Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


tiistai 8. toukokuuta 2012

Anopin katoamistemppu

Ukkeli on taas ollut matkoilla ja on siellä vielä edelleenkin, joten minä olen käynyt välillä kuluttamassa aikaani anoppilassa, ja anoppi on yrittänyt kovasti huolehtia siitä, että minä en ainakaan kuole nälkään. Smiley

Sunnuntai-iltana anoppi soitti minulle ja ehdotti maanantaiaamupäiväksi ostosreissua Lifestyle-tavarataloon. Anoppi halusi nimittäin viedä maalta Hyderabadiin kyläilemään tulleen sukulaisnaisen ja tämän pojan Lifestyleen. Anoppilan uusi autonkuljettaja - joka on muuten luotettava, nöyrä ja kaikin puolin täydellinen tyyppi - oli perjantaina saanut kesken työpäivän puhelun kotikylästään, että joku sukulainen oli kuollut. Miehen piti lähteä saman tien, kesken työpäivän, kotikyläänsä. Minusta on tullut näköjään niin ikävä ihminen, että ajattelin heti ensimmäiseksi, että ei, taas tämä vanha sama tekosyy! Kannattaisikohan välillä keksiä jotain muuta? Välittömästi sen jälkeen tunsin itseni maailman alhaisimmaksi lurjukseksi; kuinka kehtaan edes epäillä kuskin motiiveja, kun kuljettaja ei ole ollenkaan sen luontoinen, että hän saattaisi keksiä jotain tällaista omasta päästään. Kyseessä taisikin olla ihan todellinen tapaus tällä kertaa, kun autonkuljettaja järjesti appivanhemmille vielä sijaiskuljettajankin siksi aikaa, kun hän on poissa. Tänään kuljettaja palasikin sitten taas töihin.

Sijaiskuljettajan saapuminen ei ollut mitenkään varmaa, ja anoppi lupasi soitella minulle maanantaiaamuna, jos appiukko tarvitsee kyydin töihin. Meidänhän piti joka tapauksessa mennä kaupoille, joten oli aivan sama, jos menisin anoppilaan hieman aikaisemmin. Sukulaisnainen ja hänen poikansa kun eivät kuitenkaan voisi lähteä kaupoille heti aamusta, koska he tulisivat joskus aamupäivällä toisten sukulaisten luota, jossa he olivat olleet kaksi yötä. (Tavaratalot aukeavat täällä muutenkin vasta yhdeltätoista, että ihan turha mennä roikkumaan ovien taakse ennen sitä.)

Tuli maanantaiaamu, ja minä odottelin anopin soittoa. Kun sitä ei kuulunut, ajattelin, että sijaiskuljettaja on kai tullut. Halusin kuitenkin varmistaa asian, ja yritin soittaa ensin anoppilan lankapuhelimeen (ei yhteyttä) ja anopin kännykkään (ei vastausta). Puuhailin omia juttujani, ja yritin soittaa uudelleen muutaman tunnin päästä, yhtä huonolla menestyksellä. Puolenpäivän jälkeen soitin anoppilaan vielä kolmannen kerran, enkä saanut anoppia vieläkään kiinni. Oma äitini sattui soittamaan Suomesta minulle, ja kun valittelin hänelle, että anoppi on kateissa, äiti kysyi, onko appiukko kotona, vai onko hänkin reissussa (appiukkokin reissailee aika usein).

Silloin muistin, että edellisellä viikolla oli ollut jotain puhetta siitä, että appiukko oli menossa Bangaloreen. Appiukko oli nyt tietysti siellä Bangaloressa - ja siinä samassa ymmärsin, mitä oli varmasti tapahtunut! Appiukko on matkoilla, sukulaisnainen siellä toisilla sukulaisilla, ja anoppi on yksin kotona, kun hänen neljä vuotta palvellut kotiapulaisensakin otti äskettäin lopputilin. Tytön (tai no joo, 24-vuotias tyttö) isä oli vaatinut tytön palkan kaksinkertaistamista (!), ja kun sitä ei ollut tullut, tytön piti lopettaa työt. Nyt kun anoppi oli yksin kotona, hän oli tietysti liukastunut kylpyhuoneessa hiusöljyyn, kaatunut ja satuttanut itsensä, eikä päässyt lattialta omin avuin ylös! Asioiden kulkua hetken mietittyäni sain kehiteltyä itselleni niin suuren paniikin, että minun oli lähdettävä saman tien anoppilaan katsomaan, mikä siellä oli tilanne. En viitsinyt soittaa appiukollekaan ja huolestuttaa häntä, vaan ajattelin, että sama se, menen itse tarkistamaan tilanteen.

