Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


torstai 13. joulukuuta 2012

Olisinpa kuin silloin ennen

Nyt kun olen viikon verran huhkinut, olen vihdoinkin saanut palautettua kuvat takaisin niihin postauksiini, joista olin kuvat poistanut. Homma ei ollut mikään miellyttävä eikä kovin pienikään, sillä kuvia piti lisätä kaiken kaikkiaan 573 kappaletta! Oli melkoinen homma etsiä kuvat koneelta tai toiselta kovalevyltä, pienentää ne ja lisätä takaisin postauksiin, mutta nyt se on tehty. Juhuu! Jatkossa olen sitten vähän varovaisempi. Smiley

Kuvien lisäämisen jälkeen olin sen verran utelias, että päätin käydä Picasassa katsomassa, kuinka paljon muistia 573 kuvaa oli vienyt. (Bloggerhan tallentaa blogikuvat Picasaan, joten sieltä voi käydä tarkistamassa, paljonko on käyttänyt omasta 5 120 megan kiintiöstään.) Ennen kuvien lisäämistä olin käyttänyt kiintiöstäni 18,94 prosenttia, ja hieman jännitti, paljonko minulla olisi tilaa jäljellä noin monen kuvan lisäämisen jälkeen. Hämmästys oli suuri, kun luku ei ollutkaan kasvanut vaan päinvastoin pienentynyt: nyt olen käyttänyt kiintiöstäni vain 3,76 prosenttia! Tämä on minusta kovin omituista, mutta pääasia, että kuvatilaa on! Smiley

Kukaan normaali ihminen ei varmaan rupeaisi tuollaiseen älyttömään kuvaoperaatioon, ja tuskin minäkään olisin ruvennut, jos tilanne olisi toinen. Vietän nimittäin suuren osan päivästäni puoli-istuvassa asennossa sohvalla, ja tässä asennossa tekemisvaihtoehdot ovat aika vähissä. Oli siis hyvää aikaa tehdä toistamiseen se, minkä olin jo kerran tehnyt!

Kerroin aiemmin polvestani, joka kipeytyi ajaessani Tirupatista Hyderabadiin. Vasen polvi jumiutui paluumatkalla jotenkin (menomatkalla oli jumiutunut oikea polvi), ja kävelykin oli ajamisen jälkeen vaikeaa. Se oli kuitenkin vasta alkua. Polvi meni huonompaan jamaan ja lopulta pitempiaikainen seisominenkin (esimerkiksi ruokaa laittaessa) muuttui vaikeaksi. 

Kävin näyttämässä polveani lääkärille, yhdelle vanhalle kurpalle, joka antoi minulle diagnoosiksi synoviitin eli nivelkalvon tulehduksen. Hänen antamansa lääkkeet ja jumppaohjeet eivät kuitenkaan tuntuneet auttavan, ja polvi tuntui menevän vain huonommaksi. Oireetkaan eivät minusta sopineet synoviittiin lainkaan (minä valelääkäri olin tietysti löytänyt jo netistä itselleni oikean diagnoosin), joten menimme lopulta toiselle lääkärille, toisen tuttavan suosittelemalle ortopedille.

Muutama lääkäri.

Tämä lääkäri osoittautui oikein päteväksi ja asialliseksi kaveriksi, vaikka hänenkin tutkimuksensa oli kovin pikainen. Diagnoosi oli sama, jota olin itsekin epäillyt: kondromalasia eli polven rustonpehmentymätauti, joka tunnetaan myös 'juoksijan polvena'. Olin itse päätynyt tähän vaivaan siksi, että siihen liittyy ns. teatterioire, jossa nimenomaan pitkäaikainen istuminen aiheuttaa polvikipua. Muihin polvivaivoihinhan liittyy tavallisesti rasituksessa (esimerkiksi portaita noustaessa) ilmaantuva kipu. Lääkäri määräsi taas lääkkeitä ja antoi jumppaohjeita, koska kondromalasiassa on tärkeää vahvistaa reisilihaksia, jotta polven liike ohjautuisi oikein. Lääkäri neuvoi, että voisin tehdä kaikkia tavallisia arkitoimintoja, kunhan vain välttäisin juoksemista, portaiden nousua, kyykkimistä ja kaikkea muuta, mikä käy erityisesti polviin.

