Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Outoja kapistuksia

Kuka arvaa, mitä nämä ovat?
Edit.
No nämä ovat tietenkin silikonisia varvasvarusteita: siinä on varvastuppi, vasemman jalan vasaravarpaanoikaisija sekä lankarulla-malliset varpaanerottajat. Smiley

Minä en tiennyt, että tämmöisiä on olemassakaan, ennen kuin kävimme apteekissa etsiskelemässä apuja ukkelin kipeytyneeseen varpaaseen/päkiään. Alun perin tarkoituksena oli löytää vain jonkinlainen yksinkertainen geelipehmuste, vaikka suhtauduin jo senkin löytymiseen hieman epäilevästi. Ei kai sellaisia ole keksittykään!

Vaan väärässäpä olin! Apteekissa oli kokonainen hyllyllinen varvaspehmukkeita ja muita varvasvarusteita: oli muun muassa varpaanerottajia puolikuun ja lankakerän mallisina, varvaslenkillisiä päkiäpehmusteita, erilaisia silikonirenkaita, varvaskampoja, tuppeja ja paljon muuta, mitä en enää pystynyt rekisteröimään. Kaiken lisäksi useimpia sai S-, M- ja L-kokoisina.

Hieman jäin kyllä ihmettelemään, mihin varpaiden kokoluokitus perustuu ja mistä omien varpaidensa koon tietää. Vai meneekö se niin, että pikkuvarvas on kokoa S, isovarvas kokoa L, ja muut varpaat ovat sitten mediumeja? Ei kuulosta kauhean vedenpitävältä selitykseltä tämäkään, koska onhan ihmisten varpaiden koissa eroja. Minulla on esimerkiksi huomattavasti suurempi ukkovarvas kuin ukkelilla - ei sitä ihan suotta pottuvarpaaksi sanota. Smiley

Kalliitahan nuo varusteet minusta ovat, sillä niiden hinta näkyi liikkuvan yleensä kymmenen ja viidentoista euron välillä, ja minusta se on aika paljon yhdestä silikonimöhkäleestä. Nyt meillä kuitenkin on näitä lisävarusteita useampikin kappale, ja toivottavasti näillä nyt pärjätään ainakin vähän aikaa!

10 kommenttia:

  1. taitavat olla jotain jalkavaivoihin sopivia....

    VastaaPoista
  2. Allu, tällaisia taitaa harvemmin tarvita...

    Yaelian, aivan oikein! :-)

    VastaaPoista
  3. Hyvä että oli jo vastaus valmiina, ikinä en olisi arvannut. Enkä edes tiennyt tuommoisten olemassaolosta. Itse olen joskus ostanut geelisiä kantapääpehmusteita kenkiin ja nekin jostain marketista.. pitääkin seuraavaksi katsella apteekin varastoja.
    Tosiaan, mihin varpaiden kokoja verrataan vaikka onko siellä sovituskappaleita..

    VastaaPoista
  4. Sirokko, minullekin nuo marketin kantapääpehmusteet olivat tuttuja, mutta en ikinä osannut kuvitella, että tämmöisiäkin on olemassa. Kai näitä sitten joku muukin ostaa, ettei niitä ihan turhaan ole keksitty?

    Omien varpaiden koot pitää kai vaan arvata, koska en minä ainakaan nähnyt mitään sovituskappaleita. Ja muutenkin, en välttämättä haluaisi alkaa sovitella varpaanvälijuttuja, joita on aiemmin sovittanut vaikka joku jalkasienipotilas... :-D

    Ajattele, miten paljon maailmassa saattaa olla esineitä, joita voisi ehkä tarvita – jos vain tietäisi niiden olemassaolosta. ;-)

    VastaaPoista
  5. Mulle tuo lankarullamalli on parisen vuotta ollut jokapäiväinen tuttu töissä:) vaivasenluun takia se mulle määrättiin. Aluksi pidin pienempää kokoa ja sitten kun varpaat tottui siihen niin siirryin L-kokoon. Välillä oon joutunut pienempää käyttämään kun satuin ostamaan huonot työkengät. Mä oon nauranutkin, että niin se vaihtelee varpaanerottelijan koko kuin vaatekokokin :)
    Oon ostanut ekan apteekista, mutta netistä löytyy halvemmalla isomman. Hyvin kun pesee, kuivaa ja pyörittelee talkissa niin kestävät...
    Hyvää syksyn jatkoa :D
    -anne-

    VastaaPoista
  6. Anne, on siis todistetusti olemassa joku muukin, joka käyttää tämmöisiä. :-) Sitä en kyllä ois osannut ajatella, että näiden varvasjuttujen kokoja voisi joskus joutua vaihtelemaankin. Ilmeisesti varpaatkin lihovat ja laihtuvat, hihii.

    Netti onkin hyvä idea, jos jatkossa tarvii ostella tämmöisiä lisää. Nämä kun ovat niin kevyitäkin, että ei varmaan tule paljon postikulujakaan. Apteekissa ovat kyllä ihan törkyhintaisia!

    Mukavaa syksyn jatkoa sinullekin! :-)

    VastaaPoista
  7. No, en olisi kyllä arvannut! Minusta ne nimittäin näytti muovisilta luunpalasilta!

    VastaaPoista
  8. Laura, nyt kun sanoit, niin luunpalasiltahan nuo näyttää! Ihan selvästi!

    VastaaPoista
  9. Kertoisiko joku nettiosoitteen mistä voipi tilata.Lidlissä oli ollut tarjous 1,99€ ,mutta olivat hetimiten loppuneet :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3