Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Haisevaa ruokaa ja sunnuntaiahdistusta

Kuten olen aiemminkin kertonut, meillä syödään enimmäkseen intialaista ruokaa. Itse voisin syödä intialaista vaikka jopa päivä, mutta ukkeli on vaihtelunhaluisempi. Niinpä meillä saattaa olla yhtenä päivänä intialaista ruokaa, seuraavana makkarakastiketta ja sitä seuraavana vaikkapa jotain kiinalaisen tyyppistä. Ukkeli ottaa joskus edellispäivän ruokaa lounaaksi töihin, ja hänellä on sellainen hassu tapa, että hän tykkää antaa eväistään maistiaisia eräälle intialaiselle kollegalleen, olkoon nyt vaikka Ravi nimeltään. Illalla ukkeli sitten kertoo minulle, kuinka Ravi oli maistanut tänään vaikkapa lihamakaronilaatikkoa ja tykännyt siitä kovasti. Oikein kiva, jos makaronilaatikko oli maistunut Raville, mutta kuinkakohan kaikkiruokainen hindu Ravi mahtaa olla? Jauheliha oli nimittäin sika-nautaa. Mutta ehkä se ei ole niin nuukaa, jos tulee popsineeksi hieman pyhää lehmääkin.

Kerrostaloasumisen yksi erikoisista puolista on se, että kerrostalossa eletään hyvin lähellä toisia, ilman että edes välttämättä tiedostetaan naapureiden läsnäoloa. Joskus kuitenkin naapuri antaa merkkejä olemassaolostaan esimerkiksi melun tai voimakkaiden hajujen muodossa. En ole koskaan häiriintynyt naapureilta leijuvista ruoan hajuista (kaali, silakat, munkit jne.), sillä hajut ovat olleet hyvin satunnaisia ja lyhytaikaisia. Mutta sitten tapahtui jotain dramaattista: taloomme muutti intialaisia!

Intialaiset muuttivat taloon ehkä pari kuukautta sitten, eikä heidän tulonsa jäänyt varmasti keneltäkään huomaamatta. Vaikka he asuvat neljä kerrosta alempamana kuin me, heidän kokkauksiensa hajut tulvivat meidänkin kerrokseen ja täyttävät koko rappukäytävän. Jos olette käyneet intialaisilla kylässä tai ylipäänsä ollut kahta metriä lähempänä intialaista henkilöä, tiedätte, että kyse ei ole mistään lievästä tuoksusta. Ei todellakaan. Kyse on paksusta, öljyn ja mausteiden sekaisesta hajusta, joka tarttuu vaatteisiin, hiuksiin ja kodintekstiileihin, itse asiassa aivan kaikkeen. Tämmöisen henkilön kanssa on mukava osua samaan aikaan hissiin. 

Ruoan hajut eivät oikeastaan haittaa minua nytkään, koska eiväthän ne meille sisään asti tule, eikä rappukäytävässä tule muutenkaan hirveästi oleiltua. Mutta mietin näiden intialaisten lähinaapureita ja sitä, kuinka paljon he mahtavat hajuista häiriintyä, kun hajuhaittoja tulee sentään monta kertaa päivässä. Ruokaa on tietysti jokaisen pakko tehdä, eikä kenellekään voi oikein mennä sanomaan, että voisitko ruveta kokkaamaan jotain vähemmän haisevaa ruokaa. Kenenkään ei pitäisi joutua tahtomattaan haistelemaan jatkuvasti naapureilta tulevia voimakkaita hajuja, mutta sitten taas toisaalta: kyllä jokaisella on oikeus laittaa sitä ruokaa, mitä haluaa.

Tänään meinasin laittaa muikkuja. Etsin pitkään kokonaisia silakoita (huonolla menestyksellä), mutta sitten löysin näitä kokonaisia muikkuja, jotka sopivat tarkoitukseensa oikeastaan vieläkin paremmin kuin silakat.



Huvittavinta tässä on tietysti se, että teen intialaista ruokaa itsekin. Olenkin suuresti ihmetellyt, kun meillä ei leiju jatkuvasti intialaisen ruoan haju, eivätkä meidän vaatteemmekaan haise sellaisille kuin muiden intialaisten vaatteet. Jos ukkeli on esimerkiksi ollut jollakin intialaisella kaverillaan kylässä, haistan sen heti hänen vaatteistaan. Totta kai minunkin ruoanlaitostani tulee hajuja, jotka kulkeutuvat ilmeisesti rappukäytäväänkin, ainakin joskus. Pakkohan tämä on myöntää, kun kerran minua vastaan on todistusaineistoakin: eräs naapuri totesi minulle nimittäin kerran hississä, että "teiltä tulee aina niin hyvät curryn hajut". Ohoh. Mutta väittäisin silti, että meidän hajuhaittamme ovat huomattavasti vähäisemmät kuin alakerran intialaisten aiheuttamat, ja hajutkin ovat kovin erilaiset heidän hajuihinsa verrattuina.

