Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Sinä, minä, me?

Kävin eilen pitkällä kävelylenkillä meren rannalla, ja suomalainen aurinkoinen kesäilta toi pintaan taas ne asiat, joita olen pyöritellyt mielessäni aika kauan. Ihmiset kävelivät rantapoluilla yksin, kaksin ja perheiden kanssa, ja kaikki tuntuivat olevan hyvällä tuulella. Monilta pihoilta tulvivat grillauksen ihanat tuoksut, lokit kirkuivat, meri oli lähes tyyni, eikä rantakaislikkokaan kahissut tuulessa. Miten leppoisaa elämä Suomessa onkaan! Ihmiset osaavat todellakin nauttia täällä vapaa-ajastaan sekä lyhyestä ja vaihtelevasta kesästä.

Kun seisoin rannalla ja katselin merelle, ajattelin: tämä olen minä, ja minä olen tämä. En ole Intiassa mitenkään erityisemmin kaivannut suomalaista luontoa, mutta nyt kun luonto on taas niin lähellä, olen tajunnut sen olevan osa minua. Mikä ihanuus, kun voi heti ovelta lähteä ihanille lenkkipoluille luonnon keskelle. Luonto rauhoittaa mielen ja saa tuntemaan mielen tyyneksi. Elintilasta ei tarvitse täällä taistella, vaan kaikille on tilaa, ja on rauha hengittää. Toisaalta Suomen rauha tekee minut toisenlaiseksi ihmiseksi, ja liiallinen tai liian pitkään jatkunut rauha tuo minusta esiin sellaisia puolia, joista en välttämättä pidä. Minusta tulee ajattelevampi ja alakuloisempi, ja energiatasoni laskee. Suomessa on myös kovin helppo tuntea itsensä yksinäiseksi. Kun ympäristöstä tulee jatkuvasti kaikenlaisia ärsykkeitä, kuten Intiassa, tuntee itsekin olevansa ihan toisella tavalla elossa.

Vastaani tuli paljon pyöräilijöitä, ja katselin heitä hieman kadehtien. Olen kokeillut nyt kesällä pyöräilyä lainapyörillä, ja pyöräily on tuntunut paljon kivemmalta liikuntamuodolta kuin silloin, kun vielä itse omistin pyörän (ja siitä on kauan aikaa). Pyöräily näyttäisi sopivan - maltillisina annoksina - myös polvelleni, joka aiheuttaa edelleenkin liikaa rasitettuna ongelmia. Pyöräilyn lisäksi kävin Itä-Suomessa ollessani myös soutelemassa useaan otteeseen, ja soutaminenkin on oikein tehokas liikuntamuoto, kunhan vain vetäisee tarpeeksi pitkän lenkin ja soutaa tarpeeksi rivakasti. (Tehokkuus kun on aina ollut liikunnassa minulle ykkösasia, enkä tunnu pääsevän tästä ajattelutavasta millään eroon. En vain tunne saavani liikunnasta mitään, ellei se ole tehokasta.) Kävelemistäkin olen oppinut taas rakastamaan, mutta kukapa ei rakastaisi kävelyä Suomen luonnossa? Intiassa meidän lähellämme on yksi puisto, jossa voi kävellä (tai mieluiten tietysti juosta) ilman, että saa pelätä jäävänsä autojen alle ja ilman että saa tuntea katukaupustelijoiden tai muiden kadulla liikkujien töllistelyt selässään, mutta nykyisessä tilanteessani puisto on aivan liian mäkinen minulle. Yhdessäkin kohdassa täytyy kavuta 100 porrasta (kyllä, olen laskenut ne), ja se on aivan liian paljon polvivammaiselle.

Kaikkien näiden ajatusten summana olen alkanut yhä enemmän pyöritellä mielessäni ajatusta, että mitä jos jäisinkin Suomeen. Jos en palaisikaan kesän jälkeen Intiaan, vaan jäisin tänne? Se tietysti tarkoittaisi kaukosuhdetta ukkelin kanssa, mutta uskon, että se ei olisi minulle ongelma (tuskin ukkelillekaan). Vaikka eron hetket ovat aina hirveän vaikeita, en ole loppujen lopuksi mitään kovin ikävöivää tyyppiä. Erossa oloonkin tottuu ennen pitkää. (En tiedä, onko tämä aivan normaalia, mutta minä olen tällainen.) Mutta voisiko erossa oloon tottua liiaksikin? Mitä avioliitolle kävisi, jos joutuisi olemaan erossa puolisosta kuukausitolkulla, ja yhteydenpito perustuisi hätäisiin skype-puheluihin illan viimeisinä tunteina, kun molemmat ovat kuolemanväsyneitä?

Muutenkin minusta tuntuu, että Intiassa ei ole minulle oikeastaan mitään - jos siis ukkelia ei lasketa mukaan. Kaipaan elämääni haasteita ja rutiineja, mikä johtuu siitä, että olen ollut aivan liian pitkään pois työelämästä. Tuntuu, että Suomessa minulla olisi paljon paremmat mahdollisuudet omaan ja palkitsevampaan elämään, kun kokin hommatkin ovat poissuljetut polven takia (polvi ei kestä tuntitolkulla jatkuvaa seisoskelua). Miksi menisin Intiaan lööbailemaan ja tuhlaamaan elämääni?

