Kolmijalkainen peura

Matkani toinen päivä alkoi jännittävissä tunnelmissa, sillä terassini oli vallattu! 

Paikallista nuorisoa istuskeli terassilla tekemässä ilmeisesti jotain koulutehtävää.

Olen tässä mietiskellyt sitä, miksi nykyajan nuorten pitää kulkea koko ajan huppu päässä. Tosin kuljeskelenhan minä itsekin (melkein) aina lippis päässä, joten ei ehkä pitäisi ihmetellä.😆

Taas mennään!

Päivän ohjelmassa oli kaksi patikkakierrosta, jotka suuntautuivat Lauhanvuoren kansallispuistoon. Ensimmäisenä oli vuorossa kahdeksan kilometrin mittainen Terassikierros. 

Nimi kuulosti hieman huvittavalta (Tälli-pubista terassikierrokselle...), mutta reitin nimi tulee siitä, että sillä kuljetaan jääkauden jälkeisiä rantavalleja eli terasseja. Tuo kahdeksan kilometrin reittipituus ei pitänyt ainakaan oman kelloni mukaan paikkaansa, sillä kelloni näytti kierroksen jälkeen minun kulkeneen 9,3 kilometriä. Poikkesin tosin yhdessä puuceessä ja näkötornissa, mutta niistä ei tullut kuin ehkä parisataa metriä lisämatkaa. 

Terassikierroksen reitti kulkee pääasiassa mäntymetsässä, ja matkalla on paljon opastauluja, jotka kertovat alueen historiasta. En kuitenkaan jaksanut lukea tauluja, enkä jaksa kirjoittaa tähän mitään syventäviä sepustuksiakaan, vaikka otin tauluista kyllä urhoollisesti kuvat, joten googlettakaa, jos kiinnostaa. 😆

Terassikierros oli minusta vähän tylsä ja ylipitkä suhteessa reitin vaihtelevuuteen, ja reitin loppupuolella kerkesin vilkuilemaan karttaa moneen otteeseen, että milloin tämä piina loppuu. Reitin kiinnostavimmat kohteet olivat minusta Lauhanvuoren näkötorni ja Spitaalijärvi (on siinä järvellä nimi!). 

Näkötornin länsipuolen horisontissa näkyi tuulimyllyjä, jotka tuntuvat olevan muutenkin tavallisia näillä seuduilla. Tornin opastaulun mukaan tornista näkyy hyvällä säällä 50 kilometrin päähän merelle asti, joten kai nuo tuulimyllyt sitten olivat rannikon tuulimyllyjä..

Spitaalijärven vedellä uskotaan olevan parantavia vaikutuksia (sitä on viety aikanaan Venäjän ruhtinoillekin!), ja koska uskon mielelläni kaikkeen humpuukiin, piti käydä kierroksen päätteeksi täyttämässä pullo järven vedellä. 

Spitaalijärven vettä.

Vesi oli sen verran ruskeaa, että en meinaa ainakaan juoda sitä. Ehkä tulen hyödyntämään vettä jollakin muulla tavalla, joka on vielä itsellenikin arvoitus. 

Terassikierroskaan ei ollut ylikansoitettu, sillä näin matkani aikana neljä ihmistä. Alkumatkasta tapasin kaksi miestä, jotka istuivat polun vieressä käärimässä sätkiä. Toinen mies tervehti minua iloisesti ja pahoitteli, kun heidän mukanaan ollut musta labradorinnoutaja haukkui minulle, kun "hän kuvittelee omistavansa koko metsän". Toiset kaksi ihmistä tapasin, kun ohitin reitin loppupuolella äidin ja tyttären – tai näin ainakin oletin.

Terassikierros oli herättänyt ruokahaluni, joten ajoin Isojoelle lounaalle. Siellä lounaspaikaksi valikoitui Cafe Meteora. 

Kävin tarkistamassa lounaspöydän antimet ennen maksamista, ja menin sitten kassalle kysymään, että "onkohan lounaspöytään tulossa täydennystä, kun siellä on kaikki astiat ihan tyhjinä?" 

Tyhjää täynnä.

