Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


maanantai 10. elokuuta 2015

Katastrofia odotellessa

Itä-Suomi -matkailut ovat jääneet tämän kesän osalta hyvin vähiin, joten kun ukkeli oli viikonlopun Pärnussa, päätin lähteä käväisemään vanhempieni luona. Kun maantie alkaa näyttää autiolta ja taivas peittyä uhkaavien pilvien taakse, aletaan saapua perille.



Olen koko kesän yrittänyt etsiä neliapilaa, tuloksetta. Yleensä löydän neliapiloita todella helposti, mutta tämä kesä on ollut neliapiloiden kannalta surkea. Viikonloppuna kuitenkin bongasin minuutin sisällä kaksi neliapilaa, ja sitten vielä myöhemmin yhden. Eikä se siihen jäänyt: löysin seuraavaksi nimittäin viisiapilan!

Neliapila ja viisiapila.
En ole koskaan aiemmin viisiapilaa löytänyt, joten meinasin revetä liitoksistani. Mikä onnenkantamoinen! Neliapilat eivät tuntuneet viisiapilan jälkeen enää miltään, ja vitsailinkin, että seuraavaksi pitää varmaan sitten löytää kuusiapila.

Ja mikä sitten hetken päästä silmiini osuikaan.



Tämä taitaa olla jonkinlainen mutaatio (kaksi yhteenkasvanutta kolmiapilaa?), mutta minusta tuo on ihan selvä kuusiapila. Kyllä minulle nyt varmasti melkoinen onni koittaisi, kun olin löytänyt neliapiloiden lisäksi viisi- ja kuusiapilankin!

Pian apilajahdin jälkeen lähdimme äitini kanssa mustikkametsään. Äiti tiesi jonkin hyvän mustikkapaikan läheisen mäen rinteessä, joten suunnistimme paikalle peräkanaa, ryteikköjä ja risukkoja uhmaten. Mäki oli aika jyrkkä ja maasto arvaamattoman oloista, ja sanoinkin äidille, että hänen ei pitäisi tulla yksinään tällaisiin paikkoihin; äiti voisi kompastua ja lentää mäkeä alas. Äiti ei ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen, kun hänen jalkansa lipesi, ja äiti syöksyi mäkeä alas pää edellä, suoraan vatsalleen. Syöksy oli hurjan näköinen, ja minä olin varma, että nyt oli käynyt pahemminkin. Onneksi äidillä oli ollut onnea matkassa ja hän selvisi pelkällä säikähdyksellä; selkään oli vain hieman sattunut. Tuommoisessa ilmalennossa voi käydä huonostikin, jos osuu esimerkiksi kantoon tai kiveen. Isälleni kävi viime vuonna juuri niin, että hän lensi (puuta kaataessaan) rinnettä alas ja lopulta kannon päälle. Seurauksena oli neljä murtunutta kylkiluuta ja reikä keuhkopussissa. Ambulanssi kävi katsomassa isää mutta ei huolinut tätä mukaansa, koska "potilas tuli itse ovelle vastaan". Seuraavana päivänä olikin sitten jo kiire hoitoon.

Kun äiti oli istunut ja rauhoittunut mättäällä jonkin aikaa, saatoimme alkaa kerätä marjoja. Mustikoita oli ihan kivasti, ja marjat olivat isoja, joten niitä oli kiva poimia. Kun olimme parin tunnin päästä lähdössä pois, huomasin, että aurinkolasini olivat kadonneet. Kiertelin pitkään niillä paikoilla, joilla olin muistaakseni marjoja poiminut, mutta laseja ei löytynyt, vaikka kuinka sinnikkäästi etsin.

Rupesinkin miettimään, että jospa vain neliapilat tuottavat onnea ja useampilehtiset apilat epäonnea? Mikähän kauhea katastrofi tässä on vielä edessä?

Tuli myös treenailtua talon tapaan, eli niillä välineillä, joita talosta löytyi. Ensin oli vuorossa vajaan viiden kilometrin rivakka soutu.


