Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tarjoilija! Keitossani ei ole keittoa

Kuvahaaste jatkuu viikon lopuilla haastesanoilla ja niihin liittyvillä (ja varsinkin liittymättömillä) jaaritteluilla.

Toisen päivän haastesana: välipala

Tuntui vähän nololta kuvata omaa välipalaansa, mutta menköön nyt tämän kerran. Smiley
Toukokuun toisena päivänä söin välipalaksi tällaista mustikka-mehukeitto-rahka-banaani -mössöä.

Yritin asetella partikkeleita lautaselle vähän tavallista kauniimmin, mutta melkoinen rykäyshän tämä kasa vieläkin on.



Välipalani ovat olleet jo vuosia samat: joko jokin tämäntyyppinen mössö tai sitten ämpärillinen salaattia. (Intiassa söin pääasiassa salaattia ja hedelmiä, kun eihän siellä mitään rahkoja yms. ole.) Voin syödä päivästä toiseen samoja juttuja ihan vain siitä syystä, että jaksa panostaa omiin ruokiini yhtään. En kaipaa vaihtelua, vaan minulle on ihan sama, millä vatsani täyttyy, kunhan se vain täyttyy.

Aamiainen on välipalan lisäksi toinen, jonka takia en viitsi vaivautua. Muistaakseni joskus viime vuonna mietin, että voisin ehkä syödä aamiaiseksi jotakin muutakin kuin Weetabixeja, mutta se ajatus meni aika pian ohi. Muutoksen tarve ei siis ilmeisestikään ollut kovin akuutti. Weetabixit ovat maistuneet aamiaiseksi jo niin monta vuotta, että en osaa enää edes heittää minkäänlaista arviota vuosien määrästä.

Kolmas päivä: kokoelma

Tämä oli helppo! Olen viime viikkoina siivonnut ja järjestellyt huushollia sen verran perusteellisesti, että olen jo alkanut huolestua siitä, että kohta minulta loppuu siivottava! Minulle on tullut tällaisia siivouskohtauksia joskus keväällä ennenkin, mutta tämänkeväinen siivousvimma johtuu osittain varmasti myös siitä, että siivoaminen ja tarpeettomien tavaroiden poisheittäminen on oikeastaan aika terapeuttista. Samalla kun paikat siistiytyvät, mielikin tuntuu jollakin tavalla järjestyvän ja ajatukset tuntuvat löytävän paikkansa.

Löysin kellarikomerosta vanhojen valokuva-albumien joukosta kokoelman, jollaista en muistanut minulla olevankaan: yksi valokuvakansio sisälsi lapsuudenaikaisen kiiltokuvakokoelmani.





En osaa sanoin kuvailla, kuinka ilahtunut olin löydöstäni: ihan kuin olisin löytänyt taas yhden kadonneen palan itsestäni!

Ihailin kiiltokuvien yksityiskohtia pitkän aikaa ja mietin, että kukaan nykyajan lapsi ei varmasti enää kerää kiiltokuvia. Tietävätköhän he, että sellaisia on edes olemassa - vai onko kiiltokuvia enää ollenkaan?







Suosikkini. ♥



Olen moneen kertaan ihmetellyt sitä tavaran määrää, mikä minulle on vuosien mittaan kertynyt, ja haluaisin päästä melkein kaikesta eroon. Intiassa tajusin, kuinka vähällä loppujen lopuksi pärjään: minulla oli siellä vain kaikki ihan perusjutut, mutta hyvin harvoin haikailin Suomessa olevien tavaroiden perään. Ainoastaan joitain kirjoja ja keittiövälineitä tuli ajoittain ikävä. Nykyään tavarapaljous ahdistaa, mutta tavarasta eroon pääseminenkin tuntuu hankalalta, kun en oikein tiedä, mihin kaiken puoliroinan voisi viedä. Moniin vanhoihin tavaroihin liittyy myös tunnearvoa, eikä tavaroita muka voi heittää pois, kun ne on tehnyt joku tietty ihminen, tai niihin liittyy muita muistoja.

