Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Vaikka kuinka yrittää, niin ei vain kiinnosta

Jospa nyt jatkaisin juttua Agrasta ja Delhistä, niin päästäisiin joskus kotiinkin.

Minullahan oli alun perin toiveena päästä katsomaan myös Fatehpur Sikriä, mutta kun matkustaa niin monen muun henkilön kanssa, asiat eivät aina mene, niin kuin itse haluaisi. Ukkelin sisko oli sairastunut Taj Mahal -käynti edeltävänä yönä, ja kun päivä kului pidemmälle, saatiin vielä toinenkin sairastapaus. Fatehpur Sikri jäi siis tällä kertaa haaveeksi. Mutta tulipahan nähtyä edes Taj Mahal, ja sekin vielä aurinkoisessa säässä!

Taj Mahalin jälkeen menimme hotelliin buffetaamiaiselle, mutta sitä ennen opas vei meidät vielä yllättävään paikkaan, nimittäin paikkaan, jossa sidottiin mattoja. Naureskelin mielessäni, että tämähän on kuin jossakin Välimeren maassa, jossa taksikuskit raahaavat asiakkaansa puoliväkisin mattokauppaan, jossa heille sitten tarjoillaan minttuteetä, jotta kukkaronnyörit höltyisivät. Oikein odotin, milloin eteemme tuotaisiin teetä, mutta ihan kuivin suin saimme olla.

Paikan omistaja kysyi, mistä olimme, ja kun hän kuuli meidän olevan Suomesta, miehellä syttyi lamppu: Tampere! Olivat kuulemma tehneet Tampereen yliopistolle maton, jossa oli yliopiston logo. En tiedä, pitikö juttu paikkansa, mutta tuskin mies oli juttua ihan hatustaankaan tempaissut. Seuraavaksi odotin, että mies kaivaisi esiin vihon, jossa olisi suomalaisten ihmisten nimiä ja yhteystietoja: kyllä sitä on oltu suomalaisten ihmisten kanssa tekemisissä, kun on tätä todistusaineistoakin!

Oli ihan mielenkiintoista kuunnella, kuinka mattoja valmistetaan, ja katsella matonsolmijoiden työtä.


Lopuksi meidät vietiin - uskokaa tai älkää! - yläkertaan, jossa oli kuin olikin mattokauppa! Lattialle rupesi lentämään jos jonkinlaista mattoa, joita meidän oli kai tarkoitus ostaa. Itse en ole koskaan käsinsolmituista matoista tykännyt, vaikka käsityötä toki arvostankin. Minusta käsinsolmitut matot ovat jotenkin tunkkaisia ja vanhahtavia. Tunne on jäänyt minulle ehkä yhdestä venäläisestä kodista, jota kävin nuorena siivoamassa. Siellä lattiat oli peitetty alusta loppuun käsinsolmituilla matoilla, ja tuli ihan sellainen antiikkinen tunne. Tein nytkin hyvin selväksi, etten todellakaan halunnut mitään riikinkukkomattoa kotiini vietäväksi.

Siskon mies oli matoista hyvin kiinnostunut, muttei hänkään lopulta mattoa ostanut (kun vanhempi tytär oli ehdottomasti sitä mieltä, että hänen äitinsä ei taatusti laittaisi tuollaista lattialleen).


Aamiaisen jälkeen lähdimme käymään Agran linnoituksella sekä paikassa, jossa saimme seurata, kuinka pietra dura -kivitöitä valmistettiin. Opas sai anopilta käskyn, että linnoitus piti nähdä puolessa tunnissa, ja kun ukkelin siskon nuorempi tytär alkoi voida huonosti, linnoituskierroksesta tuli melkoinen kilpajuoksu. Kaiken lisäksi olin onnistunut laittamaan kameran asetukset ihan päin helvettiä, joten suurin osa (hätäisesti otetuista) kuvista epäonnistui.

Kannattaa muuten ostaa uusi kamera juuri ennen tärkeää matkaa ja jättää käyttöohjeet lukematta, kun "eihän se kameran käyttö nyt voi niin vaikeaa olla, että sitä varten pitäisi käyttöohjeita lukea. Kyllä sitä sitten kuvatessa oppii!"