Olen miettinyt, mistä hajuerot mahtaisivat johtua - miksi alakerran intialaisten ruoka haisee aivan erilaiselle ja paljon voimakkaammin kuin meidän ruokamme? Erot saattavat johtua ensinnäkin siitä, että alakerrassa valmistetaan intialaista ruokaa huomattavasti useammin kuin meillä. Naapureilla kokkaaminen alkaa heti aamusta, kun taas meillä syödään intialaista vain iltaisin, ja välillä saattaa tosiaan mennä monta päivää, että meillä ei laiteta intialaista ollenkaan. Onhan se nyt päivänselvää, että jos intialaista ruokaa laitetaan kolmesti päivässä, siitä tulee paljon enemmän hajuja kuin jos valmistaa intialaista vain kerran päivässä, jos silloinkaan. Kun haisevaa ruokaa laitetaan jatkuvasti, asunto ei kerkeä tuulettumaan välillä, vaan hajut jäävät pyörimään asuntoon, ja uusi kokkauskerta vain voimistaa hajuja. Hajuerot saattavat johtua siitäkin, että minun ruoanlaittotyylini on keskivertointialaiseen verrattuna luultavasti aika erilainen ainakin siinä mielessä, että teen mitään uppopaistettua äärimmäisen harvoin, tuskin koskaan. Uppopaistettu ruoka kuuluu olennaisena osana monen intialaiseen ruokavalioon - jos ei muuten, niin uppopaistettujen naposteltavien muodossa - ja minusta voimakkain haju tulee juuri siitä öljyn ja mausteiden sekoituksesta.

Rappukäytävään tunkeutuvien hajujen voimakkuudelle saattaa olla vielä yksi selitys, joka ei liity itse ruokaan mitenkään. Voi nimittäin olla, että naapurit pitävät ruokaa laittaessaan ulko-oveaan auki, jotta heidän asuntonsa tuulettuisi ja jotta he saisivat hajut omasta asunnostaan pois. En olisi tästä yhtään yllättynyt, sillä olen nähnyt tätäkin harrastettavan (ja luoja paratkoon: olen tainnut tehdä noin joskus itsekin - joskus hyvin kauan sitten tosin!). Intialainen ruoka sopii länsimaisiin asuntoihin äärettömän huonosti, ja etenkin talvella on vaikeaa, kun ei oikein viitsi kokata kahdenkymmenen asteen pakkasella kaikki ikkunat ja ovet auki.

*****

Tänään on taas se päivä viikosta, jota inhoan kaikkein eniten, eli sunnuntai. Olen lapsesta asti inhonnut sunnuntaipäiviä, sillä minut valtaa sunnuntaisin aina epämääräinen levottomuuden ja ahdistuksen tunne. En oikein ymmärrä, mistä nuo tuntemukset mahtaisivat johtua. Ehkä ne juontuvat ajasta, jolloin juuri mikään paikka ei ollut sunnuntaisin auki ja oli pakko kykkiä koko päivä kotona. Nykyään sentään aika monet kaupat ja kirjastotkin ovat sunnuntaisin auki, vaikka harvemmin sitä tulee silti sunnuntaisin kaupoillekaan lähdettyä, vaikka mahdollisuus olisi. Eikä sunnuntaiahdistukseni vähene yhtään siitä, että tiedän pääseväni Prismaan, jos tulee äkillinen pakonomainen tarve päästä kauppaan. Mieluusti jättäisin sunnuntain kokonaan välistä ja hyppäisin lauantai-illasta suoraan maanantai-aamuun.

Sunnuntaiahdistusta miettiessäni keksin semmoisen mahdollisen selityksen, että ehkä ahdistus liittyy jotenkin viikon päättymiseen: sunnuntai on ikään kuin eräänlainen tilinpäätös siitä, mitä kuluneella viikolla on saanut aikaiseksi. En oikein usko tätä selitystä, sillä ei minua ahdista kuukauden vaihtuminenkaan, saati sitten vuoden vaihtuminen (uusivuosi on minusta yksi vuoden kivoimmista juhlista), joten mitä ahdistusta aiheuttavaa päättyvässä viikossa sitten olisi? Ehkä sunnuntaiahdistus johtuu sen sijaan joutenolon ja suorittamisen ristiriidasta: toisaalta sunnuntaina pitäisi levätä (sunnuntai oli kai alun perin jonkinmoinen lepopäivä), mutta koska nykyaikana pelkkä oleminen (saati sitten pitkästyminen) ei ole sallittua, pitäisi olla aktiivinen ja harrastaa sunnuntainakin jotakin hyödyllistä. Tuntuu, että jos viettää koko päivän lusmuillen, päivä menee ihan hukkaan.

Pidin itseäni aivan omituisena - kuinka joku voi ahdistua tietystä viikonpäivästä! - kunnes törmäsin naistenlehdessä artikkeliin, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka kärsivät sunnuntaiahdistuksesta. On siis olemassa muitakin, joilla on sama ongelma! Mikä helpotus. Psychology Today -lehden mukaan sunnuntaiahdistus saattaa juontua lapsuudestamme: sunnuntait tuovat mieleemme lapsuuden muistot ja pelot tekemättömistä kotitehtävistä ja kokeista, joihin emme olleet valmistautuneet. Sunnuntait ahdistavat siten vielä aikuisinakin, vaikka todellinen syy onkin jäänyt sinne lapsuuteen. Sunnuntaiahdistuksen alkamisajankohtaakin on tutkittu, ja viikonloppu näyttäisi päättyvän sunnuntaina iltapäivällä kello 16.13, jolloin havahdumme edessä olevaan viikkoon.

