Lääketiede on edistynyt niin valtavasti, ettei terveitä ihmisiä oikeastaan enää ole.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Onko pyramidilla vessoja?

Pitkäperjantaina päätimme lähteä vähän kuljeskelemaan Barrancon kaduille. Barranco on boheemiksi mainostettu kaupunginosa Liman eteläosassa, ja se on tunnettu katutaiteestaan, värikkäistä taloistaan ja viehättävistä kaduistaan.

Kun pääsimme Barrancon keskusaukiolle, päätin ottaa yhteisselfien minusta ja ukkelista. Olin ostanut juuri ennen matkaa selfiekepin, ja nyt sitä olisi hyvä koekäyttää, kun olin muistanut ottaa sen hotellista mukaanikin! Pian kuitenkin huomasin, että keppi ei ollutkaan minulla. Olin ilmeisesti unohtanut sen taksin penkille, kun olin näpelöinyt sitä autossa tulomatkalla, tai sitten se oli pudonnut käsilaukun päältä kävellessäni jonnekin. Voi perhanan perhana. Siinä meni sekin keppi, joka oli vielä kaiken lisäksi aivan käyttämätönkin! Meikäläistä ei ole näköjään tarkoitettu selfieiden ottajaksi.

Barrancon kirjasto.




Starbucks Barrancon tyyliin.



Barrancon tunnetuin nähtävyys taitaa olla Puente de los Suspiros eli Huokausten silta. Silta rakennettiin vuonna 1876 ihan käytännön syistä eli ylittämään sillan alla kulkenut pieni joki. Nykyään sillan alla ei ole enää vettä, mutta silta on yhä vilkkaassa käytössä.


Siltaan liittyy viehättävä uskomus: jos sillan näkee ensimmäisen kerran elämässään, saa yhden toiveen, ja jos sillan pystyy ylittämään koko ajan henkeään pidättäen, toive toteutuu.

Tätä piti tietenkin kokeilla, ja vaikka sillalla oli aika paljon väkeä, pääsin kuitenkin ihan hyvin sillan päästä päähän hengittämättä. Ja totta kai myös toivoin jotakin!




Barrancossa on myös tunnettu panimopubi, Barranco Beer Company, jossa kävimme.


En oikein pitänyt paikasta, sillä se oli jotenkin kolkko, eikä olutkaan ollut minun makuuni. Illalla paikka saattaa olla kyllä tunnelmallisempi.

Kävimme matkalla myös toisessa panimopubissa, La Cerveceríassa, Liman vanhassa keskustassa. La Cervecería miellytti minua paljon enemmän, vaikka paikka olikin aika pieni.



Paikasta on mainittava sellainen huomionarvoinen seikka, että oluita sai maistella ennen ostopäätöstä. Maistoimme neljää eri olutta, ennen kuin löytyi se, josta tiesi heti, että tämä se on.

Panimon valikoimaan kuuluu 21 erilaista olutta.

Olen vasta ihan viime aikoina oppinut vertailemaan oluiden IBU-arvoa, joka kertoo oluen katkeruudesta (International Bitterness Units). Mitä korkeampi IBU-arvo on, sitä katkerampaa olut pääsääntöisesti on. En pidä kovin katkerista oluista, joten tämmöiselle krantulle IBU-arvo on olennaisen tärkeä. Tuossa valitsemassamme oluessa (numero 9 eli Dörcher Pilsener) IBU-arvo oli vain 10, kun esimerkiksi muutamassa panimon IPA-oluessa se on 90.

Kävimme Barrancossa vielä uudestaankin, yhtenä iltana, ja illalla Barrancossa oli varsin erilainen tunnelma kuin kirkkaassa päivänvalossa.







Limassa on useita vanhoja kartanoita, jotka on muutettu baareiksi, ja tunnetuin näistä taitaa olla Ayahuasca, joka sekin sijaitsee Barrancossa.

Ayahuascan sisäänkäynti.

Oleellinen osa Ayahuasca-käyntiä on kuljeskella ympäri kartanoa ja tutkiskella huoneita, jotka kaikki on sisustettu eri tavoin. Olimme paikalla heti avaamisen (eli kello kuuden) jälkeen, ja paikka näyttää siitä syystä varsin autiolta. Illan mittaan väkeä kyllä tuli.


Baaritiskejä oli ainakin viisi ja huoneita lukematon määrä, joten tuonne mahtuu useampikin janoinen. Paikka tunnetaan erityisesti pisco sour -juomista, jotka ovat muutenkin Perun erikoisuus. Pisco souriin tulee muun muassa pisco-brandya ja munanvalkuaista, ja valitsemani passionhedelmä-versio oli ihan hyvää, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää. En muutenkaan oikein pidä tätä nykyä mistään drinkkisekoituksista, vaan tykkään ennemmin puhtaista mauista.

Tässä sitä ollaan vielä varsin hyvävoimaisena Barrancon kadulla.
Yöllä kolmen aikaan heräsin siihen, että vatsaani koski, ja minulla oli hirveän huono olo. Siinä yön pimeinä tunteina mietiskelin, kummasta päästä lähtisi kohta tulemaan tavaraa – vai lähtisikö molemmista. Pari tuntia sängyssä huonovointisena kieriskeltyäni sain vastauksen: alapäästä. Onneksi ei tullut mitään massiivista ripulia (siis niin, että olisi tullut esimerkiksi sairaalareissu, kuten kerran Intiassa), vaan selvisin loppujen lopuksi aika vähällä. Huono ja hutera olo vaivasi kuitenkin koko seuraavan päivän, mikä tietenkin otti päähän, kun oli vähäisistä lomapäivistä kyse. En saanut aamiaisella alas kuin hieman kaurapuuroa, mutta sillä oli jaksettava. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun olen syönyt hotellin aamiaisella puuroa! Piti vielä tämäkin päivä nähdä.

