Pekkaniska nostaa

Elämä tuntuu luiskahtaneen viime aikoina ihan viihteen puolelle. Parveke ja uusi asunto tuntuvat lietsovan jonkinlaista lomakäyttäytymistä, sillä tuntuu kuin olisimme pitkällä lomalla. Vatsamakkarat vain kasvavat, kun parvekkeella on niin mukava drinksutella, ja samalla maistuvat niin suolainen kuin makeakin. Kesän lopussa tarvitaan varmaan nosturi siirtämään meikäläinen ulos asunnosta, mutta onneksi nostureista ei ole Jätkäsaaressa pulaa. En oikein ymmärrä, mitä minulle on tapahtunut, mutta kai se on niin, että kun heittää yhden asian suhteen hanskat tiskiin, perässä lentää pian koko garderoobi. Mutta en jaksa välittää enkä stressata. Ryhdistäydyn, jos viitsin, ja jos en viitsi, niin sitten kilautetaan Pekkaniskalle.

Perjantai-iltana totesin, että tässä on tullut asuttua jo yksi täysi kuunkierto, sillä punainen täysikuu loisti taas taivaalla, aivan kuten muuttopäivän iltanakin.

Löysin muuten netistä laivojen seurantasivuston, josta voi kytätä laivojen menoa aivan kuten Flightradarista voi katsella lentoja. Nyt ei tarvitse enää arvailla, mikä mikäkin laiva on!

Vihreät kolmiot ovat matkustaja-aluksia, keltaiset rahtialuksia, oranssit tankkereita (onpa niitä muuten paljon!), lilat purjealuksia, punaiset meripelastus-, merentutkimus- tai sotilasaluksia, vaaleansiniset kalastusaluksia ja tummansiniset muita aluksia, kuten hinaajia.

Victoria 1 on lähtenyt Tallinnasta, ja kohta se karauttaa tuohon "meille".

Jouduin viemään auton perjantaina taas korjattavaksi, sillä käynnistys- ym. vaikeudet jatkuivat, vaikka autoon oli juuri vaihdettu akku ja se termostaatti. En viitsi selostaa tarkemmin, millaisia jännittäviä tilanteita auto on viime viikkoina tarjonnut, mutta ikimuistoisin kokemus oli toissa viikolla, kun autosta katosi virta kesken ajon, ja ohjaus lakkasi toimimasta. Ratti vain jäykistyi yhtäkkiä, eikä sitä saanut käännettyä millään. Säikähdin niin hirveästi, että luulin saavani sydänkohtauksen. Onneksi vauhti oli todella hidas ja vasemmalla puolella oli tyhjiä parkkiruutuja, ja sain auton käännettyä jotenkin tien sivuun.

Soitin Audin Liikkumisturvaan, ja sieltä tulikin hinausauto puolessa tunnissa. Hinausauton mies tutki tilanteen, eikä ottanut autoa kyytiin, koska auto käynnistyi taas ongelmitta ja tuntui toimivan muutenkin moitteettomasti. Simsalabim! Tällaista se on viime viikkoina ollut, että yhtenä hetkenä auto toimii ja toisena taas ei. Eipä sitten muuta kuin ajamaan, kun kerran autossa ei ollut mitään vikaa. Saatiinpahan kuitenkin taas näyttävä tilanne aikaiseksi, kun hinausauto tukki puolet Eteläisestä Rautatiekadusta.

Sain korjausajan vasta viikon päähän, ja autolla ajaminen on ahdistanut todella paljon, kun koskaan ei ole voinut olla varma, käynnistyykö auto tai mitä muuta jännää auto tällä kertaa järjestää. Koska vika oli jäänyt edellisellä kerralla korjaamon miehiltä huomaamatta, saimme tällä kertaa korjauksen ajaksi sijaisauton käyttöömme ilmaiseksi. Nyt auto oli entistäkin parempi menopeli, jolla kelpasi ajella koko viikonlopun.

Perjantaina söimme ravintolassa ensimmäisen kerran pitkään aikaan, ja hassua kyllä, minusta tuntui kuin mitään koronan aiheuttamaa taukoa ei olisi ollutkaan. Ihan kuin olisimme käyneet ulkona syömässä edellisenä päivänä.

