Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Missä on mun koti?

Olen miettinyt viime aikoina paljon kotia ja sitä, mikä kodin oikein määrittelee. Äkkiseltään ajateltuna koti tuntuu itsestään selvältä asialta - koti on tietenkin siellä, missä asuu pysyvästi. Mutta onko se kuitenkaan ihan näin yksinkertaista? Jos asumisen pysyvyys määrittelee kodin, miksi tilapäisempikin asuinpaikka alkaa joskus tuntua kodilta? Sanotaan, että koti on siellä, missä sydänkin, mutta entä jos sydän ei olekaan oikein missään? Jos ei ole sellaista paikkaa, johon sydän olisi juurtunut. Onko silloin koditon? Entäpä jos sydän onkin kotonaan kaikkialla ja tekee kodin aina sinne, missä itse kulloinkin on. Mikä silloin on? Maailmankansalainen vai juureton vaeltaja?

Kuva: Duncraft.
Minun onneni (tai epäonneni) on se, että pystyn kotiutumaan uusiin paikkoihin hyvin nopeasti. Alan puhua muutaman päivän hotelliasumisen jälkeen hotellistakin kotinani. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen muuttanut elämäni aikana useasti ja matkustanut aika paljon. En ole viettänyt koko lapsuuttani samassa osoitteessa, enkä tunne mitään kaupunkia kotikaupungikseni, sellaiseksi paikaksi, johon kaipaisin. Aina kun joku kysyy minulta, mistä olen kotoisin, vastaan leikilläni, että en ole mistään kotoisin.

Pisimmän aikaa olen asunut sillä paikkakunnalla, jolla kävin peruskouluni. Vaikka olen asunut tuolla paikkakunnalla kaikista pisimpään, sitä paikkakuntaa en varsinkaan miellä kodikseni. Sieltä tulee mieleen lähinnä vain ikäviä muistoja, ja kukapa nyt semmoisia haluaisi ajatella. Jos hyvä ystäväni ei asuisi kyseisellä paikkakunnalla, en varmasti koskaan kävisi siellä. Asuttujen vuosien määrä ei siis ainakaan omalla kohdallani tee paikasta kotia.

Mikä sitten tekee paikasta kodin? Onko koti jokin fyysinen rakennus tai osoite, johon posti tulee, vai tekevätkö itselle rakkaat ihmiset paikasta kodin? Ihmiset yksistään eivät voi tehdä paikasta kotia, koska silloinhan kaikki yksin asuvat olisivat kodittomia, ja minullakin oli yksin asuessani koti. Ihmisillä on kuitenkin varmasti suuri vaikutus siihen, kuinka kotoisaksi olonsa tuntee. Jos täällä Intiassa ei olisi minulle ketään tärkeitä ihmisiä, tuskin tuntisin oloani täällä lainkaan kotoisaksi, vaan minulla olisi varmasti aika orpo olo.

Määrittävätkö kodin sitten tavarat; se, että siellä on kaikki itselle tärkeimmät esineet? Jos pakkaisin koko omaisuuteni ja kuljettaisin ne vaikkapa Svetogorskiin ja ottaisin ukkelin mukaani, alkaisiko Svetogorsk tuntua jotenkin automaattisesti kodilta? Tuskin. Kotiin tarvitaan muutakin kuin pelkät tavarat ja ihmiset; jonkinlainen tunne siitä, että on kotona.

