Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sekaisin

Minulla on ollut kaikenlaisia ongelmia nukkumisen kanssa niin kauan kuin muistan, mutta kesällä tilanne kärjistyi ylikunnon myötä todella pahaksi. Tilanne helpottui hieman levon myötä, mutta liikunnan myötä uniongelmat palasivat taas pikkuhiljaa. Marraskuussa sairastin (elämäni ensimmäisen) keuhkoputkentulehduksen, joka pakotti pysähtymään täysin lähes kahdeksi viikoksi, ja nukuin tuona aikana pitkästä aikaa jopa suhteellisen hyvin. Heti kun rupesin liikkumaan, yöuneni karkasivat, vaikka liikunta oli ollut hyvin kevyenpuoleista. Olin iltaisin hirvittävän väsynyt, mutta kehoni ei vain pystynyt rauhoittumaan. Liikuntakin oli käynyt vaikean tuntuiseksi, ja vaikka liikuin kuinka kevyesti, tuntui, että en vain jaksanut. Lihaksetkin kipeytyivät pienimmästäkin, ja kipu saattoi kestää todella monta päivää.

Fyysisen rasituksen ja univaikeuksien välillä näytti siis olevan jonkinlainen yhteys, ja yritin miettiä, mikä tuo yhteys mahtoi olla. Enkö ollut toipunutkaan ylikunnosta täysin? Harrastinko liikuntaa liian myöhäisenä ajankohtana (liikuin tyypillisesti siinä viiden kieppeillä)? Olinko huonommassa kunnossa kuin olin luullutkaan, ja liikunta oli kuntooni nähden liian rasittavaa? Oliko ruokavaliossani jotain pielessä?

Aikaistin liikunnan ajankohtaa, mutta sillä ei ollut nukkumiseeni mitään vaikutusta. Seuraavaksi päätin laskea kolmena tavallisena päivänä jokaisen suuhuni laittaman suupalan, jotta saisin selville, sainko riittävästi energiaravintoaineita ja energiaa. Syön joka päivä lähes samalla tavalla, joten kolme päivää antaisi varmasti aika luotettavan kuvan ravinnonsaannistani. Oletin, että saatoin saada liian vähän proteiinia mutta että ruokavalioni olisi muuten kunnossa, söinhän terveellisesti ja monipuolisesti.

Tulos oli pienoinen järkytys. Sain proteiineja riittävästi, jopa yli tarpeen, mutta hiilihydraatteja sen sijaan sain aivan liian vähän. Tämmöisen 60 kiloa painavan pitäisi saada hiilihydraatteja lähes 300 grammaa vuorokaudessa, mutta minulla hiilihydraattien määrä jäi päivässä usein alle 200 gramman. Hiilihydraattejakin suurempi järkytys oli energiansaantini, sillä sain päivässä vain 1600-1800 kaloria - ja nämä laskemani päivät olivat ns. hyviä päiviä. Tiesin nimittäin, että energiansaantini tuppasi jäämään joskus paljon tuon allekin. Ei siis ollut mikään ihme, että painollani oli taipumus pudota niin helposti! Toki joinakin päivinä söin ravintolassa tai mätin naamaani kaksin käsin suklaata, mutta peruspäiväni olivat kuitenkin edellä mainitun kaltaisia, ja niistä elämäni suurimmaksi osaksi koostui. Tuollainen energiansaanti varmasti riittäisi, jos en tekisi päivän aikana juuri mitään, mutta tunnin juoksulenkkejä tai kahvakuulatreenejä noilla energia- ja hiilihydraattimäärillä ei kyllä tehdä, ainakaan kovin pitkään, ilman että se alkaa näkyä jotenkin. Olin siis tietämättäni syönyt energiantarpeeseeni nähden liian vähän, ja tätä oli jatkunut jo vuosikaudet. En osaa arvata, kuinka suuri osa univaikeuksistani johtuu juuri tästä, riittävän ravinnon puutteesta.