Aamiaisen jälkeen hetken levättyäni totesin, että ei tänne ole makailemaan tultu. Jotain ohjelmaa oli keksittävä. Tunnin opastettu käyskentely Huaca Pucllana -pyramidilla keskipäivän polttavassa auringossa tuntui erinomaisen sopivalta ohjelmanumerolta, joten ei muuta kuin matkaan. Hieman toki mietitytti, että mitä jos siellä pyramidilla iskee paskahätä, mutta arvelin, että eiköhän siitäkin jotenkin selvittäisi.

Täällä sitä taas törötetään. Älysin sentään pakata kassiin pari vesipulloa. (Tulivat tarpeeseen.)






Saavuimme paikalle juuri sopivaan aikaan, sillä yksi englanninkielinen ryhmä oli lähdössä kierrokselle. Koska lipunmyynnissä kuitenkin kesti, missasimme kierroksen alusta melkein kymmenen minuuttia. Parempi kumminkin niin kuin odotella seuraavan kierroksen alkua.

Selostuksesta meni muutenkin suuri osa ohi korvien, sillä keskittymiskykyni ei ollut ihan parhaimmillaan, ja huseerasin suurimman osan ajasta omiani kameran kanssa. Onneksi korviin tarttui sentään kuitenkin jotain.


Huaca Pucllanan pyramidi on rakennettu savitiilistä, ja pyramidi on seissyt tuossa samalla paikalla jo kohta 2000 vuotta. Monelle tulee tietenkin mieleen ensimmäisenä kysymys, että kuinka on mahdollista, että sade ei ole pehmittänyt savitiiliä ja romahduttanut koko pyramidia. Vastaus kuuluu: se johtuu siitä, että Limassa ei sada juuri koskaan. Limassa sataa koko vuoden aikana vain noin 20 millimetriä, mikä tekee (oppaan mukaan) Limasta maailman toiseksi kuivimman pääkaupungin Kairon jälkeen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Helsingissä sataa keskimäärin 655 mm vuodessa, Saharan autiomaan kuivimmalla alueella Libyan aavikolla vajaat 25 mm (tieto täältä) ja Medellínissä 1 673 millimetriä – siis yli 83 kertaa enemmän kuin Limassa!

Huaca Pucllanan savitiilissä pisti silmään se, että tiiliä ei ole ladottu tavanomaisesti päällekkäin, vaan tiilet on laitettu pystyasentoon.



Tällekin oli selityksensä. Tiilet ladottiin pystyasentoon siksi, että seinät kestäisivät paremmin maanjäristyksiä. Laastia laitettiin vain tiilien ylä- ja alaosiin – ei siis tiilien pitkille sivuille – jolloin tiilien väliin jäi pienet raot, ja seinä kesti liikettä paremmin. Siis jo 200-luvulla, jolloin pyramidi on rakennettu, tiedettiin maanjäristyksistä ja osattiin varautua niihin! Espanjalaisten valloittajien olisi ehkä kannattanut perehtyä perulaiseen rakennustekniikkaan, ennen kuin he rupesivat rakentamaan omia korttitalojaan. Pystyasennossa olevat tiilet muistuttavat kirjahyllyssä olevia kirjoja, ja siksi tällaista rakennustapaa kutsutaankin kirjahyllytekniikaksi (técnica del librero).

Tiilien valmistus oli rankkaa puuhaa.

Pyramidialue oli aikoinaan huomattavasti isompi, mutta 1900-luvulla alueen ympärille alettiin rakentaa taloja, jotka valtasivat alaa pyramidilta. Pyramidia alettiin tutkia ja restauroida vasta vuonna 1981.

Alue jakaantui aikoinaan kahteen osaan, 23 metriä korkeaan pyramidiin, joka toimi ilmeisesti lähinnä uskonnollisten seremonioiden pitopaikkana, sekä alhaalla olevaan alueeseen, jossa harjoitettiin arkisia askareita sekä kaupankäyntiä.




Alueen yhdessä kulmassa oli nytkin kasveja ja eläimiä kertomassa perulaisista perinteistä.

Alpakoita.

Marsuja (joita syödään Perussa).
Erilaisia chililajikkeita.
Anopinkieliä. 😀
Tulipahan todistettua sekin, että anopinkielet pärjäävät 20 mm:n vesimäärällä vuodessa (tai voihan se olla, että näitä anopinkieliä kastellaan erikseen). 

Pyramidilta on löytynyt myös kuutisenkymmentä hautaa.



Tuon ajan ihmiset olivat lyhyitä, noin puolitoistametrisiä, joten heidät haudattiin pystyasentoon.

Huaca Pucllanan loistokausi oli vuosina 400–700, minkä jälkeen pyradimi oli lähinnä hautakäytössä espanjalaisten tuloon asti.

Tunnin mittainen kierros paahtavalta tuntuvassa auringonpaisteessa oli hieman pökerryttävä, sillä vaikka lämpötilat Limassa eivät olleet kuin siinä 25 asteen tienoilla, aurinko tuntui jotenkin erityisen polttavalta. Opas kertoi tämän johtuvan siitä, että Lima sijaitsee niin lähellä päiväntasaajaa. Jossakin muualla, kauempana päiväntasaajasta siis, 40 asteen lämpötilakaan ei tunnu yhtä kuumalta tai auringonpaiste läheskään yhtä voimakkaalta kuin Limassa.

