Sekaisin

Minulla on ollut kaikenlaisia ongelmia nukkumisen kanssa niin kauan kuin muistan, mutta kesällä tilanne kärjistyi ylikunnon myötä todella pahaksi. Tilanne helpottui hieman levon myötä, mutta liikunnan myötä uniongelmat palasivat taas pikkuhiljaa. Marraskuussa sairastin (elämäni ensimmäisen) keuhkoputkentulehduksen, joka pakotti pysähtymään täysin lähes kahdeksi viikoksi, ja nukuin tuona aikana pitkästä aikaa jopa suhteellisen hyvin. Heti kun rupesin liikkumaan, yöuneni karkasivat, vaikka liikunta oli ollut hyvin kevyenpuoleista. Olin iltaisin hirvittävän väsynyt, mutta kehoni ei vain pystynyt rauhoittumaan. Liikuntakin oli käynyt vaikean tuntuiseksi, ja vaikka liikuin kuinka kevyesti, tuntui, että en vain jaksanut. Lihaksetkin kipeytyivät pienimmästäkin, ja kipu saattoi kestää todella monta päivää.

Fyysisen rasituksen ja univaikeuksien välillä näytti siis olevan jonkinlainen yhteys, ja yritin miettiä, mikä tuo yhteys mahtoi olla. Enkö ollut toipunutkaan ylikunnosta täysin? Harrastinko liikuntaa liian myöhäisenä ajankohtana (liikuin tyypillisesti siinä viiden kieppeillä)? Olinko huonommassa kunnossa kuin olin luullutkaan, ja liikunta oli kuntooni nähden liian rasittavaa? Oliko ruokavaliossani jotain pielessä?

Aikaistin liikunnan ajankohtaa, mutta sillä ei ollut nukkumiseeni mitään vaikutusta. Seuraavaksi päätin laskea kolmena tavallisena päivänä jokaisen suuhuni laittaman suupalan, jotta saisin selville, sainko riittävästi energiaravintoaineita ja energiaa. Syön joka päivä lähes samalla tavalla, joten kolme päivää antaisi varmasti aika luotettavan kuvan ravinnonsaannistani. Oletin, että saatoin saada liian vähän proteiinia mutta että ruokavalioni olisi muuten kunnossa, söinhän terveellisesti ja monipuolisesti.

Tulos oli pienoinen järkytys. Sain proteiineja riittävästi, jopa yli tarpeen, mutta hiilihydraatteja sen sijaan sain aivan liian vähän. Tämmöisen 60 kiloa painavan pitäisi saada hiilihydraatteja lähes 300 grammaa vuorokaudessa, mutta minulla hiilihydraattien määrä jäi päivässä usein alle 200 gramman. Hiilihydraattejakin suurempi järkytys oli energiansaantini, sillä sain päivässä vain 1600-1800 kaloria - ja nämä laskemani päivät olivat ns. hyviä päiviä. Tiesin nimittäin, että energiansaantini tuppasi jäämään joskus paljon tuon allekin. Ei siis ollut mikään ihme, että painollani oli taipumus pudota niin helposti! Toki joinakin päivinä söin ravintolassa tai mätin naamaani kaksin käsin suklaata, mutta peruspäiväni olivat kuitenkin edellä mainitun kaltaisia, ja niistä elämäni suurimmaksi osaksi koostui. Tuollainen energiansaanti varmasti riittäisi, jos en tekisi päivän aikana juuri mitään, mutta tunnin juoksulenkkejä tai kahvakuulatreenejä noilla energia- ja hiilihydraattimäärillä ei kyllä tehdä, ainakaan kovin pitkään, ilman että se alkaa näkyä jotenkin. Olin siis tietämättäni syönyt energiantarpeeseeni nähden liian vähän, ja tätä oli jatkunut jo vuosikaudet. En osaa arvata, kuinka suuri osa univaikeuksistani johtuu juuri tästä, riittävän ravinnon puutteesta.

Jätin lopulta liikunnan kokonaan pois (enää vain joogasin) ja yritin syödä enemmän (ei mikään helppo juttu minulle), mutta nukkumisvaikeudet eivät hävinneet. Unen ja nukkumisen tärkeyttä ei oikestaan ymmärrä, ennen kuin nukkumiskyvyn jostakin syystä menettää. Kun unettomuutta on jatkunut tarpeeksi pitkään, ihminen ei enää tunnista itseään. Mielialat vaihtelevat rajusti, ja käyttäytyminen muuttuu arvaamattomaksi. Aivot eivät yksinkertaisesti tunnu enää toimivan, ja yksinkertaistenkin asioiden ymmärtäminen on vaikeaa. Sattuu kaikenlaisia haavereita esimerkiksi veitsien, kännykän ja auton kanssa, ja ihminen on vaaraksi sekä itselleen että muille.

On vähän pelottavaa ajatella, miten kovalle rasitukselle elimistö unenpuutteen vuoksi joutuu. Itse havahduin siinä vaiheessa, kun mieleeni juolahti eräänä päivänä mitata ortostaattinen sykkeeni. Koska en ollut harrastanut liikuntaa, en ollut myöskään mitannut ortostaatista sykettäni pitkään aikaan. Ortostaattinen sykehän kertoo esimerkiksi sen, miten hyvin keho on palautunut liikunnasta, tai sen, onko keho jostain muusta syystä - esimerkiksi sairauden tai stressin takia - rasittuneessa tilassa. (Olen jo aiemminkin kertonut, miten ortostaattinen syke mitataan, mutta tässä se vielä kertauksen vuoksi: ensin mitataan syke levossa, sen jälkeen noustaan ripeästi seisomaan ja mitataan syke taas. Jälkimmäisestä vähennetään levossa saatu syke, ja tämä erotus on ortostaattinen syke. Normaalitilanteessa ortostaattinen syke on alle 20, ja mitä suuremmaksi lukema kasvaa, sitä rasittuneemmassa tilassa elimistö on.)

Mittasin ortostaattisen sykkeeni kahtena aamuna, ja se oli kumpaisenakin aamuna yli 40. Leposykkeeni oli 40, mutta seisomaan noustessani syke nousi yli kahdeksankymmenen.

Ortostaattinen syke on 44 (syke levossa 40; seisomaan noustua 84).

Vertailun vuoksi normaalimpi tilanne lokakuun lopulta: 

Ortostaattinen syke on 13 (syke levossa 40; seisomaan noustua 53).

Jos jo pelkkä sängystä ylös nouseminen rasittaa kehoa niin, että syke nousee neljästäkymmenestä kahdeksaankymmeneenneljään, millainen rasitus liikunta mahtaisi keholle olla? 