Kaiken huippu ovat sellaiset tavarat, joita en edes muistanut omistavani tai joiden käyttötarkoitusta en tiedä. Kuinka tarpeellisia sellaiset tavarat ovat, ja miksi ihmeessä niitä pitää säilytellä?

Näidenkään palikoiden käyttötarkoituksesta minulla ei ole minkäänlaista hajua.

 
Nuo olivat vielä siististi avaamattomassa pussissa, joten ne eivät voi kovin tarpeellisiakaan olla. Pois niitä ei voi heittää juuri siitä syystä, että ei tiedä niiden käyttötarkoitusta: mitä jos niille ilmeneekin joskus vielä jokin tarve?


Kahdentuhannen palan Taj Mahal on ollut tässä samassa jamassa jo vuosikaudet. Kuinka ollakaan, palapelin kasaaminen on edistynyt ihan hyvin siihen asti, kunnes olisi pitänyt saada taivaspalat paikalleen. Siihen se homma on sitten taas tyssännyt! En enää jaksanut katsella puolivalmista Taj Mahalia, vaan kylmästi purin sen ja panin palaset takaisin pakettiin. Paketissa se vie ainakin vähemmän tilaa ja kerää vähemmän pölyä.

Löysin kellarikomerosta myös monta pussillista vaatteita, joita en muistanut edes omistavani. Niiden joukossa oli niin paljon ihan käyttökelpoisia kesävaatteita, että taidanpa ottaa vaatteet uudestaan käytöön. Farkkujakin löytyi melkein kymmenet sellaiset, joista saa lahkeita kaventamalla vielä ihan käyttökelpoiset housut. Se onkin taas eri asia, milloin mahdan saada ne lahkeet kavennettua. Smiley

Kuljeskelimme eilen kaupoissa, enkä voinut muuta kuin ihmetellä sitä tavaran määrää, mikä kaupoissa oli tyrkyllä. Olivathan ne kaikki sisustusjutut ja sen sellaiset oikein nättejä, enkä siinä mielessä ihmettele, että joku niitä hankkii. Ymmärrän, että esteettiset näkökohdat ovat joillekin hyvinkin tärkeitä, mutta omaa silmääni tuntuu kauneuden sijasta miellyttävän pikemminkin tyhjyys kuin kauneus. En ostaisi nykyään mitään ihan vain sen takia, että esine on kaunis.

Neljäs päivä: me

Tämän päivän sana tuottikin sitten vähän päänvaivaa. Koska en viitsinyt ottaa mitään ihmiskuvia, päädyin lopulta kuvaamaan ulko-ovessamme roikkuvan ovikoristeen: tervetuloa meille!


Kuvaa katsellessani tajusin, että koriste on tainnut vuosien saatossa hieman ränsistyä. Se ei ehkä ole enää sanan varsinaisessa merkityksessä koriste, mutta ei siitä silti vielä rumistettakaan ole minusta tullut. Kyllä tuota voi vielä ainakin viisi vuotta ovessa pitää! Toisaalta koriste kuvastaa hieman ränsistyneenä erittäin hyvin sitä, mitä oven takaa voi odottaa löytävänsä. Smiley

Seuraavaan postaukseen lupaan yrittää keksiä jotain muuta kuin näitä kuvahaasteen juttuja. Yritetään selvitä tästäkin sunnuntaista - erityisesti kaikki me sunnuntaiahdistuksesta kärsivät! Itseeni se ei ole vielä iskenyt, mutta tulossa tuntuu olevan...

18 kommenttia:

  1. Minulla on ollut lapsena ainakin puolet noista kuvissa olevista kiiltokuvista! Ei aavistustakaan missä ne ovat nyt, mutta todennäköisesti hyvässä tallessa koska äitini ei heitä MITÄÄN pois. Niin, eivät nykynuoret taida tietää näistä mitään. Poikani tuskaili vaikeaa elämäänsä (kun ei saa haluamiansa pelejä), ja ehdotin että isona hän voi kirjoittaa kirjan siitä miten vaikea hänen lapsuutensa on ollut. "Ai kirjan vai!" se hymähti. "Ja kuka sen lukisi? Teen siitä videon YouTubeen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hassu sattuma! Olikohan kiiltokuvissa sitten niin suppea valikoima, että meillä sattui siksi olemaan paljon samoja, vai olivatkohan ne kyseiset yksilöt niin suosittuja, että niitä oli monilla? Mene ja tiedä. Minulla oli kiiltokuvissa myös paljon enkeleitä ja joulupukkeja, mutta niitä en viitsinyt kuvata.

