Kuinka usein?

Bongasin Tiialta Minäkö keski-ikäinen? -blogista hauskan haasteen, ja päätin itsekin vastailla kysymyksiin. Voi olla, että vastauksista tulee taas pidempiä kuin olisi suotavaa, mutta yritän pitää sanaisen arkkuni kurissa.

Kuinka usein...?

Vaihdat lakanat? 

Yleensä noin kerran kahdessa viikossa, joskus useamminkin. Puhtaisiin lakanoihin pujahtaminen on yksi arjen luksusjutuista.

Vaihdat pyyhkeet? 

Nämäkin yleensä kerran viikossa.

Pesen hiukset?

Kuten olen jo aiemmin kertonutkin, joka päivä (eli siis aamu).

Soitat isälle/äidille? 

Iskälle yleensä isänpäivänä ja synttäripäivänä sekä silloin, jos on jotain asiaa. Äidille ehkä noin kerran viikossa. Viestejä lähettelemme äiskän kanssa kuitenkin lähes päivittäin.

Näet vanhempiasi? 

Elämäntilanteesta johtuen varsin kausiluontoisesti. Ulkomailla ollessani en moneen kuukauteen, mutta Suomessa ollessani saatan viettää vanhemmillani viikon, parikin. Yritän kai kompensoida pitkiä poissaolojani sillä tavalla jotenkin.

Iltapukukierros näköjään alkamassa. (Saa yrittää arvata, mitä tässä tapahtuu.)

Käyt leffassa? 

En koskaan. Elokuvista kun ei voi koskaan tietää etukäteen, ovatko ne hyviä vai huonoja, ja minusta olisi kauheaa istua pakotettuna pari tuntia leffateatterissa katselemassa jotain surkeaa leffaa. En jaksa katsoa nykyään muutenkaan lainkaan elokuvia, paitsi teluguelokuvia silloin tällöin (viimeksi ukkelin serkulla Ruotsissa).

Föönaat hiukset? 

Vain pakon edessä. Tykkään kuivattaa hiukset "päähän", ja se on yksi syy, miksi minun pitää herätä aamulla pari tuntia ennen lähtöä. Salilta ja uimahallistakin lähden mieluummin märillä hiuksilla kuin rupean kuivattelemaan niitä. Joskus on kuitenkin pakko turvautua fööniinkin.

Putsaat lattiakaivot? 

Varmaan jotain kerran vuodessa. Tämä on inhokkihommani numero yksi, ja siksi aina "unohdan" sen.

Käyt metsässä? 

Espoossa ei tule nykyään hirveästi metsäiltyä, mutta Itä-Suomessa käyn joskus metsässä kävelyllä tai poimimassa marjoja tai keräämässä sieniä. Tänä vuonna idässä ei tullut mustikoita yhtään, mutta puolukoita tuli ihan kivasti.

Käyt suihkussa? 

Usein kolmekin kertaa päivässä. Pesen aamulla tukan, mutta tykkään käydä myös illalla suihkussa, ettei tarvitse mennä päivän aikana kertyneen likakerroksen kanssa sänkyyn. Kolmannen kerran käyn suihkussa treenin jälkeen.

Sanot läheisillesi, että rakastat heitä?

Suoranaisesta rakkaudesta en osaa puhua muuta kuin ukkelille ja vanhemmilleni. Vanhemmillekin asia tulee sanottua kiertoteitse ("olet rakas").

Sanot miehelle, että rakastat häntä? 

Jos tämä pitäisi sanoa suomeksi, niin sanoisin varmasti todella harvoin. 'Minä rakastan sinua' tuntuu jotenkin niin hirvittävän painavalta lauseelta, että sitä on vaikea saada ulos suustaan. Englanniksi on helppo huikata "love you".

Tarkistat kuivakaapin sisällön?

Minulle tulee kerran tai pari vuodessa sellainen puuska, että käyn läpi kaikki keittiön kaapit ja koko huushollin muutenkin.

Luuttuat lattiat? 

Täällä Boliviassa on pakko pestä lattiat vähintään joka toinen päivä, koska muuten saa kävellä jalkapohjat mustina. Saasteita on kai niin paljon, eivätkä asunnotkaan taida olla yhtä tiiviitä kuin Suomessa. Sama juttu on Kolumbiassa ja Intiassa.

Suomessa pesen lattiat tosi harvoin ihan siitä syystä, että en näe puuhassa oikein mitään järkeä. Eiväthän lattiat ole edes likaiset. Olisi varmasti eri asia, jos taloudessa olisi lemmikkejä tai pieniä lapsia. Vaikka Suomessa ei pesisi lattioita vuoteen, lattianpesuvesi ei ole silti yhtä mustaa kuin täällä Boliviassa tai Intiassa kahden päivän pesutauon jälkeen (olen testannut 😆).

Peset vessan? 

Yleensä kerran viikossa, mutta useamminkin tarpeen mukaan. Vessan/kylpyhuoneen pitää olla minusta aina siisti. En todellakaan rupea katselemaan mitään jarrutusjälkiä.