Uskoin toki oppaan selitystä, mutta jäin silti miettimään asiaa. Medellín sijaitsee nimittäin huomattavasti lähempänä päiväntasaajaa kuin Lima, sillä Medellínistä on päiväntasaajalle vain 695 km, kun Limasta on 1 339 km (jos tätä lähdettä on uskominen). Siitä huolimatta Medellínin reilut 30 astetta ei tunnu läheskään yhtä kuumalta kuin Liman 25 astetta. Kuumuutta selittäviä tekijöitä täytyy siis olla muitakin kuin pelkkä etäisyys päiväntasaajasta – ehkä sademäärä (ja sitä kautta ilmastotyyppi) sekä korkeus merenpinnasta.

Huaca Pucllanan ravintola.


Lopuksi vielä muutama sana Larco-museosta, jossa kävimme myös. Käynti oli aika pikainen, sillä ukkeli on yhtä viehättynyt museoista kuin minäkin. 😀 (Minä kyllä meinaan ottaa museot ohjelmistooni – museopostaukseeni saamieni kommenttien innoittamana – ja ruveta käymään niissä ihan uudella asenteella.)

Larcon upeita kukkia.


Appelsiinivettä museovieraille.
Larcossa on esineistöä esikolumbiaaniselta ajalta, ja kokoelma on varsin hieno. Näyttely on myös kivan kompakti.

Moche-aikakauden keramiikkaa (1–800 jaa.). Minä innostuin nämä nähdessäni, että hei, inkojen kahvakuulia.
Mochet olivat muinaisista kulttuureista ensimmäisiä, jotka pyrkivät jäljittelemään patsaissa henkilön piirteitä mahdollisimman tarkasti. 
Wari-kaudella (800–1300) keramiikassa käytettiin jo enemmän värejä.
Chimorien aikakauden pusero eli uncu sekä lannevaate. (1300–1532)
Moche-kauden kultaisia korvakoruja.

Andien muinaisissa kulttuureissa korvakorut (ja korut muutenkin) olivat yksi tärkeimmistä tavoista erottaa ylimystö tavallisesta rahvaasta. Korut eivät olleet vain koriste, vaan korujen kantajien ajateltiin saavan niiden avulla uusi persoonallisuus ja uusi keho, kun raskaat ja suuret korut muuttivat kehoa. Espanjalaiset valloittajat kutsuivatkin inkojen ylimystöä isokorviksi (orejones), kun jättimäiset korut olivat venyttäneet inkojen korvat niin isoiksi.

Kuolemaan liittyviä esineitä.

Panhuiluja soitettiin muinaisina aikoina varsinkin kuolemaan liittyvissä seremonioissa.
Hautausasusteita Vicús-kulttuurin aikakaudelta (1250 eaa. – 1 jaa.). Tuommoinen kaulalaatta saattoi painaa kaksikin kiloa.

Minua kiinnosti eniten Larcon eroottinen kokoelma, jossa on näytteillä seksuaalisuuteen sekä naisen ja miehen kehoon liittyvää keramiikkaa. Eroottinen kokoelma löytyi puutarhan perältä erillisestä näyttelytilasta.








 
Eroottista kokoelmaa katsellessani tuli mieleeni, että maailmassa on sentään nähtävästi joitakin asioita, jotka eivät ikinä muutu!

Viimeisenä iltana menimme katselemaan Liman auringonlaskua rannalla olevaan Cala-ravintolaan. Toki auringonlaskuja oli tullut ihailtua jo aiemminkin.



Ukkeli on ahkera käyttämään hotellien concierge-palveluja (suomeksi kai hotelliportieeri), eikä hän aikaile soittaa concierge-tiskille, jos hän haluaa varata vaikkapa pöydän jostakin ravintolasta. Concierge teki meille varauksen Calaankin.

Tämän lähempänä merta ei voi enää oikein istua.


Tuli sitten kumminkin tilattua drinksu täälläkin.

Lima on erittäin suosittu surffauspaikka, ja surffailijoita näkyi tälläkin rannalla.


En voinut muuta kuin katsella surffailijoita ihaillen, sillä vaikka mieluusti tungen nenäni vähän joka paikkaan, surffaaminen on sellainen juttu, että sitä en uskaltaisi kokeilla. Meri on niin arvaamaton, että tyydyn ihailemaan merta rannalta tai vaihtoehtoisesti riittävän isosta paatista.


 
Kun auringonlasku oli katsottu, oli aika syödä. Calan ruoka oli parasta, mitä tällä matkalla saimme.

Kvinoasalaatti.



Ceviche Cala.
Ukkelin tiikerirapuannos.


Ruoka oli Limassa muutenkin hyvää, vaikka sitä tuli syötyä paljon vähemmän kuin olin ennakkoon kuvitellut. Syynä oli se, että ukkelilla on hieman ärsyttävä tapa tilata aina juomien (siis esimerkiksi oluen) kanssa jotakin naposteltavaa. Tapa on ärsyttävä siksi, että tarjolla ei yleensä ole mitään pientä, esimerkiksi pähkinöitä tai perunalastuja, kuten ukkeli toivoisi, joten hänen on otettava esimerkiksi empanadoja. Annokset ovat usein niin kookkaita, että niiden jälkeen ei jaksa enää syödäkään kunnon ruokaa.

Ayahuascan empanadat. Kaksi annosta sisälsi yhteensä kymmenen isoa empanadaa. Ei hirveästi tehnyt mieli päivällistä noiden jälkeen.

