Inhokit ja lempparit

Pieni blogiväsymys tuntuu vaivaavan yhtä jos toistakin, ja sellaisen kanssa itsekin tällä hetkellä painiskelen. Mutta onneksi on nämä haasteet, joihin voi hädän hetkellä turvautua. Tässä siis haaste, jossa vastataan erinäisiin lemppari/inhokki -kysymyksiin (bongasin haasteen Annukan ja Tuijan blogeista). Voi olla, että olen vastannut samantyylisiin kysymyksiin aiemminkin, sillä ainakin osa kysymyksistä tuntui minusta tutulta, mutta en nyt jaksa välittää moisesta.

Herkkuruoka
Minulla ei ole mitään yhtä herkkuruokaa, sillä tykkään niin monenlaisesta ruosta. Tykkään eri maiden keittiöistä, ja intialainen ruoka on tietysti erityisen lähellä sydäntäni. Nyt intialainen (ja kaikki muukin mausteinen ruoka) on tosin taas pannassa, sillä olen kärsinyt aivan hirveästä vatsan turvotuksesta, ylävatsakivuista ja ruoansulatusvaivoista. Aionkin kokeilla, josko mausteeton, hapoton jne. ruokavalio auttaisi.

Intialainen herkkuruokani eli dosa.

Toisaalta konstailematon suomalainen kotiruoka on ihan parasta. Voiko olla mitään parempaa kuin esimerkiksi lohikeitto, lihapullat, kaalikääryleet tai lanttukukko?

Herkkua Suomesta!

Myös ns. fine dining on alkanut viime vuosina maistua - jos siis ruoka on hyvää. En pidä siitä, jos ruoalla kikkailusta tulee itseisarvo, ja ruoan tärkein asia eli maku jää sivuseikaksi. 

Inhokkiruoka
En suostu syömään maksaa, sillä minulla on karmea muisto eräästä paksusta, puoliraa'asta maksapihvistä. Minulla ei ole myöskään mitään intoa kokeilla hyönteisiä tai muita vastaavia trendiherkkuja. Jos en saa proteiinejani muualta, niin olen sitten ilman. 

Kahviherkku, jolle sanon kyllä
Pekaanipähkinäviineri, Arnoldsin Jammy (kinuskikuorrutteella), dallaspulla, texaspulla, berliininmunkki, munkkipossu, brownie, mutakakku, mokkapala, aleksanterinleivos, porkkanakakku, marja-/omenapiirakka (jos on murutaikinaan leivottu), baklava, perunaleivos, useimmat täytekakut (varsinkin suklaakakut), useimmat leivokset, kääretorttu, korvapuusti, täytekeksit, jäätelökakku. Unohdinkohan jotain?

Ihan ite tein.

Kahviherkku, jolle sanon ei
Kaikki kuivat käppyrät, kuten Marie-keksi, pullapitko ja runebergintorttu. En viitsi nähdä moisten "herkkujen" takia edes pureskelemisen vaivaa. Juustokakkukaan ei useimmiten maistu, sillä juustokakun limainen koostumus alkaa oksettaa.

Telkkariohjelma, jota katson
Olen aivan fanaattinen Bachelor- ja Bachelorette -ohjelmien seuraaja. Olen katsonut valehtelematta varmasti kaikki netistä löytämäni englanninkieliset Bachelor-ohjelmat (esim. Australian, Uuden-Seelannin, UK:n ja Kanadan Bachelorit). Pidän siis itseäni melkoisena Bachelor-asiantuntijana. Asiantuntijan syvällä rintaäänellä voisinkin sanoa, että nämä Suomen versiot (varsinkin viimeisin kausi) ovat olleet ihan naurettavia. Minulla olisi aiheesta vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa, mutta taidan päästää teidät pahasta ja päättää Bachelor-analyysini tähän.

Jos puhutaan ihan perinteisestä telkkarista ja siitä, mitä sieltä tällä hetkellä tulee, niin sama viihdyttävä linja pitää: Maajussille morsian, Napakymppi, Sohvaperunat, MasterChef Australia, Stand Up!, Ensitreffit alttarilla, Vain elämää. Vain elämää on kyllä siinä ja siinä, että pystyykö sitä katsomaan, kun se on sellaista artistien henkistä masturbointia.

Kaipaan telkkariin myös au paireja, jossa seurattiin suomalaisten au pairien elämää eri maissa (esim. Au pairit Kanadassa) sekä Paluu alttarille -ohjelmaa, joka tarjosi uusia näkökulmia omaankin parisuhteeseen.  

Telkkariohjelma, jota en katso
Uutiset, ajankohtaisohjelmat, dokumentit, keskusteluohjelmat, luonto-ohjelmat, eli siis ylipäänsä kaikki vähänkään järkevät ohjelmat.

Lempisääni
Aurinkoa, kiitos! Lämpötilalla ei ole niin suurta merkitystä, kunhan vain aurinko paistaa. Tosin +40 alkaa olla jo vähän liikaa ja -20 liian vähän.

Inhokkisääni
Sellainen, että mitään ei tapahdu. Ei paista aurinko, ei sada, ei tuule, pilvet eivät liiku, vaan ilma vain on. Ahdistavaa!

Minut rauhoittaa
Neulominen, rauhallinen kävelylenkki, luonto, rakkaan ihmisen kosketus tai halaus, eläinten katseleminen, nallen haliminen.

Ponchokin valmistui. Nyt en sitten kuitenkaan pidä tuosta, kun poncho on minun makuuni hieman liian lyhyt ja paksu.

 
Minut saa menettämään hermoni
Liikenteessä tupeksijat, puhelinmyyjät ja kauppakeskusten standimyyjät, hississä piereskelijät. Viime viikolla eräässä kauppakeskuksessa kävi niin, että standilla myymässä ollut nuorukainen huikkasi minulle ohikulkiessani, että "moikka, missäs päin olet viimeksi matkustellut?" Olin pöyristynyt. Että minunko pitäisi ruveta selostamaan tuiki tuntemattomalle miehelle keskellä kauppakeskusta, missä päin olen matkustellut? Kävelin miehen ohi suoden hänelle vain mulkaisun, jolloin heppu kommentoi, että "tylyä". Paskan maku ja syyllisyyden tunnehan tuostakin kohtaamisesta jäi.

Jokin aika sitten hissiä odottaessani kävi niin, että hissistä astui ulos mies, joka hymyili jotenkin ovelasti. Mietin, että mitähän mies nyt tuolla lailla hymyili, mutta asia selvisi pian, kun astuin hissiin. Mies oli pieraissut siellä! Ei auttanut muu kuin matkustaa pierunhajuisessa hississä monta kerrosväliä. Juhlallista.

Paras aika vuorokaudesta
Mahdollisimman aikainen aamu. Minulla on sellainen ongelma, etten malttaisi pysyä aamulla sängyssä, kun minusta on niin kiva päästä aloittamaan uusi päivä. Olenkin yrittänyt psyykata itseäni jatkamaan nukkumista, jos herään vaikka puoli viideltä. Sanon itselleni mielessäni, että onpa ihanaa, kun saan vielä nukkua ja olla lämpimän peiton alla. Ehtisin nousta myöhemminkin!

Tykkään paljon myös auringonlaskun ajasta.