Paneuduin polven kuntoutumiseen oikein tosissani. Ajastin kännykän hälyttämään kahden tunnin välein, jotta muistaisin varmasti jumpata tarpeeksi monta kertaa päivässä. Kännykän jatkuva piippaus ärsytti aluksi hirveästi, kun meneillään oleva tekeminen piti aina keskeyttää, kun piti ruveta jumppaamaan reisilihaksia. Lopetin autolla ajamisenkin, vaikka autonkuljettajan kyydittävänä oleminen tuntuukin minusta niin vastenmieliseltä, että en pysty sitä sanoin kuvailemaan. Takapenkillä istuessani tunnen itseni ihan valkoiseksi eurooppalaiseksi herraksi (tai tässä tapauksessa rouvaksi!), joka käyttää intialaisia hyväkseen. En tunnu pääsevän tästä ajattelutavasta millään eroon, vaikka tiedän, että ajaminen ja ihmisten kuljettaminen on autonkuljettajalle työtä siinä missä opettajalle on opettaminen tai myyjälle tavaroiden kauppaaminen.

Anopin auttamisvimma nousi aivan uusiin sfääreihin, ja hänen hyvää tarkoittavat neuvonsa, lääkkeensä ja ruokansa ovat saaneet minut useasti hermoromahduksen partaalle. Anopin mielestä kaikki paranee ilmeisesti ruoalla ja ihminen on sitä, mitä hän syö: jos vika on luissa, niin silloin pitää syödä luita! Anoppi onkin keitellyt minulle jatkuvalla syötöllä mausteista luuydinkeittoa, jossa ei ole mitään muuta kuin paksua ruskeaa lientä ja liemessä pitkään keitettyjä luita. Keiton juju on se, että luiden sisällä oleva luuydin pitäisi imeä suuhun, koska luuytimessä on ravinnon kannalta se kaikkein tärkein. Minusta luuydin näyttää ihan paskakikkareelta, eikä luuydin kuulosta muutenkaan erityisen houkuttelevalta, joten olen vain lipikoinut lientä. Luulen, että olen aika lähellä sitä pistettä, että olen saanut tarpeeksi luuydinkeittoa koko loppuelämäkseni. 

Aluksi polvivaivojen ilmaantuessa surin sitä, että en päässyt juoksemaan tai liikkumaan muutenkaan. Viikkojen kuluessa haaveet ovat kuitenkin karisseet ja muuttuneet yhä yksinkertaisemmiksi. Juokseminen tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta - toivoisin edes pystyväni istumaan tuolilla, kuten normaalit ihmiset. Kauhulla ajattelen jo sitä, että minulla on reilun kuukauden päästä lento Suomeen. Kuinka ihmeessä pystyisin istumaan lentokoneessa toistakymmentä tuntia, kun tunnin istuminenkin tuottaa tuskaa?!

Kaikista varotoimenpiteistä ja jumppaamisesta huolimatta polvi ei siis ole läheskään kunnossa. Jos lepään parin päivän ajan täysin, polvi tuntuu lähes normaalilta, mutta kun taas intoudun tekemään jotain, kuten laittamaan ruokaa tai ajamaan autoa, saan maksaa yrityksestäni karvaasti. Sunnuntainen autoajelukin kostautui heti, sillä kotiin palatessamme polvi oli jäykkä ja holtiton, ja sunnuntai-ilta ja maanantai menivätkin taas aika lailla vaakatasossa. 

Äitini ihmetteli, kuinka minulta ei ollut otettu mitään verikokeita - kyseessä saattaisi olla reaktiivinen niveltulehduskin, joka näkyisi ainakin kohonneina CRP-arvoina. Ukkelin lääkäriserkun mielestäkin oli hyvä sulkea pois kaikki reumaan liittyvä, koska minulla on taas silmäkin vuotanut, ja se voi kuulemma olla reuman oire.

Ukkeli on joskus aiemmin käyttänyt yhtä laboratoriota, joka tekee myös kotikäyntejä, ja tilasimme nytkin verinäytteen ottajan kotiin. Minusta tuntui hupaisalta odottaa kotona verinäytteen ottajaa - ihan kuin olisin odottanut pizzaa saapuvaksi. Smiley

Mies tuli sovittuna ajankohtana puoli yhdeksältä aamulla ja leväytti "työkalupakkinsa" meidän ruokapöydälle. Pakissa eli pienessä pahvilaatikossa oli näyteputkiloita, paperilappuja, pumpulitolloja, pieniä laastareita ja virtsanäytteen ottoon tarkoitettuja purkkeja.

Tunnollinen bloggari ottaa tietysti salakuvan kännykällään, hih.