Kuva: ODNR.
En myöskään luultavasti alkaisi kutsua anoppilaa tai vanhempieni kotia omaksi kodikseni, vaikka siellä olisi kaikki tavarani ja vaikka asuisin siellä kuinka kauan. Ehkä kodin määrittääkin se, että siellä on oma lupa ja oma vapaus tehdä, mitä tykkää. Kotona saa olla vapaasti oma itsensä, siellä saa kulkea reikäisissä vaatteissa, ilman meikkejä ja tukka likaisena. Siellä saa olla olemassa vain omaa itseään ja muita perheenjäseniä varten. Kodissa on ovi, jonka voi sulkea, eikä ulkopuolisia tarvitse päästää sisään, ellei itse niin halua. Ehkä siksi anoppila tai vanhempieni koti tuskin tuntuisi koskaan omalta kodiltani: minulla ei olisi siellä koskaan täydellistä määräysvaltaa, vaan tuntisin olevani siellä aina ikään kuin kylässä. Toisaalta eihän minulla ollut täydellistä määräysvaltaa lapsenakaan, ja siltikin minulla oli koti. Ehkä kodin käsite muuttuukin, kun muuttaa pois lapsuudenkodista ja alkaa itse ottaa vastuun olemisestaan. Koti pitää itse rakentaa. Lapsuudenkodin voi varmasti joskus vielä aikuisenakin mieltää siksi "oikeaksi kodiksi", varsinkin, jos on elänyt koko lapsuutensa samassa paikassa. Jospa koti onkin se paikka, johon itse tuntee kuuluvansa? Ehkä koti onkin siellä, jossa itse haluaa olla ja jossa tuntee olonsa hyväksi?

Joskus tunnen oloni täällä Intiassa valtavan onnelliseksi, ja tunnen kuuluvani tänne paljon enemmän kuin Suomeen ikinä. Silloin iloitsen hirveästi siitä, että olen saanut mahdollisuuden löytää toisen kotimaan ja että olen pystynyt kotiutumaan tänne näinkin hyvin. Joskus taas kaipaan Suomeen, ikävöin ihmisiä, kesää, luontoa ja tavallista arkielämää siellä, vaikka tiedän, että kyllästyisin sikäläiseen arkeen aika pian. Silloin minusta tuntuu siltä, että minulla ei ole kotia oikein missään, ja tunnen oloni epätoivoiseksi ja tyhjäksi. Oikeastaan raja näiden kahden välillä - että koti voi olla kaikkialla tai että kotia ei ole missään - on hiuksenhieno. Hyvinä hetkinä kotini on siellä, missä minäkin, ja huonoina hetkinä olen koditon; ihminen, joka ei ole mistään kotoisin.

12 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys! Minä tykkään käydä Suomessa, mutta koti-ikävää Suomeen ei kyllä ole (enää) ja mielestäni se olisi aika kamalaa, jos kymmenien vuosien jälkeenkin ikävöisi kotiin Suomeen. Tarvitsen kotiini kyllä omia tavaroita ja kirjoja, en haluaisia asua valmiiksi kalustetussa vuokra-asunnossa kuten esimerkiksi meidän kiinalaiset ystävämme asuvat Shanghaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen huomannut tarvitsevani yllättävän vähän omia tavaroita ja huonekaluja, että tuntisin paikan kodiksi. Ehkä se johtuu siitäkin, että oikeastaan inhoan kaikkia Suomessa olevia huonekalujamme, ja tekisi mieli kärrätä ne kaikki kierrätyskeskukseen tai jonnekin. Että on vaan kiva, kun ne on poissa silmistä. :-D

      Poista
  2. Se on kyllä tosiaan vähän vaikea juttu vastata... Minusta on tuntunut tänne muuton jälkeen siltä niinkuin ei olisi oikein 'kotia'. haluaisin asua omistusasunnossa tai talossa, niin se tuntuisi ehkä enemmän kodilta.. olisi jotenkin turvallisempi. Ongelma on kyllä myös siinä että me ollaan jatkuvasti mietitty että muutetaan tästä talosta pois, joten en olla ehkä sitten ihan kunnolla asetuttu tänne ikinä vaikka monta vuotta jo ollaan asuttu. huokaus. Minusta tuntuu että haluan kuitenkin jäädä asumaan tänne Australiaan, mutta niin että voisin käydä Suomessa vuosittain. Se olisi just sopiva ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa kotia voisi ainakin laittaa ihan eri tavalla kuin vuokra-asuntoa. Pihakin olisi kiva olla... Hitsi kun olisikin oma puutarha, jota saisi kuopsuttaa. :-) No saattaisin kyllä kyllästyä siihen aika pian, hihii.

