Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Pilven kultareunat

Kirjuri haastoi minut taannoin kolmen päivän positiivisuuskurssille, jonka aikana pitää joka päivä listata kymmenen asiaa, joista on iloinen tai kiitollinen. Koska omat kiitollisuuden- ja ilonaiheeni tuntuvat liian henkilökohtaisilta paljastettavaksi, päätin muuttaa haastetta hieman ja etsiä kymmenen myönteistä asiaa siitä, että tulin taannoin ryöstetyksi. Yllättävää kyllä, myönteisiä puolia ei tarvinnut edes mitenkään etsiskellä, vaan ne tulivat mieleen aika helposti.

1. En ole enää riippuvainen älypuhelimesta. Olin kyllä tajunnut, että puhelin oli minulle tärkeä, mutta sitä en ollut tajunnut, kuinka riippuvaiseksi siitä olin loppujen lopuksi tullut. Sähköposti piti tarkistaa välittömästi, kun puhelin piippasi, ja kaikki joutoajat (esimerkiksi bussia odotellessa) piti käyttää puhelimen räpläämiseen. Kyllähän odotteluajat pitää hyödyntää; ei sitä nyt saa ihan toimettomanakaan olla! Kun joskus jätin puhelimeni kotiin latautumaan siksi aikaa, kun kävin vaikkapa kaupassa, minulla oli tosi orpo olo. Olin ihan varma, että puhelimeeni tulisi jotain hirveän tärkeää juuri nyt, kun puhelin ei ollut minulla mukana! Kännykkä toimi myös ajannäyttäjänä ja herätyskellona, mikä antoi hyvän tekosyyn pitää kännykkää yöpöydällä. Jos uni ei tullut, saatoin taas hipelöidä vähän kännykkää.  

Nyt minulla on pelkkä peruspuhelin, jota en käytä muuhun kuin puheluihin ja tekstiviesteihin, eikä minulla ole mitään kiirettä hankkia uutta älypuhelinta. Peruspuhelin tuntui aluksi hyvin ankealta, mutta nyt olen salaa tyytyväinen siitä, että puhelin ei aiheuta minussa enää minkäänlaista hötkyilyä. Puhelin ei hallitse minua, vaan minä hallitsen puhelinta!

2. Asenteeni poliisia kohtaan on muuttunut aivan täysin. Aiemmin inhosin poliisia sydämeni kyllyydestä, ja aina kun näin poliisiauton partioivan jossakin, ensimmäinen ajatukseni oli, että eikö noillakaan ole muuta tekemistä kuin kytätä ihmisten tekemisiä. Varsinkin liikennepoliisit, tutkat ja peltipoliisit saivat minut aivan raivon partaalle (viimeksi mainituista en kyllä pidä vieläkään). Nyt kun näen poliisiauton jossakin, tulee hyvä ja turvallinen olo. Kiitos poliisit, että olette olemassa! Sitä paitsi suomalaiset poliisit ovat aika inhimillisiä monen muun maan poliiseihin verrattuna.

3. Laihduin kahden viikon aikana yli kolme kiloa.

4. Tiedän, että tämä kuulostaa aika ristiriitaiselta, mutta tapaus palautti jollakin tavalla uskoni ihmisiin. Olin aiemmin vakuuttunut siitä, että jos kadulla jotain käy, sinne saa kyllä jäädä makaamaan - apua on turha odottaa saavansa keneltäkään. Tämä olettamus tuli todistettua vääräksi, ainakin tässä tapauksessa, vaikka avunsaanti taitaa olla myös vähän onnesta kiinni. Luin juuri viikonloppuna helsinkiläismiehestä, joka löysi itsensä mystisesti Porvoosta pelkät shortsit jalassa. Miehelle ei käynyt yhtä onnellisesti kuin minulle, sillä yksikään ohikulkija ei auttanut miestä. En tiedä, kuinka humalassa (tai muissa aineissa) tuokin mies mahtoi olla, mutta siitä huolimatta tunsin sympatiaa häntä kohtaan.

5. Muistan jo muutaman puhelinnumeron ulkoa, ja lisää meinaan vielä opetella. En enää ikinä luota siihen, että "ovathan ne numerot siellä kännykässä; mitä niitä turhaan ulkomuistista opettelemaan".

