Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Matkamessuilla, juu

En ole käynyt Matkamessuilla moneen, moneen vuoteen, joten menneenä viikonloppuna oli loistava tilaisuus korjata vahinko.

Matkailu on selvästikin lähellä suomalaisten sydäntä, sillä Messukeskuksessa oli todella paljon väkeä. En tiedä, saivatko he hakemansa, mutta minulle jäi messuista sellainen fiilis, että tässäkö tämä nyt oli. Messut vaikuttivat epäorganisoiduilta ja sekavilta, ja minulle tuli sellainen olo, että ei olisi paljon kannattanut tulla. Toisaalta se saattoi johtua siitäkin, että minulla ei ollut messuilla mitään tavoitetta tai erityistä kohdetta, johon olisin tahtonut tutustua paremmin, vaan tarkoitus oli vain haahuilla ja katsella. Sellaista haahuilua se sitten olikin. Väenpaljouskin verotti innostusta, kun joku oli koko ajan tuuppimassa kylkeen.

Mutta mitäs minä oikein valitan: näinhän minä sentään Robinin! Sain hänestä kuviakin, kun nostin kameran tarpeeksi korkealle väkijoukon ylle.



Onhan tuo Robin aikamoisen söpö poika, joten en ihmettele, että faneja riittää. Ja eikös hän osaa laulaakin? Smiley

Lavalla pyörähtämisen jälkeen Robinilla oli vuorossa nimikirjoitussessio, ja fanit asettautuivat kiltisti jonoon odottamaan vuoroaan. Se jono oli muuten pitkä! Kuinkakohan puuduksissa kaverin käsi oli nimmareiden kirjoittelun jälkeen, ja mahtoivatko kaikki halukkaat edes saada nimmaria?

Messuille tullessani olin huomannut, että Messukeskuksen toisessa hallissa oli meneillään Caravan-näyttely. Jee! Tahtoo nähdä asuntovaunuja! Koska ukkelin kiinnostus matkailuvaunuja kohtaan on tasan nolla, ukkeli parkkeerasi itsensä drinkkibaariin, ja minä suuntasin karavaaniosastolle. Caravan-näyttelyssä olikin minusta paljon kiinnostavampaa kuin Matkamessujen puolella. (Minullahan on hämärä menneisyys karavaanimatkailijana, joten kiinnostukseni näitä härveleitä kohtaan juontaa lapsuudestani.) Ennen kaikkea minua kiinnosti nähdä, millaisia nykyajan asuntovaunut ja -autot olisivat. Olisivatko ne muuttuneet parissa vuosikymmenessä paljonkin?

Matkailuautoista minulla ei ole minkäänlaista kokemusta, sillä meillä oli aina asuntovaunu, ja tutustuminen matkailuautoihin piti tietenkin aloittaa suurimmasta ja kalleimmasta.


Tässä on pieni ja vaatimaton matkailuauto merkkiä Morelo, hinta varusteineen 284 145 euroa. Pituutta tällä on melkein kymmenen metriä ja leveyttä 2,5 metriä.

Autoon ei olisi päässyt sisään ilman etukäteen varattua esittelyaikaa, mutta joku tyttö edessäni sattui juuri repimään ovelle ripustetun kieltokyltin ystävällisesti irti, joten me uteliaat pääsimme livahtamaan sisään. En jostain syystä tullut kuitenkaan kuvanneeksi kuin auton ohjaamon.

Kyllähän tällä köröttelisi kauemmaksikin kuin lähimpään Alepaan.




Carthago-merkkinen matkailuauto näytti kompaktilta ja takaosan petikin oikein houkuttelevalta.



Matkailuautoja huonosti tuntevana päivittelin sitä, miten isot tavaratilat monessa matkailuautossa oli. Tavaratilat ovat auton peräosassa, makuutilan alla, ja siksi sänky on usein aika korkealla.


Mitä ihmettä tässäkin tavaratilassa on tarkoitus kuljettaa? Tuonne olisi mahtunut helposti vaikka pari moottoripyörää! Suihkukin näyttää olevan.

Tämä metallikoppi oli "Airstream Retro", joka oli kuulemma ollut mukana Anna-lehden muotikuvauksissakin. Joka paikkaan ne matkailuautotkin ehtivät.