Minua kyllä ahdistaa ihan koko päivän, aamusta alkaen. Ja vielä olisi monta tuntia edessä. Onneksi on kuitenkin aika paljon tekemistä tiedossa, joten ehkä tämäkin sunnuntai on pian ohi. Tervetuloa maanantai!

Tämä päivä alkoi kuten kaikki muutkin päivät: kahvikupilla ja Hesarilla. Tuo kuppi on muuten 20 vuotta vanha.

38 kommenttia:

  1. Hmm, kuinkahan vahvasti me haistaan? Muistan rypistäneeni otsaani kun eräs vanha koulukaveri vaikeroi FB:ssä miten hänen intialaiset naapurinsa haisevat, että onpas siinä rasistiselta kalskahtava kommentti, mutta tämä sinun kirjoituksesi pani ajattelemaan syvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo, että intialaiset haisevat, aika kärjistetysti sanottu, mutta kyllä se varmasti on ainakin osittain totta. En tarkoita tällä sitä, että ihmiset itsessään haisisivat, mutta kyllä useimpien intialaisten vaatteet taitavat haiskahtaa (tai tuoksahtaa, miten nyt kukakin tykkää sanoa).

      Mulla oli eilen hieman pidemmän kaavan mukainen intialainen kokkaussessio, ja kun en muistanut availla ikkunoita ja sulkea makuuhuoneen ovia, se ruoan haju oli sitten ihan joka paikassa. Jopa nalleni haisi. :-/

      Poista
  2. Minulla on sunnuntaiahdistus lauantaina (taalla tyoviikko alkaa jo sunnuntaina) ja ihan eri syista.
    Ahdistaa kun viikonlopun loppu lahenee ja tyoviikko on taas edessa, ja tyohommat ovan alkaneet viime aikoina tympimaan oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. Jos töissä ei viihdy, niin silloin kyllä mieluusti viettäisi vaikka kuinka monta sunnuntaita (tai lauantaita) peräjälkeen. :-(

      Poista
  3. Täällä oli kerran lehdessä kirjoitus ruotsalaisperheestä, joka söi kerrostaloasunnossaan surströmming. En ole sitä koskaan haistanut, mutta on kuulemma ällöttävä haju.
    Sunnuntai on myös tylsä päivä, jos on jossain kaupunkilomalla ja kaikkialla on niin tyhjää, pidän mieluummin arkielämän tarkkailusta. Hyvää sunnuntain jatkoa kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään koskaan haistanut surströmmingiä, mutta on mahtanut olla voimakas haju, kun oikein lehdessä kirjoitettiin. :-)

      Kaupunkilomalla on kyllä tosi tylsää sunnuntaina ja juhlapäivinä muutenkin. Päätettiin yhtenä vuonna viettää kaupunkijuhannus Turussa, ja siellähän taisi olla peräti yksi ravintola auki. Muutenkaan siellä ei ollut mitään tekemistä tai katselemista.

      Mukavia sunnuntain rippeitä sinullekin!

      Poista
  4. Mä olen joskus yrittänyt aiheuttaa korealaisissa hämmennystä "tuulettamalla" ovi auki juuri korvapuustipäivänä, tai glögiä keitellessä :D Ajattelin, että ehkä naapurit jopa tykkäisivät pullantuoksusta (kuinka joku EI tykkäisi pullantuoksusta??!!).

    Ja sunnuntaiahdistus on tuttua. Nyttemmin se on poistunut, koska maanantai ei ole työpäivä, mutta muistan aikanaan etenkin ulkomailla asuessani sunnuntaiden olevan lähes sietämättömiä - etenkin iltojen. Monesti yritin mennä sunnuntai-iltana jo kahdeksalta nukkumaan, jotta pystyisin skippaamaan suurimman osan siitä päivästä. Se johtui jotenkin sellaisesta yksinäisyydestä, ankeudesta sekä alkavan viikon stressaamisesta, että sunnuntaista tuli peikko. Ja sitten se ahdistus tietysti ruokki itse itseään. Mutta nykyään kyllä osaan nauttia sunnuntaistakin - joskin lauantai on vielä paljon parempi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään voi ymmärtää, miten joku ei muka tykkäisi korvapuustin tuoksusta. Onko sellaisiakin muka? :-D

      Minustakin lauantait ovat huomattavasti kivempia kuin sunnuntait. Ei lauantaista ja sunnuntaista voi oikein puhua samana päivänäkään.

      Kiva kuulla, että olet päässyt ainakin jossain määrin sunnuntaiahdistuksen yli. Itsekin olen yrittänyt ihan tietoisesti tolkuttaa itselleni, että nauti nyt siitä, kun päivässä on monta pitkää tuntia, joiden aikana voi tehdä ihan mitä huvittaa. Mä olen muuten varma siitä, että sunnuntait ovat pidempiä kuin muut päivät. :-D