Myyjä lähti tarkistamaan tilanteen ja palasi sitten ilmoittamaan, että "täytettyjä paprikoita on tulossa lisää, mutta kaikkea muutahan siellä onkin". Tuli taas kermapersefiilis: en halua syödä mitään jämiä, vaan vaadin täydet astiat! 😆

Ruokaa löytyi kumminkin sen verran, että sain vatsani täyteen (todellakin!), ja hernekeitolla ja pannukakulla saa muutenkin aina paljon anteeksi. 

Cafe Meteora.

Lounastin Isojoella siksikin, että siellä on yksi huomattavan tärkeä nähtävyys, joka piti nähdä. Kyseinen nähtävyys oli maailman suurin perunankuorimaveitsi.

Siinä se nyt on. Nyt voin kuolla tyytyväisenä, kun olen nähnyt tämän!

Lounaan jälkeen oli aika siirtyä takaisin Lauhanvuoreen ja Pirunkierros-nimiselle patikkareitille. Kun kurvasin parkkipaikalle, näin metsän laidassa ne samat kaksi miestä koirineen, jotka olin nähnyt Terassikierroksellakin. Kun tulin ulos autosta, se aiemmin minua tervehtinyt mies lähestyi minua kysyen, oliko minulla minkä verran paikallistuntemusta. Minä vastasin, että ei nyt oikeastaan, mutta tiedustelin sitten, minkälaista apua hän olisi tarvinnut.

Mies vastasi, että "ensimmäinen kysymys on se, että tiedätköhän sä, missä mun autoni on". Olin ilmeisen äimistyneen näköinen, kun mies jatkoi selittämistä: "Se on sellainen Mitsubishi, harmaa katumaasturi. Jätin sen jonnekin näille main, mutta en löydä sitä mistään. Oletko sä nähnyt sellaista?" Luulin miehen pilailevan, mutta kävi ilmi, että mies oli ihan tosissaan. Hän oli siis pysäköinyt autonsa jonnekin Lauhanvuoren kansallispuistoon mutta ei muistanut, mihin. Ymmärrän kyllä, että joku voi kadottaa esimerkiksi kännykkänsä, mutta että kokonaisen auton?!

Miehet jäivät siihen mättäälle istuskelemaan ja pohtimaan auton olinpaikkaa, kun minä lähdin kiertämään Pirunkierrosta, joka on neljän kilometrin mittainen lenkki soilla ja mäntymetsissä. Näiden päivien aikana tuli nähtyä runsaasti mäntymetsiä! 😆

Kierroksen tärkein nähtävyys – Kivijata – oli heti reitin alkupäässä, eli jos haluaisi nähdä vain Kivijadan, voisi käydä katsomassa vain sen, ilman että tarvitsee patikoida metriäkään. 

Kivijata on pirunpelto ja ihan uskomaton paikka! 

Otin Kivijadasta videonkin, koska vain videolta pystyy hahmottamaan sen koon. 

Nallet kävivät myös ihmettelemässä paikkaa, ja siinä olikin citykarhuilla ihmettelemistä. Ihan veti naamat vakaviksi. 😆

Takaisin Karvialle ajellessani kohtasin tiellä yllättävän esteen. Luulin eläintä ensin hirveksi, mutta kyseessä olikin ilmeisesti metsäpeura (kiitos siskolle salapoliisityöstä!).

Kuopsuttelen vähän tästä leuan alta...

Otin  eläimestä videonkin, ja kannattaa katsoa video loppuun asti, jotta näkee loppuhuipennuksen.  😆

Vielä ennen Karviaa näin pellolla jotain outoa. 

Mikä ihme tämä on?!

Päivän loppuhuipennus oli autiotalo, jonka bongasin Karvialle menevän tien varresta. Tie talolle löytyi sattumalta, ja pian olinkin talon pihassa. Läheisellä pellolla tehtiin peltotöitä, ja autiotalovierailusta tuli siitä syystä vähän hätäinen (koska jätin auton keskelle peltotietä), mutta olipahan huikea paikka kumminkin! Karvialla ja Etelä-Pohjanmaalla on muutenkin todella paljon autiotaloja. En muista nähneeni missään muualla niin paljon tyhjilleen jääneitä, ränsistyneitä taloja kuin täällä. Luulin, että Itä-Suomi pitäisi kärkipaikkaa näissä tilastoissa, mutta ei ainakaan omien havaintojeni perusteella. 

