Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Hyvin varusteltu kesämies

Heippa vaan, immeiset! Täällä sitä ollaan taas Itä-Suomessa keskellä metsää. Koska ukkeli ei lähtenyt mukaan, jouduin jättämään reitittimen kotiin, ja ajattelin joutuvani olemaan ihan netittömissä olosuhteissa. Mutta sitten muistelin ukkelin joskus näyttäneen, että kännykkääkin voi käyttää reitittimenä, ja ihmeiden ihme: sain yhteyden toimimaan ihan itse. Smiley Nyt minullakin on jonkinlainen nettiyhteys, joka tosin toimii hyvin vaihtelevasti: välillä yhteys toimii ihan hyvin, mutta usein yhden sivun latautumista saa odottaa monta minuuttia. Yritän nyt saada jonkinlaisen päivityksen aikaiseksi, vaikka kuvien lataamisen kanssa meinaakin mennä hermo. Toivottavasti pääsen lukemaan pian myös teidän muiden kuulumisia (olen ihan pihalla blogimaailmasta). Kotiinpäinkin pitäisi jossain vaiheessa lähteä, mutta juuri tällä hetkellä minulla ei ole kotiin mitään kovin suurta hinkua, kun on mukavampi olla täällä järven lähellä. Järvestä puheen ollen: rohkenin vihdoin heittää talviturkkini pari päivää sitten, ja eilen uskaltauduin veteen jopa ilman saunaa. 24-asteinen vesi näyttää olevan tarpeeksi lämmintä minullekin.

Tulomatkalla kuvailin aikani kuluksi erikoisia pilviä.




Pysähdyin matkalla etsimään myös muutaman geokätkön - mikä piristäisikään pitkää automatkaa mukavammin kuin pakastusrasioiden etsiminen pusikoista. Smiley

Nyt olisi mukava kertoa, että oleiluni täällä Itä-Suomessa on ollut oikein auvoista ja ihanaa, mutta näin ei tietenkään ole ollut. Sattui nimittäin niin, että maanantain vastaisena yönä yhtä viisaudenhammastani (tai lähinnä sen ympäristöä) alkoi särkeä, mistä en kuitenkaan sen suuremmin huolestunut, koska viisaudenhampaani tulehtuvat aika usein. Viisas ihminen kävisi otattamassa viisaudenhampaansa pois, koska sillä loppuisivat kai tulehduksetkin, mutta tämmöinen hammaslääkäriä kuollakseen pelkäävä kärsii mieluummin toistuvista tulehduksista kuin menee vedättämään hampaitaan.

Tällä kertaa tulehdus iski kuitenkin paljon tavallista ärhäkämpänä, sillä poskikin turposi ja särky oli jotain aivan sietämätöntä. Tiistaiaamuna päätin soittaa paikalliselle terveysasemalle ja kysellä sieltä, pääsisinkö hoitoon jonnekin. Kokemuksesta tiesin, että hammasta ei voitaisi vetää tulehtuneena irti (ja sen takia uskalsin hammaslääkärille mennäkin), mutta antibiootteja varmasti ainakin saisin.

Olen ymmärtänyt, että kansalaisten pitää saada nykyisin hoitoa, vaikka ei olisikaan kotipaikkakunnallaan. Täällä Itä-Suomessa on suhtauduttu ulkopaikkakuntalaiseen ennenkin hyvin suopeasti, mutta pääkaupunkiseudulla tilanne on ollut toinen. Äitini kärsi kerran Espoossa ollessaan korvasärystä ja yritimme päästä jonnekin hoitoon. Meitä juoksutettiin terveysasemalta toiselle, kunnes äidilleni viimein ilmoitettiin Tapiolan terveysasemalla, että ulkopaikkakuntalaiset saavat Espoossa hoitoa vain siinä tapauksessa, että kyseessä on henkeä uhkaava sairaus. Muissa tapauksissa oli mentävä yksityiselle lääkärille tai pärjättävä ilman lääkäriä. 