Tuuli oli paikoitellen aika navakkaa (ei tuossa kuvauspaikalla kylläkään), ja aallot suurehkoja, ja tuli taas mieleeni, että kyllä kuntosalilaitteilla soutaminen on helppoa oikeaan veneeseen verrattuna. Kaiken lisäksi soutelen oikealla veneellä sen verran harvoin, että unohdan aina jotakin matkasta. Tällä kertaa muistin käsineet (ilman hanskoja saa käsiinsä komeat rakkulat) mutta unohdin pehmusteen takapuolen alta. Voi voi.

Soutamisen jälkeen oli vuorossa hulavanteilua oikein pitkän kaavan mukaan, ja lopuksi vielä porraskävelyä. Olin meinannut tehdä ensin jotain ihan muuta, mutta kun näin maassa houkuttelevan näköisiä tiiliskivipaketteja, keksin, että voisin kanniskella niitä portaita ylös ja alas.


Äiti totesi touhujani katsellessaan, että hulluutta on monenlaista.

Asiantunteva raati on kokoontunut maistelemaan Hyderabadin tuliaiskeksejä.










Näiden viattomien luontokuvien jälkeen onkin hyvä todeta, että en ole tainnut ottaa ötökkäkuvia tänä kesänä juuri ollenkaan. Enkä varsinkaan laittanut niitä blogiini. Nyt pitää sekin virhe korjata, sillä viikonloppuna tuli taas törötettyä kameran kanssa pusikossa. Annan siis ötökkävaroituksen: jos et tykkää ötököitä katsella, niin nyt kannattaa lähteä muualle.




Tämä vaaleanpunainen kasvi (jaloangervo kuulemma) näkyi vetävän puoleensa jos jonkinlaista ötökkää. Ihanteellinen kasvi ötökkäbongarille siis.







 Lempi-inhokkejani eli kirvoja piti tietysti taas myös kuvata.



Nyt tämä toivottelee mukavaa elokuun jatkoa ja palaa takaisin arkeen. Voihan vee.


26 kommenttia:

  1. Aika hienoja... nuo otokat!
    Hyva etta aitisi selvisi syoksystaan vammoitta. Jospa nyt osaisi varoa noin vaikeita paikkoja. Vaikka vanhahkot marjastajat tuntien, tuskin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että äiti otti tuosta lennosta opikseen. Ainakin sanoi ensi kerralla laittavansa jalkaan paremmat kengät. :-D

      Poista
  2. Mä jo säikähdin, että äidillesi kävi huonosti, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Kaksi vuotta sitten äitini oli ongella veljeni kanssa ja alkoi satamaan. Äiti onki kuitenkin vielä jonkin aikaa, ennen kuin lähti pois. Ja kun oli kalliolla, niin siinähän jalka lipesi ja nyt äidilläni on vasemmassa reisiluun päässä titania kuinioitettava määrä.

    Mä en siis koskaan löydä neliapiloita. Enkä ole koskaan kenenkään kuullut löytäneen viisilehtistä tai kuusilehtistä. Sun pitäisi soittaa luontoiltaan ja kysyä kuinka yleisiä ne on.

    Hienoja noi ötökkäkuvat. Hämähäkillä oli varsin iso ateria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa äidilläsi huonoa onnea. :-(

      Minäkään en muistaakseni ole kuullut kenenkään löytäneen viisi- tai useampilehtisiä apiloita. En edes tiennyt, että semmoisia voi kasvaakaan. Sitten kun yritin löytöni jälkeen googlettaa asiasta, selvisi, että joku on ilmeisesti joskus löytänyt seitsenapilankin. Siinä on mulle seuraava tavoite. :-)

      Minäkin ihmettelin tuota hämähäkin ateriaa! Meinasikohan hämähäkki oikeasti syödä tuon kärpäsen? Näin myös isokoskelon poikasen (joka ei kyllä enää ollut mikään hirveän pieni), joka nappasi itselleen ison ahvenen. Siinäkin kalassa oli kyllä sulattelemista, jos lintu sen poskeensa meinasi pistää. Sain tapahtumasta kuvankin, mutta se oli valitettavasti sen verran epätarkka, etten viitsinyt laittaa sitä blogiin.

