Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 22. toukokuuta 2023

Mitä tapahtui

Pidemmittä puheitta palatkaamme ajassa vajaat kolme kuukautta taaksepäin. Lähdimme silloin Intiasta Vietnamiin ja Thaimaahan, ja olin lähtöpäivänä ruokamyrkytyksen takia aika heikossa hapessa (tyyliin ripuloinut 14 kertaa kyseisen päivän aikana). Jotenkin kummassa selvisin kuitenkin Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon), jossa meidän oli määrä viettää ensimmäiset viisi yötä. Postauksen kuvat ovatkin matkaltamme.

Rakastan matkoilla sitä, että saan tutkiskella uusia paikkoja, pällistellä ihmisiä ja tutustua uusiin makuelämyksiin. Hotellihuoneessa tuleekin vietettyä yleensä todella vähän aikaa, kun pitää nähdä loman aikana kaikki mahdollinen. HCMC:ssä mikään ei kuitenkaan huvittanutkaan. Elämä tuntui jotenkin hirveän tyhjältä, vaikka kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla omassa elementissäni. Nyt kuitenkaan millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä – kaikkein vähiten jollain typerällä turistipällistelyllä – ja kaikki mitä tein, tuntui vain kehnolta yritykseltä tuoda elämääni jonkinlaista sisältöä. Tyhjyys tuntui riipaisevalta, ja vaikeinta oli, kun en tiennyt, mistä tyhjyyden tunne johtui tai miten pääsisin siitä eroon. 

Muistan kuinka katselin hotellihuoneestamme alapuolellamme näkyvää vietnamilaista suurkaupunkia ja mietin, että olisin tällä hetkellä sata kertaa mieluummin Hyderabadissa ja anoppilassa kuin täällä. Arkielämä anoppilassa tuntui sillä hetkellä jotenkin paljon tyynnyttävämmältä ja tyydyttävämmältä kuin merkityksetön haahuilu Vietnamissa. En ollut muistaakseni koskaan aiemmin asunut hotellissa niin korkealla kuin nyt (kerroksessa 63), mutta minulle oli ihan sama, vaikka ikkunasta olisi näkynyt kaatopaikka.

Luulin ensin, että oloni johtui ruokamyrkytyksestä, joka vaivasi vielä loman ensimmäiset kolme päivää, mutta kun sama fiilis jatkui taudin mentyä jo ohi, totesin, että kyse taitaakin olla jostain muusta. Ukkelin takia pakotin itseni ulos hotellista, ettei matkamme olisi mennyt ihan hukkaan. Hävetti ja harmitti, että minulla oli tämmöiset fiilikset. Minunhan olisi pitänyt olla vain kiitollinen, että sain olla täällä.

Thaimaan Phuketissa oloni vain paheni, sillä paikan turistimaisuus korosti irrallisuuden ja tyhjyyden tunnettani. Kun saavuimme Phuketin toiseen majapaikkaamme – suureen lomaresortiin, jonne ihmiset tulevat rentoutumaan ja nauttimaan auringosta ja merestä – ensimmäinen ajatukseni oli, että miten ihmeessä selviäisin siellä hengissä kolme päivää. Minua ahdisti ihan hirveästi, kun mietin tulevia päiviä ja kaikkia niitä tunteja, jotka pitäisi täyttää jollakin jonninjoutavalla tekemisellä. 

Ainoat paikat, joissa minulla oli hyvä olla koko loman aikana, olivat pagodat eli buddhalaistemppelit, joissa kävimme Ho Chi Minh Cityssä. Niissä minut valtasi ihmeellinen rauha. Olen nähnyt monenlaista temppeliä ja kirkkoa elämäni aikana, mutta en ole koskaan kokenut samanlaista tunnetta missään muussa uskonnollisessa paikassa kuin pagodassa. (Tosin monen mielestä buddhalaisuus ei edes ole uskonto vaan ennemminkin elämänfilosofia, mutta ainakin pagodat tuntuivat puhtaasti uskonnollisilta paikoilta.) Ihmisten käyttäytyminen pagodoissa oli jotenkin niin eleetöntä, keskittynyttä ja kokonaisvaltaista, että se rauhoitti minutkin. 

Olisin voinut viettää pagodassa ongelmitta vaikka kokonaisen päivän, ja rupesinkin jo haaveilemaan Vietnamin-matkasta, johon kuuluisi pelkästään vierailuja eri pagodoissa. Minua harmitti, etten tiennyt buddhalaisten uskonrituaaleista mitään enkä voinut siis itse osallistua niihin, mutta se ei näyttänyt haittaavan ketään muuta kuin itseäni, sillä kaikki olivat niin keskittyneitä omaan toimintaansa. Minä ja ukkeli saimme ihan rauhassa istua paikallisten vieressä ja leikkiä nalleilla. 😇 

Viimeisenä Thaimaan iltanamme tuli sitten stoppi bloggaamisellekin. Olotilastani johtuen en ollut kirjoitellut matkalla mitään, vaikka tarkoituksenani oli ollut päivittää blogia matkallakin. Ristiriita omien tuntemusteni ja ympäröivän maailman välillä oli niin suuri, että oli vaikea kirjoittaa yhtään mitään. Olin toki valokuvannut tunnollisesti kaiken mahdollisen matkan aikana, vaikka en edes tiennyt, miksi. Itseäni varten vai blogia varten? Jotta voisin kirjoitella matkastamme ja teeskennellä, että Vietnam oli ihana ja Thaimaa vielä ihanampi ja että täydelliseen lomaelämykseen riittää se, että puitteet ovat kohdallaan? Minusta tuntui, että olin kadottanut itseni, enkä enää tiennyt, kuka olin. Ketä varten minä edes elin tätä elämää? 

Lensimme Thaimaasta takaisin Intiaan ja anoppilaan ja olimme anoppilassa vielä viikon verran, ennen kuin palasimme Suomeen. Anoppilassa tyhjyyden tunne ja huono olo hävisivät, sillä arkielämä toi mukanaan turvalliset rutiinit, ja koko ajan läsnä olevat ihmiset takasivat sen, että minun ei tarvinnut olla ajatusteni kanssa kaksin. Suomessa todellisuus oli kuitenkin taas vastassa entistä karumpana, ja tyhjä koti ja hiljainen maailma (Intiaan verrattuna!) tekivät ahdistuksen kiusallisen näkyväksi. 

Olin alkanut lukea Hyderabadista ostamaani, buddhalaisen munkin kirjoittamaa kirjaa (Don't Worry – 48 Lessons on Achieving Calm) paluulennolla Suomeen, ja heti ensimmäisistä lauseista tajusin, että tämä on juuri sitä, mitä tarvitsen ja kaipaan. Se, että täytin päiväni tekemisellä ja kaikenlaisella tyhjänpäiväisellä touhottamisella, ajoi minut vain kauemmaksi itsestäni. Kukaan tai mikään ei pystyisi poistamaan tyhjyyden tunnettani kuin ehkä hetkellisesti, joten oli tullut aika pysähtyä ja luopua kaikenlaisesta onnen tavoittelusta. Kuulostaa ehkä surulliselta, mutta tämän minä olin tajunnut jo aiemmin: kärsimys lakkaa, kun ei halua mitään. 

Muistin buddhalaisen munkin, jonka video (tämä) oli tehnyt minuun vaikutuksen ja jonka olin postannut blogiinkin. Pienen googlettamisen jälkeen löysin Nick Keomahavongin, jonka videoita rupesin katselemaan oikein antaumuksella. Muistelin myös kirjoittaneeni jokin aika sitten blogiin, että kaipasin elämääni jonkinlaista henkisyyttä mutta etten oikein tiennyt, mitä. Hassua, miten selvästi viitoitettu tieni buddhalaisuuden pariin oli ollut jo jonkin aikaa, ja kuitenkin olin onnistunut sinnittelemään omassa kuplassani näinkin pitkään.

Videoiden katselu ja kirjojen lukeminen eivät kuitenkaan riittäneet, vaan rupesin myös meditoimaan. Meditointi on sellainen aihe, että se voi aiheuttaa hyvinkin vahvoja reaktioita puolesta ja varsinkin vastaan, ja siksi mietin, kirjoittaisinko aiheesta lainkaan. Mutta koska itsellänikin oli meditoimisesta ihan väärä käsitys (luulin, että meditoimisen pyrkimyksenä on istua mahdollisimman hiljaa, tyhjentää pää ajatuksista ja päästä jonkinlaiseen transsitilaan) ja koska meditoimisen hyödyt ovat olleet niin selvät, päätin kuitenkin kirjoittaa aiheesta, jos se vaikka innostaisi jotakuta muutakin kokeilemaan.