Jouduinkin muuttamaan osan kuvista mustavalkoisiksi, kun ne näyttivät värillisinä niin omituisilta.



Koska meillä oli niin kiire, minulle ei jäänyt oppaan selostuksesta oikein mitään mieleen, ja suurinta osaa selostuksesta en edes kuullut.

Tämä oli kuitenkin Shah Jahanin makuuhuone...

... josta näkyi hänelle niin tärkeä Taj Mahal. (Saatiinpa Taj Mahal vielä tähänkin postaukseen.)
Kotka on laskeutunut.
Not my team.

Tuli tästä muuten mieleeni taas se yksi vitsi. Yksi hyvä syy olla intialainen: vaatepulmat selviävät erivärisillä kangaskaistaleilla.

Oravat olivat niin kesyjä, että ne tulivat syömään kädestä.

Kiviliike ei olisi kiinnostanut etukäteen ajateltuna yhtään (ylläri), mutta oli kumminkin loppujen lopuksi taas ihan mielenkiintoista katsella, kuinka kivitöitä tehtiin.

Värikkäät kivenkappaleet hiottiin sopivan kokoisiksi, ja kappaleet upotettiin marmoriin liimalla, jonka koostumus oli liikesalaisuus. Mitään erikeepperiä se siis tuskin oli - tai mistäs sitä tietää, jos vaikka huijasivat.



Lopuksi siirryimme sitten taas myymälän puolelle, ja minä olin jo valmiiksi ihan kypsä. En todellakaan halunnut raahata mitään painavaa marmorilautasta Suomeen! Ukkeli oli kuitenkin lautasista varsin kiinnostunut ja valitsi useammankin, jotka häntä miellyttivät. Kun kysyin, mitä varten ukkeli lautasia katseli ja että ei kai hän vain meille kotiin sellaista ollut suunnittelemassa, niin selvisi, että juuri sitä vartenhan ukkeli niitä katseli. Siinä vaiheessa oli pakko taas julkaista oma mielipiteeni ja todettava, etten pitänyt niistä yhdestäkään, vaan minusta ne kaikki olivat rumia. Siskon miestä nauratti, ja hän kuulemma tykkäsi suorasukaisuudestani (ukkeli sen sijaan ei näyttänyt hirveän ilahtuneelta). En tajunnut, miksi meidän pitäisi ostaa tuommoinen lautanen ihan vain siksi, että satuimme olemaan kaupassa, jossa niitä myytiin. Meillä oli kotona jo ihan tarpeeksi kaikenlaista roinaa, josta pitäisi ennemminkin pyrkiä eroon, eikä hankkia sitä lisää. Lopulta oli kuitenkin pakko antaa ukkelille periksi: jos hän kerran tuommoisen lautasen matkamuistoksi halusi, niin olkoon menneeksi sitten. Lautasvalinnan teimme kuitenkin yhdessä, vaikka jälkikäteen ajateltuna jokin niistä ukkelin valisemista punaisista olisi ehkä kuitenkin ollut kivempi kuin tämä, jonka loppujen lopuksi valitsimme. Ukkelilla kun on tunnetusti parempi maku ja esteettinen silmä kuin minulla...


Oli jo iltapäivä ja aika lähteä kohti Delhiä. Odottelimme hotellin pihalla taksissa varmaan parisenkymmentä minuuttia, mutta toisessa taksissa (jossa matkustivat siskon tyttäret, appivanhemmat ja appiukon sisko) tuntui olevan jotain häikkää, kun emme päässeet lähtemään. Lopulta selvisi, että siskon nuorempi tytär oli nyt saanut ripulin. Pääsimme kuitenkin lopulta matkaan, ja tarkoitus oli ajaa suorinta tietä Delhiin, jotta potilaat pääsisivät mahdollisimman pian lepäämään.



Eiköhän ajeta saman tien Kalkuttaan, kun kerran liikkeelle ollaan lähdetty.