Jätin lopulta liikunnan kokonaan pois (enää vain joogasin) ja yritin syödä enemmän (ei mikään helppo juttu minulle), mutta nukkumisvaikeudet eivät hävinneet. Unen ja nukkumisen tärkeyttä ei oikestaan ymmärrä, ennen kuin nukkumiskyvyn jostakin syystä menettää. Kun unettomuutta on jatkunut tarpeeksi pitkään, ihminen ei enää tunnista itseään. Mielialat vaihtelevat rajusti, ja käyttäytyminen muuttuu arvaamattomaksi. Aivot eivät yksinkertaisesti tunnu enää toimivan, ja yksinkertaistenkin asioiden ymmärtäminen on vaikeaa. Sattuu kaikenlaisia haavereita esimerkiksi veitsien, kännykän ja auton kanssa, ja ihminen on vaaraksi sekä itselleen että muille.

On vähän pelottavaa ajatella, miten kovalle rasitukselle elimistö unenpuutteen vuoksi joutuu. Itse havahduin siinä vaiheessa, kun mieleeni juolahti eräänä päivänä mitata ortostaattinen sykkeeni. Koska en ollut harrastanut liikuntaa, en ollut myöskään mitannut ortostaatista sykettäni pitkään aikaan. Ortostaattinen sykehän kertoo esimerkiksi sen, miten hyvin keho on palautunut liikunnasta, tai sen, onko keho jostain muusta syystä - esimerkiksi sairauden tai stressin takia - rasittuneessa tilassa. (Olen jo aiemminkin kertonut, miten ortostaattinen syke mitataan, mutta tässä se vielä kertauksen vuoksi: ensin mitataan syke levossa, sen jälkeen noustaan ripeästi seisomaan ja mitataan syke taas. Jälkimmäisestä vähennetään levossa saatu syke, ja tämä erotus on ortostaattinen syke. Normaalitilanteessa ortostaattinen syke on alle 20, ja mitä suuremmaksi lukema kasvaa, sitä rasittuneemmassa tilassa elimistö on.)

Mittasin ortostaattisen sykkeeni kahtena aamuna, ja se oli kumpaisenakin aamuna yli 40. Leposykkeeni oli 40, mutta seisomaan noustessani syke nousi yli kahdeksankymmenen.

Ortostaattinen syke on 44 (syke levossa 40; seisomaan noustua 84).

Vertailun vuoksi normaalimpi tilanne lokakuun lopulta: 

Ortostaattinen syke on 13 (syke levossa 40; seisomaan noustua 53).

Jos jo pelkkä sängystä ylös nouseminen rasittaa kehoa niin, että syke nousee neljästäkymmenestä kahdeksaankymmeneenneljään, millainen rasitus liikunta mahtaisi keholle olla? 

Tällä hetkellä tilanne on se, että nukun lääkkeiden avulla, enkä tiedä, miten kauan tilanne tulee tällaisena jatkumaan tai miten tästä eteenpäin. En olisi tällaista ratkaisua halunnut, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä kuten lääkärikin totesi, minun on pakko saada levätyksi. Minusta tuntuu, että olen nyt sellaisessa pisteessä, että tästä joko alkaa täysin uusi elämä ja minusta tulee aivan uusi ihminen, tai sitten romahdan lopullisesti. Ensiksi mainittua tietenkin itse toivoisin, mutta jälkimmäinenkin tuntuu aivan mahdolliselta.

Sekopäinen olo ja vajavainen toimintakyky eivät välttämättä näy ulospäin (muuten kuin vähän kaoottisena olemuksena), ja unettomuuden vaikutuksetkin voi kokea vain itse. Tosiasia onkin se, että kukaan - ei lääkäri, ei PT tai kukaan muukaan - ei voi antaa minulle valmiiksi räätälöityä suunnitelmaa, kuinka minun tulisi nyt terveyteni ja liikunnan harrastamisen kanssa menetellä. Vain minä itse tiedän, miltä kehossani kulloinkin tuntuu. Toivonkin kovasti, että tämä vuosi toisi minulle malttia ja viisautta kuunnella ja kunnioittaa itseäni ja kehoni viestejä, mutta en ymmärrä, miten kehon kuuntelu voisi onnistua, kun ei se tähänkään asti ole onnistunut. Vasta kun saan omien tuntemusteni tueksi jotakin faktaa (esimerkiksi ortostaattisen sykelukeman), pystyn uskomaan, että jotain on ehkä pielessä.

