Kekkosesta kuorsaukseen

Museokorttini oli menossa vanhaksi, joten piti ottaa loppukiri ja tehdä viime viikolla rynnäkkö pariin museoon. 

Ensimmäinen kohteeni oli Kiasma, jossa olen käynyt yhden kerran joskus todella kauan sitten. Tulin Kiasmaan parkkihallista jotain outoa reittiä ja jouduin hieman etsiskelemään pääovea, mutta se ei loppujen lopuksi haitannut, sillä näin matkalla erikoisen teoksen, jota en ollut huomannut aiemmin. 

Kaikkien patsaiden silmistä suihkusi vettä. 

Jälkeenpäin patsaslaumaa googleteltuani kävi ilmi, että teoksen nimi on Women & Children ja että se on ollut Kiasman edessä vasta reilun vuoden. Patsaiden silmistä paineella pulppuava vesisuihku samalla sekä viehätti että kammotti, ja jäin tuijottamaan teosta pitkäksi aikaa. Teoksesta voi lukea lisää esimerkiksi täältä. 

Olin Kiasmassa heti sen avauduttua kymmeneltä, ja niin oli muutama muukin. Koska isoimmat ihmismassat näyttivät suuntaavan ensimmäiseksi toiseen kerrokseen, päätin aloittaa oman kierrokseni ylimmästä eli viidennestä kerroksesta. Siellä oli Monira Al Qadirin näyttely nimeltä Deep Fate – Lumous ja tuho, joka käsittelee öljyn kahtalaista roolia vaurauden tuojana ja kriisien aiheuttajana. 

Näyttely olisi tuskin säväyttänyt samalla lailla, ellen olisi alkuvuodesta kävellyt Danangin rantoja Vietnamissa (täällä) ja saanut omakohtaisesti todeta, miten meren rannat ovat täynnä (näkymätöntäkin) öljyä. 

Bentseenilautta (Tetrakis), 2024.

Syväkellunta (2017). 

Bentseenilautta (Kekuleeni), 2023.

Eduskunnan portailla on näköjään mielenilmaus.

Kerrosta alempana oli Dafna Maimonin näyttely Oireita, jossa oli näytteillä ihmiskehoa monesta eri näkökulmasta. 

Erikoisin oli ehdottomasti teos nimeltä Sulamattomat (2021), jossa kävellään suolen läpi. 

Suolihommelien ajattelu tuntuu minusta hieman epämukavalta, ja siitä syystä tämäkin kokemus oli vähän painostava. Teoksen äänimaailma vielä voimisti kokemusta. Tiedän kyllä, että minunkin sisälläni on suolia, mutta en halua tietää niistä yhtään sen enempää enkä varsinkaan nähdä niiden sisälle. Sama pätee kaikkiin muihinkin ihmiskoneiston osiin. Minulle riittää tieto, että kaikki on tallella ja toimii. 🙈

Kiasma oli minun osaltani aika pikaisesti katsottu. Vaikka näyttelyt olivat sinänsä ihan kiinnostavia, olin kuvitellyt, että nähtävää olisi enemmänkin. 

Tässä vielä mielestäni muutama kiinnostava teos. 

Golrokh Nafisi: Loputon kaupunki (2019). 

Claes Oldenburg: Sammutettu tulitikku ((1987).

Marianna Uutinen: Kehtotila (1997). 

Uotisen teos on tehty ihan pelkästään maalia valuttamalla, enkä meinannut millään uskoa, että teoksessa ei ole käytetty lainkaan kangasta, vaan pelkällä maalilla on saatu aikaiseksi tuollainen laskosmainen vaikutelma. 

Maria Duncker: Kansallispuvut III ja IV. 

Dunckerin kansallispuvut olivat minusta tosi kekseliäitä, sillä ne oli tehty muovipusseista. 

Minulla oli tarkoitus käydä myös Ateneumissa, sillä halusin nähdä Rajojen rikkojat -näyttelyn. Kuinka ollakaan, näyttely oli päättynyt edellisellä viikolla. Sillä lailla. Kun tarpeeksi viivyttelee, ei tarvitse lopulta mennäkään. 😆

Päätin ottaa seuraavaksi suunnan kohti Seurasaarta ja Tamminiemeä, jossa en ollut käynyt koskaan aiemmin. Tamminiemi on entinen presidentin virka-asunto, jonka viimeinen asukas oli Kekkonen, ennen kuin rakennus muutettiin museoksi. 

