Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 6. maaliskuuta 2014

Vesi vanhin voitehista

Joidenkin mielestä ihmisen hyvinvointi alkaa vatsasta, ja olen kyllä asiasta täysin samaa mieltä. Jos vatsa ei ole kunnossa, koko kroppa tuntuu voivan pahoin.

Nautinnoilla on ilmeisestikin aina hintansa, ja minä olen maksellut nautintojen seurauksia nyt vatsavaivojen muodossa. Viime viikko oli syömisen suhteen erittäin epämääräinen, ja tuli syötyä paljon makeaa ja muutenkin sellaista, mikä ei normaaliin ruokavaliooni kuulu.

Rupesin muuten tässä eräänä päivänä oikein miettimään omaa perusruokavaliotani, ja totesin, että se taitaa olla aika askeettinen. Pidän kyllä hyvästä ruoasta, mutta pääasiassa elän aika kurinalaista elämää - ainakin ruoan suhteen.

Rantakauden lähestyessä ravintolassa kannattaa valita pieni ja kevyt annos.


Ongelmat alkoivat kuvan annoksesta. Normaalisti syön lihaa aika harvoin, ainakin jos vertaa keskivertosuomalaiseen, mutta joskus mieleni minun tekevi ihan kunnon pihviä. (Oletteko muuten katsoneet Farmi-ohjelmaa? Minusta on käsittämätöntä, että joillakin on niin kova lihanhimo, että sen takia pitää ruveta oikein eläimiä teurastamaan. Tämä on tietysti tekopyhistelyä, koska teurastetusta eläimestähän se minunkin lihani tulee, mutta minulle ei kyllä ikinä tulisi niin kovaa lihanhimoa, että rupeaisin ihan omakätisesti eläimiä tappamaan. Kyllä on säälittävää: liha maistuu niin kauan kuin ei tarvitse nähdä eläimen kuolevan minun ruokani tähden.)

Nyt kun näin ravintolan listalla tyrkyllä olevan neljänneskilon painoisen pihvin, en voinut vastustaa, vaan päässäni naksahti: lihaa. Pihvin kanssa en tietenkään voinut valita vihersalaattia tai uuniperunaa, jotka olivat nekin vaihtoehtoina, vaan minun oli saatava ranskalaiset, joita tulikin sitten aivan hervoton kasa. Tässä oli sellainen logiikka, että rehuja ja uuniperunoita voin syödä kotonakin. Kun kerran ravintolaan on lähdetty, niin silloin on syötävä kunnolla! (Varmaan jo ymmärsittekin, että käyn ravintolassa aika harvoin.) 

Seuraavana päivänä minusta tuntui sitten siltä, että vatsassani oli iso kivi. Kun loppuviikon syömisetkin olivat erittäin epäsäännölliset ja epämääräiset, tunne vain paheni viikon loppua kohti. Lopulta vatsa ei toiminut enää kunnolla, vaan tunsin olevani kumipallo, joka luoksesi pompin. Vatsa tuntuu pienenkin syömisen jälkeen niin täydeltä, että pelkään räjähtäväni. Ihan tätä en kyllä tilannut.

Kun karmeaa oloa oli jatkunut tarpeeksi monta päivää, päätin kokeilla, josko veden juominen parantaisi oloni. Juon normaalisti vettä luultavasti aivan liian vähän, sillä en oikein pidä veden mausta. Janoon juon vettä kyllä oikein mieluusti, sillä kylmä vesi on minusta ehdottomasti paras janojuoma. Mutta en pystyisi koskaan harjoittamaan sellaista veden pakkojuomista, että yritetään saada jokin tietty litramäärä päivässä täyteen ja kanniskellaan vesipulloa mukana joka paikkaan.

Veden juomasuositukset ovat minusta nekin vähän hämmentävät, kun eri lähteissä näkee suositeltavan hyvinkin erilaisia määriä. Joidenkin mukaan 1-2 litraa vettä riittää, mutta jotkut neuvovat juomaan jopa kahdesta kolmeen litraan päivässä. Veden tarve varmasti vaihtelee eri ihmisillä, mutta mistä sen itselleen oikean määrän sitten tietää? Oma järkeni sanoisi, että ihminen juo silloin tarpeeksi, kun ei ole jano, mutta janoakaan ei ilmeisesti voi käyttää riittävän vedensaannin mittarina. Jos tuntee janoa, silloin on kyse kuulemma jo nestevajauksesta, ja on tavallaan liian myöhäistä juoda. Pitäisi siis juoda, vaikka ei olisi janokaan.