Ravintolakausi piti korkata näyttävästi, joten otin pääruoaksi ison kattilallisen sinisimpukoita. 

Kylläpä olikin näpertelemistä! En ole aiemmin syönyt noin isoa annosta simpukoita, ja viimeiseksi kerraksi tuo taisi jäädäkin. Sinisimpukat olivat kyllä hyviä ja pohjalta löytynyt kermainen valkoviiniliemi taivaallista, mutta en oikein tykkää siitä, että syöminen on näpertelyn takia niin hidasta. Mutta itsepähän ruokani tilasin.

Lauantai-iltapäivänä lähdimme ex tempore -ajelulle, mutta ensin kävin urheilulääkärillä. Nyt yritetään selvittää sitä, voisivatko hengenahdistus ja muut oireeni johtua rasitusastmasta.

Vielä kun tietäisi, mitä reseptio tarkoittaa.

Päädyimme lauantaina Tammisaareen, jossa käynti on kuulunut meidän kesäperinteisiin "aina". Toinen perinteinen kesävierailupaikka on ollut Turku, ja siellä käynti oli suunnitteilla seuraavaksi päiväksi, kun sunnuntaiksi oli luvattu aurinkoisempaa säätä. Parina viime vuonna sekä Tammisaari että Turku ovat jääneet kuitenkin käymättä, kun ukkeli on ollut niin tiiviisti Etelä-Amerikassa.

Tammisaaressa.

Satoi vettä, joten sää ei inspiroinut isompiin kierroksiin. Ilahduimme kovasti, kun vanha tuttu kahvila Café Gamla Stan oli auki.

Erityisesti kauniilla ilmalla Café Gamla Stan on ihana, kun kahvin voi juoda isossa puutarhassa, ja taisikin olla ensimmäinen kerta, kun kahvittelimme sisätiloissa. Mutta mikäpä sisälläkään oli istuskellessa.

Porkkanakakku oli tolkuttoman hyvää.

Sunnuntai valkeni onneksi aurinkoisena, joten lähdimme kohti Turkua. Alun perin olimme ajatelleet, että voisimme yöpyäkin Turussa, mutta jätimme sen kuitenkin tällä kertaa välistä. Edellisen kerran olimme olleet Turussa yötä pääsiäisenä vuonna 2017, kun ukkeli oli tullut pari päivää aiemmin jostain päin Etelä-Amerikkaa. Poloinen oli niin väsyksissä, että hän nukahti hotellin aulassa istualtaan.

Tein silloin vuonna 2017 pitkän kävelylenkin ympäri Turkua ja kävin myös Kakolanmäellä. Entisen vankilan alueelle oli silloin nousemassa uusi asuinalue, ja kävimme nyt uudestaan katsomassa, millainen alueesta oli tullut.

Miekin täällä. 😊

Tykkäsimme molemmat Kakolan alueesta tosi paljon. Kuvat eivät oikein tee oikeutta asuinalueelle, sillä kuvissa rakennukset näyttävät jotenkin huomattavasti kolkommilta kuin ne luonnossa olivat. Voisin kuvitella hyvin asuvani itsekin tuolla.

Meikäläisen käsilaukku taas tantereella.

Kesän ensimmäinen neliapilakin löytyi. Harmi vain, kun se oli aidan toisella puolella, enkä saanut noukituksi sitä.

Kakolanmäeltä alas kaupunkiin lähtee vinohissi eli funikulaari, joka on tehty Kakolanmäellä asuvien ihmisten liikkumista helpottamaan. Kakolanmäelle ei nimittäin tule muuta joukkoliikennettä. Funikuularilla liikkuminen on ilmaista, ja matka kestää suuntaansa noin minuutin.

Kakolamäen asema.

Siinä se nyt menee.

Meiltä jäi funikulaariajelut tällä kertaa välistä, kun ukkeli ei oikein innostunut ajelusta.