Puhdistat liesituulettimen? 

En ole koskaan puhdistanut liesituuletinta, sillä meillä ei ole liesituuletinta.

Syöt noutoruokaa? 

En oikein tiedä, mitä noutoruoka tarkoittaa. Ravintolasta ostettuja take away -annoksia vai kotiin tilattuja ruokia? Oli kyse kummasta tahansa, en syö kumpaakaan juuri koskaan. Jos tilaamme kotiin jotakin, siihen on yleensä jokin erityinen syy, kuten muuttopäivä tms.

Valehtelet? 

Vaikka arvostan rehellisyyttä ja totuuden puhumista erittäin paljon, ihmisten ei silti tarvitse minusta tietää kaikkea. Joskus kertomatta jättäminen tai suoranainen valehteleminen on parempi kuin kylmä totuus. Mutta itselleen ei saa koskaan valehdella eikä itseään saa huijata, vaan tosiasiat pitää aina pystyä myöntämään. Minun on vaikea ymmärtää esimerkiksi sellaista, että kehitellään kaikenlaisia selityksiä, miksi ei voida tehdä jotain, kun totuus on ehkä se, että ei vain viitsitä. Sitten sama levy jää päälle pyörimään, pahimmassa tapauksessa koko elämän ajaksi. Parempi vain myöntää totuus itselleen ja miettiä, haluaako ja voiko tehdä asialle jotain vai ei, ja siirtyä sen jälkeen elämässä eteenpäin.

Riitelet suhteessa? 

En muista, milloin olisimme viimeksi ihan suoranaisesti riidelleet, eikä ole varmaan tarviskaan. Nuorempana tuli riideltyä paljonkin, mikä johtui aika paljon minun luonteenlaadustani (kaiken piti mennä aina minun mieleni mukaan, ja jos ei mennyt, piti saada raivarit, minkä jälkeen asiat yleensä taas menivät mieleni mukaan).

Älä kuule mulle ala!

Sheivaat? 

Sääriä tarvitsee sheivailla nykyään aika harvoin, sillä olen sinnikkäästi ajellut koipiani epilaattorilla jo varmaan 10 tai 20 vuoden ajan, ja sinnikkyys on alkanut tuottaa tulosta. Karvat kasvavat niin harvakseltaan, että pidemmätkään karvat eivät häiritse, kun niitä on yksi siellä ja toinen täällä. Kainaloita ajelen yleensä joka toinen tai kolmas päivä, koska en tykkää, että salilla käsiä nostellessa kainaloista tursuaa puolen metrin mittaisia haivenia.

Vaihdat hammasharjan? 

Aivan liian harvoin. Ehkä kolmen tai neljän kuukauden välein? Kääk.

Käyt kirjastossa? 

En nykyään koskaan. Minun on ihan turha raahata kirjoja kotiin, koska en kumminkaan lue niitä. Tietokirjallisuutta (esim. liikunta-alan) tulee joskua haettua, mutta nykyään netissä on niin paljon tietoa, että tämäkin on oikeastaan jäänyt.

Peset peitot ja tyynyt? 

TOOOOOOSI harvoin. Hyvä että tuli tämä kysymys, jotta muistin, että tällaistakin voisi tehdä!

Soitat anopille? 

Aina silloin, kun edellisestä soittamisesta on kulunut liian pitkä aika, eikä anoppi (tarkemmin sanottuna appiukko) ole ehtinyt soittaa ensin. Puhun puhelimessa todella harvoin ja mieluusti vain silloin, jos jollakulla on jotain asiaa. Inhoan syvästi puhelimessa höpöttelyä, ja vaihtaisin kuulumiset mieluummin kasvotusten tai viestien välityksellä. Puhelimessa puhuminen on vain jotenkin niin turhauttavaa ja pitkäveteistä. Erityisesti en voi sietää jonninjoutavien asioiden (tyyliin toisten asioista juoruilu) vatvomista tuntikaupalla. Jos siis kuulumisten vaihtaminen perustuu soittelemiseen, kuulumiset jäävät kyllä minun osaltani vaihtamatta.

Peset rintsikat? 

Hassu kysymys. Pitääkin mennä katsomaan kalenterista, milloin on seuraava rintsikoiden pesupäivä.

Leivot? 

En juuri koskaan. Leivonnaisten kanssa on massatuotanto-ongelma, kun kerralla ei voi leipoa esimerkiksi vain yhtä tai kahta sämpylää. On pakko tehdä aina hirveä satsi kerralla, ja sitten on ongelma, mitä niille lopuille leivonnaisille tekisi. Ukkeli ei syö leivonnaisia kuin korkeintaan yhden kerran, ja sama juttu minulla. Loput voisi tietysti laittaa pakastimeen, mutta kuka ne sieltä sitten söisi? Naapurin koira?

Siivoat jääkaapin? 

Tarpeen mukaan.

Käyt puntarilla? 