      Hauska tuo poikasi kommentti. :-D YouTube-videoilla on varmasti ainakin helpompi pongahtaa laajemman yleisön tietoisuuteen kuin kirjoilla - ja ne syntyvätkin vähemmällä vaivalla kuin kirjat. ;-)

      Poista
  2. Harmi, olisit antanut minulle tuon palapelin, pahempiakin olen tehnyt. Jonkin laista terapiaa sekin, mutta ehka ei kaikille sopivaa. Luuletko muuten etta siihen joskus palaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo papapeli ollut muuten paha ollenkaan, mutta tuo taivas. Vaikka sitä on noin vähän, niin palat olivat niin samanvärisiä, että mulla ei yksinkertaisesti hermo kestänyt. :-)

      En usko, että tuohon palapeliin enää palaan. Muutenkin palapelejä on kiva kasata, mutta koska en tykkää ripustella niitä seinälle tms., niin tuntuu aika hullun hommalta kasata palapeli vain sitä varten, että purkaa sen heti valmistuttuaan takaisin laatikkoon.

      Poista
  3. Hahha, sinulla on taatusti ihan sama albumikin kiiltokuville kuin oli tyttärelläni, samat kuvatkin suurimmaksi osaksi. Taidatte olla samaa ikäluokkaakin. Huvitti vaan kun just eilen siivosin kaappia ja osuin siihen albumiin, muovit ei enää pitäneet ja kaikki kuvat valui lattialle, josta ne sitten siivosin laatikkoon uuteen korjuun (räsistyneen albumin heitin sentään veke), ihan kuin tytär vielä muka joskus niitä tarvitsisi :D
    Eipä olisi palapelikään enää paljoa vaatinut kärsivällisyyttä, lähetä se nyt Anulle ajankuluksi. Minulla oli tuollainen jossain vaiheessa muovien välissä maton alla monta kuukautta kun muualle ei mahtunut, ennen sitä viitsi väkertää kun ei ollut nettiä.
    Tämähän olikin mukava haaste, antaa tulla vaan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no jopas. Taisivat kiiltokuvat olla sitten aika samoja kaikilla. Mulla oli kiiltokuvilla sellainen persikansävyinen albumi, jossa oli kissan kuva kannessa. :-) Kiiltokuvat olivat kansiossa ihmeen tiukasti, mutta vanhat valokuvakansiot olivat menneet juuri tuolla tavalla löperöiksi, että kaikki valokuvat tippuivat välistä.

      Kyllä tuo Anulle joutaisikin. :-) Muistan, että tein tuota joskus kauan sitten, kun ukkeli oli pitkän aikaa Intiassa ja minä täällä Suomessa. Oli kai jonkinlainen ukkelin korvike, kun oli vielä aihekin teemaan jotenkin sopiva Taj Mahal. :-D Ei palapelejä tule kyllä enää tehtyä, varmaan osin juuri siistä syystä, että on netti viemässä aikaa, mutta myös siksi, että en tee niillä valmiilla palapeleillä mitään.

      Poista
  4. IIk, ihanat kiiltokuvat, mulla myös on noita samoja! Ne on jotenkin ihastuttavan vanhan näköisiä, vaikka ainakin mä olen niitä keräillyt ihan 80-90-lukujen taitteessa, että ei nyt mitään antiikkia kuitenkaan :D Tulipas nostalgiset fiilikset.

