Road trip Rondaan

Teimme sunnuntaina pienen road tripin sisämaahan Rondaan, mutta sitä ennen piti kuitenkin vuokrata auto. 

Ajoimme Rondaan tuota pohjoista reittiä ja palasimme etelämpää.

 

Auton vuokraus ei sujunutkaan ihan niin helposti kuin yleensä, sillä vuokraamossa tuli pientä sanaharkkaa. Vuokraus oli jo maksettu etukäteen netin kautta, mutta vuokraamo vaati vielä vuokrauksen pantiksi 401 euron suuruista vakuusmaksua luottokortilta. Ei tässä mitään, sillä tämähän on ihan yleinen käytäntö, että luottokortilta varataan jonkin suuruinen panttimaksu. Tämä kyseinen firma (=Alamo) kuitenkin vaati, että pantti pitää ottaa kahdelta eri luottokortilta – toiselta kortilta 400 euroa ja toiselta yksi euro – ja kummankin luottokortin on oltava kuljettajan (eli minun) nimellä. 

Olin ihan pöyristynyt moisesta käytännöstä, enkä todellakaan suostunut järjestelyyn mukisematta. Olettaako vuokrausfirma, että ihmiset kanniskelevat mukanaan useampaa luottokorttia? Miksi tätä ei ollut mainittu vuokrausehdoissa? Mitä sitten, jos minulla ei olisi ollutkaan kahta luottokorttia? Käytäntö tuntui kertakaikkisen järjettömältä, emmekä ole edelleenkään keksineet mitään vähänkään järkevää syytä moiselle käytännölle. Onko muilla kokemusta tämmöisestä, että pantti varataan kahdelta eri luottokortilta, ja sattuisiko joku mahdollisesti tietämään syyn, miksi näin tehdään?

Kaiken lisäksi paikan johtaja kehtasi korttejani syynättyään väittää, että toinen korteistani ei ole luottokortti vaan että se on vain debit-kortti. Minulta meinasi palaa hihat ihan totaalisesti, koska kyllä kai minä nyt itse tiedän, millaisia kortteja minulla on. Jos kerran olen käyttänyt korttia monta vuotta luottokorttina, niin kuinka helvetissä siitä on tullut yhtäkkiä vain debit-kortti?

Lähdimme siis autovuokraamosta vähän paskafiiliksillä, ja olin varma, että mälläisin auton heti ensimmäisessä risteyksessä, kun sapetti niin mahdottomasti. Yksi läheltä piti -tilanne tulikin ensimmäisessä liikenneympyrässä. Ei ole mukava lähteä paskoilla fiiliksillä vieraan auton rattiin. 

Onneksi autovuokraamo unohtui pikkuhiljaa, kun matkamme eteni.

Heinät oli jo monin paikoin kaadettu ja paalitettu pieniksi kuutioiksi.

Rondaan kesti ajaa vajaat puolitoista tuntia, ja sitten olimme perillä. 

Koska olimme lähteneet matkaan aika ex tempore ja liian myöhään nähtävyyksien aukioloaikoja ajatellen, oli pakko priorisoida, mitä halusimme nähdä. Voittajaksi selviytyi entinen härkätaisteluareena ja kakkossijalle jäi entinen arabilainen kylpylä. Täytyy sanoa, että kyllä söi miestä – tai siis tässä tapauksessa naista – kun arabikylpylä jäi näkemättä, mutta minkäs teet. 

Ensin piti kuitenkin pysäköidä auto. Ukkeli oli halunnut vuokrata isomman auton, koska isompi auto olisi mukavampi istua ja ajaa, ja siksi hän olikin ottanut auton Alamosta, jota emme olleet koskaan aiemmin käyttäneet (Hertzillä ja Avisilla oli tarjolla vain pienempiä autoja). Iso auto on toki mukava matkustaa mutta ihan veemäinen parkkeerata, varsinkin jos osuu pieneen ja superahtaaseen parkkihalliin niin kuin minä Rondassa. Suhasin parkkihallissa kusi sukassa yrittäen väistellä tolppia, joita oli siroteltu joka kulmaan autoilijoiden kiusaksi, ja ahdisti jo etukäteen ajatus, että palauttaisin auton sen luottokorttishown jälkeen vuokraamoon vielä mällättynäkin. Yhden kerran olen vuokra-autoa elämäni aikana kolhinnut, ja toivoin, että toinen kerta ei tulisi nyt.

Löysin kuin löysinkin lopulta hallin peränurkasta vähän tilavamman oloisen paikan ja sain mallattua auton jotenkin paikalleen. 

Siinä on ja pysyy!

Onneksi kaiken harmituksen jälkeen härkätaisteluareena ylitti upeudessaan kaikki kuvitelmat.