Verinäytteen otto sujui oikein näppärästi, ja samalla otettiin hieman näytteitä ukkeliltakin, joka kävi vielä pissimässä purkkiinkin. Smiley Lopuksi verikokeet maksettiin. Kotikäynnistä veloitettiin kokonaiset 100 rupiaa, siis noin 1,40 euroa! Pari tuntia miehen lähdön jälkeen tuli tekstiviestinä käyttäjätunnus ja salasana, joiden avulla verikokeiden tuloksia pääsisi tarkastelemaan netissä, ja jo kuuden tunnin päästä kokeiden ottamisesta tulokset olivat valmiit! Palvelu toimi minusta kertakaikkisen loistavasti, ja ajattelinkin, että joissakin asioissa Intia on todellakin edelläkävijä. Intia voisi (ukkelin sanoja lainatakseni) olla vieläkin edistyneempi, jos korruptio ei olisi täällä niin suuri ongelma.

Verikokeiden tulokset olivat normaalit muuten kuin lymfosyyttien osalta, jotka olivat koholla. Mitään reumaan viittaavaakaan ei löytynyt, ja CRP-arvokin oli normaali. Lymfosyyttien koholla oleminen ei sekään kuulemma aiheuta mitään lisätoimenpiteitä.

Seuraava askel on sitten kai magneettikuvaus, johon en kyllä ole vielä ainakaan tällä viikolla menossa. Vaikka kuvauslaite olisikin avointa mallia, joka sopii ahtaanpaikankammoisille, kuten minulle, kuvaus pelottaa minua jo niiden ääntenkin takia. Kaiken lisäksi minua hirvittää se, mitä kuvauksesta mahtaa paljastua. En taida haluta kuulla esimerkiksi sellaista, että polvirustoni ovat (oikea polvikaan ei ole täysin normaali, vaan sekin oireilee aina välillä) kuluneet niin huonoiksi, että koko loppuelämäni tulee olemaan tällaista makaamista ja kivun kanssa taistelua. Toisaalta, vaikka tieto ehkä lisääkin tuskaa, tämä tilanne on kyllä niin turhauttava ja raivostuttava, että olisi ehkä hyvä saada asiaan jonkinlainen selvyys.

Tähän loppuun on pakko laittaa yksi vanha valokuva, johon törmäsin valokuvia palautellessani. Otin tämän kuvan yhdellä suomalaisella kesämökkireissulla huussikirjasta, ja tuo kakkoskohta kyllä tiivistää intialaisen pukeutumisen ytimen aika hyvin. Smiley

38 kommenttia:

  1. Osaan samaistua tuohon piinallisen epämiellyttävään tuntemukseen, että sitä on joku valkoinen rouva juoksuttamassa alkuasukkaita... Tästäkin syystä, toivottavasti saat äkkiä ja viimeinkin polvesi kuntoon! Täytyypä epäitsekkäästi omistaa Narasimha kavacam -niminen terveysrukous sinulle, he hee... Se on epäitsekästä koska me blogiisi koukuttuneet lukijat saamme pelätä sinun kirjoittavan vähemmän jos liikut kepeämmin pois koneen ääreltä :)

    Huh, onneksi minulla ei ole luuydinsoppaa tyrkyttävää anoppia... Miten anoppisi muuten suhtautuu kasvissyöntiin? Onko ajatus hänestä kunnioitettava ja ihanteellinen (kuten useimpien muiden kaikkiruokaisten desien, ainakin minun kokemusteni ja kuulemani mukaan), vai pitääkö hän moista epäkäytännöllisenä hömpsötyksenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piinallinen on niin osuva sana kuvaamaan sitä tunnetta, kun istun autossa ja ajattelen, että olisipa tämä matka ohi jo... Kaikesta sitä tulee ongelmia kehiteltyäkin. :-)

      Piti oikein ruveta miettimään anopin suhtautumista kasvissyöntiin. Minusta tuntuu, että anoppi ei mitenkään erityisesti ihannoi kasvissyöntiä, että siinä(kin!) mielessä aika poikkeuksellinen intialainen. :-) Oikeastaan on aika huvittavaa, miten anoppi on mieltynyt ei-kasvisruokiin, ja koska appiukko on ovo-mikä-joku (hän syö kalaa ja munaa), anoppi kokkailee liharuokia joskus ihan vain itselleen. :-) Anopilla on muuten itselläänkin kolme kasvissyöntipäivää viikossa, maanantai, torstai ja lauantai. Olen monesti yrittänyt kysyä syytä tähän, mutta mitään tarkempaa selitystä en ole asialle saanut. Sen tiedän, että se liittyy uskonnollisiin juttuihin ja ilmeisesti johonkin tiettyyn jumalaan.

