Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


torstai 29. syyskuuta 2011

Vääriä sieniä ja muita syksyn merkkejä

Olen oppinut pitämään syksystä vasta ihan viime vuosina. Aiemmin lämpimien kesäpäivien loppuminen harmitti, enkä olisi millään viitsinyt alkaa kaivaa kaapista lämpimämpää vaatetta päälle. Ilmeisesti Intiassa vietetyt ajat ovat tehneet tehtävänsä ainakin siinä suhteessa, että en enää niin hirveästi rakasta lämmintä, ainakaan mitään hellettä. Kesät tuntuvat Suomessakin muuttuneen aikaisempia lämpimämmiksi, ja sellaisen kesän jälkeen raikas ja viileä syysilma tuntuu oikein mukavalta. Syksyn ainoa huono puoli on oikeastaan vain se, että sen jälkeen tulee talvi.

Vietimme ukkelin kanssa viime viikonlopun luonnon keskellä, jossa syksy levittäytyi silmien eteen ihan toisella tavalla kuin kaupungissa.

Muuttolintuparvia näkyi aivan uskomattoman paljon. Kauan ennen kuin linnuista näki vilaustakaan, jostakin horisontista alkoi kuului hirmuinen ääntely. Kun taivaalle tähyili tarpeeksi kauan, linnutkin ilmestyivät puiden takaa vihdoin näkyviin. Jotkut parvet olivat uskomattoman suuria, ja parvia lensi ylitsemme tuon tuosta. Ilmeisesti viime viikonloppu oli jotenkin muuttoon sopiva ajankohta - tai sitten linnut olivat vain päättäneet lähteä matkaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna. :-)

Arvelin, että parvet saattoivat olla kurkiauroja, koska eivätkös kurjet lennä auramuodostelmissa? Lukemani mukaan ne lentävät kyseisessä muodostelmassa siksi, että aura on itsessään aerodynaaminen muoto, ja aurassa lennettäessä lintu voi käyttää hyväkseen edellä lentävän linnun lennon aiheuttamaa nostetta. Auroja oli hauska katsella, kun ne eivät olleet mitään pysyviä muodostelmia, vaan lentopaikkojen vaihtelu näytti olevan koko ajan kiivasta. Lentäessään kurjet kuuluivat käyvän vilkasta keskustelua siitä, mille paikalle kukakin seuraavaksi menisi.

Muuttavia lintuja katsellessa tuli hieman haikea olo: kesä on taas päättynyt, eikä seuraavasta kesästä ole tietoakaan. Toisaalta lintuja katsellessa tuli myös hieno tunne, kun tunsi pääsevänsä osalliseksi hienoa luonnonnäytelmää. Linnuilla oli vielä pitkä matka edessä, sillä suomalaiset kurjet talvehtivat luemma Espanjassa ja Pohjois-Afrikassa. Muuttomatkan aikana tärkeitä levähdyspaikkoja on muun muassa Virossa ja Unkarissa.

Yhtä asiaa olen aina pohtinut: ovatko kauneimmat, värikkäimmät ja erikoisimman näköiset sienet aina niitä myrkyllisimpiä ja ovatko parhaimmat ruokasienet perusharmaita tylsimyksiä, joita ei meinaa edes huomata kellastuneiden lehtien alta?

Yritin suorittaa metsässä pientä empiiristä tutkimusta myrkyllisyyden ja ulkonäön välisestä yhteydestä, mutta huomasin pian, että ei taida tutkimus oikein onnistua - enhän minä edes tunnista sieniä, en syötäviä enkä varsinkaan myrkyllisiä, joten kuinkas oikein meinasin niitä vertailla? Punaisen kärpässienen minäkin tietysti tunnistan, ja siitä varmaan alun perin ideani syntyikin. Miksiköhän kärpässieni muuten on niin punainen? Sateella kärpässienelle voi käydä hieman köpelösti, sillä sen pilkut saattavat lähteä liikenteeseen. Voi poloista.

Toisaalta on sitten tämmöinenkin veitikka kuin keltahaarakas. Minä olisin voinut lyödä aika paljon vetoa, että tämä on roskasieni eikä varmasti ainakaan mikään pannulle pantava tapaus, mutta niin vain sienikirjassa väittivät, että kyseessä on ihan syötävä sieni, joka ei tarvitse edes esikäsittelyä.

Vai hetkinen... Onkohan tämä kuitenkaan keltahaarakas? Olisikohan kyseessä sittenkin kavalahaarakas, joka aiheuttaa pahoinvointia ja ruoansulatuskanavan ärsytystä?

Niinpä niin. Parempi vain pysytellä pois sieltä sienimetsästä.