Alun perin rupesin meditoimaan vähän vahingossa, ja syynä oli se, että fyssari (siis täällä Suomessa) oli suositellut minulle rentoutusharjoituksia, jotka tuntuivat kovin tylsiltä ja pitkäveteisiltä. Mietin, miten saisin itseni motivoitua tekemään niitä, ja keksin, että voisin kokeilla samalla meditointia, ja saisin näin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Buddhalaista tehokkuusajattelua (not). 😆 En ole koskaan pitänyt itseäni minään meditoijana, päinvastoin: olin ajatellut olevani viimeinen ihminen maapallolla, joka kyseistä puuhaa rupeaisi harjoittamaan. Siksi minulla ei ollutkaan minkäänlaisia toiveita meditoimisen "onnistumisen" suhteen, mutta ihme kyllä, homma tuntui heti ensimmäisestä kerrasta alkaen jotenkin luontevalta ja omalta. Ehkä se oli vain merkki siitä, että olin oikealla tiellä?

Minulla on päässä aina hirveä ralli – ajatukset tulevat ja menevät ilman että pystyn vaikuttamaan asiaan juuri mitenkään – ja kärsin siitä välillä kovastikin. Yleensä kun ajatukseni eivät ole mitään iloisia ja elämänmyönteisiä, vaan usein huomaan märehtiväni jotain mennyttä tapahtumaa, syytteleväni itseäni tai tuomitsevani omaa käytöstäni, tai sitten pyörittelen päässäni jotain tulevaa tapahtumaa ja kehittelen siitä päässäni erilaisia versioita. Tällainen on niin turhauttavaa ja hyödytöntä, sillä mennyttä ei voi enää muuttaa, eikä tulevaisuus ole vielä täällä. Aika usein huomaan myös, että olen ollut ihan iloisella mielellä, mutta yhtäkkiä minulla onkin maailmanlopun tunnelmat – ihan vain siksi, että olen saanut luotua itselleni synkän olotilan omilla ajatuksillani.  

Meditoinnin pyrkimyksenä ei ole päästä eroon ajatuksista, koska se ei edes onnistuisi mitenkään. Ajatukset kun eivät tottele käskyjä. Kaikkihan me varmaan tiedämme, että jos päätämme olla ajattelematta jotakin asiaa, ajattelemme tasan tarkkaan vain sitä "kiellettyä" asiaa. Meditoinnilla ei pyritä myöskään kontrolloimaan ajatuksia, vaan tarkoituksena on oppia hyväksymään ne sellaisina kuin ne ovat. Ajatuksia tulee ja menee, ja se on ihan fine. Se nyt vain on elämän perusfakta, että ihmisen päässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Meditoimisen seurauksena omat ajatukset oppii kuitenkin huomaamaan herkemmin, ja se antaa mahdollisuuden valita, millaisten ajatusten kelkkaan hyppää. 

Meditoidessa toki istutaan hiljaa ja keskitytään (esim. omaan hengitykseen), mutta meditointi on paljon muutakin. Meditoimiseen kuuluu kolme vaihetta: hengitykseen keskittyminen, ajatusten huomaaminen ja hengitykseen palaaminen. Hengitykseen keskittyminen on eräänlainen perustila, jolloin ihminen on täysin läsnä tässä hetkessä eikä mieli harhaile tulevassa eikä menneessä. Pystymme olemaan täysin läsnä kuitenkin vain rajallisen ajan, sillä hetken päästä ajatukset ovatkin lipsahtaneet johonkin kauppalistaan, huomiseen työpäivään tai siihen, mitä ruokaa tänään laittaisi. Keskittymisen herpaantuminen ja ajatusten huomaaminen on täysin normaalia ja itse asiassa välttämätön osa meditointia. Se kertoo vain siitä, että tietoisuutemme on herännyt. Näin voimme palauttaa mielen taas tähän hetkeen ja hengitykseen. Meditoiminen perustuu juuri tähän vuorotteluun näiden kolmen vaiheen – hengityksen (eli läsnäolon), ajatusten huomaamisen ja hengitykseen palaamisen – välillä, eikä päätä ole todellakaan tarkoitus pitää tyhjänä ajatuksista.

Meditoiminen auttaa siis ennen kaikkea suhtautumaan omiin ajatuksiinsa lempeästi ja hyväksyen (ei niitä kieltäen tai tuomiten, kuten tavallisesti tulee tehtyä), ja sitä kautta myötätunnon ja lempeyden myös muita ihmisiä kohtaan pitäisi lisääntyä. Toki meditoiminen on myös erinomainen keino rentoutua ja rauhoittua, mutta rentoutuminen ja rauhoittuminen ovat oikeastaan vain meditoimisen sivuvaikutuksia; eivät itsetarkoituksia.

Olen meditoinut nyt joka päivä reilun kuukauden ajan, tavallisesti kaksi kertaa päivässä ihan vain siksi, että koen meditoimisen niin miellyttäväksi. Tuntuu, että se kehittää minussa jotain puolta, joka on ollut piilossa koko elämäni ajan ja joka saa minut voimaan paremmin. Kertaakaan en ole saanut itseäni kiinni ajatuksesta, että nyt minun pitää meditoida, vaan koko ajan on tuntunut siltä, että saan meditoida. Jopa muuton keskellä, kiireisimpinä pakkauspäivinä (niin tosiaan, mehän muutimme pois Jätkäsaaresta) löysin itselleni aikaa meditoida, koska se tuntui minusta niin tärkeältä. Toki minua ovat motivoineet myös meditoimisen (ja buddhalaisten ajatusten) aiheuttamat hyödyt, joita rupesin havaitsemaan jo varsin varhaisessa vaiheessa.

Ehkä merkittävin muutos on ollut se, että en enää kiihdy nollasta sataan niin herkästi kuin aiemmin. Toki tämän ja muidenkin asioiden kanssa tulee välillä takapakkia, mutta suuret muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä vaan pikkuhiljaa. Se on jo iso asia, että voin sanoa jotain muutosta (yllättävän isoakin itse asiassa) tapahtuneen. Sekin on jännä juttu, että kun en heti itse kilahda, pystyn tarkastelemaan tilannetta ja toisten ihmisten käyttäytymistä jotenkin objektiivisemmin ja jopa päättämään, miten itse reagoin. On ollut kyllä ihan hemmetin voimaannuttava (inhokkisanani, sori) kokemus! Muutenkin pystyn pysymään stressaavassa tai jännittävässä tilanteessa rauhallisempana kuin aiemmin, mistä on siitäkin iso apu elämässä. Kun saan pidettyä itseni rauhallisena, pää pysyy niin sanotusti kylmänä eikä tule säntäiltyä ja poukkoiltua hätääntyneenä sinne tänne. 

Toinen iso ja tärkeä juttu on ollut se, että pystyn nykyään elämään paremmin nykyhetkessä ja keskittymään siihen, mitä olen kulloinkin tekemässä. Ennen pystyin keskittymään vain sellaiseen tekemiseen, johon tempaisi kiinnostavuutensa takia täysin mukaansa (kuten blogipostauksen kirjoittaminen tai treenaaminen), mutta nykyään pystyn olemaan läsnä myös ihan arkisissa puuhissa. Toki ajatukseni vaeltavat välillä edelleen missä vaeltavat, mutta pystyn – niin halutessani – palauttamaan itseni takaisin nykyhetkeen. Olen huomannut, että sillä on ihan valtava vaikutus omaan olotilaan, onko läsnä kulloisessakin tekemisessä, vai miettiikö sitä, milloin tämä homma on valmis tai mitä minun pitää tehdä seuraavaksi. On ihan ihmeellistä, miten niinkin arkipäiväinen asia kuin jokin kaappien ovien pyyhkiminen voi olla niin voimaannuttava ja onnea tuottava asia, jos sen tekee ajatuksella ja keskittyen. Läsnäolosta tulee sellainen olo, että elämä on minun hallinnassani, ja se puolestaan tuo sellaista onnea, jota kukaan ei voi viedä minulta pois.