      Kiitos terveysrukouksesta - sanasi ilahduttivat. :-)

      Poista
    2. Kiittäkäämme siis Herraa ettei tuo anoppi osunut minulle, omani on ruvennut vegeksi noin 10 vuotta sitten, mikä onkin aika tavallista hindumammojen keskuudessa, keski-iän koitettua ja vaihdevuosien vierähdettyä viimeistään monet naiset katsovat syystä tai toisesta asiakseen jättää lihan pois ruokavaliostaan ;-)

      Noista viikonpäiväpaastoista olen kuullut ja kuulen jatkuvasti, ovat tosi suosittuja. Ne liittyvät usein siihen että viikonpäiväpaastoaja diggailee jotain tiettyä devaa tai deviä ja paastoaa sen kunniaksi lihasta tuolle jumaluudelle pyhitettynä viikonpäivänä. Tässä on listaa eri päiviin liittyvistä jumaluuksista, kun klikkailet Next > -linkkiä, voit surffata kaikki viikonpäivät läpi :-)

      http://hinduism.about.com/od/basics/ss/sevendays.htm

      Poista
    3. Eipäs minun anoppi ole keksinyt ruveta kasvissyöjäksi. Taitaa liha maistua liian hyvin! ;-) Onni tosiaan, ettei minun anoppini osunut sinun kohdallesi, koska muuten olisit vaarassa saada luuydinkeittoa. :-D

      Kävin tutkimassa tuota antamaasi linkkiä, ja oli kyllä tosi mielenkiintoista! En ole aiemmin tuommoisesta kuullutkaan, että eri jumalille on omat paastopäivänsä. Vielä kyllä otan joskus anopilta selville, mitä jumalia hänen kohdallaan nuo päivät ihan tarkalleen ottaen tarkoittavat.

      Poista
  2. Voi että sitä sinun polvea kun siitä tuli niin heittiö. :( En ihmettele ollenkaan että innoissasi heti ajelet tai laitat ruokaa, kun se vähän paranee, mutta on se kyllä sitten harmi kun sitten saa taas kärsiä pitkään. höh.

    Ja nautihan sinä siitä autonkuljettajasta! Eihän se ole hyväksikäyttöä kun toiselle antaa työpaikan! Saat vapaasti napsia valokuviakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina erehdyn kuvittelemaan, että jee, nyt polvi on terve, ja sitten totean taas, että ei se ollutkaan. :-(

      Onneksi tämä appivanhempien uusi autonkuljettaja on sellainen kaveri, että en tunne oloani ihan niin madameksi kuin aiempien kanssa. Tämä on sellainen nuori poika, joka on hirmu innostunut ajamisesta, vaikka ei hänellä sitä ajokorttia vieläkään ole, hih. Harvemmin tulee autonkuljettajien kyydissä valokuvailtuakaan, kun minun kuvauskohteeni ovat joskus aika noloja tyyliin kilometripylväs tai edellä menevän auton puhkikuluneet renkaat. :-D

      Poista
  3. Labra kotiin -palvelu kuulostaa kieltämättä tosi luksukselta ja kehittyneemmältä kuin tylsä jonotus ankarilla kellonlyömärajoilla suomalaisessa labrassa... Tulee yhtä haikea olo kuin käännöslastenkirjallisuutta lukiessa, niissä lääkärit tulevat kotiin tutkimaan kipeitä lapsia sen sijaan että kipeät, väsyneet ja itkuiset lapset pitää raahata talvipakkasessakin terveyskeskukseen, joka saattaa esim. homevaurioiden takia toimia väliaikaisesti ties missä kaukana kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suomalainen labrasysteemi ei suosi potilaita, ei millään tavalla. Sairaana on kurja lähteä jonottamaan, varsinkin, jos on vielä lapsi kyseessä. Kai se on niin, että kun kaikille kansalaisille pitää taata samat palvelut ja samat oikeudet, palvelujen taso väkisinkin kärsii.

      Sekin ärsyttää, kun Suomessa saa odotella tuloksia aina niin pitkään, ja sitten niistä pitää vielä soitella johonkin numeroon, joka on aina varattu. Argh!

      Poista
    2. Suomessakin saa lastenlääkärin kotiin yksityisiltä lääkäriasemilta. Se palvelu on ihan kaikkien käytössä maksua vastaan kuten muuallakin maailmassa.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä. Katselin tuossa googlesta haulla tulleita lastenlääkäreiden kotikäynnin hintoja, ja hinnat näyttäisivät liikkuvan (Kela-korvauksen jälkeen) siinä 170 euron kieppeillä, mikä on minusta aika hirveä hinta. En sitten tiedä, mitä mahdollinen vakuutus tuosta korvaisi.