Intiassa auringonlaskut ovat usein hyvin erityisiä.

Kamalin aika vuorokaudesta
Minulla ei ole mitään vuorokaudenaikaa, joka tökkisi aivan erityisesti (paitsi yö silloin, jos on nukkumisvaikeuksia). Vastaan siis kello 18.51, koska olen useimmiten laittamassa tuohon aikaan ruokaa, ja nälkäkin alkaa jo olla.

Paras mieliala
Paras mielialani syntyy siitä, että unohdan itseni kokonaan. Siitä tulee sellainen kokonaisvaltainen olemassaolon kokemus. Tällainen mieliala voi syntyä toisen ihmisen seurassa, mutta se voi syntyä yksinkin, jos on uppoutunut johonkin oikein mieluisaan puuhaan. Olen sitä mieltä, että mitä vähemmän ihminen keskittyy itseensä, sitä parempaa hänen elämänsä on (tai ainakin omalla kohdallani on näin).

Huonoin mieliala
Huonoin mielialani syntyy siitä, jos olen liian pitkään täysin yksin. Pidempiaikainen yksinolo ei sovi minulle, sillä ilman ihmiskontakteja alan ikään kuin vieraantua maailmasta, ja lopulta pelkkä kauppaan menokin saattaa ahdistaa.

Kodin paras tavara
Tätä on melkein mahdoton sanoa, kun jokaisella tavaralla on oma käyttötarkoituksensa, ja jokainen tavara on hyvä omassa lajissaan. Mutta jos ajattelen asiaa siltä kannalta, mitä ilman minun olisi kaikkein vaikein olla, niin se olisi varmasti läppäri - jos läppäriä voi ylipäänsä pitää kodin tavarana.

Kodin turhake
Tähänkin on vähän vaikea vastata, kun meillä ei ole mitään turhaa. 😀  Jos tähän nyt on pakko jotain keksiä, niin sitten ehkä spagettimitta tai tikku, jolla kokeillaan perunan kypsyyttä.

Turhakkeita.

Paras musiikki
Minun musiikkimakunihan on tunnetusti hyvin valikoiva, sillä kuuntelen lähinnä vain elektronista tanssimusiikkia eli EDM:ää. Minusta musiikin täytyy olla sellaista, että se saa hyvälle tuulelle. En mitenkään pysty ymmärtämään, miksi joku haluaa kuunnella vapaaehtoisesti surullista musiikkia. Musiikki aiheuttaa ainakin minussa niin voimakkaita mielentiloja, että jos voin valita, en halua kuunnella sellaista musiikkia, joka saa tuntemaan oloni surkeaksi.

Yksi viimeaikaisista löydöistäni, joka miellyttää kovin (siis musiikkina, ei videona):



Ja vielä toinen, instrumentaalinen kappale. Satuin kuulemaan tämän ensimmäisen kerran, kun olin ajamassa Helsingin keskustan läpi, ja kappale sopi ohi viliseviin maisemiin täydellisesti. Halkolaiturin purjelaivat, Katajanokan jäänmurtajat, Uspenskin katedraali, Presidentinlinna, Kauppatori, Esplanadin puisto... Tuli taas sellainen tunne, että olin oman elämäni musiikkivideossa.



Kamalin musiikki
Mielestäni kamalinta musiikkia on luonnollisestikin edellisen vastakohta, eli musiikki, joka saa apeaksi tai suorastaan masentaa. Suurin osa suomipopista kuuluu tähän sarjaan. En pidä myöskään mistään hirveästä möykkäämisestä.

Vaate, jossa viihdyn
Viihdyn nykyään aika monenlaisissa vaatteissa, ja olen jotenkin onnistunut täyttämään vaatekaappini sellaisilla vaatteilla, joista pääasiassa tykkään. Toki virheostojakin on tullut tehtyä, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Joskus vetäisen päälleni ensimmäisen vaatekappaleen, joka käteeni osuu, mutta joskus on kiva miettiä pukeutumista vähän tarkemmin. Radikaalein muutos, joka on viime vuoden aikana tapahtunut, on se, että olen alkanut käyttää hameita. En olisi vielä reilu vuosi sitten voinut kuvitellakaan käyttäväni joskus hametta!

Vaate, jota en suostu laittamaan päälleni
Kukkamekko, jakkupuku, kellohelmainen hame, risat farkut, lepattavalahkeiset housut, korkeavyötäröiset housut, kaikki tönköttäväkankaiset vaatteet, poolokauluksiset paidat, eläinkuosiset vaatteet, tissivakopaidat, muodottomat kaavut.

Paras tuoksu
Puhdas koti, aamukahvi, raikas ilma, lämpiävä puusauna, meri, kardemumma.

Haju, jota en kestä
Suppilovahverot ja keitetyt munuaiset. Kummastakin on niin pahat traumat, etten pysty edes ajattelemaan kyseisiä hajuja ilman että sisuskaluni kääntyvät ylösalaisin.

Mukavin luonteenpiirre ihmisellä
Aitous, persoonallisuus, kyky olla läsnä, joustavuus, sopeutumiskykyisyys, ystävällisyys, kyky ottaa vastuu itsestään, teoistaan ja omasta elämästään.

Kamalin luonteenpiirre ihmisellä
Teennäisyys, ylimielisyys, kaunaisuus, tekopyhyys, pätemisen tarve, umpimielisyys.

Tässäpä näitä olikin riittämiin!

Horoskooppihörhö

Horoskoopit ovat joidenkin mielestä ihan täyttä puppua, mutta itse olen ollut aina sitä mieltä, että horoskoopeissa saattaa olla jotain perääkin. Tarkemmin sanottuna uskon siis siihen, että saman horoskooppimerkin edustajilla on enemmän tai vähemmän yhteisiä piirteitä. Sen sijaan lehtien päivä- ja viikkohoroskoopit, jotka ennustavat tulevia tapahtumia, ovat puppua minustakin, mutta niitäkin tulee joskus huvin vuoksi luettua.

Otetaan esimerkiksi Annan viikkohoroskooppi ajalle 6.−12.10.

Eipä ole vielä tuota vaikutusvaltaista henkilöä näkynyt, mutta vielähän tässä on yli vuorokausi aikaa. Onko anoppi vaikutusvaltainen henkilö?

Meikäläinen on siis oinas, mikä on aiheuttanut ihmisissä joskus ihmetystä. En kuulemma oikein vastaa sitä mielikuvaa, mikä ihmisillä oinaista on. En itsekään koe olevani tyypillisin oinas, sillä en ole ihan niin särmikäs tyyppi kuin oinaat kai tavallisesti ovat. Minulta puuttuu joitakin oinaalle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten suorasukaisuutta, itsetietoisuutta, päättäväisyyttä ja sisukkuutta (tai näin ainakin itse koen). Sen sijaan monia muita oinaalle tyypillisiä ominaisuuksia minulta kyllä löytyy, kuten vapaudentarvetta, itsepäisyyttä, impulsiivisuutta ja innostuneisuutta. En ole myöskään aina niin energiaa pursuava kuin oinaan sanotaan olevan, sillä osaan olla joskus oikea lötkö lahna.