Tällä hetkellä tilanne on se, että nukun lääkkeiden avulla, enkä tiedä, miten kauan tilanne tulee tällaisena jatkumaan tai miten tästä eteenpäin. En olisi tällaista ratkaisua halunnut, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä kuten lääkärikin totesi, minun on pakko saada levätyksi. Minusta tuntuu, että olen nyt sellaisessa pisteessä, että tästä joko alkaa täysin uusi elämä ja minusta tulee aivan uusi ihminen, tai sitten romahdan lopullisesti. Ensiksi mainittua tietenkin itse toivoisin, mutta jälkimmäinenkin tuntuu aivan mahdolliselta.

Sekopäinen olo ja vajavainen toimintakyky eivät välttämättä näy ulospäin (muuten kuin vähän kaoottisena olemuksena), ja unettomuuden vaikutuksetkin voi kokea vain itse. Tosiasia onkin se, että kukaan - ei lääkäri, ei PT tai kukaan muukaan - ei voi antaa minulle valmiiksi räätälöityä suunnitelmaa, kuinka minun tulisi nyt terveyteni ja liikunnan harrastamisen kanssa menetellä. Vain minä itse tiedän, miltä kehossani kulloinkin tuntuu. Toivonkin kovasti, että tämä vuosi toisi minulle malttia ja viisautta kuunnella ja kunnioittaa itseäni ja kehoni viestejä, mutta en ymmärrä, miten kehon kuuntelu voisi onnistua, kun ei se tähänkään asti ole onnistunut. Vasta kun saan omien tuntemusteni tueksi jotakin faktaa (esimerkiksi ortostaattisen sykelukeman), pystyn uskomaan, että jotain on ehkä pielessä.

En ymmärrä, miksi minun on niin vaikea kuunnella kehoni viestejä. Olenko niin vieraantunut kehostani, etten osaa tulkita sen lähettämiä viestejä oikein? Vai enkö luota kehoni kykyyn lähettää viestejä tai omaan kykyyni tulkita niitä? Vai enkö vain yksinkertaisesti välitä niistä ja halua kuunnella niitä? Onko keho minulle vain väline, jonka tulee toimia juuri niin kuin minä sanon - olla täydessä vireessä silloin, kun minä niin haluan, ja levätä vain silloin, kun se minun aikatauluuni sattuu sopimaan? Luulen, että kyse on jonkin verran näistä kaikista, mutta varsinkin tuosta viimeksi mainitusta, sillä tajuan pomottavani kehoani joskus aika pahastikin. Jos olen esimerkiksi päättänyt, että teen tänään kahvakuulatreenin, niin minähän teen sen, sanoi kroppa mitä tahansa. (Ei hätää, en ole tehnyt kahvakuulatreenejä pitkään aikaan!) Tykkään nousta aamulla varhain, sillä pitkään nukkuminen on minusta hirvein mahdollinen tapa aloittaa päivä, joten minähän nousen ylös, vaikka olisin nukkunut kuinka huonosti ja vaikka keho kuinka ehkä vielä haluaisi levätä. (Viime päivinä olen kyllä yrittänyt väkisinmaata hieman pidempään.) Miten voin edes olettaa kehoni toimivan täydellisesti, jos itse kohtelen sitä jatkuvasti kaltoin?

Minulla ei ole aavistustakaan, miten tällaisesta ajattelu- ja käyttäytymismallista voisi päästä eroon. Yritystä on toki kovasti ollut, mutta toistaiseksi mikään ei ole tuottanut tulosta. Jooga on yksi niistä asioista, joka on avannut silmäni tarkastelemaan omaa käyttäytymistäni objektiivisemmin. Minua on alkanut ärsyttää se, miten hajalla ja hallitsematon olen. Jooga on auttanut minua ymmärtämään, että ihminen on kokonaisuus, mutta itse en osaa sitä kokonaisuutta ainakaan vielä hahmottaa. Olen niin hukassa asian kanssa kuin olla ja voi. Olen vähän kuin Ikean kirjahylly, joka koostuu osista - on mieli, on keho, on monta eri identiteettiä - ja joka nyt kaipailee niitä kasausohjeita, jotta hylly saataisiin kasaan. Kuinka oppisin yhdistämään kaikki osat kokonaisuudeksi, jotta voisin kokonaisvaltaisesti hyvin? En kerta kaikkiaan tiedä.

Joogasta puheen ollen, nyt voin jo melko varmasti sanoa, että jooga on tullut elämääni jäädäkseen. En koskaan halua luopua joogasta, vaikka monesta muusta asiasta täytyisikin terveyteni tähden luopua. Mutta koska minä olen minä, joogan harrastaminenkaan ei ole ollut ihan yksinkertaista. Siinä kävi nimittäin juuri niin kuin ounastelinkin, että "helpot" ja "tylsät" aamujoogat eivät jaksaneet minua kauan innostaa, vaan rupesin kaipaamaan lisää haasteita: lisää voimaa, lisää liikkuvuutta, lisää tasapainon hallintaa! Löysin kaksi uutta joogaohjaajaa, joilla on vaativampiakin harjoituksia, Brett Larkinin ja Kassandra Reinhardtin, joista varsinkin jälkimmäinen on aivan huippu. Suosittelen lämpimästi!

Unettomuus teki lopulta niiden vaativampien joogien läpiviemisestäkin mahdotonta - en vain yksinkertaisesti jaksanut - ja lopulta ortostaattisen testin tulokset nähtyäni minun oli pakko alistua palaamaan takaisin lähtöruutuun eli niiden "helppojen" ja "tylsien" joogien pariin. Se oli loppujen lopuksi ihan hyvä asia, sillä joogaaminen on nykyään taas kivaa, kun siinä ei ole suorittamisen makua. Joogaan siis taas vain silkasta joogaamisen ilosta. 😊 Erinomainen apu tässä on ollut Adrienen tammikuun ensimmäisenä päivänä alkanut 31 päivän Revolution-joogahaaste (haasteen kaikki videot löytyvät täältä).

Revolution on palauttanut mukavasti perusasioiden äärelle, kuten esimerkiksi toissapäivänä:

"It's time for faithful Day 6 - the one where we get to the core of it all.

and i said to my body, softly.
'i want to be your friend.'
it took a long breath.
and replied
'i have been waiting my whole life for this.'"

