Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tyhjän jauhantaa

Ei ollut tarkoitus höpistä yhdestä pesukoneesta näin paljon, mutta kun minulta pyydettiin kuvaa koneesta, niin höpinä jatkukoon. Smiley

Kone toimitettiin ajallaan, ja asennus sujui nopeasti ja moitteettomasti (totta kai, kun Suomessa ollaan). Vaikka olisin osannut asentaa koneen itsekin, täytyy tunnustaa, että oli aika ihanaa, kun ei tarvinnut tuskailla letkujen ja kiinnitysten kanssa. Viime kerta on nimittäin vielä tuoreessa muistissa. Ukkelista ei ole hirveästi apua tämmöisissä jutuissa, vaikka hän insinööri onkin, koska kotihommissa vaaditaan kotitalousinsinöörin tutkintoa, ja sitähän ukkelilla ei ole. Smiley

Kotitalousinsinööri ratkaisee: jos yksi putkiklemmari ei pidä, niin pannaan kaksi. Niidenkin on hyvä olla erilaiset.

Pesukone ei taida loppujen olla sen kauniimpi kuin pesukoneet yleensäkään, mutta minun silmääni tämä miellyttää.



Pöntöllä istuminenkin muuttui kertaheitolla mielenkiintoisemmaksi, kun voi seurata livelähetystä suoraan pesukoneen uumenista: siellä ne sukat ja pikkuhousut pyörivät!

Kyllä on elämä jännittävää.

Uusi kone on joka tapauksessa ainakin paljon kivemman näköinen kuin vanha.

Tylsä. Mutta kesti kuitenkin 20 vuotta!

Kun ukkeli kysyi, millainen pesukone on (hän ei ollut vielä nähnyt konetta), minä vastasin, että hiljainen, tehokas, vakaa, kaunis ja älykäs - aivan kuten vaimosikin. Johon ukkeli totesi, että hän kyllä karsisi tuosta listasta pari ominaisuutta pois. Smiley

Sen mitä olen kerennyt konetta kokeilemaan, olen ollut oikein tyytyväinen. Kone on todellakin hiljainen, ja ilmeisen fiksukin se on, kun se osaa tunnistaa pyykin määrän ja veden lämpötilan ja laskea niiden pohjalta tarvittavan vesimäärän ja pesuajan. Huh huh. Lisäksi koneessa on pari pesukoneelle hyvinkin tärkeää ominaisuutta: siinä vilkkuvat pesun aikana monenlaiset valot (vilkkuvia valojahan on aina kiva katsella), ja kone myös luikauttaa pesun päätyttyä pienen laulun: nyt sopisi tulla kaivamaan pyykit ulos.

Jee! Vilkkuvia valoja!

Seuraavan koneen (jota ei toivottavasti tarvitse hankkia kovin pian!) toivoisin olevan sellainen, että loppumusiikiksi saisi ladata haluamiaan kappaleita. Kyllä olisi hienoa, jos pesun päätyttyä ilmoille rävähtäisi esimerkiksi Safri Duon Adagio. (Meinaan muuten tilata tuon biisin hautajaisiini. Pitääkin muistaa kertoa asiasta ajoissa muille. En kyllä meinannut ihan vielä kuolla.)

Taisi tulla tehtyä vahingossa ihan hyvä ostos?

Koska elämä ei kuitenkaan ole pelkkää auvoista pyykinpesua, ostin itselleni myöhästyneeksi joululahjaksi Eniten vituttaa kaikki -kalenterin.


Olen aiemmin ostanut kalenteria vain lahjaksi, mutta tänä vuonna oli pakko saada tämä itsellenikin. Kun sen vielä osti tarpeeksi myöhään, sai lukea kerralla monen päivän tekstit. Hieman harmistuneena olen ollut havaitsevani, että kalenterin taso on hieman laskenut menneistä vuosista (jos tämmöisen kalenterin taso nyt ylipäänsä voi laskea), mutta kyllä tammikuussakin on tullut jo pari ihan hauskaa oivallusta vastaan. (Siveellisten ihmisten kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Mitään järkevää ei ole edelleenkään tulossa.)








Hyvää päivän jatkoa.

34 kommenttia:

  1. Meidän lehdessä oli artikkeli yhden naisen pesukoneesta: se on 37 vuotta vanha ja toimii edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä kun luulin, että 20 vuotta on jo kunnioitettava ikä pesukoneelle, mutta eihän se ole mitään tuohon verrattuna!