Joskus huvittelen lukiessani lehdestä jonkun henkilön haastattelua, ja yritän arvata kyseisen tyypin horoskooppimerkin. Usein arvaus menee pieleen, sillä en tunne kaikkia horoskooppimerkkejä mitenkään erityisen hyvin, mutta toisen oinaan tunnistan lähes poikkeuksetta. Jere Karalahti oli kerran jossakin telkkariohjelmassa, ja monet hänen ajatuksistaan olisivat voineet olla suoraan minun päästäni. Ajattelin, että onpa hullu tyyppi - tuon täytyy olla oinas! Myöhemmin sain selville, että Karalahti ei ole ainoastaan oinas, vaan hän on myös syntynyt samana päivänä kuin minä. Kyllä koira koiran tunnistaa!

Skorpionit tuntuvat olevan jotenkin samanhenkisiä kuin oinaat, ja siksi ehkä luulenkin skorpionia usein oinaaksi. Viimeksi näin kävi Hjallis Harkimon kanssa. Tulenkin skorpionien kanssa yleensä vallan mainiosti toimeen. Yksi entinen poikaystäväni oli skorpioni, ja hän oli syntynyt samana päivänä kuin isäni. Heissä oli paljon samankaltaisuuksia, vaikka tietysti oli erojakin. Tuolta poikaystävältä on jäänyt muuten mieleeni useampikin kuolematon sanonta, kuten "värillä ei ole väliä, kunhan se on musta" ja "kaikki menee päin vittua paitsi munat".

Eri horoskooppimerkkien yhteensopivuudella spekuloidaan usein, mutta itse en oikein allekirjoita sellaisia 'tämän merkin kanssa sovit yhteen ja tämän kanssa et' - pelkistyksiä. Toisaalta olen kyllä huomannut, että joidenkin horoskooppimerkkien kanssa tulee jotenkin luontevammin toimeen, kun taas joidenkin toisten kanssa yhteistä säveltä saa etsiä vähän pidempään.

Elite Dailylta peräisin oleva lista kertoo, mitkä horoskooppimerkit ovat parhaita seurustelukumppaneita kullekin merkille.

Tässä oinaan lista:

Tuon mukaan rapu ja kalat olisivat siis minulle parhaat kumppanit, mutta minun tulisi vältellä kaksosia ja leijonia. No, ukkeli on leijona, ja olemme katselleet toisiamme kohta 20 vuotta. Mitä tästä pitäisi päätellä? Sen kyllä sanon, että semmoinen jees-mies olisi minulle kauhistus. Kyllä miehellä pitää olla oma tahto ja mielipiteet, ja vaimonkin mies saa mieluusti pystyä pitämään kurissa. 😝 Tuskin kestäisin myöskään ylenpalttista herkkyyttä ja tunteellisuutta.

Joskus horoskooppimerkkeihin perustuvat stereotypia huvittavat.

Horoskooppimerkit viemäriä korjaamassa:

"Oinas kokeilee ensin rivakasti imukuppipumpulla. Kun se ei onnistu, hän potkaisee tiskipöytää ja karjahtaa, jolloin rööri aukeaakin välittömästi."

Tunnistan tuosta kyllä itseni. Ensin tehdään ja sitten ihmetellään. Käyttöohjeita luetaan vasta viimeisessä hädässä.


Horoskooppimerkit auton ratissa:

"Oinas on teiden seikkailija. Kaasujalka on herkkä, ja oinas autoilee uskaliaan omaperäisesti. Elinvoimainen oinas ei halua kyykkiä ruuhkissa, vaan kulkea rullaavasti eteenpäin. Oinaat rakastavat vauhtia ja ohittamista. Pimeillä metsäteillä kaahailua ei oinaan mielestä voita mikään. Oinaan auto on aina vähän aggressiivinen, ja moottorin pitää olla vähintään kaksilitrainen ja suorasuihkuttava. Huutomerkkiväri ei ole pahitteeksi. Ilman huippuluokan kiihtyvyyttä ei tule toimeen. Oinaan autoksi sopii BMW 320."

Saattaa muuten pitääkin paikkansa, mutta haluaisin kyllä 5-sarjan Bemarin. 😄

Joskus menneisyydessä, kun hain ilmeisesti omaa identiteettiäni, päädyin muutaman viinilasillisen jälkeen netissä sivulle, josta sai tilata oman henkilökohtaisen luonnehoroskooppinsa. Tulin tilanneeksi horoskoopin, mutta teko hävetti jälkeenpäin niin paljon, etten ole tähän päivään mennessä kertonut teostani kenellekään. Horoskooppi maksoi 100 markkaa (se oli silloin ihan hirveän paljon), eikä horoskooppi ollut edes mitenkään henkilökohtainen, vaan selkeästi vain jostakin ohjelmasta tulostettu luettelo.

Mitä mieltä sinä olet horoskoopeista? Koetko olevasi tyypillinen horoskooppimerkkisi edustaja? Olisi myös mielenkiintoista kuulla, mitä horoskooppimerkkejä lukijoiden joukosta löytyy!

Intian makuja

Minulta pyydettiin helppoja intialaisia reseptejä, ja ajattelin nyt rysäyttää eetteriin kerralla neljä ruokaohjetta. Yritin ottaa mukaan sellaisia ruokaohjeita, jotka valmistuisivat ihan suomalaisista peruskaupoista löytyvillä aineksilla tai joiden erikoisemmat ainekset voi jättää pois maun siitä suuremmin kärsimättä. Tämä postaus sisältää siis pelkästään ruokajuttuja, joten jos ruokajutut eivät kiinnosta, ei kannata haaskata aikaansa tämän pidemmälle.

Postaus sisältää seuraavat ohjeet:
Mifua voikastikkeessa
Tamarindikana
Herkkusienibiryani
Inkiväärichutney

Yritin laittaa noihin suorat linkit, ettei tarvitsisi selata koko postausta läpi, vaan ohjeisiin pääsisi suoraan, mutta en osannut. 😐

Chilin määrä on ohjeissa sellainen, minkä itse omaan ruokaani laittaisin. Jos et ole tottunut chiliin tai et pidä kovin tulisesta ruoasta, vähennä kernaasti chilin määrää.

MIFUA VOIKASTIKKEESSA

(eli Paneer Butter Masala mifusta valmistettuna)

Mifu on minusta kiva ja helppo korvike intialaisten ruokien paneer-juustolle, mutta mifun raejuustomainen rakenne on rajoittanut mifun käyttöä huomattavasti. Ilahduinkin kovasti, kun huomasin, että mifua saa nykyään myös suikaleina, ja päätin kokeilla suikaleita ensimmäistä kertaa tähän ruokaan. Ruoka onnistui tosi hyvin! Toki myös paneeria voi käyttää, ja tofukin saattaisi sopia tähän. En tosin ole ihan varma tuosta tofusta, kun olen kokannut tofua ehkä kolme kertaa elämässäni (en oikein pidä tofusta).