Tajuan tietysti senkin, että elämä Suomessa ei todellakaan ole aina mitään auvoista. Suurimman osan vuotta luonto on ankea, ja ihmiset kulkevat naama rusinana. Ennen kaikkea: pystyisinkö rauhoittumaan paikoilleni, kun minulla kuitenkin on sellainen kulkijaluonne, joka tykkää olla menossa ja tulossa? Vai olenko tullut siihen pisteeseen, että on tullut aika rauhoittua paikoilleni?

Kunpa saisin elämääni jotain tolkkua ja ajatukseni edes jonkinlaiseen järjestykseen. Tällä hetkellä vaaka kallistuisi Suomen puoleen: Suomi tuntuu kodilta, omalta - minulta.

34 kommenttia:

  1. Vaikeita asioita mietittavana sinulla!

    Hyva kun olet ottanut jo huomioon etta Suomen suloinen kesa ja kesamieliset ihmiset antavat varmasti turhan auvoisen kasityksen koko vuoden keskiarvotilanteesta.

    Ymmarsin aikaisemmista postauksista etta miehesi kay Suomessa silloin talloin tyoasioissa(?). Miten usein ja pitkiako kaynteja?

    Jos alat Suomessa opiskelemaan tai tyoskemtelemaan, vapaan saaminen Intiassa kaynteihin voi olla hankalaa.

    Ja kylla uskon etta tuohon erossa oloon VOI tottua liiaksikin. Mutta ehka silloin suhteessa on ollut "ilmaa" liikaa jo alunperinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies käy tosiaan Suomessa aika useinkin, joten silloin ainakin nähtäisiin. Aika lyhyitähän ne käynnit kuitenkin ovat, jos ajattelee niin, että loppuvuosi oltaisiin sitten erossa...

      Hassua, mutta en ollut edes ajatellut tuota, että vapaan saaminen Intia-matkoja varten voisi olla vaikeaa. Ilmeisesti mulla ei ole edes kovin suurta tarvetta mennä Intiaan, kun tämmöinenkin asia pääsi unohtumaan? :-D Tiedän kokemuksesta, että pitkään Suomessa olo on minulle vaarallista, koska elämä täällä rupeaa aina tuntumaan niin helpolta ja mukavalta, jos sitä vertaa elämään Intiassa.

      Poista
  2. Mulla meni aivan vilunväreet tätä lukiessa.
    - ensinnäkin, onhan suomen kesä ihanuutta, on
    - toiseksi, täälä on luonnollisesti sun juuret
    - seuraavana, tulee syksy ja kylmä sateineen ( mistä en ite pidä). Intiassa alkaa oleen sateet ohi ja kaikki alkaa kasvaan, kuivuudesta ei ole tietookaan. Tässä kohtaan ite lähtisin jo lujaa Intiaan ;)
    - sitten ymmärrän myös tekemättömyyden. Sun pitäis keksiä jotain tekemistä aikasi kuluksi siellä, ja varmaan olet keksinykki, mutta jos se ei kuitenkaan saa sua päättämään siellä olemista, niin olisko sit jotain muuta?!?

    Todella vaikea päätös!

    Ehkä aihe tuntuu nyt olevan pinnalla, kun kuitenkin on tämä Suomen kesäaika, lämpö ja lomat.
    Voisin kuvitella, että et ehkä kuitenkaan viihtyisi kokonaan täälä, kyllä Intia on varmaanki vieny myös sun sielu jos sydämenkin (kuin munki) ja kaipuu sinne tulee varmasti. Älä tee mitään isoa päätöstä vielä. Mene takaisin Intiaan ja vertaa siellä näitä asioita, ehkä saat siellä sen oikean vastauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti ihan sataprosenttisen oikeassa, että Suomen kesä ja lämpö tuovat tämmöiset asia mieleen. Ehkä kesä näyttää ihmisistä ja Suomesta sen parhaan puolen, ja se juurikin saa minut kaipaamaan tänne? Vaikka tarkemmin ajateltuna ilmasto ja sää ei ehkä olekaan suurin syy siihen, miksi mietin näitä asioita.

      Kaikkein suurimpana syynä on juurikin tuo tekemisen puute – kaipaan ihan hirveästi "omaa" elämää, ja Intiassa työelämä ja sinne pääseminen tuntuu olevan ihan hirveää säätämistä, kun pitäisi tuntea ns. oikeat ihmiset. Kaikki tuntuu menevän siellä enemmän tai vähemmän suhteilla. En voi sietää sitä, että mun pitäisi anella joltakin ukkelin kumminkaimalta, voisinko saada hänen kauttansa työpaikan.