En ymmärrä, miksi minun on niin vaikea kuunnella kehoni viestejä. Olenko niin vieraantunut kehostani, etten osaa tulkita sen lähettämiä viestejä oikein? Vai enkö luota kehoni kykyyn lähettää viestejä tai omaan kykyyni tulkita niitä? Vai enkö vain yksinkertaisesti välitä niistä ja halua kuunnella niitä? Onko keho minulle vain väline, jonka tulee toimia juuri niin kuin minä sanon - olla täydessä vireessä silloin, kun minä niin haluan, ja levätä vain silloin, kun se minun aikatauluuni sattuu sopimaan? Luulen, että kyse on jonkin verran näistä kaikista, mutta varsinkin tuosta viimeksi mainitusta, sillä tajuan pomottavani kehoani joskus aika pahastikin. Jos olen esimerkiksi päättänyt, että teen tänään kahvakuulatreenin, niin minähän teen sen, sanoi kroppa mitä tahansa. (Ei hätää, en ole tehnyt kahvakuulatreenejä pitkään aikaan!) Tykkään nousta aamulla varhain, sillä pitkään nukkuminen on minusta hirvein mahdollinen tapa aloittaa päivä, joten minähän nousen ylös, vaikka olisin nukkunut kuinka huonosti ja vaikka keho kuinka ehkä vielä haluaisi levätä. (Viime päivinä olen kyllä yrittänyt väkisinmaata hieman pidempään.) Miten voin edes olettaa kehoni toimivan täydellisesti, jos itse kohtelen sitä jatkuvasti kaltoin?

Minulla ei ole aavistustakaan, miten tällaisesta ajattelu- ja käyttäytymismallista voisi päästä eroon. Yritystä on toki kovasti ollut, mutta toistaiseksi mikään ei ole tuottanut tulosta. Jooga on yksi niistä asioista, joka on avannut silmäni tarkastelemaan omaa käyttäytymistäni objektiivisemmin. Minua on alkanut ärsyttää se, miten hajalla ja hallitsematon olen. Jooga on auttanut minua ymmärtämään, että ihminen on kokonaisuus, mutta itse en osaa sitä kokonaisuutta ainakaan vielä hahmottaa. Olen niin hukassa asian kanssa kuin olla ja voi. Olen vähän kuin Ikean kirjahylly, joka koostuu osista - on mieli, on keho, on monta eri identiteettiä - ja joka nyt kaipailee niitä kasausohjeita, jotta hylly saataisiin kasaan. Kuinka oppisin yhdistämään kaikki osat kokonaisuudeksi, jotta voisin kokonaisvaltaisesti hyvin? En kerta kaikkiaan tiedä.

Joogasta puheen ollen, nyt voin jo melko varmasti sanoa, että jooga on tullut elämääni jäädäkseen. En koskaan halua luopua joogasta, vaikka monesta muusta asiasta täytyisikin terveyteni tähden luopua. Mutta koska minä olen minä, joogan harrastaminenkaan ei ole ollut ihan yksinkertaista. Siinä kävi nimittäin juuri niin kuin ounastelinkin, että "helpot" ja "tylsät" aamujoogat eivät jaksaneet minua kauan innostaa, vaan rupesin kaipaamaan lisää haasteita: lisää voimaa, lisää liikkuvuutta, lisää tasapainon hallintaa! Löysin kaksi uutta joogaohjaajaa, joilla on vaativampiakin harjoituksia, Brett Larkinin ja Kassandra Reinhardtin, joista varsinkin jälkimmäinen on aivan huippu. Suosittelen lämpimästi!