Olin jo kauan sitten tajunnut, että saisin Delhissä unohtaa kaikki omat kiinnostuksen kohteeni ja että minun olisi mentävä sen mukaan, mitä enemmistö päätti. Minun kiinnostuksen kohteeni kun ovat tunnetusti sellaisia, että niitä ei moni muu oikein tajua, saati sitten, että lähtisi vapaaehtoisesti niitä oikein pällistelemään. Toinen vaihtoehto olisi ollut antaa muiden mennä omia menojaan ja lähteä katselemaan kiinnostavia paikkoja yksinäni. En kuitenkaan viitsinyt sooloilla, varsinkaan kun en ollut ihan varma siitä, kuinka turvallinen Delhi oli yksinään liikuskelevalle naisimmeiselle. Menin siis sinne, minne muut halusivat, eikä minulla ollut asiassa oikeastaan mitään valittamista: hyvä niinkin.

Oli hupaisaa huomata nähtävyyskierroksen aluksi, että minä, ukkelin sisko, anoppi ja appiukon sisko olimme kaikki sonnustautuneet toisistamme tietämättä vihreään väriin.


Sisko poseeraa ja miehensä kuvaa.
Minulla tosin oli vain vihreä housut ja vähän vihreää kurtassa, mutta vihreää oli kumminkin! 

Seuraavaksi pikainen katsaus paikoista, joissa kävimme. En taida jaksaa niistä sen pidemmin tarinoida.

Qutb Minarin aluetta: 

Qutb Minar, rakennettu vuonna 1193.

Moskeijan pilareita.

Iltutmishin hauta.
Ilahduin taas kovasti, kun näin alueella oravia. Oravat kiinnostivat minua paljon enemmän kuin jotkin kivikasat (anteeksi vain).

Anoppi heitti yhdelle oravalle laukustaan paperitollon, ja orava-parka taisi luulla sitä joksikin syötäväksi.


Anopille taisi tulla huono omatunto, sillä hän rupesi kaivamaan laukustaan keksiä, jonka oli ottanut mukaansa Agran hotellista. Oravat arvasivat heti, että kohta on herkkua tulossa, ja tulivat jo valmiiksi odottamaan.

Harvoin näin maittavaa keksiä saakaan!

Lotus-temppelin (Baha'i House of Worship) sanotaan olevan yksi Delhin arkkitehtonisesti upeimmista rakennuksista, ja hieno se olikin.



Sattui vain niin, että kyseinen päivä oli sunnuntai, joten liikkeellä oli muutama muukin, ja jonot olivat todella pitkät. Aurinko porotti todella kuumasti, eikä jonottaessa ollut tarjolla minkäänlaista varjoa. Kengätkin piti tietysti ottaa temppelialueella pois, joten jalkapohjat melkein paloivat auringon kuumentamalla kivellä.


Olimme siis suhteellisen nääntyneitä, kun vihdoin pääsimme temppelille. Sisälle ei päässyt noin vain, vaan ensin piti järjestäytyä jonoihin ja kuunnella temppeliukon selostus siitä, mitä sisällä sai tehdä ja mitä ei: kännykät piti sulkea, temppelissä ei saanut puhua, lapset eivät saaneet meluta, eikä sisätiloissa saanut myöskään valokuvata. Hiljainen rukoilu ja mietiskely olivat sen sijaan sallittuja.

Minä mietiskelin, että kylläpä temppeli on sisältä tylsän näköinen.


Yleensä en kookosvedestä pidä, mutta tämän keikan jälkeen portin ulkopuolelta ostettu kookospähkinä maistui taivaalliselta. Ei ole tainnut koskaan olla tarpeeksi jano!

India Gate piti käydä myös katsastamassa, vaikka ei sekään mikään kovin erikoinen paikka minusta ollut.


India Gate, alkuperäiseltä nimeltään All India War Memorial, on muistomerkki 82 000 Intian armeijan sotilaalle, jotka kuolivat ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1914-1921. Muistomerkki näkyi olevan varsin suosittu ajanviettopaikka varsinkin näin sunnuntai-iltaisin.



