Mehukas nenä

Tämä joulu oli vähän erikoinen, sillä vietimme sen ukkelin kanssa eri osoitteissa. Olemme toki viettäneet joulua ennenkin erillämme, mutta se on johtunut siitä, että ukkeli on ollut jossakin ulkomailla ja minä Suomessa. Nyt olimme kuitenkin molemmat Suomessa, ja kun ukkeli halusi viettää joulunsa kotosalla Helsingissä, minä päätin lähteä Savonlinnaan äidin ja siskon perheen luokse. Minulle tällainen järjestely sopi mainiosti, sillä minusta jokainen saa viettää joulunsa siellä missä tahtoo (etenkin jos ei välitä koko joulusta). Aika monena vuonna olemme olleet yhdessäkin jossakin muualla kuin Suomessa (pikainen blogin pläräys osoitti, että joulua on vietetty ainakin Malesiassa, Intiassa, USA:ssa, Brasiliassa ja Kolumbiassa).

Kuvakaappaus jouluvideolta, jonka teimme ukkelin ja nallen kanssa Intiassa vuonna 2009 läheisille Suomeen.

V-käyräni nousi menomatkalla Savonlinnaan huippuunsa, sillä sain ylinopeussakon – taas. Tien vieressä (ohituskaista-alueella!) oli pakettiauto, jonka kamera välähti iloisesti, kun kaasutin ohi. Nyt jäämme sitten jännityksellä odottamaan, kuinka paljon tällä kertaa tuli pikavoittoa ja miten onnistunut valokuva on. Edellinen sakko tuli pari kuukautta sitten Jätkäsaaressa samanlaisen pakettiautokameran toimesta, ja valokuva oli taas erinomaisen onnistunut.

Mitä mulla on päässäkin? Taiteltu lautasliina?

Matkalla Savonlinnaan pysähdyin Ramin konditoriassa Visulahdella, josta tuli aiemmin kertaheitolla suosikkilounaspaikkani. Sisko suositteli kyseistä paikkaa, kun olimme menossa viimeksi äidin kanssa Savonlinnaan, mutta minä hannasin vastaan, että enhän minä nyt voi missään konditoriassa lounastaa, kun minun pitää päästä ABC:lle! Onneksi kuuntelin kerrankin viisaampia, ja kävimme testaamassa konditorian. Ruoka oli aivan äärettömän hyvää, sitä oli paljon, ja varsinkin salaatti- ja jälkiruokapöydät olivat hulppeat. 

Ramin jälkiruokapöytää marraskuun alussa (ABC:llähän ei ole tarjolla jälkiruokia ollenkaan!)

Jos haluaa vain kakutella, Ramilta löytyy kakkuja ihan varmasti jokaiseen makuun. 

Aaatonaatonaattona Rami oli ehkä pienoinen pettymys, sillä paikka oli aivan täynnä, ja moni kulho oli melkein tyhjillään. Mutta ei ole ihmekään, että moni ottanut juuri Visulahden Ramin pysähdyspaikakseen, sillä Rami valittiin vuoden 2022 yhdeksänneksi parhaaksi lounaspaikaksi koko Suomessa (koko lista täällä). Huikea saavutus, varsinkin kun ottaa huomioon, että konditoria avasi ovensa vasta tämän vuoden maaliskuussa!

Olemme ulkoistaneet aattoillan jouluaterian jo monena vuonna jollekin ravintolalle, ja tänä vuonna kokoonnuimme äidin ja siskon perheen kanssa toista vuotta peräkkäin Seurahuoneen Luotoon. Minusta on kiva käydä aattoiltana ulkona syömässä, koska niin kaikki säästyvät ruoanlaitolta ja sen mahdollisesti aiheuttamalta stressiltä. Kotona voi sitten syödä seuraavina päivinä lisää jouluruokaa, jos niin haluaa, ja kyllä minuunkin upposi vielä joulupäivänä jouluruokaa, vaikka olin väittänyt kivenkovaan, että söisin jouluruokaa korkeintaan yhden kerran. Varsinkaan harmaa lihamöhkäle, jota myös kinkuksi kutsutaan, ei houkuttele milllään tavalla, ja kaikkein vähiten ulkonäkönsä puolesta. 

Aattoilta jatkui perinteisesti joulupukin vierailulla. Vanha tuttu pukki osasi hyvin siskoni uuteen osoitteeseen, ja Pörre oli tietenkin ovella vastassa.

Jee, pukki tulee!

Pörre oli pukista taas niin innoissaan, että ei meinannut karvoissaan pysyä, ja jokainen paketti oli Pörren mielestä tietenkin hänelle.

Mulle, mulle!

Sekin oli ihan varmasti mulle!

Perinteisten aattojuttujen jälkeen piti käydä kuvaamassa Olavinlinnaa, joka oli saanut juhlavalaistuksen. Värit vaihtuivat sen verran tiuhaan, että muutaman minuutin seisoskelun aikana kerkesi hyvin näkemään linnan kaikissa eri väreissä.

Jokin väri saattoi unohtua, mutta ehkä jäämme henkiin. 