Olen käynyt viimeksi puntarilla syys-lokakuussa 2017. Sen jälkeen panin vaa'an pussiin ja vein sen varastoon, joten en ole tiennyt painoanikaan kahteen vuoteen. Pitäisikin kirjoittaa postaus siitä, millaista elämä on ollut ilman puntaria, ja onko mikään muuttunut. (Sanon näköjään aina, että pitäisi kirjoittaa postaus siitä ja siitä, mutten kuitenkaan koskaan tee sitä.)

Komennat miestäsi? 

En ole koskaan tajunnut komentamista parisuhteessa. Minusta parisuhteessa on silloin jotain vialla, jos toista tarvitsee komennella. On niitä muitakin (vähemmän alentavia) tapoja sanoa asioista.

Syöt irtokarkkeja? 

Tosi harvoin. Söin ennenkin irtokarkeista vain niitä suklaisia, ja suklaata syön kyllä silloin tällöin edelleenkin. Nyt ei tarvitse kuitenkaan vetää enää kokonaista levyä tai parinsadan gramman pussillista kerralla. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että vielä joskus muutama vuosi sitten minulla oli niin kamala namien himo, että olin joskus vetänyt naamaani puolet pussista, ennen kuin olin päässyt edes kassalle. (Olin kuitenkin punninnut namit ennen syömistä, että en sentään varastanut mitään.)

Vierailet isovanhempiesi luona? 

Minun isovanhempani ovat olleet jo kauan tuonpuoleisessa. Haudoilla tulee joskus vanhempien kanssa käytyä.

Peset pyykkiä? 

En nyt ihan joka päivä, mutta melkein. Treenivaatteet on pakko pestä heti käytön jälkeen, etteivät ne ala haista. Eihän tuollainen jatkuva pienen määrän pyykkääminen ole hirveän taloudellista (kahden ihmisen taloudessa ei ole aina muuta pyykkiä samaan kyytiin), mutta ei voi mitään.

Milloin tämä loppuu?! Nyt alkaa jo hermo mennä!

Imuroit kotisi? 

Kerran viikossa, tarvittaessa useammin.

Perheessä kinataan vaatetuksesta? 

Tällä ajatellaan nyt varmaan lapsiperheitä, mutta kun niitä lapsia ei ole, niin otetaanpa mies käsittelyyn. Komentelun lisäksi toinen asia, jota en ole koskaan tajunnut parisuhteessa, on se, että nainen määräilee, mitä miehen tulee laittaa päälleen. Jokainen pukeutukoon miten tahtoo. Jos ukkeli haluaisi laittaisi päälleen jätesäkin, niin siitä vain. Olisikin hauska katsella ihmisten reaktioita.

Käyt kaupassa? 

En ihan joka päivä, mutta melkein. Oikein ärsyttää, kun en osaa ostaa koko viikon ruokatarvikkeita kerralla, vaan aina pitää olla hakemassa jotain maitopurkkia tai leipäpakettia.

Peset ikkunat? 

Kerran, pari vuodessa. Yleensä pesen ne viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaan, että ikkunoista ei meinaa nähdä enää kunnolla läpi. Ja yleensä juuri silloin, kun inspiroidun pesemään ikkunat, on jokin siitepölyaika, ja ikkunat ovat kohta yhtä kamalan näköiset.

Vaihdat sukat?

Yleensä päivittäin.

Olet eri mieltä miehesi kanssa? 

Tarpeen mukaan. Olemme yleensä aika samaa mieltä asioista, mutta toki joskus pitää muistin virkistämiseksi väittää vastaankin.

Ostat uusia vaatteita?

Aivan liian usein! Rakastan vaatteiden ostamista, eikä minulle tuottaisi mitään ongelmaa viettää vaikka koko päivä vaatekaupoilla. Kävisin vain välillä syömässä ja vessassa, ja sitten homma jatkuisi taas. Erityisen heikkona olen treenivaatteisiin. Huono puoli uusissa vaatteissa on se, että ne maksavat, joten tätä "harrastusta" on pakko rajoittaa.

Siivoat? 

No eikös tähän ole tullutkin vastaus jo moneen kertaan.

Olet tehnyt raskaustestin? 

Eipä ole ollut tarvetta tehdä. Tietysti jumalallisen sikiämisen mahdollisuus on aina.

Tarkistat, toimiiko palovaroitin? 

Suomessa pysyvämmin ollessa olen tämän asian suhteen todella saamaton, mutta nyt kun olen ollut pidempiä aikoja pois kotoa, tarkistan palovaroittimen aina ennen lähtöä ja vaihdan usein vielä varmuuden vuoksi uudet patteritkin.

Peset autosi? 

Silloin, kun se on pesun tarpeessa. Joskus pesen auton itse vanhempieni pihassa ja joskus ajan sen pesulaan. Huoltoasemien pikapesuloita en enää käytä, sillä olen löytänyt Isosta Omenasta Parkkipesun, jossa autot pestään käsin. Pesutulos on ollut joka kerta niin loistava, että en voi muuta kuin suositella paikkaa lämpimästi!

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit? 

No vastaisinko taas, että tarpeen mukaan? Viimeistään silloin, kun huomaan, että on tullut talvi/kesä, ja minulla on ihan väärän kauden vaatteita kaapissa.