"Ota kuva, niin mä pönötän tässä."
Delhi tuntui olevan täynnä kaikenlaisten tyyppien hautoja, ja Lodhi Gardensistakin löytyi ainakin yksi hauta.

Tämä kyseinen pikku hauta oli omistettu Muhammad Shahille, joka hallitsi vuosina 1414-1451. Aika pitkän ajan siis!






Siinäpä ne näkemämme Delhin nähtävyydet sitten olivatkin. Mutta toisaalta: mitäpä niistä nähtävyyksistä, kun parasta oli kuitenkin yhdessäolo ukkelin siskon perheen ja muun porukan kanssa.

Minulla ei ollut ukkelin siskosta juuri minkäänlaista muistikuvaa (edellisen kerran olin siis tavannut hänet vuonna 1999), joten oli kuin olisin uuteen ihmiseen tutustunut. Tykkäsin siskosta ja tämän miehestä aivan valtavasti, sillä he olivat juuri sellaisia ihmisiä, joista tykkään: maanläheisiä, aitoja, konstailemattomia ja ystävällisiä. Tulimme juttuun (ainakin minun mielestäni) aivan erinomaisesti. Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka ukkeli käyttäytyi muun perheen, varsinkin siskonsa ja äitinsä, kanssa ja löytää yhtäläisyyksiä siihen, miten hän käyttäytyy minun kanssani. Ei ole ihme, että Bacheloreissa ja Bacheloreteissa (tosi-tv -sarjoja, jos joku ei tiedä :-D) perheen tapaaminen koetaan niin paljastavana ja tärkeänä kokemuksena, koska kyllähän se aika paljon kertoo, miten ihminen perheensä kanssa käyttäytyy ja millaiset välit hänellä muihin perheenjäseniin on.

Vanhempi siskontyttö elää jo omaa itsenäistä elämää Manhattanilla, ja se elämä on varmasti hyvin erilaista kuin hänen äitinsä elämä samanikäisenä oli. Itse asiassa tarkemmin ajateltuna siskohan oli tuonikäisenä jo naimisissa, ja hänellä oli jo tämä tytärkin! Ei ole ihmekään, että siskolla tuntuu olevan joskus vaikeuksia sulattaa tyttärensä elämäntyyliä, että juhlitaan kavereiden kanssa ja nautitaan alkoholiakin. (Tytär kuitenkin suoritti suoritti opiskelunsa varsin mallikkaasti ja on erinomaisessa työpaikassa, joten siinä mielessä ei kyllä pitäisi olla valittamista.)

Vielä enemmän vaikeuksia sukupolvierojen hyväksymisessä on ollut anopilla ja varsinkin appiukolla. Appiukko oikein suuttui, kun hänen tyttärentyttärensä tilasi ruokansa kanssa oluen.


Tyttö jättikin sitten oluensa juomatta (isänsä joi sen), jotta sopu säilyi.

Pommi on räjähtänyt.
Mukavaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Vau, ootpas ollut eksoottisissa maisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intia taitaa tosiaankin olla aika eksoottinen. :-)

      Poista
  2. Tosi kauniita paikkoja olet taas kierrellyt. Jännä miten Intia on niin erilainen kuin mikään muu maa, ainakaan minun näkökulmasta kun enimmäkseen olen Eurooppaa kierrellyt. Thaimaassa oli jotain samaa mutta kuitenkin erilaista. Kiva seurata näitä juttujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida maailmassa olla toista samanlaista maata kuin Intia? Vaikka Thaimaassa on tosiaan jotain samaa (esim. liikenne), se on minusta kuitenkin hyvin erilainen maa kuin Intia. Itse viihdyin Thaimaassa paremmin kuin Intiassa (:-D), mutta en ollutkaan Thaimaassa vuositolkulla, vaan muistaakseni vain viikon.

      Poista
  3. On sinulla paljon sulateltavaa, melkoinen kokemusmatka.
    Sama täällä, nuo matot ja kivet, ei kiitos, vaikka käsityötä onkin.

