Hyvin varusteltu kesämies

Heippa vaan, immeiset! Täällä sitä ollaan taas Itä-Suomessa keskellä metsää. Koska ukkeli ei lähtenyt mukaan, jouduin jättämään reitittimen kotiin, ja ajattelin joutuvani olemaan ihan netittömissä olosuhteissa. Mutta sitten muistelin ukkelin joskus näyttäneen, että kännykkääkin voi käyttää reitittimenä, ja ihmeiden ihme: sain yhteyden toimimaan ihan itse. Nyt minullakin on jonkinlainen nettiyhteys, joka tosin toimii hyvin vaihtelevasti: välillä yhteys toimii ihan hyvin, mutta usein yhden sivun latautumista saa odottaa monta minuuttia. Yritän nyt saada jonkinlaisen päivityksen aikaiseksi, vaikka kuvien lataamisen kanssa meinaakin mennä hermo. Toivottavasti pääsen lukemaan pian myös teidän muiden kuulumisia (olen ihan pihalla blogimaailmasta). Kotiinpäinkin pitäisi jossain vaiheessa lähteä, mutta juuri tällä hetkellä minulla ei ole kotiin mitään kovin suurta hinkua, kun on mukavampi olla täällä järven lähellä. Järvestä puheen ollen: rohkenin vihdoin heittää talviturkkini pari päivää sitten, ja eilen uskaltauduin veteen jopa ilman saunaa. 24-asteinen vesi näyttää olevan tarpeeksi lämmintä minullekin.

Tulomatkalla kuvailin aikani kuluksi erikoisia pilviä.

Pysähdyin matkalla etsimään myös muutaman geokätkön - mikä piristäisikään pitkää automatkaa mukavammin kuin pakastusrasioiden etsiminen pusikoista.

Nyt olisi mukava kertoa, että oleiluni täällä Itä-Suomessa on ollut oikein auvoista ja ihanaa, mutta näin ei tietenkään ole ollut. Sattui nimittäin niin, että maanantain vastaisena yönä yhtä viisaudenhammastani (tai lähinnä sen ympäristöä) alkoi särkeä, mistä en kuitenkaan sen suuremmin huolestunut, koska viisaudenhampaani tulehtuvat aika usein. Viisas ihminen kävisi otattamassa viisaudenhampaansa pois, koska sillä loppuisivat kai tulehduksetkin, mutta tämmöinen hammaslääkäriä kuollakseen pelkäävä kärsii mieluummin toistuvista tulehduksista kuin menee vedättämään hampaitaan.

Tällä kertaa tulehdus iski kuitenkin paljon tavallista ärhäkämpänä, sillä poskikin turposi ja särky oli jotain aivan sietämätöntä. Tiistaiaamuna päätin soittaa paikalliselle terveysasemalle ja kysellä sieltä, pääsisinkö hoitoon jonnekin. Kokemuksesta tiesin, että hammasta ei voitaisi vetää tulehtuneena irti (ja sen takia uskalsin hammaslääkärille mennäkin), mutta antibiootteja varmasti ainakin saisin.

Olen ymmärtänyt, että kansalaisten pitää saada nykyisin hoitoa, vaikka ei olisikaan kotipaikkakunnallaan. Täällä Itä-Suomessa on suhtauduttu ulkopaikkakuntalaiseen ennenkin hyvin suopeasti, mutta pääkaupunkiseudulla tilanne on ollut toinen. Äitini kärsi kerran Espoossa ollessaan korvasärystä ja yritimme päästä jonnekin hoitoon. Meitä juoksutettiin terveysasemalta toiselle, kunnes äidilleni viimein ilmoitettiin Tapiolan terveysasemalla, että ulkopaikkakuntalaiset saavat Espoossa hoitoa vain siinä tapauksessa, että kyseessä on henkeä uhkaava sairaus. Muissa tapauksissa oli mentävä yksityiselle lääkärille tai pärjättävä ilman lääkäriä. 