Minä tykästyin tänä vuonna jouluiseen poronaamariin ja kuljeskelinkin se päässä niin sisällä kuin ulkonakin. Huono puoli naamarissa oli se, että se ei oikein soveltunut yhteen joulujuomien nautiskelun kanssa. Rupesin nimittäin yhtäkkiä ihmettelemään, miten nenäpallukka oli aivan litimärkä, kunnes tajusin, että sehän ui glögimukissa joka kerta, kun otin kulauksen. Oletteko nähneet ennen niistävää poroa?

Kysyin äidiltä, että laitetaanko tortuille kananmunaa, ja äiti vastasi, että joo.

Kävimme tietysti myös moikkaamassa iskää hautausmaalla, ja kyllä hautausmaalla olikin taas tunnelmallista. 

Tämä oli nyt toinen joulu ilman iskää, tai oikeastaan kolmas, koska vuoden 2020 jouluna iskä oli kuntoutusosastolla puolitiedottomassa tilassa. Silloinkin iskä tunnisti vielä ukkelin, kun ukkeli tempaisi maskin naamaltaan pois. Muistan aina, miten iskä ilahtui ukkelin naaman nähdessään ja sanoi tälle moi.

Savonlinnan jouluvaloja.

Ukkeli juhli aattoa Espoossa intialaisten kavereidensa kanssa, ja juhlat olivat olleet ilmeinen menestys, kun ukkeli laittoi minulle viestin joulupäivän aamuna kello 3.40, että hän oli tullut juuri kotiin ja kävisi nyt nukkumaan. 

Edelliset intialaispippalot olivat meillä (minä olin silloinkin Savonlinnassa), ja silloin ukkeli viestitteli minulle, että oliko meillä kotona vihreitä chilejä. Ukkeli ja kaverinsa kun olivat ostaneet 24 kananmunaa ja olivat nyt aikeissa tehdä munakkaita. En malttanut olla kysymättä, että oletko ihan varma, että tuo määrä kananmunia riittää. Kun jälkeenpäin kyselin ukkelilta, olivatko naapurit mahtaneet häiriintyä heidän pippaloistaan miten pahasti, ukkeli vastasi, että eivät yhtään! Joku juhlijoista oli kuulemma käynyt käytävässä kuuntelemassa, miten selvästi äänet kuuluivat asunnostamme käytävään, eikä sinne ollut kuulunut yhtään mitään. No ei kai, kun kaikki sisällä olijat olivat tietysti istuneet hipihiljaa sen yhden kuunnellessa käytävässä. 😆

Joulupotretti nallen kanssa. Tonttulakit ovat muuten sieltä Intiasta, vuodelta 2009!

Semmoinen oli se joulu. Nyt voimme sitten ruveta odottelemaan uuttavuotta! 

😘

Onnistuneen joulun aakkoset

Monen vuoden tauon jälkeen päätin taas laittaa ilmoille listan siitä, kuinka joulusta tulee varmasti onnistunut ja mieleenpainuva. Tässä siis joulun aakkoset A:sta Ö:hön!

A

Aamuaerobinen on hyvä tapa aloittaa joulunvietto. Liikunnan ei tarvitse jouluna olla mitään verisuonet räjäyttävää vääntämistä, vaan se voi olla myös leikkimielistä kisailua. Esimerkiksi ampumahiihto saa sykkeen nousemaan mukavasti, ja säännötkin ovat hyvin yksinkertaiset: viimeisenä pystyssä oleva voittaa.  

B 

Banaanikakku ei kuulu varsinaisesti jouluun, mutta jos taloudesta kuitenkin löytyy mustuneita banaaneja, käy jakamassa niitä naapureille. Jos sinulta löytyy viitseliäisyyttä, voit kietoa banaanin ympärille myös hieman lahjanarua, jotta banaanista tulee oikein näyttävän näköinen.

C

Cityjoulua viettäville on tarjolla nykyään monenlaista mukavaa ohjelmaa. Esimerkiksi Helsingin kaupunki tarjoaa tänä vuonna ilmaisen joulusaunan ja avantouinnin kaikille aattoiltaa kaupungissa viettäville. Hyvällä tuurilla sauna myös lämmitetään. Muistathan kuitenkin, että kaupunki ei tee jäähän reikiä avantoa varten, vaan tarvitset oman reiäntekovälineen, esimerkiksi omenaporan.

D 

David Hasselhoff. Jos haluat yllättää perheesi jouluaattoiltana toden teolla, tilaa paikalle perinteisen joulupukin sijasta David Hasselhoff. Kutsu naapuritkin paikalle ihmettelemään tätä joulupukin hyvin kaukaista sukulaista.

I come bearing gifts.

E

Elonmerkkejä on hyvä antaa joulunpyhinäkin, jotta muut tietävät sinun olevan vielä elävien kirjoissa. Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, mitä mikäkin merkki tarkoittaa, tässä pieni pikaopas:

Silmien räpäyttäminen kahdesti tarkoittaa: Täällä on niin kuiva ilma, että olen kohta ruttuinen rusina.

Jalan pudottaminen sohvalta: Harkitsen siirtymistä wc-tiloihin, mutta en ole varma, harkitseeko myös toinen jalkani sitä.

Käden heilauttaminen ilmassa: Onpas täällä paksu ilma. Onko joku pieraissut?

Yskäisy: Luulen, että Kiinassa joku sai juuri kaksoset.