Minua hämää myös se, että joissakin lähteissä puhutaan tarvittavasta vesimäärästä ja nestemäärästä, ikään kuin ne olisivat yksi ja sama asia. Päivän aikana juodaan paljon muutakin kuin vettä, ja kaikki juotu sisältyy tietysti nestemäärään. Mutta kuinka paljon on pakko juoda ihan puhdasta vettä, ja onko sitä pakko juoda noin fysiologisesti ottaen ollenkaan? Jos joisin pelkästään vain muita juomia kuin vettä - esimerkiksi kivennäisvettä, kalorittomia limuja, mehua, maitoa ja kahvia - kuukahtaisinko ennen pitkää veden puutteeseen, vai sisältäisivätkö muut juomat sekä ruoan mukana tullut neste sen verran vettä, että se riittäisi? Tyhmiä kyselen, tiedän sen.

En yleensä "muista" juoda päivän aikana vettä tarpeeksi, joten päätin nyt viikon alusta täyttää aamuisin puolentoista litran pullon vedellä. Sen pitäisi olla sitten iltaan mennessä tyhjä. Päivän mittaan vettä lipitellessäni muistin pian sen toisenkin syyn, miksi en juurikaan vettä juo: joudun ravaamaan vessassa vähän väliä. En ymmärrä, kuinka päivittäin litratolkulla vettä juovat selviävät päivästään kunnialla! Itse en meinaa uskaltaa lähteä vessasta metriä kauemmas, kun hätä voi yllättää missä ja milloin vain (ja sitten kun se tulee, se on kova).

Veden juonnin lisääminen ei ainakaan toistaiseksi ole mitenkään kohentanut oloani, eikä vatsa ole toiminut yhtään paremmin, päinvastoin: vesi on tehnyt vatsasta entistä raskaamman pallon. Kohtahan tässä voisi kuntopalloksi muuttua. Aion kuitenkin jatkaa vesikokeilua vielä ainakin viikon loppuun, koska voihan tässä olla kyse siitäkin, että keho reagoi muutoksiin hitaasti.


Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: glögikausi nimittäin jatkuu! Joku ehkä muistaa, kuinka panikoin lokakuun lopussa, kun en löytänyt sokeritonta glögiä kaupoista. Luulin, että sokerittoman glögin valmistus oli lopetettu, mutta lopulta kävikin ilmi, että glögisesonki ei ollut vielä edes alkanut.

Nyt on nolona tunnustettava, että olen venyttänyt glögikautta täältä toisestakin päästä: kävin vielä viime viikolla hamstraamassa sokeritonta glögiä yhdestä kaupasta, jossa tiesin sitä vielä olevan myynnissä. Hintakin oli pudonnut murto-osaan. Mitä ihmettä: eikö maaliskuu olekaan otollisinta aikaa glögimyynnille?

Glögistä tulikin mieleeni, että minullahan on kaapissa vielä joulutorttuaineitakin. Jos leipoisi glögin kaveriksi parit tortut, olotilanikin voisi muuttua kiinteästä nestemäiseksi, koska eikös se luumukin edistä vatsan toimintaa. Haha. Seuraavaksi voisinkin sitten kipaista metsästä kuusen ja koristella sen. Smiley

30 kommenttia:

  1. Juu, ehdottomasti joulutorttuja ja glögiä! :)

    Mulle on käynyt vähän samoin parin viimeisen ravintolaillallisen jälkeen. Vatsa on ollut niin kipeä kun olen syönyt liikaa, että se saa minut tuntemaan itseni ihan idiootiksi. Pitikö taas mennä syömään itsensä kipeäksi. Kirjaimellisesti.