      Poista
  5. Mä ensin mietin, että kerrot jostain pilaantuneesta ruuasta. En tiedä, mutta harvoin sanon ruuan kohdalle, että se haisee. Pilaantunut ja hapantunut ruoka voi haista, mutta muuten mielestäni ruoka tuoksuu, joskus voimakkaammin ja joskus miedommin. Tosin, en koskaan ole pitänyt upporasvassa paistamisesta tulevasta tuoksusta.
    Sunnuntai taas on mielestäni mitä ihanin päivä. Saa nukkua pitkään, ehti syödä hyvän aamiaisen rauhassa ja lukea hesarin kannesta kanteen. Saa hyvällä omalla tunnolla olla laiska. Ei tarvitse tehdä ja touhuta. Näitä päiviä saisi olla kaksi kertaa viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ruoka tuoksuu siinä vaiheessa, kun sitä valmistetaan, mutta kun saman ruoan haju leijailee huoneistossa edelleen seuraavana päivänä (kuten meillä tänään), en puhuisi enää tuoksusta vaan hajusta. Tuoksu tuo minulle mieleen jotakin miellyttävää, enkä siitä syystä voisi myöskään sanoa, että vaatteet tuoksuvat intialaiselle ruoalle, kun en koe ruoalle haisevia vaatteita mitenkään miellyttävänä asia.

      Minä taas en tykkää yhtään pitkään nukkumisesta, joten nousin tänäänkin ajoissa. :-) Saan päänsäryn, jos nukun liian pitkään, ja on muutenkin koko päivän ihan sellainen tönkkö olo.

      Poista
  6. Sunnuntait - viikon kamalin päivä! Olen aina ollut sitä mieltä! Masentavampaa tunnelmaa saa etsiä. Fiilis on kuin ennen teuraalle menoa - vaikka seuraavalla viikolla ei edes olisi tiedossa mitään ikävää. Sunnuntait ovat sitä paitsi jotenkin kamalan pysähtyneitä ja tunkkaisia. Kuka nyt pysähtyneestä ilmasta tykkää?

    Ilmanvaihdosta puheen ollen...intialainen tuttavapariskuntamme piti aina ulko-ovea raollaan tai vähintään postiluukkuaan apposen ammollaan kerrostaloasunnossaan. Enemmän kuin hajuhaittoja olen itse asiassa miettynyt naapureille kantautuvaa melusaastetta, joka nyt ei monikulttuurisessa opiskelija-asuntolassa ehkä niin haitannut, mutta toivon, että ystävämme eivät ole jatkaneet perinnettä muutettuaan vuodenvaihteessa itse ostamaansa asuntoon.

    Olen kuullut väitettävän, että rappukäytävään kantautuvien hajujen määrä vähentyy ratkaisevasti, kun muistaa koko kokkauksen ajan käyttää liesituuletinta. Ehkä intialaisille se ei ole itsestään selvää, monissa sikäläisissä keittiöissähän ilma vaihtuu luontevasti keittiön ikkunoiden kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri! Kuvailit sunnuntaita aivan tarkalleen juuri niin kuin minäkin olisin voinut päivää kuvailla. Minuakin häiritsee sunnuntain pysähtyneisyys, sellainen maailmanlopun tunnelma, vaikka ei olisi tulevalla viikolla tosiaan edes mitään ikävää tiedossa. Mistä ihmeestä se oikein johtuu; en vain ymmärrä. Johtuisikohan se siitä, että ihmiset ovat suurimmaksi osaksi kotona, kadut ovat autiompia ja kaikkialla on hiljaisempaa kuin arkena? En tiedä, mutta kyllä ahdistaa, ja mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän alkaa ahdistaa. Onneksi kohta on jo ilta. :-D

      Tuota minäkin epäilen, että alakerran intialaiset pitävät ovea auki, koska eivät ne hajut voi mitenkään muuten päästä niin voimakkaina rappukäytävään. Minä pidän varsinkin kesällä parvekkeen ovea auki, ja kyllähän ne hajut leijailevat varmasti sitäkin kautta naapureille. Sori vaan naapurit. :-D Mutta kyllä silti haistelen mieluummin ruoan hajuja kuin tupakansavuja, ja uskoisin, että aika moni on samaa mieltä. :)

      Monet varmaan eivät tosiaan äkkää käyttää liesituuletinta, ja eihän sitä kaikissa asunnoissa edes ole. Meilläkään ei ole liesituuletinta, vaikka sen hankkiminen on kyllä aika monta kertaa käynyt mielessä. :-)

      Poista
  7. Meilla oli Ankarassa yksi todella outo naapuri, joka ei tykannyt kun paistoimme kalaa ja haju levisi kuulemma heille ja hanen kissaan, johon oli suikutettava parfyymia :D Mulla on ollut tuota sunnuntaiahdistusta, tiedan tarkalleen sen tunteen mutta se on havinnyt, opashommissa hiljalleen kun ei ollut enaa mitaan selkeaa viikkojarjestysta ja Turkissa lopullisesti kun taalla ei sunnuntait kauheasti poikkea viikosta, kaikki paikat on auki paitsi virastot ja pankit ja no kotiaitina viikot menee muutenkin niin etta viikkoa rytmittaa muut asiat kun viikonpaivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tuommoistakaan aiemmin kuullut, että oikein parfymoitu kissa. :-D Minä luulen, että mullekin sopisi semmoinen epäsäännöllinen työ, että olisi sunnuntainakin töitä. Tai en olekaan ihan varma – ehkä minusta on kuitenkin tullut jo niin vanha ja mukavuudenhaluinen, että säännöllisemmät työajat sopivat paremmin. ;-) Vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että sunnuntaisin pitää kärvistellä sunnuntaiahdistuksen kourissa. :-)