Kaiken lisäksi sienikirjat ovat ihan puutteellisia, kun eihän niissä ole läheskään kaikkia metsästä löytyviä sieniä. Tämänkään hassun sienen nimeä en löytänyt lainkaan.

Ollessani kerran työharjoittelussa eräässä nimeltä mainitsemattomassa hotellissa sinne tuli yhtenä päivänä miesasiakas, jolla oli varsin erikoinen pyyntö: voisiko hän jättää sienensä keittiön jääkaappiin säilytettäväksi. Seurasin hoo moilasena vierestä, kun respassa ollut omistajarouva totesi, että kyllä se sopii. Rouva otti asiakkaalta sienet, jotka oli pakattu siististi pieneen Minigrip-pussiin, ja vei ne jääkaappiin. Seuraavana aamuna asiakas sai sitten lähtiessään jääkaappikylmät sienet mukaansa! Koska oli kevät, asiakas ei ollut ainakaan sienimetsältä tulossa, ja tuskin sienet muutenkaan mitään kantarelleja olivat.

Kun kävin kuvaamassa sieniä metsässä, saatoin ehkä samalla hieman tökkiä niitä. Seuraavana aamuna heräsin varttia yli viisi hirveään vatsakipuun, jonka jälkeen sainkin sitten tanssahdella vessaan useammankin kerran. Maitohappobakteerit auttoivat muuten, mutta vatsaa koski koko päivän. Vatsavaivojen alkulähde jäi hieman epäselväksi, mutta tuskin sienistä sentään mitään myrkytystä pelkästä kosketuksesta saa? (En kuitenkaan muista, mahdoinko syödä samoilla käsillä metsäreissun jälkeen jotakin...) Syytinkin vatsavaivoistani väkevän makuista punaista skumppaa, jota minulle tarjottiin ja jota minä pahaa-aavistamattomana ja luottavaisena ihmisenä join.

En ole koskaan aiemmin tutkinut syksyn lehtiä sen tarkemmin, ja olenkin tainnut luulla, että lehdet humahtavat vihreästä keltaisiksi tai punaisiksi yhdessä yössä. Simsalabim.

Nyt kun tarkastelin lehtiä tarkemmin, huomasin, että niistähän näkee ihan selvästi, miten lehtivihreä alkaa vetäytyä lehdistä pois, ja jäljelle jäävät vain punaiset ja keltaiset väriaineet. En kyllä ymmärrä, miten vihreä väri varastoituu puun runkoon. Onko puun runko talvella muka sitten vihreä?

Mistähän mahtaa johtua sekin, että joidenkin kasvien lehdet muuttuvat keltaisiksi ja joidenkin punaisiksi? Onkohan syysväritys jotenkin lajista riippuvainen?

Kaikkia näitä luonnon ihmeitä katsellessani minulle tuli sellainen olo, että pitäisi ehkä kaivaa joku peruskoulun bilsankirja uudestaan esiin. Enhän minä muista koulussa opituista asioista enää mitään!

Kyllä on noloa, että joutuu googlettamaan sellaistakin asiaa, mitä ampiaisille tapahtuu talvella. Mies kun esitti minulle tuommoisenkin kysymyksen, kun näki pusikossa kylmän kangistaman ampiaisen. Yritin tarjota selitystä, että ampiaiset muuttavat etelään, aivan kuten linnutkin, mutta selitys ei oikein mennyt läpi. :-) Netistä sain sitten selville, että ampiaiset kuolevat talveksi ja että ainoastaan uusi kuningatar elää talven yli. Mikä kauhea kohtalo! Yksi kesä pörrätään, ja se on sitten siinä! Nämä uudet kuningattaret talvehtivat jemmaamalla itsensä puiden halkeamiin, sammalikkoon tai puupinoon halkojen väliin. Halkojen mukana kuningattaria saattaa sitten kulkeutua keskellä talvea sisäänkin, jossa tuvan lämpö herättää ne hereille pörhistelemään.

Syksyllä on nättiä ja raikasta, mutta sitten kun kaikki lehdet ovat pudonneet, hupi on taas sen vuoden osalta ohi. Mutta onneksi sinne on vielä aikaa. :-)

6 kommenttia:

  1. Ihania syksyn kuvia !Ja mustikoitakin vielä,vaikka varmaan aika vetisiä tuossa.Minulla oli Suomessa asuessa hieman ambivalenttinen suhde syksyyn:toisaalta ihanan raikas ilma ja kaunis luonto,toisaalta tieto siitä,että se on samalla luonnon kuolema,seuraavaan kevääseen saakka.Syksyllä myös oli aina paljon energiaa kesän jälkeen,,mikä innosti aloittelemaan kaikenlaisia kursseja..
    Nuo linnut muuten taitavat pysähtyä täälläkin Afrikkaan matkalla.Tännehän tunnetusti tulee mahdoton määrä lintuja sekä syksyllä ja keväällä,ja niiden töllöttämiseen on ihan oma upea paikkakin,jokaisen lintufriikin unelmapaikka http://www.agamon-hula.co.il/node/11
    Tosin nuo vierailijat aiheuttavat tuhoakin,sillä tykkäävät käydä aterioimassa kalankasvatuslammikoissa....
    Minäkin olen hurjan huono sieniasiantuntija ja en uskaltaisi poimia monia sieniä ilman jonkinlaista eksperttiä'. Toivottavasti olosi on jo paremi!