Ainekset

hieman öljyä
2 sipulia hienonnettuna
3 tomaattia kuutioituna
10 cashewpähkinää

2 rkl voita
1/2 rkl öljyä
1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa * (ks. selitys reseptin lopusta)
1/2 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
1 tl korianterijauhetta
1/2 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1/2 tl garam masalaa
250 g mifu-suikaleita (maustamattomia)
2 rkl kermaa

Valmistus

1. Kuumenna pannulla ripaus öljyä ja lisää pannulle sipulit, tomaatit ja cashewpähkinät. Paista aineksia kovahkolla keskilämmöllä sekoitellen silloin tällöin, kunnes sipulit ja cashewt ovat pehmenneet (viitisen minuuttia). Jäähdytä seos**. Soseuta ainekset sen jälkeen tasaiseksi soseeksi esim. blenderissä tai sauvasekoittimella.

2. Kuumenna pannulla voi ja öljy ja lisää inkivääri-valkosipulitahna. Paistele keskilämmöllä pari minuuttia ahkerasti sekoitellen. Lisää jauhetut mausteet, tomaatti-sipuli-cashewsose, suola sekä 1 dl vettä ja sekoita. Peitä kannella ja hauduttele noin kymmenen minuutin ajan.

3. Lisää garam masala, mifu sekä kerma ja jatka hauduttelua vielä viisi minuuttia. Syö esimerkiksi riisin kanssa.

* Inkivääri-valkosipulitahna ei ole muuta kuin inkivääriä ja valkosipulia soseutettuna samassa suhteessa.
** Jos soseutat sipuli-tomaatti-cashewseoksen esim. sauvasekoittimella, seoksen jäähdyttäminen ei ole välttämätöntä. Mutta jos käytät blenderiä, on ehdottoman tärkeää, että annat seoksen jäähtyä ennen soseuttamista. Kuuma seos kehittää blenderin kulhoon painetta, joka koneen käynnistettäessä saattaa singota kannen ylös (t. nimim. "kokemusta on" ja "tulipa kivasti siivottavaa").

TAMARINDIKANA

(Kodi Pulusu)

Tamarindi on välttämätön raaka-aine ukkelin kotiseudun alueen ruoanlaitossa eikä sitä voi oikein korvata millään. Vielä jokin aika sitten käytin pelkästään kokoonpuristettua tamarindia, jota anoppi lähetti aina Intiasta. Kerran tuo tamarindi oli minulta kuitenkin loppu, ja kun en viitsinyt lähteä asioimaan aasialaisiin kauppoihin, päätin kokeilla tavallisesta marketista (esim. Prismasta) löytyvää tamarinditahnaa. Tahna toimi niin hyvin ja oli niin helppokäyttöinen, etten ole sen jälkeen muunlaiseen tamarindiin koskenutkaan (onneksi anoppi ei tiedä, että miniä täällä vetää vähän mutkat suoriksi).

Anoppi sattui soittamaan viime viikolla samana iltana, kun olin tehnyt tätä tamarindikanaa, ja tapansa mukaan hän tietysti kysyi, mitä ruokaa olin laittanut. Kun hän kuuli, että olin laittanut tamarindikanaa, hän muistutti minua syömään myös jogurttia. Kanaruoat kun lämmittävät kehoa ja jogurtti puolestaan viilentää sitä. Syökää tekin siis jogurttia, jos syötte kanaa. 😀

Tamarindin ja chilin yhdistelmä on taivaallinen, ja yhdistelmä sopii erinomaisen hyvin broilerille. Suosittelen kokeilemaan!

Tamarindikanan ainekset. Currylehdet voi huoletta jättää pois, kuten myös vihreän chilin. Juustokuminan siemenet voi vaihtaa pieneen määrään (1/2 tl) jauhettua juustokuminaa. Fenkolinsiemeniä löytyy ainakin Prismasta, mutta nekin voi jättää pois, jos niitä ei ole.

Ainekset

n. 500 g broileria (mieluusti paistileikettä) *

Mausteseos:
1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa

2 rkl öljyä
1 tl juustokuminan siemeniä
1/2 tl fenkolinsiemeniä
pari oksaa currylehtiä (voi jättää poiskin)
2 sipulia suikaloituna
1 vihreä chili hienonnettuna
2 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1/2 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
2 tl korianterijauhetta
1 tl suolaa
2 tomaattia kuutioituna
3 rkl tamarinditahnaa
(tuoretta korianteria)


Valmistus

1. Paloittele broileri suupalan kokoisiksi paloiksi ja lisää muut mausteseoksen aineet (inkivääri-valkosipulitahna, kurkuma, chilijauhe ja suola). Sekoita hyvin ja jätä maustumaan siksi aikaa, kun teet muut valmistelut ja on aika lisätä broilerit ruokaan.

2. Kuumenna öljy ja lisää siihen juustokuminan siemenet, fenkolinsiemenet ja currylehdet. Kun siemenet ovat hieman tummuneet (5-10 sekunnin päästä), pienennä levy keskilämmölle ja lisää sipuli. Paista sipulia silloin tällöin sekoitellen, kunnes se on ruskistunut mukavasti (10-15 minuuttia). Lisää vihreä chili ja inkivääri-valkosipulitahna, sekoita hyvin ja jatka paistamista pari kolme minuuttia.

3. Lisää jauhetut mausteet ja suola sekä tomaatit. Paista, kunnes tomaatit ovat muussaantuneet. Lisää tamarinditahna sekä broileri, sekoita hyvin ja hauduttele kannen alla miedohkolla lämmöllä, kunnes broileri on kypsää (vettä ei ole tarpeen lisätä). Koristele halutessasi tuoreella korianterilla.

* Tykkään käyttää intialaisissa kanaruoissa paistileikettä, koska se on paljon mehevämpää ja maukkaampaa kuin kuivat fileet. Se myös sopii minusta intialaisiin ruokiin paremmin.

HERKKUSIENIBIRYANI

Tämä on helppo ja herkullinen yhden pannun ruoka. Herkkusienien lisäksi/sijasta voisi laittaa muitakin kasviksia. Tukeva, paksupohjainen, kannellinen wok-pannu on tässä ruoassa paras.

Herkkusienibiryania ja sipuliraitaa.

Biryanin ainekset. Jos kokonaisia mausteita ei ole, jätä ne pois, tai käytä hyvin pieni määrä vastaavia mausteita jauhettuna.

Ainekset

2.5 dl basmatiriisiä
250 g herkkusieniä
1 rkl öljyä
2 laakerinlehteä
muutaman sentin pituinen pätkä kanelitankoa
3 neilikkaa
2 vihreää kardemummaa
1 tl juustokuminan siemeniä
1/2 tl fenkolinsiemeniä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
2 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1 vihreä chili hienonnettuna
2 tomaattia kuutioituna
1/2 tl kurkumaa
1 tl korianterijauhetta
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl garam masalaa
n. 1 tl suolaa
(sitruunamehua)
(tuoretta korianteria)


Valmistus

1. Huuhtele riisit ja laita ne likoamaan veteen noin puoleksi tunniksi.

2. Paloittele herkkusienet ja paista ne erittäin kuumalla pannulla pienessä määrässä öljyä ruskeiksi. Laita sienet sivuun odottelemaan.
 
3. Kuumenna öljy pannussa ja lisää kokonaiset mausteet (laakerinlehdet, kanelitanko, neilikat, kardemummat, juustokuminan siemenet ja fenkolinsiemenet). Kun ne alkavat tuoksua (10-15 sekunnin päästä), lisää sipuli. Pienennä levy keskilämmölle ja paista, kunnes sipuli on saanut hyvin väriä (10-15 minuuttia). Sekoittele silloin tällöin. Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja vihreä chili ja paista edelleen pari kolme minuuttia. Lisää tomaatit ja jatka paistamista, kunnes tomaatit ovat pehmenneet.