Unettomuus teki lopulta niiden vaativampien joogien läpiviemisestäkin mahdotonta - en vain yksinkertaisesti jaksanut - ja lopulta ortostaattisen testin tulokset nähtyäni minun oli pakko alistua palaamaan takaisin lähtöruutuun eli niiden "helppojen" ja "tylsien" joogien pariin. Se oli loppujen lopuksi ihan hyvä asia, sillä joogaaminen on nykyään taas kivaa, kun siinä ei ole suorittamisen makua. Joogaan siis taas vain silkasta joogaamisen ilosta. 😊 Erinomainen apu tässä on ollut Adrienen tammikuun ensimmäisenä päivänä alkanut 31 päivän Revolution-joogahaaste (haasteen kaikki videot löytyvät täältä).





Revolution on palauttanut mukavasti perusasioiden äärelle, kuten esimerkiksi toissapäivänä:

"It's time for faithful Day 6 - the one where we get to the core of it all.

and i said to my body, softly.
'i want to be your friend.'
it took a long breath.
and replied
'i have been waiting my whole life for this.'"

❤️



27 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos siitä.
    Toivottavsti saat kroppasi ja olosi parempaan kuntoon ja mikä tärkeintä myös levon. Kamalalta tuntui lukea noita tuntemuksiasi.

    Tiedän kyllä mitä huonosti nukkuminen on, mutta en sentään ihan noin zombiena ole kulkenut, koska voi levätä päivällin.

    Perusjooga, se tylsä, kuulostaa sinulle nyt oikein hyvältä. Ehkä myös hidas rauhallinen kävely ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kroppa jotenkin niin ylikierroksilla, etten pysty nukkumaan päivälläkään, vaikka mahdollisuus olisikin. Korkeintaan käyn sellaisessa koiranunessa, joka ei virkistä yhtään.

      Rauhallinen kävely kuulostaa varsin tylsältä - eli varmaankin siitä syystä juuri sopivalta minulle tällä hetkellä. :-)

      Poista
    2. Ehei, ei se ole tylsää. Luontoa voi seurata ympärillä:)

      Poista
    3. Ai niin, sen olinkin ihan unohtanut! Valokuvakävelyt - ne voisikin ottaa taas takaisin ohjelmistoon. :-) Kiitos että muistutit! Harmi vaan, kun ei ole tällä hetkellä mitään öttiäisiä luonnossa. :-D

      Poista
  2. Voi harmi, voin vain kuvitella millaisia ovat uniongelmat ja niiden pitkittyminen tekee elamasta kylla raskasta. Toivon etta saat pian helpotusta tilanteeseen ja ainakin tuo jooga mielenrauhan lisaajana on varmasti hyva juttu. Tsemppia Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, Petra!

      Unen merkitys tulee kyllä hyvin selväksi, kun ei saa pitkään aikaan kunnolla nukutuksi. Ei sitä aiemmin tajunnut, miten unettomuus voi ihmiseen vaikuttaa.

      Poista
  3. Voi paska. Zombius on valitettavan tuttua. Siitä on lysti todella kaukana, elo muuttuu päivittäiseksi ponnisteluksi. Välillä oon ollut niin huonossa kondiksessa, etten ole pysynyt edes jaloillani. Unettomuuden kanssa taistelua on takana jo vuosia.

    Kaikenlaista kikka kakkosta, kolmosta, ja varmaan viidettä sadattakin on tullut kokeiltua. Parhaimpia tuloksia oon saanut erilaisilla henkisillä harjotteilla ja "huuhaa-hommilta" kuulostavien juttujen avulla. Apua tai edes pientä helpotusta, aina joksikin aikaa. Mä luulen kuitenkin, että ongelma on kovin yksilöllinen, joten ratkaisut on varmaan kans.