Meikäläinen oli taas lukenut säätiedotuksia, että Rondassa olisi päivälämpötila vain 20 asteen kieppeillä, ja vetänyt päälleen pitkän koltun. Jotenkin olin kuvitellut, että Ronda sijaitsisi (missä Kuukkeli?!) hyvinkin korkealla, vaikka eihän se sijaitse kuin noin 750 metrin korkeudessa. Tuli ihan mieleen tapaus Santa Fe Kolumbiassa, kun olin varustautunut sielläkin parinkymmenen asteen lämpötiloihin, vaikka oikeasti lämmintä oli yli 30 astetta. Vaatetta vain kunnolla päälle, ettei varmasti palale. 😆

Suuri härkätaistelija on saapunut areenalle.

Rondan härkätaisteluareena on yksi vanhimmista, sillä se otettiin käyttöön vuonna 1785. Areena on halkaisijaltaan 66 metriä, ja ymmärtääkseni se on edelleen käytössä. Vierailijat pääsevät kuitenkin tutustumaan areenaan niinä päivinä, jolloin areenalla ei ole toimintaa.

Reitti kulki välillä härkätaisteluareenan sisäosissa esitellen mm. härkätaistelijoiden vaatetusta.

Härkätaistelijoiden vaatteita ja aseita sekä taisteluissa kuolleiden härkien päitä.

Vasemmalla härkätaistelija Rafael Gómez Ortegan puku ja oikealla Manuel Rodriguezin takki.

Yläkerrassa avautui mukava näkymä katsomoon ja areenalle. 

Härkätaisteluareena ulkoapäin.

Söimme lounaan yhdessä härkätaisteluareenan vieressä olevista ravintoloista, mutta ruoasta ei ole sen kummempaa sanottavaa (muuta kuin että tulipahan syötyä taas ranskanperunoita, joita tarjotaan täällä näköjään joka ruoan kanssa). 

Rondan ehkä tunnetuin nähtävyys on Puente Nuevo eli silta, joka yhdistää kaupungin kaksi puolta ja joka vie yli El Tajo -rotkon. Sillalla on korkeutta 98 metriä, ja sen rakentamisessa kesti 34 vuotta (vuodesta 1759 vuoteen 1793).

Sillasta olisi saanut paremman kuvan, jos olisi mennyt alas laaksoon. Yritimmekin tätä, mutta kun eksyin pienelle kujalle, jolle ei mahtunut kuin yksi auto kerrallaan, ja jouduin peruuttamaan pitkän matkan takaisin toisen auton edestä pois, päätin, että antaa olla.

Näköalat alas laaksoon olivat huikaisevat. 

Puente Nuevon vieressä oli hotelli Parador de Ronda, jonka terassille menimme kahville. En nykyään suuremmin välitä leivonnaisista, mutta nyt oli ympäristö niin kohdallaan, että oli pakko maistella talon tarjontaa. 

Ronda oli kaiken kaikkiaan varsin viehättävä pikkukaupunki. 

Lopulta oli aika lähteä ajelemaan takaisin Torremolinokseen, ja paluumatkan reitti kulkikin komeissa maisemissa yli kilometrin korkeudessa. 

Lähemmäs rannikkoa päästyämme näkyi jo pilkahdus mertakin. 

Takaisin motarilla.

Semmoinen oli se reissu. Nyt tämä lähtee kävelylle. 

😘

Matka jatkuu

Vaikka Barcelona onkin kiva kaupunki, viikko siellä riittää oikein hyvin. Pakkasimme siis kamamme, suuntasimme lentokentälle ja hyppäsimme Vuelingin lennolle Malagaan. Ennen lentoa jänskätti kaksi asiaa: matkatavarat, joita oli paljon, sekä tietysti korona. Espanjalaiset saavat liikkua nyt hätätilan päätyttyä maan sisällä vapaasti, ja olin lukenut jostakin, että sama koskisi myös ulkomaalaisia turisteja. En ollut kuitenkaan ihan varma asiasta, ja siitä syystä hieman arvelutti kentälle mennessä. Mitä jos meiltä vaadittaisiinkin tuore todistus negatiivisesta koronatestistä? Meidän testituloksemmehan olivat jo yli viikon vanhoja, Suomessa saatuja.

Kukaan ei kuitenkaan kysellyt lentokentällä koronasta mitään siitäkään syystä, että lähtöselvitys piti tehdä itse automaatilla. 

Tämä ei kyllä hyvää tiedä...

