Joulutunnelmaa – tai sitten ei

Minun piti lähteä tänään kotiin, mutta enpä sitten lähtenytkään, vaan siirsin paluutani muutamalla päivällä. Ollaan nyt Tallinnassa, kun kerran tänne on tultu. 😅 Hotellissakin oli tilaa, joten sain jatkettua oleskeluani vaivatta ja pitää vielä saman huoneenkin. Jokin toinen huone olisi toki saattanut olla parempi, mutta tämä nykyinen on käytävän päässä, eikä minulla ole seinänaapureita ollenkaan, kun välissä on jokin huoltohuone, joten huoneessa on ihanan  hiljaista. Ikkunatkin ovat kahteen suuntaan. Hinta oli nyt tosin pikkuisen korkeampi mutta ei huimannut päätä vieläkään (74 euroa per yö).

Mennäänpä nyt ensin sinne joulutorille, kun kerran sitä varten olin tänne tullut. Kävin torilla heti sunnuntai-iltana sekä uudestaan maanantai-iltana, ja totesin, että olipahan eroa. Sunnuntaina torilla oli väkeä melkein ruuhkaksi asti, mutta maanantaina siellä oli vain muutama hassu ihminen. En tiedä, miten myyjillä käy kauppa, ja vähän harmitti, kun olen itsekin niin nuukalla päällä, etten raaski ostaa oikein mitään "turhaa".

Siellä se joulutori häämöttää!

Nyt on kiire joulutorille, kun ei ole ehtinyt vaatteitakaan pukea. 😆

Olin lukenut joulutorin glögeistä, joten semmoista piti tietysti maistaa heti ensi tilassa. 

Vana Tallinn -glögi oli vahvaa ja makeaa.

Mukista pitää maksaa kahden euron pantti, jonka saa takaisin, kun palauttaa mukin palautuspisteeseen.

Pieni videonpätkä joulutorilta:

Maanantaina lähdin kävellen kohti Telliskiveä, joka on entistä teollisuusaluetta mutta nykyään ilmeisen suosittu ja trendikäs alue Tallinnassa. Tykkään ihailla katutaidetta, ja Telliskivessä sitä todellakin oli tarjolla. 

Teollisuusaluefiilis on Telliskivessä edelleen hyvin vahvasti läsnä.

Telliskivessä sijaitsee myös Tallinnan Fotografiska, jota kuvataan termein 'kansainvälinen nykyaikainen museo' (mitä helvettiä tuo sitten tarkoittaakaan). Minun ei ollut tarkoitus mennä sinne lainkaan, kun arvelin, että museo ei kiinnostaisi minua, ja liputkin olivat kalliit (17 euroa), mutta olin niin viluissani, että oli pakko päästä jonnekin lämmittelemään. Seitsemäntoista euroa lämmittelystä siis. 😆

Olin aavistanut oikein, eikä Fotografiska ollut minun juttuni lainkaan. Yksi kerros oli täynnä erilaisia tulkintoja alastomuudesta, ja minulle tuli sellainen olo, että hohhoijaa. Tämä on niin nähty. Vieläkö ihmisen alaston vartalo on niin kuumottava, että sillä pitää täyttää museon seinät. 

Läskiä ja hiekkaa. Taidetta siis.

Katselin museon kahvilaa sillä silmällä, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa asematorille (Balti Jaama Turg), joka on eräänlainen kauppahalli rautatieaseman läheisyydessä. En ollut aiemmin kuullutkaan kyseisestä torista, ja olen kuitenkin käynyt Tallinnassa aika monta kertaa. Kaikki kohteet, joissa olen näiden päivien aikana käynyt, ovat olleet minulle aivan uusia, ja ihmettelenkin, missä Tallinnassa olen aiemmin oikein käynyt. Toki olemme olleet liikkeellä ukkelin tai jonkun muun kanssa ja yleensä aina autolla, ja nämä syyt määrittelevät ehkä jollakin tavalla sen, millaisissa paikoissa tulee käytyä. Vanhakaupunki onkin jäänyt minulle tuntemattomammaksi alueeksi kuin sen ulkopuoliset alueet, vaikka olen toki autoillut vanhassakaupungissakin – ja pysäköinyt milloin mihinkin ja saanut parkkisakonkin (juttua siitä ja vähän muustakin täällä). 

Balti Jaama Turg oli ihana! Niin siisti ja viihtyisä.

Alakerrassa olivat vihannes-, liha-, kala- ja yms. kauppiaat sekä ruokapaikat, ja yläkerrassa myytiin antiikkia, käytettyä tavaraa ja käsitöitä. 

