Pitkä viikonloppu olisi tarjonnut hyvän mahdollisuuden pieneen matkaan, ja suunnittelimmekin ukkelin kanssa auton vuokrausta. Onneksi emme kuitenkaan toteuttaneet suunnitelmaa, sillä selkäni kipeytyi lauantaina salilla todella pahasti. Koko alaselkäni oli niin kipeä, että ainostaan seisominen ja käveleminen oli suhteellisen kivutonta (paitsi että maanantaina kävelykin oli jo suhteellisen kivuliasta). Kaikkein kamalimmat tuskat tuotti eteenpäin kumartuminen, jota en voinut tehdä ollenkaan. Jos piti nostaa jostain lattialta ylös, piti tehdä ensin suunnitelma, miten laskeutuisin maahan, jotta pääsisisin sieltä vielä ylöskin.
Eilen iltapäivällä ukkeli kyllästyi ja sanoi, että nyt lähdetään lääkäriin. Minä en lähde selkäkivun takia lääkäriin, ennen kuin viimeisessä hädässä (joka ei ollut ilmeisesti vielä tullut), koska lääkärit eivät kumminkaan pysty tekemään selkäkivuille mitään. Päätin kuitenkin ukkelin mieliksi suostua, mutta googletin netistä sellaisen sairaalaan, jolla oli myös hyvät englanninkieliset sivut ja joka tuntui olevan muutenkin ulkomaalaismyönteinen. Pärjäisin toki espanjallakin, mutta terveysasioissa olisi kiva pelata varman päälle ja tulla ymmärretyksi sataprosenttisesti, puolin ja toisin. Niinpä sitten lähdimme klinikalle, jonka nimi oli Las Vegas.
| Medellínin Las Vegas. Onko täällä niitä peliautomaatteja? |
No kuinkas sitten kävikään? Kukaan ei osannut tietenkään sanaakaan englantia! En tiedä, johtuiko se pyhäpäivästä, kun suurin osa lääkäreistä oli ehkä lomalla, mutta espanja oli Las Vegasin ainoa kieli. Pärjäsin espanjalla kuitenkin ihan hyvin, vaikka jokin asia saattoi toki mennä ohi, mutta asiat tulivat pääpiirteissään selviksi. Mietin vain niitä ulkomaalaisia, jotka eivät puhu espanjaa, että heille Las Vegas ei ole ehkä ihan paras mahdollinen paikka.
En ole koskaan nähnyt niin unkeellista sairaalaa kuin tämä oli. En tiedä, ovatko kaikki kolumbialaiset sairaalat samanlaisia, vai oliko tämä jotenkin poikkeus (ja sairaanahan kaikki ylimääräinen säätäminen on erityisen mukavaa). Ensinnäkin sairaalaan ei käveltykään noin vain, sillä ovet olivat visusti lukossa. Oven vieressä oli vartijan tiski, ja vartijan piti tulla avaamaan ovi, jotta pääsi edes odotustilaan. Sitä ennen piti kuitenkin ottaa ulkoa vuoronumero, jolla pääsi jonottamaan vastaanottoluukulle. Siinäkin oli pieni selvitteleminen, että mikä vuoronumero meidän piti ottaa, kunnes selvisi, että maksaisimme lääkärikäynnin itse. Oikea lappu tuli siis painamalla nappulaa, jossa luki 'particular'. Odotustilan istuimet oli upottavia nahkatuoleja, jotka ovat pahimpia mahdollisia istuimia selkävaivaiselle. Onneksi yksi vähän kovempi tuoli vapautui pian, ja pääsin töröttämään sen reunalle. Kun vuoroni tuli, tiskillä piti täyttää henkilötietolappu ja maksaa ennakkomaksu (eräänlainen pantti), josta sitten poislähtiessä vähennettäisiin todellinen sairaalamaksu, jos se olisi pienempi kuin ennakkomaksu. Ennakkomaksu oli niin suuri (800 000 pesoa eli noin 220 euroa), että minun piti kysyä kahteen kertaan, että anteeksi kuinka paljon.
Sairaalasta poislähtiessä piti ensin mitätöidä ennakkomaksu ja sen jälkeen maksaa todellinen loppusumma. Sitten tiskiltä sai tositteeksi lapun siitä, että maksu oli suoritettu ja että kaikki oli ok. Ulospääsy lukitun oven takaa oli yhtä vaikeaa kuin sisääntulokin, mutta vartija tuli avaamaan oven koputtamalla. Tiskiltä saatu tositelappu annettiin vartijalle, ja vihdoinkin olimme vapaudessa. Apteekki ja kahvila ovat sivurakennuksessa, ja niihin pääsee sentään kulkemaan vapaasti.