Eihän minun olisi tietysti mikään pakko osallistua näiden "naposteltavien" syömiseen, vaan voisin antaa ukkelin syödä ne yksin. Mutta sitten ongelmana olisi se, että minulla olisi hetken päästä nälkä, kun taas ukkelilla ei. Kyllä elämä on vaikeaa, kun pitää synkronoida syömisetkin! Tähän ns. ongelmaan pitäisi kyllä oikeasti keksiä jokin ratkaisu, sillä söisin mieluummin kunnon ruokaa kuin jotain naposteltavia. Pitää varmaan lopettaa juominen. 😅

Limassa syödään paljon kalaa, ja ceviche taitaakin olla tunnetuin perulainen ruokalaji. Minä en tiennyt vielä muutama vuosi sitten cevichestä mitään, saati sitten että olisin koskaan maistanut sitä. Tutustuinkin cevicheen vasta täällä Etelä-Amerikassa, ja pidän siitä varsin paljon. Tosin on myönnettävä, että en pysty syömään kovin suuria annoksia cevicheä, sillä kalan löllö olomuoto alkaa ällöttää aika pian. Taidankin olla enemmän tiraditojen kuin cevichejen ystävä.

Toinen ceviche.



Tiradito nikkei.
Tiraditot ovat vähän kuin cevichejä, mutta tiraditossa kala on viipaloitu (japanilaisen sashminin tyyliin), kun taas cevichessä se on paloiteltu. Tiraditossa kalaa ei myöskään olen kypsytetty hapossa, vaan kastike kaadetaan päälle juuri ennen tarjoamista, ja kala on siis käytännöllisesti katsoen raakaa. Myös tiraditon kastikkeen maut ovat usein syvemmät kuin cevichen. 

Limassa olisi ollut tarjolla paljon eksoottisempaa ruokaakin, kuten niitä marsuja (cuy). Marsua meikäläinen ei pysty syömään, sillä marsu näyttää lautasellakin edelleen marsulta (ei siis esimerkiksi siistiltä filepalalta), joten todellisuus tulee ihan liian lähelle.

Esimerkki marsuateriasta. (Kuva täältä.)

Oikein autenttista marsuateriaa voi käydä katsomassa vaikkapa Rouva Kepposen blogista

Mutta nyt Lima on käsitelty juurta jaksaen. Onneksi olkoon, jos pääsit tänne asti. Kukkanen kärsivällisyydestäsi! 🌺

31 kommenttia:

  1. No oliks siel? Vessoja?

    Hitto mikä tieto pläjäys! Kiitos siitä ja upeista kuvista! Jännää miten ovat osanneet silloin jo huomioida noi maanjäristykset. Todella vaikuttavan oloinen paikka kaiken kaikkiaan niin tuo pyramidi kuin kaupunkikin.

    Eroottinen taide taitaa jakaa mielipiteitä hyvinkin kahtia. Itse en varmaan pääsisi näyttelyä tirskumatta läpi ja en ehkä olkkarin pöydälle huolisi tuollaista patsasta ;-D vaikken niin hirveän sovinnainenkaan ole. Toisaalta vois olla kivakin kaataa aamukahviin maitoa peniskannusta. Mutta totta noi asiat ei varmaan koskaan muutu.

    Lämpötilan tuntemukseen mun käsittääkseni vaikuttaa mm. juuri se ilmankosteus. Mutta juuri niin että kosteampi tuntuu kuumemmalta ja tukalammalta. Kaiketi korkeuserolla tms.on myöskin vaikutusta.

    Täällä saharan hiekka värjää auringon nousut ja laskut punaisiksi. Tosi hienoja ovat olleetkin.

    -m

    P.s Kivat mekot muuten (pekutusta). Ja harmitus se selfie kepukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä vissiin oli, mutta onneksi ei tullut tarvetta käyttää niitä! Puolessavälissä kierrosta tuntui kyllä siltä, että kohta tulee kiire, ja katselinkin yhtä kojua sillä silmällä, että onko tuo vessa. Ei se kuitenkaan ollut, vaan taisi olla joku puutarhavaja tms. Onneksi hätä meni ohi. :-)

      Mustakin on ihan mieletöntä, miten ovat osanneet jo tuolloin huomioida maanjäristykset!

      Mulla on varmaan aika samanlainen suhtautuminen eroottiseen taiteeseen kuin sinullakin. Minäkään en koe olevani mitenkään erityisen sovinnainen, mutta vähän tuolla oli sellainen vaivaantunut ja huvittunutkin olo. Tuntui hassulta, kun siinä oli juuri joku opastettu kierros meneillään, ja ihmiset kuuntelivat vakavalla naamalla, kun opas puhui peniksistä. :-D

      Repesin ihan totaalisesti tuolle peniskannujutulle. Kääk! :-D Multa saattaisi loppua maidon juominen kokonaan, ja rupeaisin juomaan kahvini mustana. :-D

      Kosteus vaikuttaa kyllä tosi paljon kuumuuden tunteeseen. Joinain päivinä Medellinissä on kosteampaa kuin joinain toisina, ja kosteina päivinä näiden mäkien tarpominen tuntuu monta kertaa rasittavammalta kuin kuivempina päivinä.

      Luinkin iltapäivälehdestä tuosta Sahara-jutusta. Olispa ollut kiva olla näkemässä!