Laitanpa Kakolanmäeltä vielä muutaman kuvan vuodelta 2017. (Minulla oli silloin jokin blogitauko, enkä kirjoittanut Turun reissustakaan mitään.) Alueella näytti silloin pikkuisen erilaiselta kuin nyt.

Sitten olikin aika siirtyi Aurajoen varrelle ja syömään.

Söimme tällä kertaa Tintåssa. Aurinko oli mennyt pilveen, ja olisimme halunneet sisätiloihin, kun ulkona oli niin kylmä. Sisällä oli kumminkin täyttä, joten oli istuttava ulkosalla. Kyllä siinä nyt juuri ja juuri tarkeni. Ukkeli on taas ihan kypsä näihin Suomen kesäsäihin, ja toivon sen takia lämpimämpiä ja aurinkoisia kelejä, ettei herran tarvitsisi joka päivä valittaa säästä. 😆

Tilasin tilapäisessä mielenhäiriössä vegaaniannoksen, mutta onneksi ei tarvinnut katua.

Tintån falafelit.

Ukkelin vadelmalohiconfit.

Pidämme molemmat Turusta kovasti, ja siksi vähän ihmettelenkin, miksi Turussa tulee käytyä niin harvoin. Sitäkin ihmettelen, miten olen ollut aina siinä uskossa, että Turku on väkiluvun perusteella Suomen toiseksi suurin kaupunki. Eihän Turku ole kuin vasta kuudennella sijalla (tieto täältä)! Turun edelle menevät Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa ja jopa Oulu. Olisin voinut lyödä aika paljon vetoa Turun puolesta, mutta onneksi tämäkin nyt selvisi.

Miten onkin, että Suomen länsirannikkoa on siunattu niin monella ihanalla (kesä)kaupungilla? Naantalin vierasvenesatama ravintoloineen on ehkä yksi kivoimmista satama-alueista, joita Suomessa tiedän. Ajoimme Naantaliin iltapäiväkahveille, kuten niin monesti ennenkin.

Tästä saisi kivoja lamppuja parvekkeelle.

Päädyimme tällä kertaa kahvittelemaan vohveliravintola Amandikseen.

Nutellavohveli.

Paluumatkalla koukkasimme vielä Raision venesatamaan, josta näkyi Meyerin Turun telakalle. Siellä oli kaksi isoa laivaa, Mardi Gras ja Costa Tuscany.

Mardi Gras.

Costa Tuscany.

Mardi Gras on määrä luovuttaa tilaajalle eli Carnival Cruises -yhtiölle lokakuussa, mutta en tiedä, tuleeko korona mahdollisesti viivyttämään luovutusta jotenkin. Toivottavasti ei.

Mardi Gras on ensimmäinen laiva maailmassa, jonne tulee vuoristorata, Bolt. Vuoristorata kiertää laivan piipun tuntumassa vajaan kuudenkymmenen metrin korkeudessa, ja nopeuttakin vaunuilla on yli 60 kilometriä tunnissa. Vaikka en normaalisti pelkää korkeita paikkoja, jo pelkän animaation katsominen saa vatsan melkein kuralle.



Ulkoilmaviihdykkeistä ei tule laivalla olemaan muutenkaan pulaa.



Laivan hyttejäkin piti käydä tutkiskelemassa (täältä ja täältä).

Laivan vaatimattomin hytti on 15 neliömetrin kokoinen sisähytti 1–4 hengelle.

Ikkunallista hyttiä haluaville löytyy huoneita ilman parveketta tai parvekkeen kanssa. 

Oceanview cabin.

Balcony cabin.

Havana cabana.

Isompaa hyttiä kaipaavalle olisi tarjolla esimerkiksi Excel Suite hulppeine ulkotiloineen.

Ei huono.

Aika pitkän postauksen saa näköjään yhdestä viikonlopustakin, varsinkin kun tunkee mukaan kolme vuotta vanhoja juttuja ja googlettaa kaiken mahdollisen. 😆

Nyt jännitetäänkin sitten sitä, mitä Suomen hallitus päättää torstaina matkustusrajoituksista. Olemme nimittäin varanneet matkan juhannukseksi Viroon, ja nähtäväksi jää, joudummeko karantenisoimaan itsemme matkan jälkeen kahdeksi viikoksi. On tämä elämä jännitystä täynnä.