4. Lisää jauhetut mausteet ja suola ja sekoita hyvin. Lisää 5 dl vettä, kiehauta ja lisää valutetut riisit sekä herkkusienet. Kypsennä kannen alla miedohkolla lämmöllä, kunnes riisi on kypsää (noin 10-15 minuuttia). Sekoita kerran kypsentämisen puolivälissä. Tarkista maku ja lisää halutessasi hieman sitruunamehua.

Tarjoa biryani pääruokana esim. sipuliraidan kanssa tai jonkin liha- tai kalaruoan lisukkeena.

Sipuliraitaan tarvitset 2-3 dl Bulgarian jogurttia, puolikkaan punasipulin hienonnettuna, vähän mustapippuria, juustokuminaa ja suolaa. Vatkaa ensin jogurtti tasaiseksi ja lisää sitten muut aineet.

INKIVÄÄRICHUTNEY

Inkiväärichutney on ehkä suosikkichutneyni - maapähkinächutneyn ohella. Inkiväärichutneyhin tarvitaan intialaisen kaupan aineksia, mutta päätin kehittää chutneystä version, joka valmistuisi ihan tavallisen ruokakaupan aineksilla. Chutneystä tuli aika onnistunut, eikä se eronnut ihan hirveästi alkuperäisestä versiosta.

INKIVÄÄRICHUTNEY SUOMALAISITTAIN

Ainekset

1/2 rkl öljyä
1 dl (65 g) inkivääriä paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl tamarinditahnaa
1 rkl muscovadosokeria
1,5 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa


Valmistus

1. Kuumenna öljy pannussa ja lisää pannulle inkivääri ja valkosipuli. Paistele keskilämmöllä silloin tällöin sekoittaen noin viisi minuuttia. Anna seoksen hieman jäähtyä

2. Laita ainekset blenderiin ja lisää tamarinditahna, muscovadosokeri, chilijauhe, suola sekä 1/2 dl vettä. Soseuta ainekset tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku.


Inkiväärichutneytä tarjotaan perinteisesti erilaisten intialaisten aamiaisten (dosa, pesarattu, idli) kanssa, mutta kokeilin tehdä chutneyn kaveriksi intialaishenkisiä porkkana-mifulettusia. Yhdistelmä toimi oikein hyvin!

Lettusiin tuli 1,5 dl riisijauhoja, 1,5 dl kikhernejauhoja, 100 g mifua (hienonnettuna), 1 iso porkkana (raastettuna ja pannulla pehmennettynä), 3 rkl turkkilaista jogurttia, 1 vihreä chili hienonnettuna, 1 tl suolaa, 1 tl korianterijauhetta, 4 dl vettä.

Tässä vielä alkuperäisen intialaisen chutneyn ohje, jos jotakuta kiinnostaa.

Intialaisen inkiväärichutneyn ainekset.

INKIVÄÄRICHUTNEY
(Allam Pachadi)


Ainekset 

1/2 rkl öljyä
1 dl (65 g) inkivääriä paloiteltuna
4 punaista kuivattua chiliä paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1,5 rkl chana dal -linssejä
1 rkl urad dal -linssejä
3 rkl tamarinditahnaa
3 rkl intialaista palmusokeria (jaggery)
1/2 tl suolaa

Lopuksi:
1 tl öljyä
1/2 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 oksa currylehtiä

Valmistus

1. Kuumenna öljy pannussa ja lisää inkivääri, chilit, valkosipuli sekä linssit. Paistele keskilämmöllä silloin tällöin sekoittaen noin viisi minuuttia. Anna seoksen hieman jäähtyä.

2. Laita ainekset blenderiin ja lisää tamarinditahna, palmusokeri, suola sekä n. 3/4 dl vettä. Soseuta ainekset tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku.

3. Kuumenna pannulla lopuksi 1 tl öljyä ja lisää sinapinsiemenet sekä currylehdet. Anna siementen paukkua (varaa kansi lähettyville) ja sekoita seos chutneyn joukkoon. Tämän mausteseoksen voi jättää poiskin.

Huh huh, olipas tässä urakka! Vähempikin olisi ehkä riittänyt. 😅

Kuorsaajan vieressä

Minusta on tullut viime vuosina todella herkkä nukkuja, joka häiriintyy milloin mistäkin asiasta. Saatan jopa häiriintyä siitä, ettei ole mitään, mikä häiritsisi! Olen onneksi oppinut tunnistamaan nukkumiseeni vaikuttavat riskitekijät, joista tärkeimmät ovat liian kova fyysinen rasitus, liian vähäinen syöminen (jos sitä on jatkunut pidempään) sekä alkoholi. Kukin näistä aiheuttaa vähän erilaisia ongelmia. Liiallinen fyysinen rasitus aiheuttaa esimerkiksi nukahtamisen hetkellä tulevia säpsähtelyjä, jotka saattavat jatkua tuntitolkulla. Viime viikolla kävi esimerkiksi niin, että olin ihan hirveän väsynyt, mutta aina kun olin vaipumassa uneen, säpsähdin hereille. Tätä jatkui pari kolme tuntia, ja olin lopulta aivan epätoivoinen, kun olisin halunnut vain nukkua. Katsaus menneiden päivien aktiviteetteihin paljasti, että vaikka en ollut tuntenut liikkuvani liikaa (päinvastoin, olin tuntenut olevani elämäni kunnossa), kehoni oli kuitenkin eri mieltä. Oli siis aika ottaa vähän iisimmin. En harrastanut minkäänlaista liikuntaa moneen päivään, ja aloin taas nukkua paremmin.

Vähän sumussa.

Kaikkeen ei pysty kuitenkaan itse vaikuttamaan. Vieressä nukkujan kuorsaaminen on esimerkiksi semmoinen asia, jonka kanssa on vain opittava elämään. Koska kuorsaaja ei kuorsaa tahallaan, aihe on usein vähän arka. Meillä ei tätä ongelmaa vielä joitakin vuosia sitten ollut, sillä ukkeli on ruvennut kuorsaamaan vasta viime vuosina. Aikaerorasitukset ja stressi ovat varmasti omiaan pahentamaan ongelmaa. Toisaalta minä olen myös ruvennut häiriintymään kaikesta entistä enemmän. Ukkelin kuorsauskin vaihtelee - joskus hän ei kuorsaa juuri ollenkaan, ja joskus taas tuntuu siltä kuin vieressä olisi moottorisaha.

Totuuden nimessä on sanottava, että osaan minäkin kuulemma joskus kuorsata, ja sen lisäksi narskuttelen vielä hampaitakin! Ukkeli kuitenkin suhtautuu yöllisiin häiriötekijöihin aivan eri tavalla kuin minä eikä ota niitä niin vakavasti. Hänen asenteensa on se, että "jos en saa yhtenä yönä nukutuksi, niin nukun sitten seuraavana". Minä en pysty ajattelemaan noin, vaan kaikenlaiset häiriötekijät saavat minut raivon partaalle, oli se sitten kuorsaaminen, yskiminen, ikkunan alla pörräävä lumiaura, vettä tiputteleva ränni, liian äänekäs pakastin, täydellinen hiljaisuus tai kutiseva iho.