Sisällä näytti rumalta ja haisi pahalta.

Matkailuvaunuista minua kiinnosti erityisesti Solifer, koska meillä oli aina Solifer. Solikka näytti tutulta edelleenkin, vaikka sisätilojen väritys olikin muuttunut raikkaammaksi ja ulkopuolen taas vastaavasti tummemmaksi.





Vaunujen muuttumisen näki minusta erityisesti keittiökaapistoista, jotka olivat muuttuneet huomattavasti nykyaikaisemman ja trendikkäämmän näköisiksi kuin silloin joskus ennen. Vaunujen sisätilat olivat kuitenkin periaatteessa samanlaiset kuin ennenkin: vaunun etuosassa oli istuinryhmä, keskellä keittiö sekä vessa ja takaosassa makuutilat.

Solifer on suomalainen vaunuvalmistaja, ja suomalaisuus paistoi kyllä sisustuksesta jollakin tavalla läpi. En oikein osaa eritellä, mikä suomalaisuuden tunteen aiheutti. Kaikki asuntovaunut kun olivat loppujen lopuksi sisältä aika samanoloisia, vaikka toki pieniä erojakin oli.


Tämän Polarin sinisiä valoja en oikein ymmärtänyt. Onko niillä joku funktiokin, vai ovatko ne vain koriste (rumiste)?

Hobbyn keittiötilaa...

... ja kerrossänky kolmelle.


Hobbyn kaksiosainen ovi oli ilmeisesti uusi keksintö: ovessa oli ikkuna, roskasanko, säilytystilaa ja hyttysverkko. Siinä oli tietysti myös kaksi osaa, eli oven ylä- ja alaosan saattoi avata erikseen. 

Sisustukseltaan minuun vetosi kaikkein eniten tämä Adria Estella, mikä on vähän ihme, sillä normaalisti en ole ruskean ystävä. (Ruokapöydästä en kyllä pitänyt, mutta sehän on helppo vaihtaa sitten, kun meille tämä vaunu hankitaan. Smiley)


Vaunun harmonisen oloinen yksinkertaisuus puhutteli minua.

Erästä Dethleffs-vaunua mainostettiin liikuteltavana loistohuvilana "tontille, jossa rakennuslupa on kiven alla".

 
Odotin vaunun sisätiloilta ihmeitä (niiden täytyy olla loistokkaat!), mutta sisätilat tuottivatkin aikamoisen pettymyksen.





Tällaisia viini- ja viinilasikaappeja näkyi olevan muuten monessa vaunussa ja autossa. Viinittely kuuluu nykyään kai olennaisena osana karavaanielämään? Mietin vain sitä, kuinka viinilasit mahtavat pysyä ajon aikana paikoillaan.

Tuolla loistohuvilassa tuli sellainen tunne, että homma oli jäänyt vähän puolitiehen. Vaunuun saa varmasti kaikenlaisia lisävarusteita tarpeen mukaan, mutta jotenkin tuntui, että vaunussa ei ollut panostettu viihtyvyyteen yhtään. Tai sitten Dethleffsit vain ovat noin kliinisiä.

Miniosastokin oli messuilla edustettuna.


Tätä voisi vetää melkein polkupyörällä! Sisällä näytti kuitenkin olevan kaikki tarvittava, melko kompaktissa muodossa tosin.



Harmi kun munavaunuun ei päässyt sisälle, niin en päässyt kurkistamaan, millainen vessa siellä oli. Itse asiassa nyt vaunua tarkemmin tarkasteltuani aloin epäillä, että siellä ei ehkä ollut vessaa lainkaan. Minne se olisi mahtunut?


Tähän ei sitten mahtunut sitäkään vähää, mitä tuohon edelliseen mahtui. Vaunu oli vain jonkinlainen katettu peräkärry kahdelle. Taisi olla itse askarreltu?

Nyt päästän teidät pahasta. Tämä karavaanikatselmus loppuu nimittäin nyt! Smiley

P.S. Jos haluat katsella kuvia ihan oikeilta Matkamessuilta, niitä voi käydä katselemassa esim. Karoliinan blogissa

20 kommenttia:

  1. Siniset valot tunnen täällä vain jostain yleisövessoista, joissa on sellaiset, jotta narkkarit ei löydä suontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt niitä sinisiä vessoja. Niissä tulee kyllä aika psykedeelinen olo. Mahtavatkohan auttaa kovastikin narkkareita vastaan?