      Toisena tärkeänä syynä on liikunta, tai lähinnä sen harrastamisen vaikeus Intiassa. Ennen tykkäsin juosta, aerobicata jne., mutta nyt tuo perhanan polvi asettaa niin paljon rajoituksia liikuntaan. Inhoan kuntosaleja, ja muitakin lajeja pitäisi aina etsiytyä harrastamaan jonnekin. Ei tosiaan oikein huvita lähteä pyöräilemään tai kävelemään kadun varteen henkensä uhalla, ja kaiken lisäksi kadut ovat niin surkeassa kunnossa, että en edes nauttisi koko hommasta yhtään, kun koko ajan saisi varoa monttuja ja kuoppia (pyörällä ajaessa siis). Enkä tykkää liikkua urheiluvaatteissa Intiassa julkisilla paikoilla muutenkaan, kun aina on noin sata silmäparia töllistelemässä ja seuraamassa joka askelta. Uiminen olisi yksi mahdollinen harrastus, mutta sitäkin varten pitäisi liittyä jonkin klubin jäseneksi. Muutenkin uimapuvussa esiintyminen Intiassa (hotellialueiden ja turistirantojen ulkopuolella) tuntuu minusta epämiellyttävältä ajatukselta.

      Kiitos hyvästä neuvostasi. Tässä taitaa tosiaan olla niin isoista asioista kyse, että on parempi olla hätiköimättä.

      <3

      p.s. Minäkin vihaan kylmää ja sateista syksyä yli kaiken.

      Poista
  3. Isoja asioita joudut miettimään. Itse uskon, että elämä menee niin kuin pitää. Jotain tulee eteesi, josta tiedät mitä sinun pitää tehdä, jäätkö Suomeen vai palaatko Intiaan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kovasti, että tämä homma ratkeaisi ikään kuin itsekseen. Luotan kyllä siihen, että elämä vie siihen suuntaan, minne on tarkoituskin, mutta viime aikoina se luottamus on horjunut jostain syystä aika paljon. Höh.

      Poista
  4. Suuria päätöksiä edessä tai siltä kuulostaa!

    Minä olen elänyt useammassa etäsuhteessa nuoruudessani ja minun persoonallisuudelleni ne eivät lainkaan sovi. Voin kyllä siis olla tätä nykyä miehestäni erossa silloin tällöin viikkojakin kerrallaan - nyt esimerkiksi on ero edessä syksyllä kun minä ja lapset jäämme loman jälkeen Suomeen odottamaan vauvan syntymää mutta mies palaa vielä väliksi töihin Belizeen - mutta tiedän kokemuksesta etten pärjäisi jos ero olisi jatkuvajuonista. Sähköposti ja skype eivät korvaa arjen jakamista. Toiset osaavat toki paremmin elää erossa, mutta toisaalta jotenkin yhteiselon merkitys alkaa varmaankin kuitenkin ennen pitkää kadota itsekunkin mielestä jos harvoin pääsee oikeasti viettämään aikaa yhdessä.

    Tietääkö mies näistä tunnelmistasi? Olisiko teidän molempien mahdollista muuttaa Suomeen? Miehesihän on jollain tavalla Suomen kanssa tekemisissä työnsä kautta ja on kai asunut siellä jo ennenkin?

    Kuulostaa hyvältä minun korviini tuo Annen ehdotus käydä Intiassa miettimässä ja vertailemassa ajatuksia ja tunnelmia. Olen itse huomannut, että on vaikea muistaa miltä oikeasti tuntuu olla Suomessa kun on ollut Belizessä riittävän kauan - ja päinvastoin. On helpompi suhtautua paikkaan kuin paikkaan mustavalkoisesti kun sitä katsoo vähän etäämpää, kun taas paikan päällä huomaa taas ne kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla mies on ollut aina niin paljon töissä, että olen jo senkin takia joutunut elämään jonkinlaisessa etäsuhteessa, pienemmässä mittakaavassa tosin. Olen ollut aika riippumaton luonne aikaisemminkin, mutta tuntuu, että kiireet ja välimatkat eivät ole tuoneet meitä ainakaan mitenkään lähemmäs toisiamme.

      En ole puhunut vielä tunnelmistani miehelle, kun en osaa oikein tilittää tällaisia ajatuksia skypessä. Varsinkin, kun mies joutaa skypeen vasta niinä illan viimeisinä tunteina, kun hän on kuolemanväsynyt!

      Mies on asunut Suomessa aiemmin monen monta vuotta, ja hän viihtyy Suomessa oikein hyvin. Jossain vaiheessa tuntui jopa, että hän viihtyi paremmin Suomessa ja minä Intiassa, mutta nyt asia on kääntynyt näköjään toisinpäin. Työtilanne on Suomessa hänen alallaan niin heikko, että näillä näkymin ei taida olla mahdollista, että me molemmat asuisimme täällä.

      Minustakin Annen neuvo oli hyvä. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, että ajatukseni Intiassa elämistä kohtaan tuskin muuttuvat, ellen löydä sieltä itselleni työtä ja ellen saa noita liikunta-asioita jollakin tavalla järjestykseen. Jos nämä asiat järjestyisivät, voisi Intiakin alkaa tuntua taas ihan asuttavalta paikalta.

      Poista
    2. Sitäpä vähän mietinkin, että jos on alunperinkin aika riippumaton luonne ja suhde, niin mitä sitten jää jäljelle, jos väliin tulee vielä paljon välimatkaa ja yhteistä aikaa ei enää juuri olekaan. Ei tietysti ole mikään hyvä syy jäädä aloilleen junnaamaan vain yhteiselon vuoksi jos elämä ei muuten tunnu hyvältä, mutta on hyvä kuitenkin ehkä ottaa huomioon se, että erillään pysyvästi asuminen ei ole sama asia kuin lomien viettäminen erillään. Tosin tosiaan jotkut sen hallitsevat paljon paremmin kuin esimerkiksi minä!