Hyvää uutta vuotta

Minulta meni vuodenvaihde monestakin syystä ihan huomaamatta ohi, eikä ollut aikaa eikä energiaa miettiä alkavaa vuotta yhtään. Se vähän harmitti, sillä uudenvuodenaatto on minusta vuoden toiseksi paras päivä – omien synttärien jälkeen tietysti! Synttäritkin menivät tänä vuonna ihan persiilleen, kun korona-mörkö oli imaissut meikäläisen mustaan aukkoon. Nyt kesäkuun alussa olin päättänyt tehdä useita pieniä muutoksia elämääni, ja kesäkuun ensimmäinen päivä tuntuikin jotenkin aivan erityiseltä päivältä. Niinpä sitten päätinkin, että minun uusi vuoteni alkoi tänä vuonna kesäkuun ensimmäisestä päivästä. Sama kai se on, minä päivänä sitä vuotensa aloittaa.

Yksi muutoksista putkahti mieleeni viime viikolla, kun mietin, kuinka saisin sijoitettua kaikki treenivälineet parvekkeelle mahdollisimman huomaamattomasti. Kahvakuulien, käsipainojen ja levypainojen sijoittelu on tuottanut aina päänvaivaa, eivätkä lisääntyneet neliömetrit tuntuneet yhtään helpottavan asiaa, oikeastaan päinvastoin (kummallista kyllä). Silloin sain ajatuksen, jollaista en olisi ikimaailmassa uskonut saavani: lopettaisin kotona treenaamisen kokonaan. Veisin kaikki painot ja muut treenivälineet alakerran varastoon, enkä toisi niitä sieltä enää koskaan ylös. Niin loppui pari vuosikymmentä jatkunut kotona treenaaminen yhteen päätökseen. Minusta on muutenkin alkanut tuntua sellaiselta, että mitä järkeä tällaisen vanhan akan on yrittää rehkiä painojen kanssa. Ennemminkin kannattaisi liittyä senioreiden tuolijumpparyhmään.

Parvekkeen toisesta päästä ei siis tullutkaan treeninurkkausta, mutta ei hätää: tilalle löytyi kyllä muutakin käyttöä.

Hikistä hommaa tämäkin.

Olin hankkinut parvekkeelle taitettavan serminkin, jonka olin ajatellut kääntäväni treenaamisen ajaksi parvekelasien eteen, jotteivät vastapäisen talon raksamiehet näkisi minun jumppailujani (ikään kuin vanhan akan heilumiset ketään edes kiinnostaisivat). Olin myös ajatellut säilöä sermin taakse treenipenkin ja painot aina silloin, kun en käyttänyt niitä. Treenikamat veivät nurkassa yllättävän paljon tilaa, ja minun olisi kuitenkin pitänyt kaivaa aina kaikki esiin ennen treeniä. Ainainen säätäminen ei houkutellut yhtään, sillä sitä on nähty jo yhden elämän tarpeiksi. Nurkkaan oli tarkoitus tulla myös puunvärinen treenimatto, mutta se näyttikin ihan hirveän rumalta. Nyt sekin on alakerran varastossa.

Sermi sai jäädä kuitenkin taitettuna tuonne kulmaan, jos sitä joskus vaikka tarvitsee johonkin muuhun tarkoitukseen.

Joskus vätystelystä on hyötyäkin. Minun oli tarkoitus laittaa ensimmäisessä kuvassa näkyvä naulakko Toriin ja antaa se ilmaiseksi jollekulle sitä mahdollisesti haluavalle. Otin naulakosta jo kuvatkin, mutta en vain saanut ilmoitusta tehtyä. Minun teki hirveästi mieli amppeleita, mutta parvekkeen katossa ei ole mitään koukkuja, enkä arvaa ruveta itse poraamaan parvekkeella, kun se vaatisi vähän järeämpää kalustoa. Ruuvinvääntimenkin ostin vasta tänne muuton jälkeen, sillä tähän asti elämässä on selvitty käsipelillä.

