Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 19. toukokuuta 2012

Plösähtänyt näyttelijätär ja hänen humalainen kollegansa

Cannesin filmifestivaalit ovat paraillaan käynnissä, ja pian koittaa se hetki, kun intialainen kauneusikoni ja näyttelijätär Aishwarya Rai Bachchan astelee pitkin Cannesin punaista mattoa. Aishwaryan - tuttavallisemmin Ashin - tulevaa vaatetusta arvaillaan jo kiivaasti, tänä vuonna edellisvuosiakin innokkaammin siitä syystä, että Ash synnytti ensimmäisen lapsensa marraskuun 16. päivä, eikä hän ole onnistunut karistamaan synnytyksen jälkeisiä raskauskilojaan - päinvastoin! Ash näyttää nimittäin lihoneen synnytyksen jälkeen vielä lisää, ehkä jopa viisi, kuusi kiloa! Kaiken lisäksi naisella itsellään ei tunnu olevan mitään kiirettä pudottaa painoaan, sillä hän on sanonut haluavansa keskittyä äitiyteen eikä omaan ulkomuotoonsa. Koko kansa on saanut kauhistella Ashin viimeaikaisia kuvia, joissa Ash näyttää aivan muodottomaksi plösähtäneeltä. Onpa hänellä ihan ilmiselvä kaksoisleukakin!

Kuva: International Business Times.
Maassa, jossa näyttelijät ovat todellisia superstaroja ja kiinnostuksen kohteita, näyttelijöiden imagoa pidetään tarkasti silmällä. Ashin äkillinen rupsahtaminen on herättänyt Intiassa hirveän polemiikin. Hänen painoaan käsitellään lähes päivittäin sanomalehtien sivuilla, internetistä puhumattakaan. Kolumnisti Shobhaa Dén mukaan Ash on kuin jumalatar, jonka odotetaan näyttävän aina täydellisen hyvältä. On suorastaan noloa, että joku Victoria Beckham pystyy palautumaan täydellisen timmiin kuntoon muutamassa viikossa synnytyksen jälkeen, mutta Ash ei pysty samaan edes puolessa vuodessa!

Vaikka Ashin ulkonäkö on saanut osakseen rajua kritiikkiä, puolestapuhujiakin on löytynyt. Keskusteluun puuttuneet lääkärit ovat sitä mieltä, että imettävän äidin ei todellakaan kuulu ruveta tiukalle dieetille ja että painonnousu imetyksen aikana on aivan normaalia. Ashin näyttelijäkollega Lara Dutta on hänkin hyökännyt erittäin voimakkaasti kritisoijia vastaan ja käskenyt jättää Ashin rauhaan ja kunnioittamaan tämän yksityiselämää äitinä.

Äitiyttä on aina ihannoitu Intiassa, ja suvun jatkamiskykyä on pidetty yhtenä todellisen naiseuden mittareista. Naisesta tulee Nainen vasta siinä vaiheessa, kun hän saa lapsen, ja lapsetonta naista pidetään jollakin tapaa vajaana. Voisin kuvitella, että lapsettomuus on täällä äärimmäisen harvoin oma valinta, koska ympäristön paine lasten hankkimiselle on niin suuri. Perinteisten naiskäsitysten ja nykyajan kauneusihanteiden sekoittuminen aiheuttaakin nyt hämmennystä: pitäisikö ihmisten nyt unohtaa Ashin asema kauneusikonina ja alkaa ihannoida häntä äitinä?

Koko asian ympärillä pyörivä show tuntuu minusta ihan absurdilta, vaikkakin toisaalta myös ymmärrettävältä nykyaikana, jona hoikkuutta ihannoidaan niin paljon. Toisaalta ehkä tämä kaikki älytön keskustelu laittaa ihmiset hieman ajattelemaan omia asenteitaan ja herättää laajemminkin keskustelua siitä, millaiselta naisen "kuuluu" näyttää ja kuka kauneusihanteet oikein asettaa.

Nyt koko Intia pidättää henkeään ensi viikkoon asti, jolloin Ash astelee pitkin punaista mattoa. Miltä hän näyttää ja mitä hänellä on päällään? Tuleeko hän tyttärensä kanssa vai ilman tytärtään? Asiantuntijoiden mukaan Ashin pitäisi pukeutua ehdottomasti sariin, koska hän näyttäisi siinä tyrmäävän upealta.

