta luokkahuoneesta. En ole ihan vakuuttunut näistä kaikista uusista tuulista mitkä Suomessa puhaltavat.

    Kirjasto oli minullekin lapsuudessa tärkeä paikka. Olin yhdeksän tai kymmenen kun Pasilaan avattiin uusi pääkirjasto, pyöräreissun päähän kodistamme, ja varsinkin siitä eteenpäin tuli ahkerasti käytettyä kirjastoa. Mutta lähinnä kyllä ihan vain lainaamiseen. En oikein koskaan saanut kiinni muista kirjaston tapahtumista. Minulle riittäisivät ihan vain ne kirjat ja joku paikka johon ehkä hetkeksi istahtaa rauhassa lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään vakuuttunut kaikista uusista tuulista. Monesti tuntuu siltä, että kehityksen suunta ei todellakaan ole aina parempaan. Rupesin miettimään mainitsemiasi säkkituolejakin, että ne tuskin ovat kovin ergonomisia. Mitenköhän semmoisissa loikoilu vaikuttaa pidemmän päälle lasten ryhtiin ja lihaskuntoon?

      Minäkin käytin aikoinani Pasilan pääkirjastoa paljon, mutta nyt en ole käynyt siellä moneen, moneen vuoteen. Kirjaston varausjärjestelmä on nykyään niin kätevä, ettei tarvitse senkään takia muihin kirjastoihin lähteä. Kirjaston tapahtumat ovat jääneet minullekin melko vieraiksi - kirjojen (ja lehtien) takia minäkin olen aina kirjastossa käynyt.

      Poista
  2. No ei tuo kylla todella kirjastolta nayta. Sen pitaisi olla rauhallinen paikka eika mikaan "tori".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tässä on kuitenkin pikkuhiljaa ruvettava hyväksymään, että sitä rauhallista kirjastoa ei takaisin enää saa. :-(

      Poista
  3. Kirjaston pitää ehdottomasti olla sellainen hiljainen rauhan tyyssija! Meillä Kotkassa on niin ihana kirjasto, että oksat pois. Olen viettänyt siellä monet monet hyppytunnit lukioaikana, sekä monet hetket kirjoja etsien hyllyjen välissä eri ikäisenä. Siellä on yksi hyvin tutuksi tullut kirjaston täti, joka on kovin avulias. On sopivasti sohvia tai tuoleja, joihin saattaa istahtaa tutkimaan kirjojaan tarkemmin tai silloin lukioaikana tekemään vaikka tutkielmaa tai läksyjä. Ja alakerrassa on kahvila, jossa saattoi juoda kahvit ja syödä pullaa. Lukio oli siinä ihan tien toisella puolella. No, taidat tietää oikein hyvin. Eläköön Kotkan kirjasto.

    Ihan pienenä käytin kirjaston sijaan kirjastoauton palveluja ja voi että miten ne oli ihania. Nyt työmaan eteen tulee kerran viikossa kirjastoauto ja kävin siellä yhden asiakkaan asioissa muistoja virkistämässä. Heti valui sellainen rauha, kun sisään astuin ja tuli se lapsen tunnelma mieleen, kun siellä autossa kirjoja valitsin ja raahasin juuri sen kassillisen niitä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa nostalgiset tunteet, kun luin kuvaustasi Kotkan kirjastosta! Minäkin kipaisin vastapäisestä lukiosta luppoaikoina kirjastoon, ja muutenkin kirjastossa tuli käytyä todella usein. Kotkan kirjastostakin on paljon muistoja. Yksi on se, kun unohdin lompakkoni kirjastoon, ja huomasin asian vasta seuraavana päivänä kotona. Paniikissa palasin kirjastoon, ja ajattelin, että lompakko on varmasti mennyttä kalua, mutta joku olikin löytänyt lompakon ja palauttanut sen ystävällisesti tiskille. Kaiken lisäksi lompakosta ei puuttunut markkaakaan!

      Kirjastoautot ovat tosiaankin ihania. Minä en ole monta kertaa kirjastoautossa käynyt, mutta varmasti se sama tunnelma palaisi mieleen, jos kirjastoautoon pääsisi.