Syvä puhallus sisään ja ulos: Tarkistin vain, että olen vielä elossa.

F 

Feliz navidad. No sehän on tietysti espanjaa ja tarkoittaa hyvää joulua. Jos joulun tunnelma pääsee lässähtämään, voidaan ruveta porukalla miettimään, mitä muita espanjankielisiä sanoja osataan. Hola, adiós, cerveza ja Julio Iglesias. Aika monta jo tulikin.

G 

G-vitamiinia ei taida ollakaan, mutta jos olisi, sitä saisi varmaan glögistä. Juokaamme siis giniä.

H 

Hyasintti. Kuulutko sinäkin niihin, jotka eivät siedä hyasintin voimasta tuoksua? Ei hätää, sillä tähänkin ongelmaan on löydetty tieteellinen ratkaisu. Kiinalainen tutkimusryhmä, joka koostui mykologeista, limnologeista ja urologeista, tutki hyasintin ominaisuuksia kymmenen vuoden ajan ja teki mullistavan havainnon: hyasintit eivät tuoksu, jos ne jättää kauppaan.

I 

Ihmisille, joilla on jo kaikkea, on vaikea keksiä lahjoja, koska heillä on jo kaikkea. Matkalahjakortti on aina hyvä idea, koska niin lahjan saaja voi itse päättää, minne matkustaa. Yllätä siis läheisesi tänä jouluna Helsingin seudun liikenteen kertalipulla, joka maksaa vain muutaman euron ja jolla pääsee esimerkiksi Mellunmäkeen.

Joulun paras lahja.

J 

Joulukuusi näyttää kivalta, mutta kuusella on semmoinen harmillinen ominaisuus, että se varisuttaa neulasia. Eikä auta, vaikka niitä kuinka liimailisi takaisin. Unohda siis joulukuusi ja hanki tänä vuonna jouluviisi.

K 

Kierrättäminen on tärkeää joulunakin. Lahjapaperit tuottavat monelle päänvaivaa, mutta niiden kierrättäminen on onneksi helppoa: tungetaan lahjaperit yhteen pussiin tai säkkiin, istutaan olohuoneen lattialle rinkiin ja laitetaan pussi kiertämään.

L 

Laadusta ei kannata tinkiä joulunakaan. Juhlijoiden keskuudesta kannattaa valita joulun ajaksi laaduntarkkailija, joka on elämässä muutenkin vastuulliseksi ja tinkimättömäksi havaittu henkilö. Laaduntarkkailijan tulee heti virheen havaitessaan huomauttaa siitä kovaan ääneen (esimerkiksi: kinkku on liian suolaista) ja osoittaa sormellaan sitä, jonka epäilee olevan syyllinen. Tunnelmakin sähköistyy mukavasti.

M 

Maksalaatikko kuuluu monen joulupöytään, ja erityisesti itse tehty maksalaatikko viehättää maksalaatikon ystäviä. Tämän vuoden hittireseptillä valmistat maksalaatikon helposti: ostat vain kaupasta palan maksaa ja laitat sen sopivaan laatikkoon. Muuttolaatikko on hyvä, mutta myös lusikkalaatikko käy hätätapauksessa.

N

Naamiaiset. Jos olet kyllästynyt siihen, että samat naamat pyörivät joka vuosi joulujuhlissasi, voit hankkia kaikille naamarit: itsellesi enkelinaamari, anopille mursu, appiukolle Boris Johnson ja niin edelleen.

O 

Odottaminen kuuluu jouluun, mutta on ryhmiä, joille odottaminen ei sovi, kuten lapset ja koirat sekä miehet ja naiset. Jos kärsivällisyys ei meinaa millään riittää, voidaan kokeilla venyttää pinnaa: irrotetaan jonkun polkupyörästä (mieluiten perheen isän kilpapyörästä) pinna, tartutaan reilulla otteella kumpaankin päähän ja katsotaan, kuinka se venyy. Jos ei veny, niin voi voi.

P 

Pelit. Tämän joulun hittipeli on Save the Date -seurapeli, joka on saanut inspiraationsa tietenkin samannimisestä televisio-ohjelmasta. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: Kullekin osallistujalle jaetaan oma taateli, jonka jokainen käy sitten piilottamassa parhaaksi katsomaansa paikkaan. Voittaja on se, jonka taatelia ei perheen koirakaan löydä.

Save the Date -peli alkamassa.

Q 

Qatarin jalkapallokisat. Jos joku rikkoo joulurauhaa ja rettelöi tunnelmaan sopimattomalla tavalla, kyseinen henkilö istutetaan rangaistukseksi television eteen ja pakotetaan katsomaan päättyneitä jalkapallokisoja VHS-tallenteilta. Rangaistus kestää niin kauan, kunnes Suomi tekee ensimmäisen maalin.

R 

Raaputusarpa on aina erinomainen lahjaidea. Jos haluat olla erityisen huomaavainen arvan saajaa kohtaan, raaputa arpa hänelle jo valmiiksi. Arvan saaja varmasti ilahtuu, kun säästyy näin valtavalta työmäärältä.