Perillä ajelin hissillä neljänteen kerrokseen, ja kun avasin hissin oven, mitä näinkään. Anoppilan ulko-ovi oli puoliksi auki, kuten aina muulloinkin (ilma kiertää asunnossa paremmin ja näkee samalla myös käytävässä liikkuvat naapurit ja muut ihmiset). Avonaisesta ovesta näin heti ensimmäiseksi sukulaisnaisen pojan, joka makasi divaanilla televisiota keskittyneesti tuijottaen. Kun astuin ulko-ovesta sisään, näin ruokapöydän ääressä istumassa vieraan naisen, jolle anoppi kantoi juuri ruokaa pöytään. Vieras tunsi minut, ja minunkin olisi kai pitänyt tuntea hänet, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, kuka hän oli. (Joskus minusta tuntuu, että kaikki intialaiset ovat ihan samannäköisiä!) En kehdannut käydä kyselemään naiselta, että kukahan te mahdatte oikein olla, vaan teeskentelin tuntevani hänet. (On muuten aika vaikea keskustella jonkun kanssa niin kuin muka tuntisi hänet, jos ei oikeasti ole hajuakaan, kuka hän on). Sohvalla makaavan pojan äitikin ilmestyi pian keittiöstä, ja vähän ajan päästä appiukkokin tuli vielä lounaalle. Anoppi siis löytyi - ja löytyi vähän muitakin. Smiley

Kun varakuljettaja oli ilmestynyt aamulla paikalle - appiukko ei muutenkaan yhtään tykkää käyttää minua "autonkuljettajana"; hän mieluummin vaikka kävelee - ja sukulaisnainenkin oli tullut toisesta kyläpaikasta vasta puolenpäivän aikaan, anoppi oli tyystin unohtanut koko kauppareissun. Minun kännykälläni ei jostain syystä vain päässyt anoppilan lankapuhelimeen, vaikka kokeilin soittaa siihen vielä anoppilassakin. Puhelin toimi kyllä. Kännykkänsä ääntä anoppi ei ollut kuullut, kun - kappas vain! - kännykkä oli jäänyt makuuhuoneeseen. Olin hieman tuohtunut anopille, kun olin jo kerennyt kuvittelemaan vaikka mitä, mutta koko homma suli pian nauruksi. Kaikkia nauratti, kun olin luullut, että anopille oli käynyt jotain. Mitä nyt anopille voisi sattua. Smiley

Seuraavana päivänä päästiin jo ihan kauppa-asioillekin, mutta siitä kerron ehkä lisää myöhemmin.

Eilen illalla herkuttelin suklaamunilla, jotka olin ostanut Suomessa palkaksi virpojille, joita ei sitten koskaan tullutkaan. Nappasin munat mukaani Intiaan - koska eihän suklaata voi jättää mihinkään pilaantumaan, hyvänen aika - mutta olin unohtanut munat tyystin matkalaukkuuni. En ole kyllä ikinä nähnyt näin surkean näköisiä suklaamunia! 

Munat olivat sulaneet ihan muodottomiksi, mutta maku oli onneksi vielä ihan kohdallaan. Sulaneella suklaamössöllä sai myös kohtalaisen hyvän sotkun aikaiseksi. Smiley

10 kommenttia:

  1. Minäkin usein lankean tuohon motiivin epäilyyn anopin kotiapujen kanssa, kaikkea kun on nähty. Edellinen sanoi menevänsä päääkaupunkiin hautajaisiin, ne kestää täällä kolme päivää, mutta 'hautasi' itsensäkin samalla lopullisesti. En aina ymmärrä näiden aivoituksia. Miksi kummasssa ei voi ilmoittaa, jos sovitut jutut ei menekään niin kuin pitäisi!
    Söpöt pääsiäismunat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täälläkin on noita elävältä hautaamisia nähty. Eniten ärsyttää se, että kun toiset eivät voi sanoa suoraan, niin koskaan ei voi olla sataprosenttisen varma mistään, vaan pitää aina epäillä toisen sanaa. En tykkää tällaisesta epäluuloisuudesta yhtään, mutta kai sitä pakostakin tulee sellaiseksi, jos tällaisissa maissa asuu.