Sain päivystysajan hammaslääkäripäivystykseen neljänkymmenenen kilometrin päähän heti samalle päivälle. Siellä oli vastassa ilmeisesti virolainen lääkäri, joka puhui hieman ontuvaa suomea. Hän alkoi heti suuhuni katsottuaan päivitellä, miten ikeneni olivat ihan "valoiset" ja miten poskeni ja ikeneni olivat nekin niin tulehtuneet. Lääkäri tuntui hieman neuvottomalta, sillä hän kyseli, miten tulehduksiani oli aiemmin hoidettu. Sain lopulta antibiootteja ja kehotuksen välttää saunomista sekä uimista. Jos tulehdus pahenisi, pitäisi tulla uudelleen vastaanotolle.

Hammashoitolan värikäs vastaanotto.

Hammashoitolan odotushuoneessa sattui yksi huvittava episodi. Meitä vastapäätä tuli istumaan keppien kanssa vanhahko nainen, joka rupesi pohtimaan, mahtoivatko odotushuoneen palmut olla oikeita vai tekokukkia. Asiaa oli tietysti tutkittava tarkemmin. Kun kukkaruukun tonkiminen ei tuonut asiaan selvyyttä, päätin haistella kukkia: jospa ne tuoksuisivat joltakin? Tuoksukaan ei selvittänyt asiaa, mutta vastaus löytyi kuitenkin lopulta, kun muut huomasivat nenäni olevan kukan haistelun jälkeen ihan keltainen.

Meni pari päivää, mutta tulehdus ei ottanut laantuakseen, ja särky vain paheni. Kun särkylääkkeetkään eivät enää auttaneet, soitin torstaiaamuna uudestaan hammashoidon ajanvaraukseen. Jäljellä oli enää yksi päivystysaika, ja se olisi puoli kymmeneltä - kello oli tuolloin varttia vaille yhdeksän. Tuli pienoinen äkkilähtö, kun kolmen vartin päästä piti olla taas siellä neljänkymmenen kilometrin päässä. Jäi aamukahvikin juomatta.

Lääkärin piti olla sama kuin ensimmäisellä kerrallakin, mutta hammashoitolaan sattui tulemaan venäläinen mies, joka kärsi kovasta hammassärystä. Mies ei osannut muuta kuin venäjää, eikä hän ollut varannut aikaakaan. Mies päätettiin kuitenkin ottaa vastaanotolle, mutta hänet ohjattiin sen lääkärin luokse, jolle minun olisi pitänyt mennä, koska tämä lääkäri osasi venäjää. Minä taas pääsin suomalaiselle lääkärille, koska hänen potilaansa oli jättänyt tulematta vastaanotolle. 

Sain uusia lääkkeitä vanhojen lisäksi - penisiliini kun ei kuulemma tehoa hapettoman tilan bakteereihin. Apteekissa selvisi, että saisin unohtaa saunasiiderit joksikin aikaa, sillä saamani antibiootti saattaa aiheuttaa alkoholin kanssa antabus-reaktion. Edes yhtä liköörikonvehtia ei kannattaisi kuulemma syödä.

Rainbow-värisuora.

Hyvä mieli apteekin kuitista.

Toistaiseksi lääkkeet eivät ole kuitenkaan vielä tuntuneet oikein auttavan, ja olenkin odotellut kivutonta päivää kuin kuuta nousevaa. On myös pakko mennä vedättämään viisaudenhampaat (tai ainakin nämä tavallisimmin ongelmia aiheuttavat) pois heti, kun tulehdus on joskus parantunut. En kyllä ymmärrä, kuinka tulen siitä operaatiosta suoriutumaan. Mahtaisiko hammaslääkäri suostua nukuttamaan viisaudenhampaiden poiston takia?

