Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ompeluprojekti (ja kuinkas sitten kävikään)

Jokin aika sitten kirjoittelin kankaasta, joka oli unohtunut vaatehuoneen hyllylle vuodeksi ja josta minun oli ollut tarkoitus ommella takki. Nyt kun kangas oli ilmestynyt jälleen näkyviin, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja saada takin ommeltua, vaikka henki menisi. Vaan miten kävi?

Niin ohraisestihan siinä sitten kävi, että kankaasta ei tullut takkia, minusta ei tullut ompelijaa, eikä tästä blogista tullut käsityöblogia. Homma lähti kyllä ihan hyvin käyntiin, joten alku näytti varsin lupaavalta. Kävin yhtenä päivänä kirjastossa, ja selasin siellä kaikki mahdolliset käsityölehdet, jotka käsiini sain. Löysin kolmen kivannäköisen takin kaavat, joista valitsin sen mallin, joka näytti kaikkein helpoimmalta ommella.

Sitten piirsin kaavat, mikä ei ollutkaan niin kauheaa puuhaa kuin olin muistellut. Toki piirtelyssä oli omat hankaluutensa, kuten sekin, pitääkö kaavoihin jäljentää ihan kaikki (esimerkiksi nekin kummalliset nuolet, joilla ei vaikuttanut olevan mitään virkaa ja jotka myöhemmin osoittautuivat langansuunnan osoittaviksi merkeiksi).

Palapeli. Pilipali.

Koska minulla ei ole riittävästi pöytätilaa, luonnollinen ratkaisu on siirtyä lattialle. Siellähän sitä on tilaa möyriä! Väliäkö sillä, että alla on matto, joka aiheuttaa kankaaseen ja kaavoihin kohoumia. Kangas oli muutenkin erittäin oikullinen, enkä meinannut saada sitä taiteltua tasaisesti kaksin kerroin mitenkään. Aikani taisteltuani keksin, että kankaanhan voisi silittää - silittämällä se ainakin oikenisi! Idea oli muuten ihan hyvä, mutta tulin samalla silittäneeksi vähän mattoakin, joka hieman kärähti yhdestä kohtaa. Mitäs me käsityöläiset. Smiley

Pitkä kuin nälkävuosi.

Pommiko täällä on räjähtänyt?

Välillä piti käydä ostamassa tukikangasta, kun luin ohjeesta, että takkiin tarvittiin semmoistakin. Se piti silittää muutamaan kappaleeseen kovikkeeksi, mikä onnistui sekin täydellisesti, koska olimme kangaskaupan tädin kanssa yhdessä katsoneet, kumpi puoli tulee kangasta vasten. Etten sitten silittäisi tukikangasta liimapuoli ylöspäin, jolloin kangas kiinnittyisi silitysraudan pohjaan...

Seuraavaksi alkoikin sitten se vaikein osuus: ompeleminen. Päätin noudattaa viimeksi saamaani ohjetta, että kannattaa vain ruveta ompelemaan ilman että yrittää sisäistää koko ohjeen ennen työhön ryhtymistä, mikä osoittautuikin oikein hyväksi neuvoksi. Jollakin tapaa työ todellakin opettaa tekijäänsä, vaikka olisi kyseessä tällainen keltanokkakin.

Ensin piti ommella taskut, ja oikein hämmästyin, kun sain aikaiseksi ihan ilmiselvän taskun! Minusta tuntui kuitenkin jotenkin kummallisesti siltä, että olin tehnyt taskun kanssa jotain väärin, mutta en keksinyt kuollaksenikaan, mitä se mahtaisi olla. Päätin siis ommella toisenkin taskun samalla tavalla - ainakin taskut olisivat identtiset! Kaiken lisäksi taskujen päälle tulisi läppä, ja itse taskut eivät edes näkyisi sieltä alta.

Seuraavaksi pääsin ompelemaan jo pidempiä matkoja, kun vuorossa olivat olka- ja sivusaumat. Niiden jälkeen minulla olikin jo koossa kaksi takinraakileen puolikasta. Koska olen "joskus" hieman malttamaton, laitoin takasauman yhteen nuppineuloilla, jotta pääsisin sovittamaan takkia ensimmäisen kerran, ja näkisin, millainen takista oli tulossa.

Peilin edessä pyörähdeltyäni totesin, että takki näytti aivan kamalalta. Lehden kuvassa malli näytti suhteellisen istuvalta, mutta minun päälläni takki muistutti neljän hengen telttaa, jossa on vielä koirallekin oma lisäsiipi. En yleensäkään tykkää telttamallisista vaatteista, vaan minusta vaatteiden pitää istua edes jotenkin.

Tavoite.

Paska kopio.