6. Luulin, että vaaleanruskeat nahkakenkäni olivat lopullisesti pilalla, sillä veritahrat eivät lähteneet kengistä pois sitten millään. Meillä ei ollut kotona kuin tummanruskeaa kenkälankkia, mutta en tajunnut lankin ja kenkien värieroa, ennen kuin olin vetäissyt komean lankkiviirun toisen kengän päälle. Ei auttanut muu kuin vetää loputkin tummanruskealla lankilla, ja niin vaaleanruskeista kengistä tuli tummanruskeat. Kengät näyttävät nyt paljon paremmilta kuin aiemmin.

7. Minulla on ollut pitkin syksyä vähän sellainen alakuloinen olo, ja minusta on tuntunut välillä, että olen tässä maailmassa aivan yksin. (En suostu käyttämään sanaa 'masentunut', koska sanaa käytetään minusta usein todella väärin: monet sanovat olevansa masentuneita, kun he oikeasti ovat alakuloisia ja apeita. Minusta elämään kuuluukin se, että ollaan välillä hieman alamaissa; todellinen masennus on jotain aivan muuta.) Kaiken lisäksi olen semmoinen ihminen, joka suostuu pyytämään apua vasta viimeisessä hädässä - ja mieluiten ei silloinkaan. Miksi kuormittaa omilla murheillaan jotakuta toista, kun kaikilla on omatkin murheensa? Ei kenenkään tarvitse toimia minun kaatopaikkanani ja henkilökohtaisena terapeuttinani.

Tämä tapahtuma sai minut kuitenkin muuttamaan näkemystäni hieman - ei paljon, mutta vähän kuitenkin. Läheisten myötätunnon määrä yllätti, ja välittäminen tuntui niin hyvältä, että ehkä uskallan jatkossakin helpommin kertoa, jos minulla ei ole kaikki hyvin.  

8. Tajusin, että voin liikkua ihmisten ilmoilla ilman meikin hiventä, ilman että kuolen siihen. En ole aiemminkaan ollut mikään kova laittautuja, päinvastoin, mutta perussiisti meikki on kyllä pitänyt aina laittaa ennen uloslähtöä. Nyt kun toinen silmäni loisti mustanviolettina, turvonneena pussina, meikkaaminen tuntui äkkiä kovin toissijaiselta ja turhalta. Yksi rutiini jäi arjesta pois, kun ei tarvinnut aamulla tehdä naamalle mitään. Jatkossa en kuitenkaan meinaa kuitenkaan meikittä liikkua (ellen taas saa jostain syystä mustaa silmää!) mutta nyt ainakin tiedän, että pystyn siihen, jos haluan.

9. Olen ollut vähän semmoinen pupujussi: ongelmien ilmetessä laittaisin kovin mielelläni pääni pensaaseen, vaikka juuri silloin pitäisi mennä tulta päin. Sain teiltä lukijoilta kullanarvoisia vinkkejä, kuinka tästä eteenpäin, ja mieltäni aluksi jäytänyt pelko on muuttunut nyt sisuuntumiseksi. Saakeli, jos joku vielä jotain yrittää, niin täältä kyllä pesee! Löytötavaratoimistosta löytynyttä laukkuani en halunnut käyttää aluksi ollenkaan, ja jouduin pakottamaan itseni kaivamaan laukun esille ja ottamaan sen taas käyttöön. Tajusin kuitenkin hyvin pian, että hyvänen aika: sehän on vain laukku!

10. Aika parantaa haavat, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tapahtunut kuuluu menneisyyteen, eikä minun tarvitse antaa tapahtuneen hallita elämääni millään lailla. 

26 kommenttia:

  1. Aivan mahtava kirjotus!!!
    - niin vaan epäonnesta löyty monta onnen asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne. <3 Paistaa se päivä risukasaankin. :-)

      Poista
  2. Mahtavan voimauttava lista! Tsemppiä eteenpäin, vaikka tämän listan perusteella kuulostaa siltä, ettet välttämättä enää ole tsempin tarpeessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tsemppaus on aina tervetullutta. :-)

      Poista
  3. Olet niin söpö, tuollaisestakin asiasta sait kaivettua noin monta isoa positiivista asiaa. Mun täytyy opetella sulta positiivisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, söpöksi mua ei ole tainnut kukaan koskaan ennen sanoakaan. :-D

      Poista
  4. Loistavia oivalluksia! Miten se onkin usein niin, että ikävistä kokemuksista oppii eniten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Olisihan se kiva, jos kaikki menisi aina putkeen ja piirustusten mukaan, mutta kyllä niistä vastoinkäymisistä oppii eniten.