Olin ajatellut tulleeni vanhaksi ja jotenkin tyhmistyneeni (liiallisen tosi-tv:n katsomisen seurauksena?!), mutta nyt meditoinnin myötä vaikutan saaneen muutaman aivosolun takaisin. 😝 Olen yllättänyt itseni usemmankin kerran sillä, että olen saanut jonkin ongelman ratkaistua yllättävän näppärästi, ja on pitänyt oikein ihmetellä, olinko se tosiaan minä, joka tämän ratkaisi. Ehkä rauhallisuus myötävaikuttaa tähänkin jollakin tavalla?

Yksi merkittävä parannus elämässäni on ollut myös se, että olen oppinut "lukemaan" itseäni paremmin, ja pystyn erottamaan nykyään varsin hyvin, mistä mikäkin olotilani johtuu. Ennen minulla saattoi olla kärttynyt tai ärtyisä olo, mutta en tiennyt itsekään, miksi. Sen seurauksena rupesin kiukuttelemaan ukkelille jostain naurettavasta syystä, ja show oli valmis. Nykyään tunnistan, johtuuko olotilani fyysisistä tekijöistä (esimerkiksi nälästä, väsymyksestä tai kivusta), vai onko taustalla esimerkiksi jonkin tapahtuman aiheuttama ajatusketju ja siitä seurannut paska fiilis.

Lisäksi olen oppinut hyväksymään paremmin sen, että elämässä on asioita, joille en voi kerta kaikkiaan mitään. Ei auta yhtään, jos annan sellaisten asioiden mennä tunteisiini tai jos rupean oikein vellomaan niiden aiheuttamassa pahassa olossa. Minun on ihan turha kiusata itseäni sellaisilla asioilla, ja on parempi vain antaa semmoisten asioiden olla ja keskittyä itse vaikkapa iloitsemaan jostain muusta.

Viimeisimpänä mutta ei vähimpänä on todettava, että uneni laatu on parantunut huimasti. Olen nukkunut viime aikoina paremmin kuin pitkään, pitkään aikaan, ja leposykkeenikin on laskenut sellaisiin lukemiin, joissa se ei ole ollut vuosikausiin. En keksi näille mitään muuta selitystä kuin meditoinnin, ja onhan näistä (tai ainakin tuosta unen laadun paranemisesta) ihan tieteellistä tutkimusnäyttöäkin.

Entä se elämääni vaivannut tyhjyyden tunne? Pysähdyin ajattelemaan sitä nyt tätä kirjoittaessani pitkästä aikaa ja tajusin, että elämäni ei ole tuntunut pitkään aikaan yhtään tyhjältä tai merkityksettömältä. Ei ole tullut edes mieleeni ajatella niin. Toki jos lähden miettimään, mitä hyvää olen tehnyt yhteiskunnan hyväksi tai miten monta euroa olen tuonut valtion verokassaan, tunnen itseni ihan nollaksi, mutta ymmärrän jo olla lähtemättä tuolle tielle. En tiedä, mihin tyhjyyden tunne on kadonnut (ehkä se on vain piiloutunut väliaikaisesti jonnekin!), mutta elämä tuntuu merkitykselliseltä jo ihan sen takia, että saan olla elossa. Kuulostaa kovin ylevältä, mutta noin oikeasti tunnen. Ehkä koko merkityksellisyyden käsite on muuttunut, ja kun ennen esimerkiksi matkat ja sen semmoiset toivat merkitystä elämään, nykyään elämän merkityksellisyys löytyy yhä pienemmistä asioista. 

Tämmöistä siis tänne kuuluu nyt. Jos siellä vielä on joku lukija, niin ihanaa kevään jatkoa ja kesän alkua sinulle! Toivottavasti tapaamme pian. 😍

Loppuun vielä meditoinnista kiinnostuneille kaksi videota, joita suosittelen lämpimästi. 

Gelong Thubten on suosikkini, sillä hän on valloittavan rehellinen ja läsnäoleva – kuten buddhalaisen munkin voi olettaa kai olevankin.  


Toisessa, Andrew Hubermanin, videossa on vähän tieteellisempi lähestymistapa, ja vaikka video on pitkä, se on myös ihan huikea. Vakuutti ainakin minut! Kannattaa aloittaa katsominen suunnilleen kohdasta 8min25s, koska alussa on tosi paljon mainoksia. 


😘


64 kommenttia:

  1. Ulrika50v.blogspot.com22.5.2023 klo 11.49

    Kiva kuulla susta pitkästä aikaa ! Ymmärrän hyvinki sun fiilikset Vietnamissa, irrallinen ym . Olen itse matkustellu ulkomaile ennen mutta nykyään ei ole mikään "pakko" juttu. Viihdyn hyvin kotikaupungissa ja synnyinmaassa/kaupungissa Vaasassa. Hyvää ja rauhallista oloa sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että olet vielä linjoilla, Ulrika! <3 Mulla on ihan sama tunne, että ei ole enää sellaista palavaa intoa matkustella kuin ennen. En tiedä, mistä se mahtaisi johtua. Matkustaminen on loppujen lopuksi aika rasittavaa, varsinkin jos on yölento ja/tai lentojen vaihtoja ja odottelua lentokentillä.

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  2. Jihuu!!!!!!!!!! Kukkapilli on palannut! Nyt vasta alan lukeen....

    VastaaPoista
  3. Ompa sinulla ollut aikamoinen "matka"! Kuulostaa silta etta olet osannut sen kumminkin käsitellä ja kääntää hyvään suuntaan. Pitäisikohan kokeilla tuota meditointia. Olen myos ajatllut aina että se on niin kaukana minusta kuin itä ja länsi toisistaan.
    Mihinkä suuntaan nyt kävi muutto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä tullut ihmeteltyä tätä elämää viime aikoina. :-D Mutta aallonpohjia tosiaan kaivataan, koska niistä ei ole suunta kuin ylöspäin. 😊 Ja ne myös pakottavat usein tarkastelemaan elämää uudella tavalla ja muuttamaan suuntaa. Eli loppujen lopuksi tuo kaikki oli ehkä ihan hyvä juttu!

      Kokeile ihmeessä meditointia! Tosin ainakin itselläni siihen tarvittiin oikea aika, enkä usko, että meditointi olisi onnistunut tai kiinnostanut esim. vuosi sitten. Kai se on niin, että kun elämä on tarpeeksi mustaa, niin meditointikin kelpaa apuvälineeksi. :-D

      Ehkä kirjoittelenkin muuttojutuista seuraavassa postauksessa (hahaa, nyt meikäläinen suunnittelee jo lykkäävänsä uuden postauksen ilmoille – tämä on hyvä merkki!) ja kirjoittelen sitten siinä, minne muutimme ja muuttojutuista muutenkin.

      Kivaa toukokuun loppua ja ihana, että löysit vielä tänne. <3

      Poista
  4. Kyllä tuo jatkuva reissaaminenkin tulee joskus tiensä päähän, ainakin omalla kohdalla. Jätkäsaari se vain on edelleen jatkuvaa työmaata. Kiertelin sitä vähän jokin aika sitten kun yövyin Clarionissa Ateneumin Edelfelt-näyttelyn takia. paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tullut ajatelleeksi tuota reissaamiseen kyllästymistä, mutta tuo on varmasti ihan totta. Olen aina ajatellut olevani sellainen ihminen, joka voisi reissata loputtomiin, mutta asia ei taida ollakaan niin. Tai sitten olen vain tullut vanhaksi. 😊

      Jätkäsaari on todellakin edelleen yhtä isoa työmaata, varsinkin se seutu, jolla asuimme, eikä loppua rakentamiselle ole näkyvissä. Viereisen puiston valmistuminenkin on siirtynyt ties minne.

      Minulta jäi Clarionissa käymättä, mutta ehkä teemme sinne ukkelin kanssa vielä jonkin retken. Ehkä se houkuttelee enemmän, kun ei ole näköyhteyden päässä. :-D

      Kiitos kommentistasi, Paskeriville! 😊

      Poista
  5. Ihanaa, että olet palannut 🩷🩷🩷 Olen lähes päivittäin käynyt täällä kurkkaamassa ja voi miten riemastuin, kun huomasin uuden tekstin täällä! Ja vitsit, että tämä postaus liikautti jotain isoa, jostain syvältä. Tuo tyhjyyden tunne on välillä mullekin tosi tuttu tunne, vaikka siihen ei periaatteessa pitäisi olla mitään syytä. Ja heti perään kaikki muu, mitä kirjoitit - kaipaa ensin vähän pureskelua ja pohdintaa ennen, kuin osaan tarkasti sanoittaa mitä kaikkia ajatuksia mun mielessä lähti jylläämään. Koitan ehtiä palata tähän lähiaikoina!