❤️

Munat tiskissä

On ihmisiä, joille vuoden vaihtuminen ei ole mitenkään erityinen tapahtuma, mutta itselleni uusivuosi on oikeastaan vuoden tärkein juhla. Vuoden vaihtuminen antaa ikään kuin luvan jättää menneet taakseen, nollata tilanteen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Olisi ehkä hyvä myös pysähtyä pohtimaan mennyttä vuotta ja miettiä esimerkiksi sitä, mitä on kuluneen vuoden aikana oppinut. Itse en kuitenkaan osaa enkä halua menneissä viipyillä, vaan katson mieluummin eteenpäin. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan, mitä vuosi 2017 tuo tullessaan! 

Uudenvuodenlupauksia en ole tänäkään vuonna tehnyt, vaikka periaatteessa niille olisi saattanut olla tilaustakin. Lupaus on jo sananakin sellainen, että se alkaa ahdistaa: se kun on jotakin, mikä pitäisi pitää. En halua kahlita itseäni lupauksen sallimiin raameihin, vaan haluan olla vapaa. Keskityn mieluummin itse matkaan kuin perille pääsemiseen, ja kuljen määränpäähän hitaasti, omia polkujani. Voi olla, että päädyn lopulta aivan muualle kuin minne olin ajatellut meneväni, mutta se ei haittaa, sillä silloin niin oli tarkoitettu.

Toivon tältä vuodelta ennen kaikkea henkistä ja fyysistä hyvinvointia, sillä kummastakaan ei ole viime aikoina ollut ylitarjontaa. En odota, että elämä levittäisi herkkunsa eteeni tuosta vain, vaan olen varautunut tekemään töitä asioiden puolesta. Helppoa se ei tule olemaan, se on jo nähty, mutta se on oikeastaan vain hyvä. Haasteet pitävät mielen virkeänä, ja vaikeudet opettavat. Jos kaikki olisi täydellisen hyvin, niin silloinhan ei olisi enää mitään kehittämisen varaa tai opittavaa. Käyn elämänkoulua ihan mielelläni joka päivä, ja vaikka joskus istuisinkin takimmaisessa pulpetissa ja ajattelisin omiani, niin olen kumminkin paikalla. Siitä on hyvä lähteä.

Aion siis panostaa tänä vuonna hyvinvointiin, ja se tulee varmasti näkymään blogissanikin jollakin tavalla. Toivottavasti edes sillä lailla, että saan joskus kirjoiteltua blogiin! Blogin uusi vuosi pitää kuitenkin aloittaa sieltä, missä vuosi vaihtuikin, eli Tallinnasta.

Tere, Tallinna!

Päätimme tällä kertaa lähteä matkaan autolla. Minä ajattelin, että nyt kun kerran olemme saaneet auton Viron puolelle, autoa pitäisi myös hyödyntää jotenkin. Ajattelin ensin raahaavani ukkelin katsomaan jotain autiota tönöä tai muuta yhtä mielenkiintoista, mutta mielenkiintoisimmat paikat tuntuivat olevan niin kaukana Tallinnasta, että niihin olisi huvennut koko päivä. Hylkäsin lopulta ajatuksen ja lohduttelin itseäni sillä, että voisinhan minä käydä kiertämässä ne Viron hylätyt paikat kesälläkin. (Itse asiassa olen päättänyt niin tehdäkin.) Seuraavaksi sain idean, josta arvelin ukkelinkin innostuvan: voisimme ajella Tallinnan eri asutusalueilla ja käydä ihmettelemässä tallinnalaista elämää. Vanhakaupunki kun tuntui niin moneen kertaan nähdyltä, että siellä pyöriminen ei jaksanut enää innostaa.

Suuntasimme ensimmäiseksi Lasnamäkeen, Tallinnan suurimmalle asutusalueelle, jolla asuu melkein kolmannes Tallinnan asukkaista. Lasnamäki on samalla myös Tallinnan venäjänkielisin kaupunginosa, sillä kaksi kolmasosaa lasnamäkeläisistä puhuu äidinkielenään venäjää. Lasnamäen talot ovat elementtikerrostaloja, jotka olivat kai hyvin tyypillisiä neuvostoajalle. Suurin osa taloista on valmistunut 70-luvulla, ja tuolloin taloja pidettiin moderneina ja huippumukavina, olihan asunnoissa keskuslämmitys, juokseva vesi ja vesivessa. Suurin osa taloista on päässyt rapistumaan pahasti, vaikka joitakin taloja on remontoitukin. Näkyi Lasnamäellä joitakin aivan uusia talojakin.

Lasnamäen jäähalli.

Mustakivi tee.

Lasnamäessä näytti vallitsevan aivan omat sääntönsä. Roskalavat tulvivat poikkeuksetta yli äyräiden, ja lavojen viereen oli tuotu kasoittain nuhjuisia huonekaluja, jopa kokonaisia sohvakalustoja. Autojen pysäköinnin kanssakaan ei näyttänyt olevan niin nuukaa, sillä autoja oli pysäköity esimerkiksi suojateille tai toisten autojen viereen niin, että ensiksi pysäköineellä ei ollut mitään mahdollisuutta saada autoaan parkista pois. Lasnamäki oli mielenkiintoinen, mutta vähän surullinen paikka. Pelottavakin se saattoi pimeällä olla; sen verran epäilyttävän näköistä väkeä kaduilla pyöri.

Seuraavaksi kävimme tutustumassa Väike-Õismäkeen, joka on hyvin samantyylinen asuinalue kuin Lasnamäkikin, sillä myös siellä asuu paljon venäläisiä, ja sekin koostuu korkeista elementtitaloista. Alueen kaavoitus on kuitenkin sillä tavalla poikkeuksellinen, että talot on rakennettu kehäksi alueen keskellä sijaitsevan tekojärven ympärille. Jos siis ajaa yhtä katua tarpeeksi kauan, päätyy täsmälleen samaan paikkaan, josta lähtikin. Ylhäältä päin katsottuna kaupunginosan erikoisen kaavoituksen hahmottaa kaikkein parhaiten. 

Väike-Õismäessä minua kiinnosti erityisesti 300 metriä pitkä kerrostalo, joka tunnetaan myös nimellä Kiinan muuri. Monet muutkin alueen kerrostalot olivat hyvin pitkiä.

Kiinan muuri.

Ajelimme myös Nõmmessa sekä Haaberstissa, tarkemmin sanottuna Tiskressä. Tiskre olikin jotain aivan muuta kuin neuvostolähiöt, sillä se oli täynnä hienoja lukaaleja, joista suurin osa oli tiheiden pensasaitojen tai korkeiden muurien takana piilossa. Monella asutusalueella oli vastassa puomit sekä ilmoitus valvontakameroista: tänne on turha tulla asiattomien pyörimään.