      Poista
  5. Sinulla on loistava kyky analysoida asioita ja myös löytää niistä positiivisia puolia, sillä kyvyllä pärjää hyvin elämässä, ei huolta ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa jo tuntua siltä, että eihän tuossa koko episodissa loppujen lopuksi mitään huonoa ollutkaan. :-) Paitsi tietysti se, että menetin omaisuuttani.

      Poista
  6. Hienoa!! Aika paljon positiivista sita ajan mittaan osaa tyostaa tuollaisestakin tapahtumasta, joka silloin alkuun tuntui ihan kauhealta. Ainakin sina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi kyllä silloin heti tapahtuman jälkeen osannut kuvitella, että tämmöinenkin lista vielä joskus syntyisi. :-)

      Poista
  7. Onpa kiva nähdä, miten olet päättänyt ajatella asiasta positiivisesti, tai ainakin etsiä tietoisesti niitä myönteisiä asioita kamalasta tapahtumasta. Varmasti olisi paljon helpompaa suhtautua kaikkeen itsesäälillä, mutta sinäpä et kirjoituksistasi päätellen toisaalta ole passiivinen marttyyriluonne muutenkaan.

    Ja onhan sinulla nyt paljon hienommat kengätkin! :D Naurahdin ääneen, kun luin tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo kenkäjuttu oli ehkä vähän kaukaa haettu ilonaihe, mutta totta kuitenkin. Kyllä ne kengät ovat tummina paremmat. :-)

      Mielenkiintoista sinänsä, että minun ei ole tarvinnut mitenkään tietoisesti yrittää etsiä tapahtumasta positiivisia puolia tai keskittyä ajattelemaan asioita positiivisessa valossa; asiat vain "näyttäytyvät" tällä hetkellä lähes yksinomaan myönteisinä ja olen oikeastaan kiitollinen siitä, että kävi niin kuin kävi.

      Poista
  8. Ei niin pahaa ettei hyvääkin! Iloiseksi teki tämä listasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synkimmälläkin pilvellä on kultaiset reunat. :-)

      Poista
  9. Tää oli hyvä juttu. Ajattelin alkuun, että _kymmene_ ilonaihetta ryöstetyksi tulemisesta...voiko niitä löytää edes yhtä, mutta todistit minun olleen väärässä :D Hienoa, että tapaus ei ole jäänyt kummittelemaan mieleen, vaan olet selvästi päättänyt jättää sen taakse ja kulkea eteenpäin. Hyvä sinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilonaiheita olisi löytynyt vielä enemmänkin, ja jouduin valitsemaan niistä vain osan listalle. ;-D

      Poista
  10. Varmasti menee aikaa ,että unohtuu tuo tapahtunut,tuskin kokonaan koskaan.Meidänkin kodin edessä ryöstettiin nainen juuri samoihin aikoihin(tosin toisella puolen maailmaa)nainen huusi niin kammottavasti että koko ajatusmaailmani kotikulmista muuttuu.JUoksimme kadulle kun kuulimme huudon mutta nainen lähti juoksemaan niin kamalaa vauhtia ,että oli kadonnut seuraavaan kortteliin hetkessä..minulla on samanlaista alakuloa liikkeellä samaan aikaan kun nurin ,että kaikki on tosi hyvin on sellainen outo olo ,että mitä tässä oikein elämällä pitäisi tehdä..<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveää, jos rikollisuus tulee niin lähelle, että se tulee ihan kotikulmille. Voin vain kuvitella, millaista levottomuutta ja ahdistusta se aiheuttaa. Minulla oli se onni, että tuo juttu tapahtui kaukana kotoa (Helsingissä, ei siis Espoossa), joten kotiympäristöt tuntuvat vielä jollain tavalla turvallisilta, vaikka ei mihinkään voi tietysti luottaa.

      Ja tuo "mitä elämällä pitäisi tehdä" on minullekin niin tuttu ajatus. En tiedä, onko asioiden miettiminen hyvästä vai pahasta – tekeekö oman elämän peruskysymysten pohtiminen entistä surkeamman olon, vai johtaako se ehkä johonkin kirkkaampaan olotilaan. Tätä olen tässä viime kuukaudet yrittänyt selvitellä. :-)

      <3

      Poista
  11. Hieno kirjoitus!
    Meillä oli vähän aikaa sitten R U OK? Day. Sen mukana tuli materiaalia, jossa puhuttiin juuri tuosta ahdistuksen ja surujen jakamisesta ja toisten kuuntelemisesta. Info on meillä vessan seinällä töissä, eli kukaan ei voi siltä välttyä :) Puhuminen ja kuunteleminen auttaa.