Voi surkeus. Oli vakavan harkinnan paikka: tekisinkö takin loppuun - silläkin uhalla, että en koskaan tulisi käyttämään sitä - vai jättäisinkö takin suosiolla kesken? Jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta puhui sekin, että minulle oli työn edetessä paljastunut, että takkiin tulisi vuorikin: minun pitäisi ommella siis tavallaan kaksi takkia, varsinainen takki ja vielä vuorikin! Vuorikangasta en sentään ollut vielä ostanut, koska minusta on ilmeisesti kiva juosta kangaskaupassa alvariinsa ja hakea yhdellä kertaa kangas, seuraavalla tukikangas, kolmannella vuorikangas ja niin edespäin.

Lopulta päätin jättää takin kesken. Ehkä olin valinnut väärän mallin kankaalleni, tai sitten lehden kuva jotenkin vääristi takin ulkonäköä. Tämä minua juurikin rasittaa käsityöohjeissa: oman tuotoksen pitäisi kaiken järjen mukaan vastata ohjeen kuvaa, mutta harvoin näin käy, ainakaan minulla. Yksikin villatakki, jota neuloa pakersin aika monta tuntia ja joka jopa valmistui, ei ole nähnyt kertaakaan päivänvaloa siksi, kun ei siitä tullutkaan yhtään sellainen kuin lehden kuva antoi olettaa.

Onneksi vaatteita saa kaupastakin ihan valmiiksi ommeltuina, ettei tarvitse olla riippuvainen oman ompelupajan tuotoksista.Smiley

12 kommenttia:

  1. Voi! :D

    Sydämeni vuotaa verta vuoksesi.

    Tiedän liiankin hyvin miltä tuntuu ensin innostua toiveikkaasti, nähdä valtavasti vaivaa (ja olla ylpeä itsestään koska jaksaa nähdä niin valtavan paljon vaivaa), kuluttaa tunteja aikaa, uhmata nälästä kurnivaa vatsaa (kun ompelen eka tän sauman kunnolla ennen kuin syön!) ja kehuskella hiukan ystävillekin miten "itseasiassa olen juuri ompelemassa itselleni vaatetta" ja sitten joutua myöntämään että pakko on keskeyttää kun ei vaan onnistu. Myötäelän!

    Mutta teit kyllä vaikutuksen kun tuo tasku näytti aivan ensiluokkaiselta, ei sellaista ihan kukatahansa olisi osanut tehdä :)

    VastaaPoista
  2. Taika, kiitos lohduttavista sanoistasi. :-)

    Hyvin kyllä osasit lukea minunkin ajatukseni ompeluprosessin aikana: olen kehuskellut puhelimessa, kuinka ”olen juuri ompelemassa takkia”, en ole malttanut syödä, kun on iskenyt niin hirveä tekemisen puuska, että ”teen tämän kohdan ensin kokonaan valmiiksi” ja niin edelleen. :-D Toisaalta vaikka innostuin niin kovasti, niin arvasin, että tämä voi mennä pieleenkin, enkä pudonnut niin korkealta. Harmittaa varsinkin siksi, että menin tuhoamaan tuon kankaan: jos en olisi mennyt leikkelemään sitä, joku muu (osaavampi!) olisi ehkä voinut käyttää sen!

    Homma kaatui varmaan väärään takkimalliin... tuolle kankaalle olisi ehkä sopinut paremmin joku jakkutyyppinen tai muu vastaava, mutta kun piti päästä mahdollisimman helpolla. No, eipähän tarvitse ommella vähään aikaan. :-D

    VastaaPoista
  3. Voi ei, otan osaa. Itse intoudun lähinnä erikoisiin ruokakokeiluihin, kun omat ompelutaitoni riittävät juuri ja juuri napin ompelemiseen.
    Tarina oli aivan mahtavasti kerrottu, nauroin ääneen, kiitos :)

    Tiina

    VastaaPoista
  4. No huh!! Sulla oli ainakin rohkeutta ryhtyä noin isoon projektiin yks kaks, pisteet siitä! Anteeksi kamalasti, mutta oli jotenkin lohduttavaa lukea siitä, että joku muukin möhlii... ;D (nauratti se matto-kohta!) En ole tosiaan mikään käsityön ihmelapsi mutta välillä, kun näkee jonkin tosi hienon kankaan, tulee mieleen, josko siitä osaisi tehdä jotakin käyttökelpoista... MUTTA sitten muistuu mieleen yläasteen käsityötunnit ja opettajan kehotukset purkaa ja ommella, ommella ja purkaa - samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen...

