Olemme ukkelin kanssa paraikaa Malagassa, ja ajattelin kirjoitella nyt vain pikaisesti lauantaista, kun kohdallemme osui ihan sattumalta niin hieno paikallinen juhla.
Emme osanneet lauantaiaamuna oikein päättää, mitä tekisimme, joten lähdimme käveleskelemään kohti Plaza de la Mercedia, jossa olimme punkanneet pari vuotta sitten.
![]() |
| Roomalainen teatteri matkan varrella. |
Lauantaina kaupungissa vietettiin myös vuosittaista Noche en Blancoa (Unettomien yötä), jolloin kaupunki on täynnä erilaisia tapahtumia ja ohjelmaa. Museoihin pääsee ilmaiseksi, ja sen huomasi jonosta, joka johti Alcazabaan eli keskiaikaiseen linnoitukseen.
Malaga on kuuluisa Picassosta, ja Malagassa käydessä pitää aina käydä kuvauttamassa itsensä Plaza de la Mercedin Picasso-patsaan kanssa.
![]() |
| Picasso on niin suosittu herra, että kuvausvuoroa joutuu usein jonottamaan. |
Istuskellessamme yhdessä kahvilassa jostain rupesi kuulumaan yhtäkkiä kovaa mekkalaa, ja uteliaana ihmisenä oli lähdettävä heti selvittämään, mistä äänet tulivat. Kävi ilmi, että aukion eteläpuolinen katu oli täynnä ihmisiä, ja keskellä ihmisjoukkoa oli jonkinlainen koristeltu vaunu. Parvekkeelta heitettiin juuri kukkien terälehtiä alas kadulle, ja viva-huudot raikuivat ilmassa. Naiset olivat pukeutuneet upeisiin andalusialaisasuihin ja koristautuneet muutenkin viimeisen päälle.
Googlettelin tapahtumia seuratessani, että kyse oli Romeriasta eli perinteisestä pyhiinvaelluksesta. Pyhiinvaelluksia on Espanjassa lukuisia, mutta tässä oli kyse Malagan alueen vuosittaisesta pyhiinvaelluksesta El Rocion kylään. Pyhiinvaellus kestää 12 päivää, ja sen pituus on 475 kilometriä. Pyhiinvaeltajat kuuluvat katoliseen järjestöön, jonka jäsenet palvovat El Rocion Neitsyttä.
Kukkien terälehtien heittämisen ja lukuisten viva-huutojen jälkeen ihmiset lähtivät liikkeelle, ja pääsin näkemään myös härkien vetämän upean vaunun. Tämä oli paras taltioida videolle.
Innostuin kuvaamaan espanjalaisleidien asuja hieman enemmänkin. 🤭
Luulin, että tapahtuma oli päättynyt, ja siirryin takaisin ukkelin seuraan Plaza de la Mercedille. Mutta tapahtuma jatkuikin! Seuraavaksi katua pitkin rupesi tulemaan koristeltuja vaunuja, joita vetivät enimmäkseen traktorit mutta pienempiä myös autot.
Vaunuja oli (tämän artikkelin mukaan) yhteensä 62 ja pyhiinvaeltajia 572. Koko tämän kulkueen on määrä taittaa se 12 päivän ja 475 kilometrin mittainen pyhiinvaellusmatka, mikä tuntuu hieman työläältä ajatukselta. 🫣 Jos oikein ymmärsin, vaunuissa on mukana pyhiinvaellusmatkalla tarvittavia tarvikkeita, kuten ruokaa, vettä ja leiriytymistarvikkeita. Jotkin vaunut olivat suljettuja, mutta monien kyydissä oli pyhiinvaeltajia.
Eipä tällä kertaa muuta. Tämä kokemus piti nyt päästä jakamaan, kun minähän olen tällaisista jutuista aina ihan täpinöissäni. 😅










































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. <3