      Poista
  3. Se 5-6 -lehtinen tuottaa sitten varmaan onnea muille kuin löytäjälle...
    Kateellisena katson kuviasi, käytitkö jalustaa noissa ötökkäkuvissa? Omat kuvani ovat olleet tänä kesänä sellaista sotkua etten tiedä onko vika kamerassa vai alkaako mummokäsi jo vipattaa, varmaan molemmissakin vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pääasia, jos 5-6-lehtiset tuottaisivat onnea edes jollekin - etteivät kuitenkaan tuottaisi epäonnea kenellekään.

      En ole käyttänyt kuvissa jalustaa, vaan olen kuvannut ihan käsivaralta. Jalustan käyttäminen vaatisi suunnitelmallisuutta, ja sitähän minulta ei löydy. :-)

      Kamerassakin voi olla vikaa, jos kuvista ei tule tarkkoja. Jos kamera on saanut vaikka jonkin kolhun ja epätarkkuus johtuisi siitä?

      Poista
  4. Voi ei ,kylläpä kävi kurjasti äidillesi,paranemisiin.Onneksi selvisi säikähdyksella.Minähän viime mustikanhakumatkalla putosin suohon,mutta sain siitä vain märät housut;D
    Upeat ötökkäkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaamea, vai suohon! Minä pelkään soita, ja yritän pysytellä niistä mahdollisimman kaukana. Olen ihan varma, että jos menen lähellekään, uppoan heti suohon. Onneksi selvisit vain märillä housuilla! :-D

      Poista
  5. Olipas ötökät. Minua on makrottanut jo jonkun aikaa muutenkin. Mutta rahat on nyt valuneet salaojiin. Ei sentään kankkulan kaivoon….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että olette sijoittaneet rahanne hyvin ja että sijoituskohteesta on paljon iloa tulevaisuudessa. :-)

      Poista
  6. Ihanat ötökät! Hyvin kuvattu ja monenlaisia olit löytänyt.

    Onneksi äitisi selvisi noin vähällä. Yksin ei parane mennä.

    Niin se muuten on, neliapila on se onnenapila, muut ei. Tämähän on tieteellisesti tutkittu, jossain... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantis. :-)

      No niin, pitihän se arvata, että epäonneahan nuo muut apilat tuottavat. Olisi pitänyt vain jättää apilat etsimättä. Kaiken lisäksi säilöin apilat kirjan väliin – täytyy varmaan heittää ne pois, jos sillä tavalla pääsisi epäonnestakin eroon. Vai pitäiskö tässä nyt lähteä etsimään lisää neliapiloiat, jos ne vaikka kumoaisivat epäonnen jotenkin. Kyllä tämä elämä on hankalaa. ;-D

      Poista
  7. Onneksi äiti selvisi säikähdyksellä. Huh!
    Ihan tajuttoman hienoja noi sun makrot, wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan äiti selvisi pelkällä säikähdyksellä. Hurjalta kyllä näytti!

      Kiitos, Tuija. :-)

      Poista
  8. Aikamoinen ötökkäsetti! Yök, mäkin vihaan kirvoja, varsinkin omissa kasveissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirvat ovat kyllä jostain syystä erityisen iljettäviä. Ehkä siksi, kun niitä on aina niin paljon kerralla?

      Poista
  9. Vielä yksi lehti lisää, niin lottovoitto on saletti :).

    Meikäläinen on vaan tyytynyt ihailemaan mustikoita, joita näyttää löytyvän ihan kiitettävästi aina kun jalkautuu golfkentän laitamille (kaverin..) pöpelikköön karanneita palloja etsimään. Yleensä jälkimmäisiä ei löydy, mutta ihan varmaa on, että jos lähtisin varsin mustikoita katsastamaan, saisin saaliiksi kopallisen golfpalloja. Jotenkin en vaan jaksa marjastaa ja sitäpaitsi pelkään käärmeitä. (Joku tekosyy se on keksittävä, jos on näin laiska :)).