      Se lattiakaivon haiseminen loppui muuten ihan kokonaan tuon uuden koneen myötä. Olisko siis ollut kyse niistä zeoliittijämistä, joita oli ehkä jäänyt jonnekin putkistoihin. Voisin kuvitella, että 20-vuotiaaseen koneeseen on ehtinyt kertyä jo vaikka mitä “kivaa”...

      Poista
  2. Hienohan se! Onko tuo siis sellainen kone, joka kertoo jäljellä olevan pesuajan?

    En ymmärrä sitä, miksi iso osa pesukoneista on suunniteltu näyttämään se pesemiseen jo kulunut aika, ei sitä, paljonko vielä on jäljellä. "Olen pessyt pyykkiäsi jo 2 h 15 min, mutta en halua kertoa, milloin olen valmis jotta pääsisit lähtemään kotoa asioille."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainenhan se on, ja se on tosi kätevä ominaisuus. Onko tuommoisiakin koneita, jotka ilmoittavat pesemiseen kuluneen ajan? Sehän on tosi tyhmää. Sen ajan voisi itsekin ottaa kellosta, jos kiinnostaisi. :-)

      Ulos lähtemisestä tuli muuten mieleen, että joskus olen tullut jättäneeksi koneen yksinään pyörimään, vaikka niinhän ei saisi missään nimessä tehdä. Mutta juuri tuolla kerralla, kun vanha kone pesi viimeiset pyykkinsä, mulla oli sellainen tunne, että nyt on pakko odottaa, että kone lopettaa pesemisen, jos vaikka jotain käy. Ja niinhän siinä sitte kävi, että vedet tuli lattialle!

      Poista
  3. Minua arsyttaa ihan hirveesti kaikki lopussa piippailevat kodin laitteet!! Mikrokin huutaa minuutin valein ainakin viisi kertaa. Kylla se yksi loppupiippaus riittaisi! Leivanpaahtimen piippari on kai mennyt mykaksi, ilokseni huomasin.

    Hauska tuo kalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, en kedtä kun meillä piippaa tiskikone ja rumpukuivaaja ja vaikka mikä.

      Poista
    2. Anu: Mietinkin jo, että alkaakohan se laulun luikutus jossakin vaiheessa ärsyttää. Toivottavasti sen saa jotenkin pois päältä, jos se alkaa tökkiä. Pitäisi varmaan lukea käyttöohjeita. ;-)

      Meillä oli Intiassa tosi rasittava mikro. Se piippasi lämmityksen loputtua aina puolen minuutin välein niin kauan, kunnes meni avaamaan luukun. Se olisi varmasti piipannut koko päivän, jos luukkua ei olisi avannut!

      Allu: Meillä ei piippailevia kodinkoneita juurikaan ole (paitsi mikro), joten ehkä tämä on jotain uutuudenviehätystä. :-)

      Poista
  4. No mutta onhan se hieno pesukone! Mulla näin tekniikan ihmelapsena saattais mennä hermot kukn ei oo niitä perinteisiä väänneltäviä valintanuppeja :)
    Mutta toi kalenteri on mahtava, on päiviä jolloin riittäisi helposti pelkkä teksti eniten vituttaa kaikki. Kuten maanantaisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikeasti tosi helppo käyttää, vaikka saattaa näyttää aluksi monimutkaiselta. Ukkeli tosin kehtasi epäillä kaupassa, että “osaatkohan sinä käyttää tuota konetta?”. :-)

      Mulla sunnuntait voisi olla niitä “eniten vituttaa kaikki” -päiviä. Olen ihan lapsesta asti inhonnut sunnuntaipäiviä, enkä ymmärrä, miksi. Kai ne ovat niin pitkäveteisiä. Mun puolesta sunnuntain voisi poistaa kalenterista kokonaan. :-)

      Poista
  5. Tuohan kone kohta puhuu sinulle. Äidilläni on käytössä 40-vuotta vanha pesukone. Hyvin toimii edellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei sentään! :-D Mitähän kieltä se muuten puhuisi, enkkua varmaan.