    Vielä kerran: ihanaa, että palasit! Pus 😘 t: Emma kännykältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten lämmitti sydäntä kuulla, että olet uskollisesti odotellut uusia postauksia. <3 Olin varma, että kukaan ei varmaan enää löydä tänne, kun tuli pidettyä niin pitkä tauko. Mutta se tuli tarpeeseen, kun piti saada selvitellä päätä. 😊

      Tyhjyyden tunne on vaivannut minuakin aiemmin, mutta ei noin perustavanlaatuisesti ja kokonaisvaltaisesti kuin tuolla Aasiassa. Yritä siinä sitten lomailla ja olla uteliaalla ja seikkailullisella mielellä. No, gintonicit auttoivat hieman. ;-D

      Ihanaa, että kirjoittelit ja olet jaksanut odotella. Pus ja halaus! 😘

      Poista
  6. No huh! Kiitos! En osaa edes kommentoida mitään järkevää..mutta olipa tunteisiin käyvää tekstiä.
    Olen niin onnellinen puolestasi kun olet tuollaisen rauhan löytänyt sydämeesi ja sieluusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minusta oikein järkevä kommentti. 😊 Ihana, että jätit puumerkkiä, ja kiitos lämpimistä ajatuksista. <3

      Rauha on vielä valitettavasti osa-aikainen vieras, ja suuren osan aikaa häröilen ihan entiseen malliin. :-D Mutta ehkä ajan myötä rauhan määrä lisääntyy ja häröilyn vähentyy?

      Aurinkoista toukokuun jatkoa!

      Poista
  7. Aaah. ♥
    Ihanaa, kun palasit! Mä tavallaan ymmärrän tyhjyyden tunteen, vaikkakin varmasti erilailla, kuin sinä. Päivät valuu hukkaan jne.
    Täällä on ensi sunnuntaina isojen pihojen pihakirppistelyt (muistanet suunnan?). Saatan nököttää "omalla" pihalla, jos saan kasattua myytävää ennen sitä. Ja jos on sellainen fiilis, että kestän naapureita ja kiertelijöitä, mikä voi olla haastava/estävä tekijä. Kunhan ilmoitin.
    Kaikkea hyvää kesän alkuun! I'm so happy that you're back! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaistakin tyhjyyden tunnetta olen kokenut, että päivät tuntuvat valuvan hukkaan, ja se on tosiaan aika erilaista kuin tämä toinen tyhjyyden tunne. Tämä nyt kokemani tyhjyyden tunne oli tosi kokonaisvaltaista ja tuntui, että mikään ei voi ikinä täyttää sitä tyhjiötä, mikä elämässä tuntui olevan. Tai itse asiassa koko elämä tuntui olevan pelkkää tyhjiötä. Hankala selittää.

      Pihakirppistapahtuma kuulostaa kivalta! Toivottavasti ilmat suosivat. 😊 Mä en ole koskaan käynyt tuommoisessa tapahtumassa, enkä pääse nytkään, kun ollaan menossa äiteen synttäreitä juhlistamaan Ääslinnaan. Mutta kivaa viikonloppua sinulle ja menestyksekästä myyntiä, jos innostut menemään! <3 Halaus! 😘

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Todella ihana yllatys etta olet palannut takaisin, olen koko ajan katsellut koska palaat, en ole koskaan kommentoinut mutta seurannut blogiasi innoissani piiiiitkaan... Ihana kuulla etta voit paremmin, mielenkiintoisia kommentteja meditoinnista, sitahan vahan pidetaan vahan hopohopona mutta sinun kommenttisi saivat minutkin kiinnostumaan...siis mina en pida sita sellaisena, huom. Kaikkea hyvaa , jatka kirjoittelemista, taalla on yksi joka aina ilahtuu tekstistasi. (ulkosuomalainen vuodesta 1977, siis vanhus, heh)
      Ja terkkuja ukkelille (minullakin on saman niminen :)) ja tietty Nallelle iso hali.

      Poista
    2. Suuret kiitokset kommentistasi, Mame! <3 Ilahdutti kovasti. 😊

      Hih, minäkin pidin meditointia aiemmin vähän huuhaa-juttuna. Oikein huvittaa, että miten se takki kääntyi taas tässäkin asiassa. :-D Ja kyllä on täytynyt olla melkoisen paha aallonpohja, kun meikäläinen rupesi meditoimaan (ja niin se olikin). Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, tässä se taas nähtiin. Mutta en tiedä, olisinko jaksanut jatkaa meditointia noin kauan, ellei meditoinnista olisi ollut selvästi hyötyä.

      Kaikkea hyvää myös sinulle! Nalle kiittää kovasti terkuista ja lähettää pehmoisen halauksen. <3

      Poista
  9. Onpa kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Aiheutti täällä sellaisen hymyn jossa näkyy takahampaatkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, taitaa meikäläisen aivosolut olla jo kesälomilla, kun piti oikein miettiä tuota takahammasjuttua. :-D Ihana, että olet linjoilla. <3

      Poista
    2. Älysin vasta kommentin lähetettyäni että kylläpä kuulosti hiukan creepyltä :D Tarkoitin että oli niin leveä hymy että takahampaatkin näkyi.

      Poista
    3. Juu minäkin tajusin lopulta pienen pohdinnan jälkeen. 😊 Kivaa päivää!

      Poista
  10. Mahtavaa kuulla sinusta, oikein sydän läikähti ilosta kun huomasin että olet päivittänyt blogia! <3 Tunnistan hyvin nuo tyhjyyden tunteet, joiden kanssa olen itsekin painiskellut mutta pääasiassa enää en. Minulle vaikeinta on ollut hyväksyä se, että muut (en edes tiedä ketkä muut paitsi ne muutamat, jotka ovat heivanneet minut elämästään) eivät hyväksy minua tällaisena kuin olen. Turha ja perseestä. :D Mutta itse syleilen tätä elämääni nykyisellään enkä kaipaa muuta. Joskus mietin sitäkin, että pitäisi kaivata jotain muuta, että eihän tällainen käy päinsä, mutta hitto kun en vain kaipaa :D :D On hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, Elegia. Sielunsiskoni. <3

      Hyväksytyksi tulemisen tunne tai lähinnä sen puuttuminen on kyllä vaikea asia, ja olen itsekin kamppaillut sen kanssa. Hyväksyntää tulee haettua niin monella tapaa, ja kai se tarve kumpuaa jostain menneisyyden traumoista. Olen kyllä onneksi oppinut vuosien saatossa tunnistamaan tarpeen ja pärjäilemään paremmin sen kanssa, jos sitä kaivattua validointia ei tulekaan.

      Sama juttu mulla, että hyvin usein tuntuu, että elämässä pitäisi olla kaikenlaisia tavoitteita, unelmia ja viisivuotissuunnitelmia, ja kun niitä ei ole, vaan elämä riittää ihan tällaisenaan, tuntee itsensä jotenkin poikkeavaksi. Mutta toisaalta voi ajatella niinkin, että sehän on ihan hemmetin hieno juttu, jos elämä riittää sellaisena kuin se on. 😊

      Poista
  11. Kiitos meditaatio linkeistä, tutkin niitä paremmalla ajalla. Kiitos kun tulit kertomaan kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, Leena, että löysit vielä tänne! <3

      Poista
  12. Olipa ihanaa nähdä, että olet kirjoittanut tänne <3

    Tekstiäsi oli hyvä lukea, niistä alun synkistä hetkistä näihin lopun tunnelmiin. Tunnistan päässä surisevan jatkuvan puheen ja pulputuksen, niiden vaikutuksen kehoon ja tunteisiin. Olen todella iloinen, että meditointi auttaa sinua noin hyvin. Huomaan miehessäni samanlaisia muutoksia, vaikka hän on luontaisestikin todella rauhallinen. Ja omakin kokemus on, että se toimii. Juuri noin kuin kerrot, näen itseni selkeämmin, osaan olla rauhallinen tilanteissa, joissa muuten kimpaantuisin, olen seesteisempi ja tyytyväisempi elämääni. Ja sitten kysymys, meditoinko nyt. En. Olen vaan touhunnut opiskellen, ja nyt huomannut, että pääni kaipaa rauhoittumista. Onneksi ylihuomenna on kevään viimeiset opintojutut ja sitten aloitan pitkän loman. Saan viettää pitkästä aikaa kunnon loman ja ajatuksenani on näin etukäteen tehdä kävelymeditointeja päivittäin. Huvittavaa, että vaikka näen kaiken hyvän vaikutuksen miehen meditoinnissa ja tiedän omat kokemukseni, niin mitä teen itse. Odotan kesälomaa jotta voisin meditoida, hehee. Oikeastihan mun kannattaisi meditoida arkiaamuisin, enkä vasta lomaillessa :D

    Palaan postaukseesi ehkä myöhemmin, mutta tässä nyt heti näitä ensiajatuksia.