    Noista vesimääristä on hankala mennä sanomaan.. mä ainakin huomaan, että jos juon aamuisin pelkkää kahvia (ilman mehua yms.) niin parin tunnin sisällä tulee kova jano ja tuntuu siltä että koko kroppaa kuivattaa kun jotain nestettä on pakko saada. Mutta harvemmin sitä päivisin tulee joutua vettä "vain juodakseen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tortut tehty, ja suu poltettu kuumassa luumuhillossa. :-)

      Ravintoloissa tulee kyllä hyvin helposti ylensyöneeksi, kun ne ruoatkin tuppaavat olemaan aika raskaita. Buffetit ovat mulle todellinen kauhistus, sillä saan sieltä aina hirveän olon, kun en osaa rajoittaa syömistäni. :-D

      Mäkin juon yleensä aamulla kahvin lisäksi jotain, tavallisesti vähän vettä. Mutta en pystyisi juomaan vettä heti aamusta isoja määriä kerralla, niin kuin jotkut tekevät. Pitäisi ehkä kokeilla veden maustamista eri tavoin, jos se sitten menisi paremmin alas.

      Poista
  2. Huh, voi ressua! Ravintolareissut ovat pahoja, tiedän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitäähän se lautanen syödä tyhjäksi, kun kerran on siitä maksanutkin. ;-)

      Poista
  3. Vesi kuljettaa ravinto- ja kuona-aineita; siksi se on keholle tärkeää. Mutta ei siihen oikeasti mitään paria litraa päivässä tarvita (ellei siis hikoile paljon, harrasta liikuntaa, on helle tmv.). Olet siinäkin ihan oikeassa, että vettä saa muualtakin kuin "raa'asta" vedestä eli kaiken veden ei tarvitse tulla hanasta tai vesipullosta. Monet rehuthan ovat suurimmaksi osaksi vettä, vaikkei olekaan samassa muodossa kuin ns. juokseva vesi. Eli minusta nuo juo ainakin kolme litraa vettä päivässä -suositukset ovat kammottavia. Ihmisen päivittäinen nesteen tarve on kolmisen litraa (jos ei hikiliiku) eikä sen tosiaan tarvitse olla "raakaa" vettä.

    Itse ryypiskelen vettä pitkin päivää, mutten laskeskele määriä. Juon lasista, joten en edes tiedä paljon vettä kuluu. Mutta tunnen kyllä, jos alkaa nestevaje uhata (sen voi muuten päätellä virtsan väristäkin, hehe eli siitä vain tutkimaan!).

    Viime kesänä sain aika pahan nestehukan lenkin päätteeksi, vaikka oli litra vettä mukana ja join ne lenkin aikana kaikki. Mutta ulkona oli tosi lämmin, about 30 astetta ja tein pitkän intervallilenkin. Sen päätteeksi meinasin pyörtyä. Siinä sitten istuskelin ravintolan vessan laittalla ja join vettä. Kesti about 20 minuuttia ennen kuin pääsin tolpilleni ja sen jälkeen oksensin vettä. Eli jos pahasti tulee vajetta, pitäisi nesteyttää tosi maltillisesti.

    Oho, kauhea paasaus tuli ja ehkä aiheen vierestäkin. Mutta veden ryyppääminen on intohimoinen aihe :D Tuli glögeistäsi mieleeni, että minullakin on yksi glögipullo (mulled wine) vielä kaapissa joulun jäljiltä. Pitäisi varmaan juoda se joskus pois, ettei vaan mene pilalle (siinä on alkoholia eikä se varmaan mene ikinä vanhaksi) ;D

    Ihana postaus sinulla taas ja kirjoitat niin hauskasti, että tuli kiva olo :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hymyilen täällä suu korvissa, kun ilahduin niin kovasti. ♥

      Ehkä tässä juoma-asiassa pitää sitten vaan kuunnella omaa kehoaan eikä noudattaa orjallisesti mitään suosituksia. Kun olen näinkin pitkälle selvinnyt vettä hirveästi lipittelemättä, niin luultavasti olen saanut sitä muualta tarpeeksi, kun kerran olen vielä hengissäkin. :-) Kasvikset sisältävät tosiaan aika paljon vettä, ja varmaan sitä kautta tulee vettä aika paljon, kun ruokavalionikin on aika kasvispainotteinen.

      Joku julkkis sai muistaakseni itsensä joskus oikein sairaalakuntoon, kun joi liikaa vettä. Eli veden juomisen kanssakaan ei ole näköjään hyvä liioitella.

