Tonttikuulumisia ja heppoja

Täytyy muistaessani päivittää hieman Intian tonttikuulumisia. Kerrottakoon nyt heti alkuun, että yllätyksistä ei ole ollut puutetta. 

Rinteellä on kolme tonttia: alimpana eli ihan tien vieressä on ystäväni perheen tontti, keskellä appivanhempien tontti ja ylimpänä kukkulan huipulla erään perhetuttavan tontti. 

Etualalla eli puolivälissä rinnettä on appivanhempien tontti, ja alempana rinteessä on ystäväni perheen tontti.

Kukkulan laella (tuolla, missä kasvaa puita) on perhetuttavan tontti. Olkoon tuttavan nimi tässä nyt vaikkapa Hari.

Kaikki kolme ostivat tonttinsa vuonna 2012 samaan aikaan yhteisellä päätöksellä. Tuntui mukavalta ajatukselta, että naapureina olisi tuttuja ihmisiä. Kenenkään tontilla ei ollut kuitenkaan tapahtunut ostamisen jälkeen yhtään mitään, vaan tontit olivat olleet tyhjillään. Tämän vuoden alussa aika oli ilmeisesti kypsä, kun ystäväni perhe ja appivanhemmat rupesivat rakennuttamaan tonteilleen taloa. Kun appivanhempien rakentaminen oli jo hyvässä vauhdissa, Hari keksi, että talostamme tulee liian korkea, ja talo tulee peittämään häneltä näköalat. Eihän semmoinen käy! 

Rakennuspuuhat keskeytettiin naapurisovun säilyttämiseksi, ja ukkeli, arkkitehti sekä Hari ryhtyivät neuvottelemaan ja pääsivätkin lopulta yhteisymmärrykseen: talostamme tulisi sen korkuinen kuin oli suunniteltukin, mutta perustasta tulisi matalampi. Talon sisäänkäynnille tulisi siten vähemmän portaita kuin oli alun perin ajateltu, mikä olikin loppujen lopuksi hyvä asia, kun ajattelee appivanhempien ikää.  

Ukkeli oli juuri palannut maaliskuun lopulla Intiasta Suomeen, kun Hari otti yhteyttä ukkeliin ja kolmanteen tontinomistajaan eli ystäväni mieheen. Herrat joutuivat pitämään pikaisen kriisipuhelun. Syynä oli se, että Hari oli vaarassa menettää tonttinsa, koska Telanganan pääministeri (Chief Minister) oli ilmoittanut Harille haluavansa tämän tontin itselleen, tarkemmin sanottuna tyttärelleen. Telanganan pääministeri (jonka nimeä en viitsi kirjoittaa tähän, mutta googlettamalla se löytyy) on Telanganan osavaltion vaikutusvaltaisin ihminen, joka hallitsee osavaltion lainsäädäntöä ja hallitusta ja päättää keskeisistä poliittisista linjauksista. Harilla ei ollut siis mitään mahdollisuutta kieltäytyä myymästä tonttiaan herra pääministerille, sillä Intiassa tämän tason poliitikot ottavat haluamansa tavalla tai toisella. Parempi antaa suosiolla kuin ryhtyä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. 

Herra pääministeri ei olisi halunnut maksaa tontista käypää hintaa, vaan hän olisi halunnut tontin pilkkahinnalla. Ukkelia stressasi tietenkin Harin tilanne mutta myös se mahdollisuus, että herra pääministeri haluaa itselleen muitakin tontteja. Joutuisivatko appivanhemmatkin luopumaan tontistaan? 

Lopulta herra pääministeri suostui kuitenkin maksamaan tontista käyvän hinnan, mikä sinetöi sen, että Harille tuli lähtö tontiltaan ja että meille tulisi vaikutusvaltaisia naapureita. 🫣 Minun ei ole varmaankaan hyvä kirjoitella asioista kovin yksityiskohtaisesti, mutta mainittakoon vielä se, että kaupankäynti intialaisten poliitikkojen kanssa on ongelmallista, sillä poliitikot haluavat maksaa yleensä käteisellä. Pahvilaatikot täynnä setelitukkoja kuuluvat kiinteästi intialaiseen politiikkaan. 

Havainnekuva appivanhempien tulevasta talosta. En tosin tiedä, kuinka ajankohtainen kuva enää on, kun suunnitelmat ovat muuttuneet niin monta kertaa. 

Appivanhempien talon päällä piti olla katto ennen monsuunia eli toukokuun loppuun mennessä, mutta taas tuli mutkia matkaan: Hyderabadin rakennusmiehet menivät lakkoon. Lakkoilu koski erityisesti niitä, jotka valavat tukirakenteita, joten appivanhempien kattokin jäi valamatta. Työntekijät olivat lakossa käsittääkseni kuukauden päivät, mutta viime viikolla ukkelilta tuli hyviä uutisia: lakko oli päättynyt ja kattovalmistelut aloitettu. 

Viimeisin tonttipäivitys eiliseltä. Kuten kuvasta näkyy, Hyderabadissa on satanut rankasti. 

Palatkaamme kotimaan kamaralle. 

Minä olen kotiutunut Savonlinnasta, ja jo heti kotiinpalun jälkeisenä päivänä rupesin miettimään, että tekisi (taas!) mieli patikoimaan jonnekin. Patikkakärpänen on siis purrut tänä kesänä – ja pahasti! Kaipasin hieman pidempää lenkkiä ja muistelin lukeneeni, että Hyvinkäällä on runsaasti pidempiä patikkareittejä. Reitikseni valikoitui lopulta 12,3 kilometrin pituinen Mustan kiven kierros, jolla oli kuitenkin minun kelloni mukaan pituutta 13,15 kilometriä. 

Reitti oli pääosin hyvin merkitty. Toki onnistuin harhautumaan reitiltä muutaman kerran.

Reitin alkupuoli kulki ihastuttavissa peltomaisemissa ratsastuskoulujen tuntumassa. Hevosia! 

Hevoset vaikuttivat hieman aamu-unisilta, ja yksikin köllähti maahan pötköttelemään. 😅 Toinen taas nuokkui turpa maassa kiinni. 

Reitti oli mukavan monimuotoinen ja piti sisällään monenlaista metsää ja maastoa. Vesistöä ei matkan varrelle osunut, lukuun ottamatta muutamaa lampea.

Kaksoislammit.

Iso-Karhu.

Ison-Karhun vieressä oli entinen kivilouhos, josta louhittiin aikoinaan tummaa ja lujaa kiveä, joka sai nimen Hyvinkään Musta. 

Hyvinkään Mustaa.

Kaksoislammin laavu.

Ihmettelin keskellä metsää olevia, heinittyneitä roskiksia. Uteliaana ihmisenä piti tietenkin raottaa kantta ja katsoa, mitä ne olivat syöneet. Roskia! Miten yllättävää. 🤭

Loppureitti kulki samoissa maisemissa kuin alkureittikin. Hevosetkin olivat jo virkeitä ja syömäpuuhissa. 

Hevosella on pelottava... katse. 🤭

Loppuun vielä muutama öttiäiskuva reitin varrelta. 

Neidonkorennot ovat hyvin arkoja, ja niistä on lähes mahdoton saada lähikuvaa, koska ne lähtevät lentoon heti, jos yrittää lähestyä niitä. Tämä yksilö oli kuitenkin sen verran luottavainen, että se antoi minun hivuttautua hyvinkin lähelle, ja sain kerrankin kelvollisia kuvia. 😊 

Jospa saisin kirjoitettua seuraavaksi loput Lappi-höpinät, jotteivät nekin taas unohdu. 🫣

Kesäistä viikonloppua!