Lähtöselvityksen jälkeen ruumaan menevät laukut piti jättää omatoimisesti hihnalle, ja siinä tulikin mutkia matkaan, sillä toinen laukku painoi 2,8 kiloa yli sallitun, eikä hihna suostunut ottamaan laukkua vastaan. Lentokenttävirkailija neuvoi joko ottamaan laukusta tavaroita pois tai maksamaan laukusta ylipainomaksun, ja päädyimme suosiolla jälkimmäiseen. Lähtöselvitystiskin mies ei lopulta kuitenkaan ottanut laukusta mitään maksua vaan vinkkasi vain silmää ja antoi laukkumme kadota hihnaa pitkin lentokentän uumeniin.

Laukku aiheutti ongelmia toisellakin lailla. Kun kävi ilmi, että hihna ei ottaisikaan laukkua vastaan, riuhtaisin laukun varomattomasti hihnalta pois, ja selkääni vihlaisi todella pahasti. Yleensä olen painavia matkalaukkuja heitellessäni tosi tarkka siitä, että keskivartalon tuki on kohdallaan ja että keskivartalon lihakset ovat varmasti hereillä tukemassa selkää, mutta nyt keskittyminen unohtui, ja sain maksaa virheestä välittömästi. Pahinta oli lähteä istuma-asennosta liikkeelle, ja seisomaan nouseminen olikin suoritettava varovasti tunnustellen. Kipukohta oli toki vanha tuttu SI-nivel, että siinä mielessä asiat olivat hyvin (tuttu kipu on aina parempi kuin tuntematon), mutta koskaan aiemmin kipu ei ollut ollut näin voimakasta eikä alkanut yhdestä ainoasta liikkeestä. Pelotti, miten pääsisin Malagassa lentokoneesta ulos, kun koneessa on yleensä suoriuduttava liikkeelle suhteellisen nopeasti, ja päätinkin ottaa särkylääkettä, jos se vaikka auttaisi.

"Eristyskoppeja" Barclonan lentokentän loungessa koronaa pelkääville.

Suuri osa lentokentän liikkeistä oli suljettu. Koronan takia tietenkin!

Lento Barcelonasta Malagaan kesti reilut puolitoista tuntia, ja lähtökin vielä viivästyi, kun koneesta piti saada ulos kolme laukkua, joiden omistajat olivat tehneet lähtöselvityksen mutta jotka eivät kuitenkaan itse olleet ilmestyneet lennolle. Laukut olivat siis päässeet koneeseen asti mutta niiden omistajat eivät. Mietin, että miten tuollaistakin voi sattua, että matka katkeaa lähtöselvitystiskin ja lähtöportin välille. Ehkä lähtijöiden ei ollut alun perin tarkoituskaan tulla lennolle, ja laukuissa oli esimerkiksi pommi... 

En jaksaisi jauhaa enää koronasta, mutta kyllä taas mietimme ukkelin kanssa, miten absurdia on, että lentokentällä kehotetaan ihmisiä pitämään välimatkaa toisiinsa, mutta kuitenkin lentokenttäbussissa ja lentokoneessa on pakko olla vieraiden ihmisten kyljessä kiinni.

Ja taas mennään!

Pohjois-Espanja jää taakse...

... ja Etelä-Espanja odottaa.

Pääsin kuin pääsinkin lentokoneesta ulos kunniallisesti, ja Malagan lentokentältä jatkoimme matkaamme Malagan vieressä sijaitsevaan Torremolinokseen, jossa Airbnb-asunnon omistaja jo odottelikin meitä. Jos edellisessä asunnossa parasta oli sijainti, tässä asunnossa parasta ovat ehdottomasti näkymät. 

Meidän oli tarkoitus vuokrata auto jo heti saapumista seuraavana päivänä eli tänään, mutta jotenkin lomakaupungin ilmapiiri imaisi mukaansa niin, että tuumasimme, että ehtiihän sitä myöhemmin. Teki vain mieli olla ja nauttia kiireettömästä elämästä. 

Ensimmäiseksi oli suunnattava läheiseen supermarkettiin, koska oli ostettava peruselintarvikkeita, kuten vettä ja kaljaa. Asunnostamme löytyi perässä vedettävä mummokärry, ja päätimme kokeilla sitä, koska sillä saisi kaljalastin siirtymään paikasta A paikkaan B, ilman että tarvitsisi kantaa mitään. Kärry olikin ihan pirun näppärä, ja kaiken lisäksi kaupassa oli ilmainen mummokärryparkki, jota piti sitäkin kokeilla.

Hyvin toimii! (Meidän kärry on vasemmanpuoleinen.)

Kauppa oli iloinen yllätys, sillä sieltä sai ihan kaikkea. 

Valmisruokapisteestä lähti mukaan grillattu broileri, jottei tarvinnut syödä illalla ulkona.

Kakkujakin oli tarjolla monenmoisia.