Tämä oli siinä mielessä viehättävä katu, että meri oli heti tuossa oikealla.

Nõmme oli yllätys siinä mielessä, että olin lukemani perusteella kuvitellut Nõmmen olevan idyllinen puutaloalue. Puutaloalue Nõmme olikin, mutta idylli oli siitä kyllä kaukana. Suurin osa taloista näytti nimittäin siltä, että ne olivat pikaisen remontin tarpeessa tai jopa sortumaisillaan.  Minulla ei ole Nõmmesta yhtään kuvaa, kun en jaksanut pysähtyä kuvaamaan. Aloin olla muutenkin niin väsynyt, että oli pakko päättää kierros tähän. Olisin halunnut käydä vielä ainakin Koplissa ja Kalamajassa, mutta ne jäivät seuraavaan kertaan, joka tulee ehkä joskus?

Vierailimme myös Tallinnan televisiotornissa eli Teletornissa, jonka korkeus on 314 metriä. Tornin pitäisi näkyä selkeällä säällä jopa Helsinkiin asti, jos havaintopaikka on tarpeeksi korkealla.

Tornin näköalatasanne on 170 metrin korkeudessa, ja määränpään lähestymistä saattoi tarkkailla hissin seinällä olevasta ruudusta.

Tasanne oli yllättävän suuri ja viihtyisä, ja kauniilla säällä siellä viihtyisi varmaan vieläkin pidempään.

Noista lattialla näkyvistä pyöreistä ruuduista saattoi katsoa (jos uskalsi), miltä näyttää 170 metrin pudotus maahan.

Tasanteella oli paljon erilaisia infotauluja, joita minä en kylläkään jaksanut hirveästi lueskella. Sorry, guys.

Ukkeli päästi sisäisen taiteilijansa valloilleen. Unohdin kysyä, että mitähän eläintä tämän oli tarkoitus esittää.

Kaukana siintää Lasnamäki.

Vanhassakaupungissa tuli sielläkin pikaisesti piipahdettua. Torilla oli vielä joulutunnelma huipussaan.

Namutäti.

Anteeksi vain, viron kielen ystävät, mutta viron kieli se jaksaa tuottaa minulle aina yhtä suurta hupia.

Ruumide löhnastamiseks.

Üks piimakakao ja lisasuhkur.

Kodimaisii kanamunii. Suurii!

Joko koti näkyy?

Toivottavasti vuotenne on alkanut hyvin! Kaikkea hyvää loppuvuodelle!

 

Sisustajapirkon tarinatuokio

Terveisiä sohvalta.

Perjantai-iltana se uusi vihreä sohva sitten vihdoinkin tuli, ja olen tänään suorittanut menestyksekkäästi uuden sohvan sisäänajoa. Ukkelikin on löytänyt sohvalta oman tonttinsa, ja nyt näyttääkin uhkaavasti siltä, ettemme ehkä tehneetkään ihan huonoa ostosta.

Ensin kuitenkin kuva vanhasta sohvasta, joka lähti sohvan toimittaneiden poikien matkassa pois:

Voisinpa sanoa, että sohvaa tulee ikävä, mutta enpä oikein voi. Aika surkean näköinenhän tuo oli. Voi ressukkaa. Sohvan takana kulmassa oli sellainen pieni pöytä ja pöydän vieressä karmean ruma lehtiteline. Niitäkään ei tule ikävä.

Kuljetusliikkeen pojat pärähtivät paikalle perjantai-iltana vähän ennen puolta kymmentä. Sovituissa aikarajoissa siis mentiin, sillä toimitus oli luvattu kello 19.30 ja 21.30 väliseksi ajaksi. Vanha sohvamme ei mahtunut hissiin, joten pojat joutuivat kantamaan sen seitsemän kerrosta alaspäin. Uuden sohvan toinen osa ei sekään mahtunut hissiin, joten pojat joutuivat kantamaan sen seitsemän kerrosta ylöspäin. Sitten pojilla oli vielä kasaustehtäviä, sillä olimme tilanneet sohvan sillä periaatteella, että meidän tehtäväksemme ei jäisi muuta kuin istua. Istumaan pääsimme kymmenen maissa, jolloin pojillakin oli päivä varmasti täynnä. Sohva näytti illan hämäryydessä jotenkin harmahtavalta, mutta kun päivä valkeni, sohva osoittautui kumminkin vihreäksi.

Sohvan ensimmäinen aamu. Ukkeli on käynyt jo varaamassa sohvalta oman paikkansa tuomalla sinne tärkeimmät esineensä.

Seuraavaksi pitäisi sitten vaihtaa matto, vaikka ei tuo vanhakaan ehkä ihan järkyttävältä sohvan kanssa näytä.

Kuten jo sanoinkin, olemme suorittaneet tänään menestyksekästä sohvan sisäänajoa. Rompetta on kertynyt sohvalle jos jonkinlaista.

Astiatkin ovat varmasti kaikki eri paria.

Kamerani vääristää sohvan värin jotenkin ihan kummalliseksi (asetuksissa on varmaan jotain vikaa...), ja tuo aiempi, kännykkäkameralla otettu kuva on lähempänä oikeaa väriä.

Viime sunnuntaina konmaritin taas menestyksekkäästi, sillä pihallemme oli tuotu siirtolava. Meidän talossamme on sellainen tapa, että aina syksyllä ja keväällä järjestetään pihatalkoot (joihin minä olen tietysti innokkaasti osallistumassa), ja pihalle tuodaan siirtolava, johon asukkaat saavat talkoiden jälkeen viedä omia rojujaan. Minä olen jo useampana vuotena osallistunut roskalavan täyttöoperaatioon, mutta silti tänäkin vuonna löytyi yllättävän paljon lavalle heitettävää.

Matkalaukut eivät ole meidän, eivätkä nuo puuritilät. Eikä ruumispussi.

Tällä viikolla saimme taas seurata jännitysnäytelmää nimeltä "yllättääkö talvi autoilijan?". Renkaiden vaihdon ajan varaus kun oli jäänyt minulta vähän viime tippaan, ja olin saanut ajan vasta tämän viikon torstaiksi. Säilytämme renkaitamme yhdessä autoliikkeessä, jossa ne myös vaihdetaan, ja siksi renkaiden vaihto omatoimisesti ei oikein onnistu. Ennen kun säilytimme renkaita alakerran kanakoppivarastossa, saatoin vaihtaa renkaat itse.