Koska on mansikka-aika, olemme käyneet metsästämässä myös mansikoita. Päädyimme äidin kanssa yhdelle mansikkatilalle, jossa olemme käyneet aiemminkin, mutta siellä ei näkynyt aluksi ketään, ja meinasimme jo kääntyä takaisin. Vain kaksi koiraa syöksyi kimppuumme hirveästi haukkuen.

Nyt mä syön sut.

Koirat taantuivat kuitenkin varsin ystävällisiksi sen jälkeen, kun talon väkeä vihdoin ilmaantui esiin. Toinen otus ei meinannut lähteä auton kyljestä ollenkaan, kun oli löytänyt siitä mukavan varjoisan paikan.

Niitä mansikoitakin löytyi, mutta hieman olimme pettyneitä mansikoiden laatuun (ja kokoon).

Mutta onpahan nyt edes jonkinlaisia marjoja talven varalle. Mustikoita en ole vielä ehtinyt poimia, kun olen pelännyt metsässä riehuvia hyttysiä ja hirvikärpäsiä, jotka hyökkäävät näillä helteillä tietysti heti kimppuun. 

Mattojakin on tullut pestyä, ja matonpesu olikin oikeastaan se syy, miksi tänne ylipäänsä läksinkin - ja samalla on tullut pestyä äidinkin mattoja. Matonpesu on kyllä sellaista hommaa, että sillä saa aika näppärästi kroppansa kipeäksi. Hammaskipukin unohtui hetkeksi, kun kylkilihakset löytyivät.

Suurimman osan aikaa ollut oikein kiva ilma, vaikka jossain vaiheessa hieman myrskysikin.

Tässä tämän blogin ensimmäinen (ja ehkä viimeinen) selfie, olkaapa hyvät.

Hyvänen aika sentään: Oskari Katajisto on käynyt ruokakaupassa.

Koska olen täällä keskellä ötökkäparatiisia, öttiäisiä on tullut kuvattua myös hyvin ahkerasti. Ötökkäkuvia on siis taas joskus luvassa, jos vaikka löytyisi sellainen hetki, että saisin kuvat ladattua suhteellisen nopeasti.

Kylillä liikuskellessa tulee bonganneeksi useinkin jotain omituista - paikallinen kyläkauppa on oikea paratiisi, jos tykkää bongailla persoonallisia pukeutumistyylejä tai tarkkailla ihmisiä.  On vapauttavaa, kun itsenkään ei tarvitse panostaa ulkonäköönsä yhtään, vaan voi liikuskella ilman meikkejä ja kauheissa rönttövaatteissa.

Ihana kesämies. Vessapaperikin kuuluu varusteisiin.

Eilinen Tokmanni-löytö vei kuitenkin voiton kaikessa omituisuudessaan: löysin sieltä nimittäin ex-miestä esittävän voodoo-nuken, jota saa pistellä neuloilla. Neulat sisältyivät hintaan.

Nukke oli niin kertakaikkisen älytön kapistus, että se oli ostettava luonnollisesti omakseni, vaikka ei minulla tuolle mitään käyttöä olekaan. Eikä maksanutkaan kuin 50 senttiä.

Nykyihmisen musta aukko

Olen lähdössä viettämään aikaa netittömiin olosuhteisiin, joten Kukkapilli jää nyt tauolle joksikin aikaa.

Mukavaa kesän jatkoa!

Jokerihotelli

Eilen kun mietin, että mitähän sitä tänään tekisi, muistin Mun Helsinki -blogista lukemani jutun hylätystä Vuoranta-hotellista. Olin heti jutun nähtyäni ajatellut, että tuonne minunkin on ehdottomasti päästävä, mutta sitten olin unohtanut koko jutun. Nyt se tuli oikein sopivasti mieleeni, sillä hotellialueen tutkiskelu ei varmaankaan vaatisi paljon kävelyä, ja matkakin sujuisi autolla. Mikä muutenkaan voisi olla kauniina kesäpäivänä parempaa tekemistä kuin kulahtaneen hotellin pihassa pyöriskely?