S 

Sähkön säästäminen on tärkeää joulunakin, joten tänä vuonna joulukuusta ei tuodakaan sisälle, vaan se jätetään ulos olohuoneen ikkunan taakse. Näin taloudessa säästyy huomattavat määrät sähköä, kun kuusenkynttilöitä poltetaan vain ulkotiloissa.

T 

Torttutäyte. Jos haluat nähdä jouluna yllättyneitä ilmeitä, sujauta torttujen täytteeksi tänä vuonna luumuhillon sijasta mämmiä. Niin lähellä – ja niin kaukana!

U 

Ujostelu. Moni ujostelee joulupukkia vielä aikuisenakin, ja asiasta voi muodostua joskus suoranainen ongelma. Tänä jouluna voidaankin päättää yhteistuumin, että joulupukki tyhjentää kassinsa jo ulko-ovelle, jotta säästytään kiusallisilta tilanteilta. 

Tehtävä suoritettu!

V 

Vaaka kannattaa piilottaa joulunpyhiksi, jotta kukaan ei pahoita mieltään. Myös vesimiehet, oinaat ja kaksoset voivat piiloutua halutessaan komeroon.

W 

Wolt pelastaa tänäkin jouluna, jos lahjat ovat jääneet ostamatta. Woltista voi tilata näppärästi kotiin esimerkiksi kuumemittarin, terveyssiteitä tai lihapiirakoita. Lahjan saaja yllättyy iloisesti, kun pukin paketista tulee kerrankin jotain tarpeellista, sinä säästyt kaupassa käymiseltä, ja Wolt-kuski ilahtuu, kun saa kantaa ovesi taakse kuumemittarin. Win-win-win!

X

XXL on norjalainen urheilukauppaketju, senhän kaikki tiesimmekin. Mutta tiesimmekö sitä, että Joulupuuseuran arvion mukaan Suomessa pystytetään tänä vuonna 1,4 miljoonaa joulukuusta? Joulukuusista vajaa miljoona tulee kotimaisilta joulukuusiviljelmiltä, noin 300 000 haetaan omasta metsästä, noin 150 000 tuodaan ulkomailta ja noin 12 000 haetaan naapurin metsästä.

Y 

Ylensyöminen on jokajouluinen pulma monessa taloudessa. Ongelma kuitenkin poistuu sillä, että päätetään käyttää tänä jouluna syömiseen pelkästään syömäpuikkoja. Kerrankin ei tule ahnehdittua lanttulaatikkoa tai luumukiisseliä!

Z 

Zeuksella taitaa olla jossakin joku patsaskin. Oliko se nyt Ateenassa? Jouluunhan tämä ei liity millään tavalla – ellet sitten satu asumaan Ateenassa.

Å 

Åletkos kuullut, että suomenruotsissa joulupukkia kutsutaan nimellä julgubbe eli joulumies? Muista tilata itsellesi oma joulumies ajoissa, sillä nämä loppuvat joka joulu kesken! 

Tilaa nyt oma joulumiehesi osoitteesta www.hengittävätsohvatyynyt.net.

Ä 

Äkkilähtö. Jos perinteinen joulunvietto alkaa kyllästyttää, kannattaa ottaa äkkilähtö jonnekin. Lähibaari on tunnetusti aina hyvä idea (varsinkin silloin, kun se on auki), mutta jos baariin meneminen tuntuu liian haastavalta, voit pinkaista esimerkiksi olohuoneesta keittiöön.

Ö 

Överit vai vajarit, siinäpä vasta pulma – ja aina menee pieleen. Jos valitset överit, olisi pitänyt valita vajarit, ja jos valitset vajarit, olisi pitänyt valita överit. Valitse siis se toinen!

 

Iloista, tunnelmallista, maistuvaa ja leppoisaa joulua kaikille! 

😘🎅

Pahvi-Tomppien piinaama

Tekisi mieli valittaa taas lumesta ja siitä, miten kovasti se ärsyttää, mutta enpä taida viitsiä. Minullahan on sama valitusvirsi joka talvi, eikä valittaminen ole ennenkään sulattanut lumia, joten tuskin se tekee sitä tänäkään vuonna. Sitä vain mietin, että jos lumitilanne on jo joulukuussa tällainen, millainen se on helmi- tai maaliskuussa? Vieläkö pääsemme ovesta ulos jne. Ehkä Suomen kohdalla näkyy avaruudesta otetuissa kuvissa iso valkoinen läntti, ja Tampereen seudulla pilkistää lumen keskeltä vähän jotain, kun lumikinokset eivät yllä ihan vielä Näsinneulan huippuun asti.

Näkyvyys on niin hyvä, että melkein näkyy Tallinnaan asti.

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...

Bussi oli jumittunut tänä aamuna Kalevankadulle, joten piti tehdä U-käännös ja etsiä vaihtoehtoinen reitti. Ei ollut ensimmäinen kerta...

Enpä ole tiennyt, että on tämmöisiäkin poliisiautoja.

Pitihän se tuokin poliisiauto kuukkeloida, ja selvisi, että kyseessä on panssaroitu G-sarjan Mersu, jollaisia poliisi hankki käyttöönsä muutama vuosi sitten. Kyseiset autot kestävät miinoja, pommeja ja sarjatulta, ja nämä ovatkin hyvin tärkeitä ominaisuuksia Helsingin katuja ajellessa. Autot luotiin sotilaskäyttöön alun perin iranilaisen shaahin, Mohammed Reza Pahlavin, vaatimuksesta. Jos iranilainen shaahi tahtoo tuommoisen kulkupelin, niin toki Helsingin poliisinkin pitää sellainen saada.