Sunnuntai-iltana luin, että keskiviikkona saataisiin eteläänkin reippaasti lunta ja että saattaisi tulla oikein lumikaaos. Mitenkäs nyt suu pantaisiin: jos keskiviikkona tulisi lunta, niin minun pitäisi ajaa torstaina kesärenkailla autoliikkeeseen. Kun en saanut renkaidenvaihtoa aikaistettua, vaikka kuinka yritin pyytää ja anella, jouduin ottamaan käyttöön suunnitelman B: ajoin jo tiistai-iltana rengasliikkeeseen ja kysyin, saisinko jättää auton sinne torstaita odottelemaan. Se onneksi sopi autoliikkeelle, ja kaiken lisäksi renkaat vaihdettiin etuajassa jo keskiviikkona, ja pääsinkin heti tuoreelle lumelle talvikeleillä ajoa harjoittelemaan.

Sitten oli myös tämä halloween-juhla, johon minäkin sain tahtomattani osallistua. Ukkelilla meni maanantaina myöhään, mutta illalla kahtakymmentä yli yhdeksän ukkeli soitti viimein ovikelloa (hän ei jaksa koskaan kaivaa avaintaan vaan soittaa mieluummin kelloa). Satuin vilkaisemaan ovelle mennessäni peiliin, ja näky huvitti minua suuresti. Olin aiemmin kahvakuulaillut, ja vaikka olin käynyt suihkussa, en ollut jaksanut pestä vielä naamaani, ja silmänaluseni olivat mustat, kun meikit olivat valahtaneet hikoillessani. Tukkakin oli kerääntynyt päälaelle kummalliseksi töttöröksi, ihan kuin minulla olisi ollut herkkusieni päässäni. Kyllä ukkeli ilahtuisi, kun näkisi vaimonsa taas niin edustavan näköisenä!

Paitsi että ovella ei ollutkaan ukkeli. Oven takana seisoi viisi intialaista tyttöä, jotka kiljaisivat "trick or treat". Jäin tuijottamaan tyttöjä hölmistyneenä, sillä en ollut tajunnut, että halloween oli vasta maanantaina. Olin ajatellut sen olleen jo edellisenä viikonloppuna. Samalla yritin kuumeisesti miettiä, miten tässä tilanteessa piti toimia: ilmeisesti virpojille kuului antaa palkkioksi jotakin? Tytöt kysyivät, oliko ***-setä kotona, ja kun totesin, että ei ollut, tytöt sanoivat heipat ja lähtivät menemään. Tunsin itseni ihan ääliöksi, kun olin antanut tyttöjen mennä ilman mitään palkkiota, mutta olin ollut jotenkin niin pöllämystynyt, etten ollut ollenkaan tajunnut toimia niin kuin olisi pitänyt. Hetken päästä repesin nauruun, kun tajusin, että olin itsekin ollut halloween-meikissä.

Kun ukkeli sitten reilun puolen tunnin päästä tuli ja kun kerroin episodista hänelle, ukkeli kertoi, keitä tytöt olivat olleet. Kaksi tytöistä olivat olleet hänen ystävänsä tyttäriä, ja minäkin tunnen kyseisen ystävän oikein hyvin.Tyttäriä en ollut kuitenkaan nähnyt moneen vuoteen, ja siksi en ollut tunnistanut heitä. Tytöt olivat tulleet meidän ovemme taakse sen takia, että ukkeli oli kerran mainostanut tytöille, että meillä on kotona aina suklaata ja muita herkkuja. Minulle tuli entistäkin huonompi omatunto! Teki mieli läimäyttää itseäni, kun olin käyttäytynyt niin idioottimaisesti.

Herkuista puheen ollen: tein viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni sokerittoman ja gluteenittoman leivonnaisen, jota myös suklaakakuksi kutsutaan. Olen suhtautunut erittäin epäluuloisesti tällaisiin "terveysleivonnaisiin", koska eihän sellainen leivonnainen, jossa ei ole sokeria tai mitään muutakaan makeutusta, voi mitenkään olla hyvää.

Nyt minulla on kuitenkin ilo ja kunnia myöntää olleeni väärässä. Kakku oli ihan oikeasti hyvää, vaikka en laittanut kuorrutukseenkaan yhtään mitään makeutusta. Kakkuahan minun leivonnaisestani ei tosin tullut, sillä minun oli pakko maistaa kakkua ennen tarjoamista, jotta saisin selville, oliko kakku ollenkaan syömäkelpoista. Miten voisin tarjota kenellekään sellaista, minkä mausta minulla ei ollut etukäteen harmainta hajua? Kakku näytti maistamisen jälkeen vähän nololta, kun siitä puuttui yksi kulma, ja päätinkin sitten tehdä pieniä leivonnaisia. Kas tällaisia:

Tajusin ottaa kuvan vasta tänään, kun löysin jääkaapin uumenista kaksi torttusta.

Laitoin leivosten päälle makeuttajaksi mangoa, sillä olin löytänyt Aseanic Tradingistä ihania, makeita mangoja. Mangot sopivat torttuihin oikein hyvin, ja teen näitä taatusti uudelleenkin. Saatanpa kokeilla muitakin sokerittomia leivonnaisia, kun minulla nyt on kerran sitä raakakaakaojauhettakin. Mihin tämä vielä johtaakin? Ensin joogaa ja sitten sokerittomia leivonnaisia! Oikein rupeaa pelottamaan.

Nyt on jo sen verran pimeää, että voisin lähteä vaikka lenkille. Minä olen siinä mielessä ärsyttävä tyyppi, etten lannistu syksyn pimeydestä ollenkaan, vaan minusta on päinvastoin ihanaa, kun illat ovat pimeitä.

Moro!

Alaspäin katsova koira

Kirjoittelin jokin aika sitten selkäkivustani, joka oli saanut alkunsa kai liian pitkään huonossa asennossa istumisesta. Pahimpina päivinä en pystynyt istumaan ollenkaan, ja jos oli pakko istua esimerkiksi autoa ajaessa, romahdin melkein polvilleni autosta ulos tullessani, kun selän suoristaminen sattui niin kamalasti.

Kokeilin erilaisia venyttelyjä, ja venyttelyohjeita googlettaessani törmäsin Yoga For Back Pain -videoon. Olen aina inhonnut joogaa ja toitottanut suureen ääneen, kuinka jooga ei kerta kaikkiaan sovi minulle. Minun pitää saada mennä sata lasissa, niin että tyrä rytkyy (kirjaimellisesti!). Jooga on tylsää ja tehotonta, hohhoijaa!