      Anopilla on kanssa joku tosi vanha kone, mutta tuskin se kuitenkaan noin vanha on. On varmasti säilynyt toimintakykyisenä niin pitkään sen takia, että sitä on käytetty niin vähän. ;-)

      Poista
  6. No ei mennyt tämäkään päivä hukkaan!!
    a) meillä on saman koneen edeltävä malli, hyvä on! Se piippailu alkaa lopulta ärsyttämään, varsinkin kun itse EI saa valita biisiä.
    b) onko joku muukin siis valinnut biisit hautajaisiinsa, jee. Mäkin olen :)
    c) helpottavaa huomata, että en ole ainoa joka painaa vahingossa d:tä s:n sijaan (Allu)
    d) mahtava kalenteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kone on hyvä! Vähän epäilytti, kun LG taitaa olla Suomessa vähän harvinaisempi merkki. Intiassa meillä oli kyllä LG:n jääkaappi, joka oli ihan hyvä, mutta anopin mielestä LG on huono merkki, ja hänhän tietää kaiken. :-D

      Mulla on vasta tämä yksi hautajaisbiisi valittuna, mutta pitäis varmaan alkaa valita lisää kappaleita, kun eihän tuo yksi kestä kuin viisi minuuttia. Eihän siinä ajassa kerkeä mitään! Tässäpä puuhaa viikonlopuksi. :-D

      Mulla taas menee a ja s koko ajan sekaisin. Tosin multa menee monet muutkin kirjaimet sekaisin. :-)

      Poista
  7. Mahtava kalenteri, olen huonon huumorin ystavia :D Meillakin on sellainen pesukone joka piippailee ja alun jalkeen olen myös arsyyntynyt siihen, karjaisen jossain vaiheessa etta uskotaan jo! Mutta ihana kone muuten, eniten tykkaan kun nykyisin koneissa on lyhytohjelmia ja osaavat tosiaan laskea itse kaikenmoista. Ma en ole miettinyt hautajaisbiiseja...hmmm pitaisiköhan alkaa miettia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minäkin tykkään huonosta huumorista. :-) Mutta tilannekomiikkakin uppoaa oikein hyvin.

      Vähän huvittaa tuossa pesukoneessa se, että kone on pestessä suhteellisen äänetön, mutta se loppuluikutus on varsin äänekäs. Mietin jo, että mahtavatkohan naapurit häiriintyä meidän musikaalisesta pesukoneesta.

      Kyllä ne hautajaisbiisit on parasta itse valita. Ajattele nyt, joku voisi vaikka tilata sinne jonkun Jussi Raittisen laulamaan, eikä itse voisi tehdä asialle mitään. :-D

      Poista
  8. Suomessa pitaa nakojaan osata ainakin sen verran englantia, etta saa pestya pyykkia :D Ei kai tulisi kellaan mielen viereenkaan kaantaa noin pienille markkinoille. Taalla kaikki on espanjaksi ja kayttoliittymat etenkin mikroissa niin kummalliset, etta yha kapinoin niiden "logiikkaa" vastaan. Niin ja pesukoneista pitaa muistaa tsekata, etta niissa on kuudenkympin ohjelma, sita korkeampaa lampotilaa ei takuulla ole. Sadistinen minani rakastaa ihmisten kauhuilmeita, kun kerron, miten pyykkaan vaatteita ja lakanoita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihmettelin tuota pesukoneen kieltä! Ja vielä enemmän ihmettelin siinä vaiheessa, kun selailin käyttöohjekirjaa, kun siinä on käyttöohjeet ruotsiksi, norjaksi, suomeksi ja tanskaksi, mutta ei englanniksi. Aika outoa logiikkaa minusta. Ohjeiden mukana tuli myös sellaiset tarraläpyskät, jotka voisi liimata halutessaan noiden englanninkielisten ohjelmien päälle. Ne olivat kyllä vähän hämmentäviä, kun esimerkiksi “sports wear” oli käännetty ulkoiluvaatteiksi. Minä olin jo mielessäni kuvitellut, että saan pestä kyseisellä ohjelmalla jumppavaatteet ja talvella käytettävät alusasut, mutta sitten käyttöohjekirjassa puhuttiin jostain goretexista. Ehkä on parempi olla lueskelematta liikaa ja pestä vaan. ;-)

      Kyllä pesukoneessa pitää munkin mielestä olla ehdottomasti kuudenkympin ohjelma. En kuitenkaan muista, että olisin pessyt koskaan mitään sitä korkeammassa lämpötilassa.