Hyvää yötä.

Olen kokeillut korvatulpat korvissa nukkumista, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi, koska tulpat alkavat aina sattua jonkin ajan kuluttua korviini. En ole vielä löytänyt sellaisia tulppia, joita pystyisin käyttämään, vaikka olen kokeillut eri kokoja ja eri malleja. Korvakittiäkin ostin apteekista, mutta en ole uskaltanut kokeilla sitä, kun pelkään tunkevani sen liian syvälle korviin. Kaiken lisäksi en usko, että se auttaisi kuitenkaan. Olen myös yrittänyt kuunnella nukkumaanmennessä musiikkia, mutta sekin on aika ongelmallista, sillä isojen kuulokkeiden kanssa ei pysty nukkumaan kyljellään, ja pienet kuulokkeet painavat korvia, aivan kuten korvatulpatkin.

Toistaiseksi paras ja ainoa ratkaisu on ollut eri huoneissa nukkuminen. Aluksi nukuin toisessa huoneessa vain silloin tällöin, mutta pikkuhiljaa siitä tuli tapa. Ukkeli ei haluaisi nukkua erillään, sillä hänen mielestään eri huoneissa nukkuminen on lopun alkua parisuhteelle. Yhdessä nukkuminen on muutenkin paljon tärkeämpää hänelle kuin minulle, ja hän kärsii erillään nukkumisesta todella paljon. Minä taas ajattelen, että eihän sitä unessa ollessaan kuitenkaan tiedä, onko vieressä joku vai ei. Tajuan kyllä, että ukkeli ajaa takaa lähinnä sitä, että on mukava nukahtaa toisen viereen ja herätä toisen vierestä. Minusta nukkuminen on kuitenkin sellainen asia, jossa saa ja pitääkin olla vähän itsekäs. Jos nukun paremmin eri huoneessa, miksi en saisi nukkua eri huoneessa? Samalla eri huoneessa nukkuminen kuitenkin ahdistaa, koska tiedän, kuinka paljon ukkeli kärsii tilanteesta. Aina kun hän mainitsee asiasta, tunnen hirveää syyllisyyttä, kun olen niin itsekäs, että ajattelen vain omaa parastani. Sitten päätän taas vakaasti nukkua tulevan yön ukkelin vieressä, kunnes tulee ilta ja yö, ja sama tilanne toistuu.  

Matkoilla pystyn kuitenkin nukkumaan ukkelin vieressä, vaikka uneni laatu ei silloin niin kaksista olekaan. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että hotellihuoneessa ei ole muuta vaihtoehtoa, kun on vain se yksi huone ja yksi sänky. Ehkä annan siis kotona liian helposti periksi? Tiedän varsin hyvin, että ongelma on suurelta osin korvieni välissä: en osaa nukahtaa, kun jännitän alitajuisesti sitä, milloin kuorsaaminen alkaa, ja ehdinkö nukahtaa ennen sitä. Minun täytyy saada olla aivan varma, etten tule häirityksi, ennen kuin voin rentoutua sen verran, että pystyn nukahtamaan. Tosin on aivan sama, ehdinkö nukahtaa ennen ukkelia vai en, sillä herään normaalistikin niin monta kertaa yössä, että tulen kuitenkin kuulemaan kuorsaamisen jossakin vaiheessa yötä. Ihmettelen ja vähän ihailenkin sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat kärsivällisesti yö toisensa jälkeen nukkua kuorsaavan puolisonsa vieressä ja töniä tätä vaihtamaan asentoa. Itselläni ei ole tämän lajin kärsivällisyyttä yhtään, ja rupeankin miettimään hyvin pian muita vaihtoehtoja.

Hyvää huomenta.

Ongelmani on varsin ajankohtainen siksi, että ostimme taannoin uuden sängyn, joka ei ollut ihan sieltä halvimmasta päästä. En kerta kaikkiaan kehtaisi enkä oikeastaan haluaisikaan nukkua enää toisessa huoneessa, kun makuuhuoneessa on nyt niin hyvä sänky. On siis kai vain opittava jotenkin nukkumaan, vaikka toinen kuorsaisikin - tai sitten on yritettävä suhtautua nukkumiseen ukkelin periaatteella, että jos en saa tänään nukutuksi, niin ehkä huomenna sitten. Ehkä pystyn nukkumaan ukkelin vieressä, vaikka hän kuorsaisikin, jos vain yö toisensa jälkeen pakotan itseni makaamaan sängyssä, enkä siirry heti toiseen huoneeseen? Ehkä olen lopulta niin väsynyt, että nukun, vaikka seinät kaatuisivat päälle? Tietysti voisin myös vetää joka yö itseni unilääkkeillä tainnoksiin, mutta en viitsisi sille linjallekaan lähteä. Nythän ukkeli on työmatkalla toisessa maanosassa, joten kuorsaus ei ole mainittavastikaan häirinnyt. 😆

Jonkinmoista lohtua tuo se, että löysin taannoin kuulokkeet, joiden kanssa pystyn nukkumaan.

Näin jossain akkainlehdessä jutun tällaisesta kuulokepannasta, joka on siis vähän niin kuin hikinauha, jonka sisällä on niin littanat kuulokkeet, että ne eivät paina nukkuessa laisinkaan. Tuo johto kyllä hieman häiritsee, kun pelkään kuristuvani siihen. (Tilasin pannan jo jokin aika sitten, ja silloin pantaa ei vielä saanut johdottomana, kuten nykyään.) En pysty kuuntelemaan ennen nukahtamista musiikkia, koska rupean kuuntelemaan sitten sitä musiikkia, vaan tykkään kuunnella ns. valkoista kohinaa, joka ei varasta huomiota vaan joka tarjoaa ikään kuin turvallisen taustan muita ääniä vastaan. Pidän erityisesti aaltojen pauhusta, ja olenkin ladannut Spotifyhin listan, jossa on tuntitolkulla pelkästään erilaisia aaltojen ääniä. Kuulokepanta ja valkoinen kohina helpottavat huomattavasti nukahtamistani, mutta kun herään yöllä vessaan, riisun pannan yleensä pois. Panta ja aaltojen pauhu tekevät keskellä yötä nimittäin jotenkin tuskaisen olon: tässä minä nyt yritän nukkua. Koko yön turvaksi kuulokepannastakaan ei siis ole.

Ja virkeänä kohti uutta päivää!

Onko sinulla kokemuksia kuorsaamisesta? Miten olet oppinut pärjäämään ongelman kanssa? Tai olisiko sinulla tarjota minulle hyviä neuvoja? Niitä todella kaivattaisiin. 

Ruskaa pakkasessa

Minulla on ollut viime aikoina sellainen ongelma, että olen häröillyt siellä sun täällä siinä määrin, että blogi ei ole pysynyt ollenkaan mukana matkassa. Kun palasin kotiin viimeisimmältä kierrokseltani, tulin silmäilleeksi auton matkamittaria vähän tarkemmin, ja järkytyin. Olin ajanut reilussa parissa kuukaudessa melkein 10 000 kilometriä. Ei ole todellista. Rauhoitu, hyvä ihminen!