Moni on patistanut minua joogaamaan, mutta yksikään ei ole yrityksissään onnistunut. Olen toki kokeillut joogaa, useammankin kerran, ja pitkäkestoisin kokeiluni taisi olla Intiassa asuessamme. Talomme katolla oli nimittäin joogahuone, jossa eräs vanha papparainen kävi joka aamu (paitsi sunnuntaisin) antamassa joogatunteja kaikille halukkaille talon naisille. "Hupi" oli kaiken lisäksi puoli-ilmaista, sillä joogatunnit maksoivat kuukaudessa 1000 rupiaa eli 13.6 euroa. Jos siis kuukaudessa oli esimerkiksi 26 arkipäivää (ma-la), yhden tunnin hinnaksi tuli huimat 50 senttiä! Jopa minä ajattelin tuolloin, että on se kyllä synti ja häpeä, jos en joogatunneille mene, kun kerran opetusta saa oman kotitalon katolla ja vieläpä melkein ilmaiseksi. Eikä se papparainenkaan mikään papparainen ollut, vaan oikea joogan taitaja ja ketterä kuin mikä. Minusta opettaja lupasi tehdä notkean kuin kuminauhan. Kuminauhaa minusta ei kuitenkaan tullut, sillä kovin monta viikkoa en jaksanut tunneilla käydä. Jos ei kiinnosta, niin ei kai se pakottamallakaan onnistu. Jonkin ajan kuluttua joogaamiset loppuivat muidenkin talon leidien osalta, sillä opettajamme kuoli liikenneonnettomuudessa. (Postauksen tuosta vajaan viiden vuoden takaisesta joogakokeilustani voi käydä lukemassa täältä.)

Luottamusta herättävä teksti joogamatossa.

En ollut ajatellut, että joogasta voisi olla apua selkäkipuun, mutta niin epätoivoinen olin, että päätin kokeilla. Joogaa. Ja uskokaa tai älkää: selkäkipu oli tuon vajaan puolen tunnin mittaisen joogasession jälkeen poissa! Toki kipu hiipi jonkin ajan kuluttua takaisin, mutta jo se, että kipu oli hävinnyt edes hetkeksi, innosti minut etsimään lisää joogaohjelmia. Pian minulla olikin netin kirjanmerkeissä erilliset kansiot aamujoogille, iltajoogille, aloittelijoiden joogille, selkäkipuisten joogille, vahvistaville joogille, venyttelyille ja parantaville joogille. 😊 Seuraavaksi pitikin sitten googlettaa, että kuinka paljon ihminen saisi päivässä joogata. Voisiko joogasta olla jotain haittaa, jos sitä harrastaisi liian usein? Mikä olisi liian usein? En kuitenkaan saanut näihin kysymyksiini vastausta, sillä ihmisiä tuntui kiinnostavan lähinnä se, kuinka usein pitäisi joogata, jotta tuloksia alkaisi näkyä. 

Selkäjoogakokemuksestani innostuneena päätin yrittää kokeilla, miltä aamujoogaaminen tuntuisi, sillä olin joogaohjelmia etsiskellessäni löytänyt niin paljon kivalta näyttäviä aamujoogia (laitan postauksen loppuun listan). En ole koskaan aikaisemmin aamujoogaa kokeillut, ja olin melko varma, ettei se tulisi nytkään onnistumaan. Ensinnäkin aamujooga kuuluu kai suorittaa tyhjällä vatsalla, suomeksi sanottuna: ennen kahvinjuontia. Toiseksi en ole liikunnassa todellakaan mikään aamuihminen, sillä en pysty harrastamaan mitään vähänkään liikuntaan viittaavaa, edes venyttelyä, ennen iltapäivää. Tarvitsen aamupalan ja lounaan, ja vasta sen jälkeen kroppa tuntuu semmoiselta, että se saattaisi kyetäkin jonkinmoiseen liikuntaan. Kolmanneksi, kuten jo mainitsinkin, jooga ei ole ollut minun juttuni ollenkaan, ja jos sitä pitäisi kaiken huipuksi harrastaa heti aamulla herättyäni, siitä ei tulisi taatusti mitään. Asettelin kuitenkin joogavaatteet jo illalla valmiiksi esille ja laitoin jumppamatonkin olohuoneeseen odottamaan, ettei homma ainakaan esivalmistelujen puutteeseen kaatuisi.

Tuli aamu, ja minulla oli sängystä noustessani hieman vilu, mutta sain kammettua itseni vessan kautta suoraan joogamatolle, eikä se ollut oikeastaan edes vaikeaa. Uteliaisuus kai voitti. Olin valinnut ensimmäiseksi aamujoogakseni 18 minuutin ohjelman, joka osoittautui kuitenkin hieman liian rajuksi selälleni. Kaikki eteenpäintaivutukset tuntuivat selässä ikäviltä, ja selkä oli suoristettava todella varovasti, kun tuntui, että muuten selkä katkeaa.

Jokin aamujoogaamisessa kuitenkin viehätti, ja päätin kokeilla joogaamista myös seuraavana aamuna. Valitsin tällä kertaa hieman hellävaraisemman joogan, joka käynnistikin uuden päivän paljon mukavammin kuin edellispäiväinen. Joogan jälkeen join kaksi lasia huoneenlämpöistä, sitruunalla maustettua vettä, napsautin kahvinkeittimen päälle ja menin suihkuun. Kun tulin suihkusta, vasta keitetyn kahvin tuoksu odotti minua, ja kahvi tuoksui jotenkin niin erityisen hyvältä, että oli todellakin kannattanut odottaa.

Joogaajan mielenmaisema?

En tiedä, kuvittelinko vain, mutta päivä tuntui alkavan joogan jälkeen jotenkin levollisemmin mielin kuin aikaisemmin. Tuntemuksessani saattoi olla jotain perääkin; sanoihan ohjaajakin joogavideon aluksi esimerkiksi että "anna itsellesi lahja ja vietä hetki itsesi kanssa, ennen kuin lähdet kohtaamaan muun maailman" tai videon lopuksi että "olet aloittanut päiväsi oikealla tavalla". Siltä minustakin tuntui, että olin aloittanut päiväni oikein! (Kuulostan ihan hihhulilta, kamalaa!) Mutta jooga oli ikään kuin toiminut jonkinlaisena lempeänä siltana unen ja täyden valvetilan välillä: olin antanut itselleni aikaa herätä ja käynnistänyt kehoni rauhallisesti tutkiskelemalla, miltä tänä aamuna tuntui. Tämä puoli joogasta oli minulle ihan uusi ja tuntematon. Miten se olisi voinut tuttu ollakaan, kun en ollut koskaan ennen aamulla joogannut?

