Fyysisen rasituksen ja univaikeuksien välillä näytti siis olevan jonkinlainen yhteys, ja yritin miettiä, mikä tuo yhteys mahtoi olla. Enkö ollut toipunutkaan ylikunnosta täysin? Harrastinko liikuntaa liian myöhäisenä ajankohtana (liikuin tyypillisesti siinä viiden kieppeillä)? Olinko huonommassa kunnossa kuin olin luullutkaan, ja liikunta oli kuntooni nähden liian rasittavaa? Oliko ruokavaliossani jotain pielessä?
Aikaistin liikunnan ajankohtaa, mutta sillä ei ollut nukkumiseeni mitään vaikutusta. Seuraavaksi päätin laskea kolmena tavallisena päivänä jokaisen suuhuni laittaman suupalan, jotta saisin selville, sainko riittävästi energiaravintoaineita ja energiaa. Syön joka päivä lähes samalla tavalla, joten kolme päivää antaisi varmasti aika luotettavan kuvan ravinnonsaannistani. Oletin, että saatoin saada liian vähän proteiinia mutta että ruokavalioni olisi muuten kunnossa, söinhän terveellisesti ja monipuolisesti.
Tulos oli pienoinen järkytys. Sain proteiineja riittävästi, jopa yli tarpeen, mutta hiilihydraatteja sen sijaan sain aivan liian vähän. Tämmöisen 60 kiloa painavan pitäisi saada hiilihydraatteja lähes 300 grammaa vuorokaudessa, mutta minulla hiilihydraattien määrä jäi päivässä usein alle 200 gramman. Hiilihydraattejakin suurempi järkytys oli energiansaantini, sillä sain päivässä vain 1600-1800 kaloria - ja nämä laskemani päivät olivat ns. hyviä päiviä. Tiesin nimittäin, että energiansaantini tuppasi jäämään joskus paljon tuon allekin. Ei siis ollut mikään ihme, että painollani oli taipumus pudota niin helposti! Toki joinakin päivinä söin ravintolassa tai mätin naamaani kaksin käsin suklaata, mutta peruspäiväni olivat kuitenkin edellä mainitun kaltaisia, ja niistä elämäni suurimmaksi osaksi koostui. Tuollainen energiansaanti varmasti riittäisi, jos en tekisi päivän aikana juuri mitään, mutta tunnin juoksulenkkejä tai kahvakuulatreenejä noilla energia- ja hiilihydraattimäärillä ei kyllä tehdä, ainakaan kovin pitkään, ilman että se alkaa näkyä jotenkin. Olin siis tietämättäni syönyt energiantarpeeseeni nähden liian vähän, ja tätä oli jatkunut jo vuosikaudet. En osaa arvata, kuinka suuri osa univaikeuksistani johtuu juuri tästä, riittävän ravinnon puutteesta.
Jätin lopulta liikunnan kokonaan pois (enää vain joogasin) ja yritin syödä enemmän (ei mikään helppo juttu minulle), mutta nukkumisvaikeudet eivät hävinneet. Unen ja nukkumisen tärkeyttä ei oikestaan ymmärrä, ennen kuin nukkumiskyvyn jostakin syystä menettää. Kun unettomuutta on jatkunut tarpeeksi pitkään, ihminen ei enää tunnista itseään. Mielialat vaihtelevat rajusti, ja käyttäytyminen muuttuu arvaamattomaksi. Aivot eivät yksinkertaisesti tunnu enää toimivan, ja yksinkertaistenkin asioiden ymmärtäminen on vaikeaa. Sattuu kaikenlaisia haavereita esimerkiksi veitsien, kännykän ja auton kanssa, ja ihminen on vaaraksi sekä itselleen että muille.