      Olen huomannut, että virtsan väri vaihtelee joskus aika rankastikin. Asiaa on siis tutkittu. :-)

      Nestehukka on kyllä pelottava kokemus. Olen itsekin kokenut sen kerran Intiassa. Kiivettiin sellaista pyhiinvaellusreittiä portaita ylös ja hikoilin ihan kamalasti. Join vettä tosi paljon, mutta aina vaan tuntui olevan jano. Sitten joskus puolen tunnin päästä siellä mäen päällä meinasin pyörtyä. Onneksi mukana oli ukkelin lääkäriserkku (edellisen postauksen rantaleijona-tyyppi :-D), joka osasi tilata kojusta oikeanlaista juomaa. En muista, mitä siihen tuli, mutta muistaakseni suolaa ja sitruunaa ainakin. Ja tosiaan piti juoda aluksi aika maltillisesti.

      Höh, nyt tajusin, että multa jäi nuo alkoholilliset glögit tänä vuonna ihan testaamatta. Kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään? Olen vissiinkin lätrännyt tuon sokerittoman glögin kanssa niin intohimoisesti, että muut glögit pääsivät vallan unohtumaan. :-D Nyt ei auta kuin odotella ensi jouluun, jos en sitä ennen saa glögin yliannostusta. :-)

      Poista
  4. Minusta tuossa veden juonnissa(kin) taas liioitellaan. Mielestani, jos on pissatarve muutaman kerran paivassa ja tuotteen vari suht vaalea, se on kylla ihan riittava merkki siita etta saat tarpeeksi nesteita.

    Lihaa syon aika paljon, mutta vain salaatin kanssa. Hiilarit (varsinkin paistetut!) tekevat minullekin kuvaamasi tyylisen olon. Vihannekset ja lasillinen punaviinia pihvin kanssa, nam ja hyva olo jalkeenpainkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy minunkin ottaa ensi kerralla se salaatti. Varmasti paljon fiksumpi vaihtoehto kuin hirveä läjä ranskiksia.

      Mä käyn normaalistikin tosi usein vessassa, saati sitten jos vielä lipittelen paljon vettä. Joskus joudun menemään yölläkin kolme kertaa. (Ei varmaan hirveästi kiinnosta, mutta piti nyt avautua tästäkin. :-D)

      Poista
    2. Hmm, kolme kerta yolla vessassa? Joko sinulla on joku eturauhasongema (tuskin) tai sitten juot liikaa. Mina yleensa kerran jos sitakaan.

      Poista
    3. Lopetan tavallisesti juomisen monta tuntia ennen nukkumaanmenoa ihan se takia, että saisin nukkua yöni rauhassa, mutta eipä sekään tunnu paljon auttavan. Kaksi kertaa yössä on normaalia ja joskus tosiaan pitää käydä kolmekin kertaa. Onneksi ei tarvitse harrastaa yökyläilyä vieraissa paikoissa, kun on niin inhottavaa kömpiä yöllä vessaan, varsinkin kylässä. Oon tullut siihen tulokseen, että mulla on normaalia vilkkaampi aineenvaihdunta tai jotain.

      Poista
  5. Juo vaan vettä, se on hyväks :). Mulla menee työpäivät hyvin, koska mulla on aina tollanen litran kannu vettä käden ulottuvilla ja hörpin siitä sitten pitkin päivää. Pari kannullista yleensä menee. Vessassa tottakai joutuu ramppaamaan, mutta sekin on vaan hyvä. Tulee noustua tästä tuolista tarpeeks usein, koska istuminen kuulemma tappaa. (En epäile yhtään). Ja veskiin on kahden kerroksen rappuset matkaa, joten tulee niitäkin sitten teputeltua. (Laskin muuten kerran, että olen näiden 17 vuoden aikana, jotka oon ollut tässä työpaikassa, kävellyt noin 1,5 miljoonaa rappusta ihan vaan töihin ja takas ja syömään ja takas ja veskiin ja takas..). Mutta täähän ei siis liittynyt aiheeseen.
    Viikonloppuisin vedenjuonti herkästi jää vähemmälle, kun en kökötä kannun vieressä, mutta sen kyllä olossa huomaa. Oon niin vesi- ja raitis ilma-riippuvainen, että heti jos jompaa kumpaa ei oo saatavilla, ahdistun.