      Poista
  8. Mielenkiintoisia naapureita :)
    Minäkin taidan olla sitä tyyppiä, jotka ovat sunnuntaisin levottomia. Olen aina ajatellut sen johtuvan siitä, että edessä on taas uusi koulu/työviikko kaikkinen haasteineen ym. Sitä vaan jännittää etukäteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan minäkin olla aika mielenkiintoinen naapuri currynhajuineni. ;-D

      Tuo tulevan viikon jännittäminen on sekin varmasti yksi hyvä selitys sunnuntaiahdistukseen. Kun koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee. :-)

      Poista
  9. Minusta olisi mukavaa, jos rappukäytävässäni tuoksuisi intialainen ruoka. Turkkilaisistakin ruoista lähtee hyviä tuoksuja. Ainut ruoan tuoksu josta en yhtään tykkää on kaali. Eikä kalakaan hyvälle tuoksu, mutta onneksi maistuu sitäkin paremmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siinä hajussa mitään, kun ei liiallisuuksiin mene. Ainakaan kukaan ei ole vielä jättänyt ilmoitustaululle uhkauslappua, että sinä joka laitat sitä haisevaa ruokaa, lopeta heti. Kaiken maailman lappuja kun on tässäkin talossa nähty.

      Kaalin haju on kyllä kamala. Tein äskettäin kaalikääryleitä, ja varmaan koko talo tiesi sen. :-)

      Poista
  10. Minusta intialainen ruoka tuoksuu hyvälle:) Ei haittaisi minua.Mutta silakan paistaminen haisee kamalalle,vaikka lopputuloksesta tykkäänkinn paljon. Tässä minun asuintalossani tulee joskus ikkunan kautta alakerrasta grilaltun lihan tai liharuuan hajua,mitä inhoan,mutta onneksi ei liian usein. Täällä sunnuntai on arkipäivä,joten en ole tuota sunnuntai-ahdistusta ajatellut.Lauantai on täällä kuin sunnuntai ja tykkään sellaisesta yhdestä vähän hiljaisemmasta päivästä kerran viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka itsessään haiseekin ihan hyvälle, mutta en tykkää haisevista vaatteista ja siitä, että koko huusholli haisee. Onkohan toista yhtä haisuliruokaa kuin intialainen? :-) Minä taas ottaisin sen grillatun lihan hajun ihan mieluusti, mutta siinä olisi se vaara, että olisi lähdettävä kauppaan hakemaan itselleenkin jotain grillattavaa. :-D

      Poista
  11. No täällähän ehkä uskallan sanoa sen, vaikka tämä onkin melko epäkorrektia, mutta kun olen kassalla töissä, niin tiedän katsomattakin, koska kassajonon päässä on intialainen. Kyllä niillä sellainen "ominaishaju" vain on, enkä nyt sano tätä pahalla. Mutta sen tunnistaa ja erottaa. Kassalla istuessa kun sen hajuun kohtaa, tarvitsee vain kääntää päänsä todetakseen, että juu, siellä on intialainen jonossa. Suomalaisista ainoat yhtä voimakkaasti tuoksahtavat on spurgut, nekin haistaa jo ennen kuin näkyy. Mutta haju onkin sitten huomattavasti ällöttävämpi, kuin intialaisilla.

    Mäkin olen kärsinyt joskus sunnuntaiahdistuksesta. Varsinkin silloin, kun tein normaaleja ma-pe töitä ja oli aika ikävä pomo. Silloin jos on perinteinen viikonloppuvapaa, niin pe ilta on maailman paras päivä, kun kaikki vapaa on vielä edessä. Lauantai on myös yhtä onnea ja auvoa, sunnuntai on vielä aamulla jees, mutta siinä klo 14 alkaa ahdistus. Ja mulla se liittyy kyllä töiden lähenemiseen ja maanantain tuloon, jos ei olis töitä tulossa, niin ei ahdistais. Mutta nyt on hyvä, kun teen niin paljon töitä kaikkina viikonpäivinä, niin ei ahdista. Nytkin 19 päivän työputki menossa. No, sitten kun sen päätteeksi olen vapaalla ens la ja su, niin sitten on hyvin luultavasti taas sellainen olo, että en jaksais enkä huvittais mennä töihin ollenkaan ja voi hyvinkin iskeä sunnuntaiahdistus. Samoin aina loman loppuessa viimeiset pari päivää ahdistaa, eikä pysty nauttimaan lomasta enää täysillä. Mut sitten taas kun on päivän ollut töissä, niin kaikki menee rutiinilla eikä ahdista yhtään. Eikä mulla siis edes nyt ole mitään ikävää töissä, mutta silti se on aina sama juttu, että kun vapaan makuun pääsee, niin sen lopettaminen tuntuu pahalta. Sit kun taas on alvariinsa töissä, niin se menee niin rutiinilla, että se vaan kuuluu asiaan ja on jopa kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mielenkiintoista kuulla kokemuksistasi! Nämä ovat sellaisia asioita, joista asianomaiset tai ne, joita asia jotenkin koskettaa, herkästi loukkaantuvat, vaikka kyse on kuitenkin ihan selkeästä tosiasiasta. Enkä minäkään sano tätä millään pahalla. Tietenkään kaikilla intialaisilla sitä ominaistuoksua ei ole - esimerkiksi mun ukolla :-D – eivätkä intialaiset Intiassa haise. Asialla on varmaankin aika paljon tekemistä suomalaisten asuntojen puutteellisen tuuletuksen kanssa. Eräs vuokranantaja vaati kerran poismuuttavalta intialaiselta vuokralaiseltaan lisämaksua siivouksesta, kun se ruoan haju oli niin piintynyt seiniin ja koko asuntoon. En tiedä, saiko sitä hajua lopulta millään pois.