Keskustelu on vellonut toisenkin näyttelijän ympärillä viime aikoina kovin kiivaana. Keskiviikkoiltana Mumbaissa Wankheden stadionilla pelattiin IPL-liigan krikettiottelu Kolkata Knight Ridersien ja Mumbai Indiansien välillä. Katsomossa oli myös Knight Ridersien osaomistaja, näyttelijä Shah Rukh Khan, tuttavallisemmin SRK, jonka tytär oli muiden lasten kanssa pelaamassa palloa. Seuraavista tapahtumista onkin sitten kaksi versiota.

Kuva: IndiaVision.
SRK:n versio:
SRK näki turvamiesten tönivän lapsia, jotka pelasivat rauhassa palloa. Turvamiesten käytöksen nähdessään SRK näki punaista ja syöksyi paikalle pitämään lasten puolia. Joku miehistä huusi SRK:lle jotakin törkeää, jolloin SRK suuttui. Syntyi pientä nokittelua ja suukopua. "Jos minun seurassani olevia lapsia kohdellaan väärin, totta kai suutun. En kadu tekemääni yhtään, ja tekisin saman toistekin. Kuka tahansa isä toimisi samoin!"

Stadionin viranomaisten versio:
SRK oli humalassa ja yritti tunkea kentälle pelin jälkeen väkisin. Kun hänen kentälle pääsynsä yritettiin estää, SRK alkoi töniä turvamiehiä ja käyttää törkeää kieltä. Mies haisi ihan selvästi alkoholille, ja turvamiehet yrittivät vain rauhoitella tilannetta.

Lopputulos:
SRK:lle annettiin viiden vuoden porttikielto kyseiselle stadionille. Puhe oli aluksi elinikäisestä porttikiellosta, mutta lopulta päätettiin, että lyhyempikin porttikielto riittäisi. "Tällaista käytöstä ei hyväksytä keneltäkään, ja tämä olkoon varoittavana esimerkkinä kaikille muille."

16 kommenttia:

  1. No jopas on! :D

    Kerro ihmeessä useammin paikallisten elokuvatähtösten ongelmista ja elämästä. Katseletko muuten itse paljon intialaisia elokuvia? Mitä suosittelisit ja missä niitä voisi nähdä? (Jossain netissä?)

    Minua harmittaa kun olisin kovin kiinnostunut noista bollywood-leffoista ja paikallisista filmitähtösistä mutta kuten tiedät, eipä heidän tähdittämiään elokuvia pahemmin meidän telkkarissa nähdä tai meidän lehditössämme ruodita.

    Suolaa haavoihin heittää intialainen seinänaapurini joka äänten perusteella töllöttää harva se päivä paikallisviihdettänsä :) Naapuri vain on yötyöläinen enkä ole häntä vuosien aikana tavannut kuin pari kertaa, muuten vetäisin jo hihasta ja pyytäisin vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva jos Bollywood-tähtösten elämä kiinnostaa. :-) Muistankin, että toivoit leffatähtösistä postausta, ja toive on minulla kyllä muistissa. Saas nähdä, milloin mahtaa semmoinen postaus nähdä päivänvalon. :-) Tulossa kuitenkin on!

      Katselen itse tosi vähän paikallisia leffoja (tai leffoja muutenkaan). Katselen enemmän paikallisia telugusaippuasarjoja telkkarista, kun yritän oppia kieltä siinä samalla. Ne sarjat on kyllä välillä sellaisia, että huh huh. :-D Kerrassaaan järisyttävää draamaa täynnä! Hmm, niistäkin voisi saada postauksen aikaiseksi, hih.

      En tiedä netissä mitään sellaista yleissaittia, jossa voisi katsella Bollywood-leffoja tekstitysten kanssa, mutta olin laittanut kirjanmerkkeihin muutaman elokuvan, joista voisit aloittaa. :-) Näissä kaikissa on enkunkieliset tekstitykset. En ole itse vielä katsonut niitä, joten en mene leffojen hyvyydestä takuuseen. :-D

      3 Idiots (2009), tähtinä mm. Aamir Khan ja Kareena Kapoor

      Tees Maar Khaan (2010), tähtinä Akshay Kumar ja Katrina Kaif

      Guzaarish (2010), tähtinä Hrithik Roshan ja tuo nyt plösähtänyt Aishwarya Rai :-)

      Zindagi Na Milegi Dobara (2011), päätähtenä Hrithik Roshan

      Jos satut katsomaan jonkun näistä, niin kerrothan jos tykkäsit. Jos minäkin sitten vaikka innostuisin katsomaan. :-)

      Poista
  2. Tuosta oli juttua ja ihmettelyä täkäläisessäkin lehdessä.Vaikeaa olla kaunis,kun se on koko ajan suurennuslasin alla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ai sielläkin on kirjoiteltu asiasta. En osaa edes kuvitella, millaista julkkisten elämä mahtaa olla, kun koko ajan kytätään ja kirjoitellaan lehdissä.