Siellä se odottaa löytäjäänsä.

Päärakennuksen ympärillä oli useita piharakennuksia ja pihalla todella paljon erilaisia työkoneita ja kulkuneuvoja, jotka "kasvoivat heinää". 

Aivan täysin umpeenkasvanut piha ei kuitenkaan ollut, sillä ovelle meni reitti, joka paljasti, että joku oli kulkenut taloon tänä kesänäkin. 

Tallautunutta heinää. Joku on kulkenut tästä ennen minua, mutta milloin?

Ovessa ei ollut kuin hakanen, joten kuvittelin oven avautuvan helposti, mutta jostain syystä ovi ei avautunutkaan, vaikka kuinka vedin tai työnsin. Ähersin aikani, kunnes huomasin, että oven toisen puoliskon yläreuna repsotti saranoiltaan, eikä ovi avautunut luultavasti siitä syystä. Yritin kaikkeni, mutta ovi ei vain avautunut, ja päätin lopulta antaa periksi. Sitä ennen piti kuitenkin tönäistä ovea vielä kerran, ja kappas – se aukesikin.

Talo oli aivan täynnä tavaraa, joten siinä mielessä se ei ollut ihan ideaalikohde autiotalobongaajalle. Itseäni kun kiinnostavat eniten sellaiset autiotalot, jotka ovat "jääneet niille sijoilleen" asukkaiden lähdettyä ja joissa voi kuvitella, millaista elämää talossa on ehkä vietetty. Tältä kannalta minun elämäni ykkösautiotalokohde on tainnut olla Uuden-Värtsilän rautatehtaan asuintalo, jossa kävin vuonna 2016 (postaus siitä täällä). Autiotalojen tarinat kiehtovat, vaikka ne ovatkin useimmiten surullisia.

Otin talossa videon, koska se oli minusta nopein tapa tallentaa talon sisältö (koska ne peltotyöt ja tielle pysäköity auto). 

Jos et jaksanut katsoa videota, niin tässä vielä muutama kuva. 

Porstua/eteinen.

Kukahan tämänkin puimurin on pysäköinyt näin lähelle ovea, ja milloin ja miksi?

Illalla totesin Polarin kellostani, että olin tullut tehneeksi päivän aikana aktiivisuusennätyksen.

Askeleita tuli päivän aikana lähemmäs 32 000, ja kun askeleet olivat suurimmaksi osaksi ihan oikeita askeleita eivätkä mitään "heiluttelen käsiäni kokatessani" -askeleita, tuli liikuttua päivän aikana tosi paljon. (Edellä mainittujen patikkaretkien lisäksi kävin vielä toistamiseen Kauhanevan suolla, kun halusin nähdä Nummikankaan näkötornin, joka oli jäänyt edellispäivänä näkemättä.)

Olen edelleen matkalla ja jatkan tänään kohti pohjoista. Kotiinpaluu on käynyt kyllä jo mielessä, mutta vielä ei ole sen aika. Sade ropisee ikkunaan, ja saa nähdä, millaiseksi sää ja päivän ohjelma muodostuvat.

😘

Karvia experience

Minun rupesi tekemään mieli johonkin kansallispuistoon, joten aloin selvitellä, missä olisi kiinnostavia patikkareittejä ja nähtävää. On varmaan tylsää lukea jatkuvasti näistä meikäläisen patikka- ja muista retkistä, mutta elämä on nyt näköjään tällaista. Eivät nämä patikat ja retket loputtomiin jatku, joten yrittäkää kestää.

Etelä-Pohjanmaalta löytyi kaksikin kiinnostavaa kansallispuistoa, Lauhanvuoren kansallispuisto ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto, joten suunta oli selvä. Seuraavaksi piti löytää mahdollisimman edullinen yöpymispaikka, joka olisi kansallispuistoihin nähden sopivan matkan päässä. Löysin Karviasta hostellin, josta sai 66 neliömetrin kokoisen huoneiston 45 eurolla per yö. Niin oli yöpymispaikkakin päätetty!