On vähän pelottavaa ajatella, miten kovalle rasitukselle elimistö unenpuutteen vuoksi joutuu. Itse havahduin siinä vaiheessa, kun mieleeni juolahti eräänä päivänä mitata ortostaattinen sykkeeni. Koska en ollut harrastanut liikuntaa, en ollut myöskään mitannut ortostaatista sykettäni pitkään aikaan. Ortostaattinen sykehän kertoo esimerkiksi sen, miten hyvin keho on palautunut liikunnasta, tai sen, onko keho jostain muusta syystä - esimerkiksi sairauden tai stressin takia - rasittuneessa tilassa. (Olen jo aiemminkin kertonut, miten ortostaattinen syke mitataan, mutta tässä se vielä kertauksen vuoksi: ensin mitataan syke levossa, sen jälkeen noustaan ripeästi seisomaan ja mitataan syke taas. Jälkimmäisestä vähennetään levossa saatu syke, ja tämä erotus on ortostaattinen syke. Normaalitilanteessa ortostaattinen syke on alle 20, ja mitä suuremmaksi lukema kasvaa, sitä rasittuneemmassa tilassa elimistö on.)
Mittasin ortostaattisen sykkeeni kahtena aamuna, ja se oli kumpaisenakin aamuna yli 40. Leposykkeeni oli 40, mutta seisomaan noustessani syke nousi yli kahdeksankymmenen.
![]() |
| Ortostaattinen syke on 44 (syke levossa 40; seisomaan noustua 84). |
Vertailun vuoksi normaalimpi tilanne lokakuun lopulta:
![]() |
| Ortostaattinen syke on 13 (syke levossa 40; seisomaan noustua 53). |
Jos jo pelkkä sängystä ylös nouseminen rasittaa kehoa niin, että syke nousee neljästäkymmenestä kahdeksaankymmeneenneljään, millainen rasitus liikunta mahtaisi keholle olla?
Tällä hetkellä tilanne on se, että nukun lääkkeiden avulla, enkä tiedä, miten kauan tilanne tulee tällaisena jatkumaan tai miten tästä eteenpäin. En olisi tällaista ratkaisua halunnut, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä kuten lääkärikin totesi, minun on pakko saada levätyksi. Minusta tuntuu, että olen nyt sellaisessa pisteessä, että tästä joko alkaa täysin uusi elämä ja minusta tulee aivan uusi ihminen, tai sitten romahdan lopullisesti. Ensiksi mainittua tietenkin itse toivoisin, mutta jälkimmäinenkin tuntuu aivan mahdolliselta.
Sekopäinen olo ja vajavainen toimintakyky eivät välttämättä näy ulospäin (muuten kuin vähän kaoottisena olemuksena), ja unettomuuden vaikutuksetkin voi kokea vain itse. Tosiasia onkin se, että kukaan - ei lääkäri, ei PT tai kukaan muukaan - ei voi antaa minulle valmiiksi räätälöityä suunnitelmaa, kuinka minun tulisi nyt terveyteni ja liikunnan harrastamisen kanssa menetellä. Vain minä itse tiedän, miltä kehossani kulloinkin tuntuu. Toivonkin kovasti, että tämä vuosi toisi minulle malttia ja viisautta kuunnella ja kunnioittaa itseäni ja kehoni viestejä, mutta en ymmärrä, miten kehon kuuntelu voisi onnistua, kun ei se tähänkään asti ole onnistunut. Vasta kun saan omien tuntemusteni tueksi jotakin faktaa (esimerkiksi ortostaattisen sykelukeman), pystyn uskomaan, että jotain on ehkä pielessä.