Tunsin kyllä pientä syyllisyyttä siitä, että ajoin ihan tätä keikkaa varten Länsi-Espoosta Itä-Helsinkiin. Bensaakin kului ihan turhaan. Mutta toisaalta - on sitä varmaan suurempia syntejäkin tullut tehtyä. (Mistä tulikin mieleeni jostain lehdestä äskettäin lukemani juttu siitä, pitääkö puolisolle kertoa aivan kaikki, vai onko parempi jättää jotkin asiat kertomatta. No, minä olen ihan ehdottomasti jälkimmäisen kannalla. Ukkeli ei tiedä esimerkiksi näistä autiotalokeikoistani mitään, ja hyvä niin. Hänen mielestään kun hylättyjen rakennusten nuuskiminen on aivan järjetöntä puuhaa - mitä se ei tietenkään oikeasti ole. Toisaalta ymmärrän, että hän katsoo kaikenlaisia rotiskoja hieman eri silmin kuin minä - Intiassa kun näkee röttelöitä vähän enemmänkin.)

Vuoranta-hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti Vuosaaressa, ja se on siinä mielessä vähän epätavallinen hylätty kohde, että se sijaitsee ihan modernin asutuksen vieressä.

Kuva on otettu hotellin pihalta.

Kovin salaa paikalle ei siis pääse hiipimään. Hotelli on ollut tyhjillään nelisen vuotta, minkä tähden on aika erikoista, että hotelli on yhä edelleen esittelyssä monella hotellisivustolla.

zleepinghotels.com esimerkiksi mainostaa hotellia seuraavasti (ja esittelykuvatkin ovat kuin paremmasta hotellista):

"Hotelli Vuoranta sijaitsee Helsingin itäosassa, 14 km ydinkeskustasta ja 2 km golfkentältä. Hotellissa on ravintola, baari, 7 kokous/konferenssihuonetta, uima-allas, 2 saunaa ja parkkipaikka. Vierashuoneissa on kylpyhuone/suihku, hiustenkuivain, TV, puhelin ja Internet."

Onneksi hotellihuoneita ei kuitenkaan pysty enää varaamaan, vaan järjestelmä ilmoittaa, että "vapaita huoneita ei ole saatavilla valitsemillesi päiville".

No mitäs, kyllähän Vuorannassa edelleenkin viihtyisi.

Tervetuloa hotelli Vuorantaan!

Nurmikenttä kutsuu palloilemaan.

Saunaan pääsisi kolmella kielellä.

Saunan jälkeen voi vilvoitella viihtyisällä terassilla.

Kasvillisuudesta kiinnostuneille Vuoranta on takuuvarma valinta.

Ja sitä kasvillisuutta riittää ihan katolle asti.

Miksi kasvattaa koivuja maassa, kun niitä voi kasvaa seinälläkin.

Polkupyöräpaikoista veloitetaan erikseen. (Laatu maksaa.)

Ei kannata katsella jalkoihinsa liian tarkasti, että säilyy pieni jännitys yllä.

Tässä se arkkitehdin silmä lepää.

Tuhkikseen osuu huononäköisempikin.

Hotelli on kauniilla paikalla meren rannalla ja alue on muutenkin hyvin vehreä. Suurin pudottaja -ohjelmaa seuranneet saattavat havaita paikassa jotain tuttua.

Hotelli toimi nimittäin Suurimman pudottajan kuvauspaikkana ja kilpailijoiden asuinpaikkana, mitä en meinannut ensi alkuun uskoa ollenkaan. Mutta kyllähän asia on todeksi uskottava, kun olen nämä paikat omin silmin nähnyt. Tuo laituri on juuri se sama laituri, jolle tehtiin ne niin sanotut palkintokävelyt. Mikä vitsi!