    Mutta hieno homma, että jäit henkiin ton ruoka-annoksen jäljiltä :). Liha vielä menee, mutta perunat. Hui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan siinä tietysti tosiaan hyviäkin puolia, että joutuu käymään välillä vessassa. Aika paljon hyötyliikuntaa olet sen takia saanut! :-D

      Mä laskin kerran huvikseni, paljonko vietän aikaa hississä, kun meidän talossa on maailman potentiaalisesti hitain hissi, ja matka yhteen suuntaan kestää meidän kerroksesta 30 sekuntia. Jos kuljen hissillä keskimäärin kolme kertaa päivässä edestakaisin, tulen viettäneeksi hississä vuoden aikana 18 tuntia! :-D Mitä kaikkea muuta tuossa ajassa jo ehtisi! Täytyy ehkä muuttaa seuraavaksi pohjakerrokseen, niin tulee elämään 18 tuntia lisäaikaa. :-)

      Mä taas voisin ihan hyvin nököttää monta päivää peräjälkeen sisällä, enkä siltikään kaipaisi raitista ilmaa. Ovatkohan vesi ja raitis ilma jotenkin yhteydessä toisiinsa. :-)

      Justiinsa tekaisin tuossa lihapullia. Niillä se olo varmaan helpottuu. :-D

      Poista
  6. Meillä on täällä pakko juoda paljon helteen vuoksi. Jostain luin, että olisi parempi juoda pieniä lasillisia pitkin päivää ja imettävän äidin pitäisi näissä oloissa vetää kolmisen litraa nesteitä päivässä. Määrän suhteen sellainen tavoite on mulla tällä hetkellä, mutta jos juon pieniä lasillisia juoksen vessassa koko ajan. Minulle toimii paremmin se, että juon tuopillisen vettä silloin tällöin pitkin päivää. Silloin vessakäynnitkin tasaantuvat vähän. Käytännössä juon ehkäpä viitisen tuoppia vettä, ja siihen päälle sitten kahvit ja mahdolliset muut juomat.

    Suomen oloissa en muuten joisi näin paljon varmaan edes kesäkuumalla, mutta meillä täällä tämä helle on ihan omaa luokkaansa... Onneksi pidän vedestä, se on lempijuomani, ja meillä on täällä maailman äärissä matkassa aitoja suomalaisia tuoppeja; minun vesilasini on Karhu-tuoppi :) Mäkin olen kyllä vesi-riippuvainen niin kuin Annukka tuossa yllä. Belizeen muuttaessa ahdisti kovasti kun huomasin, ettei pullotettu vesi täällä maistu ollenkaan niin hyvältä kuin Jamaikalla; juon kuitenkin lähinnä vettä, suurimman osan aikaa se on kahvin lisäksi ainoa juoma mitä juon. Sekä Jamaikalla että Belizessä on parempi juoda pullotettua vettä koska hanavesi ei ole ihan puhdasta, mutta Jamaikalla pullovesi on lähdevettä kun taas täällä Belizessä se on vain puhdistettua vettä. Onneksi kaikkeen tottuu ja tätä nykyä en huomaa tuossa meidän pullovedessä mitään makua.

    Toivottavasti sun olo pian paranee. Jos yhtään lohduttaa olin itse mahakipuinen koko yön ja tämä aamukin on mennyt aika varovasti ruuan suhteen. Aamukahvin sain onneksi juotua - onneksi koska aamukahvihetki on mulle niin tärkeä ja myös siksi, että jos en saa aamukahvia juotua mulle tulee ennen pitkää päänsärky. Ei jaksaisi olla mahakipuinen ja vielä päänsäryssäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin join Intiassa paljon enemmän vettä, mutta siellä tosiaan hikoili paljon enemmän ja siitä syystä janokin tuli paljon herkemmin.

      Mieluummin minäkin juon isomman annoksen vettä kerralla kuin otan pieniä kulauksia useammin. Ehkä tämä on vähän sama juttu kuin mitä sanotaan syömisestä, että pitäisi syödä pieniä annoksia useasti päivässä. Joillekin tuommoinen rytmi sopii, mutta joillekin taas sopii paremmin se, että syödään harvemmin, isompia annoksia kerralla. Kannattaa varmaan kuunnella itseään ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

      Kiva vesilasi sinulla. :-) Pitäisiköhän minunkin hommata jokin kiva vesilasi, jos se vaikka innostaisi juomaan vettäkin enemmän.

