Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 25. toukokuuta 2009

Yksi miljoonasta

Appelsiinipuun alta singahti minulle haaste:

Sinut on poimittu miljoonien joukosta! Tee näin: poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi. Haasta meemiin mukaan neljä blogiystävääsi.

Täältä pesee!

Kuva: Faktaomfartyg.se

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt

1. Kansimiehen hommat laivoilla.
Villissä nuoruudessani keksin, että minusta tulee merikapteeni, ja läksin opiskelemaan merenkulkualaa. Työharjoittelujaksoilla olin useilla laivoilla, mm. kuvassa näkyvällä m/s Antareksella. Olen ohjannutkin tuota laivaa ihan yksin, vaikka joku ukko oli tietysti aina lähistöllä katsomassa, ettei ajeta karille! Merikapteenia minusta ei kuitenkaan lopulta tullut, vaan opiskelut jäivät matruusi-asteelle.
2. Toimistotyöntekijän hommat.
Kaikki mitä näihin kuuluu - tai ei kuulu.
3. Henkilöstöhommat.
Näissä hommissa olin paljon tekemisissä intialaisten kanssa, ja intialaisten "työminä" tuli aika tutuksi. Tämä oli hyvin mielenkiintoista ja opettavaista. :-)
4. Keittiöhommat.
Tiskarina, keittiöapulaisena, kokkina sekä hieman salin puolellakin sähläämässä... :-D

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella

1. Tosi-tv.
Nolottaa tunnustaa, mutta olen armoton tosi-tv -fani. Top Chef, Huippumalli haussa, Unelmien poikamies, Diili, Selviytyjät, Amazing Race, Maajussille morsian, ja - voi nolous - jopa Big Brother! Joskus jopa harkitsin itse hakevani Big Brotheriin, mutta tämä ajatus kaatui niihin vessassa oleviin kameroihin! :-D
2. Ruokaohjelmat.
Eivät kylläkään kaikki. Olen aika ronkeli näiden suhteen.
3. Lost.
Ainoa ohjelma, jota minä ja ukkeli katsotaan yhdessä. Siksi tässä.
4. Greyn anatomia.
Jostakin syystä tämä sarja on aina viehättänyt kovasti.


Neljä paikkaa, jossa olen ollut lomalla

1. Eurooppa.
Tämä maanosa on koluttu aika tarkkaan, sillä kiersimme aika paljon perheen kanssa asuntovaunulla Eurooppaa, kun olin lapsi ja nuori. Muistelen näitä matkoja erityisellä lämmöllä, vaikka ahtaissa oloissa tunteet aina välillä kuumenivatkin. Erityisesti rakastuin Lissaboniin, ja Portugaliin muutenkin.
2. Agadir, Marokko.
Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkani ilman vanhempia - ikää 16 vuotta ja matkaseurana samanikäinen kaveri. Ihmettelen vieläkin, miten selvisimme tuolta reissulta ehjinä ja kaikki kamat tallella takaisin!
3. Hua Hin, Thaimaa.
Täällä kävimme ukkelin ja vanhempieni kanssa neljä vuotta sitten. Tykkäsin Thaimaasta maana, sillä se oli jotenkin paljon vieraanvaraisempi kuin Intia. Matka oli kokonaisuutena muutenkin oikein mukava. Yhden asian kuitenkin päätin: Finnairin lomalennoilla en enää koskaan tuollaisia lentomatkoja lennä.
4. Puerto de la Cruz, Teneriffa.
Olen käynyt täällä useammankin kerran, mutta mieleeni on jäänyt varsinkin se kerta, kun olimme silloisen opiskelukaverini kanssa Málagassa suorittamassa pakollista kieliharjoittelua. Yhtenä päivänä keksimme, että nyt saa espanjan tunneilla istuminen jäädä, ja ostimme kahden viikon (halvimman mahdollisen!) pakettimatkan Teneriffalle. Päädyimme hotelliin, joka oli kaukana kaikesta ja täynnä espanjalaisia eläkeläisiä, mutta emme voineet mennä muuallekaan, sillä rahamme olivat niin vähissä, että minulla ei ollut varaa ostaa edes uimapukua! Siellä sitten kituutimme sen kaksi viikkoa ja se oli kyllä elämäni kamalin "loma".


Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin

1. Monen blogin sivut.
2. Sähköposti.
3. Iltasanomat ja Iltalehti.
4. Google.

Neljä lemppariruokaani

1. Äiskän kalakeitto iskän kalastamista kaloista.
Söin tätä kerran kaiken, mitä kattilassa oli jäljellä, eli noin 4 - 5 lautasellista.
2. Äiskän lihapullat ja paljon ketsuppia päälle.
3. Lasagne ja pastaruoat yleensäkin.
4. Keema naan.
Tähän jauhelihalla täytettyyn naan-leipään tutustuin vasta viime viikolla yhdessä ravintolassa, ja voi että se oli hyvää!

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt

Ihan kauhea tunnustaa, mutta sellaista paikkaa ei ole, jossa olisin tällä hetkellä mieluummin. Suomeenkaan en mitenkään kaipaa, varsinkin kun tiedän, että ensi kuussa kuitenkin pääsen sinne. Omia ihmisiä Suomessa on tietysti ikävä, mutta mitään paikkaa en erityisemmin ikävöi. Ajatus Espoon-kodistakin ja kaikista asioista, jotka siellä ovat rempallaan, lähinnä vain ärsyttää. Luultavasti voisin muuttaa Intiaan ihan pysyvästikin (en kuitenkaan ole muuttamassa, terveisiä vaan kotiväelle...).

Toivottavasti kukaan ei tykkää huonoa, jos en taaskaan laita tätä haastetta eteenpäin. Minun on aina niin vaikea haastaa ketään, kun rupean miettimään, että mitä jos haasteen saaja ei tykkääkään saamastaan haasteesta... Itse kyllä otan kaikenlaiset haasteet oikein mielelläni vastaan! :-)

6 kommenttia:

  1. Kiva kun laitoit tämän! Ja tätä olikin mielenkiintoista lukea.Siis susta piti tulla merikapteeni! No ainakin merillä sä sitten varmaan tiedät miten hommat hoituu...
    Muuten, mikset enään menisi Finnairin lomalennolla? En minäkään mitenkään ole ihastunut Finnairin lentoihin, muihin verrattuna, mutta kiinnostaa muiden kokemus siitä.
    Ja tuokin oli uutta, että olet opiskellut espanjaa! Harmi että se sun loma siellä Puerto de la Cruzissa oli niin kurja;mä olen ollut siellä pari kertaa ja mulla meni ihan ok siellä.Hauska 4 haaste sulla:-)

    VastaaPoista
  2. Yaelian :-) Joo, kyllä mä joskus ehkä tiesin, miten hommat merillä hoituu, mutta ne opit on tainneet jo kaikki unohtua...heh. Taitaisin olla ensimmäisenä istumassa pelastusveneessä, jos jotain sattuisi!

    Mulle jäi hirveät traumat tuosta Thaimaan lennosta, kun se kone oli aivan täyteen ahdettu ja jalkatiloja ei kamalasti ollut. Mun jalat turposivat niin, että en meinannut saada kenkiä jalkoihin, ja kävelykin oli aika tönkköä. Paluulentokaan ei ollut yhtään sen miellyttävämpi kokemus. Siksi, jos vielä lennän tuommoisia 13 tunnin (vai oliko se 12 vai 14 tuntia) lentoja, haluan kyllä mennä semmoisella lennolla, jossa on tilaa vähän enemmän kuin noilla lomalennoilla. Ihan kauheaa istua tuntitolkulla, jos ei pysty yhtään liikkumaan!

    Oon tosiaan lukenut espanjaa, ja mun mielestä se on maailman kaunein kieli... Eri mieltäkin saa olla ;-) Pitäisi vain ylläpitää tuota espanjan taitoa, ettei ihan pääsisi kaikki unohtumaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kalakeitto on hienoa.

    VastaaPoista
  4. Hannele, samaa mieltä! Ja meidän äiskän kalakeitto on taivaallista.. :-)

    VastaaPoista
  5. Tienes razon; a mi me gusta tambien el castellano.....

    VastaaPoista
  6. Yaelian: ...muchísimo! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3