En voi käsittää, kuinka ihmisiä asutetaan jonkin televisio-ohjelman nimissä viikkotolkulla tällaisessa paikassa. Eikö mitään asumiskelpoisempaa paikkaa olisi löytynyt? Kannattaako tuollaisia ohjelmia tehdäkään, jos ne pitää pusertaa läpi noin pienellä budjetilla? Ilmeisesti osia tiloista oli kunnostettu sen verran, että kilpailijat pystyivät tuolla olemaan, mutta onhan tuo silti aika kaamea paikka. Oli varmaan kiva päästä kotiin.

En päässyt näkemään sisätiloihin, sillä ikkunat oli peitetty mustalla muovilla. Onkin hyvin mahdollista, että sisätilat ovat vielä verrattain hyvässä kunnossa, kun vandaalitkaan eivät ole ilmeisesti päässeet paikkoja hajottamaan. Kokoustilat, jotka eivät olleet aivan yhtä tiiviisti peitetyt kuin hotellihuoneet, näyttivät ihan siedettävän kuntoisilta, ja yhdessä tilassa näkyi olevan taloustikkaatkin. Lieneekö siellä yritetty jonkinlaista kunnostusta?

Yhden sivurakennuksen portaiden eteen oli vedetty naru, ja hieman ihmettelin, mitä varten naru oli siihen laitettu, kun takapihalle pääsi kiertämään toistakin kautta.

 Pihalla oli istuinryhmä ja pallogrilli, jotka näyttivät suhteellisen tuoreilta tapauksilta.

Siitä heräsikin kysymys, oleskeliko hotellissa joku. Epäilyksiä vahvisti se, että sivurakennuksen edestä oli niitetty heinää, ja yhdellä parvekkeella näytti olevan kukkalaatikoita.

Vähän tuli sellainen olo, että olenkohan nyt tunkeutunut jonkun pihalle, mutta ei kukaan tullut ajamaan minua poiskaan. Olisikin mielenkiintoista tietää, asusteleeko täällä joku, ja jos asuu, asuuko hän oikein luvan kanssa vai omin lupineen. Paikkanahan Vuoranta olisi aivan ihana, jos alueen vain laittaisi kuntoon, mutta ilmeisesti hotelli on tarkoitus purkaa, ja sen tilalle on aikomus tehdä rivitaloja.

Suurin pudottaja näkyy menevän Maikkarilla uusintana, joten Vuorantaa voi katsella edelleen telkkaristakin. Nyt kun olen paikan omin silmin nähnyt, niin hieman käy sääliksi ohjelman kilpailijoita. Tiesivätköhän he etukäteen, minne he joutuvat, vai oliko paikalla loppujen lopuksi edes väliä?

Hotellista on kirjoittanut myös Sivusilmällä-blogi.

Sitä saa mitä tilaa

Minulla on ollut viime aikoina blogi-innostus taas hieman kadoksissa, joten päätin tehdä perinteiset ja ottaa kameran kävelylenkille mukaan. Polvi äityi taas viime viikolla sen verran pahaksi, että olin viikon lenkkeilylakossa, ja olen elellyt muutenkin aika hissukseen. (Polvessa on kondromalasia, jos joku on tältä tiedolta sattunut vielä säästymään.) Tänään ajattelin sitten lähteä kokeilemaan, mitä polvi pienestä kävelystä tuumaisi. Samalla voisin näpsäistä muutaman valokuvankin! Koska oli niin hieno ilma, meri veti vastustamattomasti puoleensa (tosin meri vetää minua puoleensa aina, oli ilma mikä tahansa), joten päätin käydä vähän köpöttelemässä meren rannalla.

Köpöttelyn tulos: 12 kilometriä, 3 tuntia, 212 valokuvaa, palanut niska, aurinkoihottumaa, nokkosen polttamia ja (yllätys, yllätys) kipeä polvi. Että näin. Hyvä lähteä tällä tavalla maltillisesti liikenteeseen, ettei tule mitään suurempia rykäyksiä heti alkuun.

