Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viimeinkin Lustossa

Minun on pitänyt käydä metsämuseo Lustossa Punkaharjulla jo iät ja ajat. Siellä ei vain jostain syystä ole tullut koskaan käytyä, vaikka ajelen tämänkin paikan ohi aika usein. Minä taidan olla kova tyttö ajelemaan kaikkien paikkojen ohi. Smiley

Viime viikolla sain kuitenkin erityisen kimmokkeen vierailla Lustossa: siellä oli nimittäin meneillään kiinalaisen käsityötaiteen näyttely. Käsityötaiteen tekijät olivat saapuneet Lustoon Kiinasta asti, ja käsitöiden syntymistä saattoi katsella ihan livenä.

Näyttely oli minulle aikamoinen pettymys, sillä käyntihetkellämme paikalla ei ollut kuin kaksi käsityöläistä. Toinen teki pieniä esineitä kaislan tyyppisestä heinästä ja toinen teki upeita taideteoksia paperista leikkaamalla. 


Paikalla oli myös muutama käsityöläinen myymässä tuotteitaan, mutta siinä se sitten olikin.

Onneksi Lustossa on paljon muutakin katsottavaa kuin Kiinasta tulleet käsityöläiset. Smiley Lusto on niin suomalainen paikka, että suomalaisempaa paikkaa saa kyllä hakea. Sen tarkoituksena on kertoa metsän merkityksestä suomalaisen elämässä sekä metsän ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta. On vähän noloa myöntää, mutta en ole koskaan tuntenut metsää kohtaan mitään intohimoja, vaikka suomalainen olenkin. Metsä on minusta pelottava paikka! Ehkä siksi en ole Lustossakaan aiemmin käynyt, kun metsä ei ole mitenkään erityisesti sydäntäni lähellä.

Vaikka Lustossa oli paljon juttuja, jotka eivät kiinnostaneet minua lainkaan (työkoneet, työkalut, täytetyt eläimet ja sen sellaiset), sieltä löytyi myös yllättävän paljon mielenkiintoista tutkittavaa.

Suomalaisen retkeilyn historiaa esittelevä näyttely oli varsin hauska nurkkaus.



"Suomalaisella retkeilyllä tarkoitettiin vielä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa liikkumista paikkakunnalta toiselle ja tutustumista nähtävyyksiin niin jalkaisin, pyörällä, suksilla, kanootilla kuin junallakin. Jo 1800-luvun lopulla perustettiin ensimmäiset retkeilykerhot.

Retkeilyn luonne alkoi muuttua 1920-luvun lopulta alkaen. Retkeilynä ryhdyttiin pitämään yhä enemmän luonnon parissa liikkumista. Samalla varusteiden merkitys alkoi korostua. Oikeanlainen pukeutuminen, jalkineet, kantovälineet, muut retkeilyvälineet ja ravinto vaikuttivat oleellisesti retken onnistumiseen."
Resepti retkeilijöille tarkoitetusta vanhasta ruokavihkosesta.
Malleja, joiden mukaan retkeilijä voi tehdä puun latvaosasta "halstareita" kalan halstraamiseen.

Koska oli kyse metsämuseosta, metsä oli keskeisessä osassa maailmanlaajuisestikin ajatellen. Euroopan metsävarantoja esiteltiin interaktiivisella kartalla, jossa pöydän kahvasta kääntämällä näki Euroopan metsätilanteen vuonna 2000 ja 2050.

(Karttapalan paksuus kuvastaa puuston määrää kuutioissa suhteessa maan pinta-alaan hehtaareissa vuonna 2000 ja 2050. Siis mitä korkeampi palkki, sitä enemmän metsää.)

Euroopan metsävarat vuonna 2000.
Ja vuonna 2050.

Olin yllättynyt ensinnäkin siitä, että Keski-Euroopassa on niin paljon metsää, ja toiseksi siitä, miten paljon Itävallan metsät näyttäisivät lisääntyvän vuoteen 2050 mennessä suhteessa muihin maihin. Myös Suomen ja Ruotsin metsät näyttävät lisääntyvän hurjasti.