      Jos teillä on tosiaan ollut poismuutto siitä asunnosta koko ajan vähän mielessä, niin ei ole ihmekään, jos ei se tunnu oikein kodilta. Varmaan sitä ei edes anna itselleen lupaa kotiutua ihan kokonaan, kun sitten jos pitääkin lähteä, niin harmittaa hirveästi.

      Poista
  3. Hyvä postaus ja aika samanlaisesti ajattelen,johtuen siitä,että muuttoja on takana kauheasti ja myös eri maitten välillä. Hyvin muuten kuvailit kodin,eli se,missä tuntee olonsa vapautuneeksi. vaikka fyysinen kotini on nyt täällä,joskus tuntuu,että olisi monta henkistä kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu välillä siltä kuin henkisiä koteja olisi monta. Ne voivat olla eri tavalla koteja, ja niiden kotoisuus voi johtua eri asioista, esim. ihmisistä, joihin on kiintynyt; asioista, joita siellä on tapahtunut tai siitä, että tuntee olonsa siellä erityisen hyväksi.

      Poista
  4. Osasitpa laittaa hyvin sanoiksi nuo tunnot. Itse olen tullut siihen tulokseen, että koti ei ole oikeastaan enää missään, mutta hetkellisesti siellä minne oman pesänsä rakentaa. Ja kuten tuossa edellä sanoit, voi olla montakin eri tavalla kotia. Minun henkinen kotini on kuitenkin enemmän Suomessa, niin luulen, mutta ehkä vain siksi että siellä asuvat minulle läheisimmät ihmiset mm. lapset, tai ehkä siksikin, että vanhemmiten alkaa nähdä asioita enemmän menneisyyden kautta. Ainakaan tässä maassa minua ei taida pidätellä miestä lukuunottamatta monikaan asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertaus tuo pesän rakentaminen. Sellaistahan se vähän on, että päätetään tehdä koti johonkin. Minunkin henkinen kotini on ehdottomasti Suomessa, koska olen kuitenkin viettänyt suurimman osan elämästäni siellä ja siellä ovat kaikki minulle tärkeimmät ihmiset.

      Poista
  5. toi viimenen lause oli niin totta ja hyvin sanottu.Kamalan samalaisia tunteita hyvinä hetkinä on maailman paras koti ja suomikin näyttää kaukaa ruususelta,huonona täysin juureton..<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vissiin on, että kaikki riippuu itsestä. Silloin kun on onnellinen, voisi syleillä koko maailmaa ja kaikkia ihmisiä, ihan sama missä päin maailmaa on – kaikki paikat on silloin just tasan yhtä hyviä. Mutta sitten kun itsellä on kurja olo, koko ympäröivä maailmakin tuntuu ihan paskalta, oli sitä sitten Suomessa, Intiassa, Meksikossa tai missä vaan. Mistähän saisi tilattua kesto-onnellisuutta, tai vaikka jotkut vaaleanpunaiset lasit? :-)

      Poista
  6. Hei!

    Olen käynyt 3 kertaa Amerikassa ja viivyin siellä kaikilla kerroilla vain kuukauden kerrallaan. Jostain kumman syystä joka kerta on sieltä ollut aina vaikeampi lähteä pois. Tuntuu kuin voisin jäädä sinne aivan helposti ja täällä Suomessa ollessani , sitä ajatellessa ja siitä puhuessani on kamala ikävä sinne...
    Toki siellä asuu mieheni vaihto-oppilas perhe, jossa tietysti olemme ainakin viikon aina vierailleet. Tuntuu todella, että siellä on ainakin toinen koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosiaan siltä, että Amerikasta on tullut sinulle toinen koti. :-) Joihinkin paikkoihin kiintyy hämmästyttävän nopeasti, ja joihin ei sitten taas millään...

      Poista