      Espanjankieliset käyttöliittymät kuulostavat kyllä aika pelottavilta. ;-D

      Poista
  9. Juu, pesukoneenne näyttää pesukoneelta (en nyt rupea valehtelemaan sen olevan mielestäni erityisen kaunis, kun se näyttää pesukoneelta, mielessäni kuin ajattelin sen muistuttavan Smegin jääkaappia...). Mutta oikeasti, esimerkiksi lähes koko 50 miljoonainen Ranskan kansa katselee pesukoneitaan keittiössä, jonne se perinteisesti sijoitetaan, niin uskoisin oikeasti, että kauniille ja disainatuille pesukoneille olisi olemassa maailmalla markkinarako! Pöntöllä itse pyrin istumaan mahdollisimman pikaisesti, joten Suomessa koneen ulkomuodolla ei ole nin väliä, mutta ruokaa laittaessa ja keittiössä muutenkin paljon aikaa viettävänä voisin kuvitella ranskattarien suosivan kaunista.

    Tuota kalenteria en ole ennen nähnytkään. Kun ei tiedä vitsien laatua ennen on nykyinenkin ihan hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisit nyt vähän valehdellut, niin olisi tullut parempi mieli. ;-D Ei vaan, siinä kävi just niin kuin ounastelinkin, eli tuo kone oli siellä valkoisten laatikkopesukoneiden keskellä kuitenkin sen verran erinäköinen, että se oli olevinaan kauhean hieno. Kotona muistelin jopa, että koneessa oli jotain punaistakin. No, olihan siinä, tuo tarra! :-D

      Ihan samaa olen miettinyt minäkin, että miksi ihmeessä pesukoneiden täytyy olla aina niin tylsän näköisiä ja samasta tuutista tulleita. Siksikö, kun ne useimmiten ovat piilossa kylppärissä, eivätkä esim. keskellä olohuonetta? Mutta luulisi tosiaan, että Ranskassa olisi ymmäretty markkinarako, jos kerran koneet sijoitetaan siellä tavallisimmin keittiöön. Ihmettelen todella, että näin ei ole!

      Tuo kalenteri on vähän niin kuin ympärivuotinen joulukalenteri. Tekisi mieli kurkistaa jo huominenkin “luukku”. :-)

      Poista
    2. Piti ihan mennä kurkkaamaan miltä tuo oma pesukone näyttää. Heh, pesukoneelta sekin! Mutta mistä tuota kalenteria saa, voisin käydä kurkkaamassa josko oikein investoisi?

      Poista
    3. Myos taalla on pesukoneet _aina_ keittiossa (jos ei asu talossa, jossa sille oma nurkka pihalla tms.) ja ei noudata omakaan kone lieden ja jaakaapin harmaata varimaailmaa. Turhamaisuudessa ollaan taalla valovuosia jaljessa :)

      Poista
    4. Vilijonkka: Ostin tuon kalenterin Suomalaisesta Kirjakaupasta, ja sieltä olen ostanut myös aiemmat. Kalenteri maksoi 9 euroa, eli ei ole iso investointi. :-)

      Irina: Keittiö tuntui minusta aluksi vähän erikoiselta paikalta pesukoneelle, mutta onhan se oikeastaan paljon loogisempi paikka kuin kylppäri, kun keittiössä on muitakin kodinkoneita. Toisaalta taas likavaatteita joutuu sitten kanniskelemaan keittiöön, kun niitä tuskin säilytetään keittiössä...

      Poista
  10. Oo mikä pesukone,digikone,Tuollaisen haluan sitten kun tämä omani joskus lopahtaa.
    Hih,aika hauska kalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kalenteri on minustakin kiva. En malttaisi millään odottaa, että saa katsoa seuraavan päivän tekstin. ;-)

      Poista
  11. Hyvältä näyttää! Tuo laulava malli olisi mahtava..Varsinkin kun olen viimeiset 4 päivää vain pyykännyt ja pyykännyt..Meksikossa koneet on aina päältä ladattavia j akaikki pesevät kylmällä vedellä pyykkinsä..päältä ladattavia,koska koneet ovat useimmiten ulkona tai talonkatolla kuten meillä ja siihen ympärille hitsataan kalterit ettei kone lähde voron matkaan..Minulla iski salama eilen kun jätin hetkeksi imurin katolle kuivumaan ja joku pitkäkyntinen sen oli sitten vienyt..kyllä harmitti ja menin samantien ostaan imurin..imuria ja pesukonetta ilman on vaan melkoisen vaikeaa pärjätä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ole ennen tuommoistakaan kuullut, että pesukoneet olisi suojattu kaltereilla! Mutta onhan se varsin ymmärrettävää, jos koneita tosiaan pidetään tavallisesti ulkona. Helppohan ne olisi jonkun siitä käydä nappaamassa silloin, kun väki ei ole kotona.