Kirjoittelin aiemmin kellarikomeron kuolinsiivouksesta, jonka tekemistä olin suunnitellut jo pitkään, ja nyt voin ylpeänä ilmoittaa, että siivous on tehty. Tavaraa on varastossa vieläkin siihen malliin, että en voisi edelleenkään heittäytyä ruumiiksi, mutta onpahan nyt ainakin osa tavaroista viety toivottavasti parempaan tarpeeseen. Koska olen laiska, en jaksa jaella tavaraa FB-ryhmissä tai muissa vastaavissa, vaan minun pitää saada kärrätä koko autokuormallinen samaan osoitteeseen. Onneksi on olemassa kierrätyskeskus, jonne on ainakin toistaiseksi kelvannut kaikki.

Viimeksi tosin, kun vein sinne täyden autolastillisen, tavaroitani vastaanottanut mies kysyi kahden littanan pahvilaatikon kohdalla, että mitä niissä oli. Kun selitin, että niissä on sellaista palapelijumppamattoa, ne kelpasivat vastaanotettavaksi. Kun sitten raijasin miehelle seuraavan pahvilaatikon ja selitin, että "tässä on tv-taso, jota ei ole ikinä otettu edes paketista ulos, saati sitten kasattu", mies tokaisi minulle, että "ei meillä kysellä; kaikki tänne vaan". Ja minä olin, että mitä hemmettiä – juurihan sinä kyselit niistä jumppamatoista. Missä johdonmukaisuus?

Koska ylimääräisiin kysymyksiin vastaaminen on vaivaannuttavaa, olinkin vallan riemastunut, kun löysin Olarin Prisman parkkihallista kierrätyskeskuksen vastaanottopalvelun, Boksin.

Boksin hyllyille voi tuoda tavaraa pahvilaatikoissa, ja Boksista tavara lähtee sitten eteenpäin kierrätykseen. Miten näppärää, että kauppahommat ja kierrätyshommat hoituvat samalla reissulla! Mitään kolmen istuttavaa sohvaa ei Boksiin kannata kuitenkaan yrittää tunkea (ainakaan yhtenä kappaleena), sillä tavara pitää tuoda laatikoissa, ja laatikoiden kokovaatimukset ovat tiukat (korkeus ja leveys saavat olla enintään 30–35 cm). Eihän meillä niin pieniä laatikoita ollut, joten piti käydä varta vasten ostamassa sopivan kokoisia laatikoita Clas Ohlsonilta – ja maksaa kolmesta laatikosta miltei yhdeksän euroa. Mutta mitäpä ihminen ei tekisi ylimääräisiä ihmiskontakteja vältelläkseen.

Olin tavaroita karsiessani jopa niin julma, että myös varastossa olleet nallet saivat lähteä. Pelastin ainoastaan yhden, Pikku-Nallen, josta en millään raaskinut luopua. Nyt jäljellä on siis enää kova kolmikko, yksivuotiaana saamani vanhusnalle, Naltsa sekä Pikku-Nalle. 

Nyt sitten vain arvailemaan, kuka on kuka.

Olen rakastanut nalleja lapsesta asti, ja kun muutimme asustelemaan Intiaan vuonna 2009, otin mukaani viisi nallea (luit aivan oikein, viisi). Muistan aina, kun anoppi näki nallet sängyllä ja tuhahti: "miksi sinun piti raahata nuo kaikki tänne; tuollaisiahan saa täältä basaarista kymmenellä rupialla". Toisaalta totta, toisaalta ei todellakaan.

Viime aikoina on ruvennut tuntumaan siltä, että meidän Jätkäsaaressa asumisemme saattaa olla tullut tiensä päähän. En ole vieläkään oikein kotiutunut tänne, vaikka ei minulla toisaalta ole mitään valittamistakaan. Tai hetkinen: nyt kun rupean ajattelemaan tarkemmin, niin löytyyhän sitä valittamista, itse asiassa aika paljonkin.

Ensinnäkin täältä puuttuu luonto kokonaan. Se oli kyllä tiedossakin Jätkäsaareen muuttaessamme, että ei tässä mihinkään sademetsän keskelle olla tulossa. Mutta tuohon parvekkeen eteen piti tulla puisto, ja kyllähän se on siihen tulossakin, mutta sen mitä olen tuota jo valmista puisto-osuutta katsellut, niin en puhuisi välttämättä mistään puistosta vaan ennemminkin jonkinlaisesta viheralueesta. Puisto on minusta sellainen paikka, jossa on isoja puita, ja kun puilla tuppaa tuo kasvaminen vähän kestämään, mitään kovin tuuheaa metsää tuskin tullaan näkemään ihan lähivuosina. 

Ah, tätä puiston vehreyttä!

Vielä kestää hetken, että nämä puut kasvavat.