      Poista
  4. Minä asuin nuorena kirjaston lähellä. Vietin siellä lähes kaikki lapsuuden kesälomat, kun kaverit olivat mummolassa kesää viettämässä. Minulla ei ollut isovanhempia elossa ja olisi ollut tosi yksinäistä, ellei olisi ollut kirjastoa ja kirjoja, joiden tarinoihin upota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukavaa, että pääsit kirjastoon lomapäiviäsi viettämään. Kirjasto on säilynyt varmasti tärkeänä paikkana sinulle myös aikuisiälläsi.

      Poista
  5. Komppaan kaikkia edellisiä. Kirjaston pitää olla kirjasto. En ihan ymmärrä sitäkään, että sieltä voi nykyään lainata skeittilautojakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lähikirjastosta saa lainata muistaakseni porakoneenkin. Onhan se tietysti hyvä, että palveluja löytyy, mutta pitääkö kirjaston olla se, joka tarjoaa kaikki mahdolliset palvelut?

      Poista
  6. Ei apua! Toivon hartaasti, että kaikista kirjastoista ei tehdä tuollaisia toreja! Minä olen vannoutunut rauhana tyyssijan kannattaja. Lapsesta asti olen nauttinut kirjastojen rauhasta ja sivellyt kirjojen selkiä rakkaudella. Ihanaa kun kirjastotäti aina välillä hyssytteli väkeä hiljaiseksi. Kesäisin Suomessa käyn monien paikkakuntien kirjastoissa haistelemassa,ainakin kolmeen on korttikin, mm. Pasilaan (ja vessa ja kahvila kuuluvat tietty kirjastokierrokseen muutenkin). No, kohta varmaan ne kaikki kirjatkin ovat e-kirjoja ja hyvästi ihanat hetket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa minäkin toivon. Tosin uskon, että tämä kirjasto on lajissaan vielä harvinainen poikkeus, sillä ainakin muut tietämäni Espoon ja Helsingin kirjastot ovat vielä perinteisempiä, rauhallisia kirjastoja.

      Sinullapa onkin monta kirjastokorttia. Pääset sitten aina mukavasti kirjastotunnelmaan Suomi-lomilla. :-)

      Poista
  7. Suomessa on maailman parhaimmat kirjastot:) Minäkin olin kirjaston suurkuluttaja lapsena,se oli lempipaikkojani,ja olin lukutoukka.Nykyään ehdin lukea paljon vähemmän kun viikonlopun lehdessäkin on niin paljon liitteitä että kestää lähes viikon kahlata ne läpi;D Täällä käyn suomalaisessa kirjastossa, kerran kuussa,vaikka iso kirjasto onkin ei niin kaukana. Tuo uusi kirjastonne ei välttämättä olisi lempikirjastoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että Suomessa on ihan huippukirjastot! Ja ilmaiset vielä kaiken lisäksi. Kirjastojen ystävälle ainakin on lottovoitto syntyä Suomeen, jos ei muuten.

      Onpas teillä tuhti viikonlopun lehti. :-D Ja mukavaa, että siellä on suomalainen kirjastokin!

      Poista
  8. Hehhee. Muistissa on mullakin vanha nelinumeroinen luku siitä pahvisesta kortista :). Ja muistaakseni se sama numero merkittiin jotenkin siihen kirjaan, että tiesi, kellä se on lainassa? Vai miten se mahtoi mennä? Muistelen vaan, että olisin joskus bongaillut niistä kirjoista oman numeroni useampaankin otteeseen, kun oli muutama sellainen vakkari (Mm. Helmi Vuorelman Suuri kansallispukukirja :)), joita tuli lainailtua aina vaan uudestaan. Ylärajaksi mulle oli kotona määrätty 10 kirjaa per lainauskerta. En tiedä, miksi, kun kumminkin luin sen 10 kirjaa niin nopeasti, että taas piti lähteä lainaamaan lisää..