      Poista
    3. Yhteisen ajan puute, välimatka ja nuo kaikki mainitsemasi asiat yhdessä ovat kyllä varmasti aika tuhoavia suhteelle. Ei se minusta ole enää mikään suhdekaan, jos toisen pystyy unohtamaan ihan kokonaan. Onneksi en itse ole ihan siinä pisteessä kuitenkaan. Oli taas ihan kiva jutella äsken ukkelin kanssa. :-)

      Ihmisissä on kyllä ihan hirveästi eroja siinä, miten läheinen tai riippumaton suhde heitä tyydyttää. Itse en ole koskaan ollut sellainen, että pitäisi esim. tehdä jutut kaikki yhdessä. Päinvastoin, minua ahdistaisi sellainen. Minulle hyvä suhde on sellainen, että molemmilla on omat kaverit ja omat menot mutta että ollaan riittävästi yhdessäkin.

      Poista
  5. Jos oikeasti olisi mahdollista jäädä. Jää. Kun tulee synkeä syksy ja kylmä talvi, näet oikeasti, että haluatko elää Suomessa vai Intiassa. Minusta Suomen kesä on petollinen ihanuudessaan ja saa meidät haikailemaan helposti jotakin epätodellista Suomea. Sitä, jota ei ehkä oikeasti ole? Anna siis talven ja pimeän selvittää, mitä käteen oikeasti jää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on varmaan vinha perä. Muutenkin Suomi näyttäytyy ihan toisenlaisena, jos täällä vain käy kuin jos täällä asuisi läpi vuoden. Loma- ja kesä-Suomessa on niin paljon kaikkea erilaista tekemistä ja näkemistä, että arkielämä ja arjen todellisuus pääsevät todellakin unohtumaan.

      Poista
  6. Ihan samat tuntemukset kuin Annelle tuli tätä lukiessa: mullakin meni vilunväreet.

    Joskus olen nähnyt muidenkin ulkosuomalaisten pohtivan blogeissaan samoja kysymyksiä: jäädä vai palata...Eli se varmaan ikään kuin kuuluu siihen, että toinen jalka on Suomessa ja toinen jossain muualla. Sinä olet siinä mielessä todella onnellisessa asemassa, että sinulla on koti molemmissa maissa. Jos haluat jäädä/palata, sinun ei tarvitse aloittaa kaikkea alusta asunnon hankinnasta alkaen kuten "yleensä" Suomeen palaajat joutuvat ja toiseksi sinulla ei ole jäämiseen/paluuseen mitään pakkoa, voit rauhassa puntaroida vaihtoehtoja. Esim. useita suomalais-kreikkalaisia perheitä on muuttanut Suomeen taloudellisen tilanteen pakottamana Kreikan lisääntyneen työttömyyden, taloudellisen ahdingon ja melko olemattoman sosiaaliturvan takia. Osa heistä on joutunut muuttamaan melko tyhjän päälle ja käytännössä rahattomana kun kaikki säästöt on käytetty elämiseen Kreikassa.

    Olen nähnyt, että kahden maan välillä elämää pohtijoiden tekevän molemmista vaihtoehdoista plus- ja miinuslistat tai sinähän voisit tehdä vaikka SWOT-analyysinkin ja puntaroida tuntemuksiasi sen perusteella. Ja päätätpähän mitä tahansa, ei senkään tarvitse olla lopullista - sinulla on elämä avoinna ;)

    Nyt taitaa Suomen kesä näyttää myös sateista puoltaan :O Nauttikaamme siitäkin!
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että juuri siitä syystä pohdinkin näitä asioita niin paljon: kun palaaminen olisi niin helppoa! Jollakin tavalla tuntuisi paljon helpommalta, jos olisi vain yhdessä paikassa ja pysyisi siellä, ja kävisi vain pyörimässä sukulaisten nurkissa kerran kesässä. Noin niin kuin kärjistettynä. :-) Ehkä silloin tulisi ikävä sinne Intiaan (tai mikä maa nyt olisikaan kyseessä), sinne omaan kotiin.

      En osaa edes kuvitella, miten kauheaa on muuttaa vieraaseen maahan ilman minkäänlaisia yhteyksiä ja täysin rahattomana. Tuommoisiin tapauksiin verrattuna minun ongelmani ovat tietysti ihan naurettavan pieniä.

      Minä olen aina vähän vierastanut tuommoisten listojen tekemistä, mutta ehkä nyt olisi hyvä hetki aloittaa. Paitsi että Intia saisi tällä hetkellä pelkkiä miinuksia. :-D

      Ei täällä ole mitään sadetta nähty. Sataispa täälläkin, niin ehkä mullekin tulisi Intiaa ikävä! :-) Tosin sielläkin taitaa sataa.