    Jos pystyisin harjoittamaan joogaa, varmasti harrastaisin just sitä :) (nivelreuma vaan estää). Toivottavasti joogasta (tai ihan mistä tahansa) tulis sulle tosi pikaisesti helpotusta! On toi vaan niin rassaavaa ja kokonaisvaltaista, että oksat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun taistelusi unettomuuden kanssa kuulostaa kamalalta. Toivottavasti saat nykyään paremmin nukutuksi. Mutta mahdolliset kivut tietysti eivät ainakaan helpota nukkumista. :-(

      Se on ihan totta, että uniongelmien syyt ja siten myös ratkaisut ovat varmasti hyvin yksilöllisiä. Minä taidan olla niin yksioikoinen tyyppi, että nuo "huuhaa-hommat" eivät oikein puhuttele, ainakaan vielä. Mulla on ennemminkin sellainen perkele-mentaliteetti, että jos uni ei tule, niin olkoon sitten tulematta. Meditaatiota olen kokeillut, mutta se se vasta onkin turhauttavaa puuhaa - ei ollenkaan minun juttuni.

      On suoranainen ihme, että löysin joogan, sillä vielä muutama kuukausi sitten se oli minusta maailman typerintä puuhaa. Mutta heti kun siitä oli itselle jotain hyötyä (=se auttoi selkäkipuihin), niin kappas vaan, kun mieli heti muuttui. :-)

      Poista
  4. Leposykkeesi kuulostaa hurjan matalalta! Onko se aina ollut sellainen?
    Melatoniinia olet varmaan kokeillut nukahtamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa leposykkeeni on tuossa hieman korkeampi kuin tavallisesti, sillä yleensä leposykkeeni alkaa kolmosella. Tuo on siis minulle ihan normaali leposyke, mutta on kyllä aiheuttanut ihmetystä monestikin. Esimerkiksi ennen tyräleikkausta tiedustelivat leikkaussalissa, että onko tämmöinen kolmenkymmenenkuuden syke sulle ihan tavallinen...

      Melatoniinia kokeilin ihan ensimmäiseksi (jo silloin kesällä), eikä siitä ollut mitään apua.

      Poista
  5. Tsemppiä,toivottavasti saat elimistön normalisoitumaan.Univaje on kurjaa,toivottavasti saat senkin kuntoon. Mua auttoi aikoinaan laventeliöljyn nuuskiminen nukkumaan mennessä. En tiedä auttoiko se todella mutta ainakin rauhoitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että joogamatollekin voisi levittää laventeliöljyä, joka ilmeisesti jotenkin rauhoittaa. Olisi mielenkiintoista kokeilla. Täytyypä etsiä, mistä laventeliöljyä saisi. :-) Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Tsemppiä Satu! Mulle tulee stressin lisäksi uniongelmia rintarankajumista. Viime vuosien aikana olen onneksi oppinut havaitsemaan sen ajoissa ja varannut ajan kiropraktikolle. Selkärangan nikamalukoista tulee mitä ihmeellisimpiä oireita ja vaivoja, joten kovasti suosittelisin käymään joko kiropraktikolla tai osteopaatilla. Ei niistä hoidoista ainakaan haittaa ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Luimupupu! Minulla ei ole mitään selkeitä jumeja, vaikka PT:kin on salilla niistä kysellyt. Hän on myös rentoutellut lihaksia ja huoltanut kehoani muutenkin, mikä on hyväksi ainakin mielelle, vaikkei keho niin suurta vaikutusta huomaisikaan.

      Minulla ei ole kokemusta kumpaisestakaan, ei kiropraktikosta eikä osteopaatista, mutta kuten sanot, eipä niiden kokeilemisesta haittaakaan olisi. Kiitos neuvosta!

      Poista
  7. Kiva, että palasit taas kirjoittelemaan, toki parempia unia toivon mahdollisimman pikaisesti! Oman kropan kuuntelu on kyllä niin vaikeaa. Yleensä itse havahdun vasta siinä vaiheessa, kun johonkin sattuu. Vuosia luulin esimerkiksi, että lonkankoukistajani ovat supervetreät, kun ryhmäliikuntatunneilla ne eivät venytellessä koskaan kiristäneet. Fysioterapeutti sitten valaisi selkävaivaista, että kyseiset lihakset ovat niin perusteellisesti jumissa, etten saa niihin perusvenytyksellä mitään tuntumaa. Nyt sitten yritän muistaa niitä venytellä säännöllisesti, ettei sama toistuisi...