      Kiitos. <3 Mie oon alkanut fanittaa mekkoja ihan täysillä. Ne on niin ihanan kevyitä ja ilmavia - ja löysiä. ;-D

      Kiitos sinulle, että olit matkalla mukana. <3 <3

      Poista
  2. Kiva postaus, ja tuo muistoja miekeen, sillä kävimme Barrancossa muutaman kerrran.Voihan harmi selfie-keppiäsi, ja vatsatautia, mutta onneksi vatsatauti meni nopeasti ohi🌺Tuosta säästä, muistan että Eduaedo, eksän asuakas, kertoi että kevät on säitten puolesta tukalinta aikaa Limassa,ja sää aika painostavaa. Mehän olimme siellä myös keväällä, huhti-toukokuussa. Tuossa pyramidi paikassa en ole ollut, hieno paikka, ja nuo eroottiset patsaat😁
    Tykkäsin tosi paljon Pisco Sourista, vaikka en yleensä ole niin cocktailien perään. Mirafloresissa on kasino jossa kävimme, ja siellä oli kaikki on the house jos pelaa(eksä välillä pelasi pienillä panoksilla). ja siellå tuli juotua Pisco Soureja. .Ja en tiennyt miten hyvää ceviche voi olla ennenkuin söin sitä Limassa💙Kiva kierros💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barranco oli kyllä ihana, ja siellä olisi ollut kiva käydä vielä uudestaankin, mutta aika ei riittänyt. Ukkeli mietti, että ensi kerralla voisi ottaa hotellin sieltä, jos siellä ylipäänsä on hotelleja. Ei olla katseltu vielä sillä silmällä, kun ei tässä kumminkaan ihan lähiaikoina olla menossa Peruun uudestaan. :-)

      Minä luulin, että Limassa on tulossa nyt talvi (olisi siis syksy), kun kauppojen ikkunoissakin luki, että talvi on tulossa. Kun eikös Lima ole eteläisellä pallonpuoliskolla ja vuodenajat siellä päinvastoin kuin esim. Suomessa?

      Eroottiset patsaat ei olleet ihan mun makuun. :-D Taidan tykätä enemmän perinteisen tyyppisistä patsaista.

      Pisco sour oli kyllä ihan ok, kun ei ollut liian makeakaan. Mikään ei ole (mun mielestä) kamalampaa kuin ylimakea drinksu. En ymmärrä, miksi drinkeistä pitää tehdäkin aina niin makeita. Jokin gin tonic on ok.

      Limassa oli muuten tosi paljon kasinoita, ja meidän hotellin yhteydessäkin oli tosi ison näköinen kasino. Ei tullut käytyä siellä, kun en ole oikein kasinoihmisiä. (Ukkeli saattaisi ollakin.) En kaipaa senlaatuista jännitystä elämään. ;-)

      <3

      Poista
    2. Me käytiin paljon kasinoissa Venezuelassa etenkin. mutta myös Perussa, ja USAssa Atlantic Cityssä,Las Vegasissa ja Connnecticutissa. Etenkin Perussa ja Venezuelassa niissä oli kaikkea kivaa kuten viihdeohjelmaa,juotavaa ja syötävää. En itse ole peluri, eikä mua koskaan kiinnostanut pelaaminen, mutta tykkäsin seurata muisen pelaamista,ja eksäkin pelasi vain joskus, ja raja oli 100 dollaria.Muistan että olin ihan ällikållå lyöty Caracaksen vakkari-casinossamme, jossa jaettiin ruokaa, juomaa, tupakkaa ja oli vielä hyviä laulajiakin ja muuta viihdettä, eikå kukaan edes tarkistanut pelasimmeko vai ei. Siinä Caracaksen kasinossa oli kerran viikossa kansainvälinen ilta, js illallinen(ilmainen siis. .)den maan keittiön mukasn mikä oli kyseessä. Ja Liman kasinoissahan samoin tyrkytettiin ruokaa, juomaa ja tupakkaakin,vaikka ehkä vain ketran pelasin(vaikka en oikein osannut😏)sitä Craps-peliä.Eli meille kasinossa käynti oli going out, viinon huvi-ilta

      Poista
    3. No niin, tässä sen nyt näkee, kuinka vähän meikäläinen on käynyt kasinoissa, kun kuvittelen, että siellä ei ole mitään muuta kuin automaatteja ja pelipöytiä, jotka ovat valmiina ryöstämään ihmisiltä viimeisetkin pennoset. :-D Ei tullut mieleen, että siellä saattaisi olla muutakin viihdykettä. :-) Täytyisi joskus käydä kokemassa kasinokin!

      Poista
  3. Marsusta vielä, kun meille tarjottiin sellaista, niin entisenä marsun omistajana kieltäydyin kohteliaasti .Oli aika järkyttävää nähdä miten se grillattu marsu oli lautasella vatsa ja tassut ylöspäin.. Maistuu kuulemma kanalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voin kuvitella, että marsu ei oikein maistu, jos sellainen on ollut lemmikkinä. :-D Kääk.

      Poista
  4. Mina olisin takuulla maistanut marsua. Mutta ymmarran etta kaikki ei.

    Mielenkiintoisen historiakierroksen tarjosit taas.

    Mitahan se coca lager olut (nakyi taululla menuussa) siella yhdessa pubissa olisi ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olisin saattanut maistaa marsua, jos esillepano olisi ollut hieman toisenlainen. En kestä, jos lautasella on jotain, joka näyttää selvästi eläimeltä. Mä olen niitä tekopyhiä lihansyöjiä, jotka syövät kyllä lihaa, kunhan vain pystyvät unohtamaan, mistä se lihapala on lähtöisin.

      Oisko tuo coca lager sitten jotain sellaista olutta, jonka valmistuksessa on käytetty kokapuun lehtiä? En ole varma; tämä oli vain villi arvaus...

      Kiva, että olit mukana kierroksella. :-)

      Poista
  5. Munkii on pitänyt kysyy tosta kokaiinista siellä. Olen lueskellut joskus että kokaiini on siellä hyvinkin elämiseen kuuluva asia jo muinaisista ajoista asti. Sitä on pureskeltu ja teetä keitelty. Käytetty ilmeisesti niinkuin yleensäkin luonnon yrttejä helpottamaan kolotuksia ym. Taisin katsoa aikoinani jonkin matkailuohjelmankin ja siinä mummeli torilla myi coca-pensaan lehtiä, samalla itse niitä pureskellen. Onko siellä mitään tän tyyppistä näkynny?
    Toki nykyisin varmaan huumebisnes ja kartellit jyllää...

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän ite olen suurkuluttaja coca-colan muodossa ;-D

      Poista
    2. Ja mun on pitänyt kirjoittaa kokasta ja kokaiinista ja siitä lähtien, kun olin Boliviassa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Argh!

      Kokapuun lehdet on tosiaan kuuluneet elämään täällä aina, ja niitä on käytetty luonnonlääkkeenä moneen vaivaan, mm. väsymykseen, vuoristotaudin oireisiin, flunssaan jne. Kokaiini (siis se valkoinen jauhe) onkin sitten ihan eri asia. Sitä valmistetaan kokapuun lehdistä erityisissä laboratoriossa, enkä muista, miten paljon kokapuun lehtiä tarvittiin, että saataisiin edes pieni määrä kokaiinia. Valtava määrä se joka tapauksessa oli.

      En ole itse törmännyt mihinkään kokajuttuihin, muuta kuin kokateehen, jota en ole kyllä itse maistanut. Kokalehdillä ja kokaiinillä ei siis ole mitään tekemistä keskenään, muuta kuin että kokalehdet ovat yksi kokaiinin raaka-aineista.

      Villi legenda väittää, että Coca-Colassa käytettiin alkuaikoina kokaiinia ja että nimikin tulisi siitä, mutta en ole varma väitteen todenperäisyydestä. Mutta coca-cola taitaa olla melkoista myrkkyä, joten en yhtään ihmettelisi. :-)

      Poista
  6. Olisin voinut neuvoa sulle vessan, meidän hotelli oli tuossa ihan lähellä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on ensi kerralla kilautettava Allulle, kun kaipaan vessaa. :-D

      Poista
  7. Olipa taas mielenkiintoisia kuvia ja tietoa, kiitos niistä! Inkojen kahvakuulat kyllä naurattivat jo heti ja se eroottinen taide oli tosi kiinnostavaa. Miksi ja keille sitä on tehty ja mikä merkitys sillä on ollut? Mutta en kyllä sitä itselle hankkisi, en ainakaan nähtäväksi. :)
    Matkalla on tosi kurjaa sairastaa, joten onneksi tuo tautisi meni suht nopeasti ohi. Venäjällä reissatessa olen oppinut sen, että vessassa pitää käydä aina kun siihen on mahdollisuus, mutta eihän se tuollaisessa tautikohtauksessa auta.
    Yhden kummilapseni kotona oli noita marsuja, hän lähetti niistä kuvan. Tämä perhe muutti muutama vuosi sitten pois sieltä Cuscosta, joten sain sitten uuden kummilapsen, joka ei ole marsuista meilaillut. Mutta ehkä maistaisin sitä, vaikka ne ovatkin meillä täällä lemmikkejä. Karhua en ole maistanut kenttätöissä (koska sitä ei oltu tarkastettu trikiinien varalta, ja olin pelkuri) eikä minulle ole koiraa tarjottu - enkä sitä kyllä maistaisikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mukanaolosta. :-)

      Jos oikein ymmärsin, niin eroottista taidetta ei pidetty menneinä aikoina samalla lailla eroottisena kuin nykyään, vaan alastomia kehoja ja sukupuolielämää kuvaavalla taiteella pyrittiin tuomaan esille duaalisuuden käsitettä (tyyliin yin ja yang) ja jopa jumalallista yhteyttä. Pystyn jotenkin saamaan tuommoisesta ajatuksesta kiinni, vaikka itse näen kyllä ensimmäisenä noissa veistoksissa vain pelit ja vehkeet. :-D

      Matkalla on tosiaan ikävä sairastaa, mutta onneksi sairaus on osunut harvoin kohdalle. Kamalin tilanne oli se, kun sairastuin kerran lennolla Bangaloresta Helsinkiin, ja jouduin Frankfurtin lentoasemalla tiputukseen. Onneksi ukkeli oli silloin mukanani, koska tuollaisessa tilanteessa olisi kauhea olla yksin. Helsingin-lento lähti, mutta onneksi saimme uuden lennon.

      Minä saattaisin maistaakin karhua ja koiraa, koska niistä voisi olla aika varma, että lautaselle ei tuotaisi kokonaista eläintä. :-D

      Kummilapset kaukaisissa maissa avartavat varmasti paljon maailmankuvaa. :-)

      Poista
  8. Peru on tosi mielenkiintoinen maa, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Myös ruokakulttuuri on omaperäinen. Toivottavasti mahasi ei ole oikutellut enää enempää. Ei minullakaan maha kestänyt perua ongelmitta. Matkaseurallani kesti ja hän oli sitä mieltä, että minun ongelmani johtuivat vaan riittämättömästä määrästä pisco souria :D

    Minä kävin tosiaan marsuihin erikoistuneessa ravintolassa, marsu ei ollut mikään kulinaristinen nautinto, maku oli tosi hento. Meillä oli Machu Picchussa perulainen opas, joka sai kauhean hihityskohtauksen, kun kuuli, että Suomessa marsuja pidetään lemmikkeinä :D Hänestä ajatus oli aika absurdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ja minä taas epäilen, että mulla pisco sour oli juuri se, joka aiheutti ongelmat (se munanvalkuainen). Mutta ehkä sitä olisi sitten pitänyt juoda enemmän, kun eihän noin vähäisellä määrällä tule kuin kipeäksi. :-) Yleensä mun vatsani kestää aika paljon, ja siksi vähän ihmettelen, että mistä tuokin nyt tuli. Onneksi vaivat eivät kestäneet yhtä päivää kauempaa, ja illalla pystyin jo maistelemaan Calassa drinksujakin. ;-)