      Poista
  4. Voi kurja, ompa inhottavaa. Varsinkin kun istuminenkin on vaikeaa. Toivottavasti tilanne paranee, kannattaisi varmaan se magneettikuvauskin tehda. Ehkei ole kovin mukava koe, mutta ei se ainakaan satu!

    Luuydin tuo lihaleittoon hyvaa makua, mutta sen rasvaprosentti on lahes sata! Minkas elaimen luita anoppisi kayttaa, ei varmaankaan lehman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se magneettikuvaus varmaan joudutaan vielä tekemään, kun ei tämä tästä ole mihinkään parantunut, vaikka aikaa on jo vierähtänyt kohta puolitoista kuukautta. Se on minustakin kaikkein inhottavinta, kun ei voi edes istua normaalisti, vaan pitää olla jalka koko ajan suorana. Hankaloittaa elämää aika paljon.

      Kääk, rasvaprosentti melkein sata! No onneksi en sitten syönytkään sitä. :-D Anoppi käyttää sopassaan lampaan luita.

      Poista
  5. Voi ei, kurjia kaikki kolotukset ja kivut, mutta varsinkin tuollaiset liikkumista rajoittavat. On siitä kärsivällisyys varmaan koetuksella! Pikaista paranemista polvelle!

    Ps. En ole koskaan syönyt luuydinkeittoa, mutta jaan vastenmielisyytesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hermot ovat menneet jo monta kertaa! Ukko varmaan toivoo, että suuvärkkiinkin tulisi jonkinlainen liikkumista rajoittava tekijä. :-D

      Poista
  6. No voi itku, melkoiseksi riesaksi on polvi sitten heittäytynyt. Toivottavasti tunnollinen jumppautus auttaisi edes hiljalleen kipuihin. Ei kuulosta kivalta, jos joutuu opettelemaan kipujen kanssa elämistä, auts! Lähetän parantavia luuydinajatuksia ;))

    Minäkin muuten oikein ihmettelin tuota moderniutta verinäytteiden ottamisen suhteen. Ihan kotipalvelua ja tulokset netistä, wow! Todellakin nykyaikaa, joka ei ihan heti olisi tullut Intiasta mieleeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Heti tuli parempi olo. :-) Onneksi et lähettänyt luuydinsoppaa kuitenkaan. :-D

      Intiassa ollaan monessakin asiassa yllättävän moderneja, ja sitten on taas asioita, joissa ollaan todella pahasti ajasta jäljessä. Sain tästä uuden postausidean, joten en nyt annakaan esimerkkejä. :-)

      Poista
  7. Harmillista. Toivottavasti lähtee nyt sitten paranemaan ja saat selville syyn, jotta voit sitten vältellä vastaavaa tulevaisuudessa.

    Intiassa näköjään palvelu pelaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissain asioissa palvelu pelaa, ja joissain ei sitten ollenkaan. Kai se on jonkinlainen kauhun tasapaino. :-)

      Poista
  8. Voi harmi tuota polveasi ,toivottavasti saat sen kuntoon mahdollisimman pian ja pääset taas juoksemaan.Aika jännä tuo palvelu,missä verinäytteet tultiin ottamaan kotona;D
    Sympatiseeraan,sillä viime vuonna iskin polveni pahasti pylvääseen ja kärsin aika pahoista polvikivuista tuonna heinäkuuhun asti.Nyt kun polvi vihdoinkin oli parempi,menin viikon alussa kaatumaan ja nyt se sama polvi on kipeä taas.Sattuu etenkin,kun istun ja sitten nousen,onko sinulla sama juttu?
    Minulla muuten ei taida kuvat mennä Picasaan,sillä en ole sitä koskaan ladannut.Ja ennen bloggerin uusiutumista näin ne kuvat jossain,en muista missä,mutta nyt en löydä niitä mistään.Mutta edelleenkin näkyy olevan kuvatilaa,koska ilmoitusta ei ole tullut.Ja aina pienennän kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään. Olipa sinulla huonoa tuuria polvesi kanssa! Toivottavasti sille ei nyt käynyt mitään sen pahempaa ja se paranee pian.

      Minulla istumiskivut vähän vaihtelee. Joskus alkaa jo istuessa pistellä polvea (tai polvia) ja kantapäitä, mutta pahimman kivun huomaa silloin, kun nousee ylös ja jonkin aikaa sen jälkeen. Polvi on huteran tuntuinen ja siihen sattuu niin kuin polven ylä- ja alapuoli eivät olisi oikein kohdakkain, niin kuin polvi olisi sijoiltaan.