Nälkä alkoi kurnia vatsassa, ja päädyin japanilaiseen Tokumaruun. En ole mikään japanilaisen ruoan asiantuntija, mutta ruoka oli minusta äärettömän hyvää! 

Misokeitto lohella oli parasta misokeittoa, jota olen eläissäni syönyt. Mietin eilen, pitäisikö käydä syömässä samaa keittoa uudestaan...

Chicken gyoza.

Olin ajatellut maistella ruokia useammassakin paikassa, mutta Tokumarun annokset olivat niin isot, etten jaksanutkaan syödä enää mitään muuta. Jälkiruoallekin kun piti jättää tilaa. 

Jälkiruoaksi Loco Rollsin banaani-nutellatäytteinen lettu. Ai että.

Rautatieasemalta on lähdössä juna Keilaan.

Sitten seurasi pyörimistä vanhassakaupungissa. 

Matkalla Patkulin näköalapaikalle.

Näköala sieltä.

Kohtuotsan näköalapaikalla.

Aleksander Nevskin katedraali.

Tallinnan kukkakauppiaat ovat näköjään paikalla, oli kesä tai talvi.

Rotermannin kortteli oli sekin minulle aivan tuntematon paikka, ja sekin on vanhaa teollisuusaluetta, joka on nyt muutettu moderniksi asuin-, ostos- ja ravintola-alueeksi. 

Yksi herroista on hieman huonovointisen näköinen. 😆

Metropol Spa näytti kivalta ja mietinkin, pitäisikö siirtyä Kalevista pariksi päiväksi sinne, mutta nuukuus iski. 😆

Tallinnan jouluvaloja.

Illalla teki mieli intialaista, joten päätin mennä testaamaan Gurun, joka oli saanut hyvät arvostelut. Kaiken lisäksi se sijaitsi niin lähellä Kalevia, että sinne oli huikea kahden minuutin kävelymatka. 😆

Sisustus oli oikein kiva ja tunnelmallinen.

Hieman hämmennyin, kun alkupalat ja pääruoka tulivat pöytään samaan aikaan, mutta tämä saattoi johtua myöhäisestä ruokailuajankohdastanikin (kello oli yhdeksän, ja ravintola meni kiinni kymmeneltä).

Tilasin alkupalaksi Masala tiger prawns -annoksen, koska kala- ja katkarapuruoat kertovat yleensä aika paljon paikan tasosta. Jos merenelävät eivät ole tuoreita, haju kyllä kertoo sen, ja jos katkaravut ovat huonosti kypsennettyjä, ne ovat kumisia ja sitkeitä.

Gurun katkaravuissa ei ollut mitään moittimista, joten pisteet siitä!

Masala tiger prawns.

Tosin annoksen mukana tuli jotain outoa punaista chilikastiketta, joka ei ollut intialaista nähnytkään, mutta kastike oli sinänsä ihan ok ja sopi hyvin yhteen katkarapujen kanssa. 

Pääruoaksi otin Madras chickeniä, Laccha parantha -leipää sekä riisiä. 

Madras chicken.

Laccha parantha.

Kanaruoka oli pettymys, sillä se oli samaa mättöä, jota saa Helsingin intialaisista ravintoloistakin. Kastike oli makeahkoa, eikä siinä ollut mitään särmää eikä potkua. Ei jatkoon. Laccha parantha – joka on muuten yksi suosikkileivistäni – oli sen sijaan erinomainen.

Jälkiruoaksi tilasin lemppariani gulab jamunia, joka myös kertoo aika paljon ravintolasta. Gulab jamunin tulee olla kuuma ja makea ja siirappikastikkeen juuri oikeanlaista. Ehkä noloin gulab jamun ikinä tuotiin eteeni Siem Riapissa Kambodzassa, sillä gulab jamun oli valehtelematta herneen kokoinen, kun sen pitäisi olla isohko pallura. 

Kuinka Guru sitten pärjäsi? Sanoisin, että ihan hyvin.

Esillepanoon oli ainakin panostettu. 😆

Gulab jamuneja oli itse asiassa kaksi, ja keskellä oli vielä kolmaskin pallero – jäätelöä. Gulab jamunit olisivat voineet olla kuumempia ja makeampia, mutta ihan hyviä ne olivat näinkin.

Kokonaisvaikutelma oli kuitenkin sellainen, että en menisi Guruun uudestaan. Minun on varmaan parempi muutenkin vältellä intialaisia ravintoloita, kun eivät ruoat ole kuitenkaan sellaisia kuin minun makuhermoni vaatisivat.

Tämän ravintolakriitikko-osuuden jälkeen totean, että eiköhän tämä ollut tällä kertaa tässä. Jatkamme lisää toisella kertaa. Minä lähden nyt aamu-uinnille.

😎