Sain päivystysajan hammaslääkäripäivystykseen neljänkymmenenen kilometrin päähän heti samalle päivälle. Siellä oli vastassa ilmeisesti virolainen lääkäri, joka puhui hieman ontuvaa suomea. Hän alkoi heti suuhuni katsottuaan päivitellä, miten ikeneni olivat ihan "valoiset" ja miten poskeni ja ikeneni olivat nekin niin tulehtuneet. Lääkäri tuntui hieman neuvottomalta, sillä hän kyseli, miten tulehduksiani oli aiemmin hoidettu. Sain lopulta antibiootteja ja kehotuksen välttää saunomista sekä uimista. Jos tulehdus pahenisi, pitäisi tulla uudelleen vastaanotolle.

Hammashoitolan värikäs vastaanotto.

Hammashoitolan odotushuoneessa sattui yksi huvittava episodi. Meitä vastapäätä tuli istumaan keppien kanssa vanhahko nainen, joka rupesi pohtimaan, mahtoivatko odotushuoneen palmut olla oikeita vai tekokukkia. Asiaa oli tietysti tutkittava tarkemmin. Kun kukkaruukun tonkiminen ei tuonut asiaan selvyyttä, päätin haistella kukkia: jospa ne tuoksuisivat joltakin? Tuoksukaan ei selvittänyt asiaa, mutta vastaus löytyi kuitenkin lopulta, kun muut huomasivat nenäni olevan kukan haistelun jälkeen ihan keltainen. Smiley

Meni pari päivää, mutta tulehdus ei ottanut laantuakseen, ja särky vain paheni. Kun särkylääkkeetkään eivät enää auttaneet, soitin torstaiaamuna uudestaan hammashoidon ajanvaraukseen. Jäljellä oli enää yksi päivystysaika, ja se olisi puoli kymmeneltä - kello oli tuolloin varttia vaille yhdeksän. Tuli pienoinen äkkilähtö, kun kolmen vartin päästä piti olla taas siellä neljänkymmenen kilometrin päässä. Jäi aamukahvikin juomatta.

Lääkärin piti olla sama kuin ensimmäisellä kerrallakin, mutta hammashoitolaan sattui tulemaan venäläinen mies, joka kärsi kovasta hammassärystä. Mies ei osannut muuta kuin venäjää, eikä hän ollut varannut aikaakaan. Mies päätettiin kuitenkin ottaa vastaanotolle, mutta hänet ohjattiin sen lääkärin luokse, jolle minun olisi pitänyt mennä, koska tämä lääkäri osasi venäjää. Minä taas pääsin suomalaiselle lääkärille, koska hänen potilaansa oli jättänyt tulematta vastaanotolle. 

Sain uusia lääkkeitä vanhojen lisäksi - penisiliini kun ei kuulemma tehoa hapettoman tilan bakteereihin. Apteekissa selvisi, että saisin unohtaa saunasiiderit joksikin aikaa, sillä saamani antibiootti saattaa aiheuttaa alkoholin kanssa antabus-reaktion. Edes yhtä liköörikonvehtia ei kannattaisi kuulemma syödä.

Rainbow-värisuora.


Hyvä mieli apteekin kuitista.


Toistaiseksi lääkkeet eivät ole kuitenkaan vielä tuntuneet oikein auttavan, ja olenkin odotellut kivutonta päivää kuin kuuta nousevaa. On myös pakko mennä vedättämään viisaudenhampaat (tai ainakin nämä tavallisimmin ongelmia aiheuttavat) pois heti, kun tulehdus on joskus parantunut. En kyllä ymmärrä, kuinka tulen siitä operaatiosta suoriutumaan. Mahtaisiko hammaslääkäri suostua nukuttamaan viisaudenhampaiden poiston takia?

Koska on mansikka-aika, olemme käyneet metsästämässä myös mansikoita. Päädyimme äidin kanssa yhdelle mansikkatilalle, jossa olemme käyneet aiemminkin, mutta siellä ei näkynyt aluksi ketään, ja meinasimme jo kääntyä takaisin. Vain kaksi koiraa syöksyi kimppuumme hirveästi haukkuen.

Nyt mä syön sut.