Sataman läheisyys tuo omat haasteensa, sillä läpikulkuliikennettä on paljon, joinakin päivinä (esimerkiksi sunnuntai-iltaisin) ihan ruuhkaksi asti. Laivat saastuttavat nekin, ja kerran kun tulin illalla kotiin, ukkeli haahuili kotona levottomana, että miksi täällä haisee ihan palaneelle. Kurkkasimme parvekkeelle ja siellähän se syypää tupruttelikin. 

Astmani todettiin pari kuukautta Jätkäsaareen muuttamisen jälkeen, enkä usko, että tämmöinen elinympäristö ainakaan millään lailla virkistää keuhkoja. Rakennus- ja hiekkapölyäkin tulee vedettyä keuhkoihin varmaan melkoiset määrät.

Hämähäkit ovat kesällä todella ärsyttävä riesa, mutta ainakin toistaiseksi hämähäkit ovat pysyneet onneksi parvekkeella ja ikkunankarmeissa. Jokunen on toki löytänyt tiensä sisäänkin, mutta onneksi vain jokunen. Hämähäkkejä on aivan uskomattoman paljon, ja parvekkeiden ja ikkunoiden edessä olevat metalliritilät ovat jatkuvasti täynnä hämähäkinseittejä ja jättimäisiä hämähäkkejä. Yritin aikani hinkkailla paikkoja puhtaiksi seiteistä, mutta lopulta luovutin, kun hämähäkit palasivat kuitenkin aina takaisin. Illalla kun sain seitin pestyä, niin aamulla oli rakennelma taas pystyssä, entistä komeampana. Onhan asiassa tietysti se hyvä puoli, että jos tykkää kuvata ötököitä, kuvausmateriaalia on aina saatavilla, paitsi talvella – ja se taas on talven hyvä puoli!

Täältä ei ole myöskään löytynyt samanlaisia palveluja kuin Matinkylästä, joten käyn edelleen Espoon puolella Prismassa, treenaamassa, vaihdattamassa renkaat, huollattamassa auton ja mitä vielä. Pikkuhiljaa tässä onkin ruvennut kytemään semmoinen ajatus, että pitäisiköhän muuttaa takaisin Espooseen. Espoosta saisi samankokoisen asunnon melkein tonnia halvemmalla, ja se on kyllä iso raha. Jätkäsaari on muutenkin ihan ylihinnoiteltua aluetta (kuten muutkin uudet asuinalueet), enkä ihmettele, että niin moni meidän kanssamme tähän taloon samaan aikaan muuttaneista on muuttanut täältä jonnekin muualle.

Toki Jätkäsaaressa on hyviäkin puolia, mutta ne ovat vähissä ja aika pieniä. Ukkelin työmatka on lyhyempi, keskusta on lähellä (mikä tosin on minulle täysin yhdentekevä asia, sillä en asioi keskustassa juuri koskaan) ja merikin on lähellä. Tosin Jätkäsaaren merenrannat eivät ole mitään virkistysalueita vaan suurelta osin satama-alueita tai rakennustyömaita, joten merenrantaluontoa varten on lähdettävä Lauttasaareen, Eiranrantaan tai Lapinlahden rantaan, jonne kaikkiin on parin kolmen kilometrin matka.

Toki kaupungissa tapahtuu aina joskus jotain yllättävää (kuten että joku on oksentanut kebabit keskelle tietä), ja esimerkiksi marraskuun 23. päivä alkoi jalkapallohallin takana yhtäkkiä komea ilotulitus. En saanut koskaan tietää, miksi ilotulitus järjestettiin, mutta väliäkö sillä. Ilotulitus oli yllättävänkin komea, ja tässä siitä lyhyt (okei, kolmen minuutin mittainen) pätkä:

Eihän tuo vetänyt vertoja esimerkiksi Rio de Janeiron uudellevuodelle, mutta tuolla lailla puskista tulleena ilotulitus oli ihan jees.

Nyt on aika lopettaa valitukset tähän, mutta sitä ennen pitää kuitenkin valittaa vielä yhdestä asiasta, joka ärsyttää minua Prismoissa ihan suunnattomasti. 

Kyllä kuulkaa ahdistaa, kun seison kalatiskillä ja näen sivusilmällä, että joku seisoo vähän matkan päässä ja tuijottaa. Kun vilkaisen, kuka tämä julkea tuijottaja on, huomaan, että Björckin Tomppahan se siinä taas. Pitäisi melkein kysäistä Prismasta, voisinko saada omakseni tuommoisen pahvikuvan, jottei tulisi koskaan kotonakaan yksinäistä. Tuo olisi varmasti aika vähäruokainenkin.

😘

Uudet metroasemat

Tämä on tavallaan jatkoa viisi vuotta sitten kirjoittamaani postaukseen Länsimetron uusista asemista. Kävin silloin kuvaamassa kaikki Länsimetron uudet asemat Matinkylästä Lauttasaareen (postaus siitä täällä), ja koska metron jatkaminen Kivenlahteen oli silloin jo suunnitteilla, mietin kirjoituksessani hieman skeptisenä, milloin tuo jatkoyhteys mahtaisi valmistua (ajattelin varmaankin, että ei koskaan). Nyt Kivenlahteen kuitenkin pääsee metrolla, sillä avajaisia vietettiin 3. joulukuuta – päivälleen viisi vuotta sen jälkeen, kun olin nuo skeptiset ajatukseni kirjoittanut!