En ymmärrä, miksi minun on niin vaikea kuunnella kehoni viestejä. Olenko niin vieraantunut kehostani, etten osaa tulkita sen lähettämiä viestejä oikein? Vai enkö luota kehoni kykyyn lähettää viestejä tai omaan kykyyni tulkita niitä? Vai enkö vain yksinkertaisesti välitä niistä ja halua kuunnella niitä? Onko keho minulle vain väline, jonka tulee toimia juuri niin kuin minä sanon - olla täydessä vireessä silloin, kun minä niin haluan, ja levätä vain silloin, kun se minun aikatauluuni sattuu sopimaan? Luulen, että kyse on jonkin verran näistä kaikista, mutta varsinkin tuosta viimeksi mainitusta, sillä tajuan pomottavani kehoani joskus aika pahastikin. Jos olen esimerkiksi päättänyt, että teen tänään kahvakuulatreenin, niin minähän teen sen, sanoi kroppa mitä tahansa. (Ei hätää, en ole tehnyt kahvakuulatreenejä pitkään aikaan!) Tykkään nousta aamulla varhain, sillä pitkään nukkuminen on minusta hirvein mahdollinen tapa aloittaa päivä, joten minähän nousen ylös, vaikka olisin nukkunut kuinka huonosti ja vaikka keho kuinka ehkä vielä haluaisi levätä. (Viime päivinä olen kyllä yrittänyt väkisinmaata hieman pidempään.) Miten voin edes olettaa kehoni toimivan täydellisesti, jos itse kohtelen sitä jatkuvasti kaltoin?
Minulla ei ole aavistustakaan, miten tällaisesta ajattelu- ja käyttäytymismallista voisi päästä eroon. Yritystä on toki kovasti ollut, mutta toistaiseksi mikään ei ole tuottanut tulosta. Jooga on yksi niistä asioista, joka on avannut silmäni tarkastelemaan omaa käyttäytymistäni objektiivisemmin. Minua on alkanut ärsyttää se, miten hajalla ja hallitsematon olen. Jooga on auttanut minua ymmärtämään, että ihminen on kokonaisuus, mutta itse en osaa sitä kokonaisuutta ainakaan vielä hahmottaa. Olen niin hukassa asian kanssa kuin olla ja voi. Olen vähän kuin Ikean kirjahylly, joka koostuu osista - on mieli, on keho, on monta eri identiteettiä - ja joka nyt kaipailee niitä kasausohjeita, jotta hylly saataisiin kasaan. Kuinka oppisin yhdistämään kaikki osat kokonaisuudeksi, jotta voisin kokonaisvaltaisesti hyvin? En kerta kaikkiaan tiedä.
Joogasta puheen ollen, nyt voin jo melko varmasti sanoa, että jooga on tullut elämääni jäädäkseen. En koskaan halua luopua joogasta, vaikka monesta muusta asiasta täytyisikin terveyteni tähden luopua. Mutta koska minä olen minä, joogan harrastaminenkaan ei ole ollut ihan yksinkertaista. Siinä kävi nimittäin juuri niin kuin ounastelinkin, että "helpot" ja "tylsät" aamujoogat eivät jaksaneet minua kauan innostaa, vaan rupesin kaipaamaan lisää haasteita: lisää voimaa, lisää liikkuvuutta, lisää tasapainon hallintaa! Löysin kaksi uutta joogaohjaajaa, joilla on vaativampiakin harjoituksia, Brett Larkinin ja Kassandra Reinhardtin, joista varsinkin jälkimmäinen on aivan huippu. Suosittelen lämpimästi!
Unettomuus teki lopulta niiden vaativampien joogien läpiviemisestäkin mahdotonta - en vain yksinkertaisesti jaksanut - ja lopulta ortostaattisen testin tulokset nähtyäni minun oli pakko alistua palaamaan takaisin lähtöruutuun eli niiden "helppojen" ja "tylsien" joogien pariin. Se oli loppujen lopuksi ihan hyvä asia, sillä joogaaminen on nykyään taas kivaa, kun siinä ei ole suorittamisen makua. Joogaan siis taas vain silkasta joogaamisen ilosta. 😊 Erinomainen apu tässä on ollut Adrienen tammikuun ensimmäisenä päivänä alkanut 31 päivän Revolution-joogahaaste (haasteen kaikki videot löytyvät täältä).
Revolution on palauttanut mukavasti perusasioiden äärelle, kuten esimerkiksi toissapäivänä:
"It's time for faithful Day 6 - the one where we get to the core of it all.❤️
and i said to my body, softly.
'i want to be your friend.'
it took a long breath.
and replied
'i have been waiting my whole life for this.'"