      Poista
  2. Sinisestä valosta minullekin tuli heti mieleen narkkarivalot. Mutta juu, minulle kelpaisi tuo värikäs Solifer, ja tietenkin kuski kaupan päällisinä, muuten jäisi vaunu vierastaloksi puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tarvitsisin kuskin ja vetoauton. :-) Eteenpäin saattaisin kyllä itsekin osata ajaa vaunu perässä, mutta entäs sitten, jos tulisi joku tiukka mutka tai pitäisi peruuttaa? En uskalla edes ajatella peruuttamista tuommoisen kanssa, kun se on pelkällä autollakin joskus niin vaikeaa. :-)

      Poista
  3. Juu, kyllä kelpaisi, vaikka olenkin aina ollut periaatteessa vaunumatkailua vastaan... :D Mutta jos tuo on se nykyajan standardi, niin eiköhän se reissaaminen onnistuisi noilla aika kivuttomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä tietysti paljon pienempiä ja vaatimattomampia vaunujakin, mutta perusmukavuudet niissä taitaa olla lähes kaikissa (siis keittiö, makuutilat ja vessa). Tuolla messuilla saattoi olla esitteillä niitä pienempiäkin, mutta jostain syystä ne eivät tarttuneet meikäläisen haaviin. :-)

      Poista
  4. Minä en ole koskaan ollut matkamessuilla. Mutta matkailuauto olisi kyllä kätevä. Tosin talovelka pitää huolen siitä, että ei tarvitse niitä käydä katselemassa. Mitä nyt vähän vaan täällä Kukkapillissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailuautossa ja -vaunussa on aina oma koti mukana - tai ainakin kakkoskoti. :-)

      Joskus on tullut mietittyä paljonkin, että kumpi on parempi, auto vai vaunu. Kummassakin on etunsa ja haittapuolensa. Auto on mm. siitä näppärämpi, että siellä saa olla ajon aikana sisällä (vaikka nukkua sängyssä), mutta sitten taas vaunu on helppo jättää koukusta esim. leirintäalueelle ja lähteä tutkimaan paikkoja pelkän auton kanssa. Mutta jospa tuolla auton peräkontissa säilytetäänkin niitä moottoripyöriä, jotka olisivat kaupunkiliikenteessä tietysti vielä näppärämpiä kuin se vetoauto?

      Poista
  5. MInä rakastan matkamessuja,ja sain sinne kutsunkin mutta enhän päässyt kun asun näin kaukana.Mutta veljeni oli siellä myymässä italialaisia herkkuja.
    Outs,miten ihania matkailuvaunuja.Olen joskus miettinyt että olisi kiva asua välillä tuollaisessa ja mennä visiteeraamaan kaikenlaisia tuttuja ja vois sitten parkkeerata kodin ihan viereen ,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi kun olisin tiennyt, niin olisin mennyt tervehtimään veljeäsi. :-)

      Vaunu on kyllä kyläillessäkin tosi kätevä! Isäntäväkikin saa viettää yönsä rauhassa, kun vieraat nukkuvat omassa vaunussa. :-D

      Poista
  6. Mä en koskaan ole ollut matkailuautossa taikka siinä vaunussa - mikä se nyt onkaan nimeltään? Se peräkäkärry kuitenkin :D Inhoan ahtaita paikkoja, ja ne ovat tuntuneet juuri siltä. Mutta noissa sun esittelemissähän näyttäisi ihan olevan kunnon tilat oleskeluun!