Sitten keksin, että teenkin naulakosta amppelitelineen, niin ei tarvitse porailla mitään, eikä tarvitse tehdä sitä ilmoitustakaan Toriin. Win-win!

Tuohon mahtuu amppeleita kolmelle sivulle, ja minusta telineestä tuli aika kiva. Joku sisustusasiantuntija saattaa olla ihan kauhuissaan minun ratkaisuistani, mutta siinähän on. Eipä täällä kenenkään muun tarvitse asuakaan kuin meidän. Se on kuitenkin käsittääkseni pääasia, että itse viihtyy parvekkeellaan.

Aurinko paistaa parvekkeelle puoleenpäivään asti, joten siihen asti aurinkotuoli toimii D-vitamiinin tankkauspisteenä. Illanvilakalla aurinkotuolissa on mukava loikoilla viltin alla. 

Tuohon makuuhuoneen oven ja amppeleiden viereen tuli iskän tekemä arkku, joka on kulkenut mukanani aika monta vuotta, ja arkun viereen tuli kaksi vanhaa taittotuolia.


En oikein tykkää arkusta enkä taittotuoleista, enkä haluaisi niitä parvekkeelle laisinkaan, mutta arkku päätyi tuohon käytännön syistä: senkin sisällä on treenikamaa – erilaisia kuminauhoja, TRX, joogasälää, pieniä käsipainoja jne.. En keksi arkulle muutakaan paikkaa, enkä toisaalta keksi parvekkeen tuohon kohtaan mitään muutakaan laitettavaa. Arkku ja tuolit saavat siis olla tuossa, vaikka niillä ei olekaan oikein mitään käyttöä. Vähän nuo kyllä häiritsevät, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että esineillä saisi mieluusti olla jokin funktio. En tykkää turhasta krääsästä, enkä arvosta kauneutta niin paljon, että hankkisin kauniita esineitäkään ihan vain sen takia, että ne näyttävät kauniilta.

Huomasitteko muuten, että Nallen esi-isä on päässyt istumaan arkun päälle?

Luppakorva, nimen sain, korvani nääs lerputtaa...

Tämä nalle oli viettänyt niin monta vuotta pahvilaatikossa, että sen oli jo korkea aika päästä tarkkailemaan maailman menoa. Siinä on mamman ostaman nallen hyvä istua, iskän tekemän arkun päällä.  

Jos peruutetaan lisää, tulee vastaan meikäläisen "yrttitarha".

Tässä kuvassa on peräseinän sermikin vielä levitetty, ja sermin takana on treenikamaa piilossa.

Olen joskus muinoin haalinut parvekkeelle kaiken maailman yrttejä ajattelematta yhtään, tuleeko niitä käytettyä vai ei. Nyt oli onneksi sen verran järkeä, että ostin vain sellaisia yrttejä, joita (luultavasti?) käytän.

Ruohosipulia, laakeria, lehtipersiljaa, tilliä, sitruunatimjamia, korianteria ja basilikaa.

Alhaalla on vielä oreganoa, ja tuohon vatiin olisi tarkoitus istuttaa sarviapilaa, mutta kappas vain – en ole saanut vielä aikaiseksi!

Naurava Buddha -patsas päätyi tuohon, sillä olen saanut patsaan intialaiselta ystävältäni, ja se on siitä syystä tärkeä. Kaiken lisäksi naurava Buddha tuottaa onnea. 

En halua kasvattaa itse mitään muuta syötävää kuin yrttejä, sillä kasvien viljely on minusta hermoille käyvää puuhaa. Ensin kasvatat jotain hirveällä vaivalla ja pieteetillä, mutta sitten kun kasvin olisi aika tuottaa satoa, sitä ei ehkä tulekaan. Olenkin todennut, että minun on paras pysyttäytyä kasveissa, joiden tuoton tietää jo ostohetkellä. What you see is what you get, WYSIWYG.