    Mukavaa matkata mukana, tämä juttu pitää lukea pariin kertaan, että saa paremmin otetta missä milloinkin ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemusmatka tosiaan, mutta onneksi etukäteispelot eivät toteutuneet, vaan kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoakaan.

      Tulihan tässä asiaa - taas. :-D

      Poista
  4. Taas olet ehtinyt vaikka mita. Ihan ensin maininta bloggaajan vaatteista, aivan ihanat molemmissa kuvissa missa olet! Mattokaupata tuli mieleen ne lukemattomat nahka- ja kulta- seka mattoesittelyt joissa pyörin oppaana, voi jumalan pyssyt aina mietin etta miksi ihmeessa nama aina jaksaa kiinnostaa. Mun kolleega niilta ajoilta oli juuri kylassa ja kertoi etta nyt niista on alettu paasemaan eika kyseisia iltamia enaa jarjesteta :D Onneksi! Mulla olisi sulle yks pyyntö, kun sitten lomavasymys on ohi ja olet palannut arkeen niin ehtisitkö laittaa jonkun helpon ja hyvan, oman suosikkeihin kuuluvan intialaisen ruuan reseptin, johon löytyisi ainekset jopa taalta Turkista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Petra! Olen vuosien saatossa kehittänyt tuommoisen tyylin (=kapeat housut ja intialainen kurta eli tunika, mahdollisimman värikäs tietty :-D), jossa itse viihdyn ja joka tyydyttää myös vanhemman väen silmää. Tai en tiedä, miten tyytyväisiä esim. appivanhemmat ovat pukeutumiseeni, mutta ainakaan viime aikoina ei ole suuremmin kommentteja tullut. ;-D

      Jumalan pyssyt. :-DDD Repesin. :-)

      Kuvittelin, että noita esittelyjä järjestettiin vain joskus ennen muinoin, enkä tiennyt, että niitä järjestetään vielä tänäkin päivänä. Mutta on todella hyvä, jos niistä on ruvettu pääsemään, sillä minusta ainakin ne ovat kovin kiusallisia.

      Totta kai voin laittaa jonkin intialaisen ruoan reseptin! Mukava että kysyit. :-) Itse asiassa olenkin viime aikoina työstänyt reseptejäni, joten aihe on vielä suhteellisen ajankohtainenkin.

      Poista
  5. Minä olisin ostanut mielelläni mattoja, jos kukkaro olisi antanut myöden. Olipas taas monenlaista mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, minkä hintaisia nuo matot mahtoivat olla, mutta varmaan aika arvokkaita tosiaan. Onhan niissä aikamoinen työkin. Ne kivilautaset (siskon mies osti toisen) saimme niin polkuhintaan, että jäiköhän niistä tekijöille enää mitään. :-(

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Mukavaa viikonloppua - ja pokehunttausta! ;-D

      Poista
  7. Minä niin tykkään lukea näitä :). Muistan harmitelleeni, etten Delhissä käydessä päässyt Lotus temppelin sisälle, mutta enää ei haittaa, kiitos sinun postauksesi.. Indian gate oli paikka, jossa näin ensimmäistä kertaa ns. käärmeenlumoojan. Mies oli korinsa kanssa parkkipaikalla ja kun tulimme autolla Indian Gatelle ja avasin oven, olin lentää selälleni, kun käärme nousi ihan auton oven vierestä korista. Se jäi mieleen siitä paikasta :). Mattoja ja koriste-esineitä en minäkään ostaisi. Hienoa silti, että joku osaa tehdä niitä. /Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. <3 Ja juu, ei tosiaan kannata harmitella, että Lotus-temppeli jäi näkemättä. Jos minulta kysytään, niin jonottaminen ja sisällä käynti oli suoranaista ajanhukkaa. Paljon paremminkin olisi tuon ajan voinut käyttää!

      Mä näin kanssa jossain käärmeenlumoojan... en nyt kuollaksenikaan muista, missä. Olisiko ollut juuri tuolla India Gatella? Mutta joku ulkomaalainen nainen sattui kulkemaan siitä ihan käärmeen läheltä ohi, ja kun nainen huomasi, mikä siinä oli, hän alkoi kirkua. :-)

      Poista