    -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi! Olen nukkunut saamieni lääkkeiden avulla tosi hyvin, ja tunnen itseni jo ihan uudeksi ihmiseksi. Ikäväähän se on, että pitää lääkkeisiin turvautua, mutta joskus on pakko. Toivottavasti nukkuminen onnistuu sitten ilman lääkkeitäkin. Eiköhän se, kun saan elämäni vähän järjestykseen.

      Siinä vaiheessa minäkin olen oman kroppani yleensä muistanut, kun on tullut jokin ongelma. Minullakin ovat lonkankoukistajat tosi kireät, ja lonkan alue on muutenkin “tiukka”. Jooga on tuonut sen kiusallisen selvästi ilmi. Tsemppiä venyttelyihisi!

      Poista
  8. Kuulostaakohan tämä ihan kauhealta mutta luulen että kehossasi ei ole mitään vikaa verrattuna hyvin nukkuvan henkilön kehoon vaan sinä itse olet vain sille liian kova. Tuntuu että hallitset kehoasi tosi tuimasti ja että sinulla on jonkinlaista rankaisumentaliteettia kehoasi kohtaan. Just sitä asennetta että liikuntaahan harrastetaan vaikka pahalta tuntuisi tai ylös noustaan aamulla vaikka väsyttäisi. Voin olla ihan väärässä koska en tietenkään tunne sinua, siksi toivon ettet pahastuisi :)

    Omat ongelmani ovat kaaren toiselta puolelta, olen itselleni liian lempeä mutta toisaalta siten ei ole pelkoa itsensä piippuun ajamisesta. Jos olen ollut väsynyt, olen takuulla nukkunut väsymyksen pois vaikka se olisi tarkoittanut kuukausien ajan kunnon ihmisten velvollisuuksien välttelyä. Tämän takia olenkin paljon alisuorittanut mutta tiedän myös takuuvarmasti että jos olisin vain painanut menemään unohtaen kehoni tarpeet, olisin pahasti sairastunut vailla toivoa toipumisesta.

    Nykyään noudatan periaatetta jossa pyrin olemaan oman itseni äiti, eli pidän itsestäni samanlaista huolta kuin pitäisin lapsestani. En ole epäterveen lepsu mutta en missään nimessä puhu itselleni pahoin tai kiduta ja rääkkää itseäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin nuo selkävaivasi jotka katosivat joogatessa, piti kysyä niistä. Minulla on jokin merkillinen selkävaiva jota erilaiset selän ammattilaiset eivät ymmärrä, se kipeytyy hitaassa kävelyssä ja vain selän eteenpäin koukistus tai kumarrus tuo helpotusta. Parinkymmenen kilsan puolijuoksulenkki taas ei kipeytä, vain hidas kävely tai pitkällinen seisominen... Olen miettinyt auttaisikohan jooga. Minkä tyyppisiä ongelmia sinulla oli?

      Poista
    2. Hei Taika! Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. <3