Koirat taantuivat kuitenkin varsin ystävällisiksi sen jälkeen, kun talon väkeä vihdoin ilmaantui esiin. Toinen otus ei meinannut lähteä auton kyljestä ollenkaan, kun oli löytänyt siitä mukavan varjoisan paikan.


Niitä mansikoitakin löytyi, mutta hieman olimme pettyneitä mansikoiden laatuun (ja kokoon).


Mutta onpahan nyt edes jonkinlaisia marjoja talven varalle. Mustikoita en ole vielä ehtinyt poimia, kun olen pelännyt metsässä riehuvia hyttysiä ja hirvikärpäsiä, jotka hyökkäävät näillä helteillä tietysti heti kimppuun. 

Mattojakin on tullut pestyä, ja matonpesu olikin oikeastaan se syy, miksi tänne ylipäänsä läksinkin - ja samalla on tullut pestyä äidinkin mattoja. Matonpesu on kyllä sellaista hommaa, että sillä saa aika näppärästi kroppansa kipeäksi. Hammaskipukin unohtui hetkeksi, kun kylkilihakset löytyivät.



Suurimman osan aikaa ollut oikein kiva ilma, vaikka jossain vaiheessa hieman myrskysikin.





Tässä tämän blogin ensimmäinen (ja ehkä viimeinen) selfie, olkaapa hyvät.


Hyvänen aika sentään: Oskari Katajisto on käynyt ruokakaupassa.




Koska olen täällä keskellä ötökkäparatiisia, öttiäisiä on tullut kuvattua myös hyvin ahkerasti. Ötökkäkuvia on siis taas joskus luvassa, jos vaikka löytyisi sellainen hetki, että saisin kuvat ladattua suhteellisen nopeasti.

Kylillä liikuskellessa tulee bonganneeksi useinkin jotain omituista - paikallinen kyläkauppa on oikea paratiisi, jos tykkää bongailla persoonallisia pukeutumistyylejä tai tarkkailla ihmisiä.  On vapauttavaa, kun itsenkään ei tarvitse panostaa ulkonäköönsä yhtään, vaan voi liikuskella ilman meikkejä ja kauheissa rönttövaatteissa.

Ihana kesämies. Vessapaperikin kuuluu varusteisiin.
Eilinen Tokmanni-löytö vei kuitenkin voiton kaikessa omituisuudessaan: löysin sieltä nimittäin ex-miestä esittävän voodoo-nuken, jota saa pistellä neuloilla. Neulat sisältyivät hintaan.




Nukke oli niin kertakaikkisen älytön kapistus, että se oli ostettava luonnollisesti omakseni, vaikka ei minulla tuolle mitään käyttöä olekaan. Eikä maksanutkaan kuin 50 senttiä.

36 kommenttia:

  1. Oon vähän kade sun lomailumaisemista... Toivottavasti hammassärky hellittää! Tiedän tunteen siitä kuinka karmea paikka hammaslääkäri on.

    Toi voodoo-nukke on just hyvä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan, kun ei ole mitään käyttöä tuolle nukelle, kun ei ole ex-miestäkään. Ainakaan vielä. ;-D

      Poista
  2. Voi itku,toivottavasti hammassärky menee pian ohitse. Mulla on onneksi nyt ihana ruotsalainen hammaslääkäri täällä,jonka vuoksi olen valmis matkustamaan kauemmaksikin,sillä hän on poistanut hammaslääkäripeloni.Kyllä sulla oli aika lailla koettelemuksia tuolla hoidon suhteen. Kiva nähdä kuvasi,olet kyllä laittanut joitakin kuvia itsestäsi myös Intian.ajastasi mutta ne ehkä olleet ihan selfieitä;D Hih,mainio nukke!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ja luotettava hammaslääkäri on kyllä ihana asia. Mä tosin luulen, että mua pelottaisi ihan yhtä lailla, vaikka hammaslääkäri olisi millainen. Mulle ei ole koskaan tehty mitään isoja juttuja hammaslääkärissä, kun ei ole edes hampaita tarvinnut paikata, ja paniikkini perustuukin kai siihen, että tunnen olevani siinä tuolissa jumissa, kun en pääse pakenemaan siitä mihinkään. Siksi en halua siihen tuoliin mennäkään – saati sitten, että siinä tehtäisiin vielä jotain kivuliaita operaatioita.

