Salekin ostaa maitoa

Nyt meinasin kaikenlaisten välilöpinöiden jälkeen palata toissa viikonloppuun ja viedä teidät pienelle kierrokselle Savonlinnaan, joka on yksi lempikesäkaupungeistani. Siellä pitää viettää joka kesä ainakin yksi viikonloppu ja nauttia maailman ihanimpien kummityttöjen seurasta. ♥ Varautukaa katselemaan "muutama" kuva.

Savonlinnan Oopperajuhlat alkoivat juuri sinä perjantaina, kun olin tullut kaupunkiin, ja se näkyi katukuvassa - ja myös järvikuvassa. Satuimme veneilemään Olavinlinnan ohi perjantaina kolme kertaa, ja Olavinlinnan takapihalla, joka toimi ilmeisesti jonkinlaisena esiintyjien odotustilana, näkyi joka kerta yhtä mielenkiintoisen näköisiä tyyppejä hengailemassa.

Mikäs paparazzi se sieltä hiipii?

Aloitusillan ohjelmistossa oli Samson et Dalila -niminen ooppera, joka pohjautuu Vanhan testamentin kertomukseen, jossa israelilaiset on viety filistealaisten vankeuteen. Jotain tällaista voi varsinkin ylimmäisen kuvan puvustuksestakin päätellä. Samson et Delila sai kantaesityksensä vuonna 1877 Weimarissa, ja se on toinen tämän vuoden Savonlinnan oopperauutuuksista. Teosta ei ole nähty Suomessa vuosikymmeniin. Melkein harmittaa, että en ymmärrä oopperasta mitään, koska tällaisen oopperan katsominen näin upeassa ympäristössä voisi olla mieletön elämys.

Yritimme bongata Sauli Niinistön, koska Salen oli määrä olla juhlien avajaisissa. Vastaan tuli laiva, jonka kannella oli virallisen näköisiä herroja kiikaroimassa ja ottamassa valokuvia.

Päättelimme, että Salenkin täytyi olla Jenninsä kanssa jossain laivan uumenissa, kun meitä kiikaroitiin ja kuvattiin niin kiivaasti. Olin aika polleaa, kun meistä oltiin niin kiinnostuneita - ihan kuin olisimme olleet jonkinlainen uhka Suomen päämiehelle. Kunnes sitten tajusimme, että herrat taisivat kuitenkin kiikaroida ja valokuvata takanamme ollutta Olavinlinnaa.

Sale jäi näkemättä ja nimikirjoitus saamatta, mutta onneksi olen nähnyt Salen kerran aikaisemminkin, joten menetys ei ollut kovin suuri. Äiskä oli tuolloin meillä käymässä ja olimme hänen kanssaan Citymarketissa ostoksilla. Minä olin tulossa juustotiskiltä, ja näin Salen seisomassa maitohyllyjen edessä ostoskori kädessään. Äitini seisoi ihan muutaman metrin päässä Salesta, ja hänkin oli nähtävästi bongannut Salen, koska hän rupesi huutamaan nimeäni ja osoittelemaan Salea sormellaan, jotta minäkin huomaisin, kuka siinä maitohyllyjen edessä oikein seisoi. Minä pakenin häpeissäni leikkelehyllyjen väliin ja piileskelin siellä monta minuuttia: tuo ei ole kyllä ainakaan minun äitini!

Monta vuotta soimasin äitiäni: kuinka hän saattoi käyttäytyä niin moukkamaisesti, että alkoi kiljua ja osoitella sormella Sauli Niinistöä! Äiti jaksoi aina väittää minulle kivenkovaan vastaan: hän ei varmasti ole tehnyt sellaista; uskoinko minä ihan tosissani, että hän käyttäytyisi niin idioottimaisesti? Lopulta minun oli myönnettävä, että saatoin tosiaan muistaa väärin. Äiti oli kyllä huitonut minulle, mutta ihan muussa merkityksessä, ja muistini oli lisännyt vähän masalaa joukkoon, ja muistin asioiden tapahtuneen niin kuin olin etukäteen pelännyt niiden tapahtuvan.

Tämän seurauksena rupesinkin pohtimaan sitä, miten monta muutakin tapahtumaa saatan muistaa väärin ihan vain siitä syystä, että tapahtumaan on sisältynyt suuri tunnelataus. Miten suuri osa muistoista on "tosia", ja miten suuri osa on omien tunteiden värittämää?

Pääsin myös kauan haaveilemalleni maisemaristeilylle Savonlinnan ympäri.

Joko mennään?

Risteilyaluksessa ei ollut ruuhkaa, sillä mukana oli meidän lisäksemme vain kaksi seuruetta. Saimme siis melkein koko laivan itsellemme.

Sitkeä tirkistely laivan ohjaamoon tuotti tulosta, ja tytöt pääsivät kokeilemaan kipparina oloa.

Täti varoo, ettei jää sillan alle.

En ole käynyt Olavinlinnassa moneen vuoteen, mutta nyt ohjelmistossa oli käynti sielläkin. Toisin kuin maisemaristeilyllä, linnassa oli ruuhkaa, ja selostusryhmä oli aika suuri. Tästä syystä kierroskin jäi lyhyemmäksi kuin pienemmän ryhmän kanssa, emmekä ehtineet nähdä ihan kaikkea, mitä muutoin olisimme ehkä nähneet.

Mutta onneksi näimme kuitenkin sen kaikkein tärkeimmän eli entisajan vessan.

Siellä se töröttää.