Tamminiemi Ramsaynrannan suunnasta nähtynä.

Saavuin paikalle muutama minuutti sen jälkeen, kun opastettu kierros oli alkanut, mutta päätin liittyä joukon jatkoksi ja jäädä kuuntelemaan opastusta. 

Alakerran salia.

Nähdessäni Kekkosen valokuvan koin yhtäkkiä valaistumisen: ai niin, tämä Kekkonen! En tiedä, kenen Kekkosen huushollissa olin ajatellut huseeraavani. 😆

Kekkosen baari.

Ei näy giniä. Kekkonen ei tainnut olla ginimiehiä.

Aurinkoinen retrokeittiö. 

Meillä oli muuten samanväriset kaapinovet, kun asuin aikoinaan entisen poikaystäväni kanssa Kotkan Karhuvuoressa. Mulle tulee keittiöstä jostain syystä ensimmäiseksi mieleen lihamureke. 😅

Henkilökunnan ei tarvinnut tiskata käsin.

Opastettu kierros oli hieman ongelmallinen valokuvaamisen kannalta: jos halusin ottaa kuvia ilman ihmisiä, minun piti jättäytyä ryhmästä ja odottaa, että muut olivat poistuneet tilasta. Ja kun jättäydyin ryhmästä, minulta meni selostukset ohi. 

Päätinkin lähteä omille teilleni ja pinkaista yläkertaan muun ryhmän jäädessä katselemaan presidentin työhuonetta. Nyt saisin kuvata sydämeni kyllyydestä ja ilman odotteluja! 

Yläkerran oleskelutilaa. Yläkerta oli presidentin perheen yksityisaluetta.

Ruokasali. 

Kekkosen tv-tuoli ja sen ajan moderni telkkari. Seinällä on Särestöniemen maalaus Ilves ja jää kohtaavat. 

Katseeni kiinnittyi sermiin, joka näytti hyvin tutunomaiselta. Sermin oli pakko olla Intiasta! 

Missään ei lukenut lisätietoja huonekaluista tai muista, ja koska minun oli pakko saada tietää, mistä sermi oli peräisin, ei auttanut muu kuin palata nöyränä takaisin opastetulle kierrokselle, jotta pääsisin kysymään oppaalta sermistä. Kävi ilmi, että sermi oli tosiaan Intiasta ja että Nehru oli lahjoittanut sen Kekkoselle. 

Rouvan eli Sylvi Kekkosen makuuhuone. 

Sylvin kultainen tv-tuoli oli ollut alun perin olohuoneessa, mutta nyt se oli sijoitettu hänen makuuhuoneeseensa. 

Herra Kekkosen makuuhuone.

Aika tummasävyinen kylppäri.

Ihmettelin vähän Tamminiemen makuuhuoneita ja kylpyhuonetta, kun ne olivat minusta niin arkisia ollakseen presidentin virka-asunnon tiloja. Oli myös (myönteisesti) yllättynyt siitä, että herra ja rouva nukkuivat omissa makuuhuoneissaan. 

Minähän olen erillisten makuuhuoneiden vannoutunut puolestapuhuja, enkä ymmärrä, miksi avioparin pitäisi nukkua välttämättä samassa sängyssä, jos vain tilat antavat mahdollisuuden toisenlaiseen ratkaisuun. (Muistelen kirjoitelleeni tästä joskus aiemminkin, mutta siitä on jo niin monta vuotta, että ehkä kukaan ei muista. 🙈) Uni on yksi elämän tärkeimmistä asioista, ja harvoin puolisot ovat niin synkronoituja, että kumpikaan ei häiritsisi toista millään lailla – joko liikehtimisellään, vessareissuillaan, älylaitteiden tuijottamisella, kuorsaamisella, hampaiden narskuttelulla, piereskelyllä ja mitä näitä nyt on. Toki jos tykkää läheisyydestä, voi olla kiva nukahtaa toisen kylkeen, ja saattaahan se toinen siinä vieressä tuoda jonkinlaista turvaakin. 