Olin ajatellut ottaa lähinnä kesäisiä merenrantakuvia, mutta erinäiset elukat ja öttiäiset veivät taas mukanaan. Toki kameralle tarttui muitakin kuvia.

Onneksi olin ottanut mukaani viinirypäleitä, että oli edes jotain suuhunpantavaa (muutakin kuin minttupastilleja) siinä vaiheessa, kun vatsa alkoi kurnia. Ja onneksi matkan varrelle sattui myös uimaranta, jonka wc-palveluja saatoin käydä hyödyntämässä. Välillä istuskelin rantakallioilla paistattelemassa päivää, ja sen tähden aikaakin kului. Mutta eihän minulla ollut kiire minnekään.

Olikohan tämä lokki jotenkin jälkijättöinen, kun se nyt vasta hautoi? Ei kai se muuten enää pesässään istuisi? Muiden lokkien poikasia oli jo paljon liikenteessä, ja vähän avuttomilta nuo vielä vaikuttivat.

Jaahas, vai tämmöistä on tämä lokin elämä.

Nyt tää lähtis lentoon.

Ja nyt tää kävis tähän pötköttelemään.

Olen seuraillut huolestuneena yhtä lokinpoikasta, joka toikkaroi meidän parkkipaikalla päivästä toiseen, eikä sen emoa näy koskaan missään. Poikanen kipittää parkkipaikkaa ristiin rastiin ja piipittää aina hirveästi mennessään. Tuli jo huoli, että onko emo jotenkin hylännyt poikasen, mutta sitten näin eräänä päivänä tämän piipittäjän istuskelevan parkkipaikan viereisellä nurmella kahden muun poikasen kanssa. Ainakin poikasia on muitakin! Kai ne ovat ruokaakin jostain löytäneet, kun vielä hengissä ovat.

Satuin vilkaisemaan ylös rantamäntyyn, jossa näkyi jokin ruskea liikkumaton möykky. Tarkempi tarkastelu osoitti möykyn olevan oravan poikanen, joka ilmeisestikin nukkui puussa.

Hei mä nään sut!

Tässä me nyt sitten katellaan toisiamme.

Lähtisit nyt jo meneen.

Että sais orava-ressukka nukkua.

Joutsenperheenkin bongasin, ja äiti (vai oliko se isä) rupesi heti sähisemään pelottavasti, kun menin lähemmäs ottamaan kuvia.

Tästä kuvakulmasta katsottuna tuo iso joutsen näyttää minusta ihan skumppapullolta. Mitäköhän joku psykoanalyytikko sanoisi tästäkin, että joutsenesta tulee ekana mieleen skumppapullo?

Suomenojan lintualtaallakin kävin tarkastamassa tilanteen, mutta siellä oli entistä hiljaisempaa. Melkein suru hiipi puseroon, kun muistelin, millainen meno siellä oli keväällä ollut. Nyt joutuu taas odottamaan ensi kevääseen, että riemu lammella repeää. Itse lampikin oli jotenkin surkean näköinen.

Kimalaiset ja leppäkertut olivat taas ilmestyneet auringon myötä ilahduttamaan satunnaista lenkkeilijää.

Leppäkerttu oli löytänyt oivan kirvojen saalistuspaikan.

Niitä se sitten pisteli tyytyväisenä poskeensa.

Toinen kerttu taas tuntui löytävän kukkien joukosta jotain kiinnostavaa.

Mutta näitä kimalaisia ihmettelin, kun niillä oli tuommoiset värikkäät pussit persauksissa! Tietääkö joku, mitä nuo ovat?

Värikin näytti vaihtelevan oranssista vaaleankeltaiseen.

Sellainen oli se lenkki. Nyt lähden röhnöttämään sohvalle kylmägeelipussin kanssa.