Kerrottavaa olisi paljon, mutta näiden ainaisten matkaraporttien kirjoittaminen on alkanut tökkiä pahan kerran. Olisi kiva kirjoitella joskus jotain muutakin. Mutta minkäs teet, kun elämä on ollut viime aikoina pelkkää matkustamista. Tähän on myötävaikuttanut se, että ukkeli on ollut taas pitkällä työmatkalla. Jos ukkeli ei ole kotona, minäkään en näköjään viitsi kauan kotinurkissa homehtua. Vielä ei ole sitä päivää tullut, että olisin saanut matkustamisesta tarpeekseni. Olen toki joskus kotiin palattuani ajatellut, että onpa kiva olla taas kotona, mutta tuommoiset ajatukset ovat haihtuneet yleensä muutamassa päivässä. Sitten olen alkanut taas miettiä, minne voisin lähteä - lähelle tai kauas, ihan sama. Miksi ihmeessä jäisin kotiin, kun maailmassa on niin paljon jännittävää nähtävää ja koettavaa?

Nyt ajattelin puristaa kasaan kuitenkin vielä tämän yhden matkaraportin viimeisimmältä reissultani. Se Lapin-matkan kakkososa, jonka uhkasin viimeksi kirjoittaa, on edelleen kirjoittamatta, enkä tiedä, saanko juttua koskaan kirjoitettuakaan, kun en jaksaisi kirjoitella ns. vanhoista asioista. Mutta tuskinpa kukaan jää juttua kaipaamaankaan.

Lapin-matkan jälkeen patikkahammastani jäi kolottamaan sen verran pahasti, että sain päähänpiston lähteä Rukalle. Ruka kuulosti hyvältä siksi, että sinne on kohtuullinen matka ja että Rukan ympäristössä tuntui olevan paljon mielenkiintoisia patikkareittejä, joista erityisesti Pieni Karhunkierros veti puoleensa. Mieluiten olisin tietysti lähtenyt Lappiin, mutta kaksi Lapin-matkaa kuukauden sisään kuulosti järjettömältä ajatukselta jopa minun mielestäni. Jotain rajaa sentään.

Jossakin Suomussalmen ja Kuusamon välillä.

Suunnistinkin ensimmäiseksi Oulangan kansallispuistoon Pienelle Karhunkierrokselle, jonka lähtöpaikalle ajaa Rukalta reilussa vartissa.

Pieni Karhunkierros on 12 kilometrin mittainen patikkareitti, jonka varrella luvataan olevan upeita luonnonnähtävyyksiä, kuten kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja riippusiltoja. Reitti on keskivaativa, ja sen suositeltu kulkuaika on 4-6 tuntia.

Minua jännittää patikkareiteissä aina vähän se, löydänkö edes reitin lähtöpaikalle, mutta Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikkaa ei voi sokeakaan olla näkemättä.

Siinä se nyt totisesti on.

Minulle on jäänyt lapsuudesta paha riippusiltakammo, enkä ole kävellyt aikuisiällä yhdenkään riippusillan yli. Ensimmäinen riippusilta aiheuttikin pientä epäröintiä, mutta päätin sitten kävellä sillan yli sen enempää miettimättä. Jos kerran kaikki muutkin pystyvät ylittämään riippusiltoja, miksi minä en pystyisi?

Niskakosken riippusilta.

Heti Pienelle Karhunkierrokselle päästyäni tuli selväksi, että mitään rauhaisaa luontokokemusta sieltä on turha tulla hakemaan. Polulla oli nimittäin kävelijöitä oikein ärsyttävyyteen asti - eikä ollut edes viikonloppu, vaan ihan tavallinen tiistai! Sisäinen mörököllini heräsi taas nurkumaan ihmispaljoudesta ja rauhan puutteesta. Mieleeni tuli eräs keskustelu, jonka olin kuullut kerran espoolaisen uimahallin pukuhuoneessa. Kaksi naista ihmetteli siellä sitä, miten pääkaupunkiseudun ihmisten on niin vaikea tervehtiä toisiaan täällä kotiseudulla, mutta sitten kun nämä samat ihmiset menevät patikoimaan Lappiin, he tervehtivät siellä kaikkia.

Jäinkin miettimään, onko olemassa jokin sääntö, että kansallispuistossa pitää tervehtiä muita. Mistä johtuu, että kansallispuistossa pitää tervehtiä jokaista vastaantulijaa mutta omalla kotipihalla ei? Ei siinä mitään, ihan kivaahan ystävällisyys on, mutta mieluummin olisin tavannut metsässä vaikka lauman hirviä kuin parisataa reipashenkistä retkeilijää. Kun minä lähden metsään, niin kyllä minun pitää saada olla siellä ihan yksin. Mur mur.

Myllykoski ja myllyrakennus.

Suomaisemaa.

Pyöreälampi.

Kallioportti.

Olin ostanut ennen matkaa ensimmäiset vedenpitävät retkeilykenkäni ikinä, ja ne osoittautuivatkin kullanarvoiseksi hankinnaksi (tähän asti olen kuljeskellut lenkkareissa). Polun varrella oli nimittäin niin paljon kosteita kohtia ja lammikoita, että lenkkareilla jalat olisivat olleet märät heti ensimmäisessa kaarteessa.

Haastetta peliin!
(Edelläni kulkenut retkeilijä ehti juuri puun taakse piiloon. Reppua näkyy vielä vähän.)

Harrisuvannon riippusilta ja Kitkajoki.

Ja taas mennään.

Paskahuusseja vaeltavalle kansalle.

Jyrävä, joka yhdeksänmetrisenä könkäänä on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista.

Portaiden suuri määrä yllätti Pienellä Karhunkierroksella. Portaita oli matkan varrella minusta todella paljon, sekä nousua että laskua. Onkohan kukaan koskaan laskenut, kuinka monta porrasta kierroksella on? Epäilen, että tuhat porrasta tuskin riittää.

Minulla oli mukanani paljon evästä, ja olin ajatellut, että söisin sitten, kun tulisi nälkä. Nälkää ei kuitenkaan kuulunut, ja väenpaljouskin ärsytti siinä määrin, että päätin rykäistä kierroksen loppuun ja syödä eväät vasta majapaikassa. Kierros taittui näin ajassa kaksi tuntia ja 40 minuuttia. 

Paluumatkalla majapaikalle eteeni tuli elämäni ensimmäinen läheltä piti -tilanne porojen kanssa, vaikka ei tämäkään tosin vielä niin läheltä pitänyt.

Töllistelin näitä kahta, tien vasemmalla puolella ollutta poroa, kun tien oikealta puolelta syöksyi auton eteen kolmas poro. Onneksi jarrupoljin löytyi nopeasti.

Poroja oli muuten Kuusamon ja Rukan tienoilla yllättävän paljon. Aiemmalla Lapin-reissulla poroja oli saanut oikeasti bongata, mutta täällä niitä näkyi laumoittain, jopa ihan talojen pihoilla.

Olisiko pohjoisin Lappi sitten poroille jotenkin epäedullisempi elinympäristö? Ehkä pohjoisessa ei ole tarjolla niin hyvin ruokaa kuin etelämpänä tai jotain?