    VastaaPoista
  5. Ai niin, lisäsin sivulleni blogiesi linkit (suosikkeihini), koska tykkäilen ja aion jatkossakin seurailla... :-)

    VastaaPoista
  6. Tiina, kiva kuulla, hihii. Ehkä munkin pitäisi keskittyä vain niihin erikoisiin ruokakokeiluihin, kun nämä ompelujutut eivät oikein tahdo sujua. :-) Tosin kyllä ne ruokakokeilutkin menevät joskus mönkään, mutta onnistusprosentti on ehkä kuitenkin suurempi kuin ompeluksissa. :-)

    Marjut, minustakin toisten epäonnistumisista on vallan lohduttava lukea, hih. Minuakin kauniit kankaat viettelisivät välillä kovastikin, ja aina välillä tulee ostettua joku kangaspala, kun pääsee unohtumaan se tosiasia, että enhän minä edes tykkää ompelusta. Ja yläasteen käsityötunnit olivat ihan hirveitä! En pitänyt opettajasta eikä opettajakaan tainnut tykätä minusta, ja siksi en kai tykännyt käsitöiden tekemisestäkään. Ehkä tämä kaikki juontuu jotenkin sieltä? Puukäsitöistä kyllä tykkäsin, vaikka välillä veri vähän roiskuikin. ;-D

    Kiva! Minäkin lisäsin sinut suosikkeihini. Kirjoittelet aina niin fiksusti, ja jutuistasi saa paljon ajattelemisen aihetta omaankin elämään. :-)

    VastaaPoista
  7. Mä tykkäsin myös puukäsityön tunneista paljon enemmän! Sahaaminen ja ruuvaaminen (sekä kaikkien jännien koneiden käyttö!) oli paljon mieluisampaa kuin ompelu käsin tai koneella. Taisin olla parempikin niissä ja tietysti sitä vertaili itseään muihin ja huomasi, kuinka taitavia "kaikki muut tytöt" oli villasukkien tekemisessä... Mä ehin tehdä yhdessä lukukaudessa säärystimet! En koskaan päässyt kantapäähän asti... Opettaja taisi välillä hermostuakin, kun mulla kesti niin kauan (puikot putoili jostakin kumman syystä...;).

    Jee, kivaa! :)

    VastaaPoista
  8. Marjut, onpa hauskaa! Minä muistan myös olleeni parempi puukäsitöissä, ja asennoiduinkin niihin jotenkin ihan eri tavalla kuin "tyttöjen" käsityötunteihin. Otin puukäsityöt paljon vakavammin (kun tyttöjen käsitöissä mulla taisi olla välillä pelikortitkin mukana, hihii), ja opettajakin taisi kehua. Asenneongelmasta taisi siis olla kyse. Muistelen, etten minäkään tainnut hirveästi lukukauden aikana saada aikaiseksi... Sainko mitään..:-O

    Villasukan kantapää, huh! Saan inhon väristyksiä, kun vain ajattelenkin sitä! :-D

    VastaaPoista
  9. Rohkea rokan syö, olet uskaltanut aloittaa sieltä vaikeemmasta päästä :D
    Minä en nyt kyllä vuodata sydänverta vuoksesi, näet omasta kaapistanikin löytyy yksi karmea takintekele,nappeja vaille valmis (kesti niin kauan ennen kuin huomasin kuinka karmea) ja toinen puoliksi ommeltu (huomasin aika ajoissa ettei tule takkia tästä). Miksiköhän niitä säilytänkin, kun en ole vuosiin edes ollut enää samaa kokoa...ehkä kankaat voi vielä uusiokäyttää.. Ja tämän sanon, vaikka olen sentään paljonkin ommellut eläissäni - ihan käypiäkin vaatteita. Joten ei kannata lannistua :)

    VastaaPoista
  10. Sirokko, joo aloitin ja lopetin kanssa. :-D Vai ei sinulta yhtään tipu sympatiaa, hihii...

    Toivottavasti vielä keksit keinon, millä voisit hyödyntää ne takkikankaat. Siitähän voisi tehdä vaikka tyynynpäällisiä? Tuo oma kankaani on oikeastaan niin ruma, etten oikein osaa käyttää sitä mihinkään. Miksiköhän olen sen ylipäänsä edes ostanut? :-)

    VastaaPoista
  11. Oih, minä olen niin jäljessä kommenttien kanssa... vaikka kaikki sinun blogistelut olen kyllä tarkasti lukenut! Hih! :)
    Minua niin nauratti tuo sinun takki, koska sehän olisi ollut just minulle sopiva kun siinä olisi niin tilaa minun isolle mahalle! +hihittelee+ Ehkä sinä olitkin tekemässä sitä minulle? Jos tämä olikin jonkinlaista kaksosajattelua? Hmmm... :)
    Ompeleminen on kyllä ihan oikeasti pelottavaa.. en olisi millään päässyt edes noin pitkälle kuin sinä! Huh huh!

    VastaaPoista
  12. Laura, olisit sinä kyllä voinut tämän takin saada, jos se olisi joskus valmistunut. :-) Mutta tuo kangas on itse asiassa aika rumakin, joten ehkä et olisi tykännyt siitä. Kaksosajattelua... hihii.

    Minä päätin nyt olla ompelematta mitään ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen... Eikä ole yhtään vaikeaa toteuttaa tämä lupaus. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3