Jos joku toinen on yhtä ulalla kuin minä olin siitä, missä nuo kansallispuistot ja Karvia ovat, niin tässä Googlen karttaa avuksi: 

Matkalla pysähdyin katsomaan muutaman, hieman hämmentävän ympäristötaideteoksen. Ensimmäinen oli Puuvuori, joka on muodoltaan soikea, 420 metriä pitkä, 270 metriä leveä ja 28 metriä korkea kukkula. Teokseen on istutettu 10 000 puuta matemaattisen kaavan mukaan, joka on kultaisen leikkauksen ja ananaskuvion yhdistelmä. Sen jokainen puu on omistettu jollekin henkilölle. Teoksen suunnittelija on taiteilija Agnes Denes, ja sen vihkitilaisuus pidettiin vuonna 1996.

Puita kukkulan laelta katsottuna.

Toinen kohde oli Nancy Holtin Yltä ja alta -taideteos, joka löytyy sorakuopasta Pinsiön kylästä. Teos on tarkoitettu tarkasteltavaksi sekä teoksen päältä että maan tasolta. 

Lounaalle pysähdyin Hämeenkyröön, Frantsilan Kehäkukkaan. Ravintola on kasvisruokaravintola, ja suhtauduin siihen siitä syystä vähän epäluuloisesti. 😆 Yritin siinä syödessäni pohtia, miksi olen niin ennakkoluuloinen kasvisruokaravintoloita kohtaan, vaikka kasvisruoassa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mekin syömme ukkelin kanssa kotona tosi usein kasvisruokaa! En kuitenkaan keksinyt mitään vastausta pohdintoihini. Outo tyyppi. 

Ravintola oli tosi viihtyisä.

Ennakkoluulot kyllä karisivat tässä paikassa, sillä kaikki ruoka oli todella maukasta!

Jälkkäriksi uuniomenia! Ou jee!

Seuraava pysähdys oli Hämeenkyrön Hälläpuiston vanha mylly. Google Maps yritti taas ajattaa mitä ihmeellisimpiä reittejä, ja päädyin pyörimään Metsä Boardin pihalle.

Tässä vaiheessa heräsi epäilys, että tämä ei ole ehkä oikea reitti.

Mutta löytyihän se mylly vihdoin.

Vandaalit olivat jättäneet puumerkkejään.

Karvion hostelliin pääsi kirjautumaan sisään vasta viideltä, joten päätin käydä sitä ennen tutustumassa Kauhanevan-Pohjankankaan kahteen reittiin, Katikankierrokseen ja Kauhalammin kierrokseen. 

Tulin hyvin pian huomaamaan, että näihin kansallispuistoihin ei ajella mitään priimakuntoisia asvalttiteitä pitkin. Pöly lensi, ja kuopat olivat välillä niin syviä, että pelkäsin, että autosta pamahtaa rengas.

Katikankierroksella on mittaa kaksi kilometriä, mutta reitti on luokiteltu vaativaksi korkeuserojen ja maaston takia. Kierros kulkee kurussa, jonka keskellä virtaa vesi ja jonka seinämät kohoavat jyrkästi molemmin puolin.

Reitti oli hyvin merkitty, mutta silti onnistuin harhautumaan polulta heti alkumetreillä.

Jos kärsii pääkaupunkiseudun patikkareittien ihmispaljoudesta, niin tervetuloa Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon. 😆 Katikankierroksen että Kauhalammin kierroksen parkkipaikalla oli kummallakin yksi auto, mutta en tavannut patikan aikana yhtään ihmistä.

Vesi kohisi kurun pohjalla.

Pikkuhiljaa veden kohina laantui solinaksi ja loppui sitten kokonaan.

Kun vesikään ei enää pitänyt ääntä, pysähdyin yhtäkkiä hämmästyneenä, sillä oli aivan täydellisen hiljaista. Ei kuulunut kerta kaikkiaan mitään – ei edes lintujen ääniä tai tuulen huminaa. Täydellinen hiljaisuus on aika harvinaista nykypäivänä, ja mietinkin, että sitä pitäisi saada talletettua pulloon. Tekisi varmasti kauppansa ainakin intialaisille. 😆

Maasto oli todella vaihtelevaa, mikä teki reitistä mielenkiintoisen.