    Mutta siis ei nyt kyllä näytä yhtään tunnelmalliselta tuo teidän kirjasto. Pöh. Ei houkuttele edes olemaan hissunkissun. Vaikka eipä sitä hiljaisuutta tunnu enää muutenkaan kaikki enää noudattavan, mikä on mun mielestä ärsyttävää. Eikö sitä puhelinta voi ihan oikeasti laittaa äänettömälle siksi aikaa ja olla vastaamatta siihen.

    Yksi mun noloimpia kirjastomuistoja liittyy siihen, kun kävin läimäyttämässä yhtä tuttua miestä sillälailla reippaan puoleisen tuttavallisesti selkään ja kun mies kääntyi, oli ihan täysin ventovieras. En ollut koskaan nähnytkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen takakansissahan (sisäpuolella) oli ne taskut, mutta niihin taisi tulla ne sellaiset eräpäiväpahviläpyskät. Olisko siinä samassa eräpäiväkortissa ollut sitten myös paikka kirjastokortin numerolle? Ne eräpäiväläpyskätkin oli aika hauskoja, ja niitä oli hyvä käyttää kirjanmerkkeinä. Nyt pitää olla ihan omat kirjanmerkit. :-)

      Hiljaisuus alkaa tosiaan käydä harvinaiseksi. Jos kännykät eivät piippaile, niin on jotain muuta hälinää tai esimerkiksi vuoronumerolaitteiden pimputusta aina kun vuoronumero vaihtuu. On Espoossa onneksi tunnelmallisempiakin kirjastoja, mutta harmillisesti juuri tuosta meidän lähikirjastosta tehtiin tuollainen markkinapaikka.

      Hauska kirjastomuisto. :-D Varmasti vähän nolotti. Minun hupaisin kirjastomuistoni taitaa liittyä yhteen kaveriini, joka sai aina kaikenlaisia päähänpistoja ja joka myös toteutti ne. Olimme kerran kirjaston tiskillä odottamassa vuoroamme, ja virkailija oli puhelimessa. Virkailija lähti kesken puhelun ilmeisesti etsimään jotain kirjaa ja jätti luurin siihen pöydälle. Kaverini nosti luurin ja rupesi juttelemaan puhelimessa olevan henkilön kanssa niitä näitä. :-)

      Poista
    2. Kirjojen takataskuissa oli pahviliuska. Kun lainasit kirjan, merkitsit sinne seuraavalle tyhjälle riville oman kirjastokortin numeron. Sitten liuska jätettiin kirjastoon talteen todisteeksi lainaajasta, ja sinne takataskuun laitettiin tilalle se eräpäiväläpyskä, jotta tiesit mihin mennessä kirja pitää palauttaa.
      Ja joo, minäkin muistan oman numeroni edelleen!
      Mun hauskin kirjastomuisto on se, että vietin nuoruudessa siellä lukemattomia iltapäiviä alivaltiosihteeri S Frangenin seurassa :) tosin ei silloin tiedetty, että hänestä tulee mediapersoona.

      Poista
    3. Noinhan se menikin! Kiitos sinulle, anonyymi!

      Sinulla onkin ollut ikimuistoista kirjastoseuraa. :-)

      Poista
  9. No voi hirvitys, en kylla nae etta tuollainen markkinameno kuuluu kirjastoon. Mina vietin lapsuudestani paljon aikaa Lappeenrannan kaupunginkirjastossa, rakennus ei ole kaunis mutta miten kiva paikka se olikaan. Osasin varmasti ulkoa osan hyllyjen rivistöista. Kun olin ollut jo vuosia ulkomailla ja kaymassa vanhassa kotikaupungissa, automaattisesti tervehdin kadulla vastaantullutta naista, han teki samoin ja sen jalkeen vasta mietin kuka han oli. No kirjastotati tietysti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmin ajatellen aika harva kirjasto taitaakaan olla ulkopuolelta kaunis, tai ei minulle ainakaan tule sellaista mieleen. Erikoisin kirjasto on minusta Savonlinnassa, mutta mikään erityisen kaunis sekään ei minusta ole. Ulkoapäin siis; sisällä en ole käynyt.