Olin yllättynyt myös siitä, että metsien määrä on kasvussa eikä laskussa, kuten olisin saattanut kuvitella. Tämä johtuu luemma siitä, että puuta hakataan Euroopassa vähemmän kuin metsät kasvavat.


Maailman metsäkartasta (yllä) näkee, miten metsät ovat maailmassa keskittyneet tietyille alueille. (Tummanvihreä väri tarkoittaa ainavihantaa metsää; vaaleanvihreä kesävihantaa.) Intiassakin näyttää olevan pari vihreää laikkua, vaikka Suomeen verrattuna laikut ovat tietysti ihan mitättömän pienet. Ihmettelin ensiksi vaaleanvihreitä kesävihantien metsien alueita Intiassa; en tiedä nimittäin siellä yhtään puuta, joka tiputtaisi talveksi lehtensä. Kun sitten vähän googlasin, sain selville, että trooppisilla alueilla kesävihanta ei tarkoitakaan sitä, että kasvi pudottaisi lehtensä talveksi. Siellä lehdet putoavat talven sijasta kuivana kautena, jolloin sadetta ei juurikaan saada. Tällaisia auringon ruskeaksi polttamia puita olen minäkin Intiassa nähnyt!

Hiljaisuuden huone oli pitkulainen huone, jonka toisella seinällä oli 23 metriä pitkä ja kolme metriä korkea valokuva Suomen kesäyöstä. Toisella seinällä oli penkki, jolla saattoi istua ja nauttia yön tapahtumista. Huone oli nimensä mukaisesti hiljainen, ja hiljaisuuden rikkoivat vain vedessä pulahtelevat sorsat, polskivat kalat, lentoon lähtevät joutsenet ja pusikossa rymistelevä hirvi.


Hiljaisuuden huone rakennettiin alun perin Suomen paviljonkiin Hannoverin EXPO2000-maailmannäyttelyyn, ja Suomen paviljonki valittiin sen ansiosta kolmesti expon parhaaksi. Huone olikin hieno kokemus, vaikka siitä olisi saanut minusta vieläkin hienomman niin, että olisi tehnyt huoneen puolipallon muotoiseksi, kuten planetaarion.

Oli hauska tutustua myös metsureiden siirtokämppään, pieneen parakkimaiseen kopperoon, joka on ollut Puulaaki Oy:n ja UPM-Kymmenen metsureiden työmaa- ja virkistyskäytössä 1960-1990 -luvuilla. Kämpässä on jäljitelty todellista tilannetta vuodelta 1980: "On helmikuun yhdestoista päivä, ja Voitto ja Teuvo ovat palanneet metsältä. Voitto nukkuu ja Teuvo on aloittelemassa ilta-ateriaansa."

Voitto kuorsasi alalavetilla oikein kunnolla. Smiley

Teuvolla ei ainakaan pipo kiristä päätä...

Siirtokämpän keittiönurkkausta.

Oli mielenkiintoista lukea myös entisajan hiisistä ja uhripuista erityisesti siitä syystä, että ne muistuttavat minusta hieman hindujen uskomuksia. Hiisi tarkoitti alun perin pyhää kulttipaikkaa, vaikka myöhemmin hiisi on yhdistetty myös pahaan paikkaan ja jopa helvettiin. Uhripuut olivat pyhiä puita, joille uhrattiin esimerkiksi ensimmäinen osa viljasta, maidosta ja muista kodin tuotteista. Intiassa on palvottu luonnon elementtejä - esimerkiksi puita, jokia ja kiviä - aiemmin paljonkin, ja siellä näkee yhä edelleenkin pyhiä puita ja muita pyhiä luontokappaleita. Ensimmäisen sadon osan uhraaminen uhripuulle muistuttaa sekin minua Intiasta, jossa valmistettu ruoka tarjotaan ensin jumalalle prasadamina, ennen kuin ruokaa saa itse edes maistaa. Tämän takia ruoan maistamista ruoanlaiton aikana ei pidetä Intiassa sopivana - jumalan tulee olla ensimmäinen, joka saa ruokaan koskea. Länsimaisen ruoanlaiton opetukset (maista, maista, maista!) kääntyvät Intiassa siis aivan päälaelleen!