    Tavaran suhteen mulla on alkanut olla ihan samat ajatukset. Mieluummin tyhjyyttä kuin tavaraa, eikä ainakaan mitään koriste-esineitä tai sisustuskamaa ainoastaan sen takia, että se näyttää kivalta (mutta sille ei ole mitään käyttöä tai tarkoitusta). Siivoaminenkin on niin paljon mukavampaa kun on puolityhjät hyllyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ihmettelin joitakin kiiltokuvia, kun ne näyttävät tosi vanhoilta, vaikka ei niillä kuitenkaan niin paljon ikää ole. :-D Oli kiva (tai no, kiva ja kiva) katsella myös vanhoja luokkakuvia ja vanhoja opettajien ryhmäkuvia. Voi taivas, millaisia vaatteita sitä on joskus käytetty. :-D

      Ei kyllä tee enää mieli ostaa jotain kaunista esinettä ihan vain koristeeksi. Kyllä tavaroilla saisi mieluusti jokin käyttötarkoituskin olla. Ja siivoaminenkin on tosiaan paljon mukavampaa, kun ei ole hirveästi tavaraa. Kun joka paikka tursuaa tavaraa, siivoamisen aloittamiskynnys on todella korkea, kun epätoivo iskee jo tavaraa katsellessa. t. nimim. kokemusta on. :-)

      Poista
  5. Ensinnäkin, sinulla on ollut hieno kiiltokuvakokoelma (*kade*)! Tavaramäärästä olen tismalleen samaa mieltä. Mistä ihmeestä sitä on kertynyt vuosien ja vuosikymmenien aikana. Nyt, kun omakotitalossamme on reippaasti tilaa, voit kuvitella, että tavaraa on. Kun se jonnekin mahtuu, niin eihän sitä ole heitetty pois.
    Nykyään olen suorastaan ahdistunut tästä roinan runsaudesta. Mutta aivan kuten sinäkin totesit, minne sitä työntää. Osalle kaatopaikka on ennenaikainen, mutta missä niitä voisi vaikka myydä eurolla parilla kappale. Saisi joku tarvitsemansa ja minä hyvä mielen.
    Perustetaanko yhteinen 1-5 viiden euron kirppis, virtuaalinen sellainen, 'tule ja nouda' periaatteella? Voin tehdä nettisivut.

    Sitten tuo aamiasjuttu. Miten sekin on niiin tuttu. Tosin en syö Weetabixeja, vaan 2 siivua ruispaahtoleipää ja päällä on aina salaatinlehtiä, maksapasteijaa ja tuoretta kurkkua. Ollut jo vuosikausia. Kun edellinen paahdin hajosi, menin siltä istumalta ostamaan uuden.

    Voi tätä elämää ja roinan määrää:-)

    Pitää tutustua tuohon kuvahaasteeseen, kun se antaa inspiraation vaikka mihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirppisjuttu on ihan mahtava idea! Minulla ei kyllä ole mitään kokemusta tuollaisten sivujen perustamisesta ja ylläpidosta, mutta ehkä sinä olet viisaampi. :-) Uskoisin, että aika moni painiskelee samanlaisten tavaraongelmien kanssa.

      Mulle ongelmallisinta on juuri se, että meidän vanha tavara ei ole kuitenkaan niin huonoa, että sitä viitsisi ihan suoraan kaatopaikallekaan kärrätä. Tietysti on kierrätyskeskukset, lähetystorit ja sen sellaiset, mutta suhtaudun niihin nykyään vähän varauksella. Kun ukkelin kanssa muutettiin aikoinaan yhteen, ukkelilla oli vanha sohva, sänky ja jotain muuta tavaraa, joista piti päästä eroon. Soitettiin lähetystorin pakettiauto hakemaan niitä, kun olivat sanoneet, että voivat tulla hakemaan. Ukot tulivat katsomaan tavaroita, mutta eivät huolineet niitä mukaansa, kun ne olivat kuulemma liian huonoja heille! Eikä niissä ollut muuta vikaa kuin että ehkä ne olivat vähän vanhoja ja kulahtaneita, mutta ihan ehjiä ja toimivia kuitenkin. En enää muista, minne ne huonekalut lopulta päätyivät; pitäisi kysyä ukkelilta. Mutta en siis kovin hanakasti ole tarjoamassa enää tuollaisiin paikkoihin mitään, kun tuntuu, että tavaran pitäisi olla melkein uutta, ja mieluusti saisi olla varmaan hintalaputkin tuotteissa kiinni.