    Voi hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Birgitta. <3 Kiva kun löysit tänne vielä tauon jälkeenkin. 😊

      Nyt muistan, että taisit kertoa aiemminkin jossain toisessa yhteydessä miehesi meditoinnista. Mitäköhän minä siihen vastasin... Olin varmaan tosi ennakkoluuloinen. :-D Ja nyt ollaan tässä! Mutta ehkä meditointikin kuuluu niihin asioihin, joita ei kannata pakottaa eikä varsinkaan suorittaa, vaan meditointia pitää ryhtyä harrastamaan silloin, kun tuntee olevansa itse siihen valmis. Vaikka eihän se mitään valmistautumista vaadi, kun eihän siinä edes tehdä mitään. :-D Minä en ole kertaakaan käyttänyt meditoimiseen mitään ajastusta, vaikka jopa nuo munkit suosittelevat ajastamaan kellon, että meditaatiosta tulee riittävän mittainen (vaikka se olisikin vain 5 tai 10 minuuttia). Mulle tulee kellosta heti sellainen suorittamisen maku mieleen, ja olen yrittänyt kartella suorittamisen tunnetta meditoinnissa viimeiseen asti. Tyypillisimmin nuo mun meditoinnit kestävät 10–15 minuuttia, ja se tuntuu itselleni sopivalta ajalta (olen katsonut kellosta joskus meditoinnin jälkeen, kuinka kauan siihen meni aikaa, ja tunnen jo aika hyvin, miten pitkä aika tuo 10–15 minsaa on ilman kelloakin).

      Ja oli tosi kiva lukea kokemuksiasi meditoinnista! Kävelymeditoinnit on mulla vielä kokeilematta, mutta sellaisia lyhyitä mikromeditointeja teen päivittäin noiden perusmeditointien lisäksi. Erityisesti kaikki odotteluajat (esim. hissin, liikennevalon vaihtumisen jne.) ovat mahdottoman otollista aikaa lyhyeen meditointiin. Ja myös silloin, jos meinaa lähteä stressikäyrä nousuun, on hyvä ottaa pieni, vaikka ihan muutaman sekunnin mittainen aikalisä ja palautus tähän hetkeen.

      Aamut olisivatkin vissiin paras aika meditoimiseen, koska meditointi laskisi aamun kortisolipiikkiä, ja päivä alkaisi rauhallisesti. Minä en kuitenkaan koe aamumeditointia ollenkaan omakseni, koska kroppani kaipaa yön jälkeen ennemminkin liikettä kuin paikallaan olemista. Olenkin ruvennut joogaamaan kevyesti heti ensimmäiseksi aamulla (siitäkin haaveilin jokin aika sitten), ja se tuntuu aivan ihanalta. Tosin onhan mun joogakin eräänlaista meditaatiota, sillä yritän olla mahdollisimman läsnä enkä antaa ajatusten karata tulevaan päivään.

      Mukavia viimeisiä opiskelupäiviä ja ihanaa lomaa sinulle! 😘

      Poista
  13. Erittäin mielenkiintoinen postaus ja mahtavaa, kun kirjoitit jälleen!

    Tartun tuohon matkailuun ja siihen, että se on addiktivoivaa. Jossain vaiheessa, kun tein paljon matkatöitä, tunsin olevani elossa lähinnä tien päällä. Toimistopäivät olivat tylsiä ja keskittymiskyky alentunut ja odotin vaan seuraavaa matkaa. Piti oikein pysähtyä sen ääreen, että "normaali elämä" ei voi olla mikään matkailuelämän välipysäkki, jossa kiristellään hampaita ja toivotaan, että pääsisi taas jonnekkin. Tuosta kohtaa aloitin järjestelmällisen matkatöiden vähentämisen. Se, että elämässä on kohokohtia on mahtavaa. Mutta se kohokohtien välinenkin aika pitää olla merkityksellistä eikä vain odottamista.

    Minun versioni meditoimisesta on kauniin maiseman tuijottelu ja rauhallinen hengittely. Hätätapauksessa voi aina kaivaa jonkun vanhan matkakuvan ruudulle, jos ei löydy livenä mitään katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit, Rva Kepponen!

      Se on ihan totta, että matkailu voi olla hyvin addiktoivaa. Silloin kun asustelimme Etelä-Amerikassa, tuli matkusteltua niin paljon, että melkein tuntui vaikealta (ja tylsältä) olla pidempi ajanjakso paikallaan. Sitä vain odotti, että milloin pääsee lähtemään taas. Vaikka lentäminen on kyllä tosi kuluttavaa, ja yölennot ihan painajaismaisia...

      Ja olet niin oikeassa, että elämä ei saa olla pelkkää kohokohtien odottamista. Minäkin olin ennen sellainen, että odotin viikonloppua, kesää, jotain tulevaa tapahtumaa ja milloin mitäkin, kunnes tajusin, että en voi elää koko ajan tulevaisuudessa. Olen näköjään miettinyt näitä läsnäolon oppeja jo aiemminkin. :-D

      Maiseman katselu ja hengittely on ihan parasta meditointia! Luonto on niin rauhoittava, ja jotenkin omat murheet tuntuvat ihan typeriltä, kun katselee vaikkapa merta tai tähtitaivasta ja ajattelee, miten ihmeellinen tämä maailma on. Tuo matkakuva oli hyvä vinkki, kiitos siitä!

      Poista
  14. Mutta, mutta - mitä tapahtui hännälle? Satu Töpöhäntä vai Satu .Huiskahäntä?

    Jalo totuus: halu aiheuttaa kärsimystä. Budhalaisuuden juttuja. Ihan sama mitä haluat, kun lakkaat haluamasta vapaudut kärsimyksestä.

    Meditaatiota harrastin kun pyöräilin, ajaessa hengitys ja pyöritys oli meditatiivista, 120 iskua, 16 hengitystä minuutissa. Aja, laske sekoamatta - kumpikin lasku. illalla sitten meditoin itseni uneen, vasen isovarvas on ihan rento ja lämmin, lämpö nousee jalkaterään, oikea isovarvas ... Ajan myötä osasin tehdä rentoutuksen ja nukahtaa koko yöksi liikkumattomaksi kapealle patjalle, makuupussiin, kuin tutankhamon konsaan. Kädet ristissä samalla lailla, näin ei pussissa vedä, eikä pikku pakkanen haittaa. Kesäkuussa on joskus yöllä viileätä.

    Yksi meditatiomuoto on ilmapistooliammunta, the name of the game is the same - vakiosuoritus tuottaa vakiotuloksen. Toista siis kympin tuonutta suoritusta. Tauluntaustassa on napakympin kohdalla reikä, jonka takana on heleän äänen päästävä kovaksi karkaistu kuppi. Viritä, aseta luoti, sulje lukko, nosta ase kohti taulua, ota tähtäinkuva, laske mustan alareunaan, laukaise. Poks, Kling - osui napakymppiin. RÄMPS - osui ohi napakympistä. Kun saan viidesti tämä poks - kling-osuman toistettua, rauha valtaa mielen. Yhtään tietoista ajatusta ei käy mielessä. Automaattinen suoritus - tyhjä mieli - rauha.

    ICT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, häntäkeissiä ei ole vielä ratkaistu, mutta ehkäpä palailen siihen joskus tulevaisuudessa...

      Ja on kyllä niin pirun totta, että halu aiheuttaa kärsimystä. Haluamisessahan ei olisi mitään ongelmaa, jos voisi saada kaiken haluamansa eikä tarvitsisi koskaan pettyä, mutta ei tämä maailma sillä tavalla toimi. :-D

      Mielenkiintoisia meditointeja sinulla! Mulle kaikki tuommoiset laskemishommat aiheuttavat jostain syystä ahdistusta, ja sama juttu on kaikenlaisen kehon kuulostelun (ne ns. body scan -meditoinnit) kanssa. Jostain syystä keskittyminen siihen, miltä missäkin kehonosassa tuntuu (tai kunkin kehonosan rentouttaminen) tuntuu tosi vaikealta. Ihme, että olen pystynyt keskittymään edes tuohon hengitykseen. Arvelin etukäteen, että sekin saattaisi tuottaa vaikeuksia...