      En minäkään ole Picasaa koskaan (muistaakseni) ladannut, mutta ymmärtääkseni blogger luo Picasa-tilin automaattisesti blogikuvia varten. Käypä piruuttasi katsomassa Picasassa (loggaudu sisään bloggeritunnuksillasi), onko sinullakin siellä tili.

      Jos olet pienentänyt kuvat, niin sinulla ei tule raja varmaan vähään aikaan vastaan, koska minullakin meni yli kolme vuotta, ennen kuin kiintiö tuli täyteen, vaikka en edes pienentänyt kuvia. Ja samalla tilillä oli vanha ruokablogikin vielä.

      Poista
  9. Miehellänihän meni polvi muutama vuosi sitten. Se vihoitteli ensin muutaman viikon ja tuli sitten niin pahaksi, että mieskin suostui tutkimuksiin. Rustosta puuttui iso pala! Leikkauksessa rustosta kaavittiin soluja ja lähetettiin Tanskaan kasvamaan paikaksi. Paikka läntättiin leikkauksessa paikalleen. Sitten piti olla muutama kuukausi polvi suorana lastassa ja sen jälkeen alkoi kuntoutus. Hyvä polvi siitä tuli vaikka välillä ajateltiin, että ei tule enää mitään.

    Se on kumma miten polvi voi vaikuttaa koko kroppaan. Sillä kun mies varoi aina polvea, oli kroppa vika asennossa ja tuli kummallisia kylkipistoksia ja selkävaivoja. Kunnes fysioterapiassa oikaisivat miehen taas suoraksi:).

    Eli, summa summarum, kannattaa olla sitkeä ja tutkia kunnes vaiva löytyy. Ja saa oiken hoidon. Jos ei Intiasta löydy, niin Suomesta sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo miehesi tarina kuulostaa ihan joltain tieteiselokuvan tarinalta. Uskomatonta! Miten polvesta voi edes puuttua iso pala rustoa, en ymmärrä. Mihin se voi sieltä kadota. Se minuakin pelottaa, että mitä minun polvestani löytyy, mutta ei se ongelma tietysti sillä ainakaan poistu, että tunkee päänsä pensaaseen.

      Polvet tosiaan vaikuttavat koko kroppaan, ja toisaalta polvet myös varmaan hyvin helposti prakaavat, koska ne joutuvat kantamaan kaiken muun niiden yläpuolella.

      Kyllä täältäkin saa hyvää hoitoa, ja esim. se sairaala, jossa kävin nyt tällä viimeisimmällä ortopedillä, on ihan kansainvälisestikin tunnettu paikka. Siellä on hieno osasto ulkomaalaisille, ja siellä oli tälläkin käynnillä paljon väkeä jostakin Arabian niemimaalta.

      Poista
  10. Olet sä aika työn nähnyt niiden valokuvien kanssa, en olisi varmaan jaksanut enkä edes löytänyt niitä kuvia ja jotkut on vain blogissa, kun olen luullut niiden olevan siellä turvassa kuin kassakaapissa, mutta nyt muutin mieleni.
    Ne polvijutut on kyllä ilkeitä. Mun mies on pelannut käsipalloa ja siinä ruhjonut polvensa ja kärsii siitä aina silloin tällöin, vaikka se leikattiinkin. Ei se magneettikuvaus mikään kamala ole, kyllä sekin ohi menee ja sitten ainakin tietää, mikä on vikana ja miten pitäis hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työltä se kyllä tuntuikin! Toista kertaa en ehkä jaksaisi tuohon urakkaan ryhtyä...

      Eihän tästä ole kauan, kun Vuodatus kadotti kaikki kuvat blogeista, ja se on minusta jo suorastaan rikos. Toista on jos itse menee kämmäämään. :-) Eli kannattaa kyllä tallettaa kuvat muuallekin kuin blogiin, kun ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu.

      Poista
  11. Tsemppistä täältäkin polven kanssa! Kuulostaa tosiaan modernilta tuo sikäläinen tulossysteemi tekstareineen ja netti-ilmoituksineen, epäilen että täällä tuskin hoituisi noin näppärästi.