      Joku yksityinen sen sijaan voisi ottaa tuollaista tavaraa hyvin mieluusti vastaan, jos ei muuta niin tuunattavaksi. Meille kun suurin ongelma on se tavaran kuljettaminen, kun emme omista henkilöautoa isompaa kulkupeliä, ja pakettiauton vuokraaminenkin maksaa aika paljon. Antaisin mieluusti vaikka ilmaiseksi, jos vain joku tulisi hakemaan!

      Vanhemmillani taitaa olla tallessa myös aika lailla kaikki vuosien varrella kertynyt tavara, ja jos heille tulee muutto pienempään asuntoon, tavarasta eroon pääseminen on kyllä melkoinen päänvaiva. Minä sentään olen vuosien varrella muuttanut sen verran monta kertaa, ja välillä pienempään asuntoonkin, että tavaraa on ollut pakko vuosien varrella karsia. Ja silti sitä on ihan päänsäryksi asti!

      Mitä sitä hyvää aamiaista vaihtamaan. :-) Kerran hyväksi havaittu toimii aina. :-)

      Poista
  6. Voi miten ihania kiiltokuvia. Nykyisin harmittaa kun aikoinaan annoin omat kiiltokuvai serkulleni. Varsinkin toi espanjalainen ja hollantilainen tyttö toivat muistojani mieleen. Ihan samoja oli mullakin joskus. Meillä on nyt tavaroiden karsinta viikot menossa kotona. Yritämme ihan oikeasti laittaa kiertoon sellaista, mitä ei ole tullut käytettyä ainakaan kymmennen vuoteen. Niitäkin meiltä löytyy lajapäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tullut heittäneeksi pois monta sellaista juttua, joita olen myöhemmin katunut. Kunpa tietäisikin sillä hetkellä, kun miettii jonkin tavaran poisantamista tai -heittämistä, tuleeko sitä mahdollisesti vielä joskus kaipaamaan vai onko kyseessä ihan oikeasti hyödytön tavara. Tämä on kai se syy, joka saa niin monen säilyttämään kaiken mahdollisen, kun eihän sitä koskaan tiedä. :-)

      Kevät on ilmeisesti erityisen otollista aika siivoilla ja pyrkiä eroon turhasta tavarasta. Mistä mahtaa johtua. :-)

      Poista
  7. Ooh mikä nostalginen olo tuli noista kiiltokuvista,tunnistan niistä monta sellaista joita mullakin oli ja olin liimannut ne yhteen vihkoon,mitäköhän sillekin tapahtui...
    Weetabixeista en ole koskaan tykännyt;mun aamiaiset on yleensä joku smoothie.(jos olen jaksanut edellisenä iltana laittaa ainekset valmiiksi miniblenderin kulhoon...)
    Aika söde tuo teidän ovikoristeenne;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothie kuulostaa hyvältä ja terveelliseltä aamiaisvaihtoehdolta. Itselleni se ei kuitenkaan sopisi, kun tuntuu, että vatsa ei vaan täyty pelkillä nestemäisillä jutuilla. Pitää olla jotain pureskeltavaa. :-)

      Miten ollakaan - meillä on ovikoristeessakin nalleja. ;-D

      Poista
  8. Tuttuja oli iso osa kiiltokuvista minullekin. Mietin vain, missä oma kansioni on, kellarissamme vai vanhempien vaatehuoneessa. Kiiltokuvien kanssa samaan sarjaan kuuluivat hajukumit ja tarrat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hajukumit! Ne olivat ihania ja niitä piti olla kaiken muotoisia ja hajuisia. Onkohan niitäkään enää...:-)

      Poista
  9. Oi, minulta löytyy noita samanlaisia kiiltokuvia myös jostain albumista vanhempien luota. Ainakin ekan, tokan ja kolmannen kuvan kiiltokuvia mulla oli, ja juuri enkeleitä ja joulupukkeja. On varmaan valikoimat olleet suppeat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no nyt on kyllä varmaan pakko tehdä sellainen johtopäätös, että valikoimat ovat todellakin olleet suppeat. :-D

      Poista