      Ei kuulosta ollenkaan kauhealta, sillä tunnistan oikein hyvin tuollaisen rankaisumentaliteetin itsessäni. Se ei tosin päde liikuntaan, vaan esim. syömiseen tietyissä elämäntilanteissa ja muutamaan muuhun asiaan. PT itse asiassa kyselikin vähän samantyyppistä asiaa minulta, kun kerroin, että lähti sitten se joogankin harrastaminen lapasesta. Hän kysyi nimittäin, onko minulla jonkinlaista pakkomielteisyyttä liikunnan harrastamisen suhteen. Voihan siinä vähän sitäkin taustalla olla, mutta jos on, niin sekin juontaa juurensa siitä, että koen voivani henkisesti ja fyysisesti paremmin, jos saan harrastaa liikuntaa. Olen tätä asiaa tosi paljon pohtinut, ja suurin – ja edellä mainitun hyvinvointitekijän kanssa ainoa – syy siihen, miksi tahdon liikkua tuolla lailla "yltiöpäisesti", vaikka mikä olisi, on se, että yksinkertaisesti rakastan liikuntaa. Rakastan sitä itsensä haastamista ja voittamista ja sitä hyvän olon tunnetta, joka liikunnasta tulee. Jos kropassa ei olisi mitään ongelmia, niin harrastaisin varmasti liikuntaa useammankin tunnin päivässä, ihan vain siitä syystä, että se tuottaa minulle niin paljon iloa. :-) Siksi tämmöiset pakkolevot ovat minulle tuskaa, vaikka kyllä minäkin sentään sen ymmärrän, että jos nyt käyn reuhtomaan liian aikaisin ja liian rajusti, joudun lepäämään vieläkin pidempään, ja sitä en tietenkään missään nimessä halua.

      Mutta ylisuorittajaa minussa kyllä on, ja sen tätäkin kirjoitusta kirjoittaessani taas kovin selvästi tajusin. Mutta jotenkin vain sellainen omien rajojen testaaminen ja kehittymisen havaitseminen antaa minulle hirveästi kiksejä.

      Hienoa, että sinä osaat kuunnella kehoasi paremmin! Minulla on vielä itsestäni huolehtimisessa ja itseni hemmottelussa paljon opittavaa. Mutta olen jo päässyt hyvään alkuun – olen esimerkiksi alkanut käymään kampaajalla ja satunnaisesti hieronnassa, alkanut arvostaa tuoksusaippuoita ja kaikki pieniä arjen luksusjuttuja, joilla voi helliä itseään. Matka on pitkä, mutta ainakin olen jo lähtenyt liikkeelle. :-)

      Kuulostaapa todella kiusalliselta tuo selkävaivasi. Minulla kipeytyi vasen alaselkä - tuntui kuin alaselässä olisi ollut terävä veitsi - ja istuminen oli erityisen pahaksi sille. Seistessä ja kävellessä selkä ei vaivannut läheskään yhtä paljon kuin istuessa.

      Voisithan sinä kokeilla lempeää ja varovaista, ehkä selkäkipuisille suunnattua joogaa, jos vain ne selän ammattilaiset eivät näe asialle mitään estettä? Olen kuullut, että tosi moni selkäkipuinen on saanut joogasta avun, joten jokin Taika siinä täytyy olla. :-)

      Poista
  9. Hyvää alkanutta vuotta Satu! Meillä taitaa molemmilla olla sellainen pysähdyksen ja arvioinnin paikka, syyt on kylläkin erilaiset.

    Itselläni syynä on läheisen ja rakkaan ihmisen kuolema viime syksynä. Tuo kuolema ja sitä edeltänyt saattohoito vei osittain pohjan omaltakin elämältä ja tässä yritän vähitellen palata arkeen. Sen verran meni omakin elämä uusiksi, että jäin esimerkiksi virkavapaalle ja minulla on nyt vielä muutama kuukausi aikaa miettiä, haluanko esimerkiksi palata entiseen työhöni.

    Ne kuuluisat joulusiivoukset tuli tehtyä lokakuussa, eräänlaisena surutyönä. Mutta sitten loppuikin virta. Sohvaperunan kunto on rapissut entisestään, huomaan itsekin,että nyt pitäisi alkaa pitää parempaa huolta myös itsestäni. Yritän nyt tosissani saada ennestäänkin kehnoon nukkumiseeni edes jonkinlaista tolkkua. Jos nukut neljä tuntia vuorokaudessa ja senkin pätkissä, ei siinä jaksa paljon kuntoilut kiinnostaa.