      Pullovesissä on kyllä eroja, huomasin sen Intiassa. Siellä opin myös vasta todella arvostamaan suomalaista vettä. On niin uskomatonta, että hyvänmakuista kylmää vettä tulee suoraan hanasta, eikä vain keittiön hanasta, vaan ihan jokaisesta.

      Parempaa vointia sinullekin! Minullekin tulee päänsärky, jos en saa kahvia. Joskus muutama vuosi sitten jouduin olemaan pitemmän ajan ilman kahvia, kun kärsin närästysvaivoista yms., ja ihmeen äkkiä siihen kahvittomuuteen kuitenkin tottui. Pari ensimmäistä päivää olivat pahimmat, kun väsyttikin ihan hirveästi.

      Poista
  7. Sokeritonta glögiä,nyt tuli kyllä jano! Hamstraa vaan kaikki sieltä;D
    Mahakivut eivät ole kivoja,saan sellaisia usein kun syön juustoa vaikka olenkin laktoosivammainen...
    Mutta lihasta en tykkää enkä ole sellaista syönyt vuosiin eikä mulla koskaan ole sellaista möykkyä mitä tulee joskus kun on syönyt suuren liha-annoksen,kun syön ei -lihatonta ruokaa.
    Mä tykkään vedestä paljon ja erittäin kylmästä sellaisesta ja mulla on talvellakin monta pikkupulloa vettä pakkasessa. Juon paljon vettä ja täällähän kuumalla kaudella on pakkokin juoda paljon vettä ettei kuivu.
    Parempia oloja toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo kauppa, jossa niitä glögejä vielä on, on sen verran kaukana, etten kehtaa ihan glögin takia sinne lähteä. Viime viikolla ajoin muissa asioissa kaupan ohi, ja pitihän siellä kaupassakin sitten käydä. ;-D

      Olen kyllä huomannut, että mitä harvemmin lihaa syö, sitä suuremmat ongelmat sen syöminen aiheuttaa. Mulla oli joskus pidempi kausi, etten syönyt lihaa ollenkaan, ja auta armias sitten kun joskus söin lihaa ravintolassa, miten hirveä olo siitä tuli!

      Mullakin veden pitää olla mahdollisimman kylmää, eikä haittaa, vaikka olisi vähän jäitäkin.

      Kiitos. :-)

      Poista
  8. haha skypetin tänään suomeen ja äitillä ja siskolla oli juurikin joulutortut uunissa kun pakkasesta oli löytynyt :D Mullekin ois maistunut :)Samantyylisiä kokemuksia usein tullut, kun en yleisesti syö paljoa lihaa sitten kerran vuodessa syö sen pippuripihvin niin olo on aivan kamala ,joskus jopa krapulaa muistuttava..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Voihan niitä joulutorttuja tehdä vaikka juhannuksena. Mulle jäi vielä taikinaa ja luumutäytettä, ja saa nähdä, milloin ne tulee käytettyä. :-)

      En tiedä, millaiset peltivatsat kovilla lihansyöjillä on. Tuntuu, että mun ruoansulatusjärjestelmä ois ainakin aika kovilla, jos söisin lihaa päivittäin. Tietysti siihenkin tottuisi, mutta mä en taida edes haluta tottua.

      Poista
  9. En ole kova lihansyöja mutta teen samoin kun Anu eli syön lihaa yleensa vaan salaatin tai vihannesten seka jogurtin kera, mulla on edelleen mielessa kun syötiin lihapullia ja paistettuja perunoita ja siita tullut jarkyttava ahky, joka kesti kaksi paivaa. Mulla on kilpirauhasongelma ja laakitys, joten sita tarkkaillaan 6kk valein, testeissa katsotaan myös joku, mista mahdollisesti nakyy liian vahainen vedenjuonti, muutaman kerran arvo on ollut vinksallaan ja ukaasina on ollut juoda enemmin vetta, nesteita 2-3 l paivassa olen saanut ohjeeksi mutta mulla on ollut kai ylakanttiin tuo ohjeistus juurikin laakityksen vuoksi.Ma luulin ekana tuon glögihylly kuvan nahdessani, etta se on sun jaakaapista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, ei mulla sentään noin isoa glögivarastoa ole! :-DD Itse asiassa mulla ei ole jääkaapissa kuin muutama purkki, sillä olen piilottanut loput parvekkeelle. Ukkelia ärsyttää mun glögiaddiktioni, ja sovun säilyttämiseksi en ole viitsinyt laittaa kaikkia purkkeja jääkaappiin näytille. Sitten aina kun ukkeli ihmettelee, että taasko sä juot sitä glögiä, vastaan että joo, mutta tämä on viimeinen purkki. ;-D