Barcelonassa en ollut oikein löytänyt läheltä hyvää ruokakauppaa, millä ei sinänsä ollut väliä, koska tarvitsimme loppujen lopuksi kaupasta tosi vähän mitään, sillä söimme lähes kaikki ateriat ulkona. Aamiaiset söimme tosin kotona, sillä en voi sietää sitä, jos pitää lähteä haeskelemaan aamiaista jostakin. Siinä alkaa päivä kyllä niin väärällä jalalla, että vitutuskäyrä on maksimissaan jo ennen kello kymmentä. Minä vedinkin aamiaiseksi Weetabixia ja ukkeli joko mysliä tai muroja.

Viimeisenä Barcelonan-aamuna suostuin kuitenkin syömään aamiaisen – tai oikeastaan brunssin – ulkona, kun ukkeli oli löytänyt läheltä kivan aamiaispaikan, La Esquinan. Oli kyllä pakko myöntää, että Esquinan aamiainen päihitti Weetabixit mennen tullen. 😆

Otimme kevyen aamiaisen, johon kuului paahtoleipää avokadolla ja fetalla sekä kvinoaa mm. punajuuren kera...

... sekä hedelmiä että jogurttia.

Barcelonan ruokakaupoista tuli muuten mieleen, että yhdessä kaupassa oli (ainoalle) kassalle sen verran jonoa, että myyjä huikkasi minua menemään automaattikassalle. Pelkään kaikenlaisia automaatteja ihan hirveästi, varsinkin ulkomailla, kun niiden kanssa tulee aina jotain ongelmia, ja vastasin myyjälle, että en osaa käyttää automaattia. Myyjä ei ollut tästä moksiskaan vaan sanoi, että hän voi tulla auttamaan minua, ja niin myyjä skannasi kaikki tuotteeni, ja minun täytyi vain maksaa ne. 

Avulias myyjä.

Selkäni oli tänään jo niin hyvässä kunnossa (luojan kiitos!), että uskalsin ajatella jo jumppaamistakin. Ukkelin ilme oli näkemisen arvoinen, kun kaivoin esiin jumppapallon ja rupesin pumppaamaan siihen ilmaa. Ukkeli kysyi, olinko tuonut pallonkin mukanani, ja lisäsi vastauksen kuultuaan, että ei ole ihme, jos matkalaukkumme painavat niin paljon, kun pitää lennättää kuntoiluvälineitäkin ympäri Eurooppaa. 😆 Joku ehkä ajattelee, että kyllä on hullu ihminen, kun pitää jumpata matkallakin, mutta liikunta kuuluu samalla lailla oleellisena osana elämääni kuin vaikkapa syöminen ja nukkuminen, enkä lopeta niitäkään vain sen takia, että satun olemaan matkalla.

Tähän talokompleksiin kuuluu myös muun muassa uima-allas, ravintola ja tenniskenttä, mutta koska tänään oli pilvistä ja aika kylmä (25 astetta toki, mutta se tuntui jotenkin tosi kylmältä Barcelonan jälkeen), uima-allasalue jäi testaamatta. 

Olin haaveillut aamu-uinneista altaalla, mutta allas aukeaakin vasta 10.30, joten aamu-uinnit jäävät nyt haaveeksi – ellen sitten innostu menemään mereen uimaan. 

Iltapäivällä päätimme lähteä käymään taksilla läheisessä Benalmadenan kylässä, mutta taksia olikin yllättävän vaikea saada. Barcelonassa käytimme Free Now -sovellusta, joka toimi aivan loistavasti, mutta täällä emme saaneet samaisella sovelluksella autoa. Uber kumminkin toimi, joten pääsimme kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Benalmadenaan. 

Olin katsellut Airbnb-asuntoa myös Benalmadenasta, ja minusta potentiaalisin ehdokas oli Benalmadenan satamassa sijaitsevassa talossa. 

Asunto oli tällaisessa rakennuksessa, ehkäpä juuri tässä talossa.

Ukkeli ei ollut kuitenkaan innostunut asunnosta yhtään, kun parvekenäkymä oli sataman "takavesiin" (ei siis avoimelle merelle), ja nyt talot nähtyäni minäkin olin tyytyväinen, että emme olleet valinneet kyseistä asuntoa. En tykännyt muutenkaan sataman ympäristön ahtaasta turistirysämäisestä tunnelmasta.

Taksien saamisen vaikeuden todettuamme päätimme vuokrata sittenkin jo huomenna auton, ja ehkäpä käymme huomenna jossain vähän kauempanakin.

Nyt lopetan kumminkin tältä erää tähän! Kuulin, että siellä Suomessa on hirveät helteet, ja mietin, että minun parvekekukkasista ei ole kyllä enää mitään jäljellä, kun pääsemme takaisin kotiin. Onneksi maltoin mieleni, enkä hankkinut enempää kukkasia!

Pitääkö olla huolissaan?