Me olemme ukkelin kanssa nukkuneet eri huoneissa jo vuosikaudet, ja homma toimii erinomaisesti. Minä saan mennä nukkumaan puoli yhdeksältä ja herätä neljältä, ja ukkeli saa valvoa mihin asti haluaa ja katsella tabletilta ohjelmiaan niin pitkään kuin mieli tekee. Minä puolestani en häiritse ukkelia vessareissuillani, eikä ukkelin mahdollinen kuorsaus pidä minua hereillä. Olen tosin viime aikoina havainnut, että kuorsaan välillä itsekin, sillä olen joskus herännyt omaan kuorsaukseeni. 🙈 Toinen yöllinen ohjelmanumeroni on hampaiden narskuttelu, jota en onneksi (tietääkseni) harrasta muulloin kuin silloin, jos olen juonut alkoholia. Meistä kumpikaan ei ole myöskään erityisen läheisyydenkipeä – minä vielä vähemmän kuin ukkeli, sillä en voi sietää sitä, jos pitää olla ihan kiinni toisessa silloin, kun pitäisi yrittää nukkua. 

Joskus toki mietin, että mitä jos toiselle tuleekin yöllä jokin hätä. Silloinhan toinen ei tiedä siitä mitään, koska on itse seinän takana eri huoneessa. Tämä joskus vähän mietityttää, mutta ei niin paljon, että rupeaisin sen takia nukkumaan samassa sängyssä.  

Takaisin Tamminiemeen! 

Presidentin työhuone. 

Työhuoneessa oli äänieristetty ovi.

Sitten olikin aika vetää takkia päälle ja kaivaa sateenvarjot esiin, sillä pääsimme katsomaan Tamminiemen saunatiloja. Erillinen saunarakennus oli rannassa, ja saunalle käveltiin pihan poikki. 

Entisessä henkilökunnan majoitusrakennuksessa (oikealla) on nykyään kahvila. 

Saunarakennus.

Saunarakennuksessa haisi ihan saunalle, ja opas kertoi, että saunaa lämmitetään edelleen silloin tällöin. 

Saunan oleskelutiloja.

Lepotuolien käsinojissa olevat aukot eivät ole juomatelineet vaan tuhkakupit. 

Kekkonen oli urheilumiehiä, ja hän rakennutti saunan yhteyteen uima-altaan. Hänellä oli myös leuanvetotanko pukeutumishuoneessaan. Jotenkin tulee mieleen iskä, joka teki makuuhuoneessaan jumppaliikkeitä vissiin ihan viimeisiin kotonaolohetkiinsä saakka.

Pesuhuone.

Sauna oli minusta yllättävän iso. 

En tiedä, olisiko saunatiloja päässyt katsomaan itsenäisesti, sillä rakennuksen ovi oli lukossa, ja opas avasi oven avaimella. Oli siis kiva, että liityin kumminkin ryhmän joukkoon ja pääsin näkemään saunankin. 

Opas kertoi, että saunaa voi myös vuokrata 3675 euron hintaan. Sen verran rupesi kiinnostamaan, että tiedustelin, onko uima-allaskin vuokraajan käytössä, ja kyllä kuulemma on: hintaan kuuluu koko saunarakennuksen käyttö. Saunan lämmittämiseen menee viisi tuntia, joten ihan mikään läpihuutojuttu Tamminiemessä saunominen ei ole.  

Tamminiemi pihalta päin. 

Jos Kiasma oli ollut pieni pettymys, Tamminiemi oli äärimmäisen kiinnostava paikka! Voisin tulla tänne toistekin. 

Heti kun olin päässyt autolle, huomasin, että minulla oli hirveä vessahätä. Miettiessäni selviäisinkö kotiin asti muistin, että Didrichsenin taidemuseohan oli ihan lähellä. Kävisin vinguttamassa Museokorttiani Didrichsenilläkin, jotta pääsisin vessaan. Museokortista on monenlaista hyötyä. 😆 

Didrichsenin hotelli helpotus osoittautui oikein tunnelmalliseksi.

Vessasta oli kivat näköalat Laajalahdelle.

Vessassa olisi ollut ammekin, mutta eipä tullut pyyhe mukaan. Museokortilla kylpyyn!

Didrichsenillä oli meneillään näyttely nimeltä Modernia!, ja kävin sen hyvin pikaisesti läpi. 

Sam Francis: Untitled Tokyo (1971).

Pablo Picasso: Le Peintre (1964). 

Tykkään Didrichsenistä rakennuksena, samoin kuin läheisestä Villa Gyllenbergistä, jossa en kuitenkaan tällä kerralla käynyt. 

Nyt Museokorttini on jo mennyt vanhaksi, ja olen tullut siihen tulokseen, että tuskin uusin korttia. En ole kuitenkaan niin kova museoissa kävijä, että kortti kannattaisi. 

Viikonloppuja!