Seuraavaksi halusin kiivetä jonnekin ylös. Valtavaaran huiputus Rukalla kuulosti sen verran mukavalta, että päätin kokeilla sitä. Pituutta Valtavaaran huiputuksella on kuusi kilometriä, ja reitti johtaa Valtavaaran laelle.

Valtavaaran huiputuksen lähtöpiste olikin hieman astetta kinkkisempi löytää. En ollut ihan varma edes siitä, oliko parkkipaikkakaan oikea. Tien sivuun oli pysäköity yksi matkailuauto ja yksi henkilöauto, joten tökäisin auton niiden viereen. Itse polku otti heti luulot pois, sillä nousu oli aika jyrkkä. Kiipesin mäkeä peräsuoli pitkällään ja pysähdyin aina välillä ottamaan valokuvia (lue: vetämään henkeä).

Ihmettelin, kun ihmisiä tuli minua vastaan, mutta kukaan ei tuntunut kulkevan samaan suuntaan kuin minä. Olin ollut lukevinani jostain, että Valtavaaran huiputus kannattaisi kulkea myötäpäivään, mutta ilmeisesti ei sitten kuitenkaan? Minulle tuntuu tapahtuvan aina niin, että kuljen patikkareiteillä päinvastaiseen suuntaan kuin muut. Kaikki tulevat minua vastaan, mutta kukaan ei kulje samaan suuntaan kuin minä. Toki aina välillä osuu joku ohitettavakin eteen. 😆

Maisemissa ei ollut valittamista. Toki aurinkoisella ilmalla... jne. Tiedätte kyllä.

Palovartijan tupa näkyy jo, eli huippu häämöttää!

Valtavaaran huipulla oleva palovartijan tupa on nykyään päivätupana eli nimensä mukaisesti vain päiväkäytössä. Yöpyäkin tuvassa voi hätätapauksessa, mutta muuten tupa on tarkoitettu pääasiallisesti eväiden syömiseen ja lämmittelyyn. Lämpöä olisikin minäkin kaivannut, sillä huipulla tuuli todella navakasti, mutta koska en viitsinyt tehdä tulia, oli parempi jatkaa hetken maisemien ihastelun jälkeen matkaa.

Kierroksen lähtöpaikka herätti palatessanikin hämmennystä. Tien viereen oli nimittäin ilmestynyt poissaollessani pari-kolmekymmentä autoa, enkä meinannut tunnistaa paikkaa samaksi, jolta olin lähtenyt. Onneksi löysin tutun auton.

Kävin myös Riisitunturin kansallispuistossa, joka sijaitsee reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Rukalta.

Tuli sitten kumminkin käytyä Lapissakin.

Tie Riisitunturille oli varsin huono ja kapea, mutta sepä ei tuntunut ihmisiä haittaavan. Jos kaipaa kansallispuistokäynniltään rauhaa ja yksinäisyyttä, Riisitunturi ei ole ehkä ihan oikea paikka.

Paikalle on saavuttu oikein bussilasteittain.

Mikä ihme meitä nykyajan ihmisiä vaivaa, kun meidän pitää väen vängällä tunkea itsemme kaiken maailman korpiin ja autiotupiin? Milloin metsästä tuli muoti-ilmiö? Mitä me oikein teimme, ennen kuin keksimme retkeilyn? 

Riisin rääpäsy on mukava ja helppokulkuinen reilun neljän kilometrin pituinen lenkki, jonka varrella on kuitenkin aika paljon ihasteltavaa. En ole ensinnäkään ikinä nähnyt niin paljon kelopuita kuin Riisitunturilla, ja rinnesoitakin taisin nähdä ensimmäisen kerran. Muutenkin Riisitunturi vaikutti hyvin omaleimaiselta paikalta.

Tapion pöytä eli latvaton kuusi, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan.

Ikkunalampi.

Kunpa vain ei olisi ollut niin julmetun kylmä!

Minulla oli ollut tarkoitus käydä myös Hossassa kiertämässä Ölökyn ähkäsy, mutta ongelmaksi muodostui se, että jos olisin lähtenyt käymään Hossassa päiväseltään, käyntiin olisi mennyt koko päivä, kun olisin joutunut ensinnäkin ajamaan yli 100 kilometriä suuntaansa. Kymmenen kilometrin mittaisen Ölökyn ähkäsyn sanotaan myös olevan vaativa reitti, jonka kiertämiseen kannattaa varata aikaa viitisen tuntia. (En tosin luota näihin ennalta määriteltyihin kulkuaikoihin, kun ne eivät ainakaan minun kohdallani tuntuneet pitävän ollenkaan paikkaansa.) Hossan yhdistäminen paluumatkaan oli sekin poissuljettu vaihtoehto. Polvikin oli alkanut taas hieman vihoitella, mikä ei ollut ihmekään noiden aiempien patikkaretkien jälkeen. Kävelynihän oli ollut kevään jälkeen hyvin vähäistä, ja kyllä se käy koipeen, kun kävelee äkkiseltään useamman lenkin ja kiipeilee vielä tuntureillakin. Päätin, että oli parempi olla rehkimättä liikaa, jottei tulisi taas monen viikon pakkolepoa. Olin kuitenkin saanut patikoida jo useamman reitin ja nähdä aika paljon kaikenlaista! Tekisin sitten joskus ihan erillisen matkan Hossaan, kun Hossakin on kohtuullisen ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta...

Olen tehnyt näiden viimeisimpien matkojeni aikana majoituksen suhteen sellaisen huomion, että viihdyn paljon paremmin mökeissä tai loma-asunnoissa kuin hotelleissa. Kaiken lisäksi nämä ns. omatoimimajoitukset tulevat usein paljon halvemmiksi kuin hotellit.

Rukalla majailimme esimerkiksi aivan ihanassa loma-asunnossa, jonka hinta oli 75 euroa vuorokaudelta. Se on minusta todella vähän, kun ottaa huomioon, että tilaa oli 95 neliötä ja että asunto oli aivan viimeisen päälle varustettu.

Yksi makuuhuoneista.

Porojakin pyöriskeli ihan pihapiirissä, ja yhtenä aamuna heräsimme siihen, kun ikkunan takaa katseli karvainen kaveri.

Lisää tietoa kyseisestä majapaikasta löytyy täältä. 

Loma-asunnoissa on toki se huono puoli, että liinavaatteet joutuu tuomaan usein mukanaan,  ruoat joutuu valmistamaan itse (tai sitten voi vain lämmitellä valmisruokia 😆), ja ennen lähtöä joutuu hieman siivomaan, jos ei halua maksaa erillisestä loppusiivouksesta. Minusta nämä ovat kuitenkin varsin pieni hinta kodikkaasta ja tilavasta asumismuodosta. Miksi ihmeessä maksaisin hotellihuoneesta, joka on usein minimaalisen pieni ja ahdistava, kun paljon halvemmalla saa loma-asunnon, jossa on ihanan paljon tilaa ja oma vapaus? Jos minä saisin päättää, majoittautuisin aina jonkinlaiseen huoneistoon, mutta ukkeli on varmasti asiasta eri mieltä (hänelle pitää olla palveluja). Täytyypä kuitenkin ehdotella ensi kerralla tällaistakin vaihtoehtoa. 

Nyt voin melkein luvata, etten tule tekemään enää yhtään reissua pohjoiseen tänä vuonna!