Jatkoin aamujogaamista, sillä aamulla joogaaminen oli yllättäen tuntunut alusta lähtien jotenkin luontevalta minulle. Läsnäolokin oli aamulla niin paljon helpompaa kuin muina vuorokaudenaikoina: heti herättyään kun ei jaksa vielä oikein muuallakaan olla. 😊 Kiireettömämpinä aamuina valitsin hieman pidemmän ohjelman ja saatoin joogata puolisen tuntia. Viidentenä aamuna huomasin yllättäen, ettei kehoni tuntunut enää yhtä jäykältä kuin aiempina aamuina. Se kannusti joogaamaan lisää. Jouduin tekemään myös oman pienen aamujoogaohjelman Itä-Suomessa käydessäni, sillä nettiyhteys ei vanhempieni luona riitä videoiden katseluun. Ilman videota joogaaminen tuntui hyvin erilaiselta kuin videoiden kanssa joogaaminen: hengittäminen tuntui paljon luontevammalta, kun pystyi itse säätelemään hengityksen ja liikkeen välisen rytmin. Tästä syttyi innostus kokeilla jatkossakin ilman videoita joogaamista.

Nyt olen joogannut kahta päivää lukuun ottamatta melkein kolme viikkoa, aina aamuisin, ja jos en ole harrastanut päivän aikana muuta liikuntaa, olen monesti joogannut vielä toisenkin kerran illansuussa. Tällä kertaa tuntuu siltä, että joogasta saattaisi tulla minulle ihan pysyvä harrastus. (Tähän tosin pitää suhtautua pienellä varauksella, koska innostukseni saattaa loppua yhtä äkisti kuin alkoikin. Tämä on nähty niin monta kertaa!) Olen kovasti yrittänyt pohtia sitä, kuinka sellaisesta asiasta, jota olin ennen ajatellut inhoavani, voi tulla yhtäkkiä melkein intohimo. Tämä tuntuu minusta todella käsittämättömältä, mutta olen löytänyt asialle mahdollisia selityksiäkin.

Vai onko se sittenkin tällainen?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että tällä kertaa minulla oli joogaamiseen selkeä motiivi: selkäkipu. Aikaisemminhan minulla ei ollut oikeastaan mitään selvää syytä joogata. Olin pitänyt joogaa liikuntamuotona, ja ainakin minä tarvitsen liikuntaan selkeän motiivin, jotta liikunnasta voisi tulla pysyvä harrastus. Koska motiivia ei ollut, joogaaminen jäi aina yrittämiseksi.

Selkäkipu kuitenkin vain pani koko homman alulle. Heti ensimmäisellä kerralla löysin nimittäin uusia syitä harrastaa joogaa, ja niitä olivat rauhoittuminen, hiljentyminen ja kehoni kuuntelu. Jooga on ikään kuin minun omaa laatuaikaani: joogatessa minun ei tarvitse ajatella mitään eikä ketään muuta, vaan voin keskittyä kuuntelemaan vain omaa itseäni. Tuntui hirveän helpottavalta löytää turvasatama, jossa ei tarvinnut laskea toistoja, mitata sykkeitä tai ylipäänsäkään suorittaa mitään; jossa sai vain olla. Sain löytää oman itseni ja kehoni, joka oli toki ollut olemassa ennenkin mutta jota en ollut oikeastaan koskaan noteerannut muuna kuin työvälineenä, jonka avulla saavutettiin erilaisia tavoitteita.

Suurin muutos on tapahtunut suhtautumisessani joogaan, ja luulen, että tämä on juuri se syy, miksi jooga on tällä kertaa saattanut tulla jäädäkseen. Mielsin joogan aiemmin liikunnaksi; joksikin, mitä voin tehdä muun liikunnan sijasta. Nyt ajattelen joogan olevan osa hyvinvointiani; jotakin, mitä voin tehdä liikunnan lisäksi. Koska en pidä joogaa ensisijaisesti liikuntamuotona, minun ei tarvitse asettaa sitä samalle viivalle esimerkiksi kahvakuulailun tai juoksemisen kanssa, vaan jooga on minulle kaikesta muusta erillinen, oma juttunsa. Jooga on tavallaan osa kehoni perustoimintoja; jotakin, mitä yhtä lailla mieleni ja kehoni tarvitsee. (Kuulostan taas hihhulilta, anteeksi!) En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten erilaiselta sama asia voi tuntua, vaikka ainoa asia, joka on muuttunut, on oma suhtautumistapani siihen. Jos ajattelisin joogaa liikuntana, jooga tuntuisi edelleen tehottomalta, tylsältä ja epämiellyttävältä, enkä taatusti viitsisi joogata, vaan heiluisin mieluummin kahvakuulan kanssa tai lähtisin lenkille. Mutta kun ajattelen joogaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteenä, jooga houkuttelee niin, että voisin joogata vaikka koko ajan. 

Uskon, että kaikella elämässä on aikansa ja paikkansa, ja tämä näyttää pätevän myös joogaamiseeni. Joogaaminen ei ollut aiemmin onnistunut, koska niin ei ollut yksinkertaisesti tarkoitettu. Mieleni ei ollut ollut valmis ottamaan vastaan joogaa sellaisena, jollaiseksi jooga on tarkoitettu, ja siksi yritykseni oli tuomittu epäonnistumaan.

Kirjoitin mainitsemassani vajaan viiden vuoden takaisessa postauksessa muun muassa seuraavaa:

"Hengitysharjoituksiakin olemme tehneet, mutta ne tuntuvat minusta edelleenkin epäkiinnostavilta ja jopa hieman vastenmielisiltä. En ole varmaankaan vielä oikein sisäistänyt hengityksen tärkeyttä joogassa. Kaikkein hauskinta minusta onkin asanoiden tekeminen."

Tästä näkee selvästi, että joogan liikunnallinen puoli on ollut se, mikä minuun on vedonnut. Uskomatonta, että olen kokenut hengitysharjoitukset jopa vastenmielisinä, kun ne ovat minusta nyt melkeinpä paras osa joogaa! Jos elämässä tulee eteen stressaava tilanne, niin jo syvään hengittäminen auttaa paljon.

"Olin myös yllättynyt kuullessani, että joogan liikunnallinen puoli ei ollut alun perin joogassa mitenkään keskeinen, vaan jooga oli tieteenlaji, joka auttoi ihmistä itsetutkiskelun avulla löytämään oman sisimpänsä. Yhä edelleenkin henkinen (ei kuitenkaan mitenkään uskonnollinen) aspekti on joogassa tärkeä, vaikka erityisesti länsimaissa joogan liikunnallinen puoli on ylikorostunut. Opettajakin hieman kritisoi sitä, miten kauas jooga on ajautunut alkuperäisestä merkityksestään."