      Seuraavaksi pitää varmaan laittaa sitten belfie. ;-D

      Poista
  3. Kännykän ja läppärin/iPadin parittaminen on kyllä ihan kätevä tapa päästä edes jollain lailla nettiin jos on vaikka joutunut anoppilaan ;).
    Toivottavasti hammasvaiva helpottaa. Varsinkin yläviisaudenhampaat lähtevät tosi näppärästi eikä särkyä ole jälkikäteen paljoakaan, alahampaat voivat olla kinkkisempiä. Multa on viety kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löytyy keinot päästä nettiin. :-) Tosin ihmettelen sitä, miten paljon tämmöisen kännykkä-läppäri -yhdistelmän toimivuus voi vaihdella niin paljon. Tätä postausta kirjoittaessakin oli jonkin aikaa oikein hyväkin yhteys, mutta sitten yhteys katosi ihan kokonaan, enkä pystynyt edes tallentamaan kirjoitustani. :-/ Kuljin läppärin ja kännykän kanssa epätoivoisena ympäri tonttia etsimässä, löytyisikö joltain kulmalta sellainen paikka, jossa netti toimisi edes sen verran, että saisin kirjoituksen tallennettua.

      Mulla on juuri yksi ylähammas se kaikista pahin ongelmanaiheuttaja. Siitä olisi kyllä ihan kiva päästä eroon.

      Poista
  4. Viisaudenhampaat on kylla semmonen juttu, etta usein ihmettelee miksi ne on luotu. Mulla ylemmat oettu pois aikoja sitten. Alemmat ei ole koskaan puhjenneet ja rontgenkuvien mukaan ihan kyljellaan siella ja laakaritkaan ei ole niita uskaltaneet poistaa kun se olisi aika iso juttu ja hermojakin lahella. Mutta jos omasi ovat ulkona ja helpommin saatavilla, kannattaisi varmaan ne poistaa. Kun tietysti Morphyn lain mukaan ne aina tulehtuu vaaraan aikaan ja vaarass paikassa. Suosittelen! Kerran kirpasee mutta on sitten se huoli pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mitä ihmettä tekee sellaisilla hampailla, joista ei ole muuta kuin harmia? Kävin jo vuonna 1997 röntgenissä viisaudenhampaiden takia, ja hammaslääkäri oli silloin sitä mieltä, että olisi hyvä poistaa kaikki viisaudenhampaat. Käski varaamaan ajan operaatiota varten, mutta vielä tähän päivään mennessä en ole saanut sitä tehtyä... Silloin hampaat eivät olleet vielä näkyvissäkään, mutta nyt kolme niistä on. Ihmeen hitaasti ne kyllä kasvavat, koska ne ovat edelleenkin hyvin pieniä.

      Poista
  5. Mulla on kans karsea hammaslääkäripelko. Viisurit on poistettu yksityisellä sedaation kanssa. En tiedä tarkemmin, mutta vähän kun nukutus -taju kankaalle, hammas pois ja sitten herätään rauhassa. On kallis keikka, mutta oikein kivuton, eikä tartte kärsiä. Voin suositella Helsingissä paikkaa, siellä oon kolme poistattanu hyvällä lopputuloksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tutkia tuota sedaatiota lähemmin, kun en ole tuommoisesta ennen kuullutkaan. Jonkin verran olen valmis hampaiden poistosta maksamaankin, mutta en kuitenkaan mitään ihan mielettömiä summia. Mulla on kyllä sairauskuluvakuutus, mutta en tiedä, miten se korvaa tämmöisiä operaatioita. Eli vinkkiä hyväksi koetusta paikasta saa oikein mieluusti laittaa. :-)

      Poista
    2. Paikka on qmedical, Kruununhaassa. Toivottavasti oireet on jo ohi! :)

      Poista
    3. Kiitos, Annika! Hammas on vihdoinkin parantunut. :-)

      Poista
  6. Voi ei, lomaselfiet on vissiin jotenkin nyt pinnalla, koska minäkin otin ja latasin huomiselle varmaan ensimmäisen ja ainoan ikinä ;-)