Kun minulta oli otettu saavuttuani verenpaineet ja syke jonkinlaisen sairaanhoitajan huoneessa, sain ranteeseeni huvipuistorannekkeen, ja toinen sairaanhoitaja lähti viemään meitä läpi sokkeloisen sairaalaan ylempiin kerroksiin jonkinlaiseen päivähuoneeseen.
| Sitä ollaan näköjään Premium-asiakkaita. |
Huonekin oli ovessa olevan lapun mukaan Premium-huone, eikä huoneessa ollutkaan muuta valittamista kuin se, että tuolit olivat taas liian pehmeitä ja upottavia. 😆 Onneksi kovempikin tuoli löytyi.
| Tuo käsilaukku on yhden naisen, joka oli aluksi miehensä kanssa meidän kanssa samassa huoneessa. Mieheltä oli ilmeisesti murtunut varvas, tai niin he ainakin epäilivät. |
Sitten odottelimmekin lääkäriä, joka tuli ihan kohtuullisessa ajassa. Lääkäri diagnosoi vaivani määrittelemättömäksi alaselkäkivuksi, joka johtui todennäköisimmin jonkinlaisesta lihasjumista. Jotain tuollaista olin itsekin ajatellut, jo ihan faktojen perusteella. Minulla on ollut tapana venytellä tai joogata ainakin kahdesti viikossa, mutta Kolumbiaan tuloni jälkeen en ollut venytellyt kuin yhden ainoan kerran! En ymmärrä, miten olen voinut olla niin saamaton. Kaiken lisäksi liikuntani on ollut varsin yksipuolista - kävelyä ja salitreeniä - kun en ole päässyt uimaan enkä pyöräilemään. Jotkut pystyvät harrastamaan yksipuolistakin liikuntaa ilman mitään ongelmia, mutta minulla on sellainen kroppa, että liian yksipuolinen liikunta näkyy heti jonkinlaisina vaivoina, tavallisimmin polvessa. Tässä tapauksessa syynä oli kuitenkin ilmeisesti kehonhuollon täydellinen puuttuminen.
Hoitona lääkäri päätti antaa kolme pussillista eri kipu- ja tulehduslääkkeitä suonensisäisesti.
Yksi lääkkeistä oli tramadoli, joten olisi luullut kivun helpottavan. Niin se hieman helpottikin, ja tuntui ihmeelliseltä, kun pystyin taas liikkumaan hieman paremmin. (Kauan ei tuota iloa tosin riittänyt, sillä selkä oli aamulla nukkumisen jälkeen taas varsin ärtynyt.)
Vietimme sairaalassa kolme tuntia, ja lysti kustansi lopulta 223 532 pesoa eli noin 62 euroa, joka oli minusta aika paljon. Vaikka onhan tuo tietysti paljon vähemmän kuin se 800 000 pesoa! Sain kahta lajia lääkettä, jotka kävimme hakemassa sairaalan apteekista.
| Apteekki on tuolla kulmassa. Etualalla on kahvila ja sen vieressä leipomo-konditoria, koska pitäähän nyt sairaalassakin konditoria olla. |
| Tässä on arkisin varmaan jonkinlainen kantiini. |
Kävin tänään myös apteekissa kyselemässä, olisiko heillä jonkinlaista lämpövoidetta, mutta siellä oli vain tavallista kipuvoidetta. Ehkä olisi pitänyt käydä luontaistuotekaupassa tai sen semmoisessa. Ostin kuitenkin apteekin voidetta, tai tarkemmin sanottuna sprayta, kun myyjä väitti kivenkovaan, että se oli auttanut hänelläkin.
Kotona rupesin katsomaan, että tämähän on jotain kannabis-spraytä. Saisikohan Suomessa edes myydä tällaista?
Torstaina pääsemme näkemään uuden asuntomme, ja minua vähän jännittää. Jos menemmekin ojasta sinne kuuluisaan allikkoon? Olemme asuneet - tai siis tulemme asumaan - nämä kaksi kuukautta tässä ensimmäisessä asunnossa, mutta tilan ja uima-altaan kaipuu ajoivat muualle. Etsimme toista asuntoa pitkään, ja päädyimme sitten vihdoin pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeen tuohon, johon muutamme kuun vaihteessa. Omistaja asuu Amerikassa, ja hän tulee esittelemään asuntoa meille silloin torstaina. Olen varautunut pahimpaan, sillä asunto näytti kuvissa varsin pelkistetyltä, eikä lainkaan niin kotoisalta kuin tämä asunto. Ukkeli kuitenkin keksi, että ostetaan jokin värikäs matto ja värikkäitä tyynyjä, niin eiköhän paikka ala tuntua kodilta.
Täällä oli jokin ihmeellinen parin viikon mittainen aurinkoinen ja kuuma ajanjakso, joka kuitenkin päättyi sunnuntai-iltana kovaan sateeseen ja ukkoseen. Sadetta oli kyllä kaivattukin, sillä metsäpaloja on ollut viime aikoina tosi runsaasti.
Kuvasin sunnuntai-iltana ukkosta ja satuin saamaan kameralle melkein yhtäaikaisen salaman välähdyksen ja ukkosen jyrähdyksen. Kamera tärähti aika tavalla, kun kuvaaja säikähti niin pahasti. 😀
Tajusin muuten, että olen ollut tänään Kolumbiassa tasan kuukauden. Aika on kulunut kyllä todella nopeasti!
Heipat taas!
| Tsemppiä Teuvo Hakkaraiselle! 👍😇 |