      Vähäinen vedenjuonti vaikuttaa tosiaan ilmeisesti joihinkin veriarvoihinkin. Ukkelilla on aina järkyttävän korkea hemoglobiini (yli 170), ja lääkäri kysyykin yleensä, kuinka paljon hän juo vettä, kun hemoglobiini on noin korkea. (On myös laiska juomaan vettä.)

      Mun täytyy ihan oikeasti yrittää tehdä seuraavalla kerralla ravintolassa samalla tavalla, että otan pihvin kanssa vain salaatin, mutta saa nähdä, miten käy, kun ruokalistaa lukiessa iskee aina ahneus. :-D

      Poista
  10. Ei tuottaisi ongelmia minulle tuo annos, taidan kuulua niihin peltivatsaisiin, jotka voi niellä melkein mitä tahansa koska tahansa :)
    Mutta kolme litraa vettä päivässä ja istuisin työkseni pytyllä.. istun muutenkin usein. Veden tarvekin on aika yksilöllistä ja kyllä niitä nesteitä saa muustakin kuin silkasta vedestä.
    Sanovat, että jos käy pytyllä yli kahdeksan kertaa päivässä ja yöllä pari kertaa niin kannattaa käydä keskustelemassa lääkärin kanssa, ylivilkkaaseen rakkoonkin on monta syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän iskä on samanlainen peltivatsa. :-) Muistan kerran jollakin automatkalla Euroopassa, kun saatiin semmoiset ruoka-annokset, että kussakin ruoka-annoksessa oli kaksi pihviä (plus lisukkeet). Me tytöt jaksettiin syödä vain yhdet pihvit per naama, joten iskä söi sitten ne loput viisi pihviä. :-D

      Eipä olisi tullut mieleen, että voisin käydä lääkärilläkin tämän asian takia. Mulla tulee kyllä ihan helposti tuo määrä täyteen, vaikka en joisi paljon vettäkään. Kai olen niin tottunut juoksemaan vessassa, että siitä on tullut mulle jo ihan normaalia elämää. Mutta kyllä aina haluan lentokoneessa käytäväpaikan, ja sitten jos olen menossa vaikka leffaan, en juo ennen elokuvaa mitään, ettei tarvitsisi istua kupla otsassa.

      Poista
  11. Tuo on jännä juttu tuo vesi. Mun tulee kyllä töissä hörpittyä reilustikin, kun pullo töröttää tuossa vieressä, mutta viikonloppusin jää vähemmälle. Muutaman viikon jäi juominen vähemmälle ja mun kasvojen iho alkoi kuivua entisestään. Johtuuko sitten oikeasti vedestä vai vaikka ilmojen vaihtelusta, mene ja tiedä. Sattui vaan ainakin samaan kohtaan.
    Juomisenhan ei tarvitse olla vettä, vettä suositellaan vain sen kalorittomuuden ja sokerittomuuden takia. Hampaat tykkää :) Mehut yms. ajaa periaatteessa ihan saman asian kuin vesikin, nesteytystähän se on. Ruoasta tosiaan tulee nesteitä myös aika paljon ja nykyään jopa kahvi lasketaan nesteeksi (ennen ei laskettu sen voimakkaan nesteenpoisto vaikutuksen takia)
    Mutta joo, mä taas unohdun lärpättämään, Toivottavasti olo on jo parempi, piti sanomani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lärpätyksiähän on mukava lukea. :-)

      Minullakin liian vähäinen juominen näkyy heti naamasta, mutta silmäpusseina. Varsinkin jos olen syönyt jotain liian suolaista ruokaa, näky on aika hirveä. :-(

      En ole tiennytkään, että kahvikin lasketaan nykyään nesteeksi. Luulin, että sitä pidetään edelleenkin diureettina ja että sen lisäksi pitäisi juoda vielä saman verran vettä. Tätä kun yrittää noudattaa, niin vessa kutsuu taas. :-)

      Kiitos, olo on jo hiukkasen parempi. Taisi niistä joulutortuista olla apua!