Siivoat lääkekaapin? 

Meillä on lääkkeet sellaisessa muovilaatikossa, ja heittelen sieltä vanhentuneita lääkkeitä roskikseen aina muistaessani.

Puhdistat hiukset harjasta? 

En koskaan, koska en käytä hiusharjaa. Kampaa vain.


Tuli oltua taas vissiin hieman suorapuheinen, mutta ei voi mitään. Omasta elämästään saa olla. 

Olitko jostain samaa tai eri mieltä?

Moppiterrorismia

Aika monen hektisen päivän ja yön jälkeen rauha on laskeutunut maahan, eli tässä tapauksessa Boliviaan. Lensimme Boliviaan Perun kautta ja laskeuduimme Viru Virun kentälle Santa Cruziin kahden maissa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kun pääsin vihdoin puoli neljän aikaan laittamaan pääni tyynyyn, tuntui siltä, että minun matkustamiskiintiöni oli nyt vähäksi aikaa täynnä. Enpä ollut tiennyt, että pelkkä paikallaan oleminenkin voisi joskus tuntua näin hyvältä.

Aviancan lentokonesafkat välillä Medellin–Lima.

Keskiyön hiilaripläjäys välillä Lima–Santa Cruz. Kahdesta sämpylästä tulee lisäpisteitä. 😆

Olisimme vuokranneet saman Airbnb-asunnon, jossa asuimme Santa Cruzissa aiemminkin, mutta omistaja viestitteli, että asunto oli vuokrattu. Kävi kuitenkin niin iloisesti, että samassa talossa oli tarjolla toinenkin Airbnb-asunto, joka oli vapaana. Koska asunto on lähes identtinen aiemman kanssa, tuntuu kuin olisi kotiinsa tullut. Tiesin heti, missä oli mikäkin huone, valokatkaisija tai pistorasia. Asunto eroaa aiemmasta oikeastaan vain siinä, että tämä on kerrosta alempana ja että ikkunat avautuvat eri suuntaan. Toisenlainen ikkunanäkymä ilahduttaa, sillä ikkunasta näkyvät nyt Urubon metsät, kun edellisestä asunnosta näkyivät viereiset toimistorakennukset ja autopesula. Eipä ole vaikeuksia päättää, kumpaa katselen mieluummin! Kaiken lisäksi jos oikein pinnistelee katsettaan, horisontissa näkyy Andien itäreunaa.

Näkymä sohvan nurkasta, jossa istun kirjoittelemassa tätä.

Vuoret näkyvät selvemmin illalla auringon laskiessa niiden taa.

Aina kun olen saanut uudessa paikassa aseteltua tavarat paikoilleen ja koko huushollin siivottua, tunnen lapsellista iloa siitä, että pääsen vihdoin asumaan uudessa "kodissa". Huvittaa myös huomata, miten minulla on joka paikassa samanlaiset tavat. Käsi- ja kuivauspyyhe pitää saada ripustettua jonnekin (jos ei muualle niin uuninluukkuun, kuten tässä tapauksessa), tiskirätti pitää olla mallia Chifonet ja keittiötasolle pitää saada hedelmiä, pähkinöitä ja suolapaloja sekä pari suklaalevyä. Oven läheisyydessä tulee olla myös lautanen, jossa on muistilappuja ostos- ym. listojen kirjoittamista varten, kynä, sakset sekä asunnon avain.

Medellinin kaappi-inventaario sujui siinä mielessä hyvin, että en löytänyt lisää lentäviä ötököitä. MUTTA. Löysin cashewpähkinöistä, mannasuurimoista, myslistä ja puurohiutaleista valkoisia matoja, jotka ovat nekin tuttuja Intiasta. Kiva kiva. Kaiken lisäksi keittiön kaappiin jäi yksi ukkelin Suomesta tuoma mysli- ja puuropaketti, joiden olin luullut olleen koko ajan yhdessä makuuhuoneessa, mutta ukkeli olikin pitänyt niitä muutaman päivän kuiva-ainekaapissa, ennen kuin oli huomannut lentävät ötökät, joten niissäkin on varmasti matoja. Pitänee aloittaa koko homma alusta, kun palaamme Medelliniin. Voi helvetin helvetti.

Kun olin laittanut täällä Santa Cruzissa tavarat kuiva-ainekaappiin, löysin jo heti seuraavana päivänä kaapista pienen pieniä muurahaisia. Kun olin saanut yhden ötökkäshown Medellinissä (mukamas) päätökseen, niin jo alkoi seuraava! Ötökät vain vaihtuivat. Minua alkoi siepata niin paljon, että nostelin kaikki kuiva-aineet jääkaappiin, vaikka jääkaapin kosteus ei olisikaan hyväksi jauhoille ja sen sellaisille. Parempi kosteuskin kuin muurahaiset!

Ostin aseenkin, mutta en uskallakaan käyttää tätä, kun on kuitenkin ruokakaapista kyse.

Vanha tuttu talo.