    Hauska tuo viimeisen kuvan listaus. :D Hymyilytti erityisesti kohta 5 kaikessa lakonisuudessaan. ;) Lisäisin vielä yhdeksi kohdaksi Bollywood-musiikin. Joo, aika moni on varmaan päinvastaista mieltä, mutta mä kuuntelen nykyään tietokoneella työskennellessäni Bollywood-listoja Spotifysta. Auttavat jotenkin oudolla tavalla keskittymään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-)

      Ei täälläkään labra-asiat joka paikassa noin näppärästi suju. Jos menee sairaalaan, siellä saa jonottaa, ja tuloksetkin saattavat tulla vasta päivien/viikkojen päästä. Mutta on hyvä, että on eri vaihtoehtoja, joista voi valita.

      Hihii, enpä ole kuullutkaan, että Bollywood-musiikki voisi auttaa keskittymään. :-D Mulle käy ainakin ihan päinvastoin. :-D

      Poista
    2. Minua ne eivät auta enää koska ymmärrän suuren osan sanoista ;-) Sen sijaan esim. mongolialainen kansanmusiikki auttaa. Eli ainakin omalla kohdallani musiikin keskittymistä lisäävä vaikutus liittyy siihen etten juutu kuuntelemaan sen sanomaa.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen teoria! Rupesin oikein miettimään, että millainen musiikki minulla sitten auttaa keskittymään, ja tulin siihen tulokseen, että ei mikään. :-D Minulle hiljaisuus on ihan parasta. Hassua, miten ihmiset ovatkin erilaisia. :-)

      Poista
  12. Voi kurjuus kipeää polvea. Sitä ei oikein edes huomaa arvostaa toimivia ruumiinosia ennen kuin ne prakaa! Toivotaan, että joku apu vaivaan löytyy.

    Minun äidilläni oli lonkka kroonisesti kipeä useamman vuoden ja vaikutti siltä, että niissä kivuissa kuluu vanhuuden päivät, mutta kuin ihmeen kaupalla lonkka lopulta sitten kuitenkin parantui, tavalla joka ei olisi tullut ikinä mieleenkään: gluteenittoman ruokavalion myötä... En ole todellakaan mikään gluteenittomuuden puolestapuhuja noin yleensä, minua ärsyttää miten jotkut ihmiset ajattelee sen auttavan ihan kaikkeen, mutta tässä tapauksessa se nyt auttoi - äidillä on siis kaikesta päätellen itse asiassa keliakia niin kuin tyttärentyttärelläänkin, minun Matildallani.

    Eli älä heitä toivoa, joku erikoinen ja yllättäväkin apu voi vielä löytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tosiaankaan osaa arvostaa toimivaa kroppaa, ennen kuin yksi kaunis päivä jokin paikka pettää. Tulee pidettyä niin monia asioita itsestäänselvyyksinä...

      Olipa hienoa että äidillesi löytyi parannuskeino ilman kirurgin veitseä tai lääkkeitä! Taisit kirjoitellakin tuosta gluteenittoman ruokavalion käytöstä ilman keliakiaa, ja minusta on suoraan sanottuna vähän outoa, jos gluteenitonta ruokavaliota käytetään jonkinlaisena terveysruokavaliona. Se, että siitä on tullut jonkinlainen ruokatrendi, suorastaan ärsyttää! En yhtään ihmettele, että sinäkin näet punaista, kun teidän perheessä gluteenittomuus ei ole mikään valinta vaan pakko.

      En ole vielä ihan heittänyt pyyhettä kehään, vaikka epätoivo on meinannutkin pari kertaa iskeä. Kiitos rohkaisusta. :-)

      Poista
  13. No voi kurja jos ei istuakaan voi! Minä en edes jaksaisi seisoa pitkiä aikoja, onneksi on toisinpäinen vika eli istumiseen sopiva. Mutta mene nyt ihmeessä vielä magneettikuvaukseen kun kerran sellainenkin mahdollisuus on. Minä jään ihailemaan teidän labrakeksintöä, vau! Suomessakin kyllä voi tilata ainakin vanhuksille verikokeen kotia, maksoi 8 e kerta kun äidilleni se hommattiin vähäksi aikaa. En vaan ymmärrä miksei niitä tuloksia voi Suomessakin lähettää sähköpostiin, lisää työtä ilmeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tuo kahdeksan euroakaan paha hinta ole. Minä en edes tiennyt, että verikokeiden ottaminen kotona on Suomessa mahdollista, mutta hyvä jos niin on. Pitäisi kyllä olla enemmän erilaisia palveluvaihtoehtoja, vaikka niistä saisi sitten vähän maksaakin. Täällä saa tilattua kotiinsa vaikka minkälaista palvelua alkaen mani- ja pedikyyristä aina sarien esittelijöihin. :-)

      Polvivaivat ovat inhottavia – jaksamista sinullekin sen oman vaivasi kanssa!