Yrttihyllyn kasaaminen olikin kinkkisempi juttu. Ruuvien reiät olivat aivan liian pienet, mutta se minulla olikin jo etukäteen tiedossa, sillä olin lukenut tuotteen arvostelut. En nyt jaksa selostaa jännittävää kasausprosessia sen tarkemmin, mutta opinpahan taas muutaman asian:
– aina vika ei ole tuotteessa, vaan vika voi olla kasaajassakin
– aamu on iltaa viisaampi.

Muistatoimiaohjeidenmukaan.

Ylempänä olevassa kuvassa näkyvät vielä tähtisilmät, joihin ihastuin puutarhakaupassa ja joita istutin kolmeen eri ruukkuun. Ihanan isoja ja värikkäitä kukkia! Olen muuten pohtinut, että ihmisillä taitaa olla jonkinlainen kukkaidentiteettikin, ja minulla se tuntuu olevan sellainen, että kukkien pitää olla isoja ja mieluusti mahdollisimman värikkäitä. Rakastuin daalioihin, ja niitäkin on kahdessa (vai kolmessa) värissä.

Samettikukista en periaatteessa pidä, mutta niitäkin piti ostaa muutama, kun yhden samettikukan väri viehätti.

Kellokukka 'Mary Mee'.

Yritin lukea ennen kukkien ostamista eri kukkien valon ja ravinteiden tarpeesta ja suunnitella ostamista nämä asiat mielessä pitäen. Kaupassa kukat kuitenkin saivat pauloihinsa, enkä jaksanutkaan enää välittää faktoista, vaan ostin kivalta näyttäviä kukkia periaatteella "kyllä ne varmaan menestyvät meidän parvekkeella".

Muut kasvit tuntuvatkin pärjäävän ihan hyvin, mutta tähtisilmille kävi vähän hullusti. Kaikkien kukat jotenkin kutistuivat ja surkastuivat. Muistelen kyllä lukeneeni, että tähtisilmät vaativat aurinkoisen paikan, ja mitä aurinkoisempi paikka, sitä suuremmat kukat. Tähtisilmä ei menestynyt yhdessäkään ruukussa, ei edes ihan tuossa parvekkeen reunalla, jonne kuitenkin paistaa aurinko puoleenpäivään asti. Ei auttanut muu kuin kaivaa tähtisilmät ylös ja istuttaa uudet kukat tilalle. Tällaista se on tämä meikäläisen viherpeukalointi.

Tämäkin tähtisilmä on enää muisto vain.

Anopinkielikin pääsi parvekkeelle. Nuo korkeat jakkarat, joita minulla on kolme kappaletta, ovat nekin iskän tekemiä. Maalasin ne valkoisiksi, niin ne saivat vähän uutta ilmettä.

Sitruspuunkin ostin, mutta siitä tuli sisäkasvi, kun hankin pari muutakin viherkasvia sisälle, ja kolmikko näyttää kivalta yhdessä. Viherkasveja Plantagenista ostaessani opin myyjältä semmoisenkin asian, että on olemassa ravinnetikkuja, joita voi laittaa kasveihin. Ei siis tarvitse pelata minkään lannoitelitkujen kanssa. Eipä ole ihmekään, jos meikäläisen kasvit eivät ole menestyneet, kun en ole koskaan lannoittanut niitä mitenkään. Nolottaa myöntääkin. Nyt ostin tikkuja ison paketillisen ja tökkäsin anoppiinkin heti neljä kappaletta.

Maton hankkiminen osoittautui yllättävän vaikeaksi puuhaksi. Puuritilät ja sen sellaiset karsiutuivat heti alkuunsa, sillä kaikki puujutut olivat minusta liian ulkotilamaisia. Värikäs matto olisi ollut kiva, mutta parvekkeesta olisi saattanut tulla liian sekava. Pituuskin aiheutti haastetta, sillä tarvitsimme mattoa 11 metriä (toinen pää jäi vajaaksi sen kuntoilupisteen maton takia, jota ei sitten tullutkaan). Pitkiä mattoja oli vaikea löytää muuta kuin 80 senttiä leveinä, ja siihen oli tyydyttävä. Käytännön syistä otimme mattoja kolme kappaletta (11 metriä pitkää mattoa saattaisi olla pikkuisen hankala käsitellä). Ukkeli halusi mattojen olevan erilaisia, mutta minä en oikein saanut ukkelin ajatuksesta kiinni. Lopulta mattokaupan myyjä ehdotti, että mitä jos käyttäisimme matoissa samoja värejä, mutta vastaväreinä, siis valko-harmaata ja harmaa-valkoista. Näin teimme, ja lopputuloksesta tuli minusta aika kiva.