Uusia asemia on viisi – Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti – ja nämä piti tietysti lähteä katsastamaan. Hyppäsin metron kyytiin Matinkylässä ja ajoin päätepysäkille Kivenlahteen, josta lähdin sitten valumaan takaisin kohti Matinkylää. 

Kivenlahti kutsuu!

Metroon päästyäni tuli kuitenkin vastaan ongelma: viestitaululla luki, että Matinkylä oli ollut viimeinen asema ennen C-vyöhykettä. Mikäs se semmoinen C-vyöhyke oli? Luulin, että C-vyöhyke on jossain periferiassa eikä Espoossa. Äkkiä kännykkä esiin ja googlettamaan, olinko onnistunut ostamaan vääränlaisen lipun. Ja kyllä vain: Matinkylän jälkeen alkoi tosiaan C-vyöhyke. Ostamani AB-lippu ei riittänytkään matkalleni, vaan oli ostettava uusi BC-vyöhykelippu. Siinä meni 2 euroa 80 senttiä kankkulan kaivoon. Kallista tämä metrolla ajelu.

C-vyöhykehän se siinä.

Kivenlahden asemalla minua tervehti näyttävä valaistus. Katon valoputket kuvastavat lukemani mukaan Kivenlahden mainetta valkeana kaupunginosana.

Toinen silmiinpistävä elementti asemalaiturilla on Kalle Mustosen veistos nimeltä Kulkijat.

Teoksen kuvauksen mukaan nämä "sympaattiset ja humoristiset hahmot" juoksevat metrolaiturilla. Itse en havainnut sen enempää sympaattisuutta, humoristisuutta kuin juoksemistakaan, mutta olenkin taiteellisesti sivistymätön.

Meinasin piipahtaa ulkona Kivenlahdessa, mutta uloskäynnin nähdessäni tulin toisiin ajatuksiin. 

Tervetuloa Kivenlahden asemalle! Täällä me lipuntarkastajat jo odotellaankin!

Olisi tuntunut typerältä käydä haistelemassa raitista ilmaa, palata saman tien takaisin ja ruveta tämän häröilyn jälkeen esittelemään matkalippua. Tulipa käytyä Kivenlahdessa!

Kivenlahden aseman mielenkiintoista arkkitehtuuria. Tästä kuvasta on muuten vaikea sanoa, ollaanko menossa ylös- vai alaspäin! Mitä veikkaat?

Seuraavaksi vastassa oli Espoonlahden asema. Espoonlahti on minulle tuttu lähinnä siitä, että siellä on uimahalli (jossa en ole kyllä käynyt miesmuistiin), ja uimahalli oli valikoitunut myös metroaseman teemaksi.

Aseman yleistunnelmaan on haettu vaikutteita uimahallin väri-, valo- ja materiaalipaletista, ja lopputulos oli minusta varsin onnistunut. 

Aseman yhteydessä on Lippulaivan kauppakeskus, jossa on monenmoisia palveluita. 

Hotelli helpotuskin oli metroaseman sisäänkäynnin vieressä, ja päätinpä käydä asioimassa, kun sattui olemaan tarvetta.

Asiointi oli ollut haasteellista viisi vuotta sitten, ja haasteellista se oli edelleen. Nyt minulle ei meinannut mitenkään selvitä, miten ovi menee lukkoon, vaikka seinällä oli ohjeet.

Yritin etsiä painiketta oven sisäpuolelta ja kokeilin kaikkea vähänkin nappulalta näyttävää, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta hoksasin, mistä ovi meni lukkoon, mutta kauan siinä kesti.

Ruiskuille on oma pudotusaukkonsa.

Takaisin asemalla.

Soukan asema on saanut vaikutteita asemaa ympäröivästä 60-luvun modernistisesta rakennuskannasta, ja asemalaiturihallissa on hieman samantyylistä valaistusta kuin Kivenlahdessakin. Valaisimia on 1300 kappaletta, ja valot näyttävät aaltoilevan.

Soukan asema on peräti 40 metrin syvyydessä, ja se on siitä erikoinen, että asemalla ei ole lainkaan liukuportaita, vaan asemalle ja sieltä pois siirrytään hisseillä.

Hissin ala-aula on vaikuttava. 

Seinän taitteiset seinälevyt esittävät metrotunnelin louhittuja kallioleikkauspintoja ja ovat osa Taneli Rautiaisen neliosaista Sfäärit-tilataideteosta. 

Matka maanpinnalle kesti yllättävän kauan, ja heti hissistä ulos tullessani näin, että sisäänkäynnin edessä oli taas lipuntarkastajat. Kylläpäs lipuntarkastajat ovat nyt intopiukeina, kun on uusia asemia ratsattavaksi! Päätin tällä kertaa kuitenkin mennä ulos katsomaan, miltä Soukassa näytti. 

Harmaata on.

Metroaseman edessä olevan Soukantorin ulkovesiallas on remontoitu monen vuoden käyttökatkon jälkeen, ja altaaseen saadaan vesi ensi kesäksi.

Altaan kimpussa puuhasteltiin lumipyryssäkin.

Metroasemarakennus ei oikein istunut minusta ympäristöönsä vaan näytti vanhojen kerrostalojen keskellä ulkoavaruudesta siihen tipahtaneelta. 