      Poista
    2. Jostain siitä tosiaan luin, ettei sitä enää luokitella diureetiksi, en nyt vain muista lähdettä. Aika hyvin kyllä jo tipahtanut kelkasta, kun ei ole vuosiin tarvinnut aktiivisesti mitään nestetasapainoja laskeskella.
      Mä uskon että joulutortut saattais olla apu monenlaiseen vaivaan :D

      Poista
    3. Juu, kyllä, joulutortuista löytyy apu monenlaiseen ongelmaan! :-D Auttavat ainakin vatsavaivoihin ja alakuloisuuteen. ;-)

      Poista
  12. Täällä tulee vedettyä ihan lihaövereitä välillä, kun mennään grillamaan korean bbq-ravintoloihin. Ja mulla on sillä tavalla pohjaton vatsa, että voisin varmaan syödä itseni kuoliaaksi (vähän kuin jotkut labradorinnoutajat, jotka urbaanilegendan mukaan ainakin syö niin kauan kuin ruokaa on, vaikka sitten halkeaisi). Sitten vain jossain vaiheessa sitä toteaa, että nyt on lopetettava, vaikka napa vielä vetäis :D Mä en muista montaakaan kertaa viime vuosien aikana olleeni niin täysi jostain, ettenkö olisi voinut ottaa "vielä vähän lisää". sitten kuitenkin on maha kipeä ja just semmonen kivi vatsassa...tyhmä mikä tyhmä :D

    Mä oon aina ollut vähän huono juomaan vettä ihan vetenä, mutta esim. vihreää teetä juon aika paljon. Oon yrittänyt ihan tsempatakin asian kanssa. Mä kanssa suosittelen kurkkaamaan vessanpönttöön; jos on vaaleaa, niin ei hätää: juot ihan tarpeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ennen ihan samanlainen, että pystyin syömään seisovassa pöydässä ihan kamalia määriä. Pari kolme tuntia meni syödessä ihan kevyesti, ja joskus on ravintolassa tultu myös sanomaan, että nyt teidän pitäisi lähteä, kun tämä lafka menee kiinni. :-D Mutta viime aikoina vatsa vaan on sanonut itsensä irti, ja vaikka suu vielä jaksaisi jauhaa, vatsa ei yksinkertaisesti ota enää mitään vastaan. Onkohan tämä joku ikäkysymys?

      Mä en ole koskaan pystynyt juomaan vihreää teetä, vaikka sanovat sen olevan terveellistä. Se maistuu minusta ihan heinälle, vaikka en ole heinää koskaan maistanutkaan. ;-) En ole teen ystävä kyllä muutenkaan. Kahvia voisin sitten juoda senkin edestä. :-D

      Poista
  13. Minä olen kanssa superlaiska veden juoja. Ja minulla on tosi korkea Hb. Siitäkö se sitten johtuukin? No, nyt aloitin kuntosalin ja sieltäkin sain ukaasin juoda. Ja tuntuukos minusta nyt jotenkin paremmalle kuin aiemmin? No, ei tunnu. Ainut ero on tuo jatkuva vessassa juokseminen, joka on suoraan sanottuna RASITTAVAA, etenkin kun täysien ostoskärryjen kanssa pitäisi piipahtaa vessassa kesken ostosreissun….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh, kuulostaapa tosi rasittavalta, kun kesken ostostenkin pitää mennä vessaan. Minua taas hirvittää lähteä lenkille, vaikka lenkki ei kestäisi edes tuntia, kun kesken lenkin voi tulla hätä. Eilenkin oli aika tiukilla. :-/

      Eipä tässä taida olla muuta kuin kaksi vaihtoehtoa: joko kestää vessassa käyminen tai juoda vettä vähemmän. Minä tiedän kyllä, kumman minä valitsen, kunhan tämä viikko on ohi.

      En tiedä, voisiko vähäinen veden juonti olla korkean hemoglobiinin syynä, mutta onhan se periaatteessa mahdollista?

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3