    Toinen hammaslääkärikammoinen täällä, hei! Multa otettiin viime vuoden aikana kolme viisaudenhammasta pois ja olihan se kamalaa - mutta arvaa mitä? Luulin sitä paljon hirveämmäksi hommaksi kun se sitten paljastuikaan. Jälkihoito on tärkeää ja voihan se olo olla aika ikävä sen jälkeen, jos paraneminen ei etene niin kuin pitää. Mutta kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että kannatti uskaltaa. Kyllä säkin uskallat jos mäkin uskalsin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt mun pitää tulla ihan ehdottomasti katsastamaan sun lomaselfiesi! Hyvä, että vinkkasit. ;-)

      Minäkin olen kuullut monen sanovan, että ei viisaudenhampaiden poisto ole loppujen lopuksi niin kamalaa kuin voisi kuvitella ja että puudutuskin pitää kivun hyvin pois. Mutta en tietenkään usko siihen, mitä muut sanovat, vaan olen ihan varma, että he huijaavat ja että hampaiden poisto on karmein kokemus ikinä. :-D

      Mutta kyllä munkin on pakko uskaltaa poistattaa hampaani, kun nämä ainaiset tulehdukset alkavat pikkuhiljaa riittää. Mutta täytyy ensin ottaa selvää vaihtoehdoista, jos vaikka löytyisi jokin vähemmän pelottavalta kuulostava vaihtoehto...

      Poista
  7. Mulla on viisaudenhampaat jäljellä, kun niistä ei ole ollut ongelmaa ja hammaslääkäri totesi, että mitä sitä terveitä hampaita pois repimään (vaikka se on niin trendikästä suomessa repiä niitä hampaita pois). Mutta eikös ole olemassa niitä pelkopotilaisiin erikoistuneita hammaslääkäreitä? Niiltä saa jotain ilokaasua ja tai muuta, kannattaisko mennä sellaiselle, niin selviäisit ehkä vähemmillä traumoilla? :)
    Aika ihana kesämies sulla. Ja lomaselfie oli hyvä; kiva nähdä, miltä se blogisti näyttää (kun en ole ainakaan ennen kuviasi blogista huomannut). Tsemppiä hampaiden kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas hammaslääkäri sanoi viimeksi, että nykyään viisaudenhampaita ei enää automaattisesti revitä irti, elleivät ne aiheuta ongelmia, ja jos ne kasvavat suussa siististi. Ehkä ajat ovat siis muuttuneet?

      Varmasti on pelkopotilaisiin erikoistuneita hammaslääkäreitä, mutta en ole koskaan tosissani vaivautunut ottamaan asiasta selvää, kun olen aina toivonut, että jos tämä tulehdus olisi se viimeinen, ja viisaudenhampaat lakkaisivat aiheuttamasta ongelmia. Nyt olen ehkä pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että eivät ne tulehdukset mihinkään lopu; pahenevat vain.

      Olen mä joskus ehkä jonkin kuvan itsestäni laittanut, mutta siitä saattaa olla jo aika kauan, joten ei ole ihmekään, jos et ole aimmin kuvaani nähnyt. :-)

      Poista
  8. Voisin tähän kertoa taannoisen viisaudenhammasleikkaukseni kauhukertomuksena, mutta olkoon... Minäkin sinnittelin pitkään, mutta lopulta oli pakko antaa leikata pois :(

    Hyvä, että edes talviturkin heitit. Huokaus. Maisemat ovat komeita, järvi siis:)
    Lähden nyt omaan, ihan oikeasti netittömään saareen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama se taitaa olla (eikä mitään taida, vaan on) minullakin edessä!

      Juu, nyt oli vesi sen verran lämmintä, että minäkin uskalsin heittää talviturkkini. Kohtahan sitä voi alkaa kasvattaa uutta turkkia tulevan talven varalle. :-)

      Mukavia lomapäiviä saareen!