      Poista
  7. En itsekään tee mitään listoja vapaaehtoisesti muuta kun töissä "pakon edessä" ;) - mutta niistä voi saada jotain selkoa ja perusteluita ajatuksilleen.

    Täällä lähestyy jo kolmas ukkoskuuro tälle päivälle, mutta sateet eivät ole kuitenkaan kestäneet kovin kauaa.

    Me tykätään viettää kaikki lomat reissussa ulkomailla. Kun ahkeroi töitä muut ajat (mun mies on yrittäjä ja auttelen häntä lauantaisin ja joskus muulloinkin oman päivätyöni lisäksi), niin voi sitten hyvällä omalla tunnolla reissata, relata ja vähän humputellakin. Asioilla on aina monta puolta ja ei ole helppoa punnita niitä.

    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisi varmaan kokeilla. Jotenkin epäilyttää, että osaisiko sitä olla puolueeton ja arvioida asioiden kaikkia puolia ihan objektiivisesti.

      No jopas, täällä (pääkaupunkiseudulla) oli pilvetön ja kuuma päivä ihan iltaan asti. Olin vielä rannalla, ja kylläpä huvitti, kun tajusin tuskailevani siellä kuumuutta. Äkkiä ne Intian kuumuudet unohtuivat. :-D

      Jos asuisin Suomessa ja olisi varaa, niin luulen, että minäkin viihtyisin aika hyvin reissussa kaikki lomat. :-)

      Poista
  8. Minä olen sitä mieltä että on ihmisiä joille kaukosuhde sopii ja sitten ihmisiä joille kaukosuhde ei sovi. Itse olen sellainen että kaukosuhde sopii minulle oikein hyvin, joku toinen ei voisi sellaista kuvitellakaan.

    Puolisoiden pitää vain olla asiasta samaa mieltä, muuten tulee varmaan ero. Jos molemmat ovat suht itsenäisiä eivätkä kaipaa halipusuttelua joka päivä tai edes kuukausi niin miksei. Monenlaisia suhteita mahtuu maailmaan ja kaukosuhde on lievästi erakkoluonteen ihannesuhde :D

    Suomen talvet ovat kyllä aivan kamalat ja voi olla että silloin intiaan tulisi ikävä. Olisi ideaalia sinulle löytää jokin joustava ratkaisu jossa voisit asua talvet intiassa ja keväät ja kesät suomessa. Suomen syksykin on ihan inhimillinen aika pitkään vaikkei toki mitään herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että meitä on moneen junaan. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Ja parisuhteen onnistumisen kannalta on tosiaan ehdottoman tärkeää, että puolisot ovat asioista samoilla linjoilla. Mitä siitä tulisi, jos toinen haluaisi olla koko ajan kylki kyljessä, ja toiselle riittäisi skype-puhelu silloin tällöin! :-D

      Onnekseni olemme ukkelin kanssa tässä asiassa hyvin samanlaisia, sillä emme kumpikaan ole mitään kovin läheisyydentarpeisia ihmisiä. Luulen, että hänen puoleltaan se saattaa juontaa kulttuuristakin; Intiassahan puolisoiden väliset läheisyydenosoitukset pitää ilmaista salassa muilta, ja silloin koko läheisyyden käsite ja tarve on varmasti hyvin erilainen kuin monissa länsimaissa. Minä taas olen aina ollut sellainen, että minua ahdistaa liiallinen läheisyys, ja jos joku olisi koko ajan kyljessäni kiinni, saisin todennäköisesti jonkin ahdistuskohtauksen ja lähtisin karkuun. Ongelmansa kullakin. :-D

      Ensi viikonlopuksi on luvattu kylmää ja sateista, ja minä oikein innolla odotan sitä, jotta näen, vaikuttaako se ajatuksiini millään lailla. :-)