Cuarto Anillo eli Neljäs kehätie kulkee ihan ikkunoiden alta, mutta olen tottunut liikenteen meteliin, joten se ei haittaa.

Ukkeli totesi olevansa onnellinen, kun minä olen täällä hänen kanssaan. Mitäpä sitä ihmisen tarvitsee muuta tietääkään. 😊 Joskus tosin kaipaisin elämään sellaista kultaista keskitietä eikä ainaista laidasta laitaan menemistä. Elämä Suomessa on niin täynnä kaikkea, ettei aika meinaa riittää millään, kun taas elämä täällä maailmalla perustuu aika lailla perusrutiineihin ja perusarkeen. Olisi kiva, jos elämässä olisi sopivassa suhteessa kumpaakin, vaikka nyt kun tarkemmin ajattelen, en olekaan ihan varma, osaisinko elää sellaista elämää. Vaikka kai sitä osaisi elää millaista elämää tahansa, jos olisi pakko.

Ekana iltana ravintolassa. Juu lihaa kiitos.

Boliviassa on nyt kevät, sillä Bolivia sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, kuten olen jo aiemmin kirjoitellutkin. Vuodenajat ovat täällä siis päinvastoin kuin meillä Suomessa, mikä tuntuu vähän hassulta. En jaksa lakata ihmettelemästä sitäkään, että aurinko paistaa täällä keskipäivällä pohjoisesta eikä etelästä. Hyljeksitty pohjoinen onkin yhtäkkiä meidän etelä. Santa Cruzin ilma on kuumaa ja kuivaa, mikä ilahduttaa minua, sillä en tykkää Medellinin vaihtelevista säistä ja kosteudesta yhtään. (Tämä asunto on ilmastoitu, joten kuumuudesta ja auringonpaisteesta jaksaa iloita, kun niitä pääsee halutessaan sisätiloihin pakoon.)

Yhden asian olin Santa Cruzin ilmastosta unohtanut, ja se on tuuli. Santa Cruzissa tulee melkein aina, eikä tuuli ole mikään pieni puhallus, joka löyhyttelee mukavasti helmoja, vaan kyseessä on sellainen puhuri, että tukka meinaa lähteä päästä. Hiukset on siis melkein pakko laittaa aina uloslähtiessä kiinni, ellei halua selvitellä päähän ilmestynyttä takkupesää loppuiltaa.

Cevichemyymälä.

IC Norte -hypermarketti.

Näen Bolivian hyvin eri silmin nyt kuin aiemmin, kun pystyn vertaamaan maata johonkin toiseen Etelä-Amerikan maahan eli Kolumbiaan. Vaikka en periaatteessa pidä maiden vertailusta (jokainen maa on sellainen kuin se on joistakin tietyistä syistä, jotka eivät välttämättä päde jossakin toisessa maassa lainkaan), niin en voi silti olla hieman vertailematta Boliviaa ja Kolumbiaa keskenään.

Ensimmäiseksi silmään pisti Bolivian autokanta, joka on todella huonokuntoista verrattuna Kolumbian vastaavaan. Useat taksitkin ovat sellaisia pommeja, että autossa istuessa toivoo vain, että auto kestäisi vielä tämän yhden matkan. Lentokentältä tullessa piti melkein pitää kädet ristissä, kun taksi oli niin eksoottisessa kunnossa, eikä olisi huvittanut jäädä keskellä yötä matkalaukkujen kanssa tienposkeen. Tunnelma oli kyllä katossa, kun ikkunat olivat auki, ja Bolivian yö tarjosi nautintoja kaikille aisteille. Tästä tulivatkin mieleen Bolivian avoviemärit, jollaisia en ole nähnyt missään muualla.

Yksi avoviemäri kauppamatkalla tänään.

Tiet ovat monin paikoin varsin huonossa kunnossa, ja julkisen liikenteen kanssa on vähän niin ja näin. On tosin aika epäreilua verrata Santa Cruzin ja Medellinin julkista liikennettä, sillä Medellinin julkisen liikenteen systeemi on yksi parhaista, mitä olen missään nähnyt. Pitääkin ehkä kirjoittaa siitä joskus ihan oma postauksensa. 

Kauppareissut tuottavat Boliviassa hieman päänvaivaa, sillä tuoteselosteita ja ravintosisältöjä ei juurikaan ole. Tämä tuntuu erityisen ärsyttävältä Kolumbian jälkeen, kun siellä on kaikki niin tarkasti merkitty. Valikoimat ovat monien tuotteiden osalta paljon pienemmät kuin Kolumbiassa, ja joitakin tuotteita ei yksinkertaisesti ole. Bolivian kunniaksi on kuitenkin sanottava se, että vihannesvalikoimat ovat täällä jostain syystä paljon paremmat kuin Kolumbiassa.

Törmäsin kaupassa Finlandia-nimiseen juustoon (Finlandia = Suomi espanjaksi). Miksi ihmeessä juustolle on annettu nimeksi Suomi? Pitäisikö tässä nyt pahoittaa mielensä, kun Suomen nimeä on käytetty tällä tavalla törkeästi väärin? Yritin googlettaa juustoa ja selvittää, miksi sille on annettu tuommoinen nimi, mutta en löytänyt asialle mitään selitystä. Juuston alkuperä näyttää kuitenkin olevan Argentiina.