Suomen puunkäsittelyn historiasta (halkosavotta, tukinuitto, miilunpoltto, terva) kertova näyttely oli sekin ihan kiinnostava, vaikka en oikein jaksanutkaan lueskella kaikki plakaatteja ihan tarkkaan.
 
Tukkimiehen kirjanpitoa?
Pettuleivästä olen kuullut, mutta en ole aiemmin oikein tiennyt, mitä se on. Nyt sekin selvisi.

Pettuleipää ja -puikkoja.
"Pettu valmistetaan männyn nilasta. Alkukesällä kuori on mehevimmillään ja nila irrotetaan levyinä rungosta. Levyt puhdistetaan puukolla valkoisiksi "liinoiksi". Ne kuivataan ja kitkeryyden poistamiseksi keitetään tai paahdetaan ennen survomista ja jauhamista. Eri paikkakunnilla käsittelytavat vaihtelivat. Pettuleipä on erikoisen makuista mutta vaaratonta ja ravitsevaa syötävää, kun petun osuus leivästä on alle kolmasosa. Suomalaisten mielissä karkea ja kitkerä pettuleipä on muotoutunut huonojen aikojen ja hädän tunnukseksi. Pettu olikin tärkeä hätäruoka. Osissa Itä-Suomea ja Lappia pettu on kuitenkin ollut jokapäiväistä, hyvinäkin aikoina käytettyä leipää."

Kun en itse ole mikään käsityöihminen, toisten saavutukset aiheuttavat aina ihastusta ja kunnioitusta. Lustossa oli näytteillä myös Sirkka Muurelan kirjottuja käsitöitä, joista kunkin tekemiseen oli kulunut (päivätyön ohella) pari kolme vuotta. Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä nyt: kuinka joku jaksaa vääntää samaa käsityötä vuositolkulla? Smiley

Oma suosikkini oli (yllättäen, hih) tämä Kristallivirran rannalle. Smiley


"Ihmisille on annettu kädet sitä varten, että niillä tehdään muutakin kuin painellaan nappuloita." Hienosti sanottu minusta.


Luston museokaupassa olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoista, ja löysinkin sieltä anopille oikein sopivan lahjan, katajasta valmistetun suodatinpussitelineen.


Eihän tuo oikeasti mikään suodatinpussiteline ole, mutta minusta se sopii siihenkin tarkoitukseen oikein hyvin. Minulla on Intiassa Hyderabadin sisustusmessuilta ostettu teline, ja anoppi on aina ihastellut sitä kovasti. Olen etsinyt anopille vastaavanlaista telinettä Hyderabadista jo pitkään, mutta en vain ole löytänyt. Anoppi saa nyt sitten tämän suomalaisen version.


Luston takana on kesäteatteri, jossa oli juuri käyntihetkellämme ilmeisesti kenraaliharjoitukset meneillään. Illalla siellä oli nimittäin komediaesitys Kätkäläisen ensiesitys.

Luston pääsisäänkäynti.

14 kommenttia:

  1. En ole koskaan edes kuullut Lustosta ,mutta nyt sitten tiedän;kiitos vaan:)Mielenkiintoinen paikka ja näyttely,tuo olisikin kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä onkin paljon nähtävää. Tämä oli vaan yksi näkökulma paikkaan. :-)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen esittely Lustosta. Hiljaisuuden huone vaikutti ihanalta. Pitäisi olla omassa talossa joku vastaava äänieristetty huone, johon voisi mennä rentoutumaan ja oleilemaan. Tai vielä hienompaa olisi, että asuisi paikassa, jossa olisi noin hiljaista. Sellainen paika taitaisi valitettavasti sijaita jossakin todella kaukana korvessa.
    Hienoa käsityötä, valitettavasti oma kärsivällisyys on yleensä luokkaa nyt heti heti heti :)