Kasvillisuus oli Katinkanjonissa tosi rehevää ja maasto vihreää.

Katikankierrokselta ajelin Salomaan parkkipaikalle, jossa on toinen Kauhalammin kierroksen aloituskohta. Kauhalammin luonto oli aivan erilaista kuin Katikankierroksen, sillä Kauhalammin kierros kulkee enimmäkseen suomaastossa. Kauhanevan suo on keidassuota, joka oli minulle entuudestaan tuntematon suotyyppi. Ihan kuin tuntisin mitään muitakaan suotyyppejä! 😆

Tässä taas selostus opastaulusta.

Kauhalammin kierrokselle tulee Salomaan parkkipaikalta lähdettäessä mittaa 3,5 kilometriä, ja reitin alkupää kulkee samaa matkaa Kauhalammin esteettömän reitin kanssa. Tässä olisi kyllä tosi kiva esteetön reitti sellaista kaipaavalle, sillä mäntymetsä on niin kaunista ja suomaisema vieläkin kauniimpaa.

Rakastan soita, ja Kauhalammin kierros oli siitä ihana, että se kulki suomaastossa melkein koko matkan. Kauhalammi-lampi toi reittiin oman mukavan lisänsä, ja tykkäsinkin Kauhalammin kierroksesta niin paljon, että harkitsin hetken, menisinkö kiertämään reitin seuraavana päivänä vielä toisenkin kerran. Mutta päivän aikana tuli niin paljon kävelyä muutenkin, että polveni eivät olisi varmaankaan enää kestäneet uutta Kauhalammin kierrosta. 

Vaikenen hetkeksi ja annan kuvien puhua puolestaan.

 

Kierroksen jälkeen oli tullut aika ajaa Karvialle katsomaan, miltä se hostellihuoneisto näyttäisi. Sain avaimet soittamalla huoneiston omistajalle, joka tuli tuomaan avaimet ja näyttämään huoneiston. 

Kävi ilmi, että huoneisto oli ilmeisesti entinen liiketila, joka oli muutettu asuinhuoneistoksi. 

Oma terassikin löytyy. 😆

Huoneisto oli sinänsä ihan mukava vaikka vähän kolkon oloinen, mutta eipä tuohon hintaan voi todellakaan valittaa! Eihän nykyään saa mistään yöpymispaikkaa 45 eurolla. Hupaisa yksityiskohta oli Veikkauksen ständi, joka komeili ruokailutilan ja sisäänkäynnin välissä. 

Jos tulee aika pitkäksi, voi täytellä aikansa kuluksi Lotto- ja Keno-kuponkeja.

Toinen hieman hankala asia oli se, että aivan hostellin vierestä kulkee tie, joten liikenteen äänet kantautuvat huoneistoon tosi selvästi. Kaiken lisäksi kylän läpi kulkee tosi paljon raskasta liikennettä ihan yötä myötä.

Asetuttuani taloksi oli aika lähteä kauppaan ostamaan maitoa aamuksi sekä jotain ruokaa illaksi. Karvialta löytyy tasan kaksi kauppaa, K-Market ja Sale, ja suuntasin ensimmäiseksi K-Marketiin, kun arvelin sen Salea paremmaksi kaupaksi. Jo kaupan ovella oli vastassa jokin outo haju, joka leijaili koko kaupassa. Kaiken lisäksi valikoima oli tosi kehno, joten päätin olla ostamatta muuta kuin sen maitopurkin.

Seuraavaksi menin Saleen, joka näytti hieman paremmalta kuin K-Market, mutta en siltikään keksinyt, mitä ostaisin. 

Täältä luulisi löytyvän jotain syötävää.