      Hauskaa, että kirjastotädin tunnistaa vielä vuosien poissaolon jälkeenkin. :-)

      Poista
  10. Juuri viime viikolla tuli käytyä ensivisiitillä tuossa samaisessa kirjastohässäkässä. Ja myös eksyimme mieheni kanssa sinne lastenosastolle ensimmäisenä:). Sieltähän virkailijat neuvoivat meidät hoomoilaset aikuisten puolelle, jonne hämmentyneenä siitä matkan varrella olleesta Kela-jonosta, vai mitä kaikkea siinä olikaan, vaelsimme. Olipa erikoinen kirjasto kyllä.
    Kaunis kirjasto mielestäni on ainakin Kallion kirjasto, siis ulkopuolelta. Samoin myös Rikhardinkadun kirjasto on erityisen kaunis rakennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastohässäkkä on juuri sopiva sana kuvaamaan tuota kirjastoa. :-) Ja mukava kuulla, etten ole ainoa, joka on pyörinyt epätietoisena lastenosastolla! :-D

      Tosiaan, Kallion kirjasto on kaunis ulkopuoleltakin. Rikhardinkadun kirjastoa en ulkoapäin muista, mutta ainakin sisältä se on hyvin kaunis. Olen itse asiassa miettinyt, että siellä pitäisi käydä joskus oikein valokuvaamassa. Rikhardinkadun kirjasto on minusta yliopiston pääkirjaston jälkeen kaunein kirjasto, jonka tiedän. On niin hienoa, että meillä on vielä tuollaisia kirjastoa, joissa on tallella vanhan ajan henki.

      Poista
  11. Lapsena kirjasto oli minullekin tärkeä paikka ja kannoin sieltä kassikaupalla lukemista. Nykyisin käytän kirjaston palveluita epäsäännöllisesti, lukemiseni on muuttunut kausittaiseksi ja keskittynyt lomiin. Lomareissulle tulee usein ostettettua pokkareita.

    Minun ei tule nykyisin vietettyä aikaa kirjastossa, joten arvostan hyvää sijaintia eniten. En tiedä, että miltä tuollainen markkinapaikkakirjasto tuntuisi. Onhan se oudon kuuloinen, kun on tottunut, että kirjastossa on vaan kirjoja ja siellä on hiljaista. Ehkä pitää käydä koestamassa naapurikaupungin kirjastotarjonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan kirjastomatkalle naapurikaupunkiin! On sitä varmasti huonompiakin syitä piipahtaa Espoossa. :-)

      Minullakin kaunokirjallisuuden lukeminen on hyvin tuurittaista. Nyt en ole lukenut mitään pitkään aikaan - paitsin Siltsun "elämänkerran", luetaankos se romaaniksi? :-) Asiakirjallisuutta tulee kyllä luettua.

      Minä en oikein tykkää pokkareista, kun niitä on niin hankala lukea. Tarkoitan siis sitä, että pokkarit eivät aukea samalla tavalla kuin normaalit kirjat, ja joutuu käyttämään kaikki voimansa, että saisi pidettyä kirjan auki. :-D

      Poista
  12. Meidä pienessä kyläkirjastossa on taidenäyttelyitä, koululuokat käyvät yökoulussa kirjastossa. On novelliiltoja jolloin muut neuloo ja yksi lukee ääneen. Konsertteja ja luentoja. Kirjaston pitää muuttua ja kehittyä niinkuin muukin elämä. Varmasti sinunkin nykyisestä kirjastosta löytyy rauhallinen tila jossa voi keskittyä lukemiseen.
    Itse käyn kirjastossa lainaamassa kirjoja ja lukemassa lehtiä.
    -Wille-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Wille! Teidän kirjastonne kuulostaa mukavan kotoisalta paikalta. :-)

      Toki meidänkin kirjastossa on hiljainen tila, vai millä nimellä se mahtaa virallisesti kulkeakaan. Se on kuitenkin tehty selkeästi enemmän opiskelua ajatellen, ja se onkin yleensä viimeistä paikka myöten täynnä opiskelijoita. Tilasta on viihtyisyys kaukana, ja juuri sellaista itse kaipaisin kirjastoon, viihtyisyyttä yhdistettynä rauhallisuuteen.

      Poista