    Surun myötä hävisi kiinnostus moneen asiaan. En ole viikkoihin kuunnellut musiikkia, en lukenut kirjoja, lehtiä tai blogeja. Mutta kyllä se tästä, kevättä odotellessa. Kyllä me selviämme, niin sinä kuin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Lämmin osanotto suureen suruusi. Toivon, että suru pikkuhiljaa väistyy tai että tulet ainakin sen kanssa sinuiksi. Vaikka joidenkin mielestä äkillinen kuolema on pahin, kun siihen ei voi "valmistautua", niin kyllä saattohoitokin on äärimmäisen raskasta. Tietää, mitä on tulossa, ja kuitenkin pitäisi yrittää jaksaa tehdä viimeisistä yhteisistä hetkistä mahdollisimman miellyttäviä.

      Kuulostaa siltä, että sinunkin olisi ensiarvoisen tärkeää saada nukkuminen kuntoon. Jos ei nuku kunnolla, ei jaksa ajatella hyvinvointiaan muutenkaan - eikä varsinkaan kuntoilla. Itsellänikin yksi nukkumisen suurimmista ongelmista oli juuri tuo, että nukuin kokonaisuudessaan vähän, ja senkin äärimmäisen huonosti, jatkuvasti heräillen, niin etten tiennyt, olinko nukkunut lopulta ollenkaan. Uskon että vähempikin uni saattaisi riittää ihmiselle, ainakin jonkin aikaa, jos unen laatu vain olisi hyvää.

      Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää. Jospa aika ja hiljalleen pitenevä päivä palauttaisivat taas kiinnostuksesi elämään. <3

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoistasi Satu. Nämäkin asiat on vain läpikäytävä elämään kuuluvina ja tottahan se on, aika helpottaa. Ja kyllä se valo siellä tunnelin päässä vielä palaa ei sitä ole kokonaan sammutettu.

      Mukavia asioitakin on odottamassa. Kun siltä tuntuu, aion esimerkiksi "kokea" viime syksynä väliin jääneet Satumaiset seikkailut Intian ihmemaassa :)

      Vielä kerran, pidä sinäkin huoli itsestäsi. Mukavia kokemuksia ja seikkailuja tällekin vuodelle!

      Poista
    3. Suuri kiitos sinulle rohkaisustasi. Huolenpito itsestäni on jotain sellaista, mikä minun taitaa pitää opetella ihan alkeista. Muista osaan kyllä pitää huolta, mutta itseäni kohtaan saatan olla hyvinkin välinpitämätön.

      Mukavaa Intian-matkaa. :-) Taj Mahalilla ainakin kävimme, ja voi olla, että jossain muuallakin. En oikein enää muista, mutta täältä blogistahan sitä onneksi löytyy, todistusaineistoa.

      Iloa ja valoa elämääsi! Kyllä se valo siellä tunnelin päässä tosiaankin vielä on. :-)

      Poista
  10. Toivottavasti saat uniasiat ja ruokavalion kuntoon!

    Koliikkivauvan kanssa aikoinaan uneni menivät aivan sekaisin ja niiden palautumiseen meni melkein vuosi, vaikka olen aina ollut hyväuninen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut vähän sellaista tasapainoilua liikunnan (tai liikkumattomuuden), unen ja syömisen kanssa, mutta eivätköhän ne asiat siitä lutviudu. Toivotaan...

      Poista
  11. Voihan kääk. Mulla on mennyt tää kertomus ihan ohi. Pahoittelut siitä. Unettomuus on kamalaa. Tiedän kokemuksesta. Sitä ei toivo kenellekään, koska elämästä tulee pelkkää päivästä toiseen jotenkuten selviytymistä. Voi vaan aavistaa, millaista olis vaikeasti masentuneen elämä.

    Koska en tiedä, huomaatko tätä viestiä täältä perältä, en kirjoita nyt pidempään. Tiedät kummminkin mun ajatukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki huomaan, ja nopeasti huomasinkin, kun kännykkä piippasi viestin merkiksi. :-)

      Kiitos, Annukka. <3 Samassa veneessä ollaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3