      Munat oli kyllä aika rutussa, hih.

      Poista
  2. Hih,aikaisempien autonkuljettajien historian muistaen näistä postauksistasi,en yhtään ihmettele,että epäilit uutta kuljettajaa;D Mutta onneksi nyt on kerrankin hyvä ja luotettava kuljettaja.Ja kirjoitit taas niin hauskasti anopin katoamisesta;onneksi oli vain unohdus eikä mikään paha juttu:)
    Onneksi Kinderien maku sentään oli vielä hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuljettaja on kyllä ihan mahtava, ja tämä on hänelle ihan ensimmäinen kuljettajan pesti. Hänellä oli ennen jonkinlainen toinen bisnes veljensä kanssa, mutta sitten kuljettaja lähti kävelemään siitä ja rupesi autonkuljettajaksi. Saa nyt nähdä, kuinka kauan tämä kaveri viihtyy anoppilassa. Voi olla, että koska hän on niin mahtava tapaus, hän saa pian paremman tarjouksen jostakin muualta. Melkoista rumbaa näitten autonkuljettajien kanssa täällä...

      Ensi kerralla en kyllä rupea etsimään anoppia heti kissojen ja koirien kanssa, hihii.

      Poista
  3. Mitäs kieltä sä puhut anoppisi kanssa?

    VastaaPoista
  4. Onneksi kinderit oli vielä hyvän makuisia, olis ollut katastrofi joutua heittämään ne roskiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi!!! Pelkäsin sitäkin, että jos muniin on tullut jotain ötököitä, mutta onneksi ei ollut! Munat pääsivät siis turvallisesti sinne, minne ne oli tarkoitettukin. :-)

      Poista
  5. oo Hippuu!! tulin tänne ja piti uteliaisuudesta kysellä,että puhutko hindiä..ja joku muukin oli kysellly..nyt mulla ei oo hajuakaan tosta kilestä delegua hmm pakko googlailla kaikki intian kielet,kun mua aina kiinnostaa.ja onko ollu helppoo vaikeeta oppia kieliä sileä päin?
    Välillähän sitä anopin hetkellistä katoomista saattaa salaa toivookin hahah on mullakin ihana latino anoppi mutta toisinaan niin äänekäs päsmäri,että hämäläinen huutaa salaa sisässään rauhaa ja hiljaisuutta,ja ei toi oma mutsikaan kakkoseks jää samasta puusta haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ninoh! :-) Telugun oppiminen oli mulle aluksi aika vaikeeta, kun siinä on semmoisia äänteitä, joita ei suomen kielessä (tai missään muussakaan tuntemassani kielessä) ole. Sitten kun sanan merkitys saattaa muuttua ihan toiseksi, jos yhden äänteen ääntää eri tavalla, esim. sana gudda voi tarkoittaa kangasta tai persettä, riippuen siitä, miten d:n ääntää. :-D Hitto että en vieläkään uskalla sanoa tuota sanaa, kun pelkään, että mitä sieltä suusta pullahtaa. :-D Hindiäkin olen joskus osannut, aika hyvinkin (opiskelin sitä joskus 10 opintoviikon verran), mutta sille on käynyt aika nolosti, kun olen unohtanut kaiken oppimani!

      Mullakin on suurimman osan aikaa ihana anoppi, mutta joskus siinä ärsyttää semmoinen ”putkinäköisyys” ja sitten se ainainen ruoasta puhuminen. Voi jestas, eikö maailmassa muuta ole?! Luulin aina, että se kyselee, mitä ruokaa olen kunakin päivänä laittanut jne. poikansa takia (varmistelee siis, että poika on hyvin ruokittu), mutta kun se sama kysely on jatkunut, vaikka ukkeli on ollut matkoilla ja minä olen ollut yksin. Helpoiten ruokakysymykset saa loppumaan sillä kun sanoo laittaneensa länsimaista (siis ei intialaista) ruokaa, koska anoppi ei tiedä siitä mitään, eikä siis kyselekään enempää. :-) Toisaalta eihän meillä anopin kanssa hirveesti mitään yhteistä ole, joten ehkä ruoka on semmoinen helppo keskustelunaihe, kun olen vielä ollut aina siitä niin kiinnostunutkin ja ollut paljon anopin opissa. :-)

      Poista