    Harmi, kun ei tajuttu treffejä sopia messuille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään, että olisit ollut tuolla vielä sunnuntainakin. No voi harmi, ehkä sitten ensi kerralla. :-)

      Varsinkin isommissa vaunuissa ja autoissa on ihan hyvät tilat, vaikka kyllähän nekin alkavat pieniltä tuntua, jos vaunussa viettää aikaa viikkotolkulla putkeen. Totuuden nimessä on sanottava, että minusta on tullut niin mukavuudenhaluinen, ettei minustakaan taitaisi olla enää vaunumatkailijaksi. Lento+hotelli -yhdistelmämatkailu sopii mulle paljon paremmin. :-)

      Poista
  7. Mullekaan ei ole noista Helsingin matkamessuista yleensä jäänyt paljon käteen, enemmän on se väen paljous vaan ahdistanut. Parempia matkavinkkejä saa netistä tai tutuilta jotka ovat käynneet josssain jota suosittelevat. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama tunne tuli mullekin, että ei pystynyt oikein rauhassa keskittymään mihinkään, kun väkeä oli ihan liikaa. Ja nekin osastot, jotka olisivat kiinnostaneet enemmän (esim. Kreikka) vaikuttivat jotenkin köyhiltä ja yksipuolisilta. Parempi tosiaan etsiä vinkkejä jostain muualta, mutta onneksi nykyään tietoa on niin hyvin saatavilla!

      Poista
  8. Tuo Dethleffs-vaunu vaikuttaa kyllä jääneen sinne 90-luvun taitteeseen tikattuine päiväpeittoineen. Ehkä kerran hyväksi havaittua sisustuskonseptia ei ole uskallettu päivittää. Tekeeköhän joku remontteja asuntovaunuihin? :D

    Hämmästelen muuten aina sitä, miten valtavilta nämä vaunut näyttävät sisältä käsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisikin hyvä sauma jollekin sisustussuunnittelijalle. :-)

      Olen ymmärtänyt, että asiakas voi valita vaunuunsa mieleisensä tekstiilit ja värit, joten vaihtoehtoja kyllä on. Siksi ihmettelenkin sitä, että tuohon näyttelyvaunuun ei ollut panostettu sen enempää, kun tuota kuitenkin mainostettiin loistohuvilana. Voisin kuvitella, että messuilla olisi tärkeä erottua – edukseen siis. :-D

      Ulkoapäin vaunut näyttävät usein kopperoilta, mutta sisätilat ovat tosiaan usein hyvinkin asuttavat. Ellei sitten kyseessä ole tuollainen munavaunu. ;-)

      Poista
  9. Jenkeissä asuntovaunujen perässä raahataan kaikenlaista minimaasturia, mönkijää ja moottoripyörää, joten ehkäpä se tila siellä sisällä on tarkoitettu sellaisille? Kansallispuiston camping-alueelle vaunulla ja sitten siitä eteenpäin rotkojen reunoille ja vuorten huipuille menevämmällä menopelillä.

    Kun selvitimme matkailuauton vuokraamista viime kesänä Länsi-USAn matkallemme, 10 metriä tuntui olevan standardipituus. Muistaakseni se matkailuvaunu, jossa perheen kanssa kierrettiin samanlainen kierros samoilla seuduilla joskus 90-luvulla, oli vielä pidempi. Interstateille mahtuu, Euroopassa voisi tehdä tiukempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa minäkin rupesin ajattelemaan, että tavaratila on varmaan tarkoitettu jollekin pienemmälle kulkupelille, jolla pääsee sitten katselemaan paikkoja ilman, että tarvitsee lähteä koko isolla autolla liikenteeseen.

      Voin jotenkin hyvin kuvitella, että Amerikassa ovat matkailuautot(kin) isompia kuin muualla. :-) Jos tiet ovat hyvät ja leveät, niin isolla autolla tai vaunulla matkustaminen on varmasti mukavampaa kuin pienellä. Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristojen kiemuraisille teille ei taitaisi sellaisella olla asiaa. :-)

      Poista
  10. Olisin töitten puolesta päässyt tuonne, mutten paradoksaalisesti töitten takia ehtinyt tuonne. Joten lohdullista jos olet sitä mieltä ettei Matkamessuilla kannattanut käydä ;-)

    Vautsi, matkailuautoissahan tosiaan asuisi mukavasti! :-) En ole koskaan käynyt kyydissä. Paitsi lapsena messuilla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni et tosiaankaan menettänyt mitään. Ja samansuuntaisia ajatuksia olen kuullut muualtakin, että messut oli vähän huonosti järjestetty.

      Kyllä asuntovaunussa ainakin jonkin aikaa pärjää. Kemiallisen vessan tyhjentäminen kuuluu tosin asumisen epämukavuuksiin. ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3