      Kylmällä vedellä pyykkääminen on ikävää, ja tuntuu, että sillä ei lähde pyykki edes puhtaaksi. Vaikka nykyään vaatteille suositellaan vissiin muutenkin aika alhaisia pesulämpötiloja.

      Olipas huonoa onnea imurin kanssa! Imuri on kyllä ihan ehdoton, vaikka Intiassa pärjäsin ilman sitäkin. En esimerkiksi ymmärrä, miten patjat yms. saa pölyttömiksi ilman imuria.

      Saas nähdä, kuinka pian kyllästyn pesukoneen lauleskeluun. ;-)

      Poista
  12. Nauroin ääneen 19.1.:lle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän epäröin laittaa tuota kyseistä päivää tähän, kun ajattelin, että jos joku vaikka loukkaantuu. Kiva jos nauratti - niin nauratti minuakin. :-D

      Poista
  13. Koreassa on tasan kaksi vaihtoehtoa kodinkoneissa (ja elektroniikassa): LG ja Samsung. Samsung on yleisesti ottaen suositumpi ja koetaan hieman laadukkaampana (paitsi televisioissa, kuulemma...), mutta omaan silmääni LG:n muotoilu on aina jotenkin kauniimpaa. Vaikka kyllä mä edelleen rrrrrakastan meidän Samsung-pyykkäriä. Sekin soittaa kaikkia kivoja säveliä aina pesun päättyessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla mielipidettä LG:n kotiseudulta. :-) LG ja Samsung ovat muuten tosi yleisiä merkkejä Intiassakin, niin pesukoneissa, telkkareissa kuin jääkaapeissakin. Suomessa ne taitavat kuitenkin olla vähemmän tunnettuja, ainakin pesukonemarkkinoilla. Piti oikein käydä katselemassa Samsungin pesukoneita, ja kyllä nekin aika hienoilta näyttävät. :-)

      Sinä et ole vielä sitten ilmeisesti kyllästynyt niihin pesukoneen soittareihin. Ehkä mullakin siis on toivoa. :-D

      Poista
  14. Olihan se hieno! Kaikenvärisiä valoja ja vaikka mitä :D Mustakin loppusoitto kuulostaa kivalta, mutte oikeaa kokemusta piippailijoista ei ole joten tietysti voisi joskus alkaa nyppiä... Meillä on ollut miehen kanssa meidän yhteiselon aikana muistaakseni 4 eri pesukonetta :o ja aina vaihdettu vanhan hajottua. Ensimmäinen oli joku ikivanha peritty kone, mutta sen jälkeisistä ei kai mikään ole kestänyt kolmea vuotta. Ovat sitten menneet takuuseen tai vakuutukseen, mutta tuntuu kyllä siltä ettei nykyään enää tuollaisia 20-vuoden koneita enää edes valmisteta. Miksi valmistettaisiinkaan, kun sitten niitä uusia koneita ei tarvisi ostaa 2 vuoden välein.. On kyllä ärsyttävää.

    Ja hieno kalenteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös sellainen tunne, että nykyajan koneet eivät kestä läheskään yhtä kauan kuin aiemmat. Mikähän siihen muuten on syynä? Ovatkohan nykyajan koneet liian teknisiä ja herkkiä häiriöille - ehkä koneet olivat ennen vankempaa tekoa? Kolme vuotta on kyllä ihan järkyttävän lyhyt ikä pesukoneelle, tai mille tahansa kodinkoneelle. :-(

      Nyt odottelen, että tulis uutta pyykkiä, niin pääsisin taas pesemään – ja silittämään tietysti myös. ;-D

      Poista
  15. Eka krt törmään tuollaiseen kalenteriin, mutta kyllä tämä hymyä huulille kirvoitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden päivän aloittaminen on nyt aina yhtä mukavaa, kun saa odottaa, että mitähän kalenterista tänään paljastuu. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3