      Poista
  9. Multa on poistettu kaikki neljä viisaudenhammasta, kahdessa eri erässä. Eivät tulehtuneet mutten halunnut ottaa riskiä, että alkavat vaivata jossain sellaisessa paikassa jossa hyvää hammaslääkäriä olisi haastavampi löytää. Itse toimenpide ei ole ollut mielestäni kamala, ärsyttävämpi on ollut toipumisaika, vaikka nopeastihan se lopulta sujui sekin molemmilla kerroilla. Miesparallani oli yksi bonusviisaudenhammas (se on niin viisas :) ) ja siltäkin on nyt koko setti poistettu, kaikki viisi siis, ilman ongelmia. Menestyskertomuksia ihan näin kannustukseksi siis! Mäkin suosittelen jotain pelkoihin erikoistunutta hammaslääkäriä. Yksityisellä puolella tuntuu pääkaupunkiseudulla olevan useampiakin kivoja hammaslääkäriasemia, me ollaan päästy testaamaan jo muutamaa kun ei kuuluta Kelan piiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kuullut, että jollain olisi vielä bonus-viisaudenhammaskin. Voi apua! Mutta hienoa, jos poisto sujui sekä sinulta että mieheltäsi ilman ongelmia. Minä en osaisi ajatella tuolla lailla ennakoiden, kun luotan aina hölmönä siihen, että eihän mulle koskaan mitään ongelmia tule. Sitten jos/kun tulee, täytyy miettiä asiaa jo vähän toiselta kantilta. :-)

      Ukkeliltakin vietiin taannoin pari viisaudenhammasta kerralla, mutta paranemiseen meni tosi kauan. En ole osannut edes ajatella mahdollisia toipumisajan vaikeuksia tai paranemisen pitkittymistä, kun olen niin keskittynyt pelkäämään sitä itse toimenpidettä.

      Kiitos kannustavista kertomuksista, Kata! :-)

      Poista
    2. Olen alkanut oivaltaa, että jollain tasolla elän jatkuvasti katastrofia odottaen... Ihan ilman syytä, enkä siis itsekään ollenkaan ymmärrä miksi. Ei aina niin mukavaa mutta tuleehan tässä kyllä ennaltaehkäistyä vaikka mitä sairauksia ja kriisitilanteita pahemman pelossa! :)

      En ollut minäkään kuullut bonushampaista ja harvinaisia kuulemma ovatkin. Että eiköhän sullekin riitä neljän poistaminen! Suosittelen kyllä poistamaan erissä, siis ettei yksi kerrallaan, että saat vähän nopeammin koko homman ohitse ja muistoksi muiden joukkoon. Kyllä se hyvin menee! :)

      Poista
    3. Teillä vaikuttaa asiaan varmasti aika paljon se, että olette joutuneet vaihtamaan asuinmaata aika usein, ettekä aina tiedä tulevasta. Ehkä siitä oppii sellaisen asenteen, että parasta on ehkäistä ennalta sellaiset ongelmat mitkä vain suinkin voi?

      Minua ahdistivat Intiassa kaikki terveysongelmat aina ihan kamalasti ja toivoin, että kun ei vain mitään tulisi. Tämä samainen hammas tulehtui kerran sielläkin, ja muistan kun itkin äidille puhelimessa, että mulla on nyt varmaankin suussa syöpä. Vieraissa ja tuntemattomissa oloissa ongelmista tulee moninkertaisia.

      Ajattelin aloittaa ensin kahdella hampaalla ja poistattaa eniten ongelmia aiheuttaneet, saman puolen ylä- ja alahampaat. Jos jään sen jälkeen vielä henkiin, poistatan loputkin kaksi.

      Poista
  10. Heh, olipa taas kiva postaus. Tietysti hammassäryt eivät, ja niille toivonkin pikaista paranemista ja tsemppiä viisaudenhampaide poistoon...
    Tuo kuva kesämiehestä oli yliveto! Ihan kuin meidän naapurin ukkeli...:)
    Kiva nähdä selfiesikin...oletpas nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, tuonnäköisiä kesämiehiä löytyy varmaan joka kylästä. Useampikin. ;-D

      Ja kiitos kauniista sanoistasi. :-) En ole kyllä koskaan pitänyt itseäni minään nättinä, päinvastoin.