      Enpä ole koskaan ajatellut ilmapistooliammuntaa tuolta kantilta! :-D Mutta joo, miksipä ei – mikä tahansa toiminta voi olla meditatiivista, jos vain suhtautuu asiaan sillä tavalla. Ilmapistooliammunta on kyllä muuten tuttua ja ihan pirun kivaa puuhaa. Ei ole kyllä tullut vuosikausiin harrastettua.

      Poista
  15. Olet palannut!! 😍 Ja mikä upea teksti! Alussa olin toki huolissani, että mitä on tapahtunut ja onko olo helpottunut, mutta lopussa tuli niin lämmin fiilis että!

    Uskonnoista sen verran, että lukioaikana kiinnostuin maailman eri uskonnoista ja etenkin itämaisista filosofioista. Mietin, että miksi olemme tuhlanneet aikaa 9 vuotta kristinuskon jaarituksiin, kun on olemassa kaikkea näin mahtavaa! Sitten arki vei mukanaan, enkä juurikaan miettinyt uskontoja tai filosofioita.

    Kunnes pari kolme vuotta sitten olin ihan maissa. Itkuinen ja töissä tuli uupumus siihen kaikkeen, uh. Olisiko pari vuotta nyt siitä, kun jostain syystä bongasin Japanilaisuudesta kertovat kirjat ja uppouduin niihin. Miten mahtavaa! Kiehtovaa! Kokeilin meditointia, mutta ajattelin myös että se on vain mielen tyhjentämistä. Se tuntui vähän pakkopullalta. Ja verenpaineet nousi meditoidessa (!!?). Nykyään koetan muistaa mindfulnessin ja olen levollisempi. Mutta matka on vielä ihan kesken.

    Ihanaa kun palasit tänne! Jos vaan innostaa, niin kerro missä menet kaiken henkisyyden tiellä ja muutenkin. Luen aina näitä tosi mielelläni! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Thilda! 😊 Näin jälkeenpäin ajateltuna oli vain hyvä juttu, että tuli tuommoinen aallonpohja, koska se pakotti minut opettelemaan uusia eväitä elämään.

      Minäkin oli nuorempana valtavan kiinnostunut uskonnoista! En tosin muista yhtään, mitä ajattelin silloin buddhalaisuudesta, mutta jostain syystä buddhalaisuus on aina viehättänyt, ja olen ajatellut, että pitäisi perehtyä siihen paremmin. Koskaan en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi – ennen kuin nyt! Kristinuskoa olen aina vierastanut, vaikka kirkkoon kuulunkin, ja kirkotkin ovat minusta useimmiten aika kolkkoja paikkoja. Kolkot kirkot eivät saa ainakaan omia henkisiä solmujani aukeamaan, päinvastoin.

      Ihan mahtavaa, että löysit vaikeassa elämäntilanteessa japanilaiset kirjat! Minä ainakin uskon vahvasti intuitioon ja siihen, että oikeat asiat "etsiytyvät" eteemme silloin, kun niiden aika on. Ehkä sinäkin palaat meditoimaan joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu. <3

      Ja tosi hyvä kuulla, että nämä henkisyysasiat kiinnostavat, niin uskallan kirjoitella niistä ehkä joskus myöhemminkin. Meditoimiset ja muut ovat ehkä vähän sellaisia marginaaliaiheita, ja ajattelin, että viimeinenkin lukija kaikkoaa, jos kirjoittelen tämmöisistä aiheista. :-D

      Aurinkoista toukokuun jatkoa sinulle! <3

      Poista
  16. Kiitos Satu - hyvä kuulla, että voit paremmin / hyvin. Ja ihanaa, että palasit blogiisi - olipa todella kiva yllätys, kun eilen kävin kurkkaamassa, josko olisit kirjoittanut blogiin. Todella mielenkiintoista, pitää katsoa nuo videot. Itsekin olen karsastanut meditointia ja kaikenlaista hiljaista keskittymistä - olen yrittänyt touhuamalla väsyttää itseni keskittyvään tilaan. Taidan kokeilla. Hienoa, että meditointi on auttanut sinua. Kaikkea hyvää kevääseen ja kiitos hyvästä blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kuulla, että onnistuin yllättämään iloisesti. 😊

      Tuo Gelong Thubten on kyllä tosi symppis, ja minulla on hänen kirjakin kesken (A Monk's Guide To Happiness). Lainasin sen kirjastosta, mutta kirja on niin mahtava, että pitää varmaan hankkia se omaksi, että pääsen tekemään alleviivauksia ja muistiinpanoja.

      Minä olen ollut aina samanlainen, että olen mieluummin täyttänyt päiväni touhuamisella kuin istunut rauhoittumaan. Meditointi ei olisi tullut ennen kuuloonkaan, mutta niin sitä vain ihmisen mieli näköjään muuttuu!

      Kiitos sinulle kommentistasi ja ihanaa, kaunista ja lämmintä kevään jatkoa! <3

      Poista
  17. Olen lukenut blogiasi monta vuotta, tapasi kirjoittaa ja valokuvat joita julkaiset, ovat mielestäni mahtavia. Minun elämääni sinä olet tuonut sisältöä. Ajattele kuinka moni, minä mukaanlukien, odottaa sinun kirjoituksiasi! Itselläni oli kuvaamasi kaltainen masennuskausi kun vanhempani kuolivat vuoden sisällä. Sinänsä ei mikään yllätys, olivat lähes 90 vuotiaita. Mutta he olivat minun ainoa side Suomeen; olem asunut Italiassa jo yli 30 vuotta. Se kuuluisa napanuora katkesi lopullisesti. Silloin tunsin oloni tyhjäksi, tuntui että kaikki ärsytti eikä kukaan tajunnut että minulla oli huono olo. Ei ollut oikein ketään jolle oisi voinut puhua. Onneksi minulla oli paljon aikaa olla yksin. Käytin sen itseni tutkikseluun,luin kirjoja (Osho, Melillo). Pikku hiljaa oloni parani, poistin elämästäni kaiken sen mikä pahensi oloani, negatiiviset ihmiset mukaanlukien. Mielestäni minulla oli "kiltin tytön syndrooma " 😅 Olin liian ankara itseäni kohtaan, kaiken sen mitä tein piti olla täydellistä tai muuten minulla oli syyllinen olo etten ollut yrittänyt tarpeeksi . Otin liian raskaasti ulkopuolisen kritiikin. Nykyään teen just niin kuin itseäni huvittaa,kaikista pahimmille arvostelijoille olen antanut kenkää. Oloni on parempi ,olen tajunnut ettei kukaan ole minua parempi tai huonompi, olemme kaikki erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on edelleen vaikea uskoa, että tätä blogia lukee joku, saati sitten että joku odottaisi postauksiani, mutta uskottava se kai on! 😊 Edellisen postauksen jälkeen sain sähköpostejakin, joissa ihmiset kertoivat, miten paljon blogini heille merkitsee, enkä edes pysty sanoin kuvailemaan, millaisia tunteita se herätti. Minulla on ihan parhaat lukijat, eikä mene päivää, etten muistaisi olla teistä kiitollinen. <3

      Vanhempien kuolema on aina vaikea paikka, ja sinulle se oli varmasti vielä monin kerroin vaikeampi asia, kun menetit vanhempiesi myötä tavallaan myös entisen kotimaasi. Luin juuri jostain lehdestä, että monesti vanhempien kuoleman aiheuttamaa surua vähätellään, koska jos vanhemmilla on ollut jo ikää, kuolema on ollut odotettavissa – kuolemahan on luonnollinen jatkumo elämälle. Vanhempien kuollessa menettää kuitenkin tavallaan sen turvan, jonka on vanhemmiltaan saanut, ja yhtäkkiä tajuaa jotenkin tosi konkreettisesti olevansa ihan omillaan (vaikka olisi ollut aikuinen ja vastuussa omasta elämästään jo pitkään).

      Miten hieno juttu, että löysit keinot, joilla selvisit surun pahimmasta vaiheesta. <3 Uskon, että päätöksesi poistaa elämästä negatiiviset ihmiset oli täysin oikea. Elämä on ihan liian lyhyt, jotta sitä haluaisi tuhlata turhaan negatiivisuuteen ja katkeruuteen. Ihmisellä on todellakin oikeus valita ne ihmiset, joiden haluaa kuuluvan lähipiiriinsä.

