Huippupaikka

Tulipa piipahdettua viimein Vuosaarenhuipullakin, jossa olen jo pitkään haaveillut käyväni. Matinkylästä ei ole Vuosaareen kuin puolen tunnin ajomatka, mutta silti Vuosaari tuntuu olevan kamalan kaukana. 🙈 Itä-Helsinki on muutenkin minulle aika tuntematonta maaperää, mitä nyt pääsiäisenä kävimme ukkelin kanssa ajelemassa Vuosaaren keskustassa ja Aurinkolahdessa (Vuosaaren ranta-alue). Tutkimusmatkoja lähiympäristössä pitäisi ehdottomasti lisätä, sillä pääkaupunkiseudulla olisi vaikka mitä nähtävää!   

Vuosaarenhuippu on Vuosaaren sataman kupeessa oleva virkistysalue, jonka syntytarina ei ole sieltä mairittelevimmasta päästä. 1900-luvun puolessavälissä nykyisen Vuosaarenhuipun tilalla oli Tavastängarna-niminen pelto. Kun kaupunki kasvoi ja ihmisten elintaso nousi, myös jätteen määrä lisääntyi, ja jätteet piti saada sijoitetuksi jonnekin. Tavastängarna-pellolle perustettiin kaatopaikka, jolle jätettä alettiin raijata. Muistatte varmaan ne entisajan kaatopaikat, jotka haisivat kilometrien päähän ja joiden yläpuolella pyöri satapäiset lokkilaumat? Vuosaaren kaatopaikka oli juuri sellainen paikka. 

Kaatopaikkatoimintaa kesti vuodesta 1966 vuoteen 1988, minkä jälkeen kaatopaikka peitettiin ohuella maakerroksella. Kaatopaikan viereen perustettiin maantäyttöalue, jolle tuotiin eri puolilta Helsinkiä rakentamisen yhteydessä yli jäänyttä maata, lahoamatonta rakennusjätettä ja teollisuustuhkaa. Kun Vuosaaren satamaa alettiin rakentaa vuonna 2002, sataman rakentamisen yhteydessä syntyneet ylijäämämaat päätettiin kärrätä myös Vuosaarenhuipulle, ja kukkula kohosi edelleen.

Kukkulan kohottua nykyiseen mittaansa – korkeimmillaan 60 metriin – sitä alettiin maisemoida. Tavoitteena oli luoda vaihteleva luontokohde, jossa viihtyisivät sekä ihmiset että eläimet. Ideointia johtivat Helsingin kaupungin luonnontarhuri Jukka Toivonen ja maaperäasiantuntija Pirjo Laulumaa, joiden toimesta aluetta alettiin muokata monipuoliseksi, lajirikkaaksi ja viihtyisäksi kaupunkikeitaaksi. 

Vuosaarenhuipun virkistysalueen avajaisia vietettiin 2.9.2021, kun alue sai uuden sisääntulo- ja opastusalueen. Huipulla kiertää kaksi luontopolkua, Jukan jäljillä ja Pirjon polku, jotka ovat saaneet nimensä luonnontarhuri Toivoselta ja maaperäasiantuntija Laulumaalta. Jukan jäljillä -polulla on mittaa 1,3 kilometriä ja Pirjon polulla 1,1 kilometriä. Itseäni kiinnosti lähinnä ensiksi mainittu, koska lukemani mukaan kyseisen reitin korkeuserot olivat merkittävät ja polut paikoin jyrkät ja kiviset. Pirjon polun kuvataan liikkuvan tasaisemmassa maastossa, eikä tasamaasto oikein innostanut. 🙈

Niinisaarentien uusi parkkipaikka oli todella iso, ja sen kupeessa oli runsaasti pöytäryhmiä ilmeisesti eväiden syömistä varten sekä kaksi opaskonttia, jotka kertoivat Vuosaarenhuipun historiasta ja luonnosta. Itse söisin kyllä evääni mieluummin huipulla!

Luontopolut lähtevät 800 metrin päässä parkkipaikasta, ja polkujen lähtöpisteeseen päästäkseen pitää kävellä hiekkatietä loivasti ylämäkeen.

Jukan jäljillä -reitti on merkitty sinisellä ja Pirjon polku punaisella.

Polkujen varrella on numeroituja opastauluja, ja aikomukseni oli kiertää Jukan jäljillä -polku opastaulujen osoittamassa järjestyksessä. Homma lähti kuitenkin pusikkoon heti alkumetreillä, kun näin kiinnostavan solan, ja lähdinkin tutkimaan sitä. Lopulta poukkoilin kukkulalla miten sattui ja kävin taulut läpi satunnaisessa järjestyksessä, mutta eipä se mitään haitannut. Eksymisen vaaraa kukkulalla ei ole. 

Sola.

Solan seinämät on ladottu luonnonkivistä, ja seinämillä on korkeutta yli kolme metriä. Varjoon jäävän seinämän ja aurinkoisen seinämän lämpötilaerot ovat suuret, ja eron huomaa myös kasvillisuudesta: varjoisella puolella viihtyvät saniaiset ja korkeat kasvit, mutta auringon puolella kasvillisuus on niukempaa. 

Ensimmäiseksi oli päästävä tietenkin sinne huipulle.

Huipulle johtava polku oli minusta tosi viehättävä.

Joku ukko patsasteleekin jo huipun korkeimmalla kohdalla. 

Näkymä huipulta Vuosaaren satamaan.

Keskellä kuvaa näkyy Gatehouse-niminen toimistorakennus, jonka kuvasin myöhemmin auton ikkunasta. 

Vuosaaren tornitaloja.

Alueen luonnon monipuolisuus yllätti minut todella positiivisesti. Aivan kukkulan laella maisemat olivat avarammat, mutta alempana oli paljon erilaisia puita, pensaita, kukkia ja heinää. 

Pähkinäpolku eli pähkinäpensaista muodostunut holvimainen kuja, joka oli luonnossa paljon hienompi kuin kuvassani. 

Risteiltyäni Jukan jäljillä -polun läpi päätin käydä tutustumassa Pirjon polkuunkin. Se ei ollut kuitenkaan yhtä kiinnostava, ja jätin homman puolitiehen. 

Kokonaisuutena Vuosaarenhuippu oli aivan mahtava ja viihtyisä paikka, ja päätin käydä siellä vielä joskus uudestaankin. Huippu olisi varmasti hieno kokemus myös eri vuorokaudenaikoina tai vaikkapa sumuisella säällä. 

Sumusta tulikin mieleeni, että laitanpa tähän vielä pari randomkuvaa taannoiselta sumuisen päivän kävelyretkeltäni.  

Kävin eilen hakemassa painotuoreen kansainvälisen ajokorttini ja totesin, että kortti on ihan samanlainen pahviläpyskä kuin ennenkin. Olisikohan aika päivittää korttia jotenkin? 🙈

Korttia tarvitaan pian, sillä lähdemme ukkelin kanssa ylihuomenna road tripille Albaniaan. Auto on vuokrattu, majoitukset varattu ja ajokortti haettu, joten kaikki on valmista (toki vielä pitää pakata jne. 🙈). Toivon, että ehdin kirjoitella matkaltakin jotakin, mutta se jää nähtäväksi.