    Meikäläinenkin on täällä tällä hetkellä oppimassa 'jotain', kun kaikki tuntuu menevän vaihteeksi päin seiniä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo RU OK? Day kuulostaa tosi hienolta tempaukselta! (Multa meni vähän aikaa tavatessa, ennen kuin tajusin, mitä tuo tarkoittaa. Ajattelin, että mikä ihmeen ruokapäivä. :-D) Kyllä minäkin periaatteessa uskon siihen, että puhuminen ja kuunteleminen auttavat, mutta itselleni kaikenlainen "avautuminen" on ihan hirveän vaikeaa. Jotkut taas vuodattavat surunsa muille ihmisille ihan estottomasti. Mutta me ihmiset olemme niin erilaisia, ettei voi sanoa, että jokin keino olisi oikein ja jokin toinen väärin.

      Voi ei, toivottavasti pääset pian selvemmille vesille! Parempaa jatkoa sinne!

      Poista
    2. Olisi ehkä pitänyt avata tuota päivää enemmän: tarkoituksena oli muistuttaa, että kaikilla on huonoja aikoja/kokemuksia ja se on laiffii, ja sitten myös rohkaisemaan ihmisiä välittämään toisistaan ja tarjoamaan kuuntelevan korvan, jos joku haluaa asioistaan kertoa. Tarkoitus on käsittääkseni juuri tuo 'jokainen tavallaan' ja lisänä se, etteivät ihmiset jäisi ahdistuksiensa ja ongelmiensa kanssa yksin, tai kuvittelisi, että alakulo on epänormaalia ja ettei ketään kiinnosta kuinka heillä menee. :)

      Poista
    3. Tuo kuulostaa juuri sellaiselta päivältä, jollainen pitäisi olla jokaisessa työyhteisössä ja muuallakin. Mieltä lämmittävä idea, vaikka en sitten tiedä, rohkaiseeko se ihmisiä ihan oikeasti puhumaan ja kuuntelemaan. Toivottavasti!

      Poista
  12. Aivan pysäyttävän upea kirjoitus :-) Sinulla on oikea joogin tai uskiksen suhtautumistapa vastoinkäymiseen vaikket edes joogi tai uskovainen ole - usutan hapannaamaiset hengellisinä itseään pitävät ihmiset lukemaan tämän jos vielä napisevat!

    Tuo eka ilonaiheesi oli oikein hauska ja muistuttaa minua samalla siitä kun minulta katosi mp3-soitin ollessani 30... Olin noin 14-vuotiaasta siihen asti kuunnellut aina musaa, ja olin aluksi ihan epätoivoinen kun en voinut niin tehdä, mutta sitten uskaltauduin kokeilemaan, että mitäs jos en ostaisikaan uutta tilalle ainakaan heti, vaan katsoisin, miltä maailma kuulostaa kun en pakene sitä omaan päähäni ja tunteellisiin biiseihin. Maailma kuulostikin paremmalta ja minä rauhallisemmalta. Tajusin musiikin voiman ja että se oli hallinnut minua enkä minä sitä! Jee, samishalaus! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein nolostuin kehuistasi. :-) Kiitos, ja kiitos myös haasteesta, vaikka sitä vähän muokkasinkin!

      Niin ne teknisten vimpaimien katoamiset avaavat joskus ihan uusia maailmoja. :-) Musiikkiin pakeneminen kuulostaa erittäin tutulta, sillä olen harrastanut sitä itsekin. Musiikin piti pauhata korvilla ihan jatkuvasti – siivotessa, autossa, lenkillä, ruokaa laittaessa jne. - ja nyt jälkeenpäin ajateltuna olen tajunnut, että taisin luoda musiikin avulla jonkinlaisen ihan oman maailman päähäni. Nyt en ole kuunnellut musiikkia pitkään aikaan, ja olen jopa tullut jollakin tavalla allergiseksi sille. Hiljaisuus tuntuu niin paljon paremmalta kuin jatkuva musiikin pauhu. On hyvä antaa tilaa omille(kin) ajatuksille!

      Ukkeli sanoi taas eilen, että minulla pitäisi olla iPhone, että voitaisiin mm. lähetellä ilmaisia iMessageja, ja muutenkin. Se ei meinaa millään tajuta, että olen oikein tyytyväinen peruskännykkääni, enkä halua vaihtaa sitä mihinkään. :-)

      Poista