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen äänieristetty huone olisi kyllä kiva! Ärsyttää, kun joku rupeaa poraamaan seinän takana juuri silloin, kun itse haluaisi olla ihan hiljaisuudessa. Mun vanhemmat asuu sellaisessa paikassa, jossa ei kuule paljon muita kuin luonnon ääniä, ja se on toisaalta ihanaa, mutta toisaalta pelottavaa. Alan kuvitella yöllä omiani, jos on liian hiljaista. :-D

      Hih, juu, en minäkään ole ihan kärsivällisintä lajia. Olen kyllä yritellyt tehdä erilaisia käsitöitä ja saanut jopa muutaman valmiiksikin, mutta sitten on myös paljon sellaisia viittä vaille valmiita juttuja - kiinnostus on vain lopahtanut ennen kuin työ on tullut valmiiksi. :-)

      Poista
  3. Moi! Löysin sun blogin kun googletin "intialaiset appivanhemmat" :D Jäin sen verran koukkuun et oon lukenut nyt melkein kaikki sun kirjoitukset putkeen muutaman hassun tunnin :) Appivanhempia googlettelin löytääkseni vinkkejä, mitä voisi ostaa lahjaksi appivanhemmille ja mummolle, kun niitä menen tapaamaan ekan kerran. Mies kun ei yhtään osannut antaa vinkkiä ja kaikki mitä ite ehdotin, oli sen mielestä hassua. Sovittiin lopuksi, että kun tuliaiset on multa niin saan itte päättää, meni miten meni. Mut en haluais mitään tyhmääkään viedä. Mitä suosittelisit, suht perinteiset iäkkäät appivanhemmat ja melko iäkäs mummo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, pistitpä pahan. :-) Olen itse tosi huono ostamaan mitään lahjoja, ja varsinkaan intialaisille, kun niitä ei tunnu miellyttävän oikein mikään. Äiti osti ekaa kertaa anoppilassa käydessään viemisiksi suomalaista käsityötä ja pentikiä, mutta en tiedä, mihin anoppi ne lopulta tunki, kun en ole koskaan niitä missään sen jälkeen nähnyt. Jotenkin intialaiset eivät oikein minusta osaa arvostaa tuommoisia käsityöjuttuja tai mitään toisen maan erikoisuuksia, kun niiden mielestä intialainen on kuitenkin aina parasta. :-) Monesti he myös laittavat saamansa lahjat surutta kiertoon, jos heillä ei itsellään ole niille mitään käyttöä.

      En tiedä, oletko Intiassa vai Suomessa, ja missä appivanhempasi ovat, mutta miten olisi vaikka joku kaunis ja lämmittävä huivi, jonka he voisivat kietaista sarinsa päälle? Sille olisi varmasti käyttöä, olivatpa he sitten missä päin maailmaa vaan, kun intialaiset ovat niin viluhisia. ;-) Jos olet Intiassa, niin intialaiset makeisetkin ovat minusta ihan hyvä vaihtoehto, jos et halua viedä mitään henkilökohtaista. Harmi, etten nyt keksinyt tämän parempia neuvoja. Onnea ensitapaamiselle! :-)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Oon itekkin miettinyt tota huivia erityisesti isoäidille. (Ensin ajattelin hattua, mut mies tyrmäs sanoen "ei se oo mikään brittimummo" :D No joo, huivi kyllä luulisi miellyttävän naista melkein missä päin maailmaa vaan. Mulla oli semmonen aavistus, etteivät osaisi arvostaa mitään aarikkaa tai muumijuttuja, ja sain nyt siihen varmistusta niin niitä en ainakaan vie :) Veljen vaimolle ajattelin jotain ihonhoito/kosmetiikkaa, jossai nätissä pakkauksessa, veljelle joku t-paita, äitiä ja isää pitää vielä miettiä. No, kunhan ei tyhjin käsin tarvii mennä. Ensi kerralla tiedän ehkä paremmin, mitä viedä. Olen siis vielä suomessa, ens viikolla lento Delhin kautta Haryanaan. Kyllä jännittää! Miten sitä tulee toimeen, en puhu hindiä ja anoppi ei puhu enkkua, joten ollaan mieheni varassa eikä ainakaa päästä mitenkää viettää kaksinkeskeistä aikaa, tai sitte mennään elekielellä:) Kunhan vaan tultais kaikki toimeen niin olis hyvä! Ensitapaaminen kun on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, nauratti tuo kommentti brittimummosta. :-D Tulee ihan mieleen oma eka kertani, kun menin Intiaan. Minäkään en osannut sanaakaan miehen kotikieltä telugua, eikä anoppi osannut enkkua. Mutta kummasti sitä vain pystyttiin jotenkin aina kommentoimaan. Pelotti kyllä jäädä anopin kanssa kaksistaan, kun kommunikointi oli mitä oli. Nyt osaan jo telugua ihan riittävän hyvin, että pystytään jopa puhumaan puhelimessa. :-) Aluksi kaikki oli ihan outoa muutenkin, mutta kyllä kaikki sitten lähti sujumaan, kun päätti olla avoimin mielin ja ottaa kaikki asiat vastaan semmoisena kun ne tulee.