      Poista
  9. Ensiksikin, pahoittelen skandikirjainten puuttumista!
    Kun on kirjoitustesi fani ja lukenut koko blogisi, tulee melkein sellainen olo etta puhuisi ystavalle. Tama on tietysti sinun kannalta katsottuna aika hurja ajatus, koska muutamia kommentteja lukuunottamatta et tieda (viela) minusta juuri mitaan.
    Olen hiljattain ollut yli puolen vuoden kestoisessa kaukosuhteessa, olosuhteiden pakosta. Ajatukset ovat nyt tuoreina paassa kun siita ei ole niin kauan, kun paasimme taas asumaan saman katon alle. Itsekin pidan tarkeana ns. omaa elamaa, vaikka parisuhteessa olenkin. Kaikkea ei tarvitse tehda yhdessa, molemmilla voi olla omia kavereita, harrastuksia jne. Kun kaukosuhde alkoi, olin ihan varma etta se ei tunnu missaan ja etta se olisi ihan kivaa vaihtelua arkeen. Mutta toisin kavi. Ensiksi se oli suuri jarkytys, sitten siihen tottui. Lopulta kavi jopa niin, ettei aina jaksanut raahautua Skypen aareen juttelemaan tai kirjoittaa pitkia sahkopostiviesteja. Totuin siihen eroon siis. Toki meidankin tapauksessa tunteita oli ja on sen verran mukana, ettei tuohon tilaan jamahdetty, mutta huomasin, etta puolison voi tosiaan jollain tapaa unohtaa kun viettaa tarpeeksi kauan aikaa erillaan. Se voi olla myos joku selvitytymiskeino, silla en olisi pidemman paalle kestanyt niita tunteita joita alussa, eron hetkella, koin. Taman takia minun neuvoni on se, etta kannattaa tosiaan miettia, antaako kaukosuhde itselle tarpeeksi. Joillekin se sopii hyvin, sita en kiella. Mutta niin kun sanoit itsekin, aina on se vaara, etta jollain tasolla henkista valimatkaa puolisoon tulee lisaa.
    Intiasta sen verran, etta olen myos sita mielta etta jos siella haluat viela asua, on sinun varmasti jostain loydettava jotain mielekasta tekemista. Itse seurasin puolisoani Euroopan ulkopuolelle ja jo kuukauden paasta olin aivan taynna epasosiaalista uutta elamaani. Niinpa sitten hankin osa-aikaisen tyon, joka ei ollenkaan ole sita, mihin pystyisin tai mista tykkaan, mutta ainakin kommunikoin muiden ihmisten kanssa ja saan muutamana paivana viikosta jotain tekemista kodin ulkopuolella! Opiskelut, vapaaehtoistyo tai joku harrastus ovat muita vaihtoehtoja. Uskon etta tykkaisit Intiassa olosta enemman jos siihen liittyisi jotain sellaista, joka luo sinulle juuria sinne. Toisaalta ymmarran kylla hyvin kaikki ne suomalaisille "huonot puolet": kuumuus, kulttuuri, kieli jne. Siina mielessa olet hyvassa asemassa, etta voit hyvin kokeilla Suomeen jaamista ja palata Intiaan jos sitten silta tuntuu.
    Toivottavasti onnistuin sanomaan edes jotain ajatuksia herattavaa :)
    -Mape

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan vähän hassu, mutta samalla aivan ihana ajatus, että tunnun sinusta ystävältä. :-) Olen joskus miettinyt sitä, millaisen kuvan minusta kirjoitusteni perusteella saa, ja kuinka hyvin se vastaa todellisuutta. On ollut aina vähän jännittävää tavata livenä semmoisia ihmisiä, jotka ovat tutustuneet minuun blogini välityksellä. Olenko sellainen kuin he kuvittelevat minun olevan, vai tuotanko pettymyksen? Ilmeisesti kuitenkin live-todellisuus ja kirjoitusten kautta välittynyt todellisuus ovat olleet aika lailla samat; olenhan joskus vähän turhankin rehellinen näitä tekstejä suoltaessani. :-)

      Annoit paljon ajattelemisen aihetta, kiitos sinulle. <3 Tunteet ja luottamus ovat tosiaan kaukosuhteessa(kin) ihan ensiarvoisen tärkeitä. Jos tunneside on vahva, suhde kestää varmasti pidemmänkin erossa olon, mutta hataralla pohjalla oleva suhde varmasti järkkyy.

      Itse olen ollut ukkelista erossa maksimissaan pari kuukautta, ja olen ollut aika järkyttynyt siitä, kuinka helposti se toinen vain "unohtuu". Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lakkaisin välittämästä. Luulen, että kyse voi olla juurikin jonkinlaisesta selviytymiskeinosta – ei sitä tosiaan jaksa joka päivä kieriskellä ikäväntuskissaan. Mitä enemmän minulle on tullut ikää, sitä vaikeampaa minulle on ukkelista erota, varsinkin jos tietää, että erosta tulee pitkä. Viimeksi kun ukkeli lähti Suomeen pariksi viikoksi, sulkeuduin ukkelin lähdön jälkeen pitkäksi aikaa vessaan parkumaan. Sitten pakotin itseni arkiaskareisiin, ja pikkuhiljaa olo taas helpottui.

      Olen huomannut senkin, että ikävän määrä ja laatu on (ainakin omalla kohdallani) suorassa suhteessa siihen, miten paljon minulla itselläni on tekemistä ja aikaa miettiä sitä toista. Nyt Suomessa en ole ikävöinyt ukkelia paljonkaan, koska on ollut niin paljon kaikenlaista aktiviteettia ja ihmisiä ympärillä, mutta kun ukkeli lähti käymään Intiasta Suomessa, ja jäin Intiaan yksin, minusta tuntui, kuin elämältäni olisi viety pohja.

      Minulla on ollut aina Intiassa niin paljon kaikenlaista muuta tekemistä, vaikka sitä varsinaista työtä ei ole ollutkaan, että en ole koskaan ehtinyt oikein pitkästyä tai kyllästyä. Nyt vain on jostain syystä tullut mitta täyteen ja tuntuu, että sitä omaa elämääkin pitäisi olla.

      Kiitos vielä kommentistasi. :-)

      Poista
    2. :)
      Minua itseasiassa alkoi huvittaa jalkeenpain, etta annoin aika poljan kuvan itsestani ekoissa lauseissa! Olisin ehka voinut valita sanani paremmin, mutta hyva jos et pahoittanut mieltasi :) Nyt kun en itse ole Suomessa, on minussa jollain tapaa vahvistunut se tunne, etta me suomalaiset olemme "samaa ryhmaa" ja tottakai mielettoman hyvia tyyppeja! Ja Suomi on tietysti mailman paras maa eika siella ole mikaan huonosti, koskaan :D

      Ja viela itse aiheeseen liittyen niin uskon kylla, etta saat oikean paatoksen tehtya. Ja oli se mika vaan, jos tuntuu ettei se toimi niin sita voi aina muuttaa!