      Poista
  14. Kuulin tänään mieheltäni, että hänen eräs Suomessa asuva pakistanilainen tuttavansa on eronnut suomalaisesta vaimosta 25 vuoden avioliittovuoden ja neljän lapsen jälkeen. Hän lähtee joulun-uuden vuoden aikoihin Hyderabadiin vaimonjärjestämisreissulle. Olin tosi tyrmistynyt asiasta, mies on sentään sivistynyt ja koulutettu, Suomessa erikoistunut lääkäri. En tiennyt, että Hyderabadissa on suuri muslimiväestö enkä, että varsinkin Lähi-Idästä tällaisia reissuja tehdään nimenomaan Hyderabadiin.

    Onko sinulla tietoa asiasta?...voin kohta kuvitella sinut jossain sherlock holmesina perehtymässä asiaan (vrt. hautausmaajuttu):D
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan. Melkoinen käänne 25 Suomessa-olovuoden jälkeen!

      Ensiksi tuli mieleen, että olihan se varmasti Intian Hyderabad, kun Pakistanissakin on samanniminen kaupunki? Ei sen puoleen, täälläkin on tosiaan iso muslimivähemmistö, ja vanhankaupungin liepeillä varsinkin on paljon alueita, joilla asuu vain muslimeja. Hindujen ja muslimien välillä on aina välillä kahakoita, vaikka viimeisimmästä taitaa onneksi olla jo aikaa. En itse hirveän mielelläni muslimialueilla liiku, kun olen kokenut ne jotenkin epämiellyttävinä ja hieman pelottavina paikkoina. Kerran eksyin Golcondan lähellä johonkin muslimikaupunginosaan pienen pienille kujille, ja ihmiset katsoivat minua niin vihamielisesti, että en uskaltanut edes avata ikkunaa ja kysyä tietä. :-D Tosin ei se varmaan olisi mitään auttanutkaan, kun enhän minä mitään urdua osaa. Joten en taida ihan uskaltautua sherlockiksi. :-)

      Poista
  15. Voihan sun polvea, taalla kun on nyt jokainen jo jakanut polvivaivojaan ni mullakin on ollut toisen polven syrjassa ikavaa kipua muutama kk ja erityisesti kuntosalilla. Mulla on paha aavistus etta sita joudutaan viela tutkimaan, mikahan osio mulla on sielta hukassa...turkkilaisilla on ihan samanlaisia juttuja noiden luuytimien kanssa, mun mies kaivelee myös niita keitoista ja ne on sitten suurinta herkkua hrrr jaan inhosi. Turkkilaiset on muutenkin sellaisia sisaelinten ja aivojen ystavia etta valilla on tiukkoja tilanteita kun on oltu kylassa syömassa. Taallakin saa labrakokeen tulokset samana paivana ja aika monella sairaalalla on toi nettipalvelu mika on tosi kateva juttu. Toivotaan etta polvesi paranee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmisten pitää syödä noita kaikkia inho-osia, kuten aivoja ja luuytimiä. Täälläkin jotkut syövät aivoja, ja maistoin kerran uhallanikin lampaan aivoja yhden hotellin buffassa. Se oli niin epämiellyttävää pehmeää mössöä, että jäi syömättä. Ruokahalut meni, kun katsoinkin sitä läjää. :-D Mutta ehkä niistä saisi lisää aivosoluja, ainakin tuolla anopin logiikalla. :-D

      Voi harmi sinun polveasi - polvivaivat ovat niin ikäviä, kun ne vaikuttavat kaikkeen liikkumiseen. Parempaa vointia!

      Poista
  16. Hih, Mennäänkö nyt kokonaan sivuraiteille sinun alkuperäisestä blogikirjoituksestasi. "Muslim brides from Hyderabad" haulla löytyy paljon matrimonial-ilmoituksia netistä. Miehet haluavat intialaisia musliminaisia ja nimenomaan Hyderabadin bridet ovat "suuressa huudossa" jopa Pakistaniin. Tämä tuttavamieskin vierailee ensimmäistä kertaa Intiassa, on hommannut jo viisumin ja tänään kuulema lentoliput joulun-uudenvuoden ajaksi.

    http://andhrajihad.blogspot.fi/2010/05/hyderabadi-muslim-brides-are-treated.html

    Mukavaa viikonloppua!
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika uskomaton juttu, en voi muuta sanoa. :-D Kiitos kun vinkkasit tällaisestakin ilmiöstä. Todella mielenkiintoista!

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista