Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Seksi myy?

Santa Cruzissa on ollut meneillään viime perjantaista lähtien Expocruz eli kansainväliset messut. Expocruz on kaupungin vuoden suurin tapahtuma, ja se kerää vuosittain lähes puoli miljoonaa kävijää. Olihan se siis meidänkin lähdettävä katsomaan, miltä bolivialaisessa messutapahtumassa näyttää.

Etukäteen suurin ihmetyksen aihe oli se, että tapahtuma on auki vain iltaisin, arkisin kello 18–24 ja viikonloppuisin 17–24. Olen tottunut käymään messuilla päiväsaikaan, ja tuntui oudolta ajatukselta lähteä kuppelehtimaan messuille iltamyöhään. Nyt kun olen käynyt messuilla, ymmärrän mahdollisen syynkin siihen, miksi Expocruz on iltatapahtuma: se järjestetään suureksi osaksi ulkotilassa, ja tuskin kukaan jaksaisi seisoa paahtavassa auringonpaisteessa tunnista toiseen.

Tervetuloa! Tästä se alkaa!

Heti portilla oli rokotuspiste. Tuosta olisi saanut tuhkarokkorotuksen.

Olin ladannut kännykkään Expocruzin appsin, josta näkyi alueen kartta, mutta aika pian selvisi, että kartalla ei tehnyt juuri mitään, kun se oli niin ylimalkainen. Kiertelimme siis aika summamutikassa, mutta pari paikkaa toivoin näkeväni: eläimet (olin lukenut lehdestä, että alueella oli myös jotain eläimiä) sekä Euroopan unionin paviljongin.


Messuilla järjestetään päivittäin monenlaista ohjelmaa, mutta olimme paikalla niin aikaisin, että esiintymislava oli vielä tyhjä.

Täällä ollaan.

Suuntasimme ensimmäiseksi Aasian eli tarkemmin sanottuna Kiinan paviljonkiin. Aasian paviljongin, kuten kaikkien muidenkin, edessä seisoi vartioimassa kaksi sotilaspoliisia.

Kylmäsäilytys, mikä se on?
Kiina on yhtä kuin nuudelit – ja Choco Pie.
Jäi tukka aamulla kampaamatta.

Heti ensi hetkestä jouduin ihmettelemään taas samaa asiaa kuin aiemminkin bolivialaisissa tapahtumissa, nimittäin naisia. Täällä kun ei voi näköjään esitellä mitään, ellei tuotteen tai kojun edessä ole vähintään muutama mahdollisimman pieniin ja vartalonmyötäisiin vaatteisiin pukeutunutta kaunista naista. Kirjoittelin samasta asiasta aiemmin viereisen Beauty Plaza -ostoskeskuksen avajaisissa käytyäni, ja pohdin jo silloin, että jos tämä ei ole naisten esineellistämistä, niin mikä sitten on.

En voi mitenkään ymmärtää näiden naisten funktiota, sillä vaikka jotkut naisista jakoivat esitteitä tai vastaavia, suurimman osan tehtävänä näytti vain olevan seisoa ja näyttää kauniilta. Minulle tulee suomalaisena naisena tuollaisesta hirveän vaivaantunut olo, mutta en tiedä, miten täkäläiset naiset mahtavat asian kokea. Ehkä he ovat kasvaneet tällaiseen naisen esineellistämiseen ja kokevat asian ihan luonnollisena, tai ainakin tavallisena? Miehet ilmeisesti kuitenkin tykkäävät, koska ei kai naisia muuten tuollaisessa koristamistarkoituksessa käytettäisi. Sitä jäin pohtimaan, oletetaanko naisten myös edistävän myyntiä jollakin tavalla, ja saako kaunis nainen miesten (osto)halut heräämään tyyliin "kun viisari värähtää, niin lompakko aukeaa".

Linja-autoja ja leninkejä.
Renkaita ja leninkejä.
Ivanka Trumphan se siellä.
Rohkeimmat kuvauttavat itsensä neitokaisten kanssa.

Aika pian kävi ilmi, että näiltä messuilta saattoi odottaa mitä tahansa. Kun Expocruzilla ei ole mitään tarkkaan rajattua teemaa, vaan näytteillä on kaikkea linja-autoista kosmetiikkaan ja maataloudesta turismiin, vastaan saattaa tulla kovinkin yllättäviä juttuja.

Santa Cruzin uusi kaupunkibussi.




Sama sisältä.
Kirppushampoota koirille.
Projektoreita.
Hautapaikkoja luksushautausmaalla.
Asuntovaunuja.

Kenkiä (bolivialaiseen tyyliin jättimäisillä koroilla).
Täällähän on pullat jo melkein uunissa.
Seinäkiipeilyä Bolivian lipun väreissä.
 
Paikalla oli väkeä aivan valtavasti, ja kun jokaisesta kojusta tuli jonkinlaista kovaäänistä musiikkia, meteli oli melkoinen.











En tiedä, olivatko he messuvieraita vai näyttelyrekvisiittaa?!
USA:n paviljongille oli jonoa, joten jätimme paviljongin suosiolla välistä, kun emme jaksaneet jonottaa. Jenkeillä oli jokin avaruusteema, että siinä mielessä olisi kyllä kiinnostanut.
Hus pois tieltä! Mie lakaisen nyt tästä.
Maistiaisia oli jos jonkinlaisia.


Maistoin tuota oikeanpuolimmaista juomaa, vaikka ei ollut aavistustakaan, mitä se oli. Kysyin kyllä naiselta, mutta en ymmärtänyt vastausta. Juoma oli lämmintä ja paksua, ja maku muistutti etäisesti jotakin tuttua, mutta en saa päähäni, mitä.


Kaljaa.

 Sitten näin jotain, mitä olin odottanut kovasti. Eläimiä!





Ukkelikin innostui, mutta eri syystä. Hän nimittäin huomasi, että nämähän olivat Intiasta peräisin olevaa karjarotua, joka on nimetty ukkelin kotikaupungin (Nellore) mukaan. Suomessa nämä veijarit tunnetaan kai seebuina.

Vaikka seebut olivat niskakyttyröineen aika hurjan näköisiä ja aivan valtavan suuria, ne olivat silti ilmeisen lempeitä otuksia.



Mie menin äitin hännän alle turvaan!
Ensiriemastukseni vaihtui pian apeuteen, kun ajattelin, että eläimet joutuivat olemaan tuolla ihmisten töllisteltävinä päivästä toiseen. Varmaan aika stressaavaa eläimille?

Yksi yritti syödä katosta roikkuvaa plakaattia.
Meneillään oli myös jonkinlainen seebujen esittelykierros, ja kuvasin siitä pienen videon.



Piti kuitenkin päästä yhteiskuvaan yhden eläimen kanssa, vaikka jännitti hirveästi, että otus pistelee minut poskeensa.   

Ota nyt äkkiä se kuva!
Yritin myös ottaa yhteisselfietä yhden seebun kanssa, mutta homma jäi yritykseksi, sillä otus oli hamunnut paidanhihani suuhunsa, ennen kuin olin saanut kännykkää edes kuvausasentoon. Yksi mies seuraili touhujani, ja olin ilmeisen hupaisa näky, kun miestä nauratti niin kovasti.

Euroopan unioni paviljonki löytyi alueen perimmäisestä nurkasta, ja se tarjosi hämmästeltävää yllin kyllin.


Esitteillä oli aika paljon kaljaa ja muita alkoholijuomia sekä niin marginaalisia tuotteita, etten voinut kuin miettiä, millä perusteilla juuri nämä yritykset olivat päätyneet Expocruziin.

Tsekin näyttelyosasto oli kuin baaritiski. Tarjolla oli tietenkin tsekkiläisiä oluita.
Hinnat on ainakin selvästi merkitty.
Venäjän näyttelyosastolla esiteltiin Gazpromin maakaasu- ja öljykonsernia.
Guca-nukkeja Espanjasta.
Tästä mukaan näppärä 36 kilon kuivausrumpu.
Nyt olisi patukkaa tarjolla.


Suomea ei näytteilleasettajissa ollut, mikä oli ehkä hyväkin. Vähän hirvittää ajatella, mitä Suomesta olisi ollut esitteillä. Ehkä Finlandia-votkaa, kun nimikin oli tehty jo juustolla tutuksi?

Vietimme Expocruzissa vajaat pari tuntia ja totesimme sitten, että eiköhän tämä ole nähty. Mukaamme ei tarttunut mitään muuta kuin yksi pussi suolapaloja, mutta kokemus oli kerrassaan ainutlaatuinen ja mieleenpainuva. Ymmärrän nyt myös paremmin, miksi Expocruz on niin suosittu: siellä on ihan kaikkea, ja koska alueella on myös runsaasti ravintoloita ja baareja, ihmiset tulevat Expocruziin ajan kanssa ja viettävät siellä koko illan. Muunlaista yritteliäisyyttäkin löytyy: luin toissapäivänä lehdestä, että kaksi naista oli pidätetty Expocruzissa siksi, että heiltä oli löytynyt väärennettyjä kaljalipukkeita.

Lopuksi vielä pieni pätkä messuilla nähdystä lasten musiikkiesityksestä.



18 kommenttia:

  1. Vaikuttavat lämpimiltä nuo patukka miesten puvut - voisi tulla lämmin ! Meillä joskus joku markkinointi heppu ehdotti nuorten näyttävien naisten vuokraamista isoon näyttelyyn. Taisin pyöritellä sen verran silmiä, että taitavat odottaa minun eläkkeelle jäämistä ennen kuin se tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla löi ensin tyhjää, että mitkä patukkamiehet. :) Mutta tosiaan, onhan nuo patukat aika silmiinpistävät. Ja kuuma miehillä varmasti oli, sillä tällä viikolla on ollut iltaisinkin vielä tosi lämmin.

      Teidän markkinoinheppu oli vissiin käynyt ottamassa mallia Etelä-Amerikasta. :-)

      Poista
  2. Mä jäin miettimään, että miten Rahapaja ja Ritterin suklaat liittyy toisiinsa? No mutta, olipa tosiaan erikoinen messutapahtuma, itse ehkä kaipaisin messuvieraana jotain yhtenevää teemaa. Toki jos liput on edulliset, niin väliäkös sitten, mutta esim. suomalaisilla messulippuhinnoilla en menis onnea kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en nyt ymmärtänyt tuota Rahapaja-juttua. Oonpas mie taas pihalla. :-)

      Toisaalta sellainen yhtenäinen teema olisi kiva, koska silloin tietäisi jo etukäteen, onko messuilla jotain itseään kiinnostavaa vai ei. Muuten on tosiaan aikamoista hakuammuntaa, vaikka ainahan sitä voi yllättyä positiivisesti. Liput tuonne maksoivat 50 bolivianosia (6.6 euroa), eli suomalaisittain ajatellen olivat varmaan aika halvat, mutta täkäläisittäin ajatellen minusta vähän kalliit. Kyllä sillä rahalla pitää jo viettääkin messuilla koko ilta. :-)

      Poista
    2. Nii noilla patukka-Ritter-suklaa-ukoilla on Rahapaja-tv-sarjan hahmojen puvut... Ainakin mun nähdäkseni. Ja nehän on kuin jonkun pankkiholvin edessä.

      Poista
    3. Googletin Rahapajan, ja niinpä tosiaan onkin. Ei aavistustakaan, miten liittyyvät Ritter-patukoihin! Noilla messuilla ei yllätä, vaikka eivät liittyisi mitenkään. :-)

      Poista
  3. Kivaa kun kaikille jotain , hyvin se ilta tuola menis 😊 Filmin perusteella ei ollu edes ahdasta, hyvin pääsi näköjään kävelemään 😊 Tukholman messuilla on aina niin ahdasta 😤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta väkeä oli aika paljon, mutta väenpaljouskin on tietysti suhteellista. :-) Nyt kun muistelen, niin minäkin olen ollut jollain messuilla, joilla väkeä oli niin paljon, ettei eteenpäin meinannut päästä. Se ei ole kyllä yhtään kivaa. Toisaalta sekään ei ole kivaa, jos on messuilla melkein yksin. :-D

      Poista
  4. Olipa mielenkiintoiset ja kaikille jotain -messut, tuolla olisi ollut kiva kävellä, suosikkini tuo leipomo ja sebut:)
    Ymmärrän hyvin että illalla, kun on kuumaa, sama oli täällä tällä viikolla thaimaalaisessa tapahtumassa, jossa kaikki mielenkiintoinen olisi ollut myöhempään enkä jaksanut jäädä katsomaan.
    Tuo etelä-amerikkaisten naisten esineellistäminen on tuttua myös Venezuelan ajoilta.Muuten, se Kolumbiassa asunut/asuva kaveri kertoi ihan pokkana että suurin osa kolumbialaisista naisista haluaa olla maksettuja naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sitten samat suosikit! Minäkin tykkäsin seebuista (olivat hurjasta ulkonäöstään huolimatta tosi suloisia ja lempeitä) ja leipomosta, ja noista keittiöjutuista muutenkin. Olisin voinut viettää keittiöjuttujen parissa kauemminkin, mutta ukkelilla oli kiire eteenpäin. :-(

      Olin Intiassa kerran jossain vihannes-/hedelmätapahtumassa, joka järjestettiin päivällä ja ulkona, ja oli kyllä aika kaameaa, kun aurinko paahtoi täydeltä terältä. En ymmärrä, miten näytteilleasettajat jaksoivat olla siinä kuumuudessa.

      Oho. Kuulostaa minusta aika uskomattomalta, että suurin osa kolumbialaisista naisista haluaisi olla maksettuja naisia, mutta kaverisi varmaan tietää paremmin, kun on asunut maassa ilmeisen pitkään. Minä en ole vielä oikein päässyt selville, millainen kolumbialainen nainen on, enkä tiedä osaisinko oikein edes yleistää, kun naiset tuntuvat olevan niin erilaisia jo eri puolilla Medelliniäkin.

      Poista
    2. En tiedä jos ihan suurin osa, mutta aika monta kuitenkin.Törmäsin sellaisiin myös Venezuelassa...

      Poista
    3. Uskon kyllä, että tuo on hyvinkin mahdollista. Sitä on vaan niin jumittunut omaan ajatusmaailmaansa, kun on elänyt koko elämänsä aivan toisenlaisessa kulttuurissa, että tuollaista on vähän vaikea käsittää.

      Poista
  5. Lehmikset ihania <3 mutta muutoin olisi varmaan käämi multa kärähtänny ;-D melkoinen sekametelisoppa. Sulla ihana vaatetus tuolla, varsinkin toi paita (peukutus)

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D :-D Mietin, että oliko mitään, mitä tuolla ei olisi ollut, mutta sitten keksin: siellä ei ollut mitään terveydenhuollon juttuja (paitsi tuo rokotuspiste). Tai ainakaan minun silmiini ei osunut mitään sellaista.

      Kiitos. <3 Paita taitaa olla Kolumbiasta kotoisin. Kaula-aukko on sen verran avonainen, ettei parane hirveästi kumarrella - mikä tuppaa aina multa välillä unohtumaan. Mutta mitä väliä; eivätköhän kaikki ole nähneet elämänsä aikana jonkinlaiset tissit. :-D

      Poista
  6. Mulla meni nyt vähän messut ohi, kun jäin vaan katsomaan tuota sun kuvaa, josta mietin, että sulla on kyllä aina niin kivoja ja just sun näköisiä vaatteita (ja useimmiten just hame, joiden käytön olen itse näköjään unohtanut kokonaan, osin kelien takia ja osin siksi, ettei enää tunnu löytyvän mistää mieluisia). Ja korvakorutkin on niin kauniit. Näyttävät, mutta silti tavallaan sopivan huomaamattomat. Niitäkään en osaa itse käyttää, vaan on aina ne mahdollisimman tylsät nappikorvikset korkeintaan.

    En yhtään ihmettele, että kuvassa (se neljäs ylhäältä) taustalla istuskeleva mies sua varmasti ihaillen katselee. Ja ukkelisi on taatusti ylpeä, kun sun kanssa kulkee.

    Sori nyt, kun jää messuosuuden kommentointi laihaksi, mutta veit mun silmissä ylivoimaisen voiton seebuista :)

    Terkkuja täältä kolean harmaasta tihkusadekelistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie se osaat ilahduttaa ihmistä. <3 Oli kyllä mukava herätä tällaiseen kommenttiin. :-) Tosin itse ajattelen (kuten aina!) vähän eri lailla. Tuosta neljännen kuvan taustalla näkyvästä miehestäkin ajattelin, että hän katsoo närkästyneenä, että emme kai vain kuvaa häntä. Saman asian voi näköjään tulkita niin kovin monella eri tavalla. :-D

      Tykkään käyttää täällä etelän maissa tosi paljon hameita, koska ne ovat niin paljon mukavampia kuin housut. Suomessa hamesesonki on harmillisen lyhyt, joten siellä minäkin käytän vähemmän hameita. Täällä Santa Cruzissa on myös kiva, kun täällä ketään ei kiinnosta, miten pienissä vaatteissa täällä kuljeskelee, ja käytänkin täällä aika paljon minihameita (tuo kuvassa näkyvä hame on vielä aika pitkä ;-)). Medellin on paljon konservatiivisempi paikka, ja siellä saa hyvin pitkiä silmäyksiä, jos kulkee kovin pienissä vaatteissa.

      Mulla oli korvisten kanssa aiemmin ihan sama juttu kuin sulla, että käytin vain pieniä nappikorviksia tai vielä mieluummin en käyttänyt korviksia lainkaan. Mutta sitten tuossa vuosi, pari sitten tapahtui jotain, ja nyt korvikset saavat olla mahdollisimman isot ja mielellään kimaltavatkin. :-) Nuo kuvassa näkyvät ovat tosi monikäyttöiset ja mukavat käyttää, sillä ne ovat tosi kevyet, vaikka kokoa sinänsä onkin.

      Hih, kiva kuulla, että vein voiton seebuista. ;-D

      Täälläkin on muuten nyt harmaa tihkusadekeli, vaikka lämmintä taitaa olla pikkuisen enemmän kuin siellä Suomessa (kännykkä näyttää, että 23 astetta). Loppuviikoksi onkin luvattu paljon viileämpää ja epävakaisempaa kuin mitä viime päivät ovat olleet. Toisaalta ihan hyväkin. Nyt on vaan semmoinen ongelma, että miten pääsen salille, jos sataa kaatamalla, kun eihän mulla ole edes sateenvarjoa, koska "eihän Santa Cruzissa tartte". No oli mulla repussa yksi kertakäyttösadetakki, joten jos yrittäisin kietoutua siihen, vaikka se varmaan repeytyy ensimmäisessä tuulenpuuskassa.

      Ihanaa viikon jatkoa, Annukka, ja kiitos vielä mukavasta kommentista. <3

      Poista
  7. No johan on messut! :) Kyllähän tuolla saisi aikaa vietettyä, kun ihmettelisi kaikkia kummallisuuksia. Nuo sebut olivat kyllä ihania; ei siellä varmaan olisi kauheasti ostettavaa ollut.
    Olen nyt viikonloppuna menossa niille ainoille messuille, joilla käyn melkein joka vuosi eli kotikaupungin kirjamessuille. Siellä menee valitettavasti aina rahaa. On siellä tosin mukavaa ohjelmaakin. Nyt en ole vielä ehtinyt katsoa ohjelmalehteä, mutta täytyy aina valita mitä menee kuuntelemaan, sillä niitä on niin paljon päällekkäin. Jos nyt pystyisin olemaan ostamatta itselle kirjoja, mutta taitaa olla turha toivo! Eroaatko siellä espanjan kieelt paljon eri alueilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla saisi menemään varmasti vaikka koko illan. Välillä voisi käydä syömässä/juomassa, ja sitten taas jatkaisi kiertelyä. Vähän harmitti, että jäi nuo live-esitykset näkemättä. Ties mitä mielenkiintoista siellä olisi ollut. :-D

      Minun täytyy tunnustaa, että en ole koskaan käynyt kirjamessuilla. Varmaan juuri tuosta syystä, että siellä menisi rahaa. Minä olen ikään kuin kieltänyt itseltäni kirjojen oston, kun ne jäävät minulta kuitenkin lukematta (paitsi ehkä tietokirjallisuus). Ukkelikin on lopettanut kirjojen oston, eikä hän ole koskaan ollutkaan mikään lukijatyyppi (intialaiset eivät yleensäkään ole). Siksi ihmettelin, kun hän oli kerrankin ostanut lentokentältä melkein 10 kirjaa. Kerran kun siivosin kirjahyllyämme, huomasin, että ukkeli oli ostanut vahingossa kaksi samaa kirjaa. Kaikkein huvittavinta oli se, että kirjan nimi oli "Why We Buy: The Science of Shopping". :-D

      Espanjan kieli eroaa varsin paljon eri maissa. En ole hirveästi perehtynyt Bolivian espanjaan, mutta Kolumbiassa on tosi paljon sellaisia ilmauksia, joita ei muissa maissa (ainakaan tietääkseni) ole. Tästäkin olisi kiva joskus kirjoitella. :-)

      Nautinnollisia kirjamessuja sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3