      Olen samaa mieltä, että perjantai on paras päivä. Se aloittaa viikonlopun, ja kaikki hyvä on tosiaan vielä edessä. Lauantai-iltanakin on vielä ihan hyvät fiilikset, mutta siitä ne sitten lähtevätkin laskemaan kuin lehmän häntä. Sunnuntai näyttää ahdistavan aika monta ihmistä, mutta ahdistuksen syyt voivat olla ihan erit. Mulla sunnuntaiahdistus on aina johtunut sunnuntaista itsestään, kun se vaan on jotenkin niin kuollut ja ankea päivä. Mutta nyt on onneksi taas maanantai. ;-D

      Tuo on varmasti ihan totta, mitä sanoit, että kun vapaan makuun pääsee, niin sen lopettaminen tuntuu pahalta. Olisi kiva, jos osaisi elää niin hetkessä, että pystyisi unohtamaan seuraavan päivän velvollisuudet ihan kokonaan, mutta ei se niin vain onnistukaan. On tämä elämä kyllä melkoista aaltoliikettä. Toivottavasti sunnuntaina ei iske ahdistus, vaan pystyt nauttimaan pitkän työrupeaman jälkeisestä vapaasta ihan viime hetkeen asti!

      Poista
  12. Haju onkin mielenkiintoinen juttu, sitä kun on kovin vaikeaa aikanakaan kotikonstein mitata. Meidän naapurin kiinalaiset pitävät työmiesten ruokalan ovea aina auki ja wokkaus tapahtuu aivan ovenpielessä. Minä kun tulen nälkäisenä töistä kotiin tekisi mieli mennä sinne kuokkimaan, sillä tuoksut ovat kerrassaan ihanat! Mutta rohkeuden puuttuessa päädyn aina vain itse hellan ääreen puuaidan omalla puolen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinun vielä pitää joku päivä käydä testaamassa se kiinalainen työmaaruokala. :-) En usko, että miehet panisivat pahakseen.

      Poista
  13. Minulla on työpaikalla, samassa huoneessa ja vieläpä vajaa metrin päässä intialainen kolleega. Mies, joka aamuisin tuoksuu joltain suitsukkeelta, mutta muuten tupakalta ja tunkkaisilta vaatteilta, ei ruualta. Kuitenkin vaimonsa tuo joka päivä kotona tehdyn intialaisen ruuan hänelle eli kotona valmistetaan ruokaa intialaiseen tapaan. Ruoka kyllä tuoksuu selkeästi. Ihan vaan kuriositeettina.
    Itse aloin muistella lapsuuden sunnuntaipäiviä, jotka todella matelivat ja ahdistivat. Vanhempani olivat nimittäin sitä mieltä, että meidän lasten piti ulkoilla vähintään neljä tuntia satoi tai paistoi, kylmää tai ei. Muiden taloyhtiön lasten ei tarvinnut ja etupäässä roikuimme heidän ikkunoiden takana jutellen tuuletusikkunan kautta. Tai sitten vetelehdimme taloyhtiön hiekoituslaatikon päällä istuksien. Pitkää ja yksinäistä.... Jotain, mitä ei unohda tai kaipaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa siinä miehellä hyvä palvelu, kun vaimo tuo ruoan töihin. Tässähän on omassa palvelussa vielä huomattavasti parantamisen varaa. :-)

      Suitsukkeet tuoksuvat joskus kyllä tosi voimakkaasti. Olen koittanut joskus niitä poltella, mutta en pysty, kun se haju alkaa pian etoa.

      Neljä tuntia pakkoulkoilua kuulostaa kyllä ikävältä. :-( Onneksi kuitenkin keksitte tapoja kuluttaa aikaa!

      Poista
  14. Muistan sunnuntain ahdistkkset niiltä ajoilta kun töissä oli ikäviä organisaatiomuutoksia ja jouduin irtisanomaan ihmisiä ja vaihtamaan itse milloin mihinkin yksikköön. Silloin ahdistus kesti koko sunnuntain ja todella johtui tulevasta manantaista.
    Mutta nyt kun en ole enää vakituisesti työelämässä, ovat sunnuntait oikein mukavia.

    Tuo hajujuttu on mielenkiintoinen. Yksi intialainen oli minullakin työkaverina. Hänkin tuokasahti (no,haisi) ja luulin, että hän ei juurikaan pessyt vatteitaan. Mutta toista tiedän nyt. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no ei ole ihme, jos sunnuntait ahdisti, kun työpaikalla tapahtui noin ikäviä.