    VastaaPoista
  2. Yaelian, enpä ole tiennyt, että lintujen bongailuun voi olla ihan oma paikkansakin. Näyttää kyllä tosi hienolta paikalta, ja tuolla näkee varmaan vaikka miten upeita lintuja! Tulikin heti mieleeni, että mahtaakohan ihmisistä olla tuolla jotain häiriötä, mutta en arvannut, että kalankasvatusaltaissa käyvät... Tyhmää.

    Minä olen ennen kyllä tunnistanut tavallisimmat ruokasienet, mutta nyt minusta on tullut jotenkin kauhean epäileväinen, enkä uskaltaisi kerätä metsästä mitään. Mutta onneksi muut keräävät, että minäkin saan joskus syödä sieniä. :-)

    Minä olen monesti suunnitellut aloittavani jos jonkinlaisia kursseja syksyllä, mutta suunitelmiksi ne ovat tupanneet jäädä. Ärsyttää suorastaan vähän se, että kaikki alkaa aina syksyllä samaan aikaan ja muulloin ei sitten ala oikeastaan mitään. Ihan kuin ihmiset eivät muulloin haluaisi aloittaa uusia harrastuksia!

    Olo on jo ihan normaali, kiitos vaan. :-)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Kyllä täällä Suomessa on nättiä. Ei ole ainakaan vielä yhtään ikävä Intiaan:). Auringon voisin kyllä ottaa tänne seuraavaksi puoleksi vuodeksi! Muuten laitoin sulle mailia, saitko?/Marja

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos, Marja! :-) Oon sama mieltä, että Suomessa on niin nättiä! Ennen en edes oikein tajunnut sitä, enkä osannut arvostaa Suomen luontoakaan, mutta Intia opettaa, hihii. Siellä kun saa luontoakin hakemalla hakea – ja sitten jos luontoa vähän jostain löytää, niin siellä on taatusti jotain tappajakäärmeitä, eikä sinne uskalla edes mennä!

    Ei ole mullakaan vielä yhtään ikävä Intiaan, vaikka oon ollut Suomessa jo pari kuukautta kauemmin kuin sinä. Katsotaan uudestaan sitten, kun alkaa tupruttaa taivaalta lunta ja pakkasta on 20 astetta... sitten voi jo ikävä tullakin. :-)

    Sain meilisi, ja yritän vastailla pikaiseen. Mulla kun tuppaa meileihin vastailu aina venymääääään. :-) Vastaan heti huomenna!

    VastaaPoista
  5. Tämän kirjoituksen jälkeen tuli vallan ikävä Suomen värikästä syksyä. Sienitutkimuksen kanssa minulle olisi käynyt samalla tapaa, luulin tunnistavani edes keltasienen mutta enää en ole varma siitäkään. Siitä huolimatta sieniä on kiva katsella metsässä, enkä kauheasti tykkäisi niitä syödäkään.
    Kohta voin sitten odotella kurkiauroja minäkin, monen mutkan kautta tosin lentävät ennen kuin tänne ehtivät.

    VastaaPoista
  6. Sirokko, harmi vaan kun Suomen syksy aina päättyy jotenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin. Monena vuonna olen suunnitellut, että menen kuvaamaan ”noita hienon punaisia vaahteroita”, ja sitten kun olen havahtunut uudestaan ehkä tekemäänkin asialle jotain, vaahteroissa ei ole ollut enää lehtiä ollenkaan!

    Sienissä onkin kauhean hämäävää se, että monilla syötävillä sienillä on myrkyllisiä tai ainakin syötäväksi kelpaamattomia ”copy-catteja”, joita harrastelija saattaa erehtyä keräämään alkuperäisinä. Ihmettelin esimerkiksi, kun metsä oli ihan täynnä kantarelleja, kunnes kuulin, että eiväthän ne mitään kantarelleja olleet, vaan kopio-sellaisia. Höh.

    Kuka tietää, ehkä sinä näet siellä Pohjois-Afrikassa nuo samat kurjet, joiden lähdön minä näin täällä Suomessa! Aika hassu ajatus sinänsä. :-)

    VastaaPoista