Linnan vessat olivat siis ulokkeita tornien seinissä, ja huuhtelusysteemi oli varsin yksinkertainen: vessan pohja oli avoin. Kun vessaan kykisti, laaki lähti vauhdilla alas. Olin hieman yllättynyt siitä, että jätösten laskeutumispaikkana toimi rantakallio eikä järvi. Järvestä jätökset olisivat kadonneet pois silmistä alta aikayksikön.

Embot esiin!

Linnan ponttonisilta aukeaa: taitaa olla laiva tulossa.

Linnan vieressä olevan maakuntamuseon laiturissa olivat museohöyrylaivat Mikko ja Salama, ja pääsin tutustumaan niihinkin ihan ensimmäistä kertaa. Vanhojen laivojen tutkiskelu on minusta äärettömän mielenkiintoista - ihan kuin laivojen seinät osaisivat puhua ja kertoa vanhojen merenkävijöiden tarinoita. Erityisen hyvämuistinen lukija saattaa muistaa, että olen kertonut käyneeni aikoinani merenkulkuoppilaitostakin - minusta kun piti tulla merikapteeni. Viehätys mereen ja laivoihin juontaa siis pitkän ajan takaa. Ehkä olin edellisessä elämässäni merikarhu?

Pieni on kapyysi.

Tupakkasalonki.

Ruuma.

Riihisaaren pihassa oli Zimbabwen mestarillisten kuvanveistäjien näyttely, jossa oli näytteillä 24 zimbabwelaisen kuvanveistäjän töitä. Zimbabwen mestarilliset kuvanveistäjät -näyttely aloitti kierroksensa vuonna 2004 Barcelonasta, ja näyttelyjä on järjestetty sen jälkeen muun muassa Bostonissa, Chicagossa ja Wienissä. Näyttely on ollut menestys, ja Suomessa veistokset ovat olleet aiemmin esillä muun muassa Helsingin Sanomatalossa useita kertoja.

Savonlinnasta puikahdimme Punkaharjulle käymään muun muassa metsämuseo Lustossa. Minua oli viimeksi jäänyt kaivelemaan, kun en ollut kokeillut metsäkonetta, jolla nostellaan ja liikutellaan puutavaraa (koneen nimi pääsi minulta unohtumaan), joten nyt piti ottaa revanssi.

Oikein kihisin innosta, enkä olisi millään malttanut odottaa vuoroani. Kävi kuitenkin ilmi, että koneen ohjaamossa oli aivan liikaa nappuloita ja vipuja, ja ne toimivat vielä kaiken lisäksi täysin epäloogisesti. Neuvotkaan eivät auttaneet, joten minulta meni hermot, ja tulin lopulta ulos ohjaamosta ärräpäiden kera. Sen jälkeen kahdeksanvuotias kummityttö meni ajamaan konetta ja nosteli palikat hetkessä siistiin pinoon.

  
Luston ravintolan noutopöytä oli koottu mielenkiintoiselle "pöydälle".

Olin Intiassa kaivanut hirveästi geokätköilyä, ja nyt Suomessa olen päässyt sitä taas onneksi harrastamaan. Hyderabadissahan on kokonaiset kolme geokätköä, ja ne kuulostavat kaikki yhtä epäilyttäviltä. Yksi kätkö on vanhassa vesitornissa, jonka huipulle johtavat "intialaistyyliset", kapeat ja vähän huonokuntoiset, portaat. Toista kätköä pitäisi käydä kyselemässä jonkin toimiston vartijalta ja kolmas sijaitsee yhden hotellin alueella (lempihotellini muuten!), jossa saa vartijat hyvin todennäköisesti peräänsä.

Viikonlopun aikana kätköjä tuli etsittyä monenlaisista paikoista.

Metsistä...

Hylätystä rakennuksesta...

Vähän urbaanimmasta ympäristöstä...

Retkeilypaikalta...

Laavun liepeillä oleva kätkö jäi löytymättä, vaikka kuinka käänsimme kaikki paikat ylösalaisin, ja sekös harmitti. Onneksi tiedossa oli lohdutuspalkinto.

Nami, nami!

 Löysimme myös taas yhden uuden kuntoilumuodon, nimittäin hulavanteilun!

Pienen alkukankeuden jälkeen olin hämmästynyt, kuinka hyvin homma lähti sujumaan, sillä vanne pysyi pyörimässä minuuttikaupalla. Pystyin myös pyörittämään sitä kaulallani ja jalallani, ja kaksikin vannetta pysyi pyörimässä samanaikaisesti hetken aikaa.

Yksi asia johti toiseen, ja pian meillä oli useampikin tavallinen hulavanne sekä kuntoiluun tarkoitettu 1,2 kilon painoinen vanne, jota pyöritellessä keskivartalon lihakset saivat tehdä oikein kunnolla töitä. Kyllä olivat kyljet seuraavina päivinä kipeät! Olen harkinnut painavamman kuntoiluvanteen hankkimista itsellenikin, kun sen saisi näppärästi kuljetettuakin, sillä vanne myydään osina. Mutta ehkä juuri siitä syystä vanne kuitenkin hajosi jo ostamista seuraavana päivänä, ja siksi edelleenkin harkitsen, kannattaisiko vanteen ostaminen vai ei.

Kesän riemuja.

Siwassa törmäsimme varsin kummalliseen näkyyn.

Säilykepurkkihyllyn edessä oli hylly ja pieni kärry, joissa myytiin vanhoja kirjoja. Idea oli varsin mielenkiintoinen, mutta aika erikoinen. Ensimmäinen näkemäni Siwadivari!