Tuo värikäs ovimatto (joka on oikeasti Ikean kylpyhuonematto) on saanut ukkelilta lähtötuomion, ja se lähtee siitä heti, kun tilalle löytyy parempi. Eli ei välttämättä koskaan. 😆

Vaalea matto parvekkeella hieman arvelutti, mutta matto oli hyvä ostos ainakin siinä mielessä, että se tuo jotenkin tosi paljon valoa parvekkeelle.

Olohuone-ruokailutilaan johtavalla ovella parveke alkaa vihdoinkin loppua, ja näkymä toiseen suuntaan on tämmöinen.

Vaikka parvekkeellamme on pituutta 14,4 metriä, leveyttä sillä ei kauheasti ole, vain 175 senttiä. Kapeus on aiheuttanut aika paljon rajoituksia sille, mitä parvekkeelle voi laittaa, ja on pitänyt ajatella tarkkaan sitä, mitä me oikeasti parvekkeella teemme. Siis istuskelemme, kahvittelemme, juomme drinksuja, vilvoittelemme löylyjen välissä, loikoilemme, katselemme laivoja ja merta, olemme läppärillä ja padilla.

Ystävältä saatu nallemuki. Nalleystävän lempimuki. ❤

Emme koskaan esimerkiksi syö parvekkeella, sillä minusta ruokien ja astioiden kuskaaminen edestakaisin on aivan suunnattoman ärsyttävää. (Samasta syystä inhoan piknikkejä.) En näe mitään syytä sille, miksi pitäisi syödä parvekkeella, kun syömisen voi hoitaa paljon mukavammin ja vaivattomammin sisällä ruokapöydän ääressä (ja ruokapöytä on kuitenkin melkein parvekkeen oven edessä). Ruokailuryhmän hankkiminen ei siis käynyt mielessäkään.

Jokin sohva olisi ehkä ollut kiva, mutta koska meillä oli jo nuo mustat tuoli ja pöytä, emme viitsineet ostaa uusia kalusteita, paitsi tuon riipputuolin.

Tämä on muuten aivan älyttömän mukava istua!

Miekin olen muuttanut! Mie viihdyn täällä tosi hyvin! Ja minun esi-isäkin asuu täällä!

Toinenkin Buddha-patsas, jolla on myös oma historiansa.

Jos nyt vielä jotain parvekkeelle haluaisin, niin jonkinlaisia lyhtyjä. Koska en haluaisi lattialle enää lisää tavaraa, lyhdyt pitäisi kiinnittää seinään jotenkin, mikä tuottaisi taas ongelmia. Lisäksi minulla on ehkä liian selvä visio siitä, millaiset lyhdyt haluaisin, ja siitäkin tulisi varmasti päänvaivaa. Haluaisin sellaiset vanhan ajan katulyhdyn tyyppiset lyhdyt (vähän niin kuin tuossa kuvassa).

Viihdymme kumpikin parvekkeella loistavasti, ja ukkeli on viettänyt parvekkeella varmasti jo nyt enemmän aikaa kuin edellisessä asunnossa koko kahdeksantoista vuoden aikana yhteensä. Suurelta osin tämä johtuu tietysti parvekelasituksista, jotka pitävät parvekkeen aika lämpinä viileämpänä päivänäkin. Ukkeli on nimittäin pesunkestävä intialainen, joka ei siedä yhtään kylmää.

Jaahas, tästä tulikin nyt tällainen parvekepostaus. Taisikin olla ensimmäinen ns. sisustuspostaus tässä blogissa. Saa nähdä, jääkö tämä lajissaan myös viimeiseksi. 😆