      Piintynyt ruoka tosiaan haisee vaatteissa semmoiselle tunkkaiselle, ja hajua ei välttämättä edes tajua ruoan hajuksi. Joskus olen unohtanut, että olen pessyt pyykkiä ja että pyykit on minulla on makuuhuoneessa kuivumassa. Kun olen unohtanut sulkea huoneen oven, lopputuloksena on ollut se, että kaikki vaatteet ovat haisseet intialaiselle ruoalle. :-/

      Poista
  15. Hei Satu, olen lukenut blogiasi pitkään, mutten ole vielä kommentoinut tätä ennen.
    Tuosta intialaisen ruoan hajusta sen verran, että vaikka oma anoppini ja kälyni ovat asuneet melkein 40 vuotta Pohjois-Amerikassa, he eivät vieläkään laita liesituuletinta päälle ruokaa laittaessaan. Jos he ovat meillä ja laittavat (intialaista) ruokaa, minun on aina laitettava liesituuletin päälle, tai muistutettava heitä siitä. He eivät vain jostain syystä osaa käyttää sitä. Mutta muuten osaavat onneksi avata ikkunoita ruokaa laittaessaan... Kiitos kivasta blogista, sitä on ollut tosi kiva lukea.

    terkuin
    tatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että jätit kommentin. :-) Niin se taitaa olla, että vanhat tavat istuvat tiukassa! Ikkunoiden ja ovien availu taitaa olla intialaisille tutumpaa kuin liesituulettimen käyttö. :-)

      Ihana kuulla, että olet tykännyt höpinöistäni. :-)

      Poista
  16. Minäkin kammoan sunnuntaita! Olen aina kammonnut! Ja olen myös yrittänyt analysoida inhoani :D

    Minä vihaan tosi onnistuneesti sunnuntaita myös silloin kun maanantaina on vaikka lomaa. Ja tiistainakin. Jotenkin, perjantai on toivon täyttymys, lauantai pehmeä ja äidillinen mutta sunnuntai on tunkkainen ja pahaenteinen. Ehkä tämä juontuu kouluajoista. Silloin sunnuntaita inhosi koska maanantai oli lähellä. Sunnuntai oli kuin pitkä aloitus maanantaille, tuplamaanantai.

    Ehkä tästä inhosta joskus pääsee eroon mutta suoraan sanottuna epäilen.

    Ps. minun intialaiset seinänaapurini kokkailevat niin usein että olen joutunut teippaamaan liesituulettimen umpeen jeesusteipillä. Ja silti vaatteideni ominaistuoksu taitaa usein olla varsin intialainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä mielenkiintoista huomata, kuinka moni inhoaakin sunnuntaita ja ahdistuu siitä.

      Hyvin kuvailit viikonlopun tuntemuksiasi - voin hyvin eläytyä niihin. Viikonloppu alkaa varsin mukavana, mutta loppuu pahaenteisen sunnuntain tunnelmiin. Minä luulen, että ainakin osa minunkin inhostani on peräisin kouluajoilta. Ehkä meidän sunnuntaita vihaavien pitäisi tehdä joku aloite sunnuntain poistamiseksi. :-)

      En minäkään usko, että pääsen sunnuntaikammostani koskaan eroon. Luulisi, että se olisi jo tähän päivään mennessä tapahtunut, jos on tapahtuakseen.

      Oi hurja. On tosi kurjaa, jos saat “nauttia” intialaisen ruoan tuoksuista liesituulettimen kautta. Ei kiva. :-(

      Poista
  17. Tuo intialainen ruoka on tosi vaikea juttu. Kaverini vuokraa juuri asuntoaan Suomessa intialaispariskunnalle, ja ilmeisesti joku naapuri on tehnyt valituksen hajusta. Koska samainen naapuri oli kerännyt seikkaperäisen kymmenen kohdan listan "ongelmista" kyseisessä asunnossa, joista noin puolet on niin vanhoja, että kaverini asui tuolloin asunnossa itse, tuomitsimme kaveriporukalla naapurin kerrostalokyttääjäksi ja nipoksi, mutta jäin miettimään, miten itse tuohon suhtautuisin.

    Sen sijaan usealta ihmiseltä olen kuullut, etteivät missään tapauksessa vuokraisi asuntoaan intialaisille kalustettuna, koska haju ei sen jälkeen enää lähtisi kalusteista, ja lisäksi kuulema astiat ja kokkausvälineet ovat sen jälkeen kesto"currylimassa" (? en tiedä? tunnistatko ilmiön?). En oikein osaa päättää, onko tämä rasistista vai ei, sillä vaikka ketään ei saisi tuomita kansallisuutensa perusteella, totuus taitaa kuitenkin olla, että intialainen ruoka haisee ja intialaiset sitä yleensä kokkaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan vaikea juttu, koska kyllähän ihmisen pitää saada laittaa sitä ruokaa, mitä haluaa. Mutta toisaalta intialaisen ruoan haju on vaan niin voimakas, että voin hyvin kuvitella sen häiritsevän jotakuta herkempää asukasta. Ja se haju tosiaan piintyy huonekaluihin, tekstiileihin jne., joten siinä mielessä minäkään en kyllä vuokraisi asuntoani intialaisille kalustettuna. Ikävä sanoa, mutta tuskin vuokraisin asuntoani intialaisille kalustamattomanakaan. (Ei ole tarkoitus loukata ketään tai olla rasistinen, mutta näin se vaan on. Fakta on se, että intialainen ruoka tuoksuu/haisee, ja se haju tarttuu. Kaikkiahan se ei haittaa, mutta itse en haluaisi asuntooni mitään kestocurrynhajuja.)