Boliviassa ihmetyttävät myös kaupoissa pyörivät siivoojat, jotka luuttuavat lattioita ihan koko ajan. Kaiken lisäksi siivoojat eivät tunnu piittaavan asiakkaista yhtään: metriä leveiden moppien kanssa seisotaan keskellä käytävää tai luututaan melkein asiakaskin mukanaan. Toissapäivänä seisoin kassalla, kun siivooja tuli siihen moppinsa kanssa. Odotin, että kassa ottaisi hinnan tavaroistani ja pääsisin maksamaan, ja olin ilmeisesti siivoojan tiellä, kun nainen tuli lopulta niin lähelle, että sohi mopilla jalkojani. Ihmettelin mielessäni, oliko siivoojan pakko päästä siihen juuri nyt – eikö hän mitenkään voinut odottaa minuuttia, jotta pääsisin kassalta pois, jolloin hänen olisi ollut helpompi luututakin? Onhan se hyvä, että paikat pidetään siisteinä, mutta hieman tilannetajua peräänkuuluttaisin. Kaikenlaisesta sitä voi ärsyyntyäkin!

Kookosvettä alkuperäispakkauksissa.

Nyt mie en jaksa enää kirjoittaa, joten päästän teidät pahasta. Öitä. 😘

Nyt on lähtö

Elämä on ollut viime viikkoina sellaista härdelliä, ettei pahemmasta väliä. Nyt kiireet ovat kuitenkin ohi, ainakin vähäksi aikaa, sillä istun taas Frankfurtin lentokentällä odottamassa lentoa Bogotaan. Jos hyvin käy, olen perillä Medellinissä huomenna Suomen aikaa kuudelta aamulla.

Aamu oli pastellinvärinen.

 
En ehdi olemaan Medellinissä kuin yhden päivän, sillä lähdemme ukkelin kanssa heti seuraavana päivänä Boliviaan, jossa viiivymme kai noin kuukauden. Bolivia ei houkuttelisi yhtään, mutta onhan sinne mentävä, kun ukkelin työt ovat tällä hetkellä siellä. Ainoa mieleen tuleva hyvä puoli Santa Cruzissa (Medelliniin verrattuna) on se, että Santa Cruz on tasamaastoa. Ei tarvitse paarustaa peräsuoli pitkällään jokaisella kauppareissulla. Myös ilma taitaa olla Santa Cruzissa tähän aikaan aurinkoisempi kuin Medellinissä, ja katselin, että ensi viikoksi on luvattu 35–36 asteen lämpötiloja. Nyt googletellessani tajusin, että Medellinissähän on taas sadekausi. Hyi yök. Alkaakin Bolivia kummasti houkuttaa!

Mie taas täällä! Lentokoneessa!

Medellinin vuorokausi tulee luultavasti käytettyä varsin tehokkaasti. Pitää purkaa Suomesta tuomani laukut, pakata laukut uudestaan Boliviaa varten ja inventoida keittiön kaapit. Ukkeli oli löytänyt taannoin yhdestä riisipussista lentäviä ötököitä, ja sitten hän soitti hädissään minulle, pitääkö hänen nyt tilata hyönteismyrkyttäjä. Minä rauhoittelin ukkelia, sillä kyseiset ötökät ovat minulle Intiasta varsin tuttuja. Nyt täytyy tehdä hieman salapoliisityötä ja selvittää, minne kaikkialle ötökät ovat päässeet. Voisiko olla mukavampaa ajanvietettä.

Suomesta lähtiessäni mietin jo kotiinpaluuta ja kävin vaihdattamassa eilen talvirenkaat alle. Meillä on renkaat säilytyksessä yhdessä rengasliikkeessä, ja ajatus rengasliikkeeseen ajamisesta kesärenkailla keskellä talvea kuulosti vähemmän houkuttelevalta. Voin kertoa, että rengasliikkeessä ei ollut ruuhkaa! Mahdoinkohan olla ensimmäinen, joka vaihtoi talvirenkaat alle? Ainakin olin luultavasti yksi viimeisistä, joka vaihtoi kesärenkaat (sehän tapahtui kesäkuun alussa).

Rengasliikkeessä oli niin kuollutta kuin olla ja voi, ja mies melkein juoksi minua vastaan, että jee, töitä! Siinä renkaiden vaihtoa odotellessani paikalle tuli toinenkin nainen, joka ilmoitti, että hänellä oli rengas puhki ja että pitäisi saada uusi. Rengasliikkeen mies kysyi naiselta, millainen puhjennut rengas oli. Nainen vastasi: "En minä tiedä. Auton rengas." Minua hymyilytti, kun tuntui niin kivalta, että joku muukin on yhtä pihalla autoon liittyvien teknisten juttujen kanssa kuin minä.