      Mietinkin, miltä marsu mahtaisi maistua! Hyvä kuulla, etten menettänyt mitään järisyttävää makuelämystä. Ja voin kuvitella oppaan reaktion. Yhden päivällinen on toisen lemmikki. :-D

      Poista
  9. Ai niin se piti todeta, että ainakin Cuscossa oli paljonkin myynnissä kokapensaan lehdistä tehtyjä tuotteita. Niistä haudutetaan teetä, niitä voidaan jauhaa ja laittaa vaikka suklaaseen. Kokapensaan lehtien väitetään helpottavan korkeassa vuoristossa elämistä ja jopa estävän vuoristotautia. Toki lehdet toimivat myös piristeenä. Lima on sen verran matalammalla, että siellä ei ole ollut tarvetta kokalehtien käyttöön samalla lailla kun vuoristossa.

    Minähän sain lievät vuoristotaudin oireet ja kokeilin niihin kokalehtia. Ensimmäiset otin helposti suklaakuorrutteisina. Valitettavasti jouduin oksentamaan ne jonkin muinaismuiston taakse. Eikä kokalehtiteestäkään ollut havaittavaa apua. Soroji-pillerit sen sijaan toimivat minulle ja toki elimistö ajan myötä sopeutuu vähähappisempaan ilmanalaan.

    Noista kokapensaista vain kaksi on sellaisia, että niissä on riittävän suuria kokaiinipitoisuuksia huumeeksi. Nämä suklaaseen dipatut lehdet ja teet eivät käy huumeesta. Kokalehtiä ei saa tuoda Suomeen lainkaan, mutta niitä suklaita, jossa on kokalehtijauhetta saa tuoda. Toki piti tuoda sitä työkavereille tuliaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo, että kokalehtiä käytetään enemmän korkeammassa ilmanalassa. Siksi varmaan en ole nähnyt täällä Medellinissä tai Santa Cruzissa Boliviassa myynnissä mitään kokatuotteita. Eipä tullut mieleeni.

      Kokasuklaata maistelin Boliviassa, ja toin niitä suklaalevyjä Suomeenkin, eikä kukaan tosiaan kysellyt mitään. Minusta se kokasuklaa maistui ihan tavalliselta suklaalta, eikä ne kokalehdet maistuneet juuri millekään.

      Soroji-pillerit ovat minullekin tuttuja. En ole niitä itse kokeillut, kun ei ole ollut tarvetta, mutta olen nähnyt niitä mainoksissa, ja niitä varmaan lähtisin ensimmäisenä etsimään, jos pitäisi löytää apu vuoristotautiin.

      Mä olen kyllä niin typerä, että en varmaan osaisi ottaa korkeammassa ilmanalassa rauhallisesti, vaan varmaan painaisin suoraan lennolta jonnekin hotellin kuntosalille. :-D Että varmaan senkin takia parempi pysytellä vähän lähempänä merenpintaa.

      Mukavaa alkavaa viikkoa! :-)

      Poista
    2. Minuun vuoristotauti iski aivan yllättäen ja aika voimakkaasti. Toki heti Cuscoon tullessa huomasin, että hengitys on raskaampaa ja luontaisesti tekee mieli liikkua normaali hitaammin. Lähdimme saman tien kiertoajelulle ja muinaismuistomerkillä 2 kesken portaiden kipuamisen iski pahoinvointi ja sellainen olo etten pysty enää kävelemään lainkaan. Kaverini vetäisi muistomerkille ylös saakka ja minä lähdin taktiikalla muutama askel ja lepo kohti autoa. Että jos on oireet tullakseen, niin ne kyllä katkaisee treenin varmasti ;)

      Kivaa viikkoa!

      Poista
    3. Kuulostaa tosiaan siltä, että vuoristotaudin kanssa ei ole leikkimistä. Tuskin siinä olisi mikään punttien nostelu mullakaan ensimmäisenä mielessä. :-) Tosin olen satavarma, että minuun ei mikään vuoristotauti iske, mutta ukkelin puolesta pelkään. Ja mistä sitä koskaan tietää - voisihan siinä käydä niinkin, että minä sairastuisin, ja ukkeli ei!

      Kiitos samoin. :-)

      Poista
  10. Minä join kokateetä joka päivä Perussa, ja otin paketin mukasn kun palasimme Venezuelaan. En kyllä muista että olisi mitenkään vaikuttanut, mutta tykkäsin siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää katsella, jos tuota kokateetä näkyisi täällä meidänkin kaupoissa. Pitäähän sitä nyt minunkin maistaa, jos ei muuta niin yleissivistyksen takia. ;-D

      Poista
  11. Tulin kurkkaamaan oletko vastannut kommenttiini vain huomatakseni, että kommentointini on jäänyt näköjään ajatustasolle... No mutta...

    Kauhea skenaario tuollainen vatsatauti + hikevä ilma + paskahätä pyrämidilla... Onneksi ei käynyt kuinkaan. Ovela myös tuo tiilienladonta; mitähän ne sanois, jos tolleen väsäis Suomessa vaikka omakotitalon itselleen?

    Museon panhuiluista tuli mieleen, että enoni hautajaisissa soitettiin panhuilua ja se oli kyllä todella kaunista ja koskettavaa... Ja juu, taas samalla aaltopituudella, kun mäkin katselin, että kivoja puisia kahvakuulia!