      -Mape

      Poista
    3. Minusta sinä et antanut yhtään pöljää kuvaa itsestäsi, eikä olisi tullut mieleenkään pahoittaa mieltäni mistään. :-)

      Niinhän se on, että Suomi ja suomalaiset ovat ihan täydellisiä. :-D Kyllä kun taas tulin viimeksi Intiasta Suomeen, ja Lontoossa Finnairin lennon portille alkoi kerääntyä suomalaisia, minulle tuli niin lämmin läikähdys rintaan: nuo ovat minun omia ihmisiä. :-) Oikeasti Suomessa on varmasti paljonkin puutteita, mutta niiltä voi sulkea silmänsä, kun täällä ei tarvitse jatkuvasti olla.

      Vähän pelottaa päätöksen teko, kun yhtenä päivänä tuntuu yhdeltä ja sitten seuraavana päivänä ihan toiselta. Että mikä mieli olisi se lopullinen ja pysyvä. Tosin täytyy ehkä konsultoida ukkeliakin vielä ennen päätöksen tekoa eikä vain ilmoittaa, että olen kuule ajatellut tehdä näin; tee sinä mitä lystäät. :-D

      Poista
  10. Mulla on kamala kiire mutta oli pakko tulla blogiisi kurkkimaan ja jattaa edes lyhyt merkinta tanne, onpa sinulla pohtimista. Jos sinulla on mahdollisuus jaada ja katsoa mita mahdollisuuksia Suomi antaa niin jaa, samalla naet miten etasuhde toimisi, talven jalkeen voi tuntua jo erilaiselta. Olen ihan samaa mielta etta ulkomaalaisena pitaa kylla löytaa jotain mielekasta tekemista uudessa kotimaassa, työta ja harrastuksia, muuten jaa ikaankuin vellomaan eika saa oikein mistaan otetta, Intiassa(kaan) ei varmaan ole helppo työllistya ulkomaalaisena, entapa etatyöt, kaantamiset tms. olisiko sellainen mahdollista? tai projektiuontoiset duunit Suomessa jotka mahdollistaisivat pitkat vapaat ja kaynnit Intiassa? Palaan kuvioihin kun tama kiire viikko paattyy, toivottavasti saat ajatuksiisi selkeytta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ensin keskustella sen ukkelin kanssa ja katsoa, mitä mieltä se on asioista. Veikkaan, ettei tulla ihan helpolla pääsemään yhteisymmärrykseen tästä. :-)

      Mieluusti tekisin sellaisia töitä, joissa työpaikalle täytyy "mennä", koska olen hirveän kyllästynyt kotona kykkimiseen. Mutta jos ihan työ-työpaikan mahdollisuutta ei ole, niin sitten olen valmis harkitsemaan noita mainitsemiasi vaihtoehtojakin. Itse asiassa olen niin kyllästynyt toimettomuuteen, että nuokin vaihtoehdot kuulostavat varteenotettavilta. :-) Kiitos vinkistä!

      Tsemppiä kiireiseen viikkoon!

      Poista
  11. Olen itse elänyt nelisen vuotta etäsuhteessa. Mies asui eri maassa, mutta vain tunnin lentomatkan päässä. Välillä se oli kyllä tosi tuskallista, mutta ei tullut mieleenkään hylätä suhdetta pelkän etäisyyden vuoksi. Ja toisaalta oli ihan mukavaakin, kun molemmilla oli selkeästi oma elämä. Kun luottaa toiseen täysin, se ei tunnu mitenkään uhkaavalta. Mutta kyllä mulle oli itselleni tärkeää, että tiesin, että tavoitteena on kuitenkin asua yhdessä jonain päivänä. Sellainen päämäärätön etäasuminen ei ehkä itselleni sopisi. Mutta toisaalta, kaikki ihmiset ovat erilaisia, parisuhteista puhumattakaan. Eli itse osaat tehdä tämän päätöksen omalla kohdallasi varmasti kaikkein parhaiten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä vuotta on kyllä tosi pitkä aika. On tosi hienoa, että suhteenne kesti noin pitkän erossa olon; itse en suoraan sanottuna ole ihan varma, miten meille tulisi käymään, jos arkemme olisi noin pitkään kahdessa eri maassa.

      Nyt pitäisi enää lopettaa tämä jahkailu, ja ruveta tekemään ihan oikeasti niitä päätöksiä. :-) Joskus on ihan hirveän vaikea ryhtyä sanoista tekoihin, varsinkin, kun on näin isoista asioista kyse.

      Poista
  12. Ihmismieli haluaa aina jotain muuta, aina jotain uutta, tai aina jotain mitä sillä joskus, ainakin ajan kultaamissa muistoissa, oli. Luulenkin, että jos muuttaisit Suomeen, kaipaisit hyvin pian ihan yhtä lailla sitä mitä jätit taaksesi - taikka jotain muuta, jotain uutta, jotain vielä määrittelemätöntä.