Kotoa lähteminen maailmalle ei harmittanut, oikeastaan päinvastoin. Meidän yläpuolella olevaan asuntoon on muuttamassa yksi (telkkarista tuttu) tyyppi, joka remontoi asuntoaan. Ymmärrän toki, että remonttimelu kuuluu elämisen ääniin siinä missä muutkin äänet, mutta eilen illallakin ärsytti ihan helvetisti, kun poraaminen vain jatkui ja jatkui.

Pitäisi kai muistella ihanaa Suomen kesää, mutta en jaksa, vaikka se paikoitellen ihana olikin. Muutama kuva täytyy kuitenkin laittaa.

Kesän viimeinen rantasauna.

Kiteenjärveä.

Kesän viimeinen kävelylenkki Espoon rantaraitilla.

Sitten vaan sinistä.

Juuri kun sanoin, etten viitsi muistella kesää, rupeankin muistelemaan sitä. 😆 Näin ne puheet perutaan ja takit käännetään.

Yksi kesän hauskimmista jutuista oli hevosajelu siskon perheen kanssa Savonlinnassa.

Ilme kertoo kaiken.

Ihmiset kiinnittävät mukavasti huomiota tuommoiseen hevoskyytiin ja kyydissä oleviin ihmisiin, joten kärryillä on hyvä harjoitella esimerkiksi kuninkaallista vilkutusta. Kuningatar Elisabetilla on muuten tekokäsi siltä varalta, että hän ei jaksa kuninkaallista vilkutusta. Ensi kerralla minäkin otan mukaan tekokäden!

Loppuun pitää laittaa vielä Lauri Tähkän viime viikon Vain elämää -ohjelmassa laulama Nyt on lähtö. En ole mikään Vain elämää -fani, ja tuokin jakso pyöri taustalla, kun puuhailin samalla muuta, mutta Tähkän versio Paula Vesalan kappaleesta kolahti meikäläiseen ja kovaa. En oikein tiedä, miksi. Koska nyt on lähtö?

Soitellen sotaan

Nyt on hyvä hetki rauhoittua hetkeksi blogin ääreen, koska en keksi oikein muutakaan tekemistä. Olen junassa matkalla Itä-Suomesta Helsinkiin, ja koska matkaa on edessä nelisen tuntia, tässä on hyvää aikaa kirjoitella. En tosin ole jäämässä pääkaupunkiseudulle, sillä palaan itään taas illalla, ja käyn isolla kirkolla hoitamassa vain muutaman asian.

Suomi-päivät alkavat käydä vähiin, ja siksi vietänkin nyt vielä ainakin tämän viikon vanhempieni luona. Ukkeli lähti Kolumbiaan viime viikolla, mutta tapaamme ukkelin kanssa kuitenkin taas ehkä muutaman viikon päästä, kun suoriudun joskus Kolumbiaan.

Kerkesimme käymään ennen ukkelin lähtöä vielä Ruotsissa kyläilemässä ukkelin serkun luona.

Ja taas mennään.

Serkku asuu vajaan 30 kilometrin päässä Tukholmasta, joten tuli käytyä kerrankin vähän Tukholmaa edempänä.

Görvälnin linna, joka toimii nykyään boutique-hotellina.

Linnan asuinhuoneita.

Mälaren-järven rannalla.

Mall of Scandinavia.

Ruotsi tuntui kovin kotoisalta K-Rautoineen ja Biltemoineen. Yksi asia herätti kuitenkin hämmästystä, ja se oli maahanmuuttajien suuri määrä. Erityisesti syyrialaisia oli silmiinpistävän runsaasti. Jäin miettimäänkin sitä, miten erilaisia Ruotsi ja Suomi tässä suhteessa ovat. Meillähän maahanmuuttajat ovat kuitenkin vielä enemmän poikkeus kuin sääntö.

Mamma förlåt.

Tukholman keskusrautatieasema oli minusta kaunis (kuva ei tosin tee asemalle oikeutta). Siellä ei tullut ollenkaan sellainen olo kuin Helsingin päärautatieasemalla, että äkkiä pois. 

Tukholman kaupungintalo on minulle muistoisa paikka. Olimme nimittäin vuonna 2004 appivanhempien ja ukkelin kanssa kaupungintalon pihalla, kun siskolta tuli viesti, että tyttö oli syntynyt. Nyt tämä sama tyttö on jo 15-vuotias.

Appivanhempien Suomi-visiitti jäi muistoihin monesta muustakin syystä. Yksi hupaisa sattumus tapahtui Ison Omenan Citymarketissa, kun olimme anopin kanssa ostoksilla. Minä otin kassan vierestä Seiskan ja laitoin sen ostoskoriin. Anoppi näki lehden, nappasi sen koristani, heitti sen takaisin hyllyyn ja sanoi, että "et sinä tuollaisia lehtiä tarvitse". Anoppi tunnistaa laatulehden, vaikka ei osaisi sanaakaan kieltä. 😁 Jätin lehden anopin mieliksi sillä kertaa ostamatta, mutta kävin hakemassa sen sitten seuraavana päivänä yksinäni.