      Tuo currylima kuulostaa kyllä vähän epäilyttävältä – itse en ole ainakaan koskaan tuommoiseen ilmiöön törmännyt. Jospa asukkaat eivät ole viitsineet tiskata astioita kunnolla? En minä ole ainakaan koskaan huomannut, että ruoasta jäisi astioihin mitään merkkejä, jos astiat pesee huolella.

      Poista
  18. Kaikki hajut tuntuvat jostain syystä Suomen ilmastossa vahvemmilta kuin etelän kuumassa kosteassa, puhumattakaan sitten umpieristetyistä sisätiloista. Monissa kerrostaloissa on vielä todella huono ilmanvaihto, mm. siellä missä poikani asuu, ei puhettakaan että voisi kokkailla mitään upporasvajuttuja, se haju todella tarttuu kaikkeen. Tuoksuuhan ne täälläkin, mutta ei niin vahvasti eikä juutu vaatteisiin, johtuu varmaan korkeista huoneista ja jatkuvasta vedosta. Tai ehkä tuoksutkin jotenkin tiivistyy Suomen kuivassa ilmastossa :) Tuoksuuko ne ihmiset Intiassakin samanlaiselle vai vain Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tulikin aika monta hyvää selitystä asialle! Eivät intialaiset Intiassa haise, tai ainakaan en ole koskaan kiinnittänyt asiaan siellä huomiota, ja luulen että syy on juurikin noissa mainitsemissasi ilmanvaihdossa, vedossa ja korkeissa huoneissa, jotka ovat vielä usein aika suuria. Ehkä myös eri materiaalit ottavat hajun eri tavalla itseensä? Voisin kuvitella hajun tarttuvan herkemmin esim. puupintoihin kuin kiveen.

      Poista
  19. Ulkomailla (Jenkeissä, Malesiassa ja Ranskassa) työskennellyt kaverini sanoi, että aina tiesi hajusta/tuoksusta jos joku työkaveri oli käynytkin Intiassa :D Sitä Intiahajua ei ensimmäisinä päivinä saanut kuulemma itsestä ja tavaroista karistettua. Aloin itsekin miettiä onko hajuni paljastanut minut reissujen jälkeen.

    Ja sunnuntai-ahdistus on minullakin ollut aina! Jo ihan pienenä päiväkodissa vihasin niitä viimeisiä pitkiä tunteja ennen nukkumaanmenoa sunnuntaina (muistan että aina oli myös pimeää ja satoi räntää :D). Tämä ahdistukseni kumpuaa selvästi juuri päiväkotiin ja kouluunlähdöstä, vanhemmista eroamisesta, niistä tekemättömistä läksyistä ja lukemattomista kokeista. Pärjäsin koulussa aina suhteellisen hyvin, mutta olin (olen) aivan patalaiska. En jaksanut nähdä paljoakaan vaivaa sellaisten asioiden eteen, jotka minua eivät kiinnostaneet. Noidankehä syntyi siitä, etten oikein jaksanut keskittyä koulujuttuihin ja sitten minua ahdisti kun en ollut niihin keskittynyt... Sama ahdistus on seurannut perässäni yliopistoon ja töihinkin... Myös sunnuntai-maanantai yöt ovat olleet kamalia, kun ei seuraavan päivän murehtimiseltaan saa nukuttua ja kellon soidessa tuntuu että on juuri saanut unenpäästä kiinni.

    Mutta! Olen nyt ollut kolme vuotta kotona lasten kanssa ja rutiinit toistuvat samoina, oli arki taikka viikonloppu. Ja olen päässyt sunnuntai-ahdistuksestani ihan täysin :) Sunnuntai on vain yksi mukava päivä muiden joukossa. Olen todella kummastunut, koska muistan koko elämäni vihanneeni sitä. EN kyllä epäile hetkeäkään, etteikö ahdistus palaisi (ehkä kahta kauheampana) kun palaan töihin ja mukaan tulee mahdolliset päivähoitojärjestelykuviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitenköhän minä olen sitten mahtanut haista, kun olen tullut Intiasta pitkän ajan jälkeen. :-D

      Olipa mielenkiintoista lukea kokemuksistasi. Ja on myös ollut tosi helpottavaa huomata, että sunnuntaiahdistus on niin yleistä. Onneksi emme ole yksin tämän ongelman kanssa! Toivottavasti sunnuntaiahdistuksesi ei kuitenkaan palaa ainakaan yhtä voimakkaana kuin ennen, sitten kun menet töihin.

      Minulle sunnuntai-maanantaiyöt ovat myös kamalia, mikä johtuu siitä, että viikonloppuna tulee nukuttua pitkään, ja sitten en saa sunnuntai-iltana unta. Maanantaiaamuna olen sitten ihan zombie (kuten tänäkin aamuna :-D). Siksi tykkäisin nousta viikonloppunakin ajoissa, mutta ukkeli ei oikein tykkää siitä, jos kahvinkeitin alkaa löristä liian aikaisin; hän kun tykkäisi nukkua viikonloppuna pitkään.

      Poista