Hämmästyttävää, että tämäkin tieto oli minulla jo viisi vuotta sitten - ymmärrys vain puuttui! Ehkä aika oli kypsä vasta nyt? Ehkä vaadittiin selkäkipu, joka johdatti minut tarvitsemaani suuntaan, ja selkäkipu olikin lopulta vain hyvä asia. Uskon niin.

Jooga on siis tuonut elämääni uuden ulottuvuuden, joka tuottaa minulle joka päivä iloa, ja se puolestaan innostaa minua joogaamaan lisää. Emmekö teekin mieluiten kaikkea sellaista, mikä tuntuu meistä hauskalta ja mikä tuottaa meille iloa? Suorituskeskeisenä ihmisenä kuitenkin hieman pelkään, missä vaiheessa pelkkä läsnäolo ja oman kehon kuuntelu ei enää riitäkään minulle, vaan keksin yrittää parantaa järjestelmällisesti esimerkiksi notkeuttani ja opetella uusia asanoita tässä tarkoituksessa. Merkkejä tämmöisestä on jo näkynyt, sillä mieleni tekisi koostaa asanoista oma aamujooga, joka olisi minulle juuri sopiva (lue: tarpeeksi vaativa). Toivon kuitenkin, ettei joogaamisesta tulisi minulle taas liikuntaa, koska olen melko varma, että silloin joogaamisesta katoaisi ilo, ja siihen se joogaaminen sitten taas loppuisikin. Ehkä palaan tulevaisuudessa aiheeseen ja kerron, miten kävi. 


Lopuksi vielä niitä joogasivustolinkkejä. Nämä ovat kaikki englanniksi, mutta uskon, että suomeksikin löytyy paljon kivoja joogavideoita ja -sivuja.

Kaksi suosikkisivustoani
Yoga TX
Yoga With Adriene

Yoga TX:ssä tykkään erityisesti Cole Chancen joogista:
Cole Chance Yoga

Kaksi erinomaista sivustoa jooga-asanoiden oppimiseen
Yoga.com
Yoga Journal
 
Kivoja aamujoogia
Morning Yoga - Gentle & Energizing Way To Start Your Day (14 min.)
Mukava aamujooga silloin, kun aikaa ei ole paljon. 
Morning Yoga For Beginners - Gentle & Relaxing Yoga For Energy (17 min.)
Kiva herätys päivään. Hellävaraisia venyttelyjä.
Morning Yoga Workout - Energize, Strengthen & Focus Flow (17 min.)
Hyvä aamujooga, jossa on mielestäni sopivassa suhteessa kaikkea.
Morning Yoga For Beginners - 20 Minute Energizing & Heart Opening Flow (17 min.)
Omaan makuuni aika nopeatempoinen mutta kuitenkin ihan kiva jooga. 
Beginners Morning Yoga - Gentle & Energizing Morning Yoga Streches (18 min.)
Tämä jooga oli se ensimmäinen aamujooga, jota kokeilin, ja olen kirjoittanut tämän kommentiksi, että "vähän turhan nopeatempoinen aamujoogaksi". Pitäisi kokeilla tätä uudestaan selvittääkseni, olenko vielä samaa mieltä! Mutta tämä on siis hyvä, jos haluaa vähän vauhdikkaampaa aamujoogaa.
Yoga For Energy & Focus - 20 Minute Energizing Flow! (18 min.)
Tämä on suosikkini näistä lyhyemmistä aamujoogista. Jotenkin todellakin energisoiva jooga!
Morning Yoga - Beginners 20 Minute Energizing Morning Flow (18 min.)
Todella rauhallinen ja leppeä herätys aamuun. Ei sisällä mitään "radikaaleja" venytyksiä. Tein tämän itse huonosti nukutun yön jälkeen, ja jooga sopi siihen tilanteeseen erinomaisesti.
Full Body Strech Yoga - 15 Minute Beginners Flow For Flexibility & Strength (18 min.)
Tämän kommentiksi olen kirjoittanut, että "loistava, aktiivinen aloitus päivälle". Jooga sisältää myös hyviä venyttelyjä takareisille, jotka tuppaavat minulla olemaan aika usein kireinä.
Morning Yoga - Energizing Morning Sequence (23 min.)
Mukava aamujooga, jossa tulee vähän hikeäkin pintaan, sillä tämä vaatii voimaa ylävartalolta ja jaloilta. En suosittele tehtäväksi silloin, jos paikat ovat oikein jäykät tai kipeät.
Morning Yoga - Beginners Energizing Yoga Workout (29 min.)
Jos aamulla on enemmän aikaa, niin tämä on ihan mahtava aloitus päivälle. Sopivasti venytyksiä, rentoutusta ja heräämistä.
Full Body Stretch Yoga - Total Body Workout with Beginners Poses (30 min.)
Tämä taitaa olla pidemmistä joogista suosikkini. Sopii erinomaisesti aloittelijoille, koska asennoista voi valita joko helpomman tai vaativamman version. 
Day 1 - Ease Into It (34 min.)
Helppo ja mukava jooga, joka sopii erinomaisen hyvin kiireettömään aamuun.

Joogaa eri tarpeisiin (kaikenlaisia tarkoituksia varten joogaa voi ollakin!):
(Näistä en ole itse kokeillut kuin tuota joogaa päänsärkyyn.)

Joogaa mielialan vaihteluihin
Yoga for Mood Swings (23 min.)
Joogaa hermojen rauhoittamiseen
Yoga to Calm Your Nerves (24 min.)
Joogaa ahdistukseen ja stressiin
Yoga for Anxiety and Stress (27 min.)
Joogaa stressin lievittämiseen
Yoga For Stress Relief (37 min.)
Pika-apu stressiin
Quick Stress Fix (6 min.)
Joogaa huonotuulisille
Yoga For When You're In a Bad Mood (34 min.)
Joogaa särkyneelle sydämelle
Yoga For a Broken Heart (23 min.)
Joogaa ruoansulatukselle
Yoga For Digestion Flow (25 min.)
Joogaa kaamosmasennukseen
Yoga For The Winter Blues (30 min.)
Joogaa krapulaan (!)
Yoga For Hangovers (22 min.)
Joogaa päänsärkyyn
Yoga For Headaches (30 min.)
(Ihana jooga silloin, kun päätä jomottaa)

Lisää erityistarkoituksiin tarkoitettuja joogia
Yoga For Healing
Joogia aloittelijoille
Yoga For Beginners
30 päivän joogahaaste
30 Days of Yoga

Minäpä taidan tästä lähteä joogaamaan! 😃