Toinen hauska muisto liittyy ruokaan. Anoppi oli käynyt kävelyllä talomme lähistöllä ja kerännyt samalla jotain vihreitä lehtiä, joiden anoppi sanoi olevan syötäviä kasveja. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä anopin keräämät lehdet olivat ja mistä koirankusetuspaikasta anoppi oli ne kerännyt, mutta niistä tehty ruoka maistui kumminkin oikein hyvältä.

 
Vielä pari viikkoa sitten ajatus Kolumbiasta tuntui suorastaan vastenmieliseltä, ja minun olisi tehnyt jäädä Suomeen. Nyt kun olen totutellut ajatukseen ja tehnyt listan ennen lähtöä suoritettavista asioista (ja se lista on pitkä), olen alkanut hieman lämmetä lähtöajatukselle.

Yhden hoidettavan asian sainkin jo pois päiväjärjestyksestä viime viikolla, kun kävin katsastuttamassa auton. Päätin mennä katsastupaikalle taas tapani mukaan ilman mitään etukäteisvalmisteluja eli aikaa varaamatta ja auton kuntoa millään lailla tarkistamatta. En viitsinyt tarkistaa edes sitä, toimivatko kaikki polttimot. Katsastusasema antaisi minulle taatusti listan vioista, jotka tulisi korjata, ja listan mukaan olisi sitten helppo toimia. Eipähän tule tehtyä ainakaan turhaa työtä, kun ei tee itse etukäteen mitään.

Juuri ennen katsastusta muistin, että auto oli saanut viime vuonna huomautuksen rekisterikilven valosta, joka ei ollut toiminut. Se olikin ollut ainoa vika, joka autosta oli löytynyt. Rupesin muistelemaan, että rekisterikilven valo oli tainnut jäädä korjaamatta, kun vika oli ollut niin pieni, etten ollut viitsinyt vaivautua. Oli siis hyvin todennäköistä, että nyt tulisi huomautus samasta asiasta, ellei ollut tapahtunut jotain ihmettä, ja valo olisi ruvennut toimimaan itsekseen.

Kävi kuitenkin niin ihmeellisesti, että autosta ei löytynyt mitään huomautettavaa tänäkään vuonna – muuta kuin se rekisterikilven valo. Ihmettelen asiaa todella, sillä autolla on ikää jo 15 vuotta, ja mittarissa on kilometrejä melkoinen määrä. Nyt pitäisi ehkä korjauttaa se rekisterikilven valo, mutta on myös hyvin mahdollista, että asia "unohtuu" ja jää taas ensi vuoteen.

(Joku pyysi aiemmin varoittamaan ötökkäkuvista etukäteen, joten annan nyt ötökkävaroituksen. Kuvia ei tosin ole kuin muutama.)

 

Pari viikkoa sitten minulle kävi erikoinen sattumus, kun olin lenkkeilemässä Suomenojalla. Näin polun varrella koiraa ulkoiluttamassa olleen naisen, joka kyyristeli maassa ja tuntui tutkivan ruohikossa jotakin. Olin kävelemässä naisen ohi, kun nainen pomppasi eteeni ja ojensi minulle kätensä. Naisen kädessä oli neliapila, jota nainen ojensi minua kohti. Olin varmasti todella hämmästyneen näköinen, mutta nainen nyökkäili aurinkoisesti hymyillen, että ota, ota! Otin siis apilan, kiittelin naista hirveästi ja jatkoin matkaani. Hetken päästä minuun iski epäilys, olinko kuvitellut kaiken. Eihän tällaista nyt voi mitenkään sattua, että joku tuntematon antaa tuosta vain neliapilan – kaiken lisäksi vielä minulle, joka olen oikea neliapilafriikki.

Kädessäni oli kuitenkin todiste siitä, että tapahtuma ei ollut kuvitelmaani.

Muistelin – ja muistelen vieläkin – tapahtumaa lämmöllä ja mietin, että kyllä maailmassa on uskomattomia ihmisiä.

Muutama päivä myöhemmin olin menossa autollemme ja oikaisin parkkipaikkamme vieressä olevan nurmikon poikki. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, että maassa lojui viidenkympin ja kahdenkympin seteli – yhteensä siis 70 euroa! Tein jotain monen mielestä varmasti aivan hullua, sillä jätin rahat maahan. Ehkäpä rahat kadottanut henkilö tulisi etsiskelemään seteleitään, tai ehkä joku toinen, joka tarvitsisi rahoja kipeästi, löytäisi ne. En tiedä, mitä rahoille loppujen lopuksi kävi, mutta toivottavasti hyvä lähti kiertoon.

Junamatka alkaa olla lopuillaan, ja vielä pitäisi keksiä jotain tekemistä vajaaksi tunniksi. Ehkäpä käytän ajan hyödyllisesti ja katson pätkän Love Islandia. 😝 Sarja on ollut minusta tänä vuonna paljon huonompi kuin viime vuonna, ja melkein meinasin lopettaa sen katselun kesken. Mutta ehkä sarja paranee ajan myötä?