      Kivoja lahjaideoita sinulla! Minä taisin olla muistaakseni niin törppö, että en vienyt edes mitään lahjoja silloin, kun menin ekaa kertaa anoppilaan, ja harvemmin vien muutenkaan. Mun miehen perheellä ei tunnu olevan sellaista tapaa, että vietäisiin lahjoja, tai ”muodollisuuksia”, niin kuin mies lahjojen viemistä nimittää.

      Meidän appiukko ainakin tykkää aina kovasti, jos sille vie tuliaisiksi viskipullon. :-) Mutta jos sinun miehesi perhe on brahmaaneja tai he eivät muuten juo alkoholia, niin sitten ei ehkä kannata ihan viskiä viedä. ;-)

      Paljon onnea matkaan! Uskon, että tulet pärjäämään vallan mainiosti!

      Poista
  5. Kiitos :) tulipa vielä mieleen ostaa anopille sellaista saippuaa, mikä näyttää ja tuoksuu ihan joltain leivokselta/hedelmältä, en muista sen kaupan nimee mutta ne on aika hienoja. En tiedä sitten mitä se siitä tuumii mutta tuleepahan vietyä :) Siinä on sitten kiva jännitysmomentti seurata ilmeitä. Toisaalta hyvä ku en mitään ymmärrä, hih :) Juu avoimin mielin ja kovasti odotan saavani ruokaa :) pakko tunnustaa että mieskin on mainostanut sapuskoja enemmän kuin omia sukulaisiaan. Meidän perhe on ruuan perään...Niin ja miespuolisille sukulaisilleen salmiakkiin hurahtanut ukkoseni vie salmiakkikossua :D Katotaan mitä tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan Lushin saippuoita. Minä meinaan pyörtyä, kun kävelen sen kaupan ohikin, mutta anoppisi saattaa tykätäkin. :-) Ainakin meidän anoppi tuntuu rakastavan hajusaippuoita! Kun appivanhemmat oli meillä Suomessa kylässä ja käytössä oli (suomalaiseen tapaan) vain yksi kylpyhuone, anopin santelipuu-saippuan tuoksu (haju?) leijui joka paikassa. Mies taas ei voi sietää mitään hajusaippuoita, joten mies oli ihan kurkkua täynnä sitä hajua ja käski äitiään heittämään sen saippuan hemmetin kuuseen. :-)