      Olet kyllä oppinut isoja ja tärkeitä asioita itsestäsi ja muista. Minä tunnen edelleen tosi usein huonommuudentunteita joihinkin toisiin ihmisiin verrattuna (syitähän löytyy aina!), ja matka on tuolta osalta vielä aika kesken. Mutta iso edistysaskel on jo se, että tunnistan sen hetken, milloin vertaan itseäni johonkin toiseen, eikä vertailu pääse menemään enää niin usein tunteisiin.

      Kaunista kevään jatkoa sinulle, Katariina, ja lämmin kiitos kommentistasi! 😊

      Poista
  18. Ihanaa, että olet palannut, ihanaa että olet 🤗

    VastaaPoista
  19. Ihanaa että palasit. Kirjoituksesi saavat aina omatkin aivoni ajattelemaan asioita eri kantilta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, miten mahtava kuulla! 🤗 Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  20. Todella, todella hieno kirjoitus Satu <3. Tätä lukiessa tuli itsellekin hirmu levollinen olo ja tunne siitä, että ei ole kiire minnekään.

    Olen tosi onnellinen tuosta saavuttamastasi rauhasta, joka on lukemani perusteella hyvin samanlainen olotila kuin se, jollaista itsekin olen viimeisten kuukausien aikana kokenut. Juuri sitä, että tuntuu hyvältä elää hetkessä (klisee, mutta totta) ja ottaa asia kerrallaan miettimättä seuraavaa velvollisuutta tai jotain mitä on päättänyt ihan vapaaehtoisesti tehdä. Entinen minä kun olisi stressannut kaikkea sitä, mitä on kesken tai edessäpäin.

    Ja kiitollisuus elämää kohtaan on myös korostunut entisestään. Siitä mulla ei ole koskaan puutetta johtuen ihan lähtökohdistani, joiden perusteella pelkkä syntymänjälkeinen eloonjäämiseni oli ihme, mutta nyt sitä tulee usein koettua sellaista erityisen syvää kiitollisuutta ja onnen tunnetta ihan jossain tavallisessa hetkessä. Vaikkapa tylsää kaurapuuroa syödessä.

    Myös leposykkeen lasku ja parantuneet unet tuntuu ihan joltain uskomattomalta lahjalta pätkäuniin ja varmaankin kestostressin mukanaan tuomiin sydämentykytyksiin tottuneelle.

    Kiitos ihan hirveän paljon, että kirjoitit tämän. Kosketti syvältä, mutta voimaannuttavalla (sori :)) hyvällä tavalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttini sisälsi vain pienen murto-osan siitä, mitä oikeasti haluaisin kirjoittaa, mutta asiat ei tule tällä hetkellä päästä ulos riittävän sujuvasti.

      Tuli kuitenkin tunne, että halusin kertoa kirjasta, joka teki itseeni tosi ison vaikutuksen (kuuntelin sen Bookbeatin äänikirjana ja lukija oli miellyttävä) ja joka liippaa aiheeltaan hyvin läheltä tätä mitä itsekin kirjoitit. Se on Björn Natthiko Lindebladin kirja "Saatan olla väärässä".
      Voi olla sinulle tuttukin ja jos ei ole, en missään nimessä tuputa, mutta en myöskään olisi saanut rauhaa, ellen olisi palannut kertomaan tätä.

      Poista
    2. Olipa ihana kuulla, että kirjoitukseni kosketti. Kiitos, Annukka. 🤗 Arvostan mielipidettäsi aina suuresti. <3

      Minä puolestani olen tosi onnellinen siitä, että sinulla on rauhallinen ja seesteinen olotila. Ihminen kun saa luotua niin paljon ihan turhaa stressiä kaikesta mahdollisesta, ja mitä enemmän pystyy elämään hetkessä, sitä vähemmän jää aikaa ja mahdollisuutta pyöritellä menneitä tai maalailla tulevia. Mulla on vielä prosessi kesken, ja herkästi meinaan palata vanhaan käytökseen etenkin silloin, jos olen väsynyt tai on kipua. Mutta yhä useammin pystyn palauttamaan itseeni hetkeen silloinkin. Ja oma mieliala voi olla niin pienestä kiinni, ja pienikin toiselle sanottu ystävällinen sana tai hymy muuttavat hetkessä omankin olon paremmaksi.

      Mä olen ollut tosi huono olemaan kiitollinen mistään (kauhea sanoa näin, mutta totta se on), koska olen yhdistänyt kiitollisuuden aina kiitollisuuspäiväkirjoihin ja vastaaviin "teennäisiin" asioihin. Mutta nyt olen tajunnut, että kiitollisuudenaiheiden (siis tosi pienten ja yksinkertaistenkin) huomaaminen vaikuttaa todella paljon. Jos elämästä ei itse nosta hyviä asioita esille, elämä on vain sellaista harmaata massaa.

      Ja kiitos kirjavinkistä! Luinkin tuosta kirjasta jostain ja ajattelin kiinnostavaksi, mutta se jäi ajatuksen asteelle. Nyt kävin kumminkin laittamassa sen kirjastosta varaukseen! Ei ollut varausjonossa kuin 82 ennen minua, joten voisin toivoa saavani kirjan kuukaudessa.

      Kaunista ja kaikin puolin ihanaa kevään ja kesän jatkoa, Annukka. Kiva, että kirjoittelit ajatuksistasi. 😘

      P.S. Ja sana voimaannuttava on vaan joskus niin osuva, vaikka se onkin niin pirun ärsyttävä. 😅

      Poista
  21. emmää osaa mitään sanoa
    <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis mitään semmoista, mitä joku jo ei olisi yllä sanonut. :)

      Poista
    2. Hih, ihana sinä. <3 Kiitos, että kävit vierailulla! 😘

      Poista
  22. Voimaannuttava jaxuhali täältäkin! 😁 Olipas ihana viikonlopun aloitus huomata, että olet taas kirjoitellut. Ja ihanaa, että olet voittanut tyhjyyden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja onnea uuteen kotiin!

      Poista
    2. Kiitos voimaannuttavasta jaxuhalista! 🤭 Ja kommentista ja kaikesta muustakin! 🤗 Kaikkea mukavaa viikonloppuusi!

      Poista
  23. Onpa ihanaa kuulla sinusta pitkästä aikaa Satu❤️Olen pahoillani ettet pystynyt nauttimaan matkoistanne Vietnamissa ja Thaimaassa (mikä näkymä hotellista)mutta ilahduttavaa kuulla että olet onnistunut tekemään matkan itseesi ja löytänyt tavan j8ka aiheuttaa hyvää oloa ja karkoittaa tyhjyyden tunteen Itsekin olen välillä meditoinut.Onnea teille uuteen kotiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael. <3 Ihana kuulla, että olet edelleen langoilla. 😘

      Hotellista oli kyllä ihan mahtavat näkymät, ja club loungesta oli vielä hienommat näköalat (oli muistaakseni kerroksessa 71 tms.). Ei siis mitään valittamista. 😊

      Kaikkea hyvää sinulle, ja iloa arkeesi!

      Poista
  24. Ikäväni helpotti - ihana SINÄ, kun avauduit ja kirjoitit upeasti, koskettavasti ja oikean ihmisen oikeilla ajatuksilla. Lainaan nyt jopa tekstiäsi tähän, mutta tämä on paras koskaan näkemäni meditoinnin selvennys, avaus, analyysi:

    "Meditoimiseen kuuluu kolme vaihetta: hengitykseen keskittyminen, ajatusten huomaaminen ja hengitykseen palaaminen. Hengitykseen keskittyminen on eräänlainen perustila, jolloin ihminen on täysin läsnä tässä hetkessä eikä mieli harhaile tulevassa eikä menneessä. Pystymme olemaan täysin läsnä kuitenkin vain rajallisen ajan, sillä hetken päästä ajatukset ovatkin lipsahtaneet johonkin kauppalistaan, huomiseen työpäivään tai siihen, mitä ruokaa tänään laittaisi. Keskittymisen herpaantuminen ja ajatusten huomaaminen on täysin normaalia ja itse asiassa välttämätön osa meditointia. Se kertoo vain siitä, että tietoisuutemme on herännyt. Näin voimme palauttaa mielen taas tähän hetkeen ja hengitykseen. Meditoiminen perustuu juuri tähän vuorotteluun näiden kolmen vaiheen – hengityksen (eli läsnäolon), ajatusten huomaamisen ja hengitykseen palaamisen – välillä, eikä päätä ole todellakaan tarkoitus pitää tyhjänä ajatuksista.