    Kiva tietää, että olet palannut turvallisesti takaisin kotikonnuille. (On tosin loman aikana jäänyt Intian kuulumiset lukematta, joten vielä en voi tietää, oliko jotain kommervenkkejä matkassa, mutta sekin tässä selviää, kun taas pääsen normirytmiin kiinni. Siihen asti voihan vee tosiaan :). Koville ottaa tää arkeenpaluu vaikka loma olikin lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin, että voisin jo noidenkin apiloiden jälkeen kokeilla onneani lotossa.Palaan sitten raportoimaan, paljonko voitin. :-D

      Mun on tunnustettava, että minultakin on marjastamishimot tänä vuonna kadonneet jonnekin. Ennen olisin voinut kerätä vaikka kuinka paljon (vaikka meillä ei marjoja edes mene, mutta ainahan sitä voi kerätä muille), mutta tänä vuonna on tainnut mukavuudenhalu viedä voiton, kun en millään viitsisi kyykkiä pusikossa selkä vääränä. Minä muuten näin viime viikolla toisella marjareissulla kyyn. En tiedä, kumpi pelästyi enemmän, kyy vai minä, kun huuto oli semmoinen. :-)

      Muistaakseni matkalta paluu sujui ihan hyvin, eikä mitään kommervenkkejä ollut. Anoppikaan ei piiloutunut matkalaukkuun. ;-D

      Aikansa se vie, että arkeen tottuu, mutta ehkä se lähtee taas siitä rullaamaan. Toivotaan ainakin näin. Tsemppejä sinun arkeen paluuseesi!

      Poista
  10. Onpas hieno ötökkäkuvat!
    Hyvä, ettei äidillesi käynyt pahemmin. Minäkin innostuin poimimaan mustikoita. Olisin poiminut enemmänkin, jos ei olisi koko ajan sadekuurot sotkeneet poimintaa :(

    Mitä miehesi piti Pärnusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateella on kyllä vähän kurja kerätä marjoja. :-( Meillä taas oli vähän turhankin lämmintä ja aurinkoista - olisin ollut sellaisella ilmalla mieluummin ihan jossain muualla kuin marjametsässä.

      Sen mitä olen ukkelilta kuullut, hän tykkäsi Pärnusta kovasti. (Ei olla vielä osuttu kasvokkain ja päästy juttelemaan asiasta syvällisemmin. :-)) Suunnitteli sinne jo uutta reissua, ja seuraavalla kerralla vaimokin pääsisi ehkä mukaan. Mulla on ollut jo pitkään haaveissa tehdä road trip Baltian maissa, joten jos laittaisi sen vaikka ensi kesän tavoitteeksi.

      Poista
  11. Vau mitä kuvia, hienoja! Onneksi ei käynyt pahemmin tuossa pöpelikköön syöksymisessä. Annukan (KOTONASI.)- blogin kautta löysin tänne ja päätinpä jäädä lukijaksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu. Kiva, että löysit tänne! :-) Lämpimästi tervetuloa!

      Poista
  12. Upeita kesäkuvia ! Onneksi äidillesi ei käynyt pahemmin, tuollaiset tilanteet kyllä säikäyttävät.

    Mukavaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara S.! Onneksi tosiaan äiskä selvisi pelkällä säikähdyksellä.

      Mukavaa loppuviikkoa - tai pitäisikö tässä vaiheessa sanoa jo viikonloppua - sinullekin. :-)

      Poista
  13. Olen haastanut sinut http://pikkukepponen.blogspot.fi/2015/10/haaste-kerro-kuvin-ja-sanoin-suomen.html

    Toivottavasti voit hyvin ja kiinnostut vastaamaan jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Kepposka! Ja pahoittelen, että vastaan kommenttiisi vasta nyt. On ollut jonkin sortin matalapainetta ilmassa... Mutta tulen nyt kurkkaamaan, mihin oletkaan minut haastanut. ;-)

      Poista