      Poista
  11. Mä olen kerran ollut hammaslääkärin uran vaikein tapaus, mutta en kerro siitä nyt enempää. Sain siitä seuraukseni hammaslääkärikammon, jota ei sitä ennen ollut. Nykyään en enää kammoa hammaslääkäreitä, koska kävin muutamaan kertaan pelkoihin erikoistuneella hammaslääkärillä, jo iäkkäällä naisella, joka oikeasti hoiti mun pelon pois puhumalla ja nyt tilanne on se, että esimerkiksi reiän paikkaukseen en enää suostu ottamaan puudutetta, vaan homma hoituu ilmankin. Toki sitten kun hampaita irrotetaan, niin on pakko puuduttaa (nimim kaikki viisurit jo vedetty irti), mutta yllättävän hyvin sitä ihminen oppii hallitsemaan kammoaan, kun joku osaa oikeasti selittää asiat ja kivun syntymisen jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa lohduttavaa kuulla esimerkkisi. Tai siis harmi, että ylipäänsä sait hammaslääkärikammon, mutta todella hienoa, että löytyi osaava ihminen, joka auttoi pääsemään pelostasi eroon. Jotenkin tuntuu niin tyhmältä pelätä sellaista asiaa kuin hammaslääkäriä, kun jotkut toiset käyvät hammaslääkärissä ihan tuosta vain teettämässä vaikka millaisia operaatioita. Mä olen aina muutenkin pelännyt kipua, saati sitten, jos sitä joutuu kestämään suu ammollaan!

      Reiän paikkaus ilman puudutetta kuulostaa minusta aika extremeltä, vaikka en tosin tiedä, miltä reiän paikkaus noin muutenkaan mahtaisi tuntua, kun multa ei ole koskaan hampaita paikattu. Oon varmaan ollut aina niin hemmetin ahkera harjaamaan hampaita juuri sen takia, että säästyisin hammaslääkärikäynneiltä. :-D

      Kuulostaa hyvin järkeenkäyvältä, että hammaslääkäripelko on oikeastaan verrattavissa muihin pelkoihin ja että sitäkin voi oppia hallitsemaan.

      Poista
  12. Hammaslääkäri ei liene kenenkään mielipaikkoja, mutta jos poistatat sen kiusankappaleen, ei tarvitse niitäkään tulehduksia käydä hoitamassa. Muutoinhan näytti sangen lomaiselta tuo elosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomailu on ollut muutoin tosiaan oikein mukavaa, jos miinustetaan nuo hammasongelmat ja aurinkoihottuma. Mutta hammas alkaa olla pikkuhiljaa paranemaan päin, eikä siellä auringossa ole muutenkaan hyvä liikaa oleskella. :-)

      Poista
  13. Ala nyt taas jata tata hammasongelmaa hoitamatta kun tulehdus on taas kerran rauhoittunut. Se iskee uudestaan ja aina tietysti pahassa paikassa. Etsi paras laakari ja hoida homma pikimmiten. Voi olla yllattavankin helppo juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt on ihan pakko ryhdistäytyä!

      Poista
  14. Loistava juttu tuo nukke, mulla ei vaan ole ex-miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole mullakaan, ja toivottavasti ei tulekaan. :-) Kaupassa oli nukke myös ex-tyttöystävälle, ja vähän ihmettelin tällaista jakoa. Miksei ollut ex-vaimolle ja ex-poikaystävälle myös?

      Poista
  15. Minä poistatin viisaudenhampaat taannoin YTHS:llä, ja vaikka opiskelijaterveydenhuolto ei ehkä ole maineeltaan sitä kaikkein potilasystävällisintä hoitoa, niin operaatio oli helppo - paljon helpompi kuin olin kuvitellut! Kuten joku tuolla ylempänä sanoikin, ylähampaat lähtivät pois naks vaan. Sen verran hyvin oli puudutettu, että en tuntenut MITÄÄN niitä poistettaessa, ja kun sitten jaksoin pitää jääpalapussia posken päällä koko päivän, kipujakaan ei pahemmin ollut. Hassut aukot sinne jäivät, jotka ovat nyttemmin kuroutuneet umpeen.