      En yhtään ihmettele, jos miehesi on mainostanut sikäläistä ruokaa. :-) Se onkin ihan hullun hyvää, ja kotiruoka on ihan erilaista (ainakin meillä päin) kuin ravintolaruoka. Intialaisille ruoka tuntuu muutenkin olevan melkein tärkein asia maailmassa, eivätkä he oikein tykkää syödä mitään muuta kuin intialaista. Luin just äskettäin jonkun tutkimuksen siitä, miten kiinnostuneita ihmiset ovat eri puolilla maistelemaan ulkomaanmatkoillaan paikallisia ruokia. Intialaiset jäivät tutkimuksissa viimeisiksi! He eivät halua syödä paikallista ruokaa ollenkaan, vaan etsivät ensimmäiseksi käsiinsä intialaiset ravintolat. Tiedänpä yhdenkin pariskunnan, joka matkusti Espanjaan viikonlopuksi: he ottivat mukaansa riisit ja riisinkeittimen, että on ainakin jotain syötävää. :-D

      Hihii, salmiakkikossu voi olla aika eksoottinen yllätys. :-)

      Poista
  6. Hahaha :) niin tuttua toi, ja joskus vähn ärsyttävääkin. Ollaan nyt miehen kanssa asuttu kolme vuotta Suomessa ja ei toi mies kyllä kauheasti suomalaista ruokaa syö. Ellei sitten lähikebabin ruokaa lasketa. Mut ylläripylläri sieltäkin saa nykyään "intialaista", lainausmerkeissä, koska minunkin mielestä se jää vaan yritykseksi. Mutta joitakin yksittäisiä ruokia kyllä mieskin maistelee. Minusta on ihmeellistä, kun se sanoo, ettei tule täyteen, ellei saa sitä chapatiansa. Jotenkin muuhun ruokaan tottuminen on tehty mahdottomaksikin, kun intialaista kauppaa ja raflaa on täällä espoossakin joka kulmassa.


    Aivan, se oli Lush! Mä rakastan kaikkia tuoksuja, mutta mies ei kyllä siedä edes sitä suitsukkeen tuoksua ja saa päänsäryn. En voi käyttää edes joitain naamapuhdistuslappuja, kun ottaa kuulemma nenään :) Kerran kokeilin jotain vahvempaa hajuvettä ja tuli heti kommenttia että haiset ku mumbain huo...maksullinen nainen :) Heräsi kysymys, että mistä säkin tiedät miltä ne haisee...:) No huumori ainakin pelaa..

    Se on muuten jännä kun luin tota sun kirjoitusta siitä, että teidän liitossa kaksi persoonaa meni naimisiin, ei kaksi kulttuuria. Tosi osuvasti sanottu. Ihmiset olettaa aina, että on niin suuria kulttuurieroja ja siitä johtuvia konflikteja. Ihan kun se elämä olisi yhtä kulttuuria puolin ja toisin :) Ihan tavallista se arki on kuitenkin täällä, katsotaan nyt mitä toi Intian matka tuo tullessaan! Ehkä mä alan käyttää Suomessakin saria ja kulttuuririkastan muutenkin tätä eloa enemmän intialaiseksi :)

    Onpa kiva vaihtaa ajatuksia, itse en tunne yhtäkään suomalais-intialaista pariskuntaa täällä enkä kyl muuallakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen siinä mielessä onnekas, että mun mies syö kyllä muutakin kuin intialaista ruokaa, oikein jopa vaatii sitä välillä. Mies, miehen veli ja appiukko ovat kaikki samanlaisia aika kaikkiruokaisia tapauksia - ja siinä sitten taitaakin olla kaikki maailman kaikkiruokaiset intialaiset. :-) Mies syö mieluusti äidin kalakeittoa ja iskän savustamia ahvenia, jopa oikein suurella halulla. Välistä tuntuu, että mies tykkää meidän äidin ruuista enemmän kuin minun laittamistani. :-) Minä taas voisin syödä intialaisia mössöjä joka päivä (mitä tulisempaa, sitä parempi!), joten meillä on nämä ruoka-asiat vähän vinksallaan. Mun miehen perheessä syödään enemmän riisiä kuin chapateja (tai roteja), ja voi hyvän tähden sitä riisin määrää, minkä he pystyvät suuhunsa mättämään. Ei niistä mitään karppaajia ainakaan ikinä saisi. :-D