    Niin ja noi mekkoset!! Ihania, etenkin tuo valkoinen! <3 Sopivat sulle kuin nakutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että palasit takaisin! Joskus sitä tosiaan luulee kommentoineensa, mutta eipä olekaan. Ja joskus kun painaa kommentin julkaisunappulaa, kommentti katoaa sen siliän tien. :-/

      Olisi tosiaan mielenkiintoista ehdottaa Suomessa jollekin rakennusfirmalle, että mitä jos laitettaisiinkin tiilet vaihteeksi pystypäin. :-D

      Ooh, olet kuullut panhuilun soittoa ihan livenä. Uskon, että se on kuulostanut kauniilta ja sopinut tilaisuuteen hyvin.

      Kiitos. <3 Oon löytänyt mekot vasta ihan viime aikoina, tai oikeastaan minusta tuntuu, että niitä ei ole aiemmin edes oikein ollut kaupoissa. Ehkä mekot ovat nyt muotia tai jotain, kun kaupat tursuavat mekkoja. :-)

      Poista
  12. No jopas, se keppi ei sitten ehtinyt kauan palvella, voi harmillisuus! Ihailen tuota värikkyyttä ja aurinkoa, aah! Kiinnostava silta ja nythän sitten saat joskus ehkä tietääkin onko huhuissa perää ja toiveesi toteutuu! Komeat seinämaalaukset siinä sillan jälkeisessä kuvassa.

    On kyllä hengästyttävän monipuolisesti tekemistä ja näkemistä siellä. Eroottinen kokoelma näyttää… hmm, melko erikoiselta :D :D Onko niistä osa jotain kannuja tai mukeja, kun oikein kahvat löytyy?

    Ikäviä nuo mahdolliset ruokamyrkytykset tai vastaavat ja varsinkin, kun aika on rajallinen ja haluaisi ottaa kaiken ilon irti uudesta paikasta. Onneksi tokenit kuitenkin melko pian, ettei mennyt päivä harakoille. Ihania lenkinkejä muuten sinulla! <3

    Ruokaongelma korjaantuu, kun ottaa omat eväät mukaan :D En tosin tiedä, miten baariväki suhtautuu, jos kaivaa “juopotellessa” omat eväät esille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keppi otti ja lähti ennen ensimmäistäkään kuvaa. Mutta toivottavasti joku muu saa siitä hyvän kepin. Auringosta saatiin tosiaan nauttia kaikki päivät, mikä oli vähän yllätys, sillä olin kuvitellut ihan muuta. Mutta hyvä niin. Tosin ylävartalo hieman kärähti tuolla pyramidilla, kun ei ollut tullut mieleen, että aurinkorasvaakin voisi laittaa. Toive ei tullut itselleni vaan läheisille, joten sydämestäni toivon, että se toteutuu. :-)

      Mulle jäi hämärän peittoon, miksi noin monessa esineessä oli kahvat. Ehkä ne sitten olivat jotain astioita? Varmaan googlettamalla löytyisi selitys, mutta aina ei jaksa googlettaa. :-D

      Mulla oli ripaskan kanssa onnea, ettei tullut pahempaa. Ukkelin siskoltahan jäi pari vuotta sitten Taj Mahal näkemättä, kun hän sai jonkin ruokamyrkytyksen. Sisko makasi hotellilla, kun me muut kävimme Taj Mahalilla. Minua olisi harmittanut hänen sijassaan niin paljon, että olisin varmaan tukehtunut kiukkuuni.

      Olen löytänyt leningit ihan vastikään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :-)

      Minä voisin ottaakin omat eväät baariin mukaan, mutta tiedän jo kysymättäkin, että ukkeli ei siihen suostuisi. Hänestä jo se on noloa, jos kaivan ravintolassa käsilaukusta oman (jostakin burgeripaikasta pöllityn) suolapussin. :-) Mutta idea oli hyvä, joten kiitos siitä! Ehkäpä vielä kokeilenkin tuota, vaikka veikkaan kyllä, että baariväki ei kamalasti ilahdu, jos baariin menee omien eväiden kanssa. :-D

      Poista
  13. Olipa taas niin mielenkiintoinen postaus, että olen aivan puulla päähän lyöty. Palaan lukemaan asiat varmasti vielä uudelleen, niin paljon tietoa. Nuo ruoat näyttää ihanilta, ja olutpanimot kun on mistä valita ja saa maistella ennen vielä! Jaksan aina ihmetellä ihmisten kekseliäisyyttä kun katsoo ajassa pitkälle taakse, kuten tuo maanjäristys varautuminen rakentamisessa ollut silloin muinoin. Mulla on vahva uskomus, että vaikka nykyisin tiede on kehittynyt niin jollain tavalla muuten ehkä taannumme hiljalleen koska se on mahdollista eikä pakkoa oppia/keksiä ole. Toivottavasti olen kuitenkin aivan hemmetin väärässä :D p.s muuten tuo, että juomien kanssa on oltava popsittavaa voi olla haastavaa joissain maissa! Pähkinät ja siemenet on jees mutta liian tuhdit tapakset esim Espanjassa johtaa huonoon lopputulokseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana kuulla, että kiinnosti. <3 Kiitos, Petra. :-)

      Ruoat olivat kyllä enimmäkseen hyviä, ja erityisesti ikävöin Perusta kalaa. Täältäkin saa kyllä kalaa, ja lohta ostankin aina silloin tällöin (se tosin tulee Chilestä), mutta muut kalat ovat minulle ihan vieraita.

      Minulla on vähän samanlainen tunne, että meistä ihmisistä tulee ennen pitkää ihan pahvipäitä, kun aivoja ei tarvitse käyttää samaan tapaan kuin joskus ennen. Mutta toivotaan tosiaan, että olemme väärässä!

      Mä söin muuten tänään tapaksen yhdessä kahvilassa. Tämä basilika-tomaattitapas-annos käsitti kahdeksan varsin isoa palaa leipää. :-D Onneksi oli juomana vain hedelmämehua. ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3