Länsimetron asemakuvauksessa Soukan asemaa kuvaillaan seuraavasti: 

"Sisäänkäyntipaviljonkien jokainen kulma on veitsenterävä, kun taas pinnat vaikuttavat äärimmäisen ohuilta. Pintojen värit nousevat modernismin perinteitä seuraillen tärkeämpään rooliin kuin niiden materiaalit. Sävyt edustavat kuitenkin 2020-lukua. Sisäänkäyntipaviljonkien julkisivut on verhottu metallilevyillä, joiden maalauskäsittely on suunniteltu erityisesti Soukan asemaa varten. Kaksikerroksisen polttomaalauskäsittelyn ulompi kerros on antigraffitilakka, joka sisältää väriä vaihtavia hippuja. Julkisivujen sävy vaihtelee katselukulmasta ja säästä riippuen. Pinta myös heijastaa ympäristön värejä ja muotoja. Sisäänkäynnit toisaalta kontrastoivat Soukan vanhaa rakennuskantaa ja toisaalta sulautuvat siihen kameleonttimaisesti."

Jäljellä ovat enää Kaitaan ja Finnoon asemat, joista kurkistamme ensimmäiseksi Kaitaalle. Kaitaan asemalaiturialuetta hallitsee Antti Tantun teos nimeltä Juurtuminen. 

Teos kuvastaa juurien verkostoa, ja sitä riittää koko laiturialueen mitalta. Teoksen nimen voidaan tulkita kuvaavan toisaalta niiden mäntyjen juuria, jotka kaadettiin aseman tieltä, ja toisaalta paikoilleen asettumista ja asuinympäristön tutuksi muuttumista. Juurtuminen ei tapahdu hetkessä, vaan tarvitaan aikaa, elämäntapahtumia ja kanssaihmisiä.

Kaitaan aseman ympäristö näytti rakennuskannaltaan hyvin samankaltaiselta kuin Soukka. 

Viimeisenä asemana on Finnoo, jota olin odottanut innolla, sillä asemalla on Suomen pisimmät liukuportaat.

Finnoon asemalaituri miellytti minua näistä asemista ehkä eniten, sillä asemalaiturin toista laitaa koristi Leena Nion Haavekuvia-teos, josta pidin kovasti.

Nion teos muodostuu kahdesta eri kuvakerroksesta.  Päällimmäisessä kerroksessa on kolmisenkymmentä erilaista kuvaneliötä, joiden laserleikatuista aukoista näkyy takalevyn liukumaalattu kirkas sävymaailma. Teoksen yksityiskohdat ovat merenrannan luonnosta. 

Finnoon liukuportaiden nostokorkeus on 34,5 metriä ja runkojen pituus noin 78 metriä, ja portaat pitävät siis hallussaan Suomen pisimpien liukuportaiden titteliä. Portaat olivat minulle pienoinen pettymys, sillä ne eivät tuntuneet yhtään sen pidemmiltä kuin muiden asemien liukuportaatkaan. 

Finnoon asuinalue on nuori, ja vielä muutama vuosi sitten aseman ympäristössä ei ollut yhtään taloa. Lähellä on yksi lempipaikoistani, Suomenojan lintulampi, jolla tapasin käydä lenkkeilemässä Matinkylässä asuessamme melkein viikoittain. En muista, olenko käynyt lintulammella kertaakaan Jätkäsaareen muuttamisen jälkeen, enkä tiedä, vieläkö lampi on yhtä suosittu lintubongauspaikka kuin aiemmin. 

Finnoon asema onkin saanut inspiraationsa rannikon lintukosteikon sävyistä ja kasvillisuudesta. 

Finnoosta suunnitellaan 17 000 asukkaan kaupunginosaa, ja aseman ympäristöön on määrä tulla korkeita tornitaloja, joista avautuu hienot näköalat merelle ja muualle ympäristöön. Korkeimmasta asuintalosta tulee 24-kerroksinen. Rakentaminen aseman ympärillä on vielä aika alkutekijöissään mutta kuitenkin jo ihan hyvässä vauhdissa.

Onhan se kiva, että saadaan uusia asuntoja, mutta minä ihmettelen edelleenkin, tarvitaanko reilun viiden miljoonan asukkaan Suomessa oikeasti näin paljon uusia tornitaloja ja kokonaisia uusia kaupunginosia. Mistä näihin kaikkiin taloihin saadaan asukkaat? Luontoala käy aina vain pienemmäksi, kun pitää saada koko ajan uusia taloja. Taloja, taloja, taloja! Voi herranen aika sentään.

Uudet asemat jättivät minut hieman kylmäksi, enkä kokenut sellaisia vau-efektejä kuin edellisellä asemakierroksella viisi vuotta sitten. Erityisesti Aalto-yliopiston asema oli huikea! Minusta nämä uudet asemat olivat kaikki aika samasta muotista väännettyjä, kliinisiä läpikulkupaikkoja – vaikka sitähän metroasemat tietysti ovatkin, läpikulkupaikkoja. 

Loppuun vielä asiaan mitenkään liittymättä kuu, joka nousi äsken Helsingin kattojen ylle. 

Kivaa viikonloppua! 😘

(Asematietous on peräisin Länsimetro-sivuston asemakuvauksista.)