    Guruni sanoisi että epäitsekäs muita hyödyttävä tekeminen se on, mitä sinä kaipaat. Olipa se sitten Intiassa taikka Suomessa.

    Mietteesi kuulostavat muuten sellaisilta, mitkä tuntemieni naisten kohdalla ovat yleensä päättyneet siihen että yritetään saada lapsi ja lapsesta uutta mielekkyyttä ja sisältöä elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että ihmismieli kaipaa aina jotain muuta kuin mitä sillä on. Joskus kuitenkin kaipuu voi olla suuntaviitta uuteen elämään, ja omaa sisäistä ääntään pitää minusta silloin kuunnella. Täytyy vain osata erottaa, mistä on kyse – todellisesta halusta muuttaa elämää vai ihmisluonteen perustyytymättömyydestä.

      Minun täytyy nyt olla gurusi kanssa hieman eri mieltä. :-) Minusta nimittäin tuntuu, että olen jo ihan tarpeeksi pitkään elänyt muiden ehdoilla, ns. epäitsekkäästi, ja että nyt on tullut aika ajatella minua itseäni.

      Poista
    2. En usko että olet hieman eri mieltä, käsitteet vaan menevät tässä sekaisin :-) Muiden ehdoilla eläminen on nimittäin ihan eri asia kuin sellainen maailmaa parantava tekeminen, joka täyttäisi sinut tunteella, että juuri sinä olet juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.

      Poista
    3. Kuulostaa hienolta ja ylevältä - ja samalla ihan kamalan vaikealta ymmärtää... :-)

      Poista
    4. Oletko koskaan johonkin projektiin heittäytyessäsi ollut niin läsnä, että olet unohtanut itsesi ja ajan kulun, ja tuntenut, että tämä on minun juttuni? :-) Ihminen on onnellisimmillaan tehdessään jotakin muitakin kuin itseä ilahduttavaa tuollaisessa mielentilassa.

      Poista
    5. Olen toki, eikös silloin ole kyse flow-tilasta? Pääsen flow-tilaan monellakin tavalla, esimerkiksi näitä blogijuttuja kirjoittaessa tai valokuvatessa. Ne kyllä ilahduttavat lähinnä minua itseäni, mutta voisin kuvitella flown löytyvän helposti myös muita ilahduttavasta/hyödyttävästä puuhasta. Kiitos kun väänsit rautalangasta. ;-)

      Tosin en tiedä, onko onnellisuus juuri se, mitä tällä hetkellä haen; kaipaan ehkä enemmänkin rutiinia ja pysyvyyttä - sellaista, joka tyydyttäisi minua henkisesti. Olisihan se tietysti kiva juttu, jos se tekisi vielä onnelliseksikin. :-)

      Poista
  13. Voi ei kuinka helppo oli samaiastua sun aatoksiin..Oli ihan samanlaisia mietteitä kun saavuin toukokuussa suomeen, jotain aina kuitenkin tapahtuu suomen kesän aikana..Alkuun kaikki tuntuu niin mahtvalta, mutta sitten alkaa niitä miinuspuoliakin tulemaan esille esim ihmisten minä minä mentaliteetti..On välillä sama fiilis meksikossa oosta kun en ole yhtään niin sosiaalinenkaan kuin mieheni, että mitä järkeä oll niin kaukana perheestä ja ystävistä. Mutta ditten välillä tulee täysin päinvastainen tunne, että on jo poissa ollessaan pudonnut uloskin monesta asiasta, kun ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä ja kaveriporukat ovat muodostuneet uudelleen..
    Kamalan monimutkaista on olla monikansallisessa suhteessa se on selvää. Vaikken oikein edes halua asua suomessa, ajatus siitä ettei mies koskaan edes haluaisi olla täällä yhtä vuotta alkaa välillä ahdistamaan, mitä jos itse joku päivä vielä haluan..
    Liian ajattelunkin tulosta toisinaan..Itselle tulee kuitenkin se koti ikävä lämpiään kun ensimmäiset syksyn merkit saapuvat, silloin viimeistään..'
    toivottavasti saat selville mikä sopisi sinulle nyt parhaiten..<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma, kun maailmalla asuminen nostaa niin paljon kaikenlaisia tunteita pintaan. Välillä tuntuu, ettei ole hyvä olla missään, ja sitten välillä tuntuu, että on hyvä olla kaikkialla. Henkisesti aika rasittavaa. Joskus olen ihan kypsä tähän miettimiseen ja siihen, että on vähän siellä sun täällä.

      Ikävä, ettei miehesi viihdy Suomessa. :-( Mutta onneksi sinullakaan ei ole suuria haluja asua täällä. Minun ukkoni viihtyisi Suomessa hyvinkin, ja aiemmin tosiaan oli niin päin, että minä tykkäsin olla Intiassa enemmän ja hän Suomessa, mutta nyt osat ovat kääntyneet vähän toisinpäin.

      Varmaan minullekin tulee ikävä lämpimään, kun ilmat tästä vähän viilenevät - tai sitten ei. ;-)

      Poista