      Munkin mies inhoaa suitsukkeiden hajua yli kaiken. Kerran kun menimme anoppilaan, anoppi oli pössytellyt rukoushuoneessaan suitsukkeita niin, että koko huusholli oli ihan sinisenä savusta. Taas sai anoppi kuulla kunniansa. :-) Minä tykkäisin hirveästi poltella suitsukkeita, ja olen niitä ostanutkin useamman paketin, mutta vielä en ole uskaltanut polttaa yhtään, kun tulisi takuuvarmasti sanomista. Omien parfyymiensa kanssa mies kyllä hölvää niin, että ei mitään rajaa!

      Ihmeellisiä nuo kulttuuriyleistykset, eikä Intian kohdalla varsinkaan voi mitenkään olettaa, että kaikki olisivat samanlaisia, kun sieltä löytyy kaikkea laidasta laitaan. Mutta kai se on vaan jotenkin ihmisen luonto, että tulee ajateltua, että vaikka kaikki ranskalaiset tai somalit ovat kaikki samanlaisia. Minusta on hassua sekin, miten samankaltaiseksi kuin oma perheeni mieheni perhe on ajan mittaan osoittautunut. Samalla tavalla siellä naljaillaan ja räiskitään kuin omassa perheessänikin. Lentäviä lautasiakin on kuulemma nähty. :-)

      Missä päin Espoota on intialainen kauppa? Itse olen käynyt aina Hakaniemessä intialaisilla ruokaostoksilla, kun olen luullut ettei lähempää löydy vastaavia kauppoja. Olisi kiva ettei tarvitsisi aina jonkun yhden chilipaketin takia sinne asti ajella. :-)

      Minustakin on tosi kiva vaihtaa ajatuksia toisen ”samassa veneessä” olevan kanssa. :-) Jos suomalaiset jotain voisivat Intiasta omaksua, niin ainakin lisää värikkyyttä. Vaikka sitten sarin muodossa. ;-)

      Poista
  7. Voihan väsymys, oon metsästänyt noita tuliaisia kissojen ja koirien kanssa. Ilmeisesti Lush on lopettanut toimintansa siellä missä muistin sen olevan , joten kaikki isosta omenasta forumiin käyty läpi (ai miten niin oon viime tinkassa hehe :) Ilmeisesti näin kesällä kun hakee kivaa lämmintä huivia tyyliin pashmina, ei löydy mistään! Piti miettiä uudestaan ja isoäidille ei vieläkään ole mitään. Nyt kun lähdin sille linjalle että jokaiselle jotakin (perhe ei kuitenkaan ole kovin iso) niin ei voi jättää yhtä pois laskuista. Vielä muutama päivä aikaa etsiä, kun töissäkin pitää käydä :)

    Se intialainen kauppa on Leppävaarassa, se on aika uusi ja että sieltä löytyy pakkasesta mun lempiherkut kuten kulchi :) Se on siellä toisella puolella, alepan vastapäätä tavallaan samassa rakennuksessa missä myydään halal-lihaa. Kauppias oli kauhean ystävällinen, kun menin sinne ekan kerran. Näytin sen verran eksyneeltä että se tuli pelastaa ja hyvä niin, olisin nimittäin ostanut leivitysjauhoja chapati-jauhoina :) Sanoi vaan että ei siellä kauheasti suomalaisia näy. Käy ihmeessä katsomassa! Hakaniemeen on kyllä pitkä matka sen maustepussin takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jää aina kaikki ostamiset viime tippaan, joten tiedän tunteen. Toivottavasti löydät mieleisesi tuliaiset. :-)

      Oo, mahtavaa, että Leppävaarassa on intialainen kauppa! Olen joskus käynyt siellä halal-lihakaupassa, joten noilla ohjeilla osaan varmaan sitten sinne intialaiseen kauppaankin. Kiitos tosi paljon vinkistä. :-)

      Poista