    Alavisurit olivatkin sitten kinkkisempiä, ei rittänyt pelkkä riuhtaisu vaan hammas piti pilkkoa koloonsa, mutta sekään ei sattunut yhtään, tuntui vain vähän hassulta. Sen sijaan jälkeenpäin oli vähän ilkeämpi olo, eikä tehnyt pariin päivään niiden takia syödä mitään kiinteää. Mutta luulen, että kipu ei ollut sen pahempi kuin sinun ärhäkkä tulehduksesi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevasta esimerkistäsi! Herää toivo, että ehkä viisaudenhampaiden poisto ei olekaan ihan niin kauheaa kuin olen kuvitellut. Olen jo luonut toimintasuunnitelman, minne rupean ensiksi soittelemaan ja mitä kyselemään, kun pääsen täältä maalta kotiin. Eli asia on edistynyt jo ainakin teoriassa. :-)

      Poista
  16. Nyt kun kaikki ovat kertoneet viisaudenhammastarinansa niin minä myös. Minähän täytän 32 tänä vuonna ja olen luenut kauhutarinoita siitä miten tässä iässä on ihan turha kuvitella että veriseltä teurastusoperaatiolta selvittäisiin koska hampaat ovat ehtineet jo juurtua niin kauan ja niin kiemuraisiksi. Siksi minulla olivatkin kaikki neljä vielä tallella tänä keväänä kun olin vältellyt poistoa niin kauan..

    Ongelma oli se että yhden viisaudenhampaani juuressa ikenen vieressä oli jo niin iso reikä että saatoin työntää reiän sisään vaikka haarukan piikin... Olin myös ollut vähän huonovointinen ja lämpöilevä ja sain selville että reikiintyneet viisaudenhampaat voivat koko ajan ylläpitää tulehdustilaa elimistössä ja kun hammasta alkoi vielä vihloa, soitin ruskeasuon päivystykseen ja sain sinne heti ajan. Menin vaikka ajattelin että nyt kuolen ja hammaslääkärikin puhui tosi huonoa suomea.

    No, totesin että antakaa paljon puudutusta ja kun sen olin saanut, totesi lääkäri että selvä, voit nousta. Eli hammas oli vedetty siten etten edes huomannut sitä :D Toki siis tunsin että jotain instrumenttia suussani liikutettiin mutta luulin että ne ovat vain tutkimusvälineitä :D

    Eli en tuntenut MITÄÄN. Todella tehokkaita nuo puudutteet nykyään. Ainoastaan se puudutuspiikki vihlaisi ikävästi.

    Myöhemmin poskeeni tuli valtava pikimusta mustelma kohtaan johon lääkäri oli sormensa painanut hammasta vetäessään joka kuvastaa kai sitä miten kovaa voimaa piti kuitenkin käyttää, ja silti, ei mitään tuntoaistimuksia.

    Eli reippaasti vetelemään ne kapistukset pois suusta.. Itsekin olen jo varannut ajan jotta muuta kolme saataisiin pois mahdollisimman pian kun se kerran noin helppo juttu oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö: vaikka tuo sinun kertomuksesi oli todella rohkaiseva, niin minua alkoi päinvastoin ahdistaa entistä enemmän! Se johtui varmaan siitä, että kerroit hampaan poistosta jotenkin niin elävästi, että kertomuksesi sai minut tuntemaan että olin itse siinä hammaslääkärin tuolissa. :-D

      Hui, muistelinkin lukeneeni joskus jostain, että jatkuvasti tulehtuvista viisaudenhampaista saattaa olla elimistölle jotain haittaa muutenkin. Minulla tuntuu olevan nykyään yksi hammas jatkuvasti enemmän tai vähemmän tulehtunut, eikä se nyt näin maalaisjärjellä ajateltunakaan voi ainakaan hyväksi olla.

      Vielä en ole saanut aikaa varatuksi, kun on ollut muka sitä ja tätä, ja ensi viikostakaan ei tiedä. Tosin jos kunnalliselle puolelle menee, niin tuskin sitä aikaa vielä ensi viikoksi saakaan. Eiköhän se mene jonnekin ensi vuoden puolelle. :-D

      Poista