Halusin jotain valmista ruokaa tai sitten jotain sellaista, joka olisi mahdollisimman helppo ja nopea valmistaa. Kokkailu kun ei voisi matkoilla vähempää kiinnostaa. Haahuilin hyllyjen edessä ja haaveilin Prisman ja Citymarketin kotiruokatiskeistä, joista voi ostaa tuoreita ruokia haluamansa määrän. Minä kun olen sellainen suursyömäri, että kylmäkaapin valmisruokapakkaukset ovat minulle liian pieniä. Melkein jo ahdistuin, mutta lopulta päätin, että tekisin tortilloja. Kana ja tortillalätyt löytyivät helposti, mutta muut ainekset tuottivat vaikeuksia. Valikoima oli liian suppea, eikä kaupassa ollut esimerkiksi islantilaista jogurttia, vaan oli vain turkkilaista ja kreikkalaista. Mietin, että olenko minä oikeasti tällainen kermaperse, joka ei osaa asioida muualla kuin hehtaarimarketeissa. Vastaus taitaa ikävä kyllä kuulua, että olen. On siis oikein terveellistä käydä joskus Karvialla ruokakaupassa. 😆

Myöhemmin illalla iski kuitenkin yllättävä laiskuus, enkä olisi viitsinyt laittaa niitä tortillojakaan. Ihmettelin sitäkin, miten se lounas oli ollut niin täyttävä, että minulla ei ollut vielä yhdeksältäkään nälkä! Jotain oli kuitenkin pakko syödä, joten päätin lähteä katsastamaan kylän ravintolatarjonnan. Hostellin vieressä oli Tälli-pubi, jonka epäilin nimen perusteella olevan vain juottola, mutta puolen kilometrin päässä näytti olevan Kyläkrouvi-niminen ravintola, josta sai ruokaakin ja joka oli saanut ihan hyvät arvostelut. Sinne siis!

Karvialainen perhe kunnantalon edustalla.

Syysmuotia Pirni Muoti -liikkeen tapaan. Katsoin ensin, että ovatko nuo yöpaitoja.

Muotia myös miehille.

Vielä ehtisi Saleen. Minuutti aikaa! Karvian Salehan menee yhdeksältä kiinni, ja K-Market oli mennyt jo tuntia aiemmin. Karvialla ei ole 24/7 auki olevia ruokakauppoja... 😆

Mutta Kyläkrouvi olikin ihan pimeänä, mistä päättelin, että paikka on varmaankin kiinni.

Ei auttanut muu kuin palata lähtöpisteeseen ja mennä toiveikkaana Tälli-pubiin kyselemään, saisiko sieltä ruokaa, vaikka tiesinkin jo vastauksen etukäteen. 

Siellä se Tälli odottaa. Ovikin on kutsuvasti auki.

Tällissä oli juuri sellainen meininki kuin olin ounastellutkin – eli kuollut. Pari ukkoa nuokkui terassilla, ja ilmassa leijui tupakan ja vanhan pubin haju.

Autenttista pubitunnelmaa.

Ruokaa ei pubista tosiaankaan saanut, ellei sitten ruoaksi lasketa nahistuneita sämpylöitä, jotka olivat olleet kelmun alla ties kuinka kauan. Koska en kehdannut sännätä saman tien ulos, päätin ottaa yhden lonkeron, vaikka en käy ikinä tuommoisissa pubeissa. Pubiin meneminen yksin on minusta muutenkin ihan hirveän noloa, koska minulla on sellainen tunne, että kaikki luulevat, että olen etsimässä seuraa itselleni. Varmaan joku pystyyn kuollut ukko tunkisi heti seuraani. 

Mutta kuinkas kävikään: pubiin tuli minun jälkeeni muitakin ihmisiä, mutta kukaan ei tullut kyselemään minulta mitään, vaan sain juoda lonkeroni ihan rauhassa. Kymmeneltä olikin sitten hyvä luikkia takaisin kämpille ja todeta, että kyllä se on ne tortillat laitettava, jos halusin syödä tänä iltana jotain. 

Olin hostellin ainoa asiakas, ja oli vähän orpo olo.

Seuraavana päivänä olikin vuorossa uudet seikkailut, joihin kuului mm. yksi autiotalo, mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa. Tarkoitukseni oli viipyä Karvialla kaksi yötä ja palata sitten kotiin, mutta keksinkin eilen illalla, että jatkaisin matkaani vielä hieman. Lähden siis ajelemaan nyt tästä eteenpäin.

😘