    Klisee sekin, että: "Kaikella on tarkoituksensa!", mutta ehkä juuri Vietnam pagodoineen tarvittiin tähän. Ihanaa että olet löytänyt itsellesi sopivan ajattelunvirran - iloa/tyytyväisyyttä tekemistäsi asioista - tai tekemättömyydestä. Aina niin soisi, että kukin löytäisi ne omat mielenkiinnonkohteensa ja voisi sisällyttää niitä päiviinsä, tunteihinsa entistä enemmän. Elämän sisältö kun on jokaisella meillä niin erilainen ja se on niin ihanaa - täällä olisi tosi tylsää samanlaisten kanssa.

    On siitä tainnut olla "puhettakin", että minulla/meillä on side Vietnamiin ja Buddhalaisuuteen. Toinen vävymme on Vietnamilainen ja buddhalaisuus näkyy perheen arjessa - muistan aina heidän ensimmäisen lapsen 1-vuotissyntymäpäivän... ihmettelin ketä kaikkia sinne on tulossa, kun pitkä pöytä oli katettu niin kauniisti kera 12 riisikulhon.

    Apua - varmaan korviasi tai poskiasi (kummalla sitten reagoitkaan=) kuumottaa, sillä ensin varmaan tunnin luin (kun piti tankata oikein keskittyneesti kunnolla) antaumuksella uusia postauksia ja hymyilin koko ajan, kun olet palannut (kuten alussa kirjoitin, oli IKÄVÄ) ja nyt en osaa itse lopettaa kommenttiani.
    Halaus juuri päivään tähän ja asioihisi joita sisällytät siihen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Repolainen. 😍 Tätä oli niin ihana lukea. Olen taas kovin kiitollinen siitä, että minulla on sellaisia lukijoita kuin sinä. ❤️

      Ja mahtava juttu, jos onnistuin kirjoittamaan meditoinnista sinua miellyttävällä tavalla. Tämä meditointihomma on toki mulla vielä ihan alkutekijöissään, mutta ihmeen hyvin se on kulkenut elämässä mukana, ja olen harjoittanut sitä säännöllisesti päivittäin, vaikka elämässä on ollutkin kaikenlaista säätöä. Ehkäpä meditointi auttoi noihin muuttojuttuihinkin, enkä stressannut sen ansiosta muutosta niin paljon kuin ennen. Itse asiassa muutto oli jopa "terapeuttinen" kokemus. :-D

      Minä olen aina ollut sitä mieltä, että kaikella on todellakin tarkoituksensa ja että kaikki tapahtuu jostain syystä. En tiedä, olisinko koskaan päätynyt meditoimaan, jos en olisi käynyt Vietnamissa. Matka ja ne pagodat jotenkin avasivat tietä tulevalle.

      On kyllä rikkaus, kun perheeseen kuuluu eri uskonnon ja/tai kulttuurin edustajia. Miten paljon voimme heiltä oppiakaan, kun vain pitää mielen avoimena!

      Olen niin iloinen, että löysit vielä tänne! Kaikkea hyvää sinun päivääsi ja viikkoosi – sekä tietenkin myös kesääsi! Pus ja halaus! 😘

      Poista
  25. Ihanaa, että olet palannut! Olen seurannut blogiasi vuosia, vaikka olen huono kommentoimaan. On ilo lukea meditaatiokokemuksistasi. Meditaation harjoittajana ja -opettajana voi vain ihmetellä ja ihailla, kuinka syvällisesti osaat kirjoittaa ja kuinka hyvin olet niin lyhyessä ajassa päässyt meditaation ytimeen! Matkalla kaikki me ollaan eikä mielenrauhan tavoittelu ole yhtään hassumpi tapa viettää loppuelämää.😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä, mitä tähän vastaisin, kun olen niin hämmentynyt – hyvässä mielessä siis. ❤️ On ihan huikeaa saada tuollaista palautetta, joten lämmin kiitos siitä ja kommentistasi muutenkin! Mielenrauhan voi löytää varmasti monella tapaa, mutta meditointi on mielestäni kyllä yksi parhaista keinoista. Aurinkoista ja onnellista kesää! 😊

      Poista
  26. Sä olet takaisin blogissa!!! Kävin niin monesti katsomassa josko kuitenkin jatkaisit, että välillä ihan hävetti. Olen iloinen puolestasi kun olet löytänyt rauhan ja tyhjä olo on poissa. Kiva kun taas kirjoittelet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä ollaan. Ja ihana, että sinäkin olet. ❤️ Kiitos, että olet jaksanut käydä uskollisesti kurkkimassa blogia. 🤗

      Aurinkoista kesää!

      Poista
  27. Olen ehtinyt niin vähän lukea blogeja, että huomasin päivittelysikin vasta nyt! Kiva että palasit 😊
    Rauhoittuminen ja asioiden ottaminen rauhallisesti on aina hyvä juttu, jos sellaiseen pystyy. Huomaan työpäivienkin sujuvan paremmin ja asioiden ratkeavan, kun en ala turhaan hermoilla heti töihin päästyäni.
    Toivottavasti olosi kohenee 👀 T. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit vielä tänne, Sartsa! ❤️ Minultakin on blogien lukeminen jäänyt viime kuukausina, mutta täytyy yrittää päästä pikkuhiljaa kärryille.

      Tuo on niin totta, että asioiden rauhallisesti ottaminen kannattaa aina. Pystyy ajattelemaan paremmin johdonmukaisesti jne. Itse olen ollut aina varsin nopeasti kiihtyvä – niin hyvässä kuin pahassakin – mikä on kyllä pidemmän päälle aika rasittavaa.

      Kiitos, ja kivaa kesän jatkoa! 🤗

      Poista
  28. Mahtava tunne kun huomasin että olet palannut kirjoittelemaan kuulumisiasi. Välillä toivorikkaana käynyt kurkkimassa josko jotain. Ihana kuulla että olet löytänyt mielenrauhan meditoinnin avulla. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä mitä uskonto suuntaa ihminen edustaa tai uskoo, kunhan saa siitä itselleen tasapainoa elämään. Tuo elämän hukkaan valuminen on niin lamauttava tunne. Itseasiassa tänä aamuna töistä tullessa ajattelin tätä. Vuoden ajat, vuodet seuraavat toisiaan nopeammalla ja nopeammalla tempolla. Tuntuu joskus, että elämä vaan soljuu ohitse.
    Mutta ennen kaikkea, huikeaa että olet palannut. Sulla on niin äärettömän hyvä taito pukea sanoiksi monia asioita ja olet ihana ja aito <3
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana lukea tätä. 🥰 Ja ihana että löysit tänne vielä pitkän tauon jälkeenkin!

      Minä olen ihan samaa mieltä, että ei ole väliä, mitä uskontokuntaa kukakin "kannattaa". Anoppihan on sitä mieltä, että kaikki uskonnot ovat loppujen lopuksi yksi ja sama asia, sillä kaikissa uskonnoissa on samat periaatteet ja ideat (lähimmäisen kunnioitus jne.).

      Kunpa ajan voisi pysäyttää, mutta aika vaan menee eteenpäin, vaikka ei tekisi muuta kuin istuisi ja ihmettelisi. Pitäisi jotenkin oppia elämään täysillä jokainen minuutti, mutta ihan liian usein ajatukset ovat tulevassa tai menneessä, ja sekin hetki on menetetty.

      Lämmin kiitos sinulle! ❤️ Tällä alkoi päivä ihanasti. Pus ja hali! 😘 🤗

      Poista
  29. Tulin pitkästä aikaa katsomaan mitä blogimaailmassa tapahtuu ja ihanaa että olet tehnyt paluun ja vielä näin uskomattoman hienolla asialla! Meinasin itku päästä, olen todella iloinen puolestasi että olet uskaltanut päästää irti ja lähteä tutkimaan omaa henkistä polkuasi. Blogiasi on aina ollut ilo lukea, en edes tiedä kuinka kauan olen täällä käynyt, aina?
    - Minja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, Minja, miten ihana oli lukea kommenttiasi. ❤️ Olen kiitollinen myötäelämisestäsi sekä siitä, että olet jaksanut pysyä blogini matkassa niin pitkään. Kaikkea hyvää elämääsi!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3