      Poista
  3. Katos vaan. Mehän nähtiin Jaipurissa yksi leffa, jossa tuo kaveri oli supermiehen roolissa.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ehkä hän leikki nytkin supermiestä – jos siis tuo hänen kertomansa versio pitää paikkansa. :-D

      Poista
  4. Julkisuus tuo mukanaan kaikenlaisia odotuksia, eri asia sitten edellyttääkö se myös niiden täyttämistä ja jos niin missä se raja kulkee, ikuisesti ei kuitenkaan kukaan voi pysyä samanlaisena. Sen verran kuitenkin, että käytöstavat tulisi olla korrektit, onhan kuuluisa immeinen usein kuitenkin monen nuoren esikuva.
    Meidän paikallinen telkku näytti ennen jatkuvasti intialaisia elokuvia, ihan huokaistiin helpotuksesta kun saatiin satelliittikanavat. Muistan kyllä että yhden vanhan filmin seurassa nyyhkittiin porukalla, laulu soi vieläkin päässäni, Djanituuuuu ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on aika ihailtavaa, että Aishwarya ei tunnu piittaavan julkisuuden vaatimuksista tuon taivaallista, vaan keskittyy elämässä olennaisempiin asioihin. Tiedä sitten, mitä hän sisällään ajattelee, koska kyllähän tuommoinen kirjoittelu satuttaa, vaikka olisi kuinka tottunut julkisuuteen.

      Intialaiset leffat ja tv-sarjat ovat kyllä sellaisia, että ne panevat joskus nyyhkimään, joskus surusta ja joskus epätoivosta, että milloin tämä loppuu. :-)

      Poista
  5. Aina kyllä niin mietityttää että miten ne ihmiset jaksaa tehdä tuollaisista aina niin ison jutun.. yhtäkkiä kun joku ei olekaan langanlaiha enää, niin tuntuu että siitä tehdään juttuja ikuisesti.. just niinkuin Jessica Simpson tai Christina Aguilera.. tuntuu nykyään että aivan sama että laulavatko hyvin tms kun se ainoa raportointi on siitä että että kilot näkyvät liikaa. voih ja oih. Minusta Ash on aina ollut ihan uskomattoman kaunis (missikisoissa näin hänet ensimmäisen kerran) ja sellainen jalat maassa olevan oloinen.. ja kaunis on kyllä vieläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihan kuin ihmisillä ei olisi muuta ajateltavaa. Tulee vaan mieleen, että ei taida ihmisillä olla todellisia ongelmia mietittävänä, kun tämmöisestä tehdään niin iso juttu.

      Aishwarya on minustakin sellainen jalat maassa -tyyppi. Jossain kehuttiinkin sitä, että hän ei ole lähtenyt mukaan tähän koko vouhotukseen, vaan viittaa kintaalla koko kohulle.

      Poista
    2. Upea nainen!!! :) Voi että minua kyllä aina hihityttää kun näen sen sukunimen, koska se sen mies oli siinä intialaisessa elokuvassa mikä me käytiin katsomassa elokuvissa.. ja oli siinä yhdessä kohdassa räppääävä poliisi. Vieläkin vähän naurattaa aina se kun tulee mieleen. Hihii.

      Poista
    3. Niin on minustakin! Harmi kun minä en ole nähnyt tuota räppäävä poliisi -elokuvaa... Pitää ehkä laittaa katsontalistalle. :-)

      Poista
    4. Näin muuten ne Cannesissa otetut kuvat rouvasta ja kyllä oli vieläkin todella kaunis! :) Hih!

      Poista
    5. Minäkin näin, ja voi että oli upea nainen! Kyllä ihmiset viitsivätkin jauhaa kaikenlaista sontaa.

      Poista
  6. Kiitos linkeistä, kesän aikana aion ehdottomasti katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tulee vastaan lisää